← Suomi

KHO/2004/92

2004 false KHO:2004:92 Poikkeamista oli haettu ranta-asemakaavana voimassa olleesta vahvistetusta rantakaavasta siten, että loma-asuntojen korttelin (RA) 11 ainoalle rakennuspaikalle olisi sijoitettu kaksi kerrosalaltaan enintään 40 neliömetrin suuruista lomarakennusta niihin liittyvine sauna- ja varastorakennuksineen. Kaavamääräyksen mukaan rakennuspaikalle sai rakentaa vain yhden kerrosalaltaan enintään 80 neliömetrin suuruisen loma-asunnon ja kerrosalaltaan enintään 20 neliömetrin suuruisen saunarakennuksen sekä kerrosalaltaan enintään 20 neliömetrin suuruisen varastorakennuksen. Vaikka sanotulle rakennuspaikalle rakennettavien rakennusten kokonaiskerrosala ei hakemuksen mukaan olisikaan lisääntynyt kaavassa sallitusta kerrosalasta, kysymys oli kahden loma-asuntoyksikön rakentamisesta rakennuspaikalle, jolle oli osoitettu rakennusoikeutta vain yhden loma-asuntoyksikön muodostamiseksi. Kysymys oli näin ollen maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetusta vähäistä suuremmasta poikkeamisesta asemakaavassa osoitetusta rakennusoikeudesta. Toimivalta hakemuksen ratkaisemiseen oli siten kuulunut alueelliselle ympäristökeskukselle. Maankäyttö- ja rakennuslaki 171 § 1 mom., 171 § 2 mom. 2 kohta, 171 § 3 mom., 172 § ja 214 § Kort referat på svenska

🔗 Viralliseen lähteeseen

Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.