2003 false KHO:2003:14 Vaikka tilaviiniä koskeva poikkeus viinin vähittäismyyntimonopolista merkitsee, että toisesta jäsenvaltiosta tuotavan viinin myyntiä kohdellaan huonommin kuin kotimaisen tilavii

§:n 2 momentin mukaista mietojen viinien vähittäismyyntilupaa SuperSpar-myymäläänsä Tuirassa (Valtatie 28, 90500 Oulu). Myyntivalikoimaan on hakemuksen mukaan tarkoitus ottaa muun muassa espanjalaisia valkoviinejä. Hakija toimii erään espanjalaisen viinintuottajan edustajana. Myyntipaikan pinta-ala on 1 454 neliömetriä. Viinien myynti voidaan järjestää siten, ettei se aiheuta häiriötä ja että alkoholilaissa säädettyjä kieltoja ja myyntiaika- ja mainontarajoituksia voidaan tehokkaasti valvoa. Hakemuksensa erityisinä perusteluina yhtiö on vedonnut perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuusperiaatteeseen sekä Euroopan yhteisön perustamissopimuksen määräyksiin valtion kaupallisista monopoleista. Hakijan mukaan Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen on jätettävä lupahakemusta käsitellessään soveltamatta niitä alkoholilain säännöksiä, jotka rajoittavat alkoholiyhtiön ulkopuolisen mietojen viinien vähittäismyynnin kotimaisiin tilaviineihin, ja myönnettävä hakijalle hakemuksen mukainen lupa. Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus on 5.3.2001 hylännyt Suomen Spar Oyj:n

§:n 2 momentissa tarkoitetun vähittäismyyntilupahakemuksen. Siltä osin kuin hakemuksen katsotaan koskevan alkoholilain 13 §:ssä tarkoitetun alkoholiyhtiön yksinoikeuden piiriin kuuluvaa vähittäismyyntiä, Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus on jättänyt hakemuksen tutkimatta. Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus on maininnut päätöksensä perusteluissa muun muassa seuraavaa: Alkoholilain 13 §:n mukaan alkoholiyhtiöllä on 14 §:ssä tarkoitettua myyntiä lukuun ottamatta yksinoikeus harjoittaa alkoholijuomien vähittäismyyntiä.

§:n 1 momentissa todetaan, että käymisteitse valmistetun enintään 4,7 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältävän alkoholijuoman vähittäismyyntiä saa alkoholiyhtiön lisäksi harjoittaa se, jolle lääninhallitus on myöntänyt tätä koskevan vähittäismyyntiluvan. Saman lainkohdan 2 momentissa todetaan, että käymisteitse valmistetun enintään 13 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältävän alkoholijuoman vähittäismyyntiä saa alkoholiyhtiön lisäksi sosiaali- ja terveysministeriön määräämin ehdoin tuotevalvontakeskuksen luvalla harjoittaa se, jolle on myönnetty lupa kyseisen tuotteen valmistamiseen. Suomen Spar Oyj on hakenut

§:n 2 momentissa tarkoitettujen mietojen viinien vähittäismyyntilupaa. Kerrotun lainkohdan mukaan vähittäismyyntilupa voidaan myöntää vain ja ainoastaan sille, jolle on myönnetty lupa kyseisen tuotteen valmistamiseen. Suomen Spar Oyj:lle ei ole myönnetty käymisteitse valmistetun enintään 13 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältävän alkoholijuoman valmistuslupaa, joten hakijayhtiö ei täytä

§:n 2 momentissa tarkoitettua vaatimusta vähittäismyyntiluvan myöntämiseen. Hakemuksen sisällöstä ja perusteluista voi myös saada sen kuvan, että hakija hakee tosiasiallisesti oikeutta alkoholilain 13 §:ssä tarkoitettujen alkoholiyhtiön yksinoikeuteen kuuluvien alkoholijuomien vähittäismyyntiin. Kun otetaan huomioon alkoholilain 13 §:ssä annettu oikeusohje, Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksella ei ole toimivaltaa myöntää muuta vähittäismyyntilupaa kuin 14 §:n 2 momentissa mainitussa tapauksessa. Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa Suomen Spar Oyj on valituksessaan vaatinut, että korkein hallinto-oikeus kumoaa Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen päätöksen, myöntää vähittäismyyntiluvan sekä velvoittaa Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen maksamaan yhtiölle korvausta oikeudenkäyntikuluista. Yhtiön mukaan Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen päätös rikkoo Euroopan yhteisön perustamissopimusta ja erityisesti sen valtion kaupallisia monopoleja koskevia määräyksiä, jotka kieltävät muista jäsenvaltioista peräisin olevien tuotteiden syrjinnän.

§:n 2 momentti suosii Suomessa valmistettuja tuotteita suhteessa muissa jäsenvaltioissa valmistettuihin tuotteisiin salliessaan kotimaisten mietojen viinien myynnin alkoholin vähittäismyyntimonopolin ulkopuolella, kun taas ulkomaalaisia viinejä saadaan myydä ainoastaan vähittäismyyntimonopolin myymälöissä. Perustamissopimuksen määräykset luovat välittömiä oikeusvaikutuksia, jonka johdosta yhtiöllä on oikeus vedota asiassa suoraan näiden määräysten sille suomiin oikeuksiin. Perustamissopimuksen 31 artiklassa sekä sen soveltamista koskevassa Franzén-tapauksessa (asia C-189/95) edellytetään kaupallisia valtion monopoleja mukautettavan niin, ettei toisista jäsenvaltioista tuotavien tavaroiden kauppaa kohdella oikeudellisesti tai tosiasiallisesti huonommin kuin kotimaisten tavaroiden kauppaa. Yhtiön mukaan merkitystä tässä asiassa ei ole sillä, tarkastellaanko Suomen alkoholilainsäädäntöä tältä osin perustamissopimuksen 28 vai 31 artiklan valossa, koska säännöstö rikkoo kummallakin perusteella yhteisön oikeutta. Perustamissopimuksen 31 artikla asettaa ehdottoman kiellon syrjiä. Korkein hallinto-oikeus on vahvistanut 8.3.2000 antamassaan ratkaisussa taltionumero 510, että Suomen alkoholilainsäädäntö tekee oikeudellisen eron kotimaisen tilaviinin ja muussa jäsenvaltiossa valmistetun viinin kesken siinä, missä vähittäismyyntiä saadaan harjoittaa. Tämä sääntely suosii korkeimman hallinto-oikeuden mukaan perustamissopimuksen 28 ja 31 artiklan vastaisesti kotimaista tilaviiniä suhteessa toisista jäsenvaltioista tuotaviin viineihin.

§:n 2 momentin mukaan luvan voi saada vain se, jolle Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus on myöntänyt luvan juoman valmistamiseen. Tämä vaatimus on perustamissopimuksen vastainen jäsenvaltioiden välisen kaupan rajoitus ja syrjii selvästi toisissa jäsenvaltioissa tuotettuja tuotteita. Lisäksi tämä säännös syrjii toisiin jäsenvaltioihin sijoittuneita viininvalmistajia, koska luvan hakeminen edellyttää sitä, että ulkomaisella tuottajalla on vähintään rekisteröity sivuliike Suomessa. Tällaisen vaatimuksen on yhteisön oikeuden oikeuskäytännössä katsottu rikkovan perustamissopimuksen 28 artiklaa. Yhteisöjen tuomioistuin on vahvistanut, että 28 ja 31 artikla luovat niin sanottuja välittömiä oikeusvaikutuksia. Suomen Spar Oyj:llä on siis oikeus suoraan vedota näihin määräyksiin. Kansallisella tuomioistuimella on velvollisuus tulkita perustamissopimusten määräyksiä niin pitkälle kuin mahdollista sen sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti, jotta sen tarkoitus voidaan saavuttaa. Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus ei ole päätöksessään ottanut ollenkaan kantaa Suomen Spar Oyj:n esittämiin yhteisöoikeudellisiin näkökohtiin. Mikäli yhteisön oikeuteen perustuviin oikeuksiin on mahdollista vedota vain muutoksenhaussa, johtaa se oikeusturvan loukkaamiseen ja aiheettomiin lisäkustannuksiin. Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus on rikkonut myös perustuslain 2 §:n 3 momentin lakisidonnaisuuden periaatetta, sillä kyseinen lainkohta korostuneesti kattaa myös yhteisön oikeuden, joka saa ehdottoman etusijan suhteessa kaikkeen kansalliseen oikeuteen. Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen päätöksen ilmeisen virheellisyyden johdosta olisi kohtuutonta, jos Suomen Spar Oyj joutuisi kantamaan asiassa omat oikeudenkäyntikulunsa. Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus on valituksen johdosta antamassaan selityksessä korostanut, että alkoholilaki ei anna lupaviranomaisille, joita ovat lääninhallitus ja Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus, mahdollisuutta myöntää muita vähittäismyyntilupia kuin mitä lain 14 §:ssä on mainittu. Perustelut Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen ratkaisulle jättää hakemus osittain tutkimatta ja osittain hylätä se löytyvät suoraan alkoholilaista. Ratkaisun lopputuloksen kannalta ei ole mitään merkitystä sillä, onko

§:n 2 momentti ristiriidassa Euroopan yhteisön perustamissopimuksen kanssa. Kerrotun lainkohdan väitetty ristiriitaisuuskaan ei anna Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskukselle toimivaltaa myöntää haettua lupaa. Yhtiöllä ei ole tässä asiassa edes oikeussuojan tarvetta. Vaikka yhtiö väittää edustavansa asiassa espanjalaista tuottajaa, se ei siltikään tee yhtiön asemaa sellaiseksi, että sen oikeusturvaa olisi loukattu, kun yhtiö tosiasiassa hakee muuta lupaa kuin

§:n 2 momentissa tarkoitettua. Asiassa on noudatettu tiukasti lakisidonnaisuuden periaatetta, kun päätös on perustettu voimassa olevaan lakiin. Siltä osin kuin yhtiö on viitannut yhteisöoikeudellisiin säännöksiin, niillä ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä. Haetun vähittäismyyntiluvan myöntäminen vaatisi alkoholilain muuttamista. Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus on lisäksi katsonut, ettei Suomen alkoholilaki ole ristiriidassa perustamissopimuksen 28 ja 31 artiklan kanssa. Alkoholiyhtiön yksinoikeuden tarkoituksena on suojella kansanterveyttä alkoholin vahingollisilta vaikutuksilta. Laki ei miltään osin rajoita ulkomaalaisten alkoholijuomien tuottajien oikeutta saada tuotteitaan Suomessa myyntiin Alko Oy:n vähittäismyynnin tai anniskeluravintoloiden kautta. Laissa ei myöskään rajoiteta ulkomaalaista tuottajaa valmistamasta alkoholijuomia Suomessa ja niiden myyntiä valmistuspaikan yhteydessä. Suomessa alkoholijuomia tarjotaan kuluttajille 16 750 toimipisteessä. Kulutuksesta 39,9 prosenttia ohjautuu Alkon vähittäismyynnin kautta kuluttajille. Elintarvikeliikkeiden osuus on 38,1 prosenttia ja ravintoloiden 22 prosenttia. Vetoamalla suhteellisen vähäiseen tilaviinin ja sahdin myyntiin (0,6 prosenttia viinien kokonaislitramäärästä) yhtiö yrittää horjuttaa yhteisöjen tuomioistuimessakin yleisesti hyväksyttyä monopolijärjestelmää kansanterveyttä vaarantavasti. Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus on esittänyt valituksen sekä oikeudenkäyntikuluvaatimuksen hylkäämistä perusteettomina. Suomen Spar Oyj on vastaselityksessään katsonut, että ulkomaalaisia viinejä ei Suomessa syrjitä kansanterveyden suojelemiseksi vaan pelkästään kotimaisten tuotteiden suojelemiseksi. Kansanterveydelliset näkökohdat ovat siis merkityksettömiä tässä asiassa. Yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan perustamissopimuksen 28 ja 31 artikla kieltävät sekä oikeudellisen että tosiasiallisen syrjinnän. Konkreettisilla myyntimäärillä ei siis ole merkitystä sen suhteen, syrjiikö alkoholilainsäädäntö oikeudellisesti ulkomaalaisia tuottajia. Tämän korkein hallinto-oikeuskin on vahvistanut 8.3.2000 antamassaan ratkaisussa. Vaatimus, jonka mukaan valmistajan on itse haettava lupaa viiniensä myynnille, on yhteisön oikeuden vastaisena jätettävä toisiin jäsenvaltioihin sijoittautuneiden viinintuottajien osalta huomiotta. Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus loukkaa lakisidonnaisuuden periaatetta ottaessaan huomioon vain kotimaisen normiston. Lisäksi sen esittämä väite, ettei yhtiöllä olisi lainkaan oikeusturvan tarvetta, on perusteeton. Yhtiön oikeusturvan tarve perustuu siihen, että yhteisön oikeuden loukkauksen poistaminen edellyttää sen viininmyyntihakemuksen hyväksymistä. Korkein hallinto-oikeus on vielä pyytänyt sosiaali- ja terveysministeriöltä sekä Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskukselta lausuntoa näiden käsityksestä mahdollisesta ennakkoratkaisupyynnöstä Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelle. Sosiaali- ja terveysministeriö on lausunut, että valituksen pohjana oleva lainkohta eli

§:n 2 momentti valmisteltiin ja säädettiin alusta loppuun eduskunnassa syksyllä 1994, kun hallituksen esitystä nro 119/1994 vp käsiteltiin. Hallituksen esityksessä kyseistä kohtaa ei ollut. Sääntelyn taustalla oli eduskunnan huoli suomalaisen maatalouden selviytymisestä Euroopan unionin jäsenyyden aikana. Valiokunta katsoi, että pienimuotoisella viinituotannolla saattoi olla merkitystä maatalouselinkeinon yhtenä haarana tai oheistuotantona. Valiokunnan perimmäisenä tavoitteena alkoholilainsäädännön EU-sopeutuksessa oli säilyttää suomalaisen alkoholijärjestelmän sosiaali- ja terveyspoliittinen ydin ja sitä kautta myös vähittäismyyntimonopolijärjestelmä. Valiokunta kuitenkin katsoi, että tätä perimmäistä tavoitetta vaarantamatta valmistajien voitiin sallia myydä niin sanottuja tilaviinejä. Valiokunta halusi määritellä tilaviinikäsitteen hyvin tiukasti ja pitää toiminnan pienimuotoisena, jotta myynnillä säilyy tuoteinformaation luonne. Tilaviiniksi määriteltiin käymisteitse valmistettu tuote, jonka alkoholipitoisuus on korkeintaan 13 tilavuusprosenttia. Myyntioikeus tuli myöntää vain tällaisen tuotteen valmistajalle ja myynti tuli rajata valmistuspaikan välittömässä läheisyydessä tapahtuvaksi. Myytävien tuotteiden tuli olla nimenomaisesti myyjän valmistamia ja ainakin pääosin itse tuotetuista raaka-aineista tehtyjä. Vähittäismyyntipisteitä tuli olla vain yksi/valmistaja. Eduskunnan hyväksyttyä valiokunnan kannanoton ja vahvistettua kyseisen lainkohdan ministeriö antoi asiaa koskevat ministeriön päätökset (851 ja 852/1995), joissa toimintaa on rajoitettu eduskunnan tahdon mukaisesti. Toiminta on käytännössä pysynyt pienimuotoisena ja täyttänyt paljolti ne toiveet, joita eduskunta sille asetti. Valittajana olevan yhtiön tarkoituksena on murtaa alkoholimonopolijärjestelmä niin, että viranomaisen luvalla muutkin kuin yksinoikeuden omaava alkoholiyhtiö saisivat myydä viinejä. Tavoitteena ei siis ole saattaa ulkomaista tilaviiniviljelijää samaan asemaan kotimaisen tilaviiniviljelijän kanssa, koska olipa ennakkoratkaisun lopputulos mikä tahansa, yhtiölle ei voida myöntää sen hakemaa lupaa. Tähän kysymykseen on jo selkeästi vastattu asiassa Franzén (C-189/95). Kysymys pitäisi ilmeisesti asettaa siten, onko yhteisön oikeuden mukaista se, että tässä järjestelmässä Suomessa toimiville valmistajille annetaan oikeus valmistamiensa tuotteiden vähittäismyyntiin tietyin ehdoin. Jos yhteisöjen tuomioistuimen vastaus on myönteinen, sillä ei olisi mitään vaikutusta yhtiön asemaan. Jos vastaus olisi taas kielteinen, suomalaisten valmistajien oikeus pitäisi poistaa eikä tälläkään olisi vaikutusta yhtiön asemaan. Yhteisöjen tuomioistuimelle asetettava kysymys olisikin hypoteettinen ja spekulatiivinen. Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus on lausunut, että siltä osin kun hakemusta tarkastellaan

§:n 2 momentin nojalla, on tärkeää ottaa huomioon, että tilaviinejä koskevalla järjestelyllä helpotetaan maataloustuotteiden menekkiä ja yleensäkin tuetaan maaseutuelinkeinoja. Järjestelyllä myös edistetään maaseudun työllisyyttä ja elintasoa. Kerrottu järjestely on mahdollistettu myös perustamissopimuksen 31 artiklan 3 kohdassa valtion monopoliin liittyvänä sääntelynä. Ensinnäkin alkoholijuomien nykyisestä vähittäismyyntijärjestelystä Suomessa eli alkoholiyhtiön yksinmyyntioikeudesta ei ole yhtiön taholta esitetty väitettä, että järjestely syrjisi Euroopan unionin jäsenvaltioiden kansalaisia. Yhtiö tavoittelee hakemuksellaan Suomessa vähittäismyyntijärjestelyn muutosta siten, että viinien (4,8-13 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältäviä) myyntiä voitaisiin harjoittaa myös elintarvikekauppaa harjoittavissa liikkeissä. Hakemuksen tarkoituksena on vain laajentaa elintarvikeliikkeiden myyntivalikoimaa alkoholiyhtiön yksinmyyntioikeuden piiriin kuuluvilla tuotteilla ja samalla pyrkiä murentamaan alkoholiyhtiön monopolia, joka perustuu kansanterveyden suojelemiseen. Nykyisessä järjestelmässä jokainen Euroopan unionin jäsenvaltion viinintuottaja saa tuotteensa vapaasti Suomessa myyntiin alkoholiyhtiön vähittäismyymälöissä tai yli 4,7 prosenttia etyylialkoholia anniskelevissa anniskelupaikoissa. Kukaan tai mikään viinintuottaja - kotimainen, Euroopan unionin jäsenvaltion tai ulkopuolisenkaan valtion tuottaja - ei voi saada edellä mainittuja viinejään vähittäismyyntiin elintarvikekauppaa harjoittavissa liikkeissä. Kerrottu huomioon ottaen on hyvin vaikea ymmärtää sitä, että nykyinen tilaviinejä koskeva järjestely voisi olla syrjivä. Eritoten, kun otetaan huomioon ne edellytykset, missä laajuudessa viinejä saa valmistaa ja miten vähäistä ja pienimuotoista tilaviinien valmistus ja myynti on. Lisäksi on todettava, että

§:n 2 momentti ei rajoita jäsenvaltioiden kansalaisia perustamasta Suomeen tilaviinin valmistus- ja vähittäismyyntipaikkaa. Näin ollen tilaviinejä koskeva järjestely on perustamissopimuksen 43 artiklan 1 kohdan mukainen. Ennakkoratkaisun pyytäminen Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelta on tarpeetonta, koska tuotevalvontakeskuksella ei nykyisen alkoholilain perusteella ole toimivaltaa myöntää alkoholijuomien vähittäismyyntilupaa muissa kuin

§:n 2 momentin edellyttämissä tapauksissa. Koska valittajayhtiö ei täytä edellä mainitussa lainkohdassa vaadittuja edellytyksiä, lupaa sille ei ole voitu eikä voi myöntää. Ennakkoratkaisun pyytäminen on tarpeetonta myös, koska alkoholiyhtiön alkoholijuomien yksinmyyntioikeutta koskevaa järjestelyä ei nykyisessä muodossa ole todettu eikä valittajayhtiö ole väittänytkään sen olevan perustamissopimuksen vastainen. Jos ennakkoratkaisua halutaan pyytää sen osalta, onko

§:n 2 momentti ristiriidassa perustamissopimuksen kanssa, niin vaikka yhteisöjen tuomioistuin katsoisikin lainkohdan olevan ristiriidassa perustamissopimuksen kanssa, ei tällainen tulkintaratkaisu johtaisi haetun luvan myöntämiseen. Lupaa haetaan alkoholiyhtiön yksinmyyntioikeuden piiriin kuuluvaan vähittäismyyntiin, johon tuotevalvontakeskuskaan ei voi lupaa myöntää.

§:n 2 momentin tulkitseminen perustamissopimuksen vastaiseksi johtaisi vain siihen, että kerrottua lainkohtaa ei mahdollisesti sovellettaisi. Tämä johtaisi siihen, että tilaviinien valmistaminen tulisi kannattamattomaksi. Joka tapauksessa viinien vähittäismyyntioikeuksien laajentuminen eli alkoholiyhtiön yksinmyyntioikeuden purkaminen vaatisi alkoholilain muutosta ja luopumista kansanterveyden suojelun periaatteesta. Suomen Spar Oyj on antanut vastaselityksen ministeriön ja tuotevalvontakeskuksen lausuntojen johdosta. Tilaviinisääntelyä on tarkasteltava osana monopolia ja sen toimintaa koskevaa sääntelyä. Tätä sääntelykokonaisuutta on tulkittava ja sovellettava yhteisöoikeuden mukaisesti niin, että voidaan poistaa muista jäsenvaltioista peräisin olevien viinien syrjintä. Tämä edellyttää luvan myöntämistä yhtiön hakemuksen mukaisesti myös ulkomaisten viinien vähittäismyynnille. Tuotevalvontakeskus vetoaa lausunnossaan ensinnäkin perustamissopimuksen 31 artiklan 3 kohtaan (entinen 37 artiklan 4 kohta). Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on kuitenkin vahvistanut, ettei 31 artiklan 3 kohta muodosta poikkeusta muista artiklan määräyksistä (asia 91/75, Miritz, Kok. 1976, s. 217). Edellä mainitun sopimuskohdan mainitsemilla maatalouspoliittisilla tavoitteilla ei toisin sanoen voida perustella monopoliin liittyvää syrjintää. Toiseksi tuotevalvontakeskus väittää, että vähittäismyyntioikeuksien laajentaminen vaatisi luopumista kansanterveyden suojelun periaatteesta. Tuotevalvontakeskus ei kuitenkaan perustele väitettään mitenkään. Tämä selittynee lähinnä sillä, ettei se, kuka saa harjoittaa alkoholijuomien vähittäiskauppaa, liity mitenkään kansanterveyden suojelemiseen. Kolmanneksi tuotevalvontakeskus toteaa, että tilaviinejä koskeva järjestely on perustamissopimuksen 43 artiklan 1 kohdan mukainen. Tässä asiassa ei ole kuitenkaan kysymys kyseisessä määräyksessä tarkoitetusta sijoittautumisoikeudesta vaan tavaroiden vapaasta liikkuvuudesta. Se, että ulkomaisen valmistajan on sijoittauduttava Suomeen saadakseen saman kohtelun suomalaisen tuottajan kanssa, merkitsee kiellettyä tavaroiden vapaan liikkuvuuden rajoitusta. Koska korkein hallinto-oikeus on vahvistanut Enotria-päätöksessä, että monopolisääntely rikkoo tilaviinien myyntioikeuden osalta yhteisöoikeutta, ja tilaviinisääntelyn syrjivyys on muutenkin ilmeistä, asiassa ei ole tarpeen pyytää ennakkoratkaisua Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelta. Ennakkoratkaisun pyytäminen myös heikentäisi perusteettomasti yhtiön oikeusturvan asian pitkittymisen seurauksena. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu Alkoholin vähittäismyyntiä koskevat säännökset sekä tilaviiniä koskevat säännökset ja määräykset Alkoholilain 13 §:n 1 momentin mukaan alkoholiyhtiöllä on 14 §:ssä tarkoitettua myyntiä lukuun ottamatta yksinoikeus harjoittaa alkoholijuomien vähittäismyyntiä.

§:n 1 momentin mukaan käymisteitse valmistetun enintään 4,7 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältävän alkoholijuoman vähittäismyyntiä saa alkoholiyhtiön lisäksi harjoittaa se, jolle lääninhallitus on myöntänyt tätä koskevan vähittäismyyntiluvan.

§:n 2 momentin mukaan käymisteitse valmistetun enintään 13 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältävän alkoholijuoman vähittäismyyntiä saa alkoholiyhtiön lisäksi sosiaali- ja terveysministeriön määräämin ehdoin tuotevalvontakeskuksen luvalla harjoittaa se, jolle on myönnetty lupa kyseisen tuotteen valmistamiseen.

§:n 3 momentin mukaan alkoholijuoman vähittäismyyntilupa voidaan myöntää sille, jolla harkitaan olevan tähän toimintaan tarvittavat edellytykset ja vaadittava luotettavuus.

§:n 4 momentin mukaan saman pykälän 1 ja 2 momentissa tarkoitettua vähittäismyyntiä saa harjoittaa vain lääninhallituksen tai tuotevalvontakeskuksen hyväksymässä myyntipaikassa, joka paikan sijainnin ja myymälätilojen sekä toiminnan osalta on asianmukainen ja jossa myynti on järjestetty niin, että tehokas valvonta on mahdollinen.

§:n 2 momentissa tarkoitetun alkoholijuoman eli esimerkiksi tilaviinin vähittäismyynnin harjoittamisesta on määrätty alkoholilain 40 §:n 2 momentin nojalla annetussa sosiaali- ja terveysministeriön päätöksessä käymisteitse valmistetun enintään 13 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältävän alkoholijuoman myyntipaikasta ja myyntitoiminnasta (852/1995). Edellä mainittu

§:n 2 momentin säännös, joka mahdollistaa muun ohella tilaviinin vähittäismyynnin, otettiin lakiin vasta lain eduskuntakäsittelyn aikana. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnössä n:o 32 (s. 4) hallituksen esityksestä alkoholilaiksi ja siihen liittyväksi lainsäädännöksi (HE 119/1994 vp) lausuttiin: "Elinkeinopoliittisin perustein valiokunta ehdottaa vähittäismyynnin tehtäväksi mahdolliseksi silloin, kun valmistusluvan saanut haluaa myydä itse tuottamaansa, enintään 13 tilavuusprosenttia vahvaa käymisteitse valmistettua tuotetta. Tämä antaa mahdollisuuden viinien ja esimerkiksi sahdin vähittäismyyntiin. Sosiaali- ja terveysministeriön ohjeilla tulee myynti rajata valmistuspaikan välittömässä läheisyydessä tapahtuvaksi, jotta myynnillä säilyy tuoteinformaation luonne. Myytävien tuotteiden tulee olla paitsi nimenomaisesti myyjän valmistamia myös ainakin pääosin itse tuotetuista raaka-aineista tehtyjä". Tilaviini-nimityksen käyttämisestä annetun sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen (851/1995) 2 §:ssä määritellään tilaviini ja sen raaka- aineet. Tilaviinin tulee olla yksinomaan käymisen avulla valmistettua hedelmäviiniä, jonka 1) alkoholipitoisuus on enintään 13 tilavuusprosenttia; 2) tuottaa sellainen oikeudellisesti ja taloudellisesti muista saman toimialan yrityksistä riippumaton valmistaja, jonka hedelmäviinin valmistusmäärä astioituna on korkeintaan 100 000 litraa vuodessa; 3) valmistuksessa käytetty marja- ja hedelmäaines sekä aromia antavat kasvinosat ovat 100 prosenttisesti kotimaisia; 4) raaka-aineista vähintään 50 prosenttia on peräisin valmistusluvan haltijan omalta tai tämän hallitsemalta viljelyalalta; sekä 5) aistinvaraiset ominaisuudet ovat peräisin valmistuksessa käytetyistä raaka-aineista tai käymisen yhteydessä niistä muodostuneista maku- ja aromiaineista. Tilaviini voidaan nimetä raaka-aineen kasvupaikan mukaisesti tilan, kylän, kunnan, maakunnan tai muun alueen mukaan. Maantieteellisen merkinnän käytöstä määrätään erikseen. Käymisteitse valmistetun enintään 13 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältävän alkoholijuoman myyntipaikasta ja myyntitoiminnasta annetun sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen (852/1995) 2 §:n mukaan lupa

§:n 2 momentissa tarkoitettuun vähittäismyyntiin voidaan myöntää ainoastaan sellaiselle tilaviinin ja sahdin valmistajalle, jonka valmistus- ja myyntitoiminta on osa alueen maaseutuelinkeinoja. Tilaviinin tai sahdin valmistusluvan haltijalla voi olla ainoastaan yhteen vähittäismyyntipaikkaan oikeuttava vähittäismyyntilupa. Viimeksi mainitun päätöksen 3 §:n 1 momentissa määrätään, että myyntipaikan tulee sijaita siten, että alkoholijuomien myynti ei aiheuta järjestyshäiriöitä tai muita haittoja ympäristön asukkaille taikka yhdyskunnan palveluille ja muille toiminnoille. Päätöksen 3 §:n 2 momentin mukaan myyntipaikan tulee sijaita tilaviinin tai sahdin valmistuspaikan välittömässä tai läheisessä yhteydessä. Päätöksen 4 §:ssä on määräykset myyntitilojen asianmukaisuudesta ja 5 §:ssä myyntitoiminnan asianmukaisuudesta. Myymälässä saa pitää kaupan vain luvanhaltijan itsensä valmistamia tuotteita. Myymälässä ei saa pitää kaupan muuta alkoholijuomaa kuin tilaviiniä ja sahtia sekä tilaviinin ohella muuta luvanhaltijan valmistamaa hedelmäviiniä, joka täyttää tilaviinille asetetut ehdot raaka-aineen omavaraisuutta lukuun ottamatta. Alkoholijuomien vähittäismyynti lähettämällä tai toimittamalla niitä tilaajalle tai ostajalle on kielletty. Kansallisten säännösten yhteisöoikeudellinen arvio Alkoholijuomien vähittäismyynnin harjoittamiseen on valtion alkoholiyhtiöllä yksinoikeus, josta on edellä tässä päätöksessä selostetut poikkeukset. Suomen Spar Oyj:n valituksessa on kiistetty niiden kansallisten säännösten yhteisöoikeuden mukaisuus, joiden johdosta Euroopan unionin muussa jäsenvaltiossa valmistettua enintään 13 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältävän alkoholijuoman vähittäismyynti on kielletty muussa kuin alkoholiyhtiön vähittäismyyntipaikassa samalla kun kotimaisen tilaviinin vähittäismyyntiä voidaan harjoittaa luvan perusteella myös muualla eli tilaviinin valmistuspaikan välittömässä tai läheisessä yhteydessä. Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan monopolin olemassaoloa ja toimintaa koskevia oikeussääntöjä on tutkittava perustamissopimuksen 31 artiklan (aikaisemmin 37 artikla) määräysten perusteella, joita sovelletaan erityismääräyksinä kaupallisten valtion monopolien yksinoikeuksien käyttämiseen (yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 23.10.1997, asia C-189/95, Franzén, Kok. s. I-5909, kohta 35). Sitä vastoin niitä vaikutuksia yhteisön sisäiseen kauppaan, joita on sellaisilla muilla kansallisen lainsäädännön oikeussäännöillä, joilla ei sinänsä säännellä monopolin toimintaa mutta joilla on vaikutuksia tähän, on tutkittava perustamissopimuksen 28 artiklan (aikaisemmin 30 artikla) perusteella (edellä mainittu tuomio Franzén, kohta 36). Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että perustamissopimuksen 31 artiklalla pyritään varmistamaan tavaroiden vapaan liikkuvuuden perusperiaatteen noudattaminen koko yhteismarkkinoilla, erityisesti poistamalla jäsenvaltioiden välisen kaupan määrälliset rajoitukset ja vaikutukseltaan vastaavat toimenpiteet, ja että tällä artiklalla pyritään tällä tavalla säilyttämään normaalit kilpailun edellytykset jäsenvaltioiden talouksien välillä silloin, kun tietty tuote kuuluu jossakin jäsenvaltiossa kaupalliselle valtion monopolille (edellä mainittu tuomio Franzén, kohta 37). Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on toisaalta lausunut, että perustamissopimuksen 31 artiklassa ei vaadita kaikkien kaupallisten valtion monopolien lakkauttamista, vaan niiden mukauttamista siten, että tavaroiden hankintaa tai myyntiä koskevissa ehdoissa ei syrjitä jäsenvaltioiden kansalaisia. Perustamissopimuksen 31 artiklalla on tarkoitus sovittaa yhteen jäsenvaltioiden mahdollisuus pitää voimassa tietyt kaupalliset monopolit, joita käytetään välineenä pyrittäessä saavuttamaan yleisen edun mukaisia tavoitteita, ja yhteismarkkinoiden toteuttamisen ja toiminnan asettamat vaatimukset. Tällä artiklalla on tarkoitus poistaa tavaroiden vapaan liikkuvuuden esteet, mutta tarkoituksena ei kuitenkaan ole sellaisten kauppaa rajoittavien vaikutusten poistaminen, jotka liittyvät luonnostaan kyseisten monopolien olemassaoloon (edellä mainittu tuomio Franzén, kohdat 38 ja 39). Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on lausunut edellä esittämiensä seikkojen perusteella, että perustamissopimuksen 31 artiklassa edellytetään sitä, että monopolin rakenne ja toiminta järjestetään siten, että jäsenvaltioiden kansalaisten syrjintä tavaroiden hankintaa tai myyntiä koskevissa ehdoissa suljetaan pois niin, ettei toisista jäsenvaltioista tuotavien tavaroiden kauppaa kohdella oikeudellisesti tai tosiasiallisesti huonommin kuin kotimaisten tavaroiden kauppaa ja ettei jäsenvaltioiden talouksien välinen kilpailu vääristy (edellä mainittu tuomio Franzén, kohta 40). Perustamissopimuksen 28 artiklaa koskevan Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan artiklassa tarkoitettuja määrällisiä tuontirajoituksia vaikutuksiltaan vastaavia toimenpiteitä ovat kaikki kauppaa koskevat oikeussäännöt, jotka voivat rajoittaa suoraan tai välillisesti taikka tosiasiallisesti tai mahdollisesti yhteisön sisäistä kauppaa (tuomio 11.7.1974, asia 8/74, Dassonville, Kok. s. 837, kohta 5). Suomen lainsäädäntö tekee oikeudellisesti eron kotimaisen tilaviinin ja muussa jäsenvaltiossa valmistetun viinin kesken siinä, missä vähittäismyyntiä saadaan harjoittaa. Sääntely suosii tilaviinin vähittäismyyntiä. Valituksessa on katsottava tarkoitetun rinnastaa kotimainen tilaviini rypäleviiniin, joka on ulkomailta tuotavaa viiniä, ja väittää, että tilaviiniä koskeva suosiva sääntely haittaa rypäleviinin tuontia ja myyntiä. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on perustamissopimuksen 90 artiklaa (aikaisemmin 95 artikla) koskevassa oikeuskäytännössään arvioinut hedelmäviinien ja rypäleviinien samankaltaisuutta (tuomio 4.6.1986, asia 106/84, komissio vastaan Tanska, Kok. s. 833, kohdat 12, 14 ja 15, ja tuomio 11.8.1995, asiat C-367/93 - C-377/93, Roders ym., Kok. s. I-2229, kohta 27). Tämän oikeuskäytännön valossa rypäleistä valmistettua viiniä on pidettävä samanlaisena kuin tilaviiniä arvioitaessa yhteisöoikeuden tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevan sääntelyn perusteella näitä kahta viinilaatua koskevan erilaisen kansallisen sääntelyn merkitystä jäsenvaltioiden väliselle kaupalle. Viinin vähittäismyyntimonopolia koskevan poikkeuksen rajoittaminen viinin valmistuspaikan yhteyteen voi koskea ainoastaan Suomessa valmistettua viiniä, minkä lisäksi edellytykseksi on asetettu, että valmistuspaikan yhteydessä myytävän viinin valmistusaineet ovat olennaiselta osaltaan kotimaiset. Toisesta jäsenvaltiosta tuotavan viinin vähittäismyyntiä kohdellaan tällaisella kansallisella sääntelyllä huonommin kuin kotimaisen tilaviinin vähittäismyyntiä. Asiassa esitetty selvitys tosin osoittaa, että tällä järjestelyllä on enintään hyvin vähäinen vaikutus ulkomaisen viinin tuontiin ja myyntiin. Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus on lausunnossaan korkeimmalle hallinto-oikeudelle vedonnut siihen, että joka tapauksessa perustamissopimuksen 31 artiklan 3 kohta sallisi tilaviinin myyntiä koskevan poikkeusjärjestelyn. Sopimuskohdassa määrätään, että "jos kaupalliseen valtion monopoliin liittyy sääntely, jonka tarkoituksena on helpottaa maataloustuotteiden menekkiä tai varmistaa niistä paras mahdollinen tuotto, tätä artiklaa sovellettaessa on tarpeen antaa yhtäläiset takeet niiden tuottajien työllisyydestä ja elintasosta, joita asia koskee". Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä (etenkin tuomio 17.2.1976, asia 91/75, Miritz, Kok. s. 217, ei julkaistu suomenkielisessä eripainoksessa) ilmenee kuitenkin, ettei 31 artiklan 3 kohta oikeuta poikkeamaan 31 artiklan 1 ja 2 kohdan asettamista vaatimuksista. Tuotevalvontakeskus on vielä vedonnut perustamissopimuksen 43 artiklan 1 kohtaan. Tältä osin riittää todeta, ettei mainitulla määräyksellä ole nyt merkitystä arvioitaessa kotimaisia tilaviinejä koskevaa poikkeusjärjestelyä suhteessa tuontiviineihin. Johtopäätös Yhtiön vaatimus tarkoittaa enintään 13 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältävän alkoholijuoman vähittäismyynnin sallimista muullekin kuin alkoholiyhtiölle ja muualla kuin alkoholiyhtiön myyntipaikoissa ja siten vähittäismyynnin toteuttamista muulla kuin alkoholilain 13 ja 14 §:n 2 momentissa säädetyllä vähittäismyyntimonopoliin rakentuvalla periaatteella. Vaikka tilaviiniä koskeva poikkeus viinin vähittäismyyntimonopolista merkitsee, että toisesta jäsenvaltiosta tuotavan viinin myyntiä kohdellaan huonommin kuin kotimaisen tilaviinin myyntiä, ei vähittäismyyntilupaa hakenut Suomen Spar Oyj voi kuitenkaan tällaiseen rajoitettuun poikkeukseen vedoten vaatia suoraan sellaisen vähittäismyynnin toteuttamista, joka tarkoittaa olennaisesti laajempaa poikkeusta sinänsä sallitusta vähittäismyyntimonopolista. Näin ollen yhtiölle ei voida asiassa sovellettavan oikeuden perusteella myöntää välittömästi hakemuksensa johdosta vähittäismyyntilupaa. Koska tuotevalvontakeskuksen päätöksen lopputulos ei ole lainvastainen, korkein hallinto-oikeus hylkää Suomen Spar Oyj:n valituksen. Asian näin päättyessä hylätään Suomen Spar Oyj:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus. Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ahti Rihto, Raimo Anttila, Tuulikki Keltanen, Olli Nykänen ja Heikki Kanninen. Asian esittelijä Satu Heikkilä.