← Suomi

KHO/1997/43

1997 false KHO:1997:43 A Oy, jonka toimialaan kuului autokoulutoiminta, oli hankkinut vuonna 1987 omistukseensa autokoulutoimintaa harjoittavan B Oy:n osakkeet 984.504 markan hankintahinnasta. A Oy:n vuoden 1992 liikevaihto muodostui B Oy:n sille maksamista suorituksista, toiminnassa käytettiin B Oy:n omistamaa ajokalustoa ja opetustoiminta tapahtui B Oy:lle kuuluvalla autokoululuvalla. A Oy:llä ei ollut muuta käyttöomaisuutta kuin B Oy:n osakkeet. A Oy teki tilinpäätöksessään B Oy:n osakkeista elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 42 §:n 1 momentin nojalla 200.000 markan suuruisen arvonalennuspoiston, jonka lääninoikeus valtion- ja kunnanasiamiehen valituksesta lisäsi A Oy:n tuloon. Korkein hallinto-oikeus totesi B Oy:n netto-omaisuuden arvon olleen noin 100.000 markkaa. Yhtiöiden huonon tuloskehityksen ja velkaisuuden johdosta B Oy:n ajokalustoa ei ollut pystytty uusimaan ja autokoululuvan merkitys alalla oli luvansaatiedellytysten tiedossa olleen väljentymisen vuoksi vähentynyt. Esitetyissä olosuhteissa perusteita yhtiön kirjanpidossaan tekemän ja verotuksessa hyväksytyn 200.000 markan poiston lisäämiseen yhtiön tuloon ei ollut. A Oy oli voinut tehdä tilinpäätöksessään B Oy:n osakkeiden hankintamenosta 200.000 markan poiston. Verovuosi_1992 ElinkVL 42 § 1 mom TieliikenneL 66 § (103/94)

🔗 Viralliseen lähteeseen

Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.