1997 false KHO:1997:104 A Oy oli verovuonna ostanut kahden taseyhtiön osakekannat, nostanut taseyhtiöistä osinkoina 24.400.000 markkaa ja myynyt osakkeet edelleen 33.667.000 markkaa osakkeiden ostohintaa pienemmällä hinnalla. Verotuksen oikaisulautakunta katsoi myyntitappiosta vähennyskelvottomaksi osinkoja vastaavan osuuden ja lisäsi 24.400.000 markan määrän A Oy:n tuloon elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 7 §:n perusteella. Korkein hallinto-oikeus lausui, että A Oy oli verovuonna ostanut liiketoimintaan kuuluneen varallisuutensa luovuttaneiden niin sanottujen taseyhtiöiden osakekannat tarkoituksella nostaa jo kaupantekohetkellä kulumassa olevilta tilikausilta osinkona lähes kokonaan niiden taseiden osoittaman oman pääoman määrät. Tyypillisessä taseyhtiöjärjestelyssä osapuolten tarkoituksena on tyhjentää yhtiö varoista. Järjestelyistä suurimman hyödyn saa varsinaisen liiketoimintansa luovuttaneen yhtiön osakkeiden myyjä, joka samalla kuitenkin saattaa jatkaa entiseen tapaan liiketoimintaa toisen yhtiön nimiin siirretyllä liikevarallisuudella. Osingolla ja yhtiöveron hyvityksellä taseyhtiön osakekannan ostaja osoittaa saavansa korvausta osakkeiden myyjälle siirretyistä kauppahinnaksi nimetyistä rahavaroista. Osingonjaosta johtuvaa osakkeiden arvon menetystä, jonka seurauksena osakkeet myydään edelleen tappiolla, on pidettävä taseyhtiöjärjestelyn luonne huomioon ottaen osinkotulon hankkimisesta aiheutuneena vähennyskelpoisena menona. Kun A Oy:n ei ole osoitettu jääneen verottamatta taseyhtiöjärjestelyyn osallistumisesta tosiasiallisesti saamastaan tulosta, osinkoja vastaavaa osaa myyntitappiosta ei ollut lisättävä yhtiön tuloon. Verovuosi_1992. Myös D:1231/3/96 Äänestys 5-3. ElinkVL 7 §
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.