KHO/2004/39

2004 false KHO:2004:39 C Oy oli 26.10.1993 tehdyillä kahdella kauppakirjalla luovuttanut tilan D:lle 45 000 markan kauppahinnasta sekä määräalan tilasta ja määräalan edustalla sijaitsevalla vesialueella olevan venevalkamarakennusoikeuden B Oy:lle 450 000 markan kauppahinnasta. Määräalan kauppaan ei kuulunut "osuuksia yhteisiin". Tila oli siirtynyt 1.6.1999 toimitetun pakkohuutokaupan jälkeen 13.7.1999 päivätyllä kauppakirjalla A:n omistukseen 210 000 markan kauppahinnasta. Samalla kauppakirjalla A:lle oli siirtynyt omistusoikeus myös mainittuun määräalaan. Kauppaan ei kauppakirjan mukaan sisältynyt B Oy:n omistama ponttoonilaituri laitteineen eikä "vesiylioikeuden myöntämä venesataman rakentamisoikeus". C Oy oli luovuttanut lupapäätökseen perustuvat oikeutensa B Oy:lle. B Oy:n omistukseen näin tulleet ponttoonilaituri laitteineen ja venesataman rakennusoikeus eivät olleet kuuluneet kauppaan, jolla A oli saanut omistusoikeuden tilaan ja määräalaan sekä niiden omistukseen perustuviin yhteisalueosuuksiin. Kun otettiin huomioon vesilain 12 luvun 5 § ja 6 §:n 1 momentti, itse lupaan perustuvat, venesatamahankkeen toteuttamista varten myönnetyt oikeudet ja velvollisuudet kuuluivat edelleen B Oy:lle. Yhtiöllä oli näin ollen lupaan perustuva pysyvä käyttöoikeus laiturien rakentamista ja käyttämistä varten tarvittavaan vesialueeseen ja vesijättöalueeseen. Vesilaki 1 luku 9 § Vesilaki 2 luku 6 § 2 mom. (553/1994), 7 § ja 12 § (553/1994) Vesilaki 12 luku 4 ja 5 § (264/1961 ja 1278/1996) sekä 6 § 1 mom. Kort referat på svenska Asian aikaisempi käsittely Länsi-Suomen ympäristölupavirasto on päätöksellään 22.5.2000 nro 27/2000/4 muun ohella hylännyt Rymättylästä olevan B Oy:n hakemuksen Länsi-Suomen vesioikeuden 13.3.1992 antaman lupapäätöksen nro 26/1992/4 lupaehtojen muuttamiseksi siten, että laituri nro 3 jätetään rakentamatta, jolloin suunnitellun sataman muodostaisivat jo rakennettu laituri nro 2 sekä rakentamatta oleva laituri nro

1. Yhtiö on velvoitettu korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 3 000 markalla. Ratkaisunsa perusteluissa ympäristölupavirasto on todennut, että tiettyä maa- tai vesialuetta koskevat vesilaissa säädetyt oikeudet kuuluvat kysymyksessä olevan alueen omistajalle. Jos kiinteistö, jonka hyväksi on annettu vesilaissa tarkoitettu lupa tai oikeus, siirtyy toiselle, siirtyvät tälle myös luvan saajalle kuuluneet oikeudet ja velvollisuudet. Länsi-Suomen vesioikeus oli myöntänyt luvan laitureiden rakentamiseen avoin yhtiö C:lle (C Oy) Rymättylän kunnan Riittiön kylässä sijaitsevan tilan Kaislikko RN:o 1:161 omistajana. Luvan saajalle oli tällöin myönnetty käyttöoikeus yritystä varten tarvittavaan Ahteentaan yksinäistalon osakaskunnalle kuuluvaan vesi- ja vesijättöalueeseen. Käyttöoikeuden perustana oli ollut se, että yritystä varten tarvittava alue on ollut pienempi kuin luvan saajan osuus yhteisestä vesi- ja vesijättöalueesta. B Oy ei omista tilaa Kaislikko RN:o 1:161 eikä muutakaan aluetta nyt kysymyksessä olevien rakennettavien laitureiden kohdalla. Koska Kaislikon tila ja sen omistukseen liittyvä käyttöoikeus yhteiseen vesi- ja vesijättöalueeseen ovat siirtyneet toiselle, ovat näihin liittyvät oikeudet ja velvollisuudet myös siirtyneet uudelle omistajalle vesilain 12 luvun 5 §:n mukaisesti. Sovellettuina lainkohtina on mainittu vesilain 1 luvun 9 § ja 12 luvun 5 §. B Oy vaati Vaasan hallinto-oikeudelle tekemässään valituksessa, että ympäristölupaviraston päätös kumotaan ja lupaehtojen muutos hyväksytään. Vaatimustensa perusteiksi yhtiö muun muassa lausui, että kiinteistön omistaminen ei ollut välttämätön edellytys luvan myöntämiselle. Luvan saaja oli siirtänyt oikeutensa B Oy:lle. Yhtiöllä oli edelleen pysyvä käyttöoikeus alueeseen. Kauppakirjassa 13.7.1999 oli todettu, etteivät kauppaan kuuluneet B Oy:n omistama ponttoonilaituri laitteineen ja vesiylioikeuden myöntämä venesataman rakentamisoikeus. Ottaen huomioon alueen luonteen ei ollut estettä hankkeen toteuttamiselle alkuperäisessä luvassa sallittua suppeampana. A vastasi valitukseen ja vaati yhtiön valituksen hylkäämistä sekä oikeudenkäyntikulujensa korvaamista 4 880 markalla laillisine viivästyskorkoineen. Jollei yhtiön valitusta kokonaan hylätty, A vaati, että laituri nro 2 poistetaan nykyiseltä paikaltaan ja vain laituri nro 1 rakennetaan. Mikäli laiturit nro 1 ja 2 saivat rakennusluvan, hakija tuli velvoittaa maksamaan A:lle haittakorvauksena ja edunmenetyksenä 120 000 markkaa tai, jos vain laituri nro 1 sai luvan, 40 000 markkaa. Jos nyt olemassa oleva laituri nro 2 sai jäädä paikalleen eikä lupaa lisärakentamiseen annettu, A vaati 80 000 markan haittakorvausta. Vaatimustensa perusteiksi A muun muassa lausui, että luvan myöntämisen edellytyksenä oli ollut omistusoikeus Kaislikon tilaan. Vaikka lupa ja laituri eivät olleet olleet kaupan kohteina, vesilain mukaista omistus- tai hallintavaatimusta ei voitu sivuuttaa. Koska A tilan nykyisenä omistajana ei ollut antanut suostumustaan laitureiden rakentamiseen, hanketta ei voitu toteuttaa. Koska Kaislikon tila oli lupaa myönnettäessä hakijan omistuksessa, tilan osalta ei ollut määrätty suoritettavaksi korvausta vahingosta, haitasta tai muusta edunmenetyksestä, joka hankkeesta tilalle aiheutui. Vaasan hallinto-oikeuden ratkaisu Hallinto-oikeus on 1.2.2001 antamallaan valituksenalaisella päätöksellä jättänyt tutkimatta A:n esittämät korvausvaatimukset, koska asiassa on kysymys vain aikaisemmin myönnetyn luvan osittaisesta raukeamisesta. Hallinto-oikeus on kumonnut ympäristölupaviraston päätöksen ja todennut luvan rauenneeksi siltä osin kuin B Oy on ilmoittanut luopuvansa hankkeen toteuttamisesta. Muilta osin vesioikeuden päätöksellä 13.3.1992 nro 26/1992/4 myönnetty ja vesiylioikeuden päätöksellä 26.2.1993 nro 32/1993 osittain muutettu lupa, jonka voimassaoloaikaa vesioikeus on 10.9.1998 antamallaan päätöksellä nro 62/1998/4 pidentänyt jatkumaan 27.4.2003 asti, on jäänyt voimaan. Asia on palautettu ympäristölupavirastolle yritystä varten tarvittavien käyttöoikeusalueiden uudelleen rajaamiseksi sekä korvausratkaisujen ja muiden luvan osittaisesta raukeamisesta johtuvien tarpeellisten lupaehtojen muuttamiseksi. Ympäristölupaviraston tulee hallinto-oikeuden päätöksen saatua lainvoiman ottaa asia uudelleen käsiteltäväksi. Hallinto-oikeus on hylännyt A:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista hallinto-oikeudessa koskevan vaatimuksen. Hallinto-oikeuden päätöksen perustelut: Vesioikeus on 13.3.1992 antamallaan päätöksellä nro 26/1992/4 myöntänyt C -nimiselle avoimelle yhtiölle luvan yhtiön omistaman tilan Kaislikko RN:o 1:161 edustalla olevalle yhteiselle vesi- ja vesijättöalueelle kahden laiturin uudelleen rakentamiseen sekä yhden uuden laiturin rakentamiseen, yhteisen vesialueen ruoppaamiseen ja ruoppausmassojen läjittämiseen. Lisäksi vesioikeus on myöntänyt luvan saajalle pysyvän käyttöoikeuden laitureiden rakentamista, pitämistä ja käyttöä varten tarvittavaan vesi- ja vesijättöalueeseen. Laitureiden ja venepaikkojen rakentamisen on katsottu palvelevan kuntalaisia lisääntyneen veneilyn aiheuttaman venepaikkatarpeen vuoksi. C Oy on 26.10.1993 päivätyllä kauppakirjalla myynyt B Oy:lle määräalan omistamastaan Kaislikko-nimisestä tilasta RN:o 1:100, jo tuolloin oikeastaan RN:o 1:161, ja myytävän määräalan edustalla olevan venevalkamarakennusoikeuden. A on 13.7.1999 päivätyllä kauppakirjalla ostanut C Oy:n konkurssipesältä Kaislikko-nimisen tilan RN:o 1:
2. Kauppaan on sisältynyt myös 26.10.1993 tehdyllä kauppakirjalla tilasta myyty määräala. Kauppaehtojen mukaan myytyyn kohteeseen ei ole sisältynyt B Oy:n omistama ponttoonilaituri laitteineen eikä venesataman rakennusoikeus. Kun rakentamislupaa koskevan päätöksen mukaan lupaa ei ole myönnetty Kaislikon tilaa palvelevana ja tuohon tilaan kuuluvana, vaan lupa on paikkakunnan lisääntyneen venepaikkatarpeen perusteella myönnetty hakijayritykselle, jonka tarkoituksena on vuokrata venepaikkoja kuntalaisille, lupaan perustuvat oikeudet ja velvollisuudet kuuluvat kauppakirjojen 26.10.1993 ja 13.7.1999 perusteella yksin B Oy:lle. Vesilain mukaan rakentamislupa on pysyvä. Koska lupaan liittyviä käyttöoikeuksia ei ole annettu määräaikaisina, nekin ovat pysyviä. Hakijalla on siten lupaan liittyvä käyttöoikeus laiturien nro 1 ja nro 2 rakentamista ja käyttämistä varten tarvittavaan vesialueeseen ja vesijättöalueeseen. Se, että vesijättöalueen takana oleva tie, jota alkuperäisen hakemuksen mukaan on ollut tarkoitus käyttää laitureille tultaessa ja sieltä poistuttaessa, kuuluu Kaislikon tilan alueeseen, ei vaikuta asiaan, koska tie ei palvele vain Kaislikon tilaa eikä lupaa ole annettu tiealueen hyväksi. Lisäksi kauppakirjaa 13.7.1999 tehtäessä on ollut selvää, että kulku venesatamaan tapahtuu tuon tien kautta. Vesilain mukaan lupaa ja myönnettyjä käyttöoikeuksia on käytettävä luvan mukaisesti ja luvan mukaiseen tarkoitukseen. Koska muuta ei ole säädetty, luvan voimassaolon ehdoksi ei voida asettaa muita edellytyksiä. Silloinkaan, kun lupa on annettu kiinteistön hyväksi, ei voida edellyttää, että kiinteistö sellaisenaan ja nimenomaan omistusoikeuksin myöhemminkin kuuluu luvan haltijalle. Luvassa annettujen käyttöoikeuksien pysyvyyden ehtona ei myöskään ole, että luvan haltija vastaisuudessakin omistaa vesilain 2 luvun 7 §:ssä tarkoitetun vähimmäisosuuden yhteisestä alueesta. Kysymys on sellaisesta osuuden käyttämisestä, joka sitoo myös osuuden myöhempää omistajaa yhteisen alueen osakkaiden välisissä suhteissa eikä omistajanvaihdos näin ollen vaikuta käyttöoikeuden pysyvyyteen. Koska voimassa olevaan lupaan sisältyy kolme rakennettavaa laituria, joista laituri nro 3 ei ole hankkeen toteuttamiseksi välttämätön, hallinto-oikeus katsoo luvassa myönnetyn rakennusoikeuden supistamisen olevan mahdollista siten, että luvan haltija voi vesilain 2 luvun 12 §:n periaatteiden mukaisesti jättää laiturin nro 3 rakentamatta ja jättää luvan siltä osin raukeamaan ilman, että koko lupa raukeaa. Kun luvan haltija on hakenut muutosta aikaisempaan lupaan ilmoittaen luopuvansa yrityksestä laiturin nro 3 osalta, lupa ja siihen myönnetyt käyttöoikeudet tulee hakemuksen johdosta vesilain 11 luvun 21 §:n 2 momentin mukaisesti todeta laiturin nro 3 osalta rauenneiksi. Korvausratkaisua on vastaavasti oikaistava. Koska ympäristölupavirastolla on ollut asian peruskysymyksistä toinen käsitys ja koska käyttöoikeusalueet on määrätty laitureiden yhteisen tarpeen mukaisesti ja korvaukset kolme laituria käsittävän hankkeen aiheuttamasta vahingosta, haitasta ja muusta edunmenetyksestä, asia on tarpeen tältä osin palauttaa ympäristölupavirastolle ensi asteena uudelleen käsiteltäväksi yhdessä hankkeeseen liittyvää ruoppausta ja läjittämistä koskevan lupahakemuksen kanssa. Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen ei ole kohtuutonta, että A saa pitää kulunsa hallinto-oikeudessa vahinkonaan. Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa A on hakemuksessaan pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja B Oy:n hakemus hylätään. Lisäksi A on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista ympäristölupaviraston osalta 3 000 markalla, hallinto-oikeuden osalta 4 880 markalla ja korkeimman hallinto-oikeuden osalta 6 000 markalla laillisine viivästyskorkoineen. Vaatimustensa tueksi A on muun muassa lausunut, että aikanaan laitureiden rakentamisluvan ja alueen käyttöoikeuden saanut yhtiö myös omisti niitä alueita, joille lupa ja käyttöoikeus myönnettiin. Alueiden omistusoikeus oli myös luvan ja käyttöoikeuden myöntäneen vesioikeuden perustelujen keskeinen lähtökohta. Vesiylioikeus puolestaan pysytti vesioikeuden päätöksen. Sittemmin yhtiö myi alueet ja osuudet yhteisiin alueisiin, minkä vuoksi sekä lupa että käyttöoikeus ovat omistajanvaihdoksen takia rauenneet. B Oy ei omista maata, vesijättöä tai vettä hakemuksen kohteena olevalla alueella. Ympäristölupaviraston 22.5.2000 antama päätös, jolla lupahakemus on hylätty, on perustunut täsmälleen samaan seikkaan. Mainitut seikat huomioon ottaen lupa ei voi edes supistetussa muodossa oikeuttaa Bt Oy:tä pysyttämään laitureita saati rakentamaan niitä lisää luvan tarkoittamalle alueelle, kun alueen nykyinen omistaja vastustaa hanketta. Sekä vesioikeus, vesiylioikeus että ympäristölupavirasto ovat perustaneet päätöksensä vesilain yksilöityihin säännöksiin, kun taas hallinto-oikeuden päätöksen perusteluissa ei ole yksilöity lainkohtia, joiden nojalla hallinto-oikeus on katsonut voivansa kumota ympäristölupaviraston perustelut. Rakentamislupaa ja varsinkaan pysyvää käyttöoikeutta ei ole myönnetty paikkakunnan lisääntyneen venepaikkatarpeen perusteella. Lupa on pysyvä vain, jos luvan ja siihen liittyvän käyttöoikeuden myöntämisen perusteena olevat seikat pysyvät muuttumattomina tai jos alueen uusi omistaja antaa suostumuksensa hankkeen toteuttamiseen. Lupa tai käyttöoikeus ei ole rasitteeseen verrattava oikeus, joka olisi voimassa alueen omistusoikeudesta riippumatta. Lisäksi naapuritilojen omistajille on vesioikeuden myöntämässä luvassa määrätty 20 000 markan korvaus edunmenetyksestä. Kaislikon tilan omistajalle ei ole vastaavaa korvausta määrätty, koska se olisi määrätty hakijalle itselleen. Tämäkin ratkaisu osoittaa, että lupa on myönnetty alueen omistukseen perustuen eikä oikeus ole siirrettävissä muulle kuin uudelle omistajalle, joka voi sen halutessaan luovuttaa ja saada siitä edunmenetyskorvauksen ja tulla siten kohdelluksi yhdenvertaisesti naapuritilojen omistajien kanssa. Ympäristölupavirasto on antanut lausunnon. B Oy on antanut selityksen ja vaatinut valituksen hylkäämistä ja A:n velvoittamista korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut 1 000 eurolla. Kaislikon tilan ostaessaan ostajalle tuli huutokauppaehtojen myötä selväksi, ettei kauppaan sisälly yhtiölle kuuluva laitureiden rakentamisoikeus. Vesioikeuden luvassa myönnetty pysyvä käyttöoikeus ei ole sidoksissa yritystä varten tarvittuun aikaisempaan alueeseen. Yhtiö on muun muassa todennut, että veneily ja yhteysvenelaitureiden tarve ovat lisääntyneet Rymättylässä niin huomattavasti, että luvan mukaisten palvelujen rakentaminen on välttämätöntä. Lupaa ei ole myönnetty tilaa palvelevana, vaan kuntalaisten palvelutarpeen perusteella. A on antanut vastaselityksen ja vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista korkeimmassa hallinto-oikeudessa aiemmin vaaditun 6 000 markan sijasta 1 500 eurolla laillisine viivästyskorkoineen. A on muun muassa lausunut, että huutokauppaehtojen mukaan laitureiden rakentamisoikeus ei jäänyt täytäntöönpanokelpoisena oikeutena B Oy:lle, koska yhtiöllä ei enää ollut luvan ja käyttöoikeuden perusteena olevia alueita. Yhtiö voisi siirtää luvan Kaislikon tilan uudelle omistajalle, jolloin luvan mukainen rakentaminen olisi mahdollista. Pelkkä lupa ilman omistusoikeutta alueisiin tai omistajan suostumusta ei mahdollista rakentamista. Hallinto-oikeuden päätös perustuu sen omaan uuteen tulkintaan eikä voimassa olevaan lakiin. Merkitään, että korkein hallinto-oikeus on 10.4.2003 tekemällään päätöksellä myöntänyt A:lle luvan valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu
3. A:n valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.
4. Oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevat vaatimukset hylätään. Perustelut:
5. Pääasiaratkaisu Myönnetyt luvat ja alueeseen kohdistuvat oikeudet Länsi-Suomen vesioikeus on 13.3.1992 antamallaan päätöksellä, viitaten muun muassa vesilain 2 luvun 3 §:ään ja 6 §:n 2 momenttiin, myöntänyt avoin yhtiö C:lle luvan kahden laiturin uudelleen rakentamiseen sekä uuden laiturin rakentamiseen, yhteisen vesialueen ruoppaamiseen ja ruoppausmassojen läjittämiseen Rymättylän kunnan Riittiön kylässä yhtiön tuolloin omistaman Kaislikon tilan RN:o 1:161 edustalle Ahteentaan yksinäistalon yhteisellä vesi- ja vesijättöalueella. Samalla päätöksellä vesioikeus on muun muassa vesilain 2 luvun 7 §:n 1 ja 3 momentin nojalla myöntänyt yhtiölle pysyvän käyttöoikeuden laitureiden rakentamista, pitämistä ja käyttöä varten tarvittavaan, päätöksen liitteessä vinoviivoituksella osoitettuun vesi- ja vesijättöalueeseen. Vesioikeus on päätöksensä perusteluissa luvan myöntämisedellytyksiä punnitessaan muun ohella viitannut hyötyyn, joka kuntalaisia palvelevien laitureiden ja lisävenepaikkojen rakentamisesta lisääntyneestä veneilystä aiheutuvan venepaikkojen tarpeen vuoksi saadaan. Vesioikeuden päätökseen otetun lupaehdon 10 mukaan lupa ja myönnetty käyttöoikeus on rauennut, jollei rakennustöitä ole olennaisilta osin tehty viiden vuoden kuluessa siitä, kun vesioikeuden päätös on saanut lainvoiman. Vesiylioikeus on 26.2.1993 antamallaan päätöksellä pysyttänyt vesioikeuden päätöksen lopputuloksen hyläten muun muassa X:n laiturikunnan valituksen enemmälti. Korkein hallinto-oikeus on päätöksellään 8.9.1993 taltio n:o 3264 hylännyt muun ohella X:n laiturikunnan vesiylioikeuden päätöstä koskeneen valituslupahakemuksen. Vesioikeus on 10.9.1998 antamallaan päätöksellä B Oy:n hakemuksesta pidentänyt 13.3.1992 antamassaan päätöksessä määrättyä venesataman rakentamisaikaa 27.4.2003 asti. C Oy (entinen avoin yhtiö C) on 26.10.1993 tehdyillä kahdella kauppakirjalla luovuttanut Kaislikon tilan D:lle 45 000 markan kauppahinnasta sekä määräalan tilasta ja määräalan edustalla sijaitsevalla vesialueella olevan venevalkamarakennusoikeuden B Oy:lle 450 000 markan kauppahinnasta. Määräalan kauppaan ei kuulunut "osuuksia yhteisiin". Kaislikon tila on siirtynyt 1.6.1999 toimitetun pakkohuutokaupan jälkeen 13.7.1999 päivätyllä kauppakirjalla A:n omistukseen 210 000 markan kauppahinnasta. Samalla kauppakirjalla hänelle on siirtynyt omistusoikeus myös edellä mainittuun määräalaan. Kauppaan ei kauppakirjan mukaan sisältynyt B Oy:n omistama ponttoonilaituri (laituri 2) laitteineen eikä "vesiylioikeuden myöntämä venesataman rakentamisoikeus". B Oy on 29.11.1999 toimittanut silloiselle Länsi-Suomen vesioikeudelle hakemuksen lupamääräysten muuttamiseksi. Muutetun suunnitelman mukaan laituri 3, joka oli määrä sijoittaa mainitun määräalan kohdalle, jäisi rakentamatta ja satama muodostuisi jo rakennetusta laiturista 2 sekä vielä rakentamatta olevasta laiturista
6. Satamaan voidaan sijoittaa enintään 120 venettä. Ruoppausmassat kuljetetaan pois. Muilta osin aikaisemmat lupamääräykset on esitetty jätettäväksi voimaan. Ratkaistava oikeuskysymys A:n vaatimus yhtiön hakemuksen, jonka mukaan hanke toteutettaisiin voimassa olevalla luvalla sallittua suppeampana, hylkäämisestä perustuu alueella tapahtuneisiin omistusoikeusmuutoksiin. Kun toisaalta Kaislikon tilan omistus ja siihen liittyvät osuudet yhteisiin alueisiin ja toisaalta vesioikeudelliseen lupaan perustuva rakentamisoikeus ovat 26.10.1993 ja 13.7.1999 tehtyjen kauppojen myötä joutuneet eri haltijoille, yhtiö ei A:n käsityksen mukaan enää voi hyödyntää rakentamislupaa ja siihen liittyviä käyttöoikeuksia. Yhtiön käsityksen mukaan laitureiden rakentamiseen myönnetty lupa ja pysyvä käyttöoikeus eivät ole sidoksissa kiinteistöön, joka sittemmin on siirtynyt A:lle. Laitureiden rakentamisoikeus ei kaupassa ole siirtynyt A:lle. Sovellettavat säännökset Vesilain (264/1961) 1 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan tiettyä maa- tai vesialuetta koskevat vesilaissa säädetyt oikeudet ja velvollisuudet kuuluvat, mikäli jäljempänä tai erikseen ei ole toisin säädetty, kysymyksessä olevan alueen omistajalle. Mitä 1 momentissa on säädetty omistajasta, koskee pykälän 2 momentin mukaan myös sitä, joka pysyvästi hallitsee kysymyksessä olevaa maa- tai vesialuetta. Vesilain 2 luvun 6 §:n 2 momentissa (553/1994) säädetään, että jos rakentamisesta edellä mainittujen säännösten mukaisesti toteutettuna aiheutuu 1 momentissa tarkoitettua suurempi yleisen tai yksityisen edun loukkaus tai rakentamiseen muutoin ei 1 momentin nojalla voida myöntää lupaa, on, jollei 2 luvun 5 §:stä muuta johdu, luvan myöntämisen edellytyksenä, että rakentamisesta saatava hyöty on siitä johtuvaan vahinkoon, haittaan ja muuhun edunmenetykseen verrattuna huomattava. Hyöty on määrättävä siten kuin 2 luvun 11 §:ssä säädetään ja, jos hakijalle samalla myönnetään 2 luvun 7-9 §:ssä tarkoitettu oikeus, on oikeuden myöntämisestä saatava hyöty ja aiheutuva edunmenetys myös otettava huomioon. Vesilain 2 luvun 7 §:n 1 momentissa säädetään, että milloin vesistöön rakentajalle on tarpeen saada toiselle kuuluvaa aluetta laitteen, rakennuksen tai muun rakennelman taikka uuden uoman pohjaksi niiden käyttöä varten välttämättömästi tarvittavine alueineen, niin myös alueeksi, jolle poistettava maa siirretään taikka joka veden alle saatettuna tulee 1 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan vesialueeksi tai joka tarvitaan yleisen tai yksityisen edun suojaamiseksi tehtävää laitetta tai rakennelmaa varten, voi vesioikeus (nykyisin ympäristölupavirasto) asianomaisen luvan hakemisen yhteydessä tai milloin erityistä syytä on, muutoinkin hakemuksesta antaa rakentajalle oikeuden tällaiseen alueeseen sillä mahdollisesti olevine rakennuksineen tai muine rakennelmineen, mikäli rakentamisen osalta 2 luvun 6 §:n 2 momentissa mainitut edellytykset ovat olemassa ja sen lisäksi edellä mainittuihin tarkoituksiin tarvittava alue suurimmalta osaltaan kuuluu hakijalle joko omistusoikeuden tai pysyvän käyttöoikeuden perusteella taikka hänellä on tällaiseen osaan määräalan ostajan oikeus. Milloin kysymys on hakijalle ja muille yhteisesti kuuluvasta alueesta, oikeuden myöntäminen edellyttää, että toimenpiteen kohteeksi joutuva alue ei ole sanottavasti suurempi hakijan osuutta vastaavaa osaa yhteisestä alueesta. Pykälän 2 momentin (653/1993) mukaan voidaan edellä 1 momentissa säädetyistä edellytyksistä riippumatta, mikäli tämän luvun 6 §:ssä mainitut rakentamisen edellytykset ovat olemassa, hakemuksesta myöntää oikeus tehdä vesiuomaan toiselle kuuluvalle tai yhteiselle alueelle uomaa huomattavasti muuttamatta pato kiinnikkeineen, silta siihen liittyvine laitteineen, laituri tai pumppulaitos taikka muu näihin verrattava vähäinen rakennelma, niin myös oikeus tilapäisesti nostaa vettä toiselle kuuluvalle alueelle. Pykälän 3 momentin mukaan 1 tai 2 momentin nojalla myönnetyn oikeuden nojalla saadaan aluetta käyttää vain siihen tarkoitukseen, jota varten oikeus on myönnetty. Käyttöoikeus on pysyvä, jollei vesioikeus (ympäristölupavirasto) erityisistä syistä ole määrännyt, että se on oleva voimassa vain määräajan. Vesilain 2 luvun 12 §:n (553/1994) 1 momentin mukaan rakentamista koskevassa lupapäätöksessä on määrättävä aika, enintään kymmenen vuotta, jonka kuluessa rakennustyö on tehtävä. Tätä aikaa voidaan, jos erityistä syytä siihen on, ennen määräajan päättymistä tehdystä hakemuksesta kohtuullisesti pidentää. Pidentämistä koskevassa päätöksessä voidaan tarvittaessa tarkistaa tai täydentää lupapäätöksen määräyksiä. Jollei työtä olennaisilta osiltaan ole suoritettu ennen lupapäätöksessä määrätyn tai pidennetyn ajan päättymistä, on lupa ja siinä tarkoitettua toimenpidettä varten toisen omaisuuteen myönnetyt käyttöoikeudet katsottava rauenneiksi. Sama koskee myös toiselle kuuluvaa omaisuutta, jollei omistusoikeus ole jo siirtynyt luvan saajalle. Luvan raukeamisesta luvanhaltijan hakemuksesta säädetään vesilain 11 luvun 21 §:ssä. Vesilain 11 luvun 21 §:n (553/1994) 1 momentin mukaan sellaisesta erityisestä menetyksestä, joka on aiheutunut vesilaissa tarkoitetun luvan myöntämisen ja toimenpiteeseen ryhtymisen tai luvan raukeamisen välisenä aikana ja josta ei ole määrätty maksettavaksi korvausta, voidaan vaatia korvausta hakemuksella vesioikeudessa (ympäristölupavirastossa). Pykälän 2 momentissa säädetään, että jos luvan saajan on 11 luvun 14 a §:n 2 momentin nojalla maksettava korvaus tai osa siitä ennen toimenpiteen aloittamista, ja hän sittemmin ilmoittaa luopuvansa yrityksestä, jota ei ole aloitettu, vesioikeus (ympäristölupavirasto) voi luvanhaltijan hakemuksesta todeta luvan rauenneeksi ja poistaa siinä asetetun korvausvelvollisuuden. Samalla voidaan kuitenkin määrätä korvaus 21 §:n 1 momentissa tarkoitetusta erityisestä menetyksestä. Vesilain 12 luvun 4 §:n mukaan vesilain nojalla myönnettyyn lupaan perustuvan oikeuden käyttäminen voidaan lupaa annettaessa rajoittaa määrättyyn tarkoitukseen. Vesilain 12 luvun 5 §:n 1 momentin (1278/1996) mukaan kiinteistön, jonka hyväksi on annettu vesilaissa tarkoitettu lupa tai oikeus taikka jonka puolesta on osallistuttu sille hyötyä tuottavaan toimenpiteeseen, siirtyessä toiselle siirtyvät tälle myös luvan- tai oikeudensaajalle taikka toimenpiteeseen osallistuneelle kuuluneet oikeudet ja velvollisuudet. Mitä 1 momentissa on sanottu kiinteistöstä, koskee pykälän 2 momentin mukaan soveltuvin kohdin myös laitosta tai yritystä. Vesilain 12 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan vesilain nojalla saadut, toisen omaisuuteen kohdistuvat oikeudet pysyvät voimassa silloinkin, kun kysymyksessä oleva omaisuus myydään pakkotoimin tai muulla tavoin luovutetaan tai siirtyy toisen omaksi. Vesilain 15 luvun 12 §:n (646/1992) mukaan vesioikeudessa oli pidettävä vesikirjaa, johon oli merkittävä tiedot vesioikeuden, vesiylioikeuden sekä korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden vesilain nojalla lainkäyttöasioissa antamista päätöksistä. Tarkempia säännöksiä vesikirjasta sisältyi vesiasetuksen 4 ja 4 a §:ään (molemmat asetuksessa 647/1992). Nykyisin vastaavat säännökset vesipäätösrekisteristä ovat vesiasetuksen 1 §:ssä (170/2000). Vesilain 21 luvun 8 §:n 1 momentin (1347/1995) mukaan vesioikeuden (ympäristölupaviraston) on ilmoitettava asianomaiselle maanmittaustoimistolle lainvoiman saaneesta päätöksestä, jolla on myönnetty oikeus tehdä toisen maalle uoma tai muu rakennelma, saattaa toiselle kuuluvaa aluetta pysyvästi veden alle, käyttää toisen omistamaan tilaan kuuluvaa vesivoimaa taikka muutoin jatkuvasti käyttää hyväkseen toisen kiinteää omaisuutta. Sama koskee päätöstä, jolla jokin alue on määrätty suoja-alueeksi tai sen käyttöä muutoin rajoitettu. Maanmittaustoimiston on tehtävä päätöksestä merkintä kiinteistörekisteriin. Maanmittaustoimiston tulee tarvittaessa määrätä toimitusinsinööri erityisessä kiinteistötoimituksessa selvittämään ne seikat, joita merkinnän tekeminen edellyttää. Pykälän 2 momentin (467/1987) mukaan se, mitä 1 momentissa on säädetty, ei tarkoita oikeutta ojan, vesijohdon tai viemärin tekemiseen toisen maalle taikka pylvään, puomin, kiinnikkeen, silta-arkun tahi muun niihin verrattavan pienehkön laitteen tai rakennelman pitämiseen toisen alueella eikä muutakaan käyttöoikeutta tai käytön rajoitusta, joka kohdistuu vain vähäiseen osaan kiinteistöstä. Pykälän 3 momentissa (1347/1995) säädettiin, että jos 1 momentissa tarkoitettu oikeus kuitenkin kohdistuu tonttiin tai yleiseen alueeseen, olivesioikeuden, päätöksen saatua lainvoiman, ilmoitettava siitä asianomaisen kunnan kiinteistörekisterin pitäjälle rekisterimerkinnän tekemistä varten. Oikeudellinen arviointi ja lopputulos Laitureiden rakentamista koskevan vesioikeudellisen luvan alkuperäinen haltija avoin yhtiö C (sittemmin C Oy) omisti lupaa hakiessaan ja sen saadessaan Kaislikon tilan siihen kuuluvine osuuksineen yhteiseen vesi- ja vesijättöalueeseen. Kuten lupapäätöksestä ilmenee, lupaa ei kuitenkaan ole myönnetty erityisesti kyseisen tilan omiin tarpeisiin, vaan yleisempää liikennetarvetta silmällä pitäen. Laitureiden rakentamisessa ei ole ollut kysymys mainittua tilaa tai mitään muutakaan yksittäistä kiinteistöä palvelevasta hankkeesta, vaikka laitureiden rakentamiseksi tarpeellisten käyttöoikeuksien myöntäminen vesilain 2 luvun 7 §:n 1 momentin nojalla onkin osaksi perustunut siihen, että yhtiön tuolloin omistamalla Kaislikon tilalla on ollut osuus tilan edustalla olevaan yhteiseen vesi- ja vesijättöalueeseen. Vesilain mukaan rakentamislupa on lähtökohtaisesti pysyvä. Koska lupaan liittyvät, sanotun laiturihankkeen toteuttamista varten tarpeelliset käyttöoikeudet eivät Länsi-Suomen vesioikeuden 13.3.1992 antaman päätöksen mukaan ole määräaikaisia, myös ne ovat vesilain 2 luvun 7 §:n 3 momentti huomioon ottaen pysyviä. Lainvoiman saanutta, vesilain 2 luvun säännösten nojalla myönnettyä lupaa ei yleensä sen mainitun luvun 12 §:ssä tarkoitettuna voimassaoloaikana voida muuttaa muiden kuin luvanhaltijan hakemuksesta, ja luvan nojalla rakennetun rakennelman tai sitä koskevien lupaehtojen muuttaminen vastoin rakennelman omistajan tahtoa on mahdollista vain poikkeuksellisesti siten kuin mainitun 2 luvun 27 ja 28 §:ssä säädetään. Vesilain 12 luvun erityisperusteluissa (hallituksen esitys vesilainsäädännön uudistamiseksi, HE 64/1959 vp, s. 25-26) lausuttiin: "Jos kiinteistö tai yritys siirtyy toiselle, on tällöin siirtyvistä oikeuksista ja velvollisuuksista otettu tähän lukuun erityinen säännös (12:5). Toisen omaisuuteen vesilain nojalla kohdistuvat oikeudet pysyvät voimassa silloinkin, kun kysymyksessä oleva omaisuus myydään pakkotoimin tai muulla tavoin luovutetaan tai siirtyy toisen omaksi (12:6, 1mom.). Ehdotukseen on otettu säännös myös sen tapauksen varalta, että alue, joka palvelee vesilaissa tarkoitettua yritystä ja joka on muutoin kuin vesilain nojalla saatu, on riidan, konkurssin tai ulosoton johdosta taikka muusta syystä joutunut pois siltä, jolle sen lupaa myönnettäessä katsottiin kuuluvan (12:6, 2 mom.). Mainitunlaisessa tapauksessa vesioikeus voi, jos se yrityksen laadun ja merkityksen huomioon ottaen katsotaan tarpeelliseksi, hakemuksesta antaa yrityksen omistajalle kysymyksessä olevaan alueeseen sellaisen käyttöoikeuden, jota ehdotuksen 2 luvun 7 §:ssä tarkoitetaan. Yleisen edun voidaan katsoa vaativan, ettei jotakin tärkeätä laitosta aina voida määrätä poistettavaksi vain sen johdosta, että alue, jolla laitos sijaitsee, siirtyy sanotuissa tapauksissa toiselle." C Oy on edellä kerrotulla tavalla luovuttanut lupapäätökseen perustuvat oikeutensa B Oy:lle. Kuten edellä on todettu, B Oy:n omistukseen näin tulleet ponttoonilaituri laitteineen ja venesataman rakennusoikeus eivät ole kuuluneet kauppaan, jolla A on saanut omistusoikeuden mainittuihin tilaan ja määräalaan sekä niiden omistukseen perustuviin yhteisalueosuuksiin. Kun otetaan huomioon vesilain 12 luvun 5 § ja 6 §:n 1 momentti, itse lupaan perustuvat, venesatamahankkeen toteuttamista varten myönnetyt oikeudet ja velvollisuudet kuuluvat edelleen B Oy:lle. Yhtiöllä on näin ollen lupaan perustuva pysyvä käyttöoikeus laiturien 1 ja 2 rakentamista ja käyttämistä varten tarvittavaan vesialueeseen ja vesijättöalueeseen. Yhtiön vesioikeudelle 29.11.1999 toimittama hakemus lupamääräysten muuttamiseksi on perustunut voimassa olevaan lupaan, jonka voimassaoloaikaa oli pidennetty 27.4.2003 asti, eikä tuo hakemus ole miltään osin laajentanut voimassa olevan luvan sisältöä. Kun muutoin otetaan huomioon asiassa esitetyt vaatimukset, saatu selvitys sekä hallinto-oikeuden ratkaisu ja sen perustelut, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole syytä.
7. Oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva ratkaisu. Asian näin päättyessä A:lle ei tule korvausta oikeudenkäyntikuluistaan. Asian laatuun nähden ja hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentti huomioon ottaen B Oy:lle ei tule korvausta sen oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Esa Aalto, Marjatta Kaján, Kari Kuusiniemi, Niilo Jääskinen ja Irma Telivuo sekä asiantuntijaneuvokset Pertti Seuna ja Juha Kämäri. Asian esittelijä Petri Leinonen.