2005 false KHO:2005:20 Toimeentulotuki on viimesijainen henkilön ja perheen toimeentuloa turvaava etuus. Opiskelijan ensisijaisiin toimeentuloa turvaaviin etuuksiin kuuluu muun muassa opintotuki, jona myönnetään opintorahaa, asumislisää ja opintolainan valtiontakausta. Opintotukipäätöksen 23.7.2001 mukaan korkeakouluopiskelijan opintolainan on saanut nostaa kokonaisuudessaan 1.8.2001 lukien. Asiassa ei ollut ilmennyt, että opiskelijalla olisi elokuussa 2001 ollut estettä opintolainan saamiselle. Korkeakouluopinnot 27.8.2001 aloittanut opiskelija ei ollut elokuussa 2001 käyttänyt hyväkseen mahdollisuutta turvata toimeentuloaan toimeentulotukeen nähden ensisijaisella etuudella, opintolainalla. Asiassa ei ilmennyt sellaisia seikkoja, etteikö toimeentulotuen hakijan nostettavissa olleen 11 700 markan opintolainan ottamista huomioon tulona myös hallinto-oikeuden määräämää 1 300 markkaa ylittävältä osalta olisi ollut pidettävä hakijan kannalta yksilöhuoltojaoston harkinnan mukaisesti kohtuullisena. Laina voitiin siten ottaa huomioon käytettävissä olevana tulona. Laki toimeentulotuesta 1 § 1 mom., 2 § 1 mom., 6 §, 15 § 1 ja 2 mom. Opintotukilaki 2 § Kort referat på svenska
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.