← Suomi

KHO/2004/26

2004 false KHO:2004:26 Yleiskaavassa oli muun ohella osoitettu liikenneväylämerkinnät kaava-alueen kaakkoispuolelle suunnitellun sataman edellyttämille tie- ja rautatieyhteyksille. Mainittujen liikenneväylien linjaukset puheena olevalla kaava-alueella kulkivat osittain Suomen Natura 2000 -verkostoehdotukseen sisällytetyn, neljästä erillisestä osa-alueesta muodostuvan kohteen yhden osa-alueen kautta. Asiassa oli luonnonsuojelulain ja luontodirektiivin säännösten perusteella ratkaistava, heikentääkö satamahanke kokonaisuutena ja tarkasteltuna yhdessä muiden hankkeiden tai suunnitelmien kanssa merkittävästi niitä luonnonarvoja, joiden suojelemiseksi edellä mainittu kohde oli ehdotettu ja ilmoitettu komissiolle sisällytettäväksi Natura 2000 -verkostoon. Satamahankekokonaisuutta koskeva luonnonsuojelulain 65 §:n ja 66 §:n 1 momentin mukainen arviointi- ja lausuntomenettely oli suoritettu satamaa ja sen maaliikenneyhteyksiä koskeneen seutukaava-asian yhteydessä. Kohteeseen kuuluvan toisen osa-alueen läheisyyteen suunniteltua kauppakeskusta koskeneet kaavoitushankkeet eivät olleet satamaa ja sen maaliikenneyhteyksiä koskenutta seutukaava-asiaa käsiteltäessä sellaisia valmiita suunnitelmia, joiden vaikutuksia olisi tullut arvioida yhdessä satamahankekokonaisuuden kanssa. Ks. myös DN:ot 1036 ja 1037/1/03 ja 2433 ja 2437/1/03 sekä 1502 ja 1555/3/03. Ks. myös KHO 2002:48, KHO 26.6.2002 T 1608, KHO 2002:64 ja KHO 2003:60. Maankäyttö- ja rakennuslaki 197 § 1 mom. Luonnonsuojelulaki 65 § 1 ja 2 mom. sekä 66 § 1 mom. Luontodirektiivin (92/43/ETY) 6 artiklan 2, 3 ja 4 kohdat Euroopan komission vuonna 2000 julkaisema tulkintaohje "Natura 2000 -alueiden suojelu ja käyttö, Luontodirektiivin 92/43/ETY 6 artiklan säännökset" Kort referat på svenska

🔗 Viralliseen lähteeseen

Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.