1997 false KHO:1997:149 Sosiaalilautakunta oli hylännyt kuulovammaisen opiskelijan hakemuksen saada tulkkipalveluja opiskelua varten, koska tulkkipalvelun järjestäminen ammatillista opiskelua varten kuului ensisijaisesti kysymyksessä olevalle ammattioppilaitokselle. Lääninoikeus (LO) opiskelijan valituksesta kumosi sosiaalilautakunnan päätöksen ja palautti asian sosiaalilautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi. LO:n päätöksen mukaan tulkkipalvelun järjestäminen kuului oppilaitokselle. Mikäli opiskelija ei kuitenkaan saanut oppilaitokselta riittäviä tulkkipalveluja, hänen kotikuntansa tuli järjestää tulkkipalvelut puuttuvalta osalta vammaispalvelulain nojalla siinä laajuudessa kuin henkilö välttämättä tarvitsi palveluita selviytyäkseen opinnoistaan. KHO hylkäsi sosiaalilautakunnan LO:n päätöksestä tekemän valituksen. L vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 4 § L vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 8 § 2 mom A vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 7 § A vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 8 § A vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 9 § 2 mom L ammatillisista oppilaitoksista 32 § A ammattioppilaitoksista 39 §
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.