← Suomi

KHO/1998/77

1998 false KHO:1998:77 Yhtiö huolehti arvopapereiden liikkeeseenlaskusta asiakkaan kanssa tekemänsä sopimuksen mukaisesti päämiehensä nimissä ja lukuun sekä peri tästä korvauksena liikkeeseenlaskettujen arvopapereiden arvosta sovitun prosentin mukaan laskettavan palkkion. Arvopapereiden liikkeeseenlaskupalvelut käsittivät emission teknisen toteutuksen, tiedottamista, suhteiden luomista päämiehen ja sijoittajien välille sekä yhteydenpidon Helsingin arvopaperipörssiin, osakekeskusrekisteriin ja rahoitustarkastukseen. Koska yhtiö huolehti arvopaperien liikkeeseenlaskusta päämiehensä nimissä ja lukuun eikä siis harjoittanut toimintaa omissa nimissään, yhtiön palvelut eivät olleet arvonlisäverolain 42 §:n 1 momentin 6 kohdassa ja 3 momentissa tarkoitettua verottomana pidettävää arvopaperikauppaa. Sijoituskohteiden merkitsijöiden hankkiminen tai niiden merkintöjen järjestäminen eli emissionjärjestäminen voi sinänsä muodostaa sellaisen palvelukokonaisuuden, joka on arvonlisäverolain 42 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettua varainhankintaa. Koska yhtiölle ei kuitenkaan ollut myönnetty toimilupaa harjoittaa tällaista toimintaa ja kun yhtiön suorittamia toimia ei myöskään muulla perusteella voitu pitää itsenäisen kokonaisuuden muodostavana emissionjärjestämisenä, vaan ne olivat asiakkaan järjestämään osakeantiin liittyviä avustavia toimenpiteitä, yhtiön toiminta ei ollut verotonta arvonlisäverolain 42 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettua varainhankintaa. Ennakkoratkaisu ajalle 29.9.1997-31.12.1998. Arvonlisäverolaki 41 ja 42 § Laki sijoituspalveluyrityksistä (579/1996)

🔗 Viralliseen lähteeseen

Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.