§:n 1 momentin 9 kohdan salassapito-olettaman sisältävässä vahinkoedellytyslausekkeessa tarkoitetulla tavalla ilmeistä, että tiedon antaminen puheena olevasta asiakirjasta ei vaaranna valtion turvallisuutta. Suomen perustuslaki 12 § 2 momentti Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 1 § 1 momentti, 3 §, 9 § 1 momentti, 10 §, 14 §, 17 § 1 ja 2 momentti, 22 § 1 momentti, 24 § 1 momentti 9 kohta sekä 2 momentti Laki poliisin hallinnosta 10 § Ks. myös KHO 2003:
§:n 1 momentin 9 kohdan soveltuessa suojelupoliisin asiakirjoista ei voi lähtökohtaisesti antaa tietoja ilman erityisiä edellytyksiä. Tällainen erityisedellytys voi perustua erityislain säännökseen, kuten turvallisuusselvityksistä annetussa laissa (177/2002) tai henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetussa laissa (761/2003) oleviin säännöksiin tietojen luovuttamisesta.
§:n 1 momentin 9 kohtaa sovelletaan ensisijaisesti suojelupoliisin toiminnassa. Suojelupoliisin asiakirjat voivat 9 kohdan lisäksi olla salassa pidettäviä
§:n 1 momentin muiden kohtien perusteella. Vuonna 1981 valtioneuvosto on tuolloin voimassa olleen yleisten asiakirjain julkisuudesta annetun lain (83/1951) mukaan päättänyt (nro 1094/401/81), että suojelupoliisin salassa pidettävien asiakirjojen salassapitoaika on 60 vuotta, poiketen muiden viranomaisten asiakirjojen salassapitoajasta, joka yleensä on 25 vuotta. 2. Suojelupoliisin tehtävien vaikutus aineiston salassapitoon Suojelupoliisin tehtävänä on poliisin hallinnosta annetun lain (110/1992) 10 §:n 1momentin mukaan torjua sellaisia hankkeita ja rikoksia, jotka voivat vaarantaa valtio- ja yhteiskuntajärjestystä tai valtakunnan sisäistä tai ulkoista turvallisuutta sekä suorittaa tällaisten rikosten tutkintaa. Suojelupoliisin tulee myös ylläpitää ja kehittää yleistä valmiutta valtakunnan turvallisuutta vaarantavan toiminnan estämiseksi. Suojelupoliisin valtion turvallisuuden ylläpitoon liittyvään ennalta estävään turvallisuustyöhön kuuluu olennaisesti yhteydenpito muiden maiden vastaavia tehtäviä hoitaviin turvallisuuspoliiseihin ja tiedustelupalveluihin. Tähän yhteistyöhön kuuluu tietojen luovuttaminen mahdollisista uhkista, jotka saattavat vaarantaa valtion turvallisuutta.
§:n 1 momentin 2 kohdan mukaan salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat, jollei erikseen toisin säädetä, muut kuin 1 kohdassa tarkoitetut asiakirjat, jotka koskevat Suomen suhteita toiseen valtioon tai kansainväliseen järjestöön, asiakirjat, jotka liittyvät kansainvälisessä lainkäyttö- tai tutkintaelimessä tai muussa kansainvälisessä toimielimessä käsiteltävään asiaan, ja asiakirjat, jotka koskevat Suomen valtion, Suomen kansalaisten, Suomessa oleskelevien henkilöiden tai Suomessa toimivien yhteisöjen suhteita toisen valtion viranomaisiin, henkilöihin tai yhteisöihin, jos tiedon antaminen niistä aiheuttaisi vahinkoa tai haittaa Suomen kansainvälisille suhteille tai edellytyksille toimia kansainvälisessä yhteistyössä. Kyseinen asiakirja on toimitettu suojelupoliisille sen tehtävään ja toimialaan liittyvässä tarkoituksessa, osana suojelupoliisin tehtäviin kuuluvaa luottamuksellista tiedonvaihtoa. Asiakirja sisältää tiedustelutietoa, joka on saatu suojelupoliisin kansainvälisistä tietolähteistä. Siitä huolimatta, että jokaisen asiakirjan julkisuutta on aina arvioitava erikseen, on mahdollisuutta antaa tietoja suojelupoliisin tällaisessa tehtävässä saadusta asiakirjasta arvioitava myös siltä kannalta, miten tietojen antaminen vaikuttaa suojelupoliisin mahdollisuuteen hoitaa valtion turvallisuuden ylläpitämistä koskevaa tehtäväänsä. Tällaisen tiedon julkiseksi tuleminen haittaisi suojelupoliisin edellytyksiä toimia kansainvälisessä yhteistyössä muiden maiden vastaavien elinten kanssa ja saattaisi johtaa siihen, että muut palvelut suhtautuisivat jatkossa pidättyväisesti luottamuksellisten tietojen luovuttamiseen suojelupoliisille. Samalla käytännössä vaarannettaisiin suojelupoliisin tosiasiallinen mahdollisuus käyttää hyödyksi kansainvälisessä yhteistoiminnassa saatavia muiden turvallisuuspalveluiden hallussa olevia tietoja turvallisuusuhkista. Kysymyksessä oleva asiakirja liittyy tämän vuoksi
§:n 1momentin 9 kohdassa tarkoitettuun valtion turvallisuuden ylläpitämistä koskevaan suojelupoliisin tehtävään. Suojelupoliisin ja muiden valtioiden vastaavien elinten välisen tiedonvaihdon luottamuksellisuus huomioon ottaen ei ole ilmeistä, että tiedon antaminen puheena olevasta asiakirjasta ei vaarantaisi valtion turvallisuutta. Korkein hallinto-oikeus on asiakirjan (niin sanottu Tiitisen lista) luovuttamista koskevassa päätöksessään (7.11.2003 taltionumero 2729) tulkinnut edellä mainittua lainkohtaa toteamalla muun muassa seuraavaa: "Siitä huolimatta, että julkisuuslain mukaan jokaisen asiakirjan julkisuutta on aina harkittava erikseen, on mahdollisuutta antaa tietoja suojelupoliisin tällaisessa tehtävässä saadusta asiakirjasta arvioitava myös siltä kannalta, miten tietojen antaminen asiakirjasta vaikuttaa suojelupoliisin mahdollisuuteen hoitaa valtion turvallisuuden ylläpitämistä koskevaa tehtäväänsä. Kun asiakirjaa näin arvioidaan osana suojelupoliisin tehtäviin kuuluvaa luottamuksellista tiedonvaihtoa, asiaa ei voida ratkaista yksinomaan kysymyksessä olevan yksittäisen asiakirjan sisällön perusteella eikä asiakirjassa olevan luettelon sisältämillä nimillä tai luettelon iällä ole näin ollen olennaista merkitystä. Kysymyksessä oleva asiakirja liittyy
§:n 1 momentin 9 kohdassa tarkoitettuun valtion turvallisuuden ylläpitämistä koskevaan suojelupoliisin tehtävään. Suojelupoliisin ja muiden valtioiden vastaavien elinten välisen tiedonvaihdon liittyminen valtion turvallisuuden ylläpitämiseen ja tiedonvaihdon luottamuksellisuus huomioon ottaen ei asiakirjoista saatavan selvityksen perusteella ole ilmeistä, että tiedon antaminen puheena olevasta asiakirjasta ei vaarantaisi valtion turvallisuutta." Korkein hallinto-oikeus päätyi siihen, ettei tietoja voida luovuttaa. 3. Yksityiselämän suoja Kysymyksessä oleva asiakirja sisältää vihjetyyppistä tietoa, jonka perusteella ei sellaisenaan voida päätellä tai epäillä rikosta tapahtuneen. Perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamista koskevan hallituksen esityksen perustelujen mukaan perustuslain turvaaman yksityiselämän suojan lähtökohtana on yksilön oikeus yksityiselämäänsä viranomaisten tai muiden ulkopuolisten mielivaltaista tai aiheetonta puuttumista vastaan. Yksityiselämän piiriin kuuluu muun muassa yksilön oikeus vapaasti solmia ja ylläpitää suhteita muihin ihmisiin ja ympäristöönsä. Henkilön yksityiselämän suoja turvataan perustuslain lisäksi muun muassa
§:n 1 momentin 32 kohdassa. Salassapitovelvollisuus on tällöin riippumaton asiakirjan antamisesta johtuvista tapauskohtaisista vaikutuksista eli yksityiselämän piiriä suojataan ehdottomalla salassapitovelvollisuudella. Perustuslakivaliokunta on julkisuuslakia koskevassa kannanotossaan todennut, että hallitusmuodon 8 §:n 1 momentissa turvatun henkilön kunnian johdosta on julkisuuslailla tähdätty siihen, ettei julkinen valta saata yleisesti saataville sellaisia asiakirjoja ja tietoja, joissa esitetään täysin perättömiä syytöksiä yksilöä kohtaan tai joiden avulla voidaan esittää hänestä vihjauksia. Esiteltäessä valtioneuvoston päätöstä, jolla suojelupoliisin asiakirjojen salassapitoaikaa jatkettiin tuolloin voimassa olleen julkisuuslain perusteella, turvallisuuspoliisin asiakirjojen salassapitoa perusteltiin erityisesti yksityisen oikeusturvaan ja henkilökohtaiseen etuun liittyvillä näkökohdilla, koska ne sisältävät muun muassa vihjetyyppisiä ilmiantokirjeitä, joissa kansalaisia saatetaan epäilyksenalaisiksi ilman perusteita. Yksilöimättömien vihjetietojen, kuten nyt käsiteltävänä olevan asiakirjan, paljastaminen olisi suojelupoliisin näkemyksen mukaan oikeusvaltion periaatteiden vastaista. Nyt kyseessä olevan asiakirjan julkistaminen merkitsisi oikeudetonta puuttumista henkilön yksityiselämän piiriin. Siten asiakirjojen salassapitoperusteena ovat tässä päätöksessä edellä mainittujen julkisuuslain kohtien lisäksi myös henkilön yksityiselämän suojaa koskeva
§:n 1 momentin 32 kohta. Asiakirjan salassapitovelvollisuus on tällöin asiakirjan antamisesta johtuvista tapauskohtaisista vaikutuksista riippumaton. 4. Suojelupoliisin päätös Pyydetty suojelupoliisin määräämisvallassa oleva asiakirja koskee edellä mainituin perustein eri tavoin valtion turvallisuuden ylläpitämistä. Valtion turvallisuuden vaarantuminen tulee selkeästi esille siinä, että tällaisten suojelupoliisin toimintaa koskevien tietojen tuleminen yleisöjulkisiksi vaarantaisi eri tavoin suojelupoliisin toimintaedellytyksiä ja tätä kautta valtion turvallisuutta. Tämän vuoksi ei ole ilmeistä, ettei näiden tietojen antaminen vaarantaisi valtion turvallisuutta. Asiakirja sisältää vihjetyyppistä tietoa ja siten asiakirjan julkaiseminen merkitsisi oikeudetonta puuttumista asiakirjassa mainittujen henkilöiden yksityiselämän piiriin. Salassapitoperusteena on näin lisäksi myös henkilöiden yksityiselämän suoja ja tällöin asiakirjan salassapitovelvollisuus on asiakirjan antamisesta johtuvista tapauskohtaisista vaikutuksista riippumaton. Näin ollen kysymyksessä oleva asiakirja ei ole julkinen, eikä se myöskään sisällä sellaisia julkisia osia, jotka edellä esitetty huomioon ottaen voitaisiin toimittajalle antaa. Suojelupoliisi on päätöstä tehdessään ja asiakirjasalaisuutta koskevia säännöksiä soveltaessaan lisäksi ottanut huomioon, kuten julkisuuslain 17 §:ssä edellytetään, että tietojen saamista viranomaisen toiminnasta ei kyseisen lain 1 ja 3 § huomioon ottaen rajoiteta ilman asiallista ja laissa säädettyä perustetta eikä enempää kuin suojattavan edun vuoksi on tarpeellista ja että tiedonpyytäjiä kohdellaan tasapuolisesti. Lisäksi asiakirjasalaisuutta koskevia säännöksiä sovellettaessa on otettu huomioon, onko nyt kysymyksessä olevan asiakirjan salassapitovelvollisuus riippumaton asiakirjan antamisesta johtuvista tapauskohtaisista vaikutuksista (vahinkoedellytyslausekkeeton salassapitosäännös) vai määräytyykö julkisuus asiakirjan antamisesta johtuvien haitallisten vaikutusten perusteella (julkisuusolettamaan perustuva salassapitosäännös) vai edellyttääkö julkisuus sitä, ettei tiedon antamisesta ilmeisesti aiheudu haitallisia vaikutuksia (salassapito-olettamaan perustuva salassapitosäännös). Tässä tapauskohtaisessa harkinnassa suojelupoliisi on päätynyt valtion turvallisuutta koskevan perusteen osalta siihen, ettei ole ilmeistä, että nyt kysymyksessä olevan aineiston luovuttaminen ei vaarantaisi valtion turvallisuutta. Asiakirjassa mainittujen henkilöiden yksityiselämän piiriin kuuluvan perusteen osalta salassapitovelvoite on riippumaton asiakirjan antamisesta johtuvista tapauskohtaisista vaikutuksista. Edellä kerrotuilla perusteilla suojelupoliisi on katsonut, että suojelupoliisin hallussa oleva niin sanottu Tiitisen lista on
§:n 1 momentin 2, 9 ja 32 kohdan mukaisesti salassa pidettävä asiakirja. Toimittajan pyytämän asiakirjan salassapidolle on julkisuuslain edellyttämän tapauskohtaisen harkinnan tuloksena asiallinen ja lainsäädännöllinen perusta.
§:n 1 momentin 2 ja 9 kohdan nojalla. Ensin mainitun lainkohdan sisältämä vahinkoedellytyslauseke sisältää sitä paitsi julkisuusolettaman. Suojelupoliisi on tulkinnut hyvin laveasti
§:n 1 momentin 32 kohtaa. Lainkohdan tarkoituksena on suojata henkilön yksityiselämää. Yhteydenpidon vieraan valtion turvallisuuspalvelun kanssa ei voida katsoa kuuluvan yksityiselämän suojan piiriin. On myös otettava huomioon, että tutkinnan lopettamista ja syyttämättä jättämistä koskevat päätökset tulevat lähtökohtaisesti julkisiksi. Niin sanotussa Tiitisen listassa on kyse suomalaisten (oletetusta) yhteydenpidosta Itä-Saksaan eli valtioon, jonka olemassaolo on lakannut jo vuonna 1990 eli lähes 20 vuotta sitten. Listan julkistamisella ei olisi juuri merkitystä Suomen nykyisille kansainvälisille suhteille, vaan sen arvo olisi Suomen lähimenneisyyden selvittämisessä. Suomen salaileva linja kylmän sodan aikaisten tapahtumien selvittämisessä poikkeaa jyrkästi muista EU-maista. Muut EU-maat ovat avanneet pääsyn Stasin aineistoihin vähintäänkin tutkijoille, mutta Suomessa kaikki on pidetty salassa. Suomen poikkeavaa linjaa lähimenneisyyden selvittämisessä on vaikea pitää perusteltuna. Suojelupoliisi on antanut asiassa lausunnon. Toimittajalle on varattu tilaisuus vastaselityksen antamiseen. Suojelupoliisi on antanut hallinto-oikeuden pyynnöstä lisälausunnon, joka on lähetetty toimittajalle tiedoksi. Merkitään, että hallinto-oikeus on tutustunut kysymyksessä olevaan asiakirjaan istunnossaan 14.4.
§:n 1 momentin 2 kohdan mukaan muut kuin 1 kohdassa tarkoitetut asiakirjat, jotka koskevat Suomen suhteita toiseen valtioon tai kansainväliseen järjestöön, asiakirjat, jotka liittyvät kansainvälisessä lainkäyttö- tai tutkintaelimessä tai muussa kansainvälisessä toimielimessä käsiteltävään asiaan, ja asiakirjat, jotka koskevat Suomen valtion, Suomen kansalaisten, Suomessa oleskelevien henkilöiden tai Suomessa toimivien yhteisöjen suhteita toisen valtion viranomaisiin, henkilöihin tai yhteisöihin, jos tiedon antaminen niistä aiheuttaisi vahinkoa tai haittaa Suomen kansainvälisille suhteille tai edellytyksille toimia kansainvälisessä yhteistyössä; -
§:n 1 momentin 9 kohdan mukaan suojelupoliisin ja muiden viranomaisten asiakirjat, jotka koskevat valtion turvallisuuden ylläpitämistä, jollei ole ilmeistä, että tiedon antaminen niistä ei vaaranna valtion turvallisuutta; -
§:n 1 momentin 32 kohdan mukaan asiakirjat, jotka sisältävät tietoja henkilön poliittisesta vakaumuksesta tai tietoja henkilön yksityiselämän piirissä esittämistä mielipiteistä taikka tietoja henkilön elintavoista, osallistumisesta yhdistystoimintaan tai vapaa-ajan harrastuksista, perhe-elämästä tai muista niihin verrattavista henkilökohtaisista oloista; asiakirjat, jotka sisältävät tietoja henkilön toimimisesta poliittisessa tai muussa luottamustehtävässä tai henkilön pyrkimisestä sellaiseen tehtävään samoin kuin henkilön osallistumisesta poliittisen puolueen perustamiseen ja rekisteröintiin tai valitsijayhdistyksen perustamiseen vaaleja varten, ovat kuitenkin julkisia. Asian arviointi ja johtopäätökset Pyydetty asiakirja eli niin sanottu Tiitisen lista Kysymyksessä on asiakirja, jossa on lyhyt johdanto-osa ja luettelo henkilöiden nimiä ja muita yksilöintitietoja. Suojelupoliisi on saanut asiakirjan haltuunsa kansainvälisistä tiedustelulähteistä tehtäväänsä ja toimialaansa liittyvässä tarkoituksessa. Saadun selvityksen mukaan suojelupoliisi on saanut asiakirjan vuonna 1990, ja asiakirja liittyy entisen Saksan demokraattisen tasavallan turvallisuusministeriön (Stasi) tiedustelutietoon ja asiakirjoihin. Salassapito
§:n 1 momentin 2 ja 9 kohdan nojalla Suojelupoliisin päätöksen mukaan kysymyksessä olevan asiakirjan salassapidon kannalta on merkityksellistä, että se liittyy
§:n 1momentin 9 kohdassa tarkoitettuun suojelupoliisin tehtävään valtion turvallisuuden ylläpitäjänä ja että se on saatu osana suojelupoliisin tehtäviin kuuluvaa luottamuksellista tiedonvaihtoa. Asiakirja on siten katsottu salassa pidettäväksi
§:n 1 momentin 2 ja 9 kohdan nojalla. Suojelupoliisi on myös katsonut viimeksi mainitun lainkohdan merkitsevän, ettei asiakirjasta voida lähtökohtaisesti antaa tietoja ilman erityisiä edellytyksiä, jotka puolestaan voisivat perustua lähinnä erityislain säännöksiin. Näiden salassapitoperusteiden osalta hallinto-oikeus on todennut, että
§:n 1 momentin 9 kohdan nojalla sellainen suojelupoliisin asiakirja, joka koskee valtion turvallisuuden ylläpitämistä, on pidettävä salassa, jollei ole ilmeistä, että tiedon antaminen siitä ei vaaranna valtion turvallisuutta. Lainkohta sisältää siten salassapito-olettamaan perustuvan vahinkoedellytyslausekkeen eli lähtökohtaisesti asiakirjat ovat salassa pidettäviä. Ne eivät siis ole ehdottoman salassapidon piiriin kuuluvia, eikä lainkohta edellytä, että suojelupoliisin sanotunlaisia asiakirjoja voisi antaa vain silloin, kun asiasta on niin erikseen muualla laissa säädetty. Yksittäisen asiakirjan salassapito tulee arvioida lainkohdan sisältämä vahinkoedellytyslauseke huomioon ottaen. Korkein hallinto-oikeus on tämän saman asiakirjan antamista koskevan, toiseen valitukseen antamansa päätöksen (7.11.2003 taltionumero 2729) perusteluissa todennut muun muassa, että ”kun asiakirjaa näin arvioidaan osana suojelupoliisin tehtäviin kuuluvaa luottamuksellista tiedonvaihtoa, asiaa ei voida ratkaista yksinomaan kysymyksessä olevan yksittäisen asiakirjan sisällön perusteella eikä asiakirjassa olevan luettelon sisältämillä nimillä tai luettelon iällä ole näin ollen olennaista merkitystä”. Suojelupoliisin nyt tekemästä päätöksestä ei tarkemmin ilmene, miten suojelupoliisi on mainitsemansa vahinkoedellytysharkinnan suorittanut muutoin kuin vedoten tiedonvaihdon luottamuksellisuuteen. Hallinto-oikeus on tämän johdosta asian selvittämiseksi pyytänyt suojelupoliisilta lisäselvitystä ja tiedustellut, onko niin sanottuun Tiitisen listaan liittyen asetettu luovutuksenkieltoehto ja jos on, niin minkä sisältöinen. Suojelupoliisi on 15.5.2008 päivätyssä selvityksessään todennut muun muassa, että ”kysymyksessä oleva asiakirja sisältää tiedustelutietoa, joka on saatu suojelupoliisin kansainvälisistä tietolähteistä. Vaikka yksittäiseen tiedustelutiedonvaihdon kohteena olevaan asiakirjaan ei olisi nimenomaisesti kirjattu luovutuksenkieltoehtoa, niin lähtökohta tällaisessa tiedonvaihdossa on käytännössä se, että tietoja ei luovuteta eteenpäin.” Hallinto-oikeus on tiedustellut suojelupoliisilta myös, mistä seikoista/asiakirjoista ilmenee, ettei suojelupoliisi ole saanut puheena olevan asiakirjan luovuttajamaan suostumusta asiakirjan julkistamiselle. Suojelupoliisi on tältä osin edellä mainitussa selvityksessään ilmoittanut, että ”suojelupoliisi ei ole saanut lupaa puheena olevan asiakirjan luovuttamiseksi”. Hallinto-oikeus on todennut, että suojelupoliisin edellä mainituista vastauksista on pääteltävissä, ettei asiakirjan luovuttajamaa (sen tiedustelupalvelu) ole nimenomaisesti edellyttänyt puheena olevaa asiakirjaa salassa pidettäväksi eikä asettanut sen edelleen luovuttamista tai käyttöä rajoittavia ehtoja. Suojelupoliisin vastauksesta on myös pääteltävissä, ettei suojelupoliisi ole tiedustellut asiakirjan antamiseen suhtautumista siltä taholta, jolta asiakirja on saatu. Hallinto-oikeus on arvioinut ottaen vielä huomioon, että kysymyksessä oleva asiakirja on saatu jo vuonna 1990, ettei asiakirjan antaminen, sen tietosisältöönkään nähden, vahingoittaisi suojelupoliisin kansainvälisiä toimintaedellytyksiä ja sitä kautta valtion turvallisuutta. Suojelupoliisi ei ole päätöksessään tai muutoinkaan tuonut esiin, että asiakirjan tietosisältö itsessään vahingoittaisi valtion turvallisuutta. Kun otetaan huomioon, että asiakirja on lähinnä pelkkä nimi- ja yksilöintitietojen luettelo ja että asiakirja liittyy valtioon, jota ei enää ole, hallinto-oikeus on katsonut, että on ilmeistä, ettei tiedon antaminen asiakirjasta vaaranna valtion turvallisuutta tässäkään mielessä. Salassapito
§:n 1 momentin 32 kohdan nojalla Suojelupoliisi on katsonut päätöksessään, että kysymyksessä olevan yksilöimätöntä vihjetyyppistä tietoa sisältävän asiakirjan julkistaminen merkitsisi oikeudetonta puuttumista asianomaisten henkilöiden yksityiselämän piiriin. Asiakirja on siten katsottu salassa pidettäväksi
§:n 1 momentin 32 kohdan perusteella. Suojelupoliisi on tältä osin vielä lausunnossaan tuonut esiin, että julkiseksi tullessaan asiakirjan nimitiedot aiheuttaisivat asianomaisille henkilöille aiheettoman leimaantumisriskin. Lausunnossa on todettu edelleen, että suojelupoliisi on viranomaisena velvollinen huolehtimaan myös siitä, ettei vihjetiedon kohteena oleville henkilöille aiheuteta aiheettoman leimaantumisen seurauksena vahinkoa ja kärsimystä. Hallinto-oikeus on todennut, että sen ratkaistavana on kysymys siitä, voidaanko asiakirja salassapitosäännösten estämättä antaa sitä pyytäneelle. Kysymys ei siis ole hallinto-oikeuden kannanotosta asiakirjan julkisuudessa esille asettamiseen tai julkaisemiseen. Hallinto-oikeus on katsonut asiakirjaan tutustuttuaan, että se ei sisällä edellä selostetussa
§:n 1 momentin 32 kohdassa tarkoitettuja salassa pidettäviä tietoja. Suojelupoliisin tarkoittamaa leimaantumisvaaraa ei yksistään voida pitää perusteena asiakirjan salassapidolle. Sitä paitsi leimaantumisvaaran osalta on todettava, että oikeuskanslerinviraston 16.10.2003 päivätyn julkisen tiedotteen mukaan silloinen oikeuskansleri Paavo Nikula on katsonut, ettei suojelupoliisin entinen päällikkö Seppo Tiitinen ollut menetellyt virheellisesti arvioidessaan, ettei niin sanotun Stasi-listan perusteella ollut aihetta käynnistää esitutkintaa. Johtopäätös Edellä mainituilla perusteilla hallinto-oikeus on katsonut, ettei asiassa ole perusteita olla antamatta asiakirjaa toimittajalle. Näin ollen suojelupoliisin päätös on kumottava. Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet Perusteluissa mainitut Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 3 §, 17 § 1 momentti ja 2 momentti ja 24 § 2 momentti
§:n 1 momentin 9 kohdassa tarkoitettuun suojelupoliisin tehtävään valtion turvallisuuden ylläpitäjänä, ja se on saatu osana suojelupoliisin tehtäviin kuuluvaa luottamuksellista tiedustelutiedonvaihtoa. Jo asiakirjan luovuttaminen ulkopuolisille saati laajempi yleisöjulkisuus saattaisi vaarantaa suojelupoliisin tiedonsaantia kansainvälisiltä yhteistyötahoilta ja kotimaista tiedonsaantia sekä vaikuttaa sitä kautta hyvinkin merkittävästi suojelupoliisin toimintaedellytyksiin. Tämän vuoksi tiedon antaminen asiakirjasta vaarantaisi valtion turvallisuutta. Suojelupoliisi on päätöksessään erityissäännösten lisäksi perustellut asiakirjan salassapitoa myös muiden mahdollisten erityisedellytysten näkökulmasta. Suojelupoliisi on nimenomaisesti todennut lisäselvityksessään, että kansainvälisen vakiintuneen käytännön mukaan pelkästään luvan pyytäminen siltä taholta, jolta asiakirja on saatu, olisi erittäin poikkeuksellista ja myönteisen ratkaisun saaminen erittäin epätodennäköistä. Lisäksi samassa yhteydessä on todettu, että vakiintuneen kansainvälisen käytännön mukaan tällaisista pyynnöistä tai kielteisistä päätöksistä ei ole tapana tehdä kirjallisia päätöksiä. Suojelupoliisille syntyy vaikutelma, ettei hallinto-oikeus ole ottanut edellä mainittuja seikkoja huomioon, kun se on tehnyt päätelmiä suojelupoliisin lisäselvityksestä. Nyt kysymyksessä olevan asiakirjan luovutusaikaan kansainvälisessä tiedonvaihdossa ei ole ollut käytäntönä tehdä erillisiä salassapitomerkintöjä ja luovutuksenkieltoehtoja yksittäisiin asiakirjoihin. Salassapidon peruste on ollut ja on edelleen asianmukainen. Lähes 20 vuoden takainen käytäntö ja tiedonvaihdon ehdoton edellytys on, että tiedot ovat salaisia ilman erillistä mainintaa tai muodollisia päätöksiä taikka menettelyjä. Kysymys on tosiseikasta, joka voidaan myös tarvittaessa vahvistaa henkilötodistelulla. Nykyisin kansainvälisen tiedonvaihdon asiakirjoissa on pääsääntöisesti erillinen merkintä salassa pidettävyydestä. Tiedustelutietoja antavat tahot asettavat asiakirjoihin merkityissä ehdoissa lähes poikkeuksetta ehdoksi myös sen, että tietoja ei saa käyttää muihin kuin tiedustelutarkoituksiin. Ajan kuluessa tapahtuneesta kirjaamiskäytännön muuttumisesta huolimatta salassapito on aina ollut ehdoton edellytys tällaiselle tietojen vaihdolle. Sisäasiainministeriön poliisiosaston tarkastuskertomuksessa selvitetään kansainvälisessä tiedusteluyhteistyössä saatuun aineistoon liittyviä käytäntöjä. Tarkastuskertomuksessa todetaan muun muassa: ”Suojelupoliisin valtion turvallisuuden ylläpitoon liittyvään ennalta estävään turvallisuustyöhön kuuluu olennaisesti yhteydenpito muiden maiden turvallisuuspoliiseihin ja tiedustelupalveluihin. Tähän yhteistyöhön kuuluu muun muassa tiedonvaihto erilaisista turvallisuusuhkista. Kansainvälisen tiedusteluyhteistyön osalta ei ole olemassa monenkeskisiä kansainvälisiä eikä myöskään Suomen osalta kahdenkeskisiä valtiosopimuksia. (---) Tiedustelutiedon vaihdon osalta on kuitenkin vuosien varrella muotoutunut kansainväliset vakiintuneet menettelytavat. (---) Vaikka kansainvälisen oikeuden mukaan ehdotonta velvollisuutta noudattaa tällaista (luovuttajatahon asettamaa) ehtoa ei ole, niin sellaisen noudattamatta jättämisellä voi käytännössä hyvinkin olla merkitystä Suomen suhteille ja edellytyksille toimia kansainvälisessä yhteistyössä, koska ehdon noudattamatta jättäminen saattaisi haitata suojelupoliisin yhteyksiä muiden maiden tiedustelu- ja turvallisuuspalveluihin ja voisi johtaa siihen, että muut tiedustelu- ja turvallisuuspalvelut suhtautuisivat jatkossa pidättyväisesti tietojen luovuttamiseen suojelupoliisille tai lopettaisivat tiedonvaihdon kokonaan.” Vaikka suojelupoliisi on päätöksessään, lausunnossaan ja lisäselvityksessään tuonut esille, että kyseinen asiakirja on osa suojelupoliisin tehtäviin kuuluvaa luottamuksellista tiedonvaihtoa, hallinto-oikeus ei vaikuta päätösharkintaa tehdessään kiinnittävän huomiota tähän. Hallinto-oikeus päättelee vastoin suojelupoliisin asiassa esittämiä perusteita, ettei asiakirjan luovuttajamaa ja sen tiedustelupalvelu ole nimenomaisesti edellyttänyt puheena olevaa asiakirjaa salassa pidettäväksi eikä asettanut sen edelleen luovuttamista tai käyttöä rajoittavia ehtoja. Suojelupoliisi pitää hallinto-oikeuden päätelmiä perusteettomina ja virheellisinä. Hallinto-oikeus on antanut arvioinnissaan liiaksi merkitystä asiakirjan iälle ja sisällölle. Olennaista asiakirjan salassapidolle ja sitä kautta suojelupoliisin toimintaedellytyksille ja edelleen valtion turvallisuuden vaarantumiselle on se, että suojelupoliisi on saanut asiakirjan sen tehtäviin liittyvän kansainvälisen luottamuksellisen tiedonvaihdon kautta. Asiakirjan iälle ja sisällölle sekä sille, että asiakirja koskee myös sellaista valtiota, jota ei enää ole, ei tule asettaa olennaista merkitystä. Vaikkakin asiakirja koskee valtiota, jota ei enää ole, on tärkeää huomata, että se on saatu valtiolta, joka edelleen on olemassa. Valtakunnan turvallisuuteen ja tiedusteluun liittyvissä asioissa 18 vuotta on lyhyt aika. Suomessa valtioneuvoston päätöksen (16.6.1981) mukaan suojelupoliisin salassa pidettävät asiakirjat ovat salaisia 60 vuoden ajan. Ruotsissa vastaava aika on pääsääntöisesti vielä pitempi eli 70 vuotta. Lisäksi suojelupoliisin tietojen mukaan muissa Euroopan maissa Stasia koskevat kansainvälisen tiedonvaihdon kautta saadut aineistot ovat pääsääntöisesti edelleen salassa pidettäviä eivätkä avoimia edes tutkijoille, lukuun ottamatta Saksaa, joka maan erityisestä historiasta johtuvasta syystä on saanut erillisluvan sallia pääsy asianosaisille heitä itseään koskeviin tietoihin ja tutkijoille sekä yleisen edun niin vaatiessa ilmeisesti eräille muillekin tahoille. Tiedustelutiedon vaihdon luottamuksellisuuden vuoksi tiettävästi yksikään muu maa ei ole voinut julkistaa haltuunsa saamaansa Stasia koskevaa aineistoa. Asiakirjassa mainittujen henkilöiden osalta kysymys on vihjetiedostosta, joka on salassa pidettävää. Valtion velvoite suojella henkilön yksityisyyttä ja tutkintaan liittyvien henkilötietojen julkisuus sekä siitä aiheutuneet kärsimykset ja vahingot ovat keskeisesti esillä myös oikeudenkäynnissä, jossa Helsingin käräjäoikeus on antanut ratkaisunsa 8.11.2007 (Alpo Rusin vahingonkorvausoikeudenkäynti Suomen valtiota vastaan). Niin sanottu Tiitisen lista sisältää luettelossa olevien asianomaisten henkilöiden elämänpiiriin kuuluvia tietoja heidän oletetusta kanssakäymisestään vieraan valtion tiedustelupalvelun edustajien kanssa. Pelkästä nimiluettelosta ei ilmene, ovatko henkilöt olleet tietoisia vieraan valtion edustajan todellisesta taustasta. Luettelotiedoista ei sinällään voida tehdä päätelmiä kanssakäymisen laadusta tai moitittavuudesta, mutta yleisöjulkisina ne ovat omiaan leimaamaan ja loukkaamaan asianomaisten yksityisyyttä. Julkisuudessa tietoa luettelon olemassaolosta on jo käytetty tämän suuntaisesti. Edellä kerrotun takia on perusteltua tulkita tieto
§:n 1 momentin 32 kohdassa mainittuihin esimerkkeihin verrattavissa olevaksi henkilökohtaiseksi olosuhteeksi, joka nauttii yksityisyyden suojaa. Tällainen tulkinta on myös perus- ja ihmisoikeusmyönteinen. Kun suojelupoliisin ja sen edeltäjien asiakirjojen salassapitoa jatkettiin valtioneuvoston päätöksellä 16.6.1981, niin ensisijaisena perusteluna oli yksityinen etu. Suojelupoliisin toimintaedellytyksiin vaikuttaa keskeisesti se, millä tavoin sen kansainväliset yhteistyökumppanit arvioivat suojelupoliisin ja sitä kautta myös Suomen kykyä pitää luottamuksellisesti luovutettu tieto salaisena. Salassapidon tulee olla ennakoitavissa ja oikeusvarmaa. Jos tehdään yksittäisiä julkistamispäätöksiä yksittäisten asiakirjojen osalta, niin tämä tarkoittaa ennustettavuuden ja luotettavuuden heikkenemistä ja vaikeuttaa sekä ulkomaisen aineiston saantia että myös kotimaista tiedonsaantia ja tätä kautta suojelupoliisin toimintaedellytyksiä. Suojelupoliisille tietoja luovuttavalla taholla pitää olla selvä tieto aineiston salassa pysymisestä. Suojelupoliisin asiakirjojen säädetty salassapitoaika on 60 vuotta. Kuitenkin 25 vuoden jälkeen asiakirja voidaan aikaisintaan antaa tieteellisen tutkimuksen käyttöön. Salassapitoajan sisällä asiakirjan julkistamisen tulee olla erittäin poikkeuksellista. Suojelupoliisin valtion turvallisuutta koskevat asiakirjat ovat lähtökohtaisesti salassa pidettäviä. Suojelupoliisin kansainvälinen toimintaympäristö edellyttää kykyä luottamukselliseen tiedonvaihtoon. Tiedon luovuttaminen tapahtuu poikkeuksetta luovuttajan yksipuolisen tahdon ja päätöksenteon varassa. Tiedon salassa pysymisen tulee olla ennakoitavissa. Jo periaatteessa se, että tietyn asiakirjan salassapito on eri ajoin julkisuudessa arvioitavana, saattaa vaarantaa suojelupoliisin tietojenvaihtoa ja sitä kautta valtion turvallisuutta. Asia koskee asiakirjan luovuttanutta tiedustelupalvelua ja asianomaista valtiota, jotka ovat edelleen olemassa. Kyseinen tiedustelupalvelu on edelleen keskeinen suojelupoliisin yhteistyötaho. Tämän lisäksi asia koskee kokonaisuudessaan suojelupoliisin toimintaedellytyksiä turvallisuus- ja tiedustelupalveluiden kanssa käytävässä luottamuksellisessa tiedonvaihdossa. Asiakirjan julkisuuskysymystä ja päätösvaltaa ei tule myöskään siirtää vieraalle valtiolle, koska toimivan yhteistyön kannalta ei olisi eduksi vaikutelma siitä, että suojelupoliisi siirtää päätöksenteon julkisuuspaineineen vieraan valtion kannettavaksi. Suojelupoliisin toimintaedellytysten varmistaminen edellyttää, että sillä on lain säännösten mukaisesti mahdollisuus pitää salassa valtion turvallisuutta koskevat tiedot. 4.
§:n 1 momentin 9 kohdan mukaan salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat sellaiset suojelupoliisin ja muiden viranomaisten asiakirjat, jotka koskevat valtion turvallisuuden ylläpitämistä, jollei ole ilmeistä, että tiedon antaminen niistä ei vaaranna valtion turvallisuutta.
§:n 2 momentin mukaan edellä 1 momentissa ja muussa laissa säädettyjä asiakirjasalaisuutta koskevia säännöksiä sovellettaessa on otettava huomioon, mitä 17 §:ssä säädetään. Julkisuuslain 17 §:ssä säädetään tiedonsaantioikeuksien huomioon ottamisesta päätöksenteossa. Pykälän 1 momentin mukaan viranomainen on mainitun lain mukaisia päätöksiä tehdessään ja muutoinkin tehtäviään hoitaessaan velvollinen huolehtimaan siitä, että tietojen saamista viranomaisen toiminnasta ei lain 1 ja 3 § huomioon ottaen rajoiteta ilman asiallista ja laissa säädettyä perustetta eikä enempää kuin suojattavan edun vuoksi on tarpeellista ja että tiedon pyytäjiä kohdellaan tasapuolisesti. Pykälän 2 momentin mukaan asiakirjasalaisuutta koskevia säännöksiä sovellettaessa on lisäksi otettava huomioon, onko asiakirjan salassapitovelvollisuus riippumaton asiakirjan antamisesta johtuvista tapauskohtaisista vaikutuksista (vahinkoedellytyslausekkeeton salassapitosäännös) vai määräytyykö julkisuus asiakirjan antamisesta johtuvien haitallisten vaikutusten perusteella (julkisuusolettamaan perustuva salassapitosäännös) vai edellyttääkö julkisuus sitä, ettei tiedon antamisesta ilmeisesti aiheudu haitallisia vaikutuksia (salassapito-olettamaan perustuva salassapitosäännös). Laki poliisin hallinnosta Poliisin hallinnosta annetun lain 10 §:n 1 momentin mukaan suojelupoliisin tehtävänä on torjua sellaisia hankkeita ja rikoksia, jotka voivat vaarantaa valtio- ja yhteiskuntajärjestystä tai valtakunnan sisäistä tai ulkoista turvallisuutta sekä suorittaa tällaisten rikosten tutkintaa. Sen tulee myös ylläpitää ja kehittää yleistä valmiutta valtakunnan turvallisuutta vaarantavan toiminnan estämiseksi. Pykälän 2 momentin mukaan poliisihallitus määrää tarkemmin ne asiaryhmät, jotka kuuluvat suojelupoliisin tutkittaviksi. 2. Sovellettavien oikeusohjeiden esityöt Julkisuuslaki Julkisuuslain 3 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 30/1998 vp) todetaan muun ohella seuraavaa: ”Pykälästä ilmenevät keskeiset keinot, joiden avulla viranomaisten toiminnan julkisuutta toteutetaan. Perinteisenä ja edelleen keskeisenä keinona ovat tiedonsaantioikeutta koskevat säännökset. Oikeus saada tietoja viranomaisten asiakirjoista on perusoikeus. (---) Julkisuusperiaatteen tarkoituksena on perinteisesti pidetty viranomaisten toiminnan valvontaa. Ehdotuksen mukaan säännösten tarkoituksena olisikin antaa mahdollisuudet valvoa julkisen vallan käyttöä. (---) Demokraattisen hallintomallin mukaisesti yhteiskunnallisesti keskeisten päätösten tulisi perustua yhteiskuntaoloja luotettavasti kuvaavaan tietoon perustuvaan julkiseen ja kaikille avoimeen keskusteluun. Tämä edellyttää, että yksilöillä ja heitä edustavilla yhteisöillä on mahdollisuus saada riittävästi tietoa julkisten tehtävien hoitamisesta ja julkista valtaa käyttävien orgaanien toiminnasta sekä yhteiskuntaoloista.”
§:n 1 momentin yksityiskohtaisista perusteluista (HE 30/1998 vp) ilmenee muun ohella seuraavaa: ”Salassapitoperusteet tavataan ryhmitellä sen mukaan, onko tiedonsaantirajoituksen tarkoituksena suojata yksityistä vai yleistä etua. Yleisinä etuina pidetään esimerkiksi valtion turvallisuutta ja kansainvälisten suhteiden hoitamista. (---) Pykälä on pyritty jakamaan kohtiin kokoamalla yhteen samaan asialliseen salassapitoperusteeseen kuuluvat seikat. Siten kohdat eivät ole toistensa poissulkevia, ja samaan asiakirjaan voi sisältyä eri kohtien mukaan salassa pidettäviä osia. (---) Osa asiakirjan salassapitovelvollisuuden perustavista säännöksistä olisi sellaisia, että niiden mukaan asiakirjat olisivat salassa pidettäviä ilman lisäedellytyksiä. Tällaisia säännöksiä ehdotetaan tapauksiin, joissa asiakirjan julkisuuden säännönmukaisesti voidaan katsoa vaarantavan salassapidon suojaamaa etua. Vähäistäkin harkinnanvaraisuutta on pidetty suojattavaa etua vaarantavana. Tällaisia säännöksiä olisivat muun muassa yksityisyyden suojaa koskevat 23-32 kohdan säännökset. Näissä tapauksissa on useimmiten kysymys asiakirjoista, jotka liittyvät tosiasialliseen toimintaan ja jotka eivät siten sisällä tietoja julkisen vallan käytöstä. Kaikissa tapauksissa ei tiedon laatuun perustuvaa ehdotonta salassapitoa ole pidetty tarpeellisena, koska se saattaa helposti johtaa tarpeettoman laajaan salassapitoon asioissa, joissa on tarvetta julkisen vallan käytön valvomiseen. Tämän estämiseksi useissa säännöksissä edellytetään viranomaisen arvioivan asiakirjakohtaisesti myös tiedon antamisesta aiheutuvaa haittaa (vahinkoedellytys). Tällöin salassapitosäännökseen sisältyy niin sanottu vahinkoedellytyslauseke. Lausekkeiden muotoilussa on käytetty kahta erilaista tapaa. Toisen mukaan asiakirja on salassa pidettävä, jos tiedon antamisesta aiheutuu haittaa suojeltaville eduille. Tällainen muotoilu merkitsee olettamaa asiakirjan julkisuudesta. Jos vahinkoedellytyslauseke sen sijaan edellyttää olevan ilmeistä, ettei tiedon antamisesta aiheudu haittaa suojattaville eduille, olettamana on asiakirjan salassapito. Salassapidon perusteena pykälän 1 momentin 1 ja 2 kohdassa on valtion kansainvälisten suhteiden hoitaminen sekä kansallinen etu. Salassapitoperuste on jo voimassa olevassa lainsäädännössä. Yleisten asiakirjain julkisuudesta annetun lain 9 §:ssä mainitaan suojeltavana intressinä valtion suhteet ulkovaltoihin.”
§:n 1 momentin 9 kohdan yksityiskohtaisissa perusteluissa lausutaan puolestaan seuraavaa: ”Salassa pidettäviä olisivat suojelupoliisin ja muiden viranomaisten asiakirjat, jotka koskevat valtion turvallisuuden ylläpitämistä. Tällaisista voidaan mainita esimerkkinä suojelupoliisin tietojärjestelmät.”
§:n 2 momentiksi on otettu eduskunnan hallintovaliokunnan (HaVM 31/1998
§:n 1 momentin 2, 9 ja 32 kohdan nojalla.
§:n 1 momentin 2 kohta koskee valtion ulkopoliittisia etuja ja 9 kohta valtion turvallisuutta.
§:n 1 momentin 32 kohdan säännöksellä suojataan julkisuudelta henkilön yksityiselämää. Suojelupoliisin päätöksen mukaan kysymyksessä olevan asiakirjan salassapidon kannalta on merkityksellistä, että se liittyy
§:n 1momentin 9 kohdassa tarkoitettuun valtion turvallisuuden ylläpitämistä koskevaan suojelupoliisin tehtävään. Asiakirja on näin ollen katsottu salassa pidettäväksi ennen muuta
§:n 1 momentin 9 kohdan nojalla. Asiassa on ensiksi arvioitava, koskeeko kysymyksessä oleva suojelupoliisin hallussa oleva asiakirja valtion turvallisuuden ylläpitämistä. Asiakirja on annettu suojelupoliisille siinä tarkoituksessa, että asiakirjasta ilmenevä tieto edistäisi suojelupoliisin edellytyksiä huolehtia tehtäväkuvansa mukaisesti valtion turvallisuuden ylläpitämisestä. Riippumatta siitä, miten merkityksellistä tietoa asiakirjasta on saatu suojelupoliisin tehtävän suorittamiseksi tai minkälaisiin jatkotoimiin asiakirjan saamisen jälkeen on ryhdytty, asiakirja koskee
§:n 1 momentin 9 kohdassa edellytetyin tavoin valtion turvallisuuden ylläpitämistä. Tämän jälkeen on arvioitava, onko ilmeistä, ettei tiedon antaminen asiakirjasta vaaranna valtion turvallisuutta.
§:n 1 momentin 9 kohdassa on Suomen perustuslain 12 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla rajoitettu suojelupoliisin valtion turvallisuuden ylläpitämistä koskevien asiakirjojen julkisuutta välttämättömien syiden vuoksi. Tiedonsaantirajoituksen tarkoituksena on suojata yleistä etua. Mainitussa 9 kohdan säännöksessä tarkoitettu salassapitoperuste sisältää salassapidon arviointia koskevan vahinkoedellytyslausekkeen. Suojelupoliisin asiakirjat, jotka koskevat valtion turvallisuuden ylläpitämistä, ovat salassa pidettäviä, jollei ole ilmeistä, että tiedon antaminen niistä ei vaaranna valtion turvallisuutta. Kysymyksessä oleva, valtion turvallisuuteen liittyvää yleistä etua suojaava salassapitoperuste sisältää säännöksessä tarkoitettuja asiakirjoja koskevan salassapito-olettaman. Julkisuuslain 1 ja 3 §:n säännösten lisäksi asiakirjasalaisuutta koskevia säännöksiä sovellettaessa on julkisuuslain 17 §:n 2 momentin mukaan otettava huomioon myös se, edellyttääkö julkisuus sitä, ettei tiedon antamisesta ilmeisesti aiheudu haitallisia vaikutuksia.
§:n 1 momentin 9 kohdassa suojelupoliisin asiakirjoja ei kuitenkaan säädetä ehdottomasti ja kaikissa tapauksissa salassa pidettäviksi. Vaikka asiakirjat ovat vahinkoedellytyslausekkeen mukaisesti lähtökohtaisesti salassa pidettäviä, ne voivat olla joissakin tapauksissa julkisia. Vahinkoedellytyslauseketta sovellettaessa on eduskunta-asiakirjoista ilmenevin tavoin otettava huomioon, että salassapito on poikkeus pääsääntöisestä asiakirjojen julkisuudesta, ja säännöstä tulkittaessa on vältettävä tarpeettoman laajaa salassapitoa. Vahinkoedellytyslauseketta sovellettaessa on toisaalta arvioitava, voiko asiakirjan julkiseksi tulo konkreettisesti vaarantaa salassapitosäännöksen taustalla olevan intressin. Esillä olevassa tapauksessa on siten arvioitava, onko ilmeistä, ettei puheena olevan tiedustelutietoa sisältävän asiakirjan julkiseksi tuleminen vaaranna valtion turvallisuutta. Suojelupoliisin asiakirjoja ei ole säädetty salassa pidettäviksi ilman lisäedellytyksiä muun ohella siitä eduskunta-asiakirjoissa yleisestikin mainitusta syystä, että ehdoton salassapito saattaisi helposti johtaa tarpeettoman laajaan salassapitoon asioissa, joissa on tarvetta julkisen vallan käytön valvomiseen. Siksi viranomaisen edellytetään arvioivan asiakirjakohtaisesti myös tiedon antamisesta aiheutuvaa haittaa, ja kieltäytymisratkaisut on perusteltava asianmukaisesti mainitsemalla salassapidon lakiperuste ja ilmaisemalla ne tosiasialliset seikat, jotka ovat vaikuttaneet salassapitosäännöksen soveltamiseen. Arvioitaessa edellä mainituista lähtökohdista, onko suojelupoliisi voinut katsoa asiakirjan salassa pidettäväksi, on kiinnitettävä huomiota myös tuomioistuimen mahdollisuuteen arvioida viranomaisen ratkaisun perusteita. Jos kaikki
§:n 1 momentin 9 kohdassa tarkoitetut asiakirjat katsottaisiin salassa pidettäviksi vain suojelupoliisin ilmoituksen perusteella, asiakirjajulkisuutta kavennettaisiin laissa edellytetystä. Tällöin mainittu lainkohta itse asiassa sisältäisi sanamuotonsa vastaisesti ehdottoman salassapitoperusteen. Kun otetaan huomioon, että olettamana on suojelupoliisin asiakirjan salassapito, asiakirjakohtainen harkinnanvara jää kuitenkin vähäiseksi.
§:n 1 momentin 9 kohdan mukaan on oltava ilmeistä, toisin sanoen selvää ja kiistatonta, ettei asiakirjan julkiseksi tuleminen vaaranna suojattavana etuna olevaa valtion turvallisuutta.
§:n 1 momentin 9 kohdan sanamuodon mukaan salassapitoperusteen tulkinnan lähtökohtana on itse asiakirja ja se, vaarantaako tiedon antaminen asiakirjasta valtion turvallisuutta. Suojelupoliisi on todennut, että tavanomaiseen tiedustelutoimintaan liittyvällä tavalla asiakirja on otettu ja voidaan ottaa edelleenkin tarkasteltavaksi, jos aihetta ilmenee. Tähän nähden ei ole poissuljettua, ettei asiakirjalla voisi olla edelleenkin merkitystä suojelupoliisin toiminnalle. Asiakirjan tietosisällön ohella on kiinnitettävä huomiota asiakirjan saantitapaan. Suojelupoliisin toiminnan painopistealueisiin kuuluu Suomeen kohdistuvan ja täällä tapahtuvan tiedustelutoiminnan torjuminen. Suojelupoliisin valtion turvallisuuden ylläpitoon liittyvään tehtävään kuuluu sen vuoksi yhteydenpito muiden valtioiden vastaavia tehtäviä hoitaviin toimielimiin. Tähän yhteistyöhön kuuluu myös tietojen luovuttaminen mahdollisista uhkista, jotka saattavat vaarantaa valtion turvallisuutta. Asiakirjan saantiajankohtana tiedustelutoimintaan liittyvässä kansainvälisessä tiedonvaihdossa ei ollut käytäntönä tehdä yksittäisiin asiakirjoihin erillisiä salassapitomerkintöjä tai luovutuksenkieltoehtoja. Luottamuksellisena tietojenvaihtona saatua asiakirjaa edellytettiin käytettävän vain siihen tarkoitukseen, johon se oli annettu, eikä siinä olevia tietoja ollut tarkoitettu annettavaksi julkisuuteen. Ei voida edellyttää, kuten hallinto-oikeus on tehnyt, että suojelupoliisin olisi tullut tiedustella yhteistyötaholtaan suhtautumista asiakirjan antamiseen. Suojelupoliisi on kuitenkin suullisessa käsittelyssä ilmoittanut julkisen keskustelun poikkeuksellisen luonteen vuoksi varmistaneensa asiakirjan luovuttaneelta taholta, että osapuolten tiedonvaihto on edelleenkin luottamuksellista ja tarkoitettu vain osapuolten väliseksi. Suojelupoliisin kirjallisesti ja suullisessa käsittelyssä esittämien seikkojen perusteella korkein hallinto-oikeus pitää selvitettynä, että mainitun tiedonvaihdon on toiminnan erityisluonteen vuoksi ollut tarkoitus olla luottamuksellista. Julkisuuslain 14 §:n 1 momentin pääsäännön mukaan viranomaisen asiakirjan antamisesta päättää se viranomainen, jonka hallussa asiakirja on. Kyseisen viranomaisen asiana on arvioida, onko asiakirja jollakin laissa säädetyllä perusteella salassa pidettävä. Sillä, että jotkut muut tahot kuin asiakirjan antamisesta päättävä viranomainen ovat esittäneet käsityksiään asiakirjan julkisuudesta, ei ole asiassa välitöntä oikeudellista merkitystä.
§:n 1 momentin 9 kohtaa sovelletaan kaikkiin suojelupoliisin asiakirjoihin, jotka koskevat valtion turvallisuuden ylläpitämistä. Tällaisia asiakirjoja voidaan saada eri lähteistä. Nyt kysymyksessä oleva asiakirja on saatu osana tiedustelupalvelujen välistä luottamuksellista tietojenvaihtoa. Suojelupoliisi on asiakirjojen ja suullisessa käsittelyssä esitetyn perusteella osoittanut, että näin saadun luottamuksellisen tiedon julkistaminen voi vaikuttaa kielteisesti suojelupoliisin yhteistyötahojen halukkuuteen jatkossa luovuttaa suojelupoliisille tiedustelutietoja. Tällaisten tietojen saamatta jääminen saattaisi heikentää suojelupoliisin edellytyksiä hoitaa valtion turvallisuuden ylläpitämiseen liittyviä tehtäviään ja siten vaarantaa valtion turvallisuutta. Edellä lausutun perusteella ei ole
§:n 1 momentin 9 kohdan vahinkoedellytyslausekkeessa tarkoitetulla tavalla ilmeistä, että tiedon antaminen puheena olevasta asiakirjasta ei vaaranna valtion turvallisuutta. Kun asiakirja on mainitun lainkohdan perusteella salassa pidettävä, ei ole tarpeen ottaa kantaa suojelupoliisin päätöksessä sovellettuihin
§:n 1 momentin 2 ja 32 kohdan salassapitoperusteisiin. Edellä mainituilla perusteilla ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, Helsingin hallinto-oikeuden päätös on kumottava ja suojelupoliisin päätös, jonka mukaan asiakirjapyyntö on hylätty, on saatettava voimaan. Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Esa Aalto, Kari Kuusiniemi, Sakari Vanhala, Riitta Mutikainen ja Alice Guimaraes-Purokoski. Asian esittelijä Leena Halila.
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.