1998 false KHO:1998:57 Yhtiö ei ollut suorittanut valmisteveroa polttoaineiden omasta käytöstä vuosina 1989-
- Tämä ei ollut ilmennyt noita vuosia koskevista veroilmoituksista, vaan verotuspäätökset oli tältä osin tehty veroilmoitusten mukaan ottamatta asiallisesti kantaa tuon käytön verokohteluun. Yhtiön noudattama menettely tuli ilmi vuonna 1992 toimitetussa valmisteverokirjanpidon tarkastuksessa ja piiritullikamari toimitti asiassa jälkiverotuksen vuonna
- Yhtiö valitti jälkiverotuksista ja jatkoi aikaisempaa menettelyään, kunnes korkein hallinto-oikeus antoi asiassa päätöksen vuonna
- Päätöksen mukaan yhtiön olisi tullut suorittaa omasta käytöstä valmisteveroa, mutta asiassa ei ollut noilta vuosilta aikaisemmasta tarkastuksesta johtuen jälkiverotusoikeutta. Valmisteverotuksessa ei katsottu syntyneen hyväksyttyä laintulkintaa ja vakiintunutta verotuskäytäntöä verovelvollisen itse noudattaman menettelyn perusteella, vaan sen katsottiin edellyttävän veroviranomaisen asiaa koskevaa päätöstä tai muuta nimenomaista kannanottoa. Vuonna 1992 toimitetun jälkiverotuksen ei siten katsottu merkinneen tällaisen tulkinnan ja verotuskäytännön muuttamista. Kun yhtiö oli saanut tiedon veroviranomaisen asiaa koskevasta tulkinnasta mainitun jälkiverotuksen yhteydessä, se oli toiminut omalla riskillään noudattaessaan tämän jälkeenkin aikaisempaa menettelyään. Yhtiön jälkiverotuksesta tekemällä valituksella ja korkeimman hallinto-oiekuden asiassa myöhemmin antamalla päätöksellä ei näiden seikkojen suhteen ollut merkitystä. Tämän vuoksi yhtiötä voitiin jälkiverottaa vuonna 1992 tehtyä jälkiverotuspäätöstä seuraavan kalenterikuukauden alusta lukien. ValmisteverotusL 10 § ValmisteverotusL 13 §
🔗 Viralliseen lähteeseen
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.