2002 false KHO:2002:29 Ympäristöministeriö oli ympäristökeskuksen esityksestä päättänyt lunastaa valtiolle luonnonsuojelutarkoituksiin yksityisten henkilöiden murto-osin omistamasta niemestä18,4 hehta

§:n 1 momentin 4 kohdan nojalla ympäristöministeriöllä on ollut oikeus tehdä tarvittava päätös. Lunastettavan alueen rajaus poikkeaa lehtojensuojeluohjelman rajauksesta vain vähäisessä määrin ja tähän poikkeamiseen on luonnontieteellinen peruste. Lehtojensuojeluohjelman rajausta on valmistelun loppuvaiheessa tarkennettu yhtäältä laajentavaan, toisaalta supistavaan suuntaan. Muutoksia voidaan pitää vähäisinä. Ne ovat johtuneet siitä, että lehtojensuojeluohjelman 10 vuotta sitten tehdyn rajauksen on myöhemmin todettu olleen hieman epätarkka. Maanomistajia on kuitenkin kuultu alkuperäisestä Lounais-Suomen ympäristökeskuksen esittämästä lunastusesityksestä, johon sisältyi myös laajennusalue samoin kuin supistusalue. Näin ollen maanomistajia on kuultu koko siitä alueesta, johon lunastuspäätös kohdistuu. Koko Hulaholmin tilan lunastamista koskevan toissijaisen vaatimuksen osalta ympäristöministeriö on todennut, että lunastuslain 23 §:n 1 momentin ja 24 §:n mukaan, jos lunastus pannaan toimeen siten, että tilusten pirstoutumisen vuoksi tai muusta sellaisesta syystä kiinteistön tai sen osan käyttämiselle aiheutuu erittäin huomattavaa haittaa eikä sitä voida poistaa tai olennaisesti vähentää toimittamalla tilusjärjestely, omistajalla on oikeus vaatia jäljelle jäävän omaisuuden lunastamista, mikäli hän ei halua saada korvausta haitasta. Ministeriö on ilmoittanut valtion olevan valmis lunastamaan myös Hulaholmin tilan jäljelle jäävän osan, jos omistajat sitä lunastustoimituksessa vaativat. Kun asia näin ollen voidaan hoitaa lunastustoimituksessa, ei ministeriön mielestä ole syytä eikä perusteita lunastuspäätöksen kumoamiselle tai palauttamiselle. 3. C:n valituksen osalta ympäristöministeriö on lausunut, että sen lunastuspäätös ei perustuvaltioneuvoston Natura 2000 -verkostoa koskevaan päätökseen, vaan 13.4.1989 hyväksyttyynvaltakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan, kuten päätöksen perusteluista ilmenee. Luonnonsuojelulain 52 §:

§:n 1 momentin nojalla ministeriöllä on ollut oikeus päättää lehtojensuojeluohjelmaan kuuluvan alueen lunastamisesta ja vähäisessä määrin poiketakin sen rajauksista. Lunastettavan alueen rajaus ei valmistelun kuluessa ole muuttunut laajemmaksi, vaan päinvastoin suppeammaksi. Alkuperäinen Lounais-Suomen ympäristökeskuksen lunastusesitys, josta maanomistajia on kuultu, oli rajattu Natura 2000 -ehdotuksen mukaiseksi eli vain Hulaholmin keskellä oleva kukkula oli sen ulkopuolella. Valmistelun kuluessa kuitenkin päädyttiin siihen, että lunastuksen tulee perustua lehtojensuojeluohjelmaan, mikä merkitsi suppeampaa aluetta. Lehtojensuojeluohjelman rajausta tarkistettiin jonkin verran, jotta alueeseen saataisiin sisältymään mahdollisimman kattavasti alueen lehtomaiset osat, mutta rajattua pois kalliopaljastumiin liittyviä karumpia osia, joihin valittajakin on viitannut. Ympäristöministeriö on viitannut tältä osin Lounais-Suomen ympäristökeskuksen jäljempänä olevassa lausunnossa esitettyihin perusteluihin. Ministeriö on katsonut, että uutta kuulemista ei ole tarvinnut suorittaa, koska muutokset ovat olleet supistuksia siihen alueeseen nähden, jonka lunastamisesta maanomistajia on kuultu. Ympäristöministeriö on viitannut lisäksi siihen lausuntoon, jonka se on antanut A:n ja B:n samassa asiassa tekemästä valituksesta. Lounais-Suomen ympäristökeskus on lausunnossaan viitannut päätöksensä perusteluihin ja sen perusteena olevien asiakirjojen sisältöön sekä yhtynyt ympäristöministeriön A:n ja B:n valituksen johdosta antamaan lausuntoon. Hulaholmin lehto on yksi maamme luonnonsuojelullisesti merkittävimmistä lehtoalueista. Hulaholmi kuuluu valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan, johon koko maassa kuuluu 424 lehtoaluetta, jotka on valittu noin 1800 inventoidun ja käytössä olleen pohjatiedon perusteella luonnonsuojelullisesti merkittävän lehtoalueen joukosta. Hulaholmin niemenkärki on keskiosan kalliometsää ja rannan kalliokumpareita lukuun ottamatta täynnä reheviä lehtopainanteita. Valituksen liitteenä olevassa videofilmissä ei ole lainkaan käyty Hulaholmin lehtopainanteissa. Filmi on kuvattu aivan rantavyöhykkeeltä ja käymällä maissa vain rannan karuilla vanhaa metsää kasvavilla kalliokumpareilla. Pääosa kuvauksesta on tehty siirtymällä osin edestakaisin Hulaholmin länsi- ja luoteisrannalla ja kuvaamalla osin myös niemen keskiosaa, joka ei kuulu lunastettavaan alueeseen. Ympäristökeskus on liittänyt lausuntonsa oheen laatimansa yleispiirteisen karttahahmotelman arvokkaan lehtoalueen sijoittumisesta Hulaholmin niemelle. Ympäristökeskus on esittänyt, että valitukset hylätään. B on vastaselityksessään uudistanut asiassa aikaisemmin esittämänsä ja lausunut, että ministeriön lausunnossa on myönnetty lunastettavan alueen rajauksen poikkeavanlehtojensuojeluohjelman rajauksesta. Asiassa on kysymys siitä, onko poikkeama luonnonsuojelulain 52 §:n 2 momentin tarkoittamalla tavalla vähäinen. Ministeriön lausunnossa on yksilöimättömästi väitetty, että muutoksia voidaan pitää vähäisinä. Tosiasia on kuitenkin, että lehtojensuojeluohjelman mukaisesta alueesta lunastettavaa aluetta on laajennettu käsittämään ranta-alue, jossa on rakennuskelpoisia rakennuspaikkoja loma-asutusta varten. Ottamalla huomioon rantarakennuspaikkojen arvon kysymyksessa olevalla alueella Kustavin kunnassa voidaan todeta, että alue poikkeaa olennaisesti eikä vähäisessä määrin lehtojensuojeluohjelmasta. Edellä olevasta seuraa, että mikäli valtiolla on lunastusoikeus kysymyksessä olevaan alueeseen, niin lunastusoikeus on valtioneuvostolla eikä ympäristöministeriöllä. Ympäristöministeriön lausunnossa on myönnetty B:n toissijainen vaatimus perustelluksi. Ministeriö on ilmoittanut olevansa valmis lunastamaan Hulaholmin tilan jäljelle jäävän osan, jos omistajat sitä lunastustoimituksessa vaativat. Kysymys on maanomistajan kannalta niin keskeisestä asiasta, että sitä ei ole syytä jättää lunastustoimituksessa ratkaistavaksi. Maanomistajan oikeusturva vaatii, että alue on jo lunastuspäätöksessä mahdollisimman oikein määrätty. Ministeriön lausunnossa on otettu kantaa myös siihen, että luonnonsuojelulain 50 §:n mukaan luonnonsuojeluohjelmaan kuuluvan alueen suojelu on pyrittävä toteuttamaan ensisijaisesti vapaaehtoisin keinoin. B on myöntänyt, että Lounais-Suomen ympäristökeskus on tehnyt omistajille kirjallisen ostotarjouksen sekä ehdotuksen maanvaihdosta. Asiaa ei ole pystytty sopimaan hintaerimielisyyksien takia. Valtio ei ole suostunut korvaamaan aluetta maanomistajille käyvän vapaa-ajan asuntojen maapohjan hinnan mukaan. Kuitenkin ilman lehtojensuojeluohjelmaa Hulaholmin alue olisi mitä tyypillisintä vapaa-ajan rakennusten aluetta. C on vastaselityksessään lausunut, että Hulaholmin rajausta ja valintaperusteitapakkolunastukseen voidaan tällä hetkellä lukea Lounais-Suomen ympäristökeskuksen kotisivulta, jossa todetaan, että alue on kokonaisuudessaan täynnä reheviä lehtopainanteita. Puustossa on runsaasti vaahteraa ja saarnia. Paikan päällä käydessä tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Ympäristöministeriön vastineessa on todettukin, että itse asiassa jalopuumetsiä olisi alueella alle 0,9 hehtaaria. Todellisuudessa lehtoalueita niemellä on alle 0,9 hehtaaria. Ympäristöministeriö on lisäksi itse määritellyt, milloin aluetta voidaan pitää jalopuumetsänä "vähintään 20 kappaletta hehtaarilla yhtenä tai useampana ryhmänä". Mukaan on kuitenkin laskettu myös kaikki nuoret sormenpaksuiset taimet. Kun koko tilalla ei kasva yhtään runkomittaista saarnia, ei voida kuin kuvitteellisesti puhua saarnimetsistä. Näitä saarnimetsiä ei ole missään vaiheessa osoitettu maanomistajalle eikä maanomistaja ole niitä löytänyt, vaikka liikkunut tilalla jatkuvasti vuosikymmenten ajan. Joitakin yksittäisiä huonokasvuisia vaahteroita niemellä on, mutta metsäksi vaahterat saadaan määriteltyä vain ottamalla pienet varjossa kasvavat taimetkin mukaan. Tiheässä kuusikossa kasvaessaan niillä ei lisäksi ole elämisen mahdollisuuksia. A:lle on varattu tilaisuus vastaselityksen antamiseen ympäristöministeriön lausunnon johdosta. Katselmus Korkein hallinto-oikeus on toimittanut Hulaholmin niemessä 27.6.2001 katselmuksen, josta laadittu pöytäkirja on liitetty asiakirjoihin. Katselmuksessa olivat läsnä A, B ja C sekä ympäristöministeriön edustaja ja Lounais-Suomen ympäristökeskuksen edustaja. C on katselmuksen jälkeen toimittanut korkeimmalle hallinto-oikeudelle kaikkien valittajien puolesta lisäkirjelmän. Suullinen käsittely Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on 13.2.2002 toimitettu suullinen käsittely, josta laadittu pöytäkirja on liitetty asiakirjoihin. Suullisessa käsittelyssä olivat läsnä A avustajineen, B ja C, kumpikin henkilökohtaisesti, sekä ympäristöministeriön edustaja ja Lounais-Suomen ympäristökeskuksen edustaja. Suullisessa käsittelyssä esitetyt vaatimukset A on uudistanut asiassa aikaisemmin lausumansa sekä vaatinut että Suomen valtio velvoitetaan korvaamaan hänen suullisesta käsittelystä johtuneet oikeudenkäyntikulunsa 672,75 eurolla (4000 markalla). B on uudistanut asiassa aikaisemmin lausumansa sekä vaatinut, että Suomen valtio velvoitetaan korvaamaan hänen katselmuksesta ja suullisesta käsittelystä aiheutuneet oikeudenkäyntikulunsa yhteensä 4184,40 eurolla. C on uudistanut asiassa aikaisemmin lausumansa sekä muun ohella ilmoittanut, ettei hyväksy vaihtoehtoa, jossa koko Hulaholmin niemi mukaan lukien omistajille hyödytön keskelle niemeä jäävä lunastettavan alueen ympäröimä alue lunastettaisiin valtiolle. Hän on ilmoittanut tulevansa hakemaan rakennuslupaa ja oikeutta tien rakentamiseen lunastamattomalle alueelle. Lisäksi C on vaatinut, että Suomen valtio velvoitetaan korvaamaan hänelle asian käsittelystä korkeimmassa hallinto-oikeudessa aiheutuneet kulut yhteensä 2859,20 eurolla. Ympäristöministeriön edustaja on muun muassa lausunut, että lunastetavasta alueesta perustetaan luonnonsuojelualue valtioneuvoston asetuksella, johon voidaan esimerkiksi kirjata sellainen määräys, että yleisten rauhoitusmääräysten estämättä luonnonsuojelualueeseen kuulumattomalle alueelle voidaan rakentaa jonkinlainen kulkuyhteys. Naturan osalta menettely on sama, jos toteutustapa Natura-päätöksessä on luonnonsuojelulaki. Tavanomaisella metsätaloudella ei voida katsoa olevan sellaisia vaikutuksia Natura-alueen luonnontilaan, että luonnonarvot merkittävästi heikentyisivät.Rakentamisen ja tien tekemisen osalta vaikutukset arvioidaan luonnonsuojelulain 65 §:n mukaisessa järjestyksessä huomioon ottaen myös yksityisistä teistä annetun lain 7 a §:n lunastamista koskevat säännökset. Lounais-Suomen ympäristökeskuksen edustaja on muun muassa lausunut, että Hulaholmin luonnonsuojelualueen reikäleipärajaus johtuu Suomen ehdotuksesta Natura-verkostoksi. Lunastamattomaksi jätetty alue on pääosin taimikkoa ja avokalliota, jotka eivät edusta suojeltavia luontotyyppejä. Hulaholmin alue on arvokas lehtoalue, jossa luontotyypit ovat mosaiikkina siten, että siellä on myös vähäisessä määrin sellaisia alueita, joissa tätä luontotyyppiä ei ole. Alue on kuitenkin kokonaisuus, jolla rakentaminen sekä metsän käyttö ja hakkuu on arvioitu niiksi tekijöiksi, jotka kaikkein vakavammin uhkaavat tämän alueen luontoarvoja. Myöskään kiinteän tieyhteyden rakentaminen Hulaholmiin etelän kautta ei ole mahdollista. Pohjoisen kautta voidaan ajatella talvitietä yli meren jään niemen keskelle. Lunastamatta jäävä alue on mahdollista lunastaa valtiolle, mikäli omistaja niin haluaa. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Ympäristöministeriön päätös kumotaan siltä osin kuin siinä on päätetty lunastaa Hulaholmin niemestä aluetta, joka ei kuulu lehtojensuojeluohjelmaan. Ympäristökeskuksen esitys hylätään tältä osalta.
2. Muulta osin eli lehtojensuojeluohjelmaan kuuluvalta osalta valitukset hylätään. Ympäristöministeriön päätöksen lopputulos pysytetään tältä osalta.
3. Lausunnon antaminen täytäntöönpanokieltoa koskevasta vaatimuksesta raukeaa. Perustelut
4. Ympäristöministeriön päätöksessä on kysymys valtioneuvoston 13.4.1989 hyväksymäänvaltakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan nimikkeellä Hulaholmin lehdot kuuluvan alueenlunastamisesta. Luonnonsuojelulain 52 §:n 1 momentin mukaan valtioneuvostolla on oikeus luonnonsuojelualueen perustamista varten tai muutoin tässä laissa tarkoitetun suojelun toteuttamiseksi lunastaa kiinteää omaisuutta ja erityisiä oikeuksia siinä järjestyksessä kuin lunastuslaissa (603/1977) säädetään. Saman säännöksen 2 momentin mukaan ympäristöministeriö saa ilman valtioneuvoston lupaa lunastaa alueen, joka sisältyy lainvoimaiseen luonnonsuojeluohjelmaan, tai tällaisen alueen käyttöoikeuden. Sama koskee aluetta, joka rajoiltaan vähäisessä määrin poikkeaa luonnonsuojeluohjelmasta edellyttäen, että luonnonsuojelu tai muu yleinen etu vaatii lunastamista. Puheena olevan lainkohdan 3 momentin mukaan ennen sen 1 tai 2 momentissa tarkoitettuun lunastukseen ryhtymistä on, jos se on mahdollista ilman huomattavia vaikeuksia, neuvoteltava asiasta maanomistajan kanssa. Luonnonsuojelulain 77 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan mitä 24 §:n 3 momentissa ja 52 §:n 2 momentissa säädetään luonnonsuojeluohjelmasta, sovelletaan myös valtioneuvoston ennenluonnonsuojelulain (1096/1996) voimaan tuloa hyväksymään lehtojensuojeluohjelmaan (13.4.1989). Ympäristöministeriöllä on, kun otetaan huomioon luonnonsuojelulain 77§:n 1 momentti,luonnonsuojelulain 52 §:n 2 momentin nojalla toimivalta käsitellä ja ratkaista valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan sisältyvää aluetta koskeva lunastuslupaesitys. Ministeriö on kuitenkin ratkaissut lunastuslupa-asian ja myöntänyt lunastusluvan myös siltä osin kuin kysymys on Hulaholmin niemen itäosassa sijaitsevasta, meren rantaan rajoittuvasta alueesta, joka ei ole kuulunut lehtojensuojeluohjelmaan. Samalla lunastettavasta alueesta on jätetty pois Hulaholmin niemen kaakkoiskulmassa sijaitseva, tätä pienempi alue. Laajennuksen seurauksena on lunastuksen ulkopuolelle jätetty Hulaholmin niemen keskiosan alue jäänyt kokonaan vaille yhteyttä rantaan. Koska alueelle jouduttaisiin kulkemaan lehtojensuojelualueen läpi, sinne ei ole mahdollista saada tieoikeutta. Aluetta ei näistä syistä olisi mahdollista tavanomaiseen tapaan käyttää rakentamis- tai metsänhoidollisiintarkoituksiin. Siten lunastuksesta ympäristöministeriön päättämällä tavalla aiheutuisi erittäin huomattavaa haittaa omistajien jäljelle jäävän omaisuuden käytölle. Lunastuslain 24 §:n 1 momentissa on säädetty, että jos lunastus toimeenpannaan siten, että tilusten pirstoutumisen vuoksi tai muusta sellaisesta syystä kiinteistön tai sen osan käyttämiselle aiheutuu erittäin huomattavaa haittaa eikä sitä voida poistaa tai olennaisesti vähentää toimittamalla tilusjärjestely, omistajalla on oikeus vaatia jäljelle jäävän omaisuuden tai sen erityisen osan lunastamista, mikäli hän ei halua saada korvausta haitastaan. Yksityisistä teistä annetun lain 7 a §:ssä on säädetty, että jos tien tekeminen merkittävästi heikentäisi niitä luonnonarvoja, joiden perusteella alue on sisällytetty tai on tarkoitus sisällyttää luonnonsuojelulaissa (1096/1996) tarkoitettuun Natura 2000 -verkostoon eikä tien tekemiselle olisi muutoin estettä, on yhteistyössä alueellisen ympäristökeskuksen kanssa pyrittävä löytämään tien tekemiselle sellainen vaihtoehto, jossa valtioneuvoston Natura-verkostoon sisällytettäväksi ehdottamalle tai siihen sisällytetylle alueelle aiheutuvat haitat jäävät mahdollisimman vähäisiksi. Jos tien tekeminen kohtuullisin lisäkustannuksin tien käyttäjän tarpeita tyydyttävästi palvelevalla tavalla ei ole mahdollista, valtio on vaadittaessa velvollinen korvaamaan haitan tai lunastamaan alueen, jonka hyväksi tieoikeutta on haettu perustettavaksi. Eräistä yhteisomistussuhteista annetun lain 4 §:n 1 momentissa on säädetty, että oikeustoimeen tai toimenpiteeseen, joka koskee esinettä, jollaisena pidetään myös kiinteistöä, kokonaisuudessaan ei saa ryhtyä, elleivät kaikki yhteisomistajat siihen suostu. Hulaholmin niemen keskiosa ei kuulu lehtojensuojeluohjelman alueeseen. Tämän vuoksi sen lunastaminen lunastustoimituksen yhteydessä on mahdollista ainoastaan kaikkien murto-osaisten yhteisomistajien vaatimuksesta. Ottaen huomioon lehtojensuojeluohjelman ulkopuolisen lunastettavaksi määrätyn alueen koon, arvon rantaviivaa käsittävänä alueena sekä alueen lunastamisen vaikutuksen omistajien oikeusasemaan jäljelle jäävien alueiden osalta, lunastettavaksi määrätty lehtojensuojeluohjelman ulkopuolinen alue ei ole sellainen rajoiltaan vähäisessä määrin luonnonsuojeluohjelmasta poikkeava alue, jota luonnonsuojelulain 52 §:n 2 momentissa tarkoitetaan. Ympäristöministeriöllä ei ole näin ollen ollut toimivaltaa päättää alueen lunastuksesta tältä osin. Päätös on tämän vuoksi sanotun alueen osalta kumottava ja ympäristökeskuksen esitys hylättävä.
5. Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan A:lle on ilmoitettu lunastuksen valmistelustaLounais-Suomen ympäristökeskuksen 29.6.1999 päivätyllä kirjeellä, jonka haastemies on antanut A:lle tiedoksi 2.9.1999 ja jolla hänelle on varattu tilaisuus tulla kuulluksi asian johdosta. Sanotun kirjeen liitteenä on ollut ympäristöministeriön 10.6.1999 päivätty kirje, jossa ministeriö on kehottanut ympäristökeskusta ryhtymään valmistelemaan lunastusta Kustavin kunnan Kaurissalon kylässä sijaitsevan Hulaholmin tilan RN:o 5:58 alueella sekä karttajäljennös lunastettavasta alueesta. Edellä oleva huomioon ottaen lunastusta koskeva hakemus on annettu A:lle lunastuslain 9 §:n mukaisesti todistettavasti tiedoksi. Asiassa ei ole menetelty väitetyllä tavalla virheellisesti. Lounais-Suomen ympäristökeskus on perustellut ympäristöministeriölle tekemäänsä lunastuslupaesitystä valtioneuvoston 13.4.1989 hyväksymällä valtakunnallisella lehtojensuojeluohjelmalla, johon sen ministeriölle lunastettavaksi esittämä alue pääosin kuuluu nimikkeellä Hulaholmin lehdot. Myös ympäristöministeriö, jolla luonnonsuojelulain 52 §:

§:n 1 momentin nojalla on tässä lunastusasiassa lupatoimivalta, on lunastuslupapäätöksessään edellä mainittua lehtojensuojeluohjelman ulkopuolista aluetta lukuun ottamatta perustellut lunastuksen suojelullisia edellytyksiä ainoastaanvaltakunnallisella lehtojensuojeluohjelmalla ja sen valmisteluaineistolla sekä yleisellä toteamuksella siitä, että alueen voidaan katsoa olevan Lounais-Suomen merkittävimpiä lehtokohteita. Lunastettavaksi tarkoitetun alueen luonnonarvoista on korkeimmassa hallinto-oikeudessa saatu lisäselvitystä Natura 2000 -ohjelmaehdotuksen kohteen FI0200053, Hulaholmi-Kluuvi, asiakirjoista sekä ympäristökeskuksen tänne 27.4.2001 toimittamasta karttapiirroksesta. Lisäksi luontoarvoja on osin voitu selvittää korkeimman hallinto-oikeuden suorittamassa katselmuksessa. Hulaholmin niemen lehtojensuojeluohjelmaan kuuluvalla alueella on runsaasti alueita, joissa erilaiset lehtotyypit vaihtelevat. Lehtokasveista alueella on havaittu muun muassa oravanmarja, saniainen, pähkinäpensas, tuoksumaratti, kielo, linnunherne ja minttu. Alue on tosin mosaiikkimainen siten, että siihen sisältyy suojeltavaksi lehdoksi eriasteisesti soveltuvia alueita. Kokonaisuutena ottaen alue kuitenkin voidaan perustaa luonnonsuojelualueeksi ottaen huomioon luonnonsuojelulain 10 §:n 2 momentissa säädetyt luonnonsuojelualueen perustamisen yleiset edellytykset. Edellä mainittujen seikkojen perusteella ympäristöministeriö on voinut päättää Hulaholmin niemen lunastamisesta valtiolle luonnonsuojelulain 52 §:n 1 momentin mukaiseen luonnonsuojelutarkoitukseen siltä osin kuin ministeriön päätös koskee lehtojensuojeluohjelmaan kuuluvaa aluetta. Ministeriön päätös ei siten ole tältä osalta lainvastainen.

1. Asian tultua tällä päätöksellä ratkaistuksi lausunnon antaminen täytäntöönpanokieltoa koskevasta vaatimuksesta ei ole tarpeen. Oikeudenkäyntikulut Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että asianosainen joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. A:n, B:n ja C:n valitusten tultua tällä päätöksellä osittain hyväksytyiksi ja ottaen huomioon asian laatu Suomen valtio velvoitetaan korvaamaan A:n, B:n ja C:n oikeudenkäyntikulut, kullekin erikseen, korkeimmassa hallinto-oikeudessa 750 eurolla viivästyskorkoineen, mikä määräytyy korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän korkeimmanhallinto-oikeuden päätöksen antamisesta. Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ilmari Ojanen, Pirkko Ignatius, Pirkko Lundell, Marita Liljeström ja Pekka Vihervuori. Asian esittelijä Tuulia Riikonen. Hallintoneuvos Pekka Vihervuoren äänestyslausunto, johon hallintoneuvos Pirkko Lundell yhtyi: "
2. Kumoan ja poistan ympäristöministeriön päätöksen Hulaholmin itäosassa sijaitsevanlehtojensuojeluohjelman ulkopuolisen alueen osalta.
3. Kumoan ympäristöministeriön päätöksen muiden lunastettavaksi määrättyjen alueiden osalta ja palautan asian ympäristöministeriölle uudelleen käsiteltäväksi.
4. Määrään hallintolainkäyttölain 32 §:n 3 momentin nojalla lunastuslupahakemuksessa tarkoitetun alueen toimenpidekiellon jatkumaan edellä kohdassa 2 tarkoitetuilla alueilla, kunnes kysymys tuon alueen lunastamisesta on lainvoimaisesti ratkaistu tai asiassa toisin määrätään. Perustelut:
5. Ympäristöministeriöllä on, kun otetaan huomioon luonnonsuojelulain 77 §:n 1 momentti,luonnonsuojelulain 52 §:n 2 momentin nojalla toimivalta käsitellä valtakunnalliseenlehtojensuojeluohjelmaan sisältyvää aluetta koskeva lunastuslupahakemus. Ministeriö on kuitenkin ratkaissut lunastuslupa-asian ja myöntänyt lunastusluvan myös siltä osin kuin kysymys on Hulaholmin itäosassa sijaitsevasta, rantaan rajoittuvasta alueesta, joka ei ole kuulunut lehtojensuojeluohjelmaan. Samalla lunastettavasta alueesta on jätetty pois Hulaholmin kaakkoiskulmassa sijaitseva, edellistä pienempi alue. Laajennuksen seurauksena on lunastuksen ulkopuolelle jätetty Hulaholmin keskiosan alue jäänyt kokonaan vaille yhteyttä rantaan. Lunastettavaksi määrätty lehtojensuojeluohjelman ulkopuolinen alue ei siten, kun huomioon otetaan myös alueen koko ja rantaviiva, ole sellainen rajoiltaan vähäisessä määrin luonnonsuojeluohjelmasta poikkeava alue, jota luonnonsuojelulain 52 §:n 2 momentissa tarkoitetaan. Ympäristöministeriöllä ei näin ollen ole ollut toimivaltaa käsitellä asiaa tältä osin. Päätös on tämän vuoksi sanotun alueen osalta kumottava ja poistettava.
6. Lounais-Suomen ympäristökeskus on perustellut ympäristöministeriölle tekemäänsälunastuslupahakemusta valtioneuvoston 13.4.1989 hyväksymällä valtakunnallisellalehtojensuojeluohjelmalla, johon lunastettavaksi esitetty alue pääosin kuuluu nimikkeellä Hulaholmin lehdot. Hakemusta ei sen sijaan ole perusteltu alueen luontoarvoilla lukuun ottamatta edellä mainittua lehtojensuojeluohjelman ulkopuolista aluetta. Myös ympäristöministeriö, jolla luonnonsuojelulain 52 §:

§:n 1 momentin nojalla on tässä lunastusasiassa lupatoimivalta, on lunastuslupapäätöksessään edellä mainittua lehtojensuojeluohjelman ulkopuolista aluetta lukuun ottamatta perustellut lunastuksen suojelullisia edellytyksiä ainoastaan valtakunnallisella lehtojensuojeluohjelmalla sekä yleisellä toteamuksella siitä, että alueen voidaan katsoa olevan Lounais-Suomen merkittävimpiä lehtokohteita. Päätöksessä ei siten ole luonnonsuojelulain 52 §:n 1 momentissa ja 10 §:n 2 momentissa edellytetyllä tavalla perusteltu sitä, miksi alueen lunastaminen on tarpeen luonnonsuojelualueen perustamista varten tai muutoin luonnonsuojelulaissa tarkoitetun suojelun toteuttamiseksi. Lunastettavaksi tarkoitetun alueen luonnonarvoista on korkeimmassa hallinto-oikeudessa saatulisäselvitystä Natura 2000 -ohjelmaehdotuksen kohteen FI0200053, Hulaholmi-Kluuvi, asiakirjoista sekä ympäristökeskuksen tänne 27.4.2001 toimittamasta karttapiirroksesta. Lisäksi korkein hallinto-oikeus on toimittanut asiassa katselmuksen. Katson kuitenkin, ottaen huomioon myös sen muun ohella edellä mainitusta kartasta ilmenevän seikan, että Hulaholmin lunastettavaksi tarkoitetun alueen luonnossa on merkittävää alueellista vaihtelua, ettei alueen luonnonsuojeluarvoja ole selvitetty luonnonsuojelulain 52 §:n 1 momentissa ja 10 §:n 2 momentissa edellytetyllä tavalla. Ympäristöministeriön päätös ei siten perustu lakiin. Valtioneuvoston Natura-ohjelmaehdotusta koskevaan päätökseen sisältyvillä maininnoilla siitä laista, jonka mukaisessa menettelyssä verkosto tullaan kyseisen kohteen osalta toteuttamaan, ei ole voitu oikeudellisesti sitovalla tavalla ratkaista ennakolta, minkä lain mukaisessa menettelyssä verkostolla on oikeusvaikutuksia. Kumoan näillä perusteilla ympäristöministeriön päätöksen lehtojensuojeluohjelmaan kuuluvilta osin ja palautan asian tältä osin ministeriölle alueellisen ympäristökeskuksen hakemuksen uutta käsittelyä varten. 3. Luonnonsuojelulain 56 §:n 1 momentin mukaan ei alueella, jolle lain 52 §:n 1 momentin nojalla on myönnetty lunastuslupa, saa ryhtyä toimenpiteeseen, joka voi vaarantaa lunastuksen tarkoituksen. Kielto on voimassa siitä alkaen, kun päätös lunastuksesta on annettu tiedoksi alueen omistajalle ja haltijalle. Alueella, jonka ympäristöministeriö saa lunastaa ilman erityistä lupaa, on luonnonsuojelulain 56 §:n 2 momentin mukaan vastaavasti voimassa, mitä pykälän 1 momentissa säädetään. Ilmaisu "ilman erityistä lupaa" luonnonsuojelulain 56 §:n 2 momentissa tarkoittaa luonnonsuojelulain 52 §:n 1 ja 2 momentti huomioon ottaen samaa kuin ilman valtioneuvoston yleisistunnossa myöntämää lupaa. Toimenpidekielto valtioneuvoston lunastettavaksi määräämällä alueella on näin ollen luonnonsuojelulain 56 §:n nojalla tullut lehtojensuojeluohjelmaan kuuluvilta osin voimaan, kun ympäristöministeriön lunastuslupapäätös on annettu valittajille tiedoksi. Asian tultua tällä päätöksellä edellä kohdassa 2 tarkoitetun alueen osalta palautetuksi uudelleen käsiteltäväksi on toimenpidekielto tarpeen pitää vireillä olevan lunastuksen tarkoituksen turvaamiseksi voimassa, kunnes kysymys sanotun alueen lunastamisesta on lainvoimaisesti ratkaistu tai asiassa toisin määrätään. Oikeudenkäyntikulut Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että asianosainen joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. A:n, B:n ja C:n valitusten tultua tällä päätöksellä hyväksytyiksi ja ottaen huomioon asian laatu Suomen valtio velvoitetaan korvaamaan A:n, B:n ja C:n oikeudenkäyntikulut, kullekin erikseen, korkeimmassa hallinto-oikeudessa 1000 eurolla viivästyskorkoineen, mikä määräytyy korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän korkeimmanhallinto-oikeuden päätöksen antamisesta."