← Suomi

KHO/1999/26

1999 false KHO:1999:26 Suomalainen yhtiö harjoitti ulkomaisten laivastovierailujen järjestämistä Suomessa ja ulkomailla. Yhtiö toimitti Suomessa laivastovierailulla oleville ulkomaisille sota-aluksille muun muassa elintarvikkeet ja muut nautintoaineet, polttoaineet, lehdet ja matkamuistot. Yhtiö laskutti aluksille tapahtuvista tavaratoimituksista aluksen kotimaan Suomessa sijaitsevaa lähetystöä. Arvonlisäverolaissa ei ole nimenomaista säännöstä tavaran myynnistä ulkomaisille sota-aluksille. Vuonna 1995 voimassa ollut lain 70 §:n 9 kohta (1486/1994) koski sanamuotonsa mukaisesti vain myyntiä ammattimaisessa kansainvälisessä liikenteessä oleville vesialuksille. Asiaa koskevan nimenomaisen säännöksen puuttuessa katsottiin, että kun arvonlisäverolain 70 §:n 9 kohtaa tulkittiin Euroopan yhteisöjen neuvoston kuudennen arvonlisäverodirektiivin (77/388/ETY) 15 artiklan 4 alakohdan sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti, lainkohdassa myynnin verottomuudelle säädetyt edellytykset täyttyivät myytäessä tavaraa Suomessa laivastovierailulla olevalle ulkomaiselle sota-alukselle. Yhtiön ei siten ollut suoritettava arvonlisäveroa tällaisille sota-aluksille tapahtuvasta tavaran myynnistä vuodelta 1995. Veroasiamiehen valitus hylättiin. Arvonlisäverolaki 70 § 9 kohta (1486/1994) Euroopan yhteisöjen neuvoston kuudes arvonlisäverodirektiivi (77/388/ETY) 15 artikla 4 alakohta

🔗 Viralliseen lähteeseen

Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.