← Suomi

KHO/1999/10

1999 false KHO:1999:10 Uudenmaan läänin työvoimapiirin toimisto oli lääninoikeudelle tekemässään hakemuksessa vaatinut, että A oli velvoitettava maksamaan takaisin työvoimapiirin toimistolle hänelle aiheettomasti marraskuulta 1995 maksettu työharjoittelutuki 2 116 markkaa 16 prosentin viivästyskorkoineen työvoimapiirin toimiston takaisinperintäpäätöksessä 3.7.1996 määrätystä takaisinmaksupäivästä 2.8.1996 lukien, koska hän ei ollut enää marraskuussa 1995 työskennellyt harjaantumispaikassaan. Lääninoikeus oli velvoittanut A:n suorittamaan valtiolle (työvoimapiirin toimistolle) takaisin tämän perusteettomasti saadun työllistämistukiharjoittelutuen kuuden prosentin korkoineen laskettuna 2.8.1996 lukien maksupäivään. Kun vaadittu 16 prosentin viivästyskorko ei perustunut lain säännöksiin vaan pelkästään asetukseen, palautettavalle määrälle ei kuitenkaan ollut suoritettava korkoa suuremman korkokannan kuin kuuden prosentin mukaan. Kuuden prosentin viivästyskorkoa saamiselle oli laskettava työvoimapiirin toimiston takaisinperintäpäätöksessä merkitystä ajankohdasta, joka oli ollut 2.8.

  1. A:n valitettua korkeimpaan hallinto-oikeuteen, korkein hallinto-oikeus muutti lääninoikeuden päätöstä saatavalle maksettavan koron osalta niin, että korko alennetaan viideksi prosentiksi 27.2.1997 lukien, sekä muilta osin hylkäsi valituksen. Perusteettomasti maksetun työllistämistuen takaisinperinnästä ja siinä yhteydessä palautettavalle määrälle maksettavasta 16 prosentin viivästyskorosta säädetään 29.1.1993 annetun työllisyysasetuksen (130/1993) 50 §:n 1 momentissa. Tämä korko ei siten perustu lain säännökseen tai lain nimenomaisen valtuutuksen nojalla annettuun asetuksen säännökseen. Riittävän yksilöity valtuutus ei ole työllisyyslain 22 §:n (1696/1992) säännös, että työllistämistuen myöntämisestä ja maksamisesta säädetään asetuksella, eikä 28 §:n säännös siitä, että tarkemmat säännökset lain täytäntöönpanosta annetaan asetuksella. Koska 20.8.1982 annettua korkolakia (633/1982) ei sen 1 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan sovelleta julkisoikeudellisesta perusteesta johtuvaan velkasuhteeseen ja koska työllistämistuen takaisinperinnän yhteydessä maksettavasta viivästyskorosta ei edellä esitetyn mukaisesti ole säädetty muuallakaan laissa, tulee nyt noudatettavaksi edelleen se periaate, että korkoa on velvollisuus maksaa velalle kuuden prosentin mukaan velan erääntymispäivästä lukien tai, jos erääntymispäivää ei ole määrätty, viiden prosentin mukaan siitä, kun velkaa on laillisesti velottu. Tässä asiassa lääninoikeus oli katsonut, että saatavalle oli maksettava kuuden prosentin viivästyskorkoa työvoimapiirin toimiston takaisinperintäpäätöksessä merkitystä ajankohdasta, joka oli ollut 2.8.
  2. Kun työvoimapiiri ei ollut voinut kuitenkaan yksipuolisesti määrätä saatavalle erääntymispäivää, oli korko määrättävä niiden periaatteiden mukaan, joissa erääntymispäivää ei ollut velalle määrätty. Edellä mainituilla perusteilla ja ottaen myös huomioon Suomen Hallitusmuodon 92 §:n 2 momentin, kysymyksessä olevalle saatavalle voitiin periä vain viiden prosentin suuruinen korko siitä päivästä lukien, kun saatavaa oli laillisesti velottu eli työvoimapiirin takaisinperintähakemuksen saapumisesta lääninoikeuteen 27.2.
  3. Suomen Hallitusmuoto 62 § ja 92 §:n 2 mom. Työllisyysasetus (29.1.1993/130) 50 §:n 2 mom.

🔗 Viralliseen lähteeseen

Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.