1997 false KHO:1997:128 Kunnanhallitus irtisanoi 23.5.1996 viranhaltijan virkasuhteen kunnan virkasäännön 13 §:n 2 momentin 3 kohdan nojalla, koska viranhaltija oli huomautuksista huolimatta jatkuvasti laiminlyönyt virkavelvollisuuksiaan. Suomen Hallitusmuodon perusoikeusluku on uudistettu 17.7.1995 annetulla lailla (969/1995), joka on tullut voimaan 1.8.
- Hallitusmuodon 15 §:n 3 momentin mukaan ketään ei saa ilman lakiin perustuvaa syytä erottaa työstä. Perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä (309/1993 vp) todetaan säännöksen merkitsevän työsuhteen osapuolten kannalta sitä, että vain laissa säädetyt syyt oikeuttavat työstä erottamiseen. Hallituksen esityksen mukaan vaatimus irtisanomisperusteen laintasoisuudesta koskee kaikkia eri palvelussuhteen muotoja, myös esimerkiksi virkasuhdetta julkisyhteisöön. Kunnan virkasääntö, jonka perusteella viranhaltija oli irtisanottu, oli hyväksytty 13.11.
- Virkasäännön määräykset viranhaltijan irtisanomisperusteista oli siten hyväksytty hallitusmuodon uudistetun perusoikeusluvun voimaantulon jälkeen, vaikka hallitusmuodon 15 §:n 3 momentti edellyttää, että irtisanomisperusteista säädetään laissa. Hallitusmuodon 92 §:n 2 momentin mukaan, jos asetuksessa oleva säännös on ristiriidassa perustuslain tai muun lain kanssa, älköön tuomari tai muu virkamies sitä sovelluttako. Hallitusmuodon 92 §:n vakiintuneen tulkinnan mukaan tuomari tai muu virkamies ei saa soveltaa myöskään asetusta alemmanasteisen säädöksen, esimerkiksi kunnan virkasäännön, sellaista määräystä, joka on perustuslain tai muun lain vastainen. Kun hallitusmuodon 15 §:n 3 momentin mukaan ketään ei saa erottaa työstä ilman lakiin perustuvaa syytä, olisi kunnanhallituksen tullut hallitusmuodon 92 §:n 2 momentin nojalla jättää virkasäännön 13 §:n 2 momentin 3 kohta soveltamatta. Kunnanhallitus ei siten voinut irtisanoa viranhaltijaa virkasäännön perusteella. Äänestys 7-2.