← Suomi

KHO/2004/37

2004 false KHO:2004:37 Ympäristölupahakemuksen mukaan vahvistetun asemakaavan mukaiselle suojaviheralueelle (EV), jolle kaavan mukaan sai rakentaa meluvallin, suunniteltuun meluvalliin sijoitettaviksi aiotut maamassat olivat peräisin kaupungin eri rakennuskohteista. Ne voivat myös olla kompostoituja tai muulla tavoin käsiteltyjä lievästi pilaantuneita massoja, jotka sisälsivät pieniä pitoisuuksia kaupunkialueelle tyypillisiä ainesosia kuten raskasmetalleja, arseenia ja orgaanisia yhdisteitä. Kysymyksessä oli aiottu jätteen hyötykäyttö, ja jätelain 6 §:n 2 kohdan mukaan jäte on tietyin edellytyksin hyödynnettävä. Saman pykälän 4 kohdan mukaan jätteestä ei kuitenkaan saa aiheutua vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. Ympäristönsuojelulain 5 §:n 2 momentissa taas säädetään, että ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavassa toiminnassa on noudatettava muun ohessa jätelain 6 §:ssä säädettyjä yleisiä velvollisuuksia. Lain 41 §:n 1 momentin mukaan ympäristöluvan myöntämisen edellytyksenä on, että toiminta täyttää muun ohessa jätelain vaatimukset. Kun asiakirjoihin ei sisältynyt riittävää selvitystä meluvalliin sijoitettavien maamassojen laadusta ja kunkin maamassaerän sisältämistä haitta-aineista, ei asiakirjoista saatavan selvityksen perusteella voitu luotettavasti arvioida mainittujen maamassojen sisältämistä haitta-aineista, myös niiden mahdolliset yhteisvaikutukset huomioon ottaen, terveydelle ja ympäristölle aiheutuvaa vaaraa tai haittaa. Kun otettiin huomioon myös meluvallin suunniteltu sijainti suhteellisen lähellä asutusta ja päiväkotia, ympäristöluvan myöntämiseen suunnitelman mukaiselle hankkeelle ei näissä oloissa ollut edellytyksiä. Ympäristönsuojelulaki 5 § 2 mom., 6 §, 7 §, 41 § 1 ja 2 mom. Jätelaki 4 § ja 6 § 4 kohta Kort referat på svenska

🔗 Viralliseen lähteeseen

Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.