2007 false KHO:2007:55 A:n puolisot omistivat kiinteistön, joka sijaitsi asemakaavassa loma-asuntojen korttelialueeksi merkityllä alueella. Kiinteistölle oli vuonna 2002 rakennettu rakennusluvan mukai

§:ssä tarkoitettujen vakituiseen asumiseen käytettävien rakennusten veroprosentin mukaisesti. Hallinto-oikeus on eräässä toisessa päätöksessä katsonut, että X:n kunnan Y:n kylässä lomarakennuspaikaksi kaavassa merkityllä tilalla sijaitsevasta vapaa-ajan rakennuksesta kiinteistövero tuli määrätä

§:ssä tarkoitettujen vakituiseen asumiseen käytettävien rakennusten veroprosentin mukaisesti. Kysymyksessä ei ollut rakentamista koskevien säännösten mukaan vakituiseen asumiskäyttöön tarkoitettu rakennus. Verovelvollinen oli perheineen muun asunnon puuttuessa toistaiseksi asunut rakennuksessa. Hallituksen esityksessä kiinteistöverolaiksi (HE 50/1992) lausutaan, että kiinteistövero on tarkoitus määrätä rekisteritietojen mukaan laskettavasta kiinteistön arvosta. Rakennuksen käyttötarkoitus voi kuitenkin vuosittain muuttua. Koska kysymyksessä ei ole rakentamista koskevien säännösten mukaan vakituiseen asumiskäyttöön tarkoitettu rakennus, A:n puolisoille tulee määrätä kiinteistövero

§:ssä tarkoitettujen vakituiseen asumiseen käytettävien rakennusten veroprosentin mukaisesti. Verohallitus on korkeimman hallinto-oikeuden asian johdosta pyytämässä lausunnossa esittänyt muun muassa seuraavaa: Kiinteistövero määrätään kiinteistön arvon perusteella erikseen maapohjasta ja rakennuksista. Rakennusten jälleenhankinta-arvon perusteet vahvistaa valtiovarainministeriö vuosittain. Valtiovarainministeriön asetuksessa erotellaan eri rakennustyypit lähinnä rakennuksen pääasiallisen käyttötarkoituksen mukaan. Käyttötarkoituksella on katsottu tarkoitettavan sitä, mihin rakennus tyypiltään (rakennustavaltaan) parhaiten soveltuu. Yleensä rakennuksen käyttötarkoitus ja rakennustyyppi vastaavat toisiaan, mutta on myös mahdollista, että arvon määrityksessä käytetty rakennustyyppi ja rakennuksen käyttötarkoitus poikkeavat toisistaan. Kiinteistöverolain 12 §:n mukaan vakituisten asuinrakennusten veroprosenttia sovelletaan pääasiassa vakituiseen asumiseen käytettäviin rakennuksiin. Rakennusta katsotaan käytettävän pääasiassa vakituiseen asumiseen, jos sen huoneistojen pinta-alasta vähintään puolta käytetään tähän tarkoitukseen. Huoneistoa katsotaan käytettävän vakituiseen asumiseen, jos se on pääosin tarkoitettu tähän käyttöön eikä se ole muussa käytössä. Pääasiassa vakituiseen asumiseen käytettäväksi katsotaan myös rakennus, jota on alettu rakentaa pääasiassa tähän käyttöön. Sekä kiinteistöverolain 12 §:n sanamuoto että hallituksen esityksen perustelut tukevat sitä tulkintaa, että kiinteistöveroprosenttia sovellettaessa vakituisella asumiskäytöllä tarkoitetaan rakennuksen tosiasiallista käyttöä. Hallituksen esityksen (HE 50/1992) perustelujen mukaan olisi hallinnollisesti vaikea seurata kaikissa tilanteissa sitä, käytetäänkö huoneistoa todella vakituiseen asumiseen. Tästä syystä verotuksen yksinkertaistamiseksi on esitetty, että huoneistoa katsotaan käytettävän tähän tarkoitukseen, jos se on pääosin tarkoitettu tähän käyttöön, eikä se ole muussa käytössä. Jos esimerkiksi yhtiöjärjestyksessä asuinhuoneistoksi määrättyä huoneistoa sitä vastoin käytetään toimistona, huoneisto ei olisi vakituisessa asumiskäytössä. Jos taas suurin osa huoneistosta on vakituisessa asumiskäytössä, huoneiston katsottaisiin olevan tällaisessa käytössä, vaikka osaa siitä käytettäisiinkin esimerkiksi elinkeinotoiminnassa. Myös Verohallituksen kiinteistöverotusta koskevassa ohjeessa (Verohallituksen ohje 19.1.1992 Uusi kiinteistöverolaki, Dnro 7304/1/40/92) on otettu se kanta, että sovellettava kiinteistöveroprosentti ratkaistaan rakennuksen todellisen käytön mukaan. Edellä mainitun ohjeen mukaan rakennuksen pääasiallista käyttöä laskettaessa ratkaiseva merkitys annetaan rakennuksen (ja huoneistojen) tosiasialliselle käytölle kalenterivuoden alussa. Vakituiseen asumiseen katsotaan käytettävän ainakin sellaista rakennusta tai huoneistoa, jossa jollakin henkilöllä on väestökirjalain mukainen varsinainen asunto ja koti. Lisäksi vakituisessa asumiskäytössä voidaan katsoa olevan sellaisten huoneistojen, joita tuloverotuksessa pidetään asuntoina. Käytännön verotuksessa on ohjeen mukaan lähtökohtana se olettama, että ympärivuotiseen asumiseen sopivien omakotitalojen, rivitalojen, asuinkerrostalojen sekä muiden vakituiseen asumiseen tarkoitettujen rakennusten katsotaan olevan vakituisessa asumiskäytössä, jollei niiden todeta olevan pääasiallisesti muussa käytössä. Niissä tapauksissa, joissa tällaisen rakennuksen tiedetään olevan pääosin muussa kuin vakituisessa asumiskäytössä, rakennukseen sovelletaan joko yleistä prosenttia tai muille asuinrakennuksille vahvistettua prosenttia, jos sellainen on kunnassa vahvistettu. Myös oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että veroprosentin määrää lain mukaan rakennuksen huoneistojen todellinen käyttö. Edellä esitettyyn viitaten Verohallitus on katsonut, että rakennuksen kiinteistöveroprosentti määräytyy aina rakennuksen todellisen käytön mukaan. A:n puolisot eivät ole antaneet vastineettaan. Veroasiamies on antanut Verohallituksen lausunnon johdosta vastaselityksen. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu Korkein hallinto-oikeus on myöntänyt veroasiamiehelle valitusluvan ja tutkinut asian. Kun otetaan huomioon asiassa esitetyt vaatimukset, saatu selvitys sekä hallinto-oikeuden ratkaisu perusteluineen, hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen ei ole syytä. Tämän vuoksi korkein hallinto-oikeus hylkää veroasiamiehen valituksen. Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Olof Olsson, Raimo Anttila, Irma Telivuo, Matti Pellonpää ja Matti Halén. Asian esittelijä Kari Honkala.