2001 false KHO:2001:15 A Oy omisti 97,8 prosenttia Englannissa toimivan X Ltd:n osakekannasta. Vuonna 1994 A Oy myi omistamansa X Ltd:n osakkeet liiketoimintansa järjestelyjen yhteydessä. Järjestelyissä ja osakkeiden myynnissä A Oy käytti konsulttina kansainvälisen pankkiiriliikkeen suomalaista tytäryhtiötä B Oy:tä. B Oy veloitti 15.12.1994 A Oy:ltä toimeksiantosopimuksen mukaisesta tehtävästään sovitun palkkion, joka sisälsi arvonlisäveron. A Oy ei harjoittanut arvonlisäverolain 1 §:ssä tarkoitetuin tavoin liiketoiminnan muodossa arvopaperikauppaa eikä satunnaista käyttöomaisuusosakkeiden myyntiä voitu pitää A Oy:n verollisesta liiketoiminnasta erillisenä arvopaperikaupaksi katsottavana rahoituspalvelun myyntinä. Osakkeiden myynnin verottomuus ei näin ollen perustunut arvonlisäverolain 41 §:ään ja 42 §:n 1 momentin 6 kohtaan, vaan myynti oli veroton lain soveltamisalan ulkopuolelle jäävänä toimena. Koska A Oy:n tytäryhtiön toiminta oli kuitenkin ollut osa A Oy:n konsernina harjoittamaa verollista liiketoimintaa ja tytäryhtiön osakkeiden myynti osa konsernin liiketoiminnan uudelleen järjestelyjä, näitä järjestelyjä varten tapahtuneet hankinnat voitiin katsoa A Oy:n verolliseen liiketoimintaan liittyviksi yleiskuluiksi. A Oy:llä oli näin ollen arvonlisäverolain 102 §:n nojalla oikeus vähentää käyttöomaisuuteensa kuuluvien tytäryhtiön osakkeiden myyntiin liittyviin kuluihin sisältynyt arvonlisävero ajalta 1.6.-31.12.1994. Jälkiverotus ajalta 1.6.-31.12.1994. Äänestys 3-2. Arvonlisäverolaki 41 §, 42 § 1 mom. 6 kohta ja 102 §
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.