← Suomi

KHO/1999/64

1999 false KHO:1999:64 Kunnanhallitus oli päättänyt myydä osan omistamistaan osakkeista, jotka kunta oli saanut vuonna 1959 allekirjoitetulla testamentilla vuonna 1962 kuolleen henkilön jälkeen. Testamentissa oli määräys, jonka mukaan osakkeita ei saanut koskaan myydä ja kunta oli velvollinen käyttämään osakkeiden tuoton sosiaalilautakunnan harkinnan mukaan kunnan vanhainkodissa olevien vanhusten virkistykseen. Päätöksestä tehdyissä kunnallisvalituksissa vaadittiin kunnanhallituksen päätöksen kumoamista, koska kunnanhallitus oli ylittänyt toimivaltansa ja rikkonut testamentin ehtoja ja lakia päättäessään myydä osan osakkeista. Muutoksenhakijoiden vaatimusten perusteena ja kohteena oli testamentti. Testamentin ja siihen sisältyvän tarkoitemääräyksen täytäntöönpanosta ja tulkinnasta on määräyksiä perintökaaressa. Sitä kysymystä, oliko kunta noudattanut testamentin määräyksiä osakkeiden myynnistä päättäessään, ei ratkaista hallintolainkäytön järjestyksessä, vaan asiaa koskevat oikeusriidat käsitellään käräjäoikeudessa. Kunnanhallituksen päätöksillä ei ollut lopullisesti ratkaistu kyseisen testamentin täytäntöönpanoa koskevia ja siihen perustuvia yksityisoikeudellisia vaatimuksia. Muutoksenhakijat eivät olleet esittäneet sellaisia valitusperusteita, joiden johdosta tehdyt hallintopäätökset olisivat olleet kunnallisvalituksin kumottavissa. Kunnallislaki 90 §

🔗 Viralliseen lähteeseen

Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.