2006 false KHO:2006:83 Unionin kansalaisten oleskeluoikeudesta annetun direktiivin 2004/38/EY mukaan edelliset kymmenen vuotta jäsenvaltiossa oleskellut unionin kansalainen voidaan karkottaa ainoastaa

§:n 1 momentin mukaan Euroopan unionin kansalainen, jonka oleskeluoikeus on rekisteröity tai joka on saanut pysyvän oleskelulupakortin, voidaan karkottaa maasta, jos hänen oleskeluoikeutensa rekisteröinti tai pysyvä oleskelulupakorttinsa on peruutettu taikka hänen katsotaan vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta tai kansanterveyttä. Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella unionin kansalaisella on oikeus vapaasti liikkua ja oleskella jäsenvaltioiden alueella, jollei tässä sopimuksessa määrätyistä tai sen soveltamisesta annetuissa säännöksissä säädetyistä rajoituksista ja ehdoista muuta johdu. Euroopan unionin kansalaisten liikkumisvapaus Euroopan unionin alueella ei ole täysin ehdoton. Jäsenvaltioilla on mahdollisuus rajoittaa liikkumisvapautta yleisen järjestyksen, turvallisuuden tai kansanterveyden turvaamiseksi. Direktiivi (64/221/ETY), joka koskee ulkomaalaisen liikkumista ja oleskelua koskevien, yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen sekä kansanterveyteen perustuvien erityistoimenpiteiden yhteensovittamista, määrittelee 3 artiklan 1 kohdassa, että yleisen järjestyksen ja turvallisuuden vuoksi toteutettujen toimenpiteiden on perustuttava yksinomaan kyseisen henkilön omaan käyttäytymiseen. Artiklan 2 kohdassa todetaan, että rikostuomiot sellaisenaan eivät saa olla perusteena tällaisille toimenpiteille. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on ratkaisukäytännössään vahvistanut, että syyllistyminen rikokseen, joka muodostaa vakavan ja todellisen uhkan yhteiskunnan perustavaa laatua olevalle edulle, antaa oikeuden turvautua edellä mainittuihin toimenpiteisiin. Ottaen huomioon A:n rikollisen toiminnan laadun ja ammattimaisuuden sekä hänelle tuomitun vankeusrangaistuksen Ulkomaalaisvirasto katsoo, että A:n karkottamiseen ja maahantulokieltoon määräämiseen on yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen liittyvä syy. Ulkomaalaislain 146 §:n mukaan maasta karkottamista sekä maahantulokiellon määräämistä ja pituutta harkittaessa on otettava huomioon päätöksen perusteena olevat seikat sekä asiaan muutoin vaikuttavat seikat ja olot kokonaisuudessaan. Harkinnassa on erityisesti kiinnitettävä huomiota lapsen etuun ja perhe-elämän suojaan. Harkinnassa muutoin huomioon otettavia seikkoja ovat ainakin ulkomaalaisen maassa oleskelun pituus ja tarkoitus sekä ulkomaalaiselle myönnetyn oleskeluluvan luonne ja hänen siteensä Suomeen. Jos maasta karkottaminen taikka siihen liittyvä maahantulokielto perustuisi ulkomaalaisen rikolliseen toimintaan, on otettava huomioon teon vakavuus sekä yleiselle tai yksityiselle turvallisuudelle aiheutunut haitta, vahinko tai vaara. Maahantulokiellon määräämistä ja pituutta harkittaessa on lisäksi otettava huomioon, onko ulkomaalaisella sellaisia perhe- tai työsiteitä Suomeen, joiden hoitamista maahantulokielto kohtuuttomasti vaikeuttaisi. A on oleskellut Suomessa noin 11 vuotta. Hänellä on perhesiteitä Suomessa. A on eronnut aviopuolisostaan B:stä 14.12.2004. Puolisot eivät olleet asuneet yhdessä tätä ennen maaliskuun 2001 jälkeen. A:n kaksi alaikäistä huollossa olevaa lasta asuvat Suomessa äitinsä B:n kanssa. A:n mukaan hän tapaa lapsiaan ainakin kerran viikossa. A:n mukaan hänen vanhempansa asuvat Virossa. Ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia perhe-elämäänsä kohdistuvaa kunnioitusta. Viranomaiset voivat puuttua edellä mainitun oikeuden käyttämiseen, kun laki sen sallii ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä esimerkiksi yleisen turvallisuuden vuoksi tai rikollisuuden estämiseksi. Kun otetaan huomioon A:n syyllistyminen törkeisiin huumausainerikoksiin Suomessa, maasta karkottaminen ei merkitse edellä mainitun artiklan vastaista puuttumista hänen perhe-elämäänsä. Ulkomaalaisviraston päätös ei ole myöskään A:n lasten edun vastainen, koska he voivat tavata toisiaan halutessaan myös Virossa tai jossain muussa maassa. Kun A:n kohdalla kokonaisharkinnassa maasta karkottamista vastaan puhuvia seikkoja, eli maassa oleskelun pituutta ja perhe- sekä muista siteitä, verrataan maasta karkottamisperusteisiin, eli rikoksiin, niiden laatuun ja lukumäärään, on maasta karkottamisperusteita pidettävä painavampina. Ulkomaalaisvirasto katsoo, että A voidaan karkottaa kotimaahansa ilman, että hän voi joutua siellä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 3 artiklan tarkoittaman epäinhimillisen kohtelun tai ulkomaalaislain 147 §:ssä tarkoitetun kohtelun kohteeksi tai että hänet voitaisiin lähettää sieltä sellaiselle alueelle. Forssan oikeusaputoimisto on 15.6.2005 tekemällään päätöksellä myöntänyt A:lle oikeusapua tässä asiassa 17.5.2005 lähtien ilman perusomavastuuosuutta. Oikeudenkäyntiavustajaksi on määrätty varatuomari Jussi-Pekka Kaasalainen. Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisu Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A:n pyynnön suullisen käsittelyn järjestämisestä sekä hänen Ulkomaalaisviraston päätöksestä tekemänsä valituksen. Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti: Suullinen käsittely A on pyytänyt suullisen käsittelyn järjestämistä perheolosuhteidensa selvittämiseksi. Hän on nimennyt todistajikseen B:n ja C:n. A ei ole hallinto-oikeuteen toimittamassaan lisäselvityksessä ilmoittanut, mistä seikoista todistajia kuultaisiin. B on A:n entinen puoliso, jota on kuultu ennen karkottamista koskevan päätöksen tekemistä. C:n suhteesta A:han ja hänen perheeseensä ei ole esitetty selvitystä eikä se ilmene asiakirjoista. Valituksenalaisessa päätöksestä ja sen perusteena olevista asiakirjoista sekä valituksesta ja vastaselityksestä ilmenevät A:n perheolosuhteet. Koska A ei ole ilmoittanut, mitä selvitystä hän tämän lisäksi suullisessa käsittelyssä esittäisi, hallinto-oikeus katsoo, että suullisen käsittelyn järjestäminen on ilmeisen tarpeetonta. Karkottaminen ja maahantulokielto Ulkomaalaislain 156 §:n mukaan Euroopan unionin kansalaisen maahantulon ja maassa oleskelun edellytyksenä on, että hänen taikka hänen perheenjäsenensä tai muun omaisensa ei katsota vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta tai kansanterveyttä. Maahantulon estämisen tai maasta poistamisen yleisen järjestyksen ja turvallisuuden vuoksi tulee perustua ulkomaalaisen omaan käyttäytymiseen, eikä perusteena voida pitää pelkästään aikaisempia rikostuomioita.

§:n 1 momentin mukaan Euroopan unionin kansalainen, jonka oleskeluoikeus on rekisteröity tai joka on saanut pysyvän oleskelulupakortin, voidaan karkottaa maasta, jos hänen oleskeluoikeutensa rekisteröinti tai pysyvä oleskelulupakorttinsa on peruutettu taikka hänen katsotaan vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta tai kansanterveyttä. Tällöin hänelle voidaan 170 §:n mukaan määrätä enintään 15 vuoden pituinen maahantulokielto. Ulkomaalaislain 146 §:n mukaan maasta karkottamista sekä maahantulokiellon määräämistä ja pituutta harkittaessa on otettava huomioon päätöksen perusteena olevat seikat sekä asiaan muutoin vaikuttavat seikat ja olot kokonaisuudessaan. Harkinnassa on erityisesti kiinnitettävä huomiota lapsen etuun ja perhe-elämän suojaan. Harkinnassa muutoin huomioon otettavia seikkoja ovat ainakin ulkomaalaisen maassa oleskelun pituus ja tarkoitus sekä ulkomaalaiselle myönnetyn oleskeluluvan luonne ja hänen siteensä Suomeen. Jos maasta karkottaminen taikka siihen liittyvä maahantulokielto perustuisi ulkomaalaisen rikolliseen toimintaan, on otettava huomioon teon vakavuus sekä yleiselle tai yksityiselle turvallisuudelle aiheutunut haitta, vahinko ja vaara. Maahantulokiellon määräämistä ja pituutta harkittaessa on lisäksi otettava huomioon, onko ulkomaalaisella sellaisia perhe- tai työsiteitä Suomeen, joiden hoitamista maahantulokielto kohtuuttomasti vaikeuttaisi. A on saapunut Suomeen vuonna

1. Hänen maahantulonsa ja oleskelulupansa myöntämisperuste on ollut paluumuutto. Hänen viimeisin oleskelulupansa on ollut voimassa 28.2.2003 - 23.4.
2. A:lla on kaksi lasta (s. 1995 ja 1996), joiden huoltaja hän on yhdessä entisen aviopuolisonsa kanssa. A ei asu lastensa kanssa. A on Suomessa ollessaan syyllistynyt rikoksiin. Hänet on tuomittu päiväsakkoihin näpistyksestä ja varkaudesta. Helsingin käräjäoikeus on tuominnut A:n 2.4.2004 vuoden 1999 aikana tehdyistä neljästä törkeästä huumausainerikoksesta ja vuonna 2003 tehdystä laittomasta tavaraan ryhtymisestä yhteiseen 3 vuoden vankeusrangaistukseen. A on laittomasti pitänyt hallussaan, luovuttanut ja levittänyt suuren määrän (neljä kiloa) amfetamiinia. Hänen on myös todettu hankkineen 337 kappaletta sildenafiilia sisältävää tablettia, vaikka hän on tiennyt tablettien olevan salakuljetettu tai muuten laittomasti tuotu Suomeen. Käräjäoikeuden tuomio ei ole lainvoimainen. A:n rikostuomio ei voi olla sellaisenaan perusteena karkottamiselle. Hallinto-oikeus katsoo kuitenkin, että A:lle syyksiluetut rikokset osoittavat, että hänen käyttäytymisensä aiheuttaisi yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle sellaisen uhan, joka on luonteeltaan vakava ja kohdistuu yhteiskunnan perustavaa laatua olevaan etuun. A on ollut Suomessa 11 vuoden ajan. Hänellä on Suomessa kaksi lasta (s. 1995 ja 1996), joiden huoltaja hän on. A on ilmoittanut tavanneensa lapsiaan säännöllisesti. Kun kokonaisharkinnassa huomioon otettavia seikkoja verrataan edellä mainittuihin rikoksiin syyllistymiseen, karkotusperustetta on pidettävä karkottamista vastaan puhuvia seikkoja painavampana. Ulkomaalaisvirastolla on ollut yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen perustuva syy karkot- taavalittaja kotimaahansa ja määrätä hänelle viiden vuoden maahantulokielto. Sovellettuina oikeusohjeina hallinto-oikeus on maininnut ulkomaalaislain 146 §:n, 156 §:n, 168 §:n ja 170 §:n. Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa A on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Valituksessaan hän on vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös, jolla hänen valituksensa Ulkomaalaisviraston päätöksestä on hylätty, kumotaan ja että ensisijaisesti häntä koskeva karkottamispäätös kumotaan ja että häntä ei määrätä maahantulokieltoon ja toissijaisesti, että maahantulokielto määrätään enintään kahden vuoden pituiseksi. Vaatimustensa perusteina A on vedonnut pitkään Suomessa asumiseensa ja kiinteisiin siteisiinsä Suomeen. A:lla on Suomessa kaksi huollossaan olevaa lasta, joita hän tapaa säännöllisesti. Perheen erottamista on Euroopan unionin oikeuskäytännössä pidetty sellaisena perusteena, joka estää karkottamisen. A:n karkotuksen perusteena oleva tuomio ei ole lainvoimainen, eikä A ole syyllistynyt sellaisiin rikoksiin, jotka oikeuttaisivat karkottamispäätöksen antamiseen. A ei muodosta uhkaa yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle. Kaasalainen on esittänyt 222,04 euron palkkiolaskun. Selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa: Ulkomaalaisvirasto on antanut valituslupahakemuksen johdosta lausunnon. A on antanut vastaselityksen. Hän ei ole ollut epäiltynä rikoksista moneen vuoteen. A elää rauhallista perhe-elämää lastensa ja puolisonsa kanssa. Hän on päässyt töihin osa-aikaisesti rakennuksille. Merkitään, että Helsingin hovioikeus on päätöksellään 17.1.2006 korottanut A:n rangaistuksen viiteen

§:n 1 momentin mukaan Euroopan unionin kansalainen, jonka oleskeluoikeus on rekisteröity tai joka on saanut pysyvän oleskelulupakortin, voidaan karkottaa maasta, jos hänen oleskeluoikeutensa rekisteröinti tai pysyvä oleskelulupakorttinsa on peruutettu taikka hänen katsotaan vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta tai kansanterveyttä. Ulkomaalaislain 170 §:n 1 momentin mukaan jos unionin kansalaisen maasta poistaminen perustuu siihen, että hänen katsotaan vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta tai kansanterveyttä, hänelle voidaan maasta karkottamista koskevassa päätöksessä määrätä enintään 15 vuoden pituinen maahantulokielto. Ulkomaalaislain 146 §:n mukaan maasta karkottamista sekä maahantulokiellon määräämistä ja pituutta harkittaessa on otettava huomioon päätöksen perusteena olevat seikat sekä asiaan muutoin vaikuttavat seikat ja olot kokonaisuudessaan. Harkinnassa on erityisesti kiinnitettävä huomiota lapsen etuun ja perhe-elämän suojaan. Harkinnassa muutoin huomioon otettavia seikkoja ovat ainakin ulkomaalaisen maassa oleskelun pituus ja tarkoitus sekä ulkomaalaiselle myönnetyn oleskeluluvan luonne ja hänen siteensä Suomeen. Jos maasta karkottaminen taikka siihen liittyvä maahantulokielto perustuisi ulkomaalaisen rikolliseen toimintaan, on otettava huomioon teon vakavuus sekä yleiselle tai yksityiselle turvallisuudelle aiheutunut haitta, vahinko ja vaara. Maahantulokiellon määräämistä ja pituutta harkittaessa on lisäksi otettava huomioon, onko ulkomaalaisella sellaisia perhe- tai työsiteitä Suomeen, joiden hoitamista maahantulokielto kohtuuttomasti vaikeuttaisi. Ulkomaalaisten liikkumista ja oleskelua koskevien, yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen sekä kansanterveyteen perustuvien erityistoimenpiteiden yhteensovittamisesta 25.2.1964 annettua neuvoston direktiiviä 64/221/ETY sovelletaan direktiivin 1 artiklan mukaan jokaiseen jäsenvaltion kansalaiseen, joka asuu toisessa yhteisön jäsenvaltiossa tai matkustaa sinne joko toimiakseen siellä palkatussa työssä tai itsenäisenä ammatinharjoittajana taikka vastaanottaakseen siellä palveluja. Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaan yleisen järjestyksen ja turvallisuuden vuoksi käyttöönotettujen toimenpiteiden on perustuttava yksinomaan kyseisen yksilön omaan käyttäytymiseen. Direktiivin 3 artiklan 2 kohdan mukaan rikostuomiot eivät sellaisenaan saa olla perusteena tällaisille toimenpiteille. Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella sekä muun ohella direktiivin 64/221/ETY kumoamisesta 29.4.2004 annettu direktiivi 2004/38/EY on tullut saattaa voimaan jäsenvaltioissa viimeistään 30.4.

1. Sen 27 artiklan 2 kohdan mukaan yleisen järjestyksen tai yleisen turvallisuuden vuoksi toteutettujen toimenpiteiden on oltava suhteellisuusperiaatteen mukaisia, ja niiden on perustuttava yksinomaan asianomaisen henkilön omaan käyttäytymiseen. Aiemmat rikostuomiot eivät yksin saa olla perusteena tällaisten toimenpiteiden toteuttamiselle. Asianomaisen yksilön käyttäytymisen on muodostettava todellinen, välitön ja riittävän vakava uhka, joka vaikuttaa johonkin yhteiskunnan olennaiseen etuun. Perustelut, jotka eivät liity yksittäiseen tapaukseen tai jotka johtuvat yleistävistä näkökohdista, eivät ole hyväksyttäviä. Direktiivin 28 artiklan 1 kohdan mukaan vastaanottavan jäsenvaltion on ennen yleiseen järjestykseen tai yleiseen turvallisuuteen liittyviin syihin perustuvan karkottamispäätöksen tekemistä otettava huomioon se, kuinka kauan asianomainen on oleskellut sen alueella, asianomaisen ikä, terveydentila, perhe- ja taloudellinen tilanne, kuinka hyvin asianomainen on kotoutunut vastaanottavan jäsenvaltion yhteiskuntaan ja kulttuuriin, sekä se, missä määrin asianomaisella on yhteyksiä kotimaahansa. Artiklan 2 kohdan mukaan vastaanottava jäsenvaltio voi tehdä karkottamispäätöksen, joka koskee sellaista unionin kansalaista tai tämän perheenjäsentä tämän kansalaisuudesta riippumatta, jolla on oikeus oleskella pysyvästi jäsenvaltion alueella, ainoastaan yleiseen järjestykseen tai yleiseen turvallisuuteen liittyvistä vakavista syistä. Artiklan 3 kohdan a alakohdan mukaan unionin kansalaista koskevaa karkottamispäätöstä ei saa tehdä, ellei päätös perustu jäsenvaltioiden määrittämiin yleistä turvallisuutta koskeviin pakottaviin syihin, jos he ovat oleskelleet vastaanottavassa jäsenvaltiossa edelliset kymmenen vuotta. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on ratkaisussaan 28.4.2004 yhdistetyissä asioissa C-482/01 ja C-493/01 (Georgios Orfanopoulos ym.) muun ohella todennut, että direktiivin 64/221 3 artiklan kanssa on ristiriidassa kansallinen lainsäädäntö tai käytäntö, jonka mukaan sellaisen toisen jäsenvaltion kansalaisen maastakarkotuksesta, joka on tuomittu tiettyyn rangaistukseen tietystä rikoksesta, määrätään kyseisen kansalaisen perheolosuhteiden huomioon ottamisesta huolimatta sen olettaman perusteella, että hänet on karkotettava, eikä oteta asianmukaisesti huomioon hänen omaa käyttäytymistään tai uhkaa, jonka hän aiheuttaa yleiselle järjestykselle. Artiklan kanssa on niin ikään ristiriidassa kansallinen käytäntö, jonka mukaan jäsenvaltion tuomioistuimen ei tutkiessaan toisen jäsenvaltion kansalaisen maastakarkotuspäätöksen lainmukaisuutta tarvitse ottaa huomioon toimivaltaisten viranomaisten tekemän viimeisimmän päätöksen jälkeen ilmenneitä tosiseikkoja, jotka voivat osoittaa, että karkotuspäätöksen kohteena olevan henkilön käyttäytymisen yleiselle järjestykselle aiheuttama uhka on poistunut tai pienentynyt huomattavasti. Näin on erityisesti silloin, kun yhtäältä karkotuspäätöksen tekohetken ja toisaalta sen ajankohdan, jolloin toimivaltainen tuomioistuin arvioi tätä päätöstä, välillä on kulunut pitkä aika. Korkein hallinto-oikeus toteaa, että ulkomaalaislain 146 §:n, 156 §:n, 168 §:n 1 momentin ja 170 §:n 1 momentin tulkinnassa on otettava huomioon Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen edellä mainitusta tuomiosta sekä direktiivistä 2004/38/EY ilmenevä unionin kansalaisten karkottamisen edellytyksiä koskeva unionin oikeusjärjestyksen sisältö. Viron kansalainen A on muuttanut Suomeen vuonna 1994, ja viimeisimmän hänelle myönnetyn määräaikaisen oleskeluluvan voimassaoloaika on päättynyt 23.4.
2. Hänestä on tullut unionin kansalainen Viron tasavallan liityttyä Euroopan unioniin 1.5.
3. Hänellä on Suomessa kaksi lasta, joiden kanssa hän ei asu, mutta joiden huoltaja hän on yhdessä entisen aviopuolisonsa kanssa. Lapset ovat Viron kansalaisia, mutta he ovat syntyneet Suomessa. Helsingin käräjäoikeus on tuominnut A:n 2.4.2004 vuoden 1999 aikana tehdyistä neljästä törkeästä huumausainerikoksesta ja vuonna 2003 tehdystä laittomasta tavaraan ryhtymisestä yhteiseen kolmen vuoden vankeusrangaistukseen. A on laittomasti pitänyt hallussaan, luovuttanut ja levittänyt suuren määrän (neljä kiloa) amfetamiinia. Hänen on myös todettu hankkineen 337 kappaletta sildenafiilia sisältävää tablettia, vaikka hän on tiennyt tablettien olevan salakuljetettu tai muuten laittomasti tuotu Suomeen. Helsingin hovioikeus on päätöksellään 17.1.2006 pitänyt käräjäoikeuden tuomion muutoin voimassa, mutta korottanut A:lle tuomitun rangaistuksen viiteen vuoteen ja kuuteen kuukauteen vankeutta. Korkein hallinto-oikeus katsoo, että pelkästään se seikka, että A on tuomittu rikoksista rangaistukseen, ei voi olla hänen maasta karkottamisensa ja maahantulokieltoon määräämisensä perusteena. A on vuosina 1999 ja uudelleen 2003 syyllistynyt rikoksiin, jotka ilmentävät välinpitämä- töntä suhtautumista lain kieltoihin sekä siihen vaaraan, jonka vaarallisten huumausaineiden kauppa ja lääkkeiden lainvastainen maahantuonti ja kauppa aiheuttavat yhteiskunnan ja yksilöiden turvallisuudelle. A:n karkottamista voidaan siten perustella yleiseen turvallisuuteen liittyvillä pakottavilla syillä. Näin ollen A on hänellä Suomeen olevista siteistään ja pitkästä maassaoleskeluajastaan huolimatta voitu karkottaa ja määrätä viiden vuoden maahantulokieltoon. Oikeudenkäyntiavustajan palkkio: Kaasalaiselle maksetaan valtion varoista oikeusapulain 18 §:n 1 momentin nojalla oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen 6 §:n 1 momentin ja 16 §:n mukaisena kohtuullisena kahden työtunnin mukaan laskettuna palkkiona avustajan tehtävästä 182 euroa. Kokonaispalkkioksi, joka sisältää arvonlisäveron 40,04 euroa, muodostuu siten 222,04 euroa. Mainittu määrä jää valtion vahingoksi. Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ilmari Ojanen, Niilo Jääskinen, Jukka Mattila, Eila Rother ja Matti Halén. Asian esittelijä Lea Alén.