2009 false KHO:2009:6 Terveydenhuollon oikeusturvakeskus oli mielenterveyslain 8 §:n ja 17 §:n 1 momentin nojalla mielentilatutkimuksen jälkeen määrännyt rikoksesta syytetyn tahdosta riippumattomaan p

§:n 2 momentti huomioon ottaen Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksella ei ollut valitusoikeutta päätöksestä, jolla hallinto-oikeus oli hoitoon määrätyn valituksen johdosta kumonnut hoitoonmääräämispäätöksen. Äänestys 4-

1. Hallintolainkäyttölaki 6 § 2 momentti Kort referat på svenska Päätös, josta valitetaan Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 2.6.2008 Asian aikaisempi käsittely Terveydenhuollon oikeusturvakeskus on 6.3.2008 antamallaan päätöksellä määrännyt A:n psykiatriseen sairaalahoitoon tahdostaan riippumatta ja samalla määrännyt, että hoito aloitetaan X:n yliopistollisen sairaalan oikeuspsykiatrian vastuuyksikössä, Y:n sairaalassa. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus on perustellut päätöstään seuraavasti: X:n yliopistollisen sairaalan oikeuspsykiatrian vastuuyksikön 26.2.2008 antaman mielentilatutkimuslausunnon perusteella A sairastaa paranoidista skitsofreniaa. Hän on mielisairautensa vuoksi hoidon tarpeessa siten, että hoitoon toimittamatta jättäminen olennaisesti pahentaisi hänen mielisairauttaan, vakavasti vaarantaisi hänen terveyttään tai turvallisuuttaan ja vakavasti vaarantaisi muiden henkilöiden terveyttä ja turvallisuutta sekä muut mielenterveyspalvelut ovat riittämättömiä. Edellytykset A:n määräämiseen hoitoon hänen tahdostaan riippumatta ovat siten olemassa. A sairastaa paranoidista skitsofreniaa. A on psyykkisen sairautensa suhteen sairaudentunnoton eikä hän miellä tarvitsevansa psykiatrista hoitoa. Ilman asianmukaista ja pitkäjänteistä hoitoa hänen voidaan arvioida edelleen olevan vaaraksi sekä itselleen että muille. Näin ollen sairaalahoito on perusteltua aloittaa X:n yliopistollisen sairaalan oikeuspsykiatrian vastuuyksikössä, Y:n sairaalassa, jossa on hänen hoitonsa edellyttämät valmiudet ja erityisasiantuntemus. Sovellettuina oikeusohjeina hallinto-oikeus on maininnut 8 §:n, 17 §:n 1 momentin ja 17 a §:n. A on valittanut päätöksestä hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeuden ratkaisu Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään, toimitettuaan asiassa suullisen käsittelyn, A:n valituksesta kumonnut Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen päätöksen. Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään muun ohella seuraavasti: Sovellettavat säännökset Mielenterveyslain 8 §:n 1 momentin mukaan henkilö voidaan määrätä tahdostaan riippumatta psykiatriseen sairaalahoitoon vain: 1) jos hänen todetaan olevan mielisairas; 2) jos hän mielisairautensa vuoksi on hoidon tarpeessa siten, että hoitoon toimittamatta jättäminen olennaisesti pahentaisi hänen mielisairauttaan tai vakavasti vaarantaisi hänen terveyttään tai turvallisuuttaan taikka muiden henkilöiden terveyttä tai turvallisuutta; ja 3) jos mitkään muut mielenterveyspalvelut eivät sovellu käytettäviksi tai ovat riittämättömiä. Mielenterveyslain 17 §:n 1 momentin mukaan, jos edellytykset rikoksesta syytetyn määräämiseen hoitoon hänen tahdostaan riippumatta ovat olemassa, kun mielentilatutkimus on toimitettu, Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen on määrättävä hänet hoitoon hänen tahdostaan riippumatta. Hallituksen esityksessä mielenterveyslaiksi (HE 201/1989 vp) todetaan, että 8 §:ssä mainittujen kaikkien kolmen kohdan edellytysten tulee olla olemassa samanaikaisesti, jotta henkilö voitaisiin määrätä hänen tahdostaan riippumatta hoitoon. Hoitoon määräämisen ensimmäisenä edellytyksenä on, että henkilön todetaan olevan mielisairas. Mielisairauden määrittäminen on lääketieteellinen kysymys, joka asiantuntevien lääkäreiden tulee huolellisten tutkimusten perusteella kulloinkin ratkaista. Lääketieteellisesti mielisairaudella tarkoitetaan sellaista vakavaa mielenterveyden häiriötä, johon liittyy selvä todellisuudentajun häiriintyminen ja jota voidaan pitää psykoosina. Suomen perustuslain 7 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Pykälän 3 momentin mukaan henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Rangaistuksen, joka sisältää vapaudenmenetyksen, määrää tuomioistuin. Muun vapaudenmenetyksen laillisuus voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Vapautensa menettäneen oikeudet turvataan lailla. Asian taustaa Käräjäoikeus on katsonut välituomiolla tarpeelliseksi, että A on tutkittava mielisairaalassa hänen syyntakeisuutensa selvittämiseksi. Syyttäjä oli vaatinut A:lle rangaistusta 22.5.2007 tapahtuneeksi katsotusta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Syyttäjän mukaan A on ylittänyt huomattavasti sallittuja enimmäisnopeusrajoituksia ja rikkonut useamman kerran turvallisia ohituksia koskevia liikennesääntöjä. Lisäksi syyttäjä vaati rangaistusta liikennerikkomuksesta, jonka tunnusmerkistö täyttyi A:n laiminlyödessä noudattaa poliisin antaman pysähtymismerkin. Syyttäjä vaati ehdotonta vapausrangaistusta. Mielentilatutkimuslausunto A on ollut tutkittavana X:n yliopistollisen sairaalan oikeuspsykiatrian vastuuyksikössä 21.1.2008 alkaen ja mielentilatutkimuslausunto on päivätty 26.2.
2. Mielentilatutkimuslausunnon mukaan A sairastaa paranoidista skitsofreniaa. Syytteenalaisten tekojen aikoihin hän on ollut syyntakeeton. Hän on mielenterveyslain mukaisen tahdostaan riippumattoman mielisairaalahoidon tarpeessa. Hän on todellisuudentajultaan häiriintynyt ja mielisairas ja sairautensa vuoksi hoidon tarpeessa siten, että hoitoon toimittamatta jättäminen olennaisesti pahentaisi hänen sairauttaan ja vakavasti vaarantaisi muiden henkilöiden terveyttä tai turvallisuutta. Muut mielenterveyspalvelut eivät sairaudentunnottomuuden vuoksi sovellu käytettäviksi. Näytön arviointi A:n nimeämät todistajat Psykiatrian erikoislääkäri K:n kertomuksen perusteella voidaan arvioida, että A:lla on voimakkaat persoonalliset luonteenpiirteet. Niitä ovat luonteen jyrkkyys, oman mielipiteensä pitäminen ja perustelujen vaatiminen asioille sekä sarkastinen huumorintaju. Todistajan kertomuksen perusteella voidaan arvioida, että A ei ole väkivaltainen eikä vaaraksi muille ja tekee niitä asioita mitä nuoret yleensäkin. K:n kokemukset avohoidosta, perheterapiatilanteesta ja yhteistyösuhteesta A:n kanssa osoittavat, että avohoito voi olla mahdollista. K:n todistajalausunnolle on hänen asiantuntemuksensa nojalla annettava erityistä merkitystä. Myös K:n kirjallisen selvityksen perusteella voidaan arvioida, että A: psykiatrista arviointia vaikeuttaa A:n persoonallisuus. A on mielipiteissään jyrkkä periaatteen mies, jolla on mustavalkoista ajattelua ja jonka huumoria on myös vaikea ymmärtää. Selvityksen perusteella A kykenisi avohoitoon. A:n äidin B:n todistajanlausunnon perusteella voidaan päätellä, että A on päätöksentekoajankohtana ollut käyttäytymiseltään suunnilleen samanlainen kuin ennen keväällä 2007 tapahtunutta muutosta ja psykoosia. A:n luonteenpiirteet ovat voimakkaat ja vaikuttavat käytökseen. Ne ovat myös voineet vaikuttaa A:n sairaudesta johtuviin arviointeihin erityisesti siitä syystä, että A on ollut loukkaantunut perheelleen sairaalaan toimittamisesta ja tietoja A:n toiminnasta kotioloissa ja luonteenpiirteistä ei ole ollut riittävästi tutkimusjaksona käytettävissä. B on kertonut poikansa luonteenpiirteistä ja käyttäytymisestä samansuuntaisesti kuin erikoislääkäri K A:sta näiltä osin tekemistään havainnoista. Myös A:n vanhempien kirjallisesta selvityksestä käy ilmi A:n luonteenpiirteet sekä sitoutuminen mahdolliseen avohoitoon. A:n todistamistarkoituksessa kertomansa perusteella voidaan arvioida hänen luonteensa ja erikoisen huumorintajunsa yhdessä psykoosioireiden kanssa vaikuttaneen siihen, minkälaisen arvion hän on antanut suhtautumisestaan sairauteensa ja toukokuussa 2007 tapahtuneeseen liikenteen vaarantamiseen. A:n kertoman perusteella voidaan arvioida hänen ymmärtävän sairautensa, liikenteen vaarantamisen merkityksen tekona ja tarpeen hoitaa sairauttaan. Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen nimeämä todistaja Ylilääkäri, oikeuspsykiatri S:n kertomuksen perusteella voidaan arvioida, että A on päätöksentekoajankohtana ollut mielisairas ja hoidon tarpeessa. S:n arvioon siitä, ovatko muut mielenterveyspalvelut mahdollisia käytettäväksi on vaikuttanut hallinto-oikeuden arvion mukaan A:n käyttäytymisen lisäksi se seikka, että A on kieltänyt yhteydet perheeseensä. A:n luonteenpiirteet ja niihin liittyvä ehdottomuus ja tapa ajatella ja määrittää asioita on hallinto-oikeuden käsityksen mukaan vaikuttanut arvioon A:n suhtautumisesta liikenteen vaarantamisrikokseen toukokuussa 2007 ja arvioon hänen sairaudentunnostaan. Johtopäätökset Suomen perustuslaissa on säädetty jokaisen oikeudesta henkilökohtaiseen vapauteen. Tätä oikeutta voidaan rajoittaa vain laissa säädetyin perustein. Näistä perusteista säädetään mielenterveyslaissa. Mielenterveyslain 8 §:n 1 momentin kohdissa 1-3 mainittujen edellytysten on oltava olemassa ja näiden edellytysten olemassaoloa on perusoikeuteen puuttumisen vuoksi arvioitava erityisen tarkasti ja tulkinnanvaraisessa tapauksessa lain säännöksiä on tulkittava perusoikeusmyönteisesti. A:lla on mielentilatutkimuslausunnon mukaan ollut mielisairauden oireita. K:n mukaan diagnoosina oli vuoden 2007 hoitojakson aikana eli syksyllä 2007 ollut paranoidinen psykoosi. Mielentilatutkimuksen ja suullisessa käsittelyssä saatujen tietojen perusteella A on päätöksen tekoaikana ollut mielisairas. Mielentilatutkimuksen johtopäätöksissä on pidetty keskeisenä toimintatason laskua. A:n toimintataso onkin erityisesti vuoden 2007 keväällä laskenut. Hallinto-oikeuden asiassa saaman selvityksen perusteella toimintatason lasku päätöstä tehtäessä ei ole enää ollut niin ilmeinen. A:n ominaisia luonteenpiirteitä ovat kriittisyys ja perustelujen vaatiminen, jotka ovat osittain perittyjä ominaisuuksia. Nämä voimakkaat luonteenpiirteet vaikuttavat siten, että psyykkinen sairaus vaatii pitkäjänteistä hoitosuhdetta, jota oikeuspsykiatrian osastolla oli perustellusti suunniteltu aloitettavaksi. Hallinto-oikeuden arvion mukaan A itsekin ymmärtää hoidon tarpeensa. A ei ole hallinto-oikeuden saaman käsityksen mukaan väheksynyt mielentilatutkimuslausunnossa mainitulla tavalla syytteenalaisia tekojaan, vaan on niitä arvioidessaan suhteuttanut niitä vakaviin väkivaltarikoksiin. A:lla ei ole ollut eikä ole itsetuhoajatuksia, eikä hän ole todistelutarkoituksessa kertomansa mukaan ajanut autoa tai moottorikäyttöistä ajoneuvoa ajokiellon alkamisen jälkeen. Tämän vuoksi tahdosta riippumattomaan hoitoon toimittamatta jättäminen ei pahentaisi hänen mielisairauttaan tai vakavasti vaarantaisi hänen terveyttään tai turvallisuuttaan taikka muiden henkilöiden terveyttä tai turvallisuutta. Olennaista tässä tapauksessa on myös se, soveltuvatko mitkään muut mielenterveyspalvelut käytettäväksi tai ovatko ne riittämättömiä. Merkityksellistä asiassa on hallinto-oikeuden suullisessa käsittelyssä saatu selvitys A:n luonteesta, A:n ja hänen perheensä välisistä suhteista ja erityisesti suhteiden kehityksestä kesän 2007 sairaalajakson ja pakkohoitopäätöksen välisenä aikana. Merkityksellinen on myös hoitosuhde psykiatrian erikoislääkäri K:n kanssa syksyn 2007 aikana. A:n suhteet perheeseensä olivat olleet toimimattomat kesän 2007 pakkohoitoon toimittamisen jälkeen. Tämä oli sinällään ja erityisesti A:n luonteenpiirteiden vuoksi aiheuttanut sen, että hallinto-oikeudella on eri käsitys mahdollisuudesta A:n hoitamiseen muuten kuin hänen tahdostaan riippumatta. A on syksyllä 2007 käynyt psykiatrian erikoislääkäri K:n vastaanotolla. A oli tullut sovituille käynneille ja hän oli käyttänyt sitä lääkitystä, joka oli määrätty. Hallinto-oikeus arvioi asiassa saamansa selvityksen perusteella, että A ymmärtää, että hän tarvitsee hoitoa mielisairauteensa ja tämän vuoksi muut mielenterveyspalvelut kuin tahdosta riippumaton psykiatrinen sairaalahoito tulevat A:n osalta kysymykseen. Sovellettuina oikeusohjeina hallinto-oikeus on maininnut Suomen perustuslain 7 §:n 1 ja 3 momentin sekä mielenterveyslain 8 §:n 1 momentin ja 17 §:n 1 momentin. Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa Terveydenhuollon oikeusturvakeskus on valituksessaan vaatinut hallinto-oikeuden päätöksen kumoamista ja oman päätöksensä jättämistä voimaan.

§:n 2 momentin mukaan viranomaisella on valitusoikeus päätöksestä, jos laissa niin säädetään tai jos valitusoikeus on viranomaisen valvottavana olevan julkisen edun vuoksi tarpeen. Edellä mainittuun lainkohtaan viitaten Terveydenhuollon oikeusturvakeskus on katsonut, että sillä valvottavanaan olevan julkisen edun vuoksi on valitusoikeus asiassa. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus on valituksesta lähemmin ilmenevin perustein ja mielentilatutkimuksen tuloksiin viitaten katsonut, että edellytykset tahdosta riippumattomaan hoitoon määräämiselle ovat olleet olemassa A:n kohdalla. Hoitoon toimittamatta jättäminen olisi olennaisesti pahentanut hänen mielisairauttaan, koska hänellä ei hoitoon määräämisen ajankohtana ollut lainkaan sairaudentuntoa tai ymmärrystä psyykkisen sairautensa oireiden vaikutuksesta hänen ajatteluunsa ja käyttäytymiseensä. Tämän kyvyttömyyden voitiin arvioida muodostavan vaaran sekä hänen omalle että muiden turvallisuudelle. Muiden mielenterveyspalveluiden ei voitu katsoa soveltuvan käytettäviksi tai olevan riittäviä, koska A oli täysin sairaudentunnoton ja kielsi psyykkisen sairautensa oireiden olemassaolon. A on antanut selityksen. Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen valitus on ensisijaisesti jätettävä tutkimatta. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus ei ole mitenkään perustellut mikä se julkinen etu olisi, joka sillä olisi valvottavanaan A:n asiassa. Kyse on yksittäistapauksesta yksittäisen henkilön tahdonvastaiseen hoitoon määräämisen edellytysten täyttymisestä, eikä millään lailla julkisesta edusta. Toissijaisesti Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen valitus on hylättävä. Valituksessa ei ole osoitettu, että edellytykset tahdosta riippumattomaan psykiatriseen hoitoon määräämiselle olisivat A:n kohdalla olleet olemassa 6.3.2008. A ei ole kieltänyt tekonsa vaarallisuutta, vaan teon jälkeen tiedostanut sen eikä ole sen jälkeen syyllistynyt vastaavaan tekoon. Hän ei ole myöskään kieltäytynyt hoidosta ja on mielentilatutkimuksessa olevan merkinnän mukaan todettu olleen "ulkoisesti asiallinen ja rauhallinen, ko-operoiva". Päästyään sairaalasta hän on keväällä 2008 viettänyt normaalia elämää ja kesäkuussa 2008 myös työllistynyt tilapäisluontoisiin töihin, joista hän on antanut korkeimmalle hallinto-oikeudelle todistuksen. A on myös antanut korkeimmalle hallinto-oikeudelle psykiatrian erikoislääkäri K:n antaman lääkärintodistuksen A:n elokuussa 2007 alkaneesta avohoidosta. Edellytykset tahdosta riippumattomaan hoitoon määräämiselle eivät 6.3.2008 ole olleet olemassa A:n kohdalla. Jos valitus tutkitaan, asiassa on määrättävä pidettäväksi suullinen käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa, mikäli valitusta ei heti hylätä. A on lisäksi vaatinut, että Terveydenhuollon oikeusturvakeskus velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa korkeimmassa hallinto-oikeudessa eli 300 euroa laillisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua päätöspäivästä siten, että 30 prosenttia kuluista korvataan A:lle itselleen ja 70 prosenttia valtiolle/C:n oikeusaputoimistolle. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus on antanut vastaselityksen. Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksella on

§:n 2 momentin nojalla valitusoikeus asiassa. Oikeusturvakeskuksen tehtäväksi on mielenterveyslaissa säädetty rikoksesta syytetyn määrääminen hoitoon hänen tahdostaan riippumatta, jos edellytykset tällaiseen hoitoon määräämiseen ovat olemassa mielentilatutkimuksen päättyessä. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus päättää myös tällaisen hoidon lopettamisesta. Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen psykiatriseen hoitoon liittyvissä päätöksissä on mielisairauden ohella kiinnitettävä erityistä huomiota henkilön mahdolliseen vaarallisuuteen ympäristölleen. Mielentilatutkimustoiminnan keskeisenä tavoitteena on myös huolehtia siitä, ettei mielisairas henkilö joudu vankilaan, vaan että hänellä on mahdollisuus sairautensa edellyttämään asianmukaiseen psykiatriseen hoitoon. A:n määrääminen tahdosta riippumattomaan hoitoon 6.3.2008 on perustunut mielentilalausunnossa esitettyyn kuvaukseen hoidon tarpeen perusteista mielentilatutkimuksen päättyessä. Mielentilatutkimuksessa suoritettavassa arvioinnissa tiedot sairauden aikaisemmista vaiheista ovat tärkeitä. A:n kohdalla erityisesti tieto hänen sairaudentunnottomuudestaan ja aikaisemmasta huonosta sitoutumisestaan avohoitoon ovat olleet tärkeitä arvioitaessa avohoidon riittävyyttä sekä keinoja toipua psyykkisen sairauden aiheuttamista oireista. Edellytykset tahdosta riippumattomaan hoitoon määräämiselle ovat olleet olemassa, eikä hallinto-oikeudella ole ollut perusteita kumota Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen tekemää hoitoonmääräämispäätöstä. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu 1. Korkein hallinto-oikeus ei tutki Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen valitusta. 2. Korkein hallinto-oikeus hylkää A:n vaatimuksen oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta. Perustelut 1.

§:n 1 momentin mukaan päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Saman pykälän 2 momentin mukaan viranomaisella on lisäksi valitusoikeus, jos laissa niin säädetään tai jos valitusoikeus on viranomaisen valvottavana olevan julkisen edun vuoksi tarpeen. Mielenterveyslaissa tai muussa laissa ei ole säännöstä siitä, että Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksella olisi oikeus valittaa päätöksestä, jolla hallinto-oikeus on kumonnut oikeusturvakeskuksen mielenterveyslain 8 §:n ja 17 §:n 2 momentin nojalla tekemän päätöksen, jolla henkilö on määrätty psykiatriseen sairaalahoitoon tahdostaan riippumatta. Hallituksen esityksessä 112/2004 vp ehdotettiin, että säännös Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen yleisestä valitusoikeudesta otettaisiin lakiin Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta annetun lain 4 §:n muuttamisesta (722/2005). Hallituksen esityksen johdosta antamassaan mietinnössä 13/2005 vp eduskunnan hallintovaliokunta lausui seuraavaa: "Perustuslakivaliokunta on vakiintuneessa käytännössään pitänyt viranomaisen muutoksenhakuoikeutta hallintolainkäyttöjärjestelmässä poikkeuksellisena. Se on katsonut etenkin viranomaisen yleisen muutoksenhakuoikeuden voivan muodostua ongelmalliseksi perustuslain 21 §:n 1 momentissa vaaditun asianmukaisen menettelyn kannalta, koska tällöin viranomainen saatetaan nähdä asianosaisen muodolliseksi vastapuoleksi (esim. PeVL 4/2005 vp , PeVL 37/2004 vp , PeVL 36/2004 vp ja PeVL 4/2004 vp). Perustuslakivaliokunta on toisaalta pitänyt viranomaisen muutoksenhakuoikeutta perustuslain näkökulmasta ongelmattomana, jos se on lailla rajoitettu esimerkiksi oikeuskäytännön yhtenäisyyden ylläpitoon liittyviin perusteisiin (PeVL 4/2005 vp ja PeVL 4/2004 vp). Käytännössä tällöin on ollut kyse järjestelmästä, jossa viranomaisen valitusoikeus on ollut sidottu valituslupaan. Nyt käsiteltävinä olevissa lakiehdotuksissa näin ei ole. Todettakoon myös, että

§:n 2 momentin mukaan viranomaisella on valitusoikeus muun muassa silloin, jos se on viranomaisen valvottavana olevan julkisen edun vuoksi tarpeen." Perustuslakivaliokunnan käytäntöön viitaten hallintovaliokunta lakivaliokunnan lausunnon mukaisesti ehdotti, että lakiehdotuksesta poistettaisiin säännös Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen yleisestä valitusoikeudesta. Lakiehdotus hyväksyttiin hallintovaliokunnan ehdottamassa muodossa. Kun asiaan, joka koskee yksittäisen henkilön määräämistä psykiatriseen hoitoon tahdostaan riippumatta, ei myöskään liity sellaista

§:n 2 momentissa tarkoitettua julkista etua, jonka valvominen olisi Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen erityinen tehtävä, valitus on jätettävä tutkimatta. 2. Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että asianosainen joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Mitä asianosaisesta on säädetty, voidaan soveltaa myös päätöksen tehneeseen hallintoviranomaiseen. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on pykälän 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä. Hallintolainkäyttölain 75 §:n 2 momentin mukaan oikeudenkäyntikuluista on muuten soveltuvin osin voimassa mitä oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 7-16 §:ssä säädetään. Kun otetaan huomioon että Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen valitusoikeutta koskeva asia on oikeudellisesti ollut epäselvä eikä oikeudenkäynnin ei ole katsottava aiheutuneen Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen virheestä, ei korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksesta huolimatta ole kohtuutonta, että A joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Pirkko Ignatius, Niilo Jääskinen, Irma Telivuo, Matti Pellonpää ja Sakari Vanhala. Asian esittelijä Freja Häggblom. Eri mieltä olleen hallintoneuvos Pirkko Ignatiuksen äänestyslausunto: "Katson, että Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksella on asiassa valitusoikeus ja olen siten valmis tutkimaan valituksen. Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään kumonnut Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen päätöksen, jolla oikeusturvakeskus oli määrännyt rikoksesta syytetyn henkilön mielenterveyslain 8 §:n, 17 §:n 1 momentin ja 17 a §:n nojalla psykiatriseen sairaalahoitoon.

§:n 1 momentin mukaan päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Pykälän 2 momentin mukaan viranomaisella on lisäksi valitusoikeus, jos asiassa niin säädetään tai jos valitusoikeus on viranomaisen valvottavana olevan julkisen edun vuoksi tarpeen. Viranomaisen valitusoikeus voi siten perustua asianosaisasemaan, lain nimenomaiseen säännökseen tai viranomaisen valvottavana olevaan julkiseen intressiin. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus ei ole asiassa asianosainen eikä sen valitusoikeudesta ole erikseen säädetty. Valitusoikeus on kuitenkin esillä olevassa asiassa johdettavissa Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen valvottavana olevasta julkisesta intressistä. Henkilö voidaan määrätä tahdostaan riippumatta psykiatriseen sairaalahoitoon vain mielenterveyslain 8 §:ssä säädetyin edellytyksin, joiden kaikkien on täytyttävä. Yleiset säännökset hoitoon määräämistä koskevasta päätöksenteosta sisältyvät mielenterveyslain 2 lukuun. Hoitoon määräämisestä päättää sairaalan psykiatrisesta hoidosta vastaava ylilääkäri lain 11 §:stä ilmenevällä tavalla. Rikoksesta syytetyn mielentilan tutkimisesta ja hoidosta tahdosta riippumatta säädetään erikseen lain 3 luvussa. Hoitoon määräämisestä päättää Terveydenhuollon oikeusturvakeskus lain 17 §:n 1 momentin mukaisesti. Asia käsitellään Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen oikeuspsykiatristen asioiden lautakunnassa. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus vahvistaa myös hoidon lopettamista koskevan päätöksen lain 17 §:n 2 momentista lähemmin ilmenevällä tavalla. Mielenterveyslain 24 §:n 1 momentin mukaan sairaalan lääkärin päätökseen, joka koskee muun ohella henkilön määräämistä hoitoon hänen tahdostaan riippumatta, saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. Muutoksenhausta on muutoin voimassa, mitä hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Edellä mainitun pykälän 2 momentin mukaan Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen päätökseen, joka koskee muun ohella henkilön määräämistä hoitoon tai hoidon jatkamista hänen tahdostaan riippumatta, saa hakea muutosta niin kuin Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta annetun lain 4 §:ssä säädetään. Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta annetun, nyttemmin kumotun, lain 4 §:n mukaan, sellaisena kuin se oli muutettuna 2.9.2005 annetussa, 1.10.2005 voimaan tulleessa laissa (722/2005) Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen päätökseen saa, jollei erikseen toisin säädetä, hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Aikaisemmin eli ennen edellä mainittua lainmuutosta Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen päätöksestä valitettiin suoraan korkeimmalle hallinto-oikeudelle. Hallitus ehdotti esityksessään eduskunnalle eräiksi hallintolainkäyttöä koskevan lainsäädännön muutoksiksi (HE 162/2004 vp) valitustien ohjaamista ensi asteessa alueellisiin hallinto-oikeuksiin muun ohella Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen päätösten osalta. Lisäksi hallitus ehdotti Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen valitusoikeutta koskevan erityissäännöksen ottamista lakiin. Edellä mainitussa hallituksen esityksessä todetaan Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta annetun lain 4 §:n osalta seuraavaa: "Pykälään lisättäisiin myös säännös siitä, että Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksella on oikeus valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen hallinto-oikeuden päätöksestä, jolla hallinto-oikeus on ratkaissut Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen päätöstä koskevan valituksen. Tärkeän julkisen edun valvojana Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksella saattaisi olla oikeus valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä myös

§:n 2 momentin yleissäännöksen perusteella. Sen mukaan viranomaisella on valitusoikeus, jos se on viranomaisen valvottavana olevan julkisen edun vuoksi tarpeen. Ehdotettu säännös Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen valitusoikeudesta selkeyttäisi tältä osin sääntelyä." Kuten enemmistön päätöksen perusteluista käy ilmi, lakiin ei tullut hallituksen ehdottamaa erityissäännöstä Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen valitusoikeudesta. Tämä johtui käsitykseni mukaan siitä, että viranomaisen yleistä valitusoikeutta koskevaan erityissääntelyyn on suhtauduttu lakia säädettäessä pidättyvästi sen vuoksi, että

§:n 2 momentti riittää turvaamaan asianmukaisen valitusoikeuden myös viranomaiselle. Tämän vuoksi katson, että Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen valituksen tutkimatta jättämistä ei voida perustella Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen valitusoikeutta koskevan erityissäännöksen puuttumisella. Oikeuskäytännössä on katsottu että sairaalan ylilääkärillä ei ole

§:n 2 momentin nojalla oikeutta valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä, jolla hallinto-oikeus on hoitoon määrätyn valituksesta kumonnut tai jättänyt vahvistamatta ylilääkärin hoitoonmääräämispäätöksen. Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen valitusoikeutta voidaan puoltaa vahvemmalla julkisella intressillä kuin sairaalan ylilääkärin valitusoikeutta. Kun otan huomioon Terveydenhuollon oikeusturvakeskukselle mielenterveyslain 3 luvussa säädetyt tehtävät ja sen että kysymyksessä on rikoksesta syytetyn hoitoon määrääminen ja lain 3 luvun mukaisen hoitoon määräämistä koskevan päätöksenteon eroavuuden lain 2 luvun mukaisesta mielenterveyspotilaita yleisesti koskevasta päätöksenteosta samoin kuin rikoksesta syytetyn asianmukaisen hoidon turvaamisen, katson, että Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksella on

§:n 2 momentissa tarkoitetun yleisen edun vuoksi asiassa valitusoikeus. Olen tämän vuoksi valmis tutkimaan Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen valituksen ja antamaan ratkaisun siitä, ovatko kaikki mielenterveyslain 8 §:ssä säädetyt edellytykset täyttyneet Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen päättäessä kysymyksessä olevan henkilön määräämisestä hoitoon hänen tahdostaan riippumatta. Oikeudenkäyntikulujen korvaamisen osalta olen samaa mieltä kuin enemmistö." Asian esittelijän, esittelijäneuvos Freja Häggblomin päätösehdotus asian ratkaisemiseksi oli samansisältöinen kuin hallintoneuvos Ignatiuksen äänestyslausunto.