2006 false KHO:2006:87 Korkeimmassa hallinto-oikeudessa vireillä olevassa asiassa on ratkaistavana kysymys siitä, voidaanko EMOTR:n tukirahaston mukaista viljan vientitukea maksaa yhtiölle siitä huolimatta, että vienti-ilmoitus oli ennen lastausta toimitettu tulliviranomaisille alkuperäiskappaleen sijasta telekopiona. Asiassa on tullut esille, että puute vienti-ilmoituksen toimittamistavassa on johtunut viranomaisen neuvonannon yhteydessä syntyneestä erehdyksestä. Korkein hallinto-oikeus päätti esittää yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavan EY 234 artiklassa tarkoitetun ennakkoratkaisupyynnön: Onko komission asetuksen (EY) N:o 800/1999 5 artiklaa yhdessä suhteellisuusperiaatteen ja hyvän hallinnon periaatteen kanssa tulkittava siten, että kansallinen toimivaltainen viranomainen voi hyväksyä ennen lastausta telekopiona toimitetun vienti-ilmoituksen tilanteessa, jossa viranomainen katsoo, ettei ole olemassa pienintäkään epäilyä vilpillisestä menettelystä, puute vienti-ilmoituksen toimittamistavassa on johtunut viranomaisen antaman neuvonannon yhteydessä syntyneestä erehdyksestä ja jossa viranomainen on voinut todeta, että jälkikäteen toimitettu alkuperäinen, allekirjoitettu vienti-ilmoitus on ollut täysin yhtenevä telekopiona toimitetun ilmoituksen kanssa. Komission asetus (EY) N:o 800/1999, maataloustuotteiden vientitukijärjestelmän soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 5 artikla Suomen perustuslaki (731/1999) 21 § Hallintomenettelylaki (598/1982) 4, 9 ja 17 § Hallintolaki (434/2003) Maa- ja metsätalousministeriön asetus maataloustuotteiden vientituki- ja vakuus- sekä tuonti-, vienti- ja ennakkovahvistustodistusjärjestelmän täytäntöönpanosta (1363/2002) 4 § Kort referat på svenska
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.