← Suomi

KHO/1997/22

1997 false KHO:1997:22 Kunnan ylläpitämän ammatillisen aikuiskoulutuskeskuksen tehtävänä oli tarjota ja järjestää ammatillista aikuiskoulutusta ja sitä tukevaa muuta koulutusta. Aikuiskoulutuskeskuksessa voitiin järjestää myös ammatillista aikuiskoulutusta tukevaa tai siihen läheisesti liittyvää palvelu-, tutkimus- ja työtoimintaa. Muuhun palvelutoimintaan kuuluvana järjestettiin esimerkiksi henkilöstökoulutusta yrityksille, jotka maksoivat koulutuksesta sopimukseen perustuvan hinnan ilman yhteiskunnan tukea. Aikuiskoulutuskeskuksessa järjestettävä ammatillinen aikuiskoulutus oli arvonlisäverolain 39 §:n 1 momentissa ja 40 §:ssä tarkoitettua verotonta koulutuspalvelua. Aikuiskoulutuskeskuksessa järjestettävän henkilöstökoulutuksen verollisuutta puolsivat verotuksen neutraalisuuteen ja veron kertaantumisen estämiseen liittyvät syyt. KHO katsoi kuitenkin, että myös henkilöstökoulutus oli verotonta koulutuspalvelua, kun sen järjestäjänä oli lakisääteistä ja siten verotonta koulutusta antava oppilaitos. Kunnan ei ollut suoritettava arvonlisäveroa aikuiskoulutuskeskuksessa järjestetystä henkilöstökoulutuksesta. Ennakkotieto ajaksi 1.6.1994-31.12.1995. ArvonlisäveroL 39 § 1 mom ArvonlisäveroL 40 § L_ammatillisista_aikuiskoulutuskeskuksista_(760/90) HE_88/1993

🔗 Viralliseen lähteeseen

Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.