KHO/2001/58

2001 false KHO:2001:58 Eläkkeellä oleva A oli muuttanut Ruotsista Suomeen vuonna

1. Hänellä oli ollut vuosina 1994-1996 vain eläketuloja Ruotsista. Kun otettiin huomioon sosiaaliturva-asetuksen (ETY) nro 1408/71 tulkintaa koskeva Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 10.5.2001 asiassa C-389/99, A:lle ei voitu Ruotsista saadun eläkkeen perusteella määrätä kansaneläkelain 3 §:ssä ja sairausvakuutuslain 33 §:ssä säädettyjä vakuutetun kansaneläke- ja sairausvakuutusmaksuja. Verovuodet 1994-
2. Euroopan Yhteisöjen Neuvoston asetus (ETY) nro 1408/71 sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä 28 a artikla ja 33 artikla 2 kohta Asian aikaisempi käsittely Vuosilta 1992-1996 toimitetuissa verotuksissa A:n maksettavaksi on pantu Ruotsista saadun eläketulon johdosta kansaneläkevakuutusmaksua 5 418,93 markkaa ja sairausvakuutusmaksua 5 373,79 markkaa vuodelta 1992, kansaneläkevakuutusmaksua 5 665,52 markkaa ja sairausvakuutusmaksua 9 799,24 markkaa vuodelta 1993, kansaneläkevakuutusmaksua 5 105,39 markkaa ja sairausvakuutusmaksua 12 137,19 markkaa vuodelta 1994, kansaneläkevakuutusmaksua 2 879,59 markkaa ja sairausvakuutusmaksua 11 113,04 markkaa vuodelta 1995 sekä sairausvakuutusmaksua 11 211,07 markkaa vuodelta
3. Verotuksen oikaisulautakunta on 9.6.1998 ja 10.9.1998 tekemillään päätöksillä hylännyt A:n edellä mainittuja maksuunpanoja koskeneet oikaisuvaatimukset. A on valituksessaan lääninoikeudelle vaatinut, että verotuksen oikaisulautakunnan päätökset kumotaan ja hänelle palautetaan vuosilta 1992-1995 maksuunpannut kansaneläkevakuutusmaksut ja vuosilta 1992-1996 maksuunpannut sairausvakuutusmaksut. A, joka ei ole paluumuuttaja, on 1.4.1992 siirtänyt väestökirjansa Suomeen Suomen kansalaisen kanssa solmimansa avioliiton johdosta. A oli jo jäänyt eläkkeelle, kun hän yli 65-vuotiaana oli oleskellut ensimmäisen kerran tilapäisesti Suomessa. A:n varallisuus on ollut ja on Ruotsissa ja Yhdysvalloissa. Suku ja perhesiteet, puolisoa lukuunottamatta, ovat Ruotsissa. A on oleskellut vuosina 1992-1994 Suomessa vain tilapäisesti alle kuusi kuukautta vuodessa puolison Suomessa työskentelyn johdosta. Niiden seikkojen, joiden perusteella kansaneläke- ja sairausvakuutusmaksu määräytyy, tulee perustua maksun määräävästä maasta lähtöisin oleviin olosuhteisiin. A:n kohdalla Suomessa ei ole ollut tuollaisia olosuhteita. Verovelvollisen asemaa ei tule heikentää sen vuoksi, että jokin tapahtuma on sattunut ennen EU:n sosiaaliturva-asetuksen (ETY) 1408/71 voimaantuloa kyseisessä maassa. A:ta ei tule asettaa huonompaan ja eriarvoiseen asemaan vain sen vuoksi, että hän on siirtänyt väestökirjansa Suomeen ennen asetuksen voimaantuloa. Uudenmaan lääninoikeus on todennut, että A:n verovuoden 1992 verotus on toimitettu X:n kunnassa, minkä johdosta A:n tekemä oikaisuvaatimus olisi verovuotta 1992 koskevalta osin tullut käsitellä X:n verotuksen oikaisulautakunnassa Y:n verotuksen oikaisulautakunnan asemesta. Lääninoikeus on kuitenkin, ottaen huomioon valituksenalaisen asian laatu ja sen ratkaisu perusteluineen, ottanut asian välittömästi ratkaistavakseen myös verovuoden 1992 osalta enemmän viivytyksen välttämiseksi. Ratkaisunsa perusteluina lääninoikeus on lausunut, että Ruotsin kansalainen A on 30.1.1992 solminut avioliiton Suomen kansalaisen kanssa. Väestörekisteritietojen mukaan A on 1.4.1992 muuttanut Suomeen Y:n kuntaan, joka on ollut hänen kotikuntansa. A:n vuodelta 1994 antaman veroilmoituksen mukaan hän on 30.6.1994 myynyt Ruotsissa omistamansa asunnon, joka on vuosilta 1992 ja 1993 annettujen veroilmoitusten mukaan ollut kyseisinä vuosina asumattomana ja myytävänä. A on ilmoittanut vuodelta 1992 antamassaan veroilmoituksessa muuttaneensa Suomeen 1.4.1992 ja vuosilta 1993, 1994 ja 1995 antamissaan veroilmoituksissa oleskelleensa Ruotsissa ja Yhdysvalloissa noin neljä kuukautta kunakin vuonna. Kun otetaan huomioon edellä mainitut ja verotusasiakirjoista ilmenevät seikat, A:lla on katsottava olleen varsinainen asunto ja koti Suomessa 1.4.1992 lähtien ja hänen on katsottava asuneen täällä mainitusta ajankohdasta lähtien siten kuin kansaneläkelaissa ja sairausvakuutuslaissa tarkoitetaan. A ei ole esittänyt sellaista selvitystä, jonka perusteella hänen olisi katsottava asuneen kysymyksessä olevina vuosina muualla kuin Suomessa. Hänen Ruotsissa ja Yhdysvalloissa oleskeluaan on pidettävä sellaisena tilapäisenä ulkomailla oleskeluna, jolla ei ole asiassa merkitystä. A:n Ruotsissa ja Yhdysvalloissa sijaitsevalla omaisuudella ei myöskään ole katsottava olevan asiassa ratkaisevaa merkitystä. Niin ollen A on Suomen kansallisen lainsäädännön nojalla ollut velvollinen suorittamaan vakuutetun kansaneläke- ja sairausvakuutusmaksut. Asiakirjojen mukaan A, joka on Suomeen muuttaessaan ollut eläkeläinen, on nyt kysymyksessä olevina vuosina saanut eläkettä Ruotsista. Hänellä ei ole ollut oikeutta saada eläkettä Suomesta, eikä hän ole tullut täällä vakuutetuksi työnteon perusteella. Verovuosien 1992 ja 1993 osalta nyt kysymyksessä olevien maksujen kohdalla sovelletaan pohjoismaista sosiaaliturvasopimusta, jonka 6 artiklan mukaan A on Suomessa asuvana kuulunut Suomen lainsäädännön piiriin ja jonka mukaan Suomen on ollut määrättävä A:lle vakuutetun kansaneläke- ja sairausvakuutusmaksut. Euroopan talousalueesta tehty sopimus (ETA-sopimus) tuli voimaan muun muassa Suomessa ja Ruotsissa 1.1.1994, jolloin myös Euroopan Yhteisöjen Neuvoston asetus (ETY) nro 1408/71 sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä tuli voimaan ETA-sopimukseen liittyneissä valtioissa. Mainitun asetuksen III osaston määräysten mukaan sellaiselta Suomeen muuttaneelta eläkeläiseltä, joka on muuttanut Suomeen toisesta ETA-maasta ja jolla ei ole oikeutta eläkkeeseen asuinvaltiostaan Suomesta, ei tietyin edellytyksin peritä täällä sairausvakuutusmaksua. A on muuttanut Ruotsista Suomeen ennen ETA-sopimuksen voimaantuloa eikä hän asiakirjojen mukaan ole ollut mainitun asetuksen tarkoittama työntekijä minkään silloisen Euroopan Yhteisöjen jäsenvaltion lainsäädännön mukaan. Näissä oloissa edellä mainitut asetuksen III osaston määräykset eivät tule sovellettaviksi A:n kohdalla. Euroopan Yhteisöjen Neuvoston asetuksessa nro 1408/71 ei ole sellaisia määräyksiä, joiden olisi katsottava koskevan velvollisuutta suorittaa kansaneläkelakiin perustuva kansaneläkevakuutusmaksu. A:lle on näin ollen ollut määrättävä kansaneläkevakuutusmaksut vuosilta 1994 ja
4. Edellä mainittuihin seikkoihin perustuen A on ollut velvollinen suorittamaan vakuutetun kansaneläke- ja sairausvakuutusmaksun Ruotsista saamansa eläketulon perusteella. Noilla perusteilla ja ottaen huomioon kansaneläkelain 1 ja 3 §:n, sairausvakuutuslain 1 §:n 1 momentin ja 2 momentin (1576/93) sekä pohjoismaisen sosiaaliturvasopimuksen (SopS 81/81) lääninoikeus on hylännyt A:n valituksen. Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa A on pyytänyt lupaa valittaa lääninoikeuden päätöksestä ja valituksessaan vaatinut päätöksen kumoamista sekä vapauttamistaan hänelle maksuunpannuista kansaneläkevakuutusmaksuista ja sairausvakuutusmaksuista. A ei ole vuosina 1992 ja 1993 oleskellut yli puolta ajasta Suomessa. A:n varsinainen asunto on ollut Tukholman asunto. Vuodesta 1994 alkaen A:han on soveltunut Euroopan Yhteisöjen Neuvoston asetus (ETY) nro 1408/71 sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä. A on koko työelämänsä ajan maksanut vakuutusmaksuja Ruotsissa. A on siis nyt joutunut maksamaan kaksinkertaisesti sairausvakuutusturvastaan. Kansaneläkevakuutusmaksuja hän on joutunut maksamaan etuudesta, joita ei koskaan saa. Lisäksi A on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista 3 860 markalla. Korkein hallinto-oikeus on 25.5.2000 antamallaan välipäätöksellä taltio nro 979 lykännyt asian käsittelyn odottamaan Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ennakkoratkaisua Lapin lääninoikeuden päätöksessä 5.10.1999 nro 436 tarkoitetussa asiassa. Ennakkoratkaisua oli pyydetty verovuosilta 1994-1996, sikäli kuin nyt ratkaistavassa asiassa on merkityksellistä, seuraaviin kysymyksiin:
5. Tulevatko Euroopan talousyhteisön perustamissopimus, sosiaaliturva-asetus (ETY) N:o 1408/71 tai työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta yhteisön alueella annettu asetus (ETY) N:o 1612/68 sovellettaviksi, vaikka maksuvelvollinen oli muuttanut Ruotsista Suomeen jo ennen kuin Euroopan talousalueesta tehty sopimus (ETA-sopimus) tuli Suomen osalta voimaan?
6. Mikäli vastaus kohdassa 1 mainittuun kysymykseen on myöntävä, niin onko sosiaaliturva-asetuksen (ETY) N:o 1408/71 28 a artiklassa olevaa ilmausta "eikä oikeutta eläkkeeseen ole" tulkittava niin, että oikeudella eläkkeeseen tarkoitetaan tässä tapauksessa maksuvelvollisen periaatteellista oikeutta eläkkeeseen Suomessa, jolloin ei otettaisi huomioon hänen tosiasiallisia olosuhteitaan, kuten hänen Ruotsista saamiensa eläke- ja elinkorkotulojen vaikutusta eläkkeen saamiseen Suomessa, vai tarkoitetaanko eläkeoikeudella konkreettisia olosuhteita, jolloin maksuvelvollisen Ruotsista saamien tulojen vaikutus eläkkeen saamiseen Suomessa otettaisiin ilmauksen tulkinnassa huomioon?
7. Kuuluvatko sosiaaliturva-asetuksen (ETY) N:o 1408/71 33 artiklan 2 kohdan tarkoittamien maksujen ja vastaavien suoritusten soveltamisalaan sosiaaliturvan saamiseksi sairauden ja äitiyden varalta perittävien maksujen (Suomessa sairausvakuutusmaksu) lisäksi myös vanhuuden, työttömyyden ja työkyvyttömyyden varalta perittävät maksut (Suomessa kansaneläkevakuutusmaksu)? Jos vastaus mainittuun kysymykseen on kieltävä, niin onko viimeksi mainitut maksut mahdollisesti jätettävä perimättä asetuksen jonkin muun artiklan nojalla, kun otetaan erityisesti huomioon asetuksen 4 artiklan 1 kohdan b , c ja g kohdista ilmi käyvä asetuksen soveltamisala? Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on tuomiossaan 10.5.2001, asia C-389/99, antanut vastauksen Lapin lääninoikeuden esittämään ennakkoratkaisupyyntöön ja ratkaissut edellä mainitut lääninoikeuden esittämät kysymykset seuraavasti: Sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä 14.6.1971 annettua asetusta (ETY) N:o 1408/71 sovelletaan henkilöön, joka asetuksen tullessa voimaan jäsenvaltiossa asui tässä valtiossa mutta ei työskennellyt siellä ja sai eläkkeellä olevana virkamiehenä eläkettä toisesta jäsenvaltiosta ja johon sovellettiin asuinvaltiossaan sellaisia säädöksiä, joilla säännellään niitä sosiaaliturvan aloja, jotka kuuluvat tämän asetuksen soveltamisalaan. Asetuksen 28 a artiklaan sisältyvää ilmaisua "oikeutta eläkkeeseen ei ole" on tulkittava siten, että ilmaisulla tarkoitetaan tilannetta, jossa henkilölle ei tosiasiallisesti makseta Suomen lainsäädännön mukaisen kansaneläkkeen kaltaista asumiseen perustuvaa eläkettä eikä ansiotyöhön perustuvaa, tämän henkilön asuinmaana olevan jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti myönnettävää eläkettä, jolloin ei ole tarpeen tutkia, olisiko kyseisellä henkilöllä ollut periaatteellinen oikeus näihin eläkkeisiin. Edelleen tuomioistuin on katsonut, että asetuksesta ilmenevä ja kyseisen asetuksen 33 artiklassa erityisesti ilmaistu yleinen periaate, jonka mukaan eläkkeensaajalta ei voida pelkän jäsenvaltiossa asumisen perusteella periä pakollisia vakuutusmaksuja sellaisista etuuksista aiheutuvien kustannusten kattamiseksi, joista jonkin toisen jäsenvaltion laitos vastaa, on esteenä sille, että jäsenvaltio, jonka alueella eläkkeensaaja asuu, perii eläkkeensaajalta lainsäädäntönsä mukaisesti maksuja tai vastaavia suorituksia vanhuus-, työkyvyttömyys- ja työttömyysetuuksien kustantamiseksi, kun edunsaaja saa vastaavaa tarkoitusta varten etuuksia, joiden kustannuksista vastaa eläkkeiden osalta toimivaltaisen jäsenvaltion laitos. Veroasiamiehet ovat antaneet vastineet. A on antanut vastaselityksen, jossa hän on vaatinut oikeudenkäyntikulujaan korvattaviksi vielä 2 440 markalla. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu Korkein hallinto-oikeus on myöntäen valitusluvan tutkinut asian. Verovuodet 1992 ja 1993 Kun otetaan huomioon asiassa esitetyt vaatimukset, saatu selvitys sekä lääninoikeuden päätöksestä ilmenevät lainkohdat ja muut perustelut, verovuosilta 1992 ja 1993 määrättyjen maksujen osalta ei ole syytä muuttaa valituksenalaista päätöstä. Verovuodet 1994-1996 Sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä 14.6.1971 annettu asetus (ETY) N:o 1408/71 (sosiaaliturva-asetus) tuli Suomea sitovaksi 1.1.1994 Euroopan talousalueesta 2.5.1992 tehdyn sopimuksen johdosta ja asetusta on sovellettu Suomeen Euroopan unionin jäsenenä 1.1.1995 alkaen. Kuten Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on antamassaan tuomiossa todennut, mainittua sosiaaliturva-asetusta sovelletaan henkilöön, joka asetuksen tullessa voimaan jäsenvaltiossa asui tässä valtiossa mutta ei työskennellyt siellä ja sai eläkkeellä olevana virkamiehenä eläkettä toisesta jäsenvaltiosta ja johon sovellettiin asuinvaltiossa sellaisia säädöksiä, joilla säännellään niitä sosiaaliturvan aloja, jotka kuuluvat tämän asetuksen soveltamisalaan. A on muuttanut Ruotsista Suomeen 1.4.
8. Hän on saanut Ruotsista eläkettä, eikä hän ole työskennellyt Suomessa. A:han sovelletaan Suomen lainsäädäntöön kuuluvia kansaneläkelakia ja sairausvakuutuslakia, jotka kuuluvat edellä mainitun asetuksen soveltamisalaan. Näin ollen sanotun asetuksen säännökset on otettava huomioon harkittaessa sitä, voidaanko A:lle maksuunpanna kansaneläke- ja sairausvakuutusmaksuja vuosilta 1994-
9. Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen mukaan asetuksen 28 a artiklaan sisältyvää ilmaisua "oikeutta eläkkeeseen ei ole" on tutkittava siten, että ilmaisulla tarkoitetaan tilannetta, jossa henkilölle ei tosiasiallisesti makseta Suomen lainsäädännön mukaista kansaneläkettä eikä ansiotyöhön perustuvaa eläkettä. A ei saa tosiasiallisesti Suomesta kansaneläkettä eikä ansioeläkettä. Näin ollen hänelle ei, kun otetaan huomioon asetuksen 33 artiklan 2 kohdan säännös, ole voitu Suomessa maksuunpanna sairausvakuutusmaksuja verovuosilta 1994-
10. Edelleen tuomioistuin on katsonut, että asetuksessa ja erityisesti sen 33 artiklassa on ilmaistu yleinen periaate, jonka mukaan eläkkeensaajalta ei voida pelkän jäsenvaltiossa asumisen perusteella periä pakollisia vakuutusmaksuja sellaisista etuuksista aiheutuvien kustannusten kattamiseksi, joista jonkin toisen jäsenvaltion laitos vastaa. Tämä periaate on esteenä sille, että jäsenvaltio, jonka alueella eläkkeensaaja asuu, perisi eläkkeensaajalta lainsäädäntönsä mukaisesti maksuja tai vastaavia suorituksia vanhuus-, työkyvyttömyys- ja työttömyysetuuksien kustantamiseksi, kun edunsaaja saa vastaavaa tarkoitusta varten etuuksia, joiden kustannuksista vastaa eläkkeiden osalta toimivaltaisen jäsenvaltion laitos. A saa Ruotsin lainsäädännön nojalla eläkettä. Eläkkeellä on vastaava tarkoitus kuin niillä vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkkeillä, joita A voisi periaatteessa saada Suomessa kansaneläkelain nojalla. A ei saisi minkäänlaista täydentävää suojaa, vaikka hän suorittaisi Suomen lainsäädännön mukaiset kansaneläkevakuutusmaksut, kun otetaan huomioon hänen jo saamansa etuudet. Näin ollen on edellä mainitun yleisen periaatteen vastaista periä A:lta Suomessa kansaneläkevakuutusmaksua, koska hän saa vastaavaa tarkoitusta varten etuuksia, joiden kustannuksista vastaa hänen eläkkeidensä osalta toimivaltaisen jäsenvaltion eli Ruotsin laitos. Näin ollen A:lle ei ole voitu maksuunpanna kansaneläkevakuutusmaksujakaan vuosina 1994 ja
11. Edellä mainituin perustein korkein hallinto-oikeus kumoaa verovuosien 1994-1996 osalta lääninoikeuden ja verotuksen oikaisulautakunnan päätökset sekä poistaa vuosilta 1994-1996 maksuunpannut sairausvakuutusmaksut sekä vuosilta 1994 ja 1995 maksuunpannut kansaneläkevakuutusmaksut. Suomen valtio velvoitetaan, ottaen huomioon hallintolainkäyttölain 74 ja 75 §:n säännökset, korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa 4 000 markalla kuukauden kuluttua päätöksen antamisesta laskettavine laillisine viivästyskorkoineen. Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Erkki Onikki, Ismo Talikka, Raimo Anttila, Tuulikki Keltanen ja Olli Nykänen. Asian esittelijä Marjo Snellman.