KHO/1998/65

1998 false KHO:1998:65 Kilpailuneuvosto oli todennut Valio Oy:n (Valio) olevan kilpailunrajoituksista annetun lain 3 §:n 2 kohdassa tarkoitetussa määräävässä markkina-asemassa nestemaitotuotteiden markkinoilla Suomessa ja Valion syyllistyneen tuon lain 7 §:n 2 ja 4 kohdissa kiellettyyn määräävän markkina-aseman väärinkäyttöön, kun se oli myöntänyt nestemaitotuotteista alennuksia 1.1.1995 käyttöön ottamansa alennustaulukon perusteella sekä kun se oli tarjonnut asiakkailleen markkinointirahaa, jonka enimmäismäärä määräytyi asiakkaan kokonaisostojen perusteella ja joka osittain oli syrjinyt samanlaisia asiakkaita keskenään. Kilpailuneuvosto oli määrännyt kilpailunrajoituksista annetun lain 8 §:n 4 momentin perusteella Valion lopettamaan markkinointirahan tarjoamisen tai myöntämisen siltä osin kuin tuen enimmäismäärä määräytyi asiakkaan kokonaisostojen perusteella. Samoin oli kielletty markkinointirahan myöntäminen samansuuruisille asiakkaille erisuuruisena, sikäli kuin kyse ei ollut tietylle Valion vakiintuneelle asiakkaalle tehtyyn kilpailevaan tarjoukseen vastaamisesta. Kilpailuneuvosto oli niin ikään kieltänyt alennustaulukon uudelleen käyttöön ottamisen. Kilpailuneuvosto oli määrännyt kilpailunrajoituksista annetun lain 8 §:n 1 ja 2 momentin perusteella Valion suorittamaan 5 milj. mk:n suuruisen seuraamusmaksun. Valio valitti kilpailuneuvoston päätöksestä korkeimmalle hallinto-oikeudelle. Kun vain Valio oli valittanut kilpailuneuvoston päätöksestä korkeimmalle hallinto-oikeudelle asiassa ei tullut tutkittavaksi, oliko markkinointirahan myöntäminen voitu sallia silloin, kun kysymys oli kilpailuun vastaamisesta. Määriteltäessä relevanttien nestemaitotuotemarkkinoiden maantieteellistä laajuutta oli otettava huomioon, että kysymys oli Valion valtakunnallisesti noudattamista toimintaperiaatteista. Valio ja sen kilpailijat tosin toimittivat nestemaitotuotteensa pääosin lähelle kulloistakin tuotantolaitosta. Nestemaitotuotteita kuljetettiin kuitenkin pitkienkin matkojen päähän. Kuljetuskustannusten osuus nestemaitotuotteiden tukkuhinnoista jäi pitkilläkin matkoilla suhteellisen vähäiseksi. Tuoreiden kauppanesteiden säilyvyystekijätkään eivät olleet olleet esteenä kuljetuksille esimerkiksi Kainuusta Helsinkiin. Vaikka Valion kilpailijoiden pieni yrityskoko ja raakamaidon saatavuus olivat voineet rajoittaa näiden toiminnan laajentamista valtakunnalliselle tasolle, osa alueellisista meijereistä kuitenkin markkinoi tuotteitaan myös valtakunnallisesti. Vaikka alueellisissa kilpailuolosuhteissa olikin eroja ja vaikka kullakin meijerillä oli vahva asema tuotantolaitoksensa lähiympäristössä, meijerit vaikuttivat toistensa myyntiehtoihin siten, ettei millään alueella ollut mahdollista ylläpitää toimitusehtoja, jotka ratkaisevasti poikkeaisivat valtakunnallisesta käytännöstä. Näistä syistä valmiiden nestemaitotuotteiden markkinat ulottuvat maantieteellisesti koko Suomen alueelle. Valiolla oli kilpailunrajoituksista annetun lain 3 §:n 2 momentissa ja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 86 artiklassa tarkoitettu määräävä markkinaasema nestemaitotuotteiden markkinoilla Suomessa. Valio oli 1.1.1995 alkaen ottanut käyttöön valtakunnallisen alennustaulukon, jota yhtiön aluetulosyksiköt olivat soveltaneet 1.9.1996 asti myydessään nestemaitotuotteita kauppiasasiakkaille. Valio perusteli alennuksia pyrkimyksellä vähentää kuljetuskustannuksia. Taulukon mukainen alennus myönnettiin kuljetuskustannuksiltaan ja hintaominaisuuksiltaan olennaisesti erilaisten tuotteiden, nestemaitotuotteiden ja jatkojalosteiden keskimääräisen toimituksen yhteenlasketun markka-arvon perusteella. Kuljetuskustannukset määräytyivät kilojen ja kertatoimituksen koon perusteella, mutta alennukset myönnettiin toimituksen arvon mukaan. Markkamääräisesti jatkojalosteet muodostivat huomattavasti suuremman osan Valion kokonaistoimituksista kuin kilomääräisesti laskettuna. Tästä huolimatta jatkojalosteet vaikuttivat tukkuhinnallaan täysimääräisesti myönnettävän alennuksen määrään. Lisäksi tämä hankintojen kokonaisarvon perusteella määräytyvä alennus hyvitettiin vain yhden tuoteryhmän eli tuoremaitotuotteiden hinnassa. Alennustaulukon mukaisilla alennuksilla jatkojalosteiden ja nestemaitotuotteiden toimitukset sidottiin siten toisiinsa niin, että samanaikaisesti saavutettiin asiakkaan sidontavaikutus. Arvioitaessa kilpailuoikeudellisesti järjestelmään asiakkaan sidonnan ohella sisältyvää eri tuotteiden sidontaa toisiinsa, ei sellaisilla puhtaissa asiakkaan sidontatilanteissa merkityksellisillä seikoilla kuin alennuksen kertymisajan pituudella ja nimenomaisen yksinostovelvollisuuden puuttumisella ollut ratkaisevaa merkitystä. Kun järjestelmä tosiasiallisesti sitoi kahden erillisen hyödykkeen toimitukset kielletyllä tavalla toisiinsa, ei myöskään sillä seikalla, että järjestelmällä oli samanaikaisesti tavoiteltu ja saavutettukin kustannuksien alentumista, ollut kilpailuoikeudellisesti sellaista vaikutusta, että alennustaulukon käyttö ja siten myös kahden erillisen hyödykeryhmän toimitusten sitominen toisiinsa olisi ollut sallittua. Valio oli syyllistynyt kilpailunrajoituksista annetun lain 7 §:n 2 ja 4 kohdissa ja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 86 artiklassa kiellettyyn määräävän markkina-aseman väärinkäyttöön myöntäessään nestemaitotuotteista alennuksia 1.1.1995 käyttöön ottamansa alennustaulukon perusteella. Markkinointirahan osalta kysymys oli lääninhallitusten kilpailuviraston toimeksiannosta selvittämistä yksittäistapauksista, joissa Valio on jakanut rahallista tukea kaupan portaassa toimiville asiakkailleen näiden markkinoidessa Valion myymiä tuotteita. Rahaa oli myönnetty suurimmille asiakkaille pääsääntöisesti kokonaisostojen perusteella, mutta sitä oli käytetty lähinnä jatkojalosteiden markkinointiin. Asiakas oli yleensä saanut markkinointirahaa sitä enemmän, mitä suuremmat sen ostot Valiolta olivat olleet. Markkinointirahan suuruus oli vaihdellut alueittaisen kilpailutilanteen mukaan ja siten kokonaisostoiltaan muutoin yhtä suuret asiakkaat olivat saaneet erisuuruisen markkinointirahan. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa oli kysymys siitä, oliko Valio syyllistynyt määräävän markkina-aseman väärinkäyttöön ensinnäkin siltä osin kuin markkinointirahan enimmäismäärä oli riippunut asiakkaan kokonaisostojen määrästä ja toiseksi siltä osin kuin markkinointirahaa oli myönnetty samanlaisille asiakkaille eri suuruisena muulloin kuin silloin, kun kysymys oli ollut kilpailuneuvoston päätöksessään määrittelemällä tavalla kilpailuun vastaamisesta. Asiakkaan saaman markkinointirahan enimmäismäärän riippuvuus asiakkaan kokonaisostojen määrästä ja markkinointirahan kohdistuminen pääasiallisesti merkkituotteiden mainontaan sitoi käytännössä asiakkaan eri tuotteiden, tässä tapauksessa nestemaitotuotteiden ja jatkojalosteiden hankinnat toisiinsa. Tällainen eri tuotteiden hankintojen sitominen toisiinsa oli määräävässä markkina-asemassa olevalta myyjältä kiellettyä riippumatta sen ajan pituudesta, jolta kokonaisostojen määrä laskettiin ja riippumatta siitä, oliko markkinointiraha muutoin mahdollisesti myönnetty nimenomaisesti määriteltyjen kustannusten kattamiseen. Markkinointirahan käyttö syrjivästi eli samanlaisille asiakkaille eri suuruisena kilpailuneuvoston päätöksessä tarkoitetuissa tilanteissa oli myös katsottava määräävän markkina-aseman väärinkäytöksi. Kilpailuneuvosto oli määrännyt Valiolle 5 milj. mk:n seuraamusmaksun, vaikka kilpailuvirasto oli esityksessään kilpailuneuvostolle ehdottanut seuraamusmaksun määräksi 3 milj. mk:aa. Seuraamusmaksun määräämisen edellytyksenä oli kilpailuviraston seuraamusmaksun määräämistä koskeva esitys. Seuraamusmaksun määrän osalta kilpailuneuvosto oli sidottu kilpailunrajoituksista annetun lain 8 §:n 2 momentissa säädettyihin määriin muttei kilpailuviraston esittämään määrää koskeneeseen vaatimukseen. Valion menettelyissä oli kysymys asiakkaan sidonnasta yhdistyneenä eri tuotteiden myynnin sitomiseen toisiinsa sekä osittain erilaisten kauppaehtojen soveltamisesta samanlaisiin asiakkaisiin. Kysymys oli siten menettelyistä, jotka olivat määräävässä markkina-asemassa olevalta yritykseltä selkeästi kiellettyjä sekä kansallisen että Euroopan yhteisöjen kilpailuoikeuden mukaan. Näistä menettelyistä alennustaulukko oli ollut käytössä valtakunnallisesti. Valio, jonka liikevaihto vuonna 1994 oli ollut noin 8,5 miljardia markkaa ja markkinaosuus Suomen nestemaitomarkkinoilla vuonna 1994 noin 90 prosenttia, vuonna 1995 noin 80 prosenttia ja vuonna 1996 noin 70 prosenttia oli tietoisena omasta määräävästä markkina-asemastaan ottanut käyttöön kysymyksessä olevat menettelyt siinä vaiheessa, kun sen hallitsemilla nestemaitomarkkinoilla oli syntynyt kilpailua. Menettelyt olivat vaikeuttaneet kilpailijoiden toimintaa. Alennustaulukko on ollut käytössä 20 kuukauden ajan.Valion kohdalla kilpailunrajoituksista annetun lain 8 §:n 2 momentin mukaisen normaaliasteikon ylittävän seuraamusmaksun enimmäismäärä vuoden 1994 liikevaihdon perusteella laskettuna olisi ollut noin 850 miljoonaa markkaa. Kilpailuneuvoston määräämä viiden miljoonan markan seuraamusmaksu oli siten vain murto-osa maksun enimmäismäärästä. Kun otettiin huomioon kilpailunrajoitusten laatu ja laajuus sekä Valion liikevaihdon suuruus sekä erityisesti Valion asemasta ja kilpailutilanteesta johtuva kilpailunrajoitusten ilmeinen laaja-alaisuus korkein hallinto-oikeus katsoi, että huolimatta siitä, että Valio oli itse ilmoittanut alennustaulukon käyttöönotosta kilpailuvirastolle ja että Valio oli, tosin käytettyään alennustaulukkoa 20 kuukauden ajan, lopettanut alennustaulukon soveltamisen jo ennen kilpailuneuvoston päätöstä, kilpailuneuvosto oli voinut määrätä Valiolle laissa säädetyn normaaliasteikon ylittävän mutta selvästi alle 10 prosenttia Valion liikevaihdosta olevan 5 milj. mk:n seuraamusmaksun. KilpRajL 3 § 2 mom KilpRajL 7 § KilpRajL 8 § Euroopan_yhteisön_perustamissopimus_86_artikla