← Suomi

KHO/2001/23

2001 false KHO:2001:23 Lääninoikeuden kumottua viranhaltija Y:n valituksesta X:n kunnan palo- ja pelastuslautakunnan päätöksen, jolla Y:n virkasuhde oli todettu lakanneeksi, X:n kunta oli maksanut Y:lle hänen palkkansa takautuvasti. Kunnanhallitus oli kuitenkin päättänyt, ettei Y:n palkkasaatavalle makseta viivästyskorkoa. Lääninoikeus hylkäsi Y:n valituksen kunnanhallituksen päätöksestä, jolla se oli hylännyt Y:n tästä asiasta tekemän oikaisuvaatimuksen. Korkolain 1 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan lakia ei sovelleta julkisoikeudellisesta perusteesta johtuvaan velkasuhteeseen. Korkolain voimaantulo vuonna 1983 ei kuitenkaan ole aikaansaanut muutosta oikeuskäytännössä vakiintuneeseen velvollisuuteen maksaa viivästyskorkoa julkisoikeudellisesta perusteesta johtuvalle saatavalle kuusi prosenttia, milloin saatavalle on määrätty erääntymispäivä. Tällaista velvollisuutta viivästyskoron maksamiseen ei kuitenkaan ole katsottu olevan muun ohella virkasuhteeseen perustuvien palkka- ja muiden saatavien osalta. Y:n vaatimus X:n kunnan velvoittamisesta niin kutsutun tuottokoron maksamiseen sillä perusteella, että kunta oli oikeudettomasti pitänyt hallussaan hänelle kuuluvia varoja, ei perustunut lakiin. Tämän perusteella korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei ollut syytä muuttaa lääninoikeuden päätöksen lopputulosta. Korkolaki 1 § 2 mom. 1 kohta Ks. myös KHO 10.04.2001 T 828.

🔗 Viralliseen lähteeseen

Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.