2005 false KHO:2005:4 Asemakaava-alueen kokonaispinta-alasta eli noin 15,8 hehtaarista oli varattu 9-reikäistä golfkenttää varten noin 10,8 hehtaarin suuruinen alue (VU-1) ja korttelialueisiin (Y, YU, LPA) yhteensä noin kolme hehtaaria. Golfkentälle varatun alueen ja kaava-alueen itäpuolella olevan pientaloasutuksen väliin oli osoitettu puistovyöhyke (VP), joka oli pääosin noin 20 metrin levyinen. Golfkentälle varatun alueen keskeltä oli osoitettu alue jalankululle ja polkupyöräilylle tarkoitetuksi kevyen liikenteen väyläksi. Kaavamääräyksen mukaan golfkentälle varattua aluetta ei saanut aidata. Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei kysymyksessä olevalle runsaan 10 hehtaarin suuruiselle alueelle suunniteltua golfkenttätoimintaa ollut mahdollista harjoittaa turvallisesti siten, ettei samalla merkittävästi rajoiteta alueen muuta virkistyskäyttöä ja kevyen liikenteen kauttakulkua. Myöskään pohjavesien pilaantumisriskin vuoksi kaava ei golfkenttätoiminnan sijaintiin ja laajuuteen nähden täyttänyt turvallisuutta ja terveellistä elinympäristöä koskevia vaatimuksia. Kaupunginvaltuuston päätös, jolla oli hyväksytty asemakaavan muutos, oli näistä syistä lainvastainen. Maankäyttö- ja rakennuslaki 39 § 2 mom. ja 54 § 2 ja 4 mom. sekä 210 § Rakennuslaki (370/1958) 26 § 1 mom. Ympäristönsuojelulaki 8 § Vesilaki 1 luku 18 § Kort referat på svenska
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.