← Suomi

KHO/2010/58

2010 false KHO:2010:58 Ympäristölupa-asia koski kahdesta erillisestä laitoksesta muodostuvaa yksikköä, johon kuuluivat kaasutinlaitos ja samalla sijoituspaikalla oleva voimalaitos. Kaasutinlaitoksen tarkoituksena oli lämpökäsittelemällä jätteenä pidettävää kierrätyspolttoainetta tuottaa kaasua poltettavaksi voimalaitoksessa. Yhtiön alkuperäisen lupahakemuksen mukaan kiinteästä jätteestä kaasuttamalla synnytettävä kuuma raakakaasu, joka sisältää pölyä, oli tarkoitus jäähdyttää ja puhdistaa letkusuodattimella. Ratkaisussaan korkeimman hallinto-oikeuden ennakkoratkaisupyyntöön (asia C-317/07) unionin tuomioistuin muun ohella totesi, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisissa olosuhteissa kaasutinlaitos oli luokiteltava jätteenpoltosta annetun direktiivin (2000/76/EY) 3 artiklan 5 kohdassa tarkoitetuksi rinnakkaispolttolaitokseksi, mutta voimalaitos, jossa käytetään kaasutinlaitoksessa jätteiden rinnakkaispolton avulla synnytettyä puhdistettua tuotekaasua lisäpolttoaineena korvaamaan voimalaitoksen tuotantotoiminnassa pääasiallisesti käytettyjä fossiilisia polttoaineita, ei kuulu kyseisen direktiivin soveltamisalaan. Yhtiö oli sittemmin selityksessään korkeimmalle hallinto-oikeudelle ilmoittanut, että se ei lupahakemuksessaan sekä valituksissaan hallinto-oikeudelle ja korkeimmalle hallinto-oikeudelle ilmoittamastaan poiketen aikonut toteuttaa suunniteltua kaasunpuhdistusta siten kuin korkeimman hallinto-oikeuden aikaisemmassa ennakkoratkaisupyynnössä oli kuvattu. Tämän johdosta korkein hallinto-oikeus pyysi asiassa uuden ennakkoratkaisun. Kun otettiin huomioon unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu asiassa C-209/09, kiinteästä jätteestä kaasutinlaitoksessa jätteiden lämpökäsittelyn avulla synnytetyn kaasun johtaminen poltettavaksi lisäpolttoaineena voimalaitoksen pääkattilassa pääasiallisesti käytettävien fossiilisten polttoaineiden täydentäjänä ilman, että jätteistä lämpökäsittelyn avulla synnytetty kaasu puhdistettaisiin, merkitsi sitä, että kierrätyspolttoaineen kaasutinlaitos ja kaasua polttava voimalaitos yhdessä muodostivat jätteen polttamisesta annetussa valtioneuvoston asetuksessa tarkoitetun rinnakkaispolttolaitoksen. Voimalaitoksen pääkattilan savukaasupäästöihin oli näin ollen sovellettava jätteen polttamisesta annetun valtioneuvoston asetuksen rinnakkaispolttoa koskevia säännöksiä siltä osin kuin voimalaitoksella poltettiin tavanomaisten polttoaineiden kivihiilen ja maakaasun lisäksi lisäpolttoaineena mainittua jätteistä synnytettyä puhdistamatonta kaasua. Kun yhtiö oli ilmoittanut, ettei se rakenna kaasun puhdistinta, ympäristöluvassa ei ollut perusteita määrätä yhtiötä rakentamaan puhdistinta. Tuolloin luvan edellytyksiä ja lupamääräyksiä oli kuitenkin arvioitava sen perusteella, että kaasua ei puhdisteta. Ympäristönsuojelulaki 28 §, 41 §, 42 § ja 43 § 1 momentti ja 3 momentti Valtioneuvoston asetus jätteen polttamisesta 1 § 1 momentti, 2 § 4 ja 5 kohta sekä 3 § 1 momentti Ks. myös ratkaisut KHO 2007:45 ja KHO 2009:51, joissa on pyydetty kysymyksessä olevaan asiaan unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisut koskien Euroopan parlamentin ja neuvoston jätteenpoltosta annetun direktiivin (2000/76/EY) soveltamista, sekä unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisut C-317/07 ja C-209/09. Kort referat på svenska Päätös, josta valitetaan Vaasan hallinto-oikeuden päätös 11.7.2006 n:o 06/0189/3 1. Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätös, siltä osin kuin nyt on kysymys Itä-Suomen ympäristölupavirasto on, toimitettuaan asiassa katselmuksen, päätöksellään 19.3.2004 n:o 34/04/1 myöntänyt Lahti Energia Oy:n Kymijärven voimalaitoksen toiminnalle Lahden kaupungissa ympäristönsuojelulain 28 §:n mukaisen toistaiseksi voimassa olevan ympäristöluvan ja antanut päätöksestä ilmenevät toimintaa koskevat lupamääräykset. Hakemus lupamääräysten tarkistamiseksi oli tehtävä 1.3.2007 mennessä. Lupa koskee olemassa olevien voimalaitoksen, kaasutinlaitoksen ja polttoainevarastojen toimintoja. Päätöksen polttoaineita koskevat lupamääräykset 2, 3 ja 4, päästöjä ilmaan koskeva lupamääräys 11 ja jätteen polttamisesta annetun valtioneuvoston asetuksen (362/2003, jätteenpolttoasetus) soveltamisalaan kuuluvien jätteiden polttoa koskeva lupamääräys 12 kuuluvat seuraavasti: 2. Voimalaitoksen höyrykattilan polttoaineena käytetään kivihiiltä noin 80 %, maakaasua noin 5 % ja puusta, turpeesta ja jäteperäisestä polttoaineesta kaasuttamalla valmistettua tuotekaasua noin 15 % kattilaan syötetyn polttoaineen energiamäärästä. Lisäksi käytetään raskasta tai kevyttä polttoöljyä laitoksen käynnistyksessä tai muussa poikkeuksellisessa tilanteessa. 3. Kaasutinlaitoksessa voidaan käyttää puun ja turpeen lisäksi maa- ja metsätalouden kasviperäistä jätettä sekä puujätettä, joka ei sisällä halogenoituja orgaanisia yhdisteitä tai raskasmetalleja. Lisäksi kaasutinlaitoksessa voidaan käyttää hakemuksen mukaista kotimaisesta erilliskerätystä tai syntypaikkalajitellusta yhdyskuntajätteestä (asumisesta taikka kaupasta, teollisuudesta tai muista laitoksista peräisin olevasta polttokelpoisesta jätteestä) valmistettua kierrätyspolttoainetta 28.12.2005 saakka ja sen jälkeenkin, mikäli noudatetaan päätöksen määräystä 12. 4. Kaasutettavan jätepolttoaineen keskimääräinen klooripitoisuus saa olla enintään 0,5 % ja elohopeapitoisuus enintään 0,05 % kuiva-aineesta, kun kaasutuksessa käytetään yhdyskuntajätteestä valmistettua kierrätyspolttoainetta. - - - 11. Voimalaitoksen höyrykattilan hiukkaspäästön raja-arvo on 31.12.2007 saakka enintään 50 mg/m 3 (

  1. n)kuivaa savukaasua redusoituna 6 %:n happipitoisuuteen. 12. Voimalaitoksen höyrykattilan päästöraja-arvot vuorokausikeskiarvoina (C prosessi ja C jäte) poltettaessa yhdyskuntajätteestä valmistetusta kierrätyspolttoaineesta kaasutettua tuotekaasua ovat 29.12.2005 alkaen seuraavat: Päästö Päästöraja-arvot Kivihiili (C prosessi) (mg/m 3 (n), 6 % O 2) SO 2 200 NO 2 150 Hiukkaset 30 Maakaasu (C prosessi) (mg/m 3 (n), 3 % O 2) SO 2 35 NO 2 300 Hiukkaset 5 Tuotekaasu (C jäte) (mg/m 3 (n), 6 % O 2) SO 2 50 NO 2 400 Hiukkaset 10 Rinnakkaispolttolaitoksen kokonaispäästön raja-arvot määritellään kullekin savukaasun sisältämälle epäpuhtaudelle seuraavasti: V jäte x C jäte + V prosessi x C prosessi jaettuna V jäte + V prosessi = C C: epäpuhtauden kokonaispäästön raja-arvo V jäte : pelkästään jätteen poltosta syntyvän savukaasun volyymi, joka määritetään erilliskerätystä, lajitellusta polttokelpoisesta yhdyskuntajätteestä valmistetusta kierrätyspolttoaineesta. V prosessi : kivihiilen ja maakaasun polttamisessa syntyvän savukaasun volyymi. C jäte ja C prosessi : tarkoitetaan edellä määrättyjä epäpuhtauksien päästöraja-arvoja. Kaasumaisten ja höyrymäisten orgaanisten aineiden orgaanisen hiilen kokonaismäärän (TOC) päästöraja-arvo on 15 mg/m 3 (n), suolahapon (HCl) päästöraja-arvo on 15 mg/m 3 (
  2. n)ja fluorivedyn (HF) päästöraja-arvo on 1,5 mg/m 3 (n). Raja-arvot on muunnettu 6 %:n happipitoisuuteen. Päästöraja-arvoja on noudatettu, kun yksikään rikkidioksidin, typenoksidien, hiukkasten, orgaanisen hiilen, suolahapon ja fluorivedyn vuorokausikeskiarvoista ei ylitä raja-arvoa. Hiilimonoksidin päästöraja-arvo on 250 mg/m 3 (
  3. n)muunnettuna 6 %:n happipitoisuuteen. Päästöraja-arvoa on noudatettu, kun yksikään hiilimonoksidin liukuvista vuorokausikeskiarvoista ei ylitä raja-arvoa. Voimalaitoksen höyrykattilan savukaasujen kokonaispäästöjen raja-arvot (C) seuraaville epäpuhtauksille ovat mg/m 3 (n):ssa (happipitoisuus 6 %). Vähintään 30 minuutin ja enintään kahdeksan tunnin näytteenottoajan kuluessa mitattavat kaikki keskiarvot ovat enintään seuraavat: Epäpuhtaus C (mg/m 3 (n), 6 % O 2) Kadmium + Tallium 0,05 Elohopea 0,05 Antimoni+arseeni+lyijy+kromi+koboltti+kupari+mangaani+nikkeli+vanadiini 0,5 Kokonaispäästöjen raja-arvo dioksiineille ja furaaneille on 0,1 ng/m 3 (
  4. n)(happipitoisuus 6 %). Vähintään kuuden ja enintään kahdeksan tunnin näytteenottoajan kuluessa mitattavien kaikkien keskiarvojen tulee olla alle raja-arvon. Voimalaitoksen höyrykattilan savukaasujen rikkidioksidi-, typenoksidi-, hiilimonoksidi-, hiukkas-, suolahappo- ja fluorivetypitoisuuksia sekä orgaanisen hiilen kokonaismäärää on mitattava jatkuvasti. Raskasmetallipitoisuudet mitataan kerran kahdessa vuodessa ja dioksiinit ja furaanit yhden kerran vuodessa. Ilmaan johdettavista päästöistä tehtävistä mittauksista on määritettävä kokonaisepävarmuus 95 %:n luottamusvälillä. Jatkuvien rikkidioksidi- ja typenoksidimittausten kokonaisepävarmuus on enintään 20 %, hiilimonoksidin enintään 10 %, hiukkasmittausten enintään 30 %, orgaanisen hiilen kokonaismäärän 40 %, suolahapon enintään 40 % ja fluorivedyn enintään 40 %. Jatkuvien mittausten tuloksista saa mittausjärjestelmän toimintahäiriöiden tai huollon vuoksi hylätä enintään viisi puolen tunnin keskiarvoa vuorokaudessa ja enintään kymmenen vuorokausikeskiarvoa vuodessa. Yhdyskuntajätteestä peräisin olevan tuotekaasun valmistusta ja rinnakkaispolttoa ei saa jatkaa keskeytymättä yli neljää tuntia, jos päästöjen raja-arvot ylittyvät. Tällaisten tilanteiden yhteenlaskettu kesto saa olla enintään 60 tuntia vuodessa. Lisäksi on varmistuttava, että kattilan tulipesän lämpötila on vähintään 850 °C ja palamiskaasujen lämpötila ylittää kaikissa olosuhteissa tämän lämpötilan vähintään kahden sekunnin ajan. Jätteiden syöttäminen kattilaan on pysäytettävä välittömästi, jos palamiskaasujen lämpötila laskee alle 850 °C:en tai kun päästöjen tarkkailussa vaaditut jatkuvat mittaukset osoittavat, että jokin päästöraja-arvo ylittyy. - - - Ympäristölupavirasto on perustellut lupamääräyksiä 2, 3, 4, 11 ja 12 seuraavasti: Voimalaitoksen höyrykattilan pääpolttoaineena on käytetyn kivihiilen lisäksi mahdollista polttaa kaasuttamalla valmistettua ja puhdistettua tuotekaasua, jonka osuus kattilassa käytettyjen polttoaineiden energiamäärästä on enintään 15 %. Kattilan polttoaineiden keskinäiset osuudet säilyvät ennallaan (määräys 2). Kaasutinlaitoksen pääasiallisena polttoaineena on kuivajätteestä valmistettu kierrätyspolttoaine. Kaasutinlaitoksen polttoaineen vastaanotto, esikäsittely, varastointi, kaasutus ja kaasuttimen tuhkat ovat jätelain tarkoittamaa jätteen käsittelyä ja niihin sovelletaan jätteen polton säädöksiä. Materiaalin kierrätykseen kelpaamattomista jätteistä valmistetun kierrätyspolttoaineen sisältämän energian hyödyntäminen kierrätyspolttoaineen kaasutinlaitoksessa valmistetun tuotekaasupolttoaineen avulla lisää kierrätykseen kelpaamattomien jätteiden asianmukaista hyödyntämistä, vähentäen samalla myös kaatopaikkatilan tarvetta, ja edistää jätehuollon asianmukaista järjestämistä. Kierrätyspolttoaineen kaasutinlaitos ja kaasua polttava voimalaitos yhdessä muodostavat jätteenpolttoasetuksessa tarkoitetun rinnakkaispolttolaitoksen (määräys 3). (Ympäristönsuojelulain, YSL, 43 §, jätteen polttamisesta annettu valtioneuvoston asetus, VNA, 362/2003) Tuotekaasun laadun varmistamiseksi on jäteperäisille polttoaineille annettu määräys 4 kloorin ja elohopean enimmäispitoisuuksista. (YSL 42 §, 43 §) Valtioneuvosto on antanut asetuksen ilmanlaadusta (711/2001), jonka tavoitteena on ehkäistä ja vähentää ilman pilaantumista. Myös riittävällä piipun korkeudella voidaan suojella ympäristöä ja ihmisten terveyttä. Ilmaan johdettavien päästöjen rajoittaminen on tarpeen paikallisen ilmanlaadun turvaamiseksi ja toiminnan aiheuttamien päästöjen vaikutusten vähentämiseksi. Päästötasot vastaavat parhaan käyttökelpoisen tekniikan vaatimuksia ja valtioneuvoston päätöksiä (määräykset 7-12). Valtioneuvosto on antanut asetuksen polttoaineteholtaan vähintään 50 megawatin polttolaitosten ja kaasuturbiinien rikkidioksidi-, typenoksidi- ja hiukkaspäästöjen rajoittamiseksi (1017/2002). Sen mukaisia päästöraja-arvoja olemassa oleville laitoksille on noudatettava viimeistään 1.1.2008 alkaen. Asetuksella kumotaan valtioneuvoston päätös kivihiiltä käyttävien voimalaitosten ja kattilalaitosten rikkidioksidipäästöjen rajoittamisesta (256/1990) sekä valtioneuvoston päätös yleisistä ohjeista kattiloiden ja kaasuturbiinien typenoksidipäästöjen rajoittamisesta (527/1991). Kuitenkin valtioneuvoston päätöksen 256/1990 1, 4 ja 5 §:n säännöksiä sekä päätöksen 527/1991 2-4 §:n säännöksiä sovelletaan 31.12.2007 saakka. (YSL 43 §, VNp 527/1991, VNp 256/1990, VNA 1017/2002) - - - Vanhoille yli 50 MW:n polttolaitoksille ei ole annettu hiukkaspäästöraja-arvoa. Voimalaitoksen höyrykattilan hiukkaspäästö vuonna 2001 suoritetuissa päästömittauksissa oli 11 mg/MJ, joka vastaa 30 mg/m 3 (
  5. n)kuivaa savukaasua redusoituna 6 %:n O 2 -pitoisuuteen. Hiukkaspäästöraja-arvo vastaa parhaan käyttökelpoisen tekniikan tasoa ja se voidaan saavuttaa toteutetuilla poltto- ja puhdistustekniikoilla ja niiden huolellisella käytöllä. Määräys 12 vastaa jätteenpolton nykyisiä vaatimuksia ja valtioneuvoston asetusta (VNA 362/2003). Typenoksidi-, rikkidioksidi- ja hiukkaspäästöjä koskevat raja-arvot lasketaan polttoainesuhteitten perusteella niin sanottua sekoitussääntöä soveltaen. Hiilimonoksidipitoisuudelle on käytetty C prosessi -arvoa 250 mg/m 3 (n), joka vastaa kattilalle aikaisemmassa luvassa annettua päästörajaa. Orgaanisen hiilen, suolahapon ja fluorivedyn päästöraja-arvot perustuvat asetuksen liitteen V raja-arvopitoisuuksiin, jotka on asetuksen 19 §:n mukaisesti muunnettu 11 %:n jäännöshappipitoisuudesta 6 %:n happipitoisuuteen. Raskasmetallien sekä dioksiinien ja furaanien raja-arvot ovat asetuksen mukaiset. Ympäristölupavirasto on lupa-asiassa soveltanut muun ohella seuraavia säännöksiä: Ympäristönsuojelulaki (86/2000) 4, 5, 28, 31, 41, 42, 43, 45, 46 ja 56 § Ympäristönsuojeluasetus (169/2000) 1, 2, 5, 20 a ja 37 § Jätelaki (1072/1993) 3, 4, 6, 15, 51 ja 52 § Jäteasetus (1390/1993) 3, 3 a, 5 ja 8 § Valtioneuvoston päätös kivihiiltä käyttävien voimalaitosten ja kattilalaitosten rikkidioksidipäästöjen rajoittamisesta (256/1990) Valtioneuvoston päätös yleisistä ohjeista kattiloiden ja kaasuturbiinien typenoksidipäästöjen rajoittamiseksi (527/1991) Valtioneuvoston asetus polttoaineteholtaan vähintään 50 megawatin polttolaitosten ja kaasuturbiinien rikkidioksidi-, typenoksidi- ja hiukkaspäästöjen rajoittamisesta (1017/2002) Valtioneuvoston asetus jätteen polttamisesta (362/2003) Päätöksestä on peritty käsittelymaksuna 21 000 euroa. Ratkaisun perustelujen mukaan maksutaulukoiden mukaan ympäristöluvista peritään käsittelymaksut seuraavasti: Voimalaitos 8 400 euroa, kaasutinlaitos 16 800 euroa, vaarallisen nestemäisen kemikaalin yli 10 000 m 3 :n varasto (eli polttonestevarasto) 8 400 euroa. Voimalaitos, kaasutinlaitos ja polttonestevarasto muodostavat toimintakokonaisuuden, jonka taulukoiden mukainen yhdistetty maksu on 8 400 + 0,5 x 16 800 + 0,5 x 8 400 euroa eli 21 000 euroa. Maksua koskevina lainkohtina on mainittu: Ympäristönsuojelulaki 105 § (86/2000) Ympäristöministeriön asetus ympäristölupaviraston maksullisista suoritteista (1416/2001) Ympäristöministeriön asetus alueellisen ympäristökeskuksen maksullisista suoritteista (1415/2001) 2. Asian käsittely Vaasan hallinto-oikeudessa ja hallinto-oikeuden ratkaisu siltä osin kuin nyt on kysymys 2.1 Yhtiön valitus hallinto-oikeudelle Lahti Energia Oy on valituksessaan ympäristölupaviraston päätöksestä vaatinut päätöstä muutettavaksi ensisijaisesti seuraavalla tavalla:
  6. a)Polttoaineiden prosentuaalisista osuuksista määräävä lupamääräys 2 on kumottava. Polttoaineosuuksia tulee pitää informatiivisina eikä määritellä lupamääräyksessä;
  7. b)jätepolttoaineen käyttöä kaasuttimessa 28.12.2005 jälkeen koskevia lupamääräyksiä 3 ja 12 on muutettava niin, että erillisessä tuotekaasun valmistuslaitoksessa puhdistetun ja jalostetun tuotekaasun polttoa pääkattilassa ei pidetä jätteen rinnakkaispolttona; - - -
  8. d)lupamääräystä 11 on muutettava niin, että voimalaitoksen höyrykattilan hiukkaspäästön raja-arvo 50 mg/m 3 (
  9. n)poistetaan ja määrätään sen sijaan raja-arvoksi aiempi 100 mg/m 3 (n); - - -.
  10. b)jos kaasutuslaitoksen ja pääkattilan katsotaan vastoin muutoksenhakijan kantaa muodostavan yhden rinnakkaispolttolaitoksen, ympäristölupa-asian käsittelymaksua on alennettava 8 400 euroa. Lisäksi yhtiö on vaatinut nykyiselle toiminnalle jatkoaikaa siihen asti, kunnes toiminta pystytään tämän valitusasian käsittelyn jälkeen sopeuttamaan määräyksiä vastaavaan tilanteeseen. Jos ensisijainen vaatimus
  11. b)hyväksytään, tuotekaasun puhdistimen rakentamiselle on varattava puolentoista vuoden aika päätöksen lainvoimaiseksi tulemisesta lukien. Jos vaatimusta ei hyväksytä, ympäristölupaviraston päätöstä on muutettava siten, että kaasuttimessa voidaan nykyisellä tavalla polttaa jätettä kolme vuotta lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulemisesta lukien niin, että yhtiö ehtii rakennuttaa kaasuttimen korvaavan laitoksen. Vaatimustensa yleisperusteluina yhtiö on esittänyt muun ohella seuraavaa: Ympäristölupaviraston päätös on muutettavaksi tai kumottavaksi vaadittujen lupamääräysten osalta lainvastainen. Jätteenpolttoasetuksen säännöksiä on tulkittu jätteenpoltosta annetun direktiivin (2000/76/EY, jätteenpolttodirektiivi) tarkoituksen ja ympäristönsuojelulain vastaisesti. Valituksen kohteena olevia lupamääräyksiä annettaessa ei ole otettu huomioon muun muassa jätteenpolttoasetuksen tulkitsemisesta aiheutuvien toimenpiteiden merkitystä ympäristön kokonaisuuden kannalta, toiminnan teknisiä erityisominaisuuksia ja kaasuttimen taloudellista käyttöikää, taloudellisia mahdollisuuksia toteuttaa vaaditut muutokset eikä jätteenpolttodirektiivin ja ympäristönsuojelulain tarkoituksia. Päästöjen ehkäisemistä koskevat lupamääräykset 2-3 sekä 11 ja 12 eivät perustu parhaaseen käyttökelpoiseen tekniikkaan, koska määräyksiä annettaessa ei ole otettu huomioon toiminnan teknisiä erityisominaisuuksia eikä nykyisten laitteiden taloudellista käyttöikää, uusien investointien edellyttämiä rakentamis- ja ylläpitokustannuksia eikä määräysten merkitystä ilmanlaatuun. Muutettaviksi vaaditut lupamääräykset eivät ole tarpeen pilaantumisen ehkäisemiseksi. Vaikka yhtiön valitus lupamääräyksen 11 muuttamisesta hyväksyttäisiin, hiukkaspäästöistä ei yksin eikä yhdessä muiden toimintojen kanssa aiheudu sellaisia muutoksia Lahden kaupungin ilmanlaatuun, että siitä voisi johtua terveyshaittaa tai muuta merkittävää pilaantumista. Ympäristölupavirastolla ei ole myöskään tapauskohtaisen harkinnan perusteella ollut oikeutta määrätä hiukkaspäästöille näin ankaraa raja-arvoa, kun otetaan huomioon ympäristön ilmanlaatu sekä raja-arvon kytkeminen vanhoihin mittaustuloksiin ymmärtämättä tuotannollis-teknisten toimenpiteiden ja niitä kuvaavien mittaustulosten yhteyttä. Lupamääräyksiä ei voida antaa tulkitsemalla jätteenpolttoasetusta direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen vastaisesti. Vaikka direktiivin tarkoitus tulkittaisiin ympäristölupaviraston esittämällä tavalla, tätä tarkoitusta ei voida tulkita ympäristönsuojelulain vastaisesti ympäristönsuojelulain 16 §:ssä olevasta laajemmasta valtuutuksesta huolimatta. Asiaan liittyvillä direktiivin määräyksillä ei ole välitöntä vaikutusta. Lupamääräyksiä mitoitettaessa ei ole otettu huomioon, että ympäristönsuojelulain määräysten tarkoituksena ei ole ollut tiukentaa ilmansuojelulaissa omaksuttua soveltamiskäytäntöä. Lisäksi jätteenpolttoasetuksen ja -direktiivin tarkoituksena on ollut vaikuttaa ilmanlaadun parantamiseen siltä osin kuin päästöt ovat peräisin jätteenpoltosta. Jätteenpolttoasetuksen soveltaminen pääkattilan polttoaineiden poltosta aiheutuviin päästöihin edellyttäisi useiden miljoonien investointia katalyyttiseen typenpoistojärjestelmään, koska kivihiilen poltossa typenoksidien (NO
  12. x)päästöt ylittäisivät tuotekaasun poltosta huolimatta jätteenpolttoasetuksen raja-arvot. Lisäksi on rakennettava rikinpoistolaitos, jos jätteenpolttoasetusta sovelletaan tuotekaasun polttoon. Lisäkustannukset nousevat tällöin yhteensä useisiin kymmeniin miljooniin euroihin. Ympäristölupaviraston tulkinta jätteenpolttoasetuksesta ei perustu parhaaseen käyttökelpoiseen tekniikkaan. Ympäristölupaviraston asettamilla tiukemmilla lupamääräyksillä saattaa olla toiminnan vaikutusalueen ilmanlaatua ja alueen jätehuoltoa heikentävä vaikutus, jos kaasuttimen käyttö joudutaan lopettamaan. Kaasuttimen osuus vuosienergiasta on noin 15 % pääkattilan kuormasta riippuen. Yksityiskohtaisissa perusteluissa valituksessa on esitetty muun ohella seuraavaa: Polttoaineiden osuuksista annettua lupamääräystä 2 ei ole annettu pilaantumisen ehkäisemiseksi. Varsinkin maakaasun ja kivihiilen osuuksista määrääminen ympäristöluvassa, edes suurpiirteisesti, vaarantaa EU:n energiapoliittisten periaatteiden vastaisesti energian tuotantovarmuuden turvaamisen muuttuvissa markkinaolosuhteissa. Energiatuotannon energiamääristä ei voida määrätä lupamääräyksellä ympäristönsuojelulain 43 §:n 2 momentin mukaisesti, koska lain 43 §:n 1 momentin lupamääräyksillä on voitu riittävästi ehkäistä ja vähentää ympäristöhaittoja. Kattila on rakennettu kivihiilikäyttöiseksi. Sen käynnistys- ja tukipolttoaineeksi on myöhemmin asennettu maakaasu. Täyden kuorman jatkuva ajo kivihiilellä tulee olla mahdollista. Tulee myös olla mahdollista korvata kivihiili puhtaammalla maakaasupolttoaineella, jos se on taloudellisesti tai muista tuotanto- ja ympäristöteknisistä syistä järkevää. Lupaehdoissa asetetut päästörajat eivät perustu monipolttoainekattilan asetuksessa sovellettaviin määräyksiin vaan nykyisiin päästörajoihin. Toiminnanharjoittajalla on oikeus valita parhaimmat ja tehokkaimmat keinot päästöjen ja pilaantumisen ehkäisemiseksi. Raakakaasun puhdistusprosessissa vähennetään kloorivetypäästöjä jätteenpolttoasetuksessa vaaditulla tavalla sekä raskasmetalleja, dioksiineja ja furaaneja jätteenpolttoasetuksen määräyksiä tehokkaammin. Myös hiilidioksidi- ja muut päästöt vähenevät, minkä lisäksi loppusijoitettavaksi muuten joutuvan jätteen energiasisältö hyödynnetään tehokkaasti. Kymijärven voimalaitoksella on käytetty kaasuttimen tuotekaasua kattilan polttoaineena yli kuusi vuotta. Joka vuosi on suoritettu mittauksia tuotekaasun ja kivihiilen rinnakkaispolton ajotilanteista verrattuna referenssitilaan vuodelta 1997, jolloin käytettiin vain kivihiiltä eikä kaasutinta vielä ollut. Mittauksissa tuotekaasu on ollut puhdistamatonta. Siitä huolimatta pääosa jätteenpolttoasetuksen jätteenpolttoon liittyvistä päästörajoista on täyttynyt koko ajan. Prosessipolttoaineen osalta ylittyvät vain rikkidioksidien ja typen oksidien rajat. Kymijärven voimalaitoksella on suoritettu vuonna 2003 ja 2004 yhteensä 3 000 ajotuntia tuotekaasun puhdistuskokeita, joissa osa tuotekaasusta on johdettu koetta varten rakennettuun puhdistinlaitteistoon. Raskasmetallikomponenteissa saavutetaan yli 99 % pidätysaste lähes kaikille komponenteille tuotekaasun suodatuksella. Dioksiini- ja furaanipitoisuudet ovat alle 0,0004 ng/m 3 (
  13. n)I-TEQ, vaikka kaasuttimen polttoaineena on 100 % REF. Jätteenpolttoasetuksen vertailukelpoinen raja-arvo on 0,1 ng/m 3 (
  14. n)I-TEQ. Kokonaisdioksiini- ja furaanipitoisuus on alle määritysrajan. Polttoaineen kloorista 75-85 % sitoutuu tuhkaan, joka saadaan poistettua tuotekaasun puhdistimessa. Kun tuotekaasun joukkoon syötetään lisäainetta ennen puhdistinta kloorin sitomiseksi, se sitoo kloorista vielä 70 %. Tällöin syötetyn polttoaineen kloorista sitoutuu tuhkaan yli 95 %. Rikkidioksidipitoisuus vaihtelee raja-arvosta 30 mg/m 3 (
  15. n)ylöspäin. Tuotekaasun puhdistinlaitteistoa ei ole suunniteltu rikinpoistoon. Puhdistetun tuotekaasun pölypitoisuus on niin matala, että polton jälkeisen savukaasun pölypitoisuuden voidaan arvioida olevan alle 3 mg/m 3 (n). Puhdistettu tuotekaasu on niin hyvälaatuista, että jätteenpolttoasetuksen vaatimukset voidaan täyttää. Pääkattilaa ei ole syytä tulkita rinnakkaispolttolaitokseksi. Lupamääräyksiä antamalla olisi muutenkin voitu varmistaa ympäristönsuojelulain ja jätteenpolttoasetuksen noudattaminen sekä jätteen polttamiseen liittyvien ylikansallisten ympäristötavoitteiden toteutuminen. Rinnakkaispolttolaitos on määritelty jätteenpolttoasetuksen 2 §:n 5 kohdassa ja jätteenpolttodirektiivin 3 artiklan 5 kohdassa. Rinnakkaispolttolaitoksella tarkoitetaan sekä direktiivin että täytäntöönpanoasetuksen mukaan kiinteää tai liikkuvaa laitosta, jonka pääasiallisena tarkoituksena on tuottaa energiaa tai aineellisia tuotteita ja jossa käytetään jätettä vakinaisena tai lisäpolttoaineena tai jossa jätettä lämpökäsitellään sen käsittelemiseksi. Polttolaitoksen ja rinnakkaispolttolaitoksen erottaa toisistaan niiden pääasiallinen käyttötarkoitus. Kymijärven voimalaitoksen kaasutin käyttää jätettä polttoaineena tuottaakseen kaasua (kaasutuote) pääkattilalle. Kymijärven kaasuttimesta ei johdeta kaasua ulos. Poltosta saatava raakakaasu puhdistetaan ja prosessista saatava tuotekaasu johdetaan jalostettuna pääkattilalle. Jätteenpolttodirektiivin ja -asetuksen puhdistustavoitteet täytetään jo tässä vaiheessa. Direktiivin ja asetuksen nojalla ei voida asettaa ylimääräisiä puhdistamisvelvoitteita pääkattilan polttoaineille, kuten kivihiilelle. Se ei ole tarpeen myöskään pilaantumisen ehkäisemiseksi eikä ympäristöluvan myöntämisedellytysten täyttämiseksi. Jätteenpolttodirektiivin sekoitussääntö johtaa siihen, että myös muiden polttoaineiden haitta-aineet on puhdistettava huomattavasti tehokkaammin. Direktiivin tarkoitus edellyttää poistokaasun puhdistamista vain siltä osin kuin haitta-aineet ovat peräisin jätteen polttamisesta. Tämän vuoksi pääkattilan ja kaasuttimen tulkintaa rinnakkaispolttolaitokseksi ei voida perustella direktiivin tavoitteilla. Kaasu ei ole jätedirektiivissä ja -laissa tarkoitettua kiinteää tai nestemäistä jätettä, jonka haltija on velvollinen poistamaan käytöstä. Tuote erottuu jätteestä tässä suhteessa sekä muun muassa korkean jalostusasteensa ja vähäisen ympäristön pilaantumisvaaran ansiosta. Myös kaasun muuttuminen raakakaasusta tuotteeksi ja tuotekaasun poltto on tulkittava jätteenpolttodirektiivin määräykset huomioon ottaen näistä lähtökohdista. Kaasun poltto ei sellaisenaan ole jätteen- tai rinnakkaispolttoa. Kaasuttimen prosessissa poltetaan jätettä. Jos jätteenpolttodirektiivin ja -asetuksen vaatimukset täytetään jo tuotekaasun valmistusprosessissa, pääkattilan päästöissä jätteenpolton seuraukset eivät näy. Tällöin pääkattilan polttoprosessissa näkyvät vain tuotekaasun polttamisen kokonaispäästöjä vähentävät seuraukset, jolloin haitallisen poistokaasun sijaan voidaan puhua tuotekaasusta. Tämä on tilanne Kymijärven voimalaitoksella. Jätteenpolttodirektiivin johdannon 27 kohdan mukaan ”Jätteiden rinnakkaispolton laitoksissa, joita ei ole pääasiallisesti tarkoitettu jätteiden polttoon, ei olisi sallittava aiheuttaa tällaisen rinnakkaispolton savukaasuista johtuvia epäpuhtauspäästöjä, jotka ylittävät jätteen polttoon tarkoitettujen polttolaitosten päästöille asetetut rajat.” Rinnakkaispolton sääntelyn tarkoituksena on ollut vähentää savukaasupäästöjä siltä osin kuin savukaasut muodostuvat jätemateriaalin poltosta. Direktiivin tarkoituksena ei ole ollut ratkaista muiden polttoaineiden poltosta aiheutuvien päästöjen vähentämistä jätteenpolttoasetuksella, vaan vähentää yksinomaan jätemateriaalin polton osalta savukaasujen epäpuhtauksia. Kymijärven kaasuttimesta ei johdeta jätteenpolttoasetuksen 2 §:ssä tarkoitettuja päästöjä suoraan ilmaan, vaan jätteenpolttoasetuksen vaatimukset täyttävän tuotekaasun poltosta aiheutuvat päästöt johdetaan ilmaan pääkattilan kautta. Jätettä, tai edes sen polttamisen haitallisia vaikutuksia, ei käsitellä Kymijärven voimalaitoksen pääkattilassa loppuun. Jäte käsitellään loppuun jo kaasuttimessa ja käsittelyn haitalliset vaikutukset ehkäistään kaasuttimen raakakaasun puhdistamis- ja jalostamisprosessissa, jossa tuotekaasua valmistetaan. Rinnakkaispolttolaitoksen ja -polton määritelmä on tulkittava jätteenpolttodirektiivin tarkoituksesta ja sanamuodosta käsin, koska jätteenpolton haitalliset vaikutukset ehkäistään ennen pääkattilaa. Jätteenpolttoasetuksen sanamuoto ei poikkea olennaisesti direktiivistä. Se antaa mahdollisuuden direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti tulkita, että Kymijärven voimalaitoksen kaasuttimen ja pääkattilan osuus ympäristönsuojeluasetuksessa tarkoitetusta toimintakokonaisuudesta ei muodosta jätteen rinnakkaispolttolaitoksen toimintakokonaisuutta. Koska lupamääräyksissä ei ole otettu huomioon kaasuttimen teknisiä erityisominaisuuksia eivätkä lupamääräykset ole parhaan käyttökelpoisen tekniikan määritelmän mukaisesti mitoitettu, se johtaa kaasuttimen käytön lopettamiseen ennen sen taloudellisen käyttöajan loppumista. Asetus on ristiriidassa lain kanssa eikä sitä perustuslain 107 §:n nojalla pidä ristiriitatilanteessa soveltaa lainkaan. Lupamääräyksiä 3 ja 12 on muutettava niin, että tuotekaasun polttamista voimalaitoksella ei pidetä jätteenpolttona. - - - Nykyisin kattilassa käytetään vähärikkistä kivihiiltä. Vähärikkinen hiili tekee hiukkaspäästörajan saavuttamisen vaikeammaksi, koska sähkösuotimen erotusaste huononee rikkipitoisuuden vähentyessä. Voimalaitoksen hiukkaspäästöt eivät heikennä Lahden ilmanlaatua terveydellisesti haitalliselle tasolle. Asetettu hiukkasraja-arvo vaarantaa lupamääräyksen noudattamisen erilaisissa tuotanto-olosuhteissa. Ilmanlaatunormit eivät edellytä parasta käyttökelpoista tekniikkaa ankarampia määräyksiä edes ympäristönsuojelulain 4 §:n varovaisuusperiaatteen mukaisesti tulkittuna. Jo toteutetut poltto- ja puhdistustekniset keinot ja niiden huolellinen käyttö eivät kaikissa olosuhteissa varmista raja-arvon saavuttamista ilman suhteettomia investointeja. Koska Lahden kaupungin ilmanlaatu on pysynyt ja pysyy terveydellisesti hyväksyttävällä tasolla, ei perusteita raja-arvon kiristämiselle ole. Raja-arvon kiristäminen uutta tekniikkaa määrittelemättä ei muutenkaan ole pilaantumisen ehkäisemiseksi tai rajoittamiseksi annettu lupamääräys. Raja-arvo on vain teknisen puhdistustehon kuvaaja. Ympäristölupaviraston viittaama hiukkaspäästön mittaustulos vuodelta 2001 on saavutettu pakollisista raja-arvoista riippumatta. Se ei ole peruste päästötuloksen kiristämiseen. - - - Käsittelymaksu määrätään ympäristönsuojelulain 105 §:n perusteella niin, että käsittelymaksun suuruudesta määrättäessä noudatetaan maksuperustelakia (150/1992) sekä ympäristöministeriön asetuksia 1415/2001 ja 1416/2001, joiden liitteissä on määritelty ympäristölupa-asioille kiinteät hinnat. Kiinteästi määriteltyjä asetuksien hintoja on pyrittävä soveltamaan niin, etteivät ne ole ristiriidassa lain tasoisten määräysten kanssa. Asetuksen 1416/2001 perusteella korkeimpaan maksuluokkaan kuuluvan toiminnan käsittelymaksuun lisätään 50 % muiden toimintojen maksuista. Tällä tarkoitetaan sellaisia erikseen luvanvaraisia toimintoja, jotka ympäristönsuojeluasetuksen 2 §:n toimintakokonaisuuden määritelmän mukaisesti käsitellään samassa lupa-asiassa. Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksen lupamääräysten 3 ja 12 nojalla kaasutin ja pääkattila muodostavat yhden erikseen luvanvaraisen rinnakkaispolttolaitoksen (voimalaitos), jonka pääasiallinen tarkoitus on tuottaa energiaa. Ympäristölupa-asian käsittelymaksu ei missään tapauksessa perustu omakustannushintaan eikä maksu vastaa tuotettua palvelua. Suoraan asetuksen nojalla on hinnasta poistettava erikseen luvanvaraisen kaasutinlaitoksen osuutta vastaava hinta 8 400 euroa. 2.2 Lausunnot ja selitykset hallinto-oikeudelle Hämeen ympäristökeskus on valituksen johdosta lausunut muun ohella, että ympäristölupavirasto on päätöksen määräyksissä 3 ja 12 tulkinnut kaasuttimessa tapahtuvan jätteiden kaasuttamisen ja siinä syntyvän tuotekaasun kattilassa polttamisen olevan jätteenpolttoasetuksen alaista toimintaa. Yhtiön tulkinnan mukaan kaasutin ja kattila ovat omia erillisiä yksiköitä, ja niissä tapahtuvat prosessit ovat itsenäisiä. Yhtiön mukaan kaasuttimen toimintaan tulisi soveltaa soveltuvin osin jätteenpolttoasetusta. Sen sijaan tuotekaasun polttaminen olisi kaasumaisen jätteen polttamista, johon ei sovellettaisi jätteenpolttoasetusta. Ympäristökeskus on katsonut, että kaasutin ja voimalaitoksen kattila muodostavat kokonaisuuden. Kaasuttimen käyttö itsenäisenä yksikkönä ilman kattilaa ei liene mahdollinen eikä järjellinen ratkaisu, vaan kaasutin tarvitsee peräänsä kattilan, jossa varsinainen poltto tapahtuu. Kaasutin ei voi toimia ilman kattilaa. Näin ollen kattilan luonne ja sen kautta toimintaehdot määräytyvät kattilaan syötettävien polttoaineiden lisäksi kaasuttimeen syötettävien polttoaineiden perusteella. Voimalaitoksen toiminta on jätteenpolttoasetuksen alaista toimintaa, eikä lupamääräyksiä 3 ja 12 ole tältä osin tarpeen muuttaa. Yhtiö on valituksensa perusteluissa vedonnut parhaimpaan käytettävissä olevaan tekniikkaan. Suurten polttolaitosten BREF-asiakirja on vielä valmisteilla. Kansallisen BAT-julkaisun (Finnish Expert Report on Best Available Techniques in Large Combustion Plants, Suomen ympäristökeskus 2001) mukaan rikkidioksidipäästön BAT-taso kivihiiltä pölypoltolla polttavalla yli 300 MW laitoksella on 100-200 mg/m 3 (
  16. n)(O 2 6 %). Typenoksidien BAT-taso Kymijärven voimalaitoksen tapauksessa on 340-420 mg/m 3 (
  17. n)(O 2 6 %). Kymijärven voimalaitoksen päästöt ylittävät molemmat BAT-tasot. Kymijärven voimalaitoksella käytössä oleva kaasutin on modernia huipputekniikkaa jätteenpolton sektorilla varsinkin, jos tuotekaasun puhdistuslaitteisto otetaan käyttöön. Hyödyt hyvästä ja vähäpäästöisestä jätteenpolttotekniikasta saadaan laitoksella hyödynnettyä kevyemmällä savukaasunpuhdistustarpeella kuin esimerkiksi perinteisessä sekajätteen arinapoltossa. Kymijärven voimalaitoksen tapauksessa ongelmia päästörajoihin pääsemisessä aiheuttavat kivihiilen poltosta syntyvät suuret rikkidioksidi- ja typenoksidipäästöt. Kaasuttimen käyttö on pienentänyt voimalaitoksen ilmapäästöjä. Ympäristökeskuksen mielestä kuitenkaan laitoksen pääpolttoaineen poltosta tulevat korkeat päästöt eivät ole hyväksyttävä peruste jätteenpolttoasetuksen noudattamatta jättämiselle. Lupamääräyksessä 2 on asetettu käytettäville polttoaineille suhteelliset osuudet. Ympäristöluvan valvonnan kannalta määräys on hankala. Määräys ei sisällä ympäristönsuojelullisia näkökohtia, joten määräyksessä 2 annetut suhteelliset osuudet voidaan poistaa kokonaan tai vaihtoehtoisesti korvata absoluuttisilla maksimimäärillä (yksikköä vuodessa). Lupamääräyksessä 11 on asetettu höyrykattilalle hiukkaspäästöraja 50 mg/m 3 (n). Edellä mainitun kansallisen BAT-julkaisun mukaan hiukkaspäästön BAT-taso kiinteitä polttoaineita polttavalle yli 300 MW:n laitokselle on 10-30 mg/m 3 (
  18. n)(O 2 6 %). Toisaalta Kymijärven voimalaitos on paikallisesti merkittävä hiukkaspäästäjä. Edellä mainituista syistä ympäristölupaviraston asettamaa hiukkaspäästörajaa 50 mg/m 3 (
  19. n)ei ole tarpeen muuttaa. Salpausselän luonnonystävät ry on valituksen johdosta antamassaan selityksessä esittänyt, että ympäristölupaviraston päätös pysytetään voimassa, sillä kyse on jätteenpolttoasetuksen mukaisesta jätteenpolttolaitoksesta. Itä-Suomen ympäristölupavirasto on lausunnossaan valituksen johdosta muun ohella todennut, että lupamääräyksessä 2 on hyväksytty hakijan esittämät polttoaineosuudet, jotka vastaavat nykyisiä ja myös arvioituja, tulevia polttoaineiden osuuksia. Osuudet ovat likimääräisiä arvoja. Näin valvova viranomainen voi arvioida uuden luvan hakemuksen tarvetta, jos polttoaineiden keskinäiset osuudet olennaisesti muuttuvat. Lupamääräykset 3 ja 12 on perusteltu päätöksestä ilmenevällä tavalla niin, että kyseessä on jätteenpolttoasetuksen mukainen rinnakkaispolttolaitos. Hiukkaspäästöjen raja-arvo tulee olla 50 mg/m 3 (n). Lupapäätöksen perusteluihin ei ole lisättävää. Käsittelymaksu on maksuperustelain ja ympäristöministeriön asetusten mukainen ja vastaa myös työmäärältään perittyä maksua. 2.3 Vaasan hallinto-oikeuden ratkaisu Vaasan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hyväksynyt Lahti Energia Oy:n ympäristölupaviraston päätöksestä tekemän valituksen osaksi ja muuttanut muun ohella lupamääräyksen 12 ensimmäistä kappaletta sekä luvan voimassaoloa ja lupamääräysten tarkistamista koskevaa kohtaa. Muutetut kohdat kuuluvat seuraavasti: ”12. Voimalaitoksen höyrykattilan päästöraja-arvot vuorokausikeskiarvoina (C prosessi ja C jäte) poltettaessa yhdyskuntajätteestä valmistetusta kierrätyspolttoaineesta kaasutettua tuotekaasua ovat 29.12.2005 alkaen seuraavat, kuitenkin niin, että 29.12.2005 - 1.1.2008 välisenä aikana kivihiilen rinnakkaispolton raja-arvoa laskettaessa saadaan noudattaa sulkuihin merkittyjä päästöraja-arvoja: Päästö Päästöraja-arvot Kivihiili (C prosessi) (mg/m 3 (n), 6 % O 2) SO 2 200

(630)NO 2 150
(630)Hiukkaset 30
(50)Maakaasu (C prosessi) (mg/m 3 (n), 3 % O 2) SO 2 35 NO 2 300 Hiukkaset 5 Tuotekaasu (C jäte) (mg/m 3 (n), 11 % O 2) SO 2 50 NO 2 400 Hiukkaset 10 Rinnakkaispolttolaitoksen kokonaispäästön raja-arvot määritellään kullekin savukaasun sisältämälle epäpuhtaudelle seuraavasti: V jäte x C jäte + V prosessi x C prosessi jaettuna V jäte + V prosessi = C C: epäpuhtauden kokonaispäästön raja-arvo V jäte : pelkästään jätteen poltosta syntyvän savukaasun volyymi, joka määritetään erilliskerätystä, lajitellusta polttokelpoisesta yhdyskuntajätteestä valmistetusta kierrätyspolttoaineesta. V prosessi : kivihiilen ja maakaasun polttamisesta syntyvän savukaasun volyymi. C jäte ja C prosessi : tarkoitetaan edellä määrättyjä epäpuhtauksien päästöraja-arvoja. - - - - - - - - - - - - Luvan voimassaolo ja lupamääräysten tarkistaminen Lupa on voimassa toistaiseksi. Toiminnanharjoittajan on tehtävä hakemus ympäristöluvan lupamääräysten tarkistamiseksi 1.3.2007 mennessä. Hakemuksessa on esitettävä, mitä ympäristönsuojeluasetuksen 8-13 §:ssä säädetään sekä muun ohella kattava yhteenveto toiminnan päästö- ja vaikutustarkkailusta sekä muu päätöksessä vaadittu selvitys. - - -.” Muilta osin hallinto-oikeus on hylännyt yhtiön valituksen. Vaasan hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti: 1. Kokonaan tai osittain hyväksytyt vaatimukset Lupamääräys 12 Kivihiilen rikkidioksidi-, typenoksidi- ja hiukkaspitoisuudet Lupamääräykseen 12 on kivihiilen polton rikkidioksidin, typenoksidin ja hiukkasten päästöraja-arvoihin lisätty sulkuihin raja-arvot, joita kivihiilen rinnakkaispolton raja-arvoa laskettaessa saadaan noudattaa 29.12.2005 - 1.1.2008 välisenä aikana. Lisäksi happipitoisuus, jolla tuotekaasun raja-arvot tulee saavuttaa, on muutettu 11 %:iin. Ympäristölupavirasto ei ole katsonut tarpeelliseksi lupamääräyksissä 8 ja 9 muuttaa voimalaitoksen höyrykattilan rikkidioksidi- eikä typenoksidipäästöjen voimassa olevia raja-arvoja eikä muuttaa hiukkaspäästön raja-arvoa enempää kuin lupamääräyksessä 11 on edellytetty. Se ei ole ollut eikä ole tarpeen paikallisen ilmanlaadun turvaamiseksi ja toiminnan aiheuttamien päästöjen vaikutusten vähentämiseksi. Tämän vuoksi ei ole syytä myöskään asettaa kivihiilen poltolle tiukempia päästöraja-arvoja silloin, kun kysymys on jätteenpolttoasetuksen soveltamisalaan kuuluvien jätteiden poltosta osana rinnakkaispolttoa. Kivihiilen poltolle ei tule asettaa tässä yhteydessä päästöjen osalta sen suurempia vaatimuksia kuin kivihiilen poltolle yleensä. Se, että kattilassa poltetaan, ja vieläpä pääosin, muita polttoaineita kuin jätteestä kaasutettua tuotekaasua, ei voi ympäristönsuojelulain mukaisten ympäristön suojelutavoitteiden ja jätteenpolttodirektiivin tai -asetuksen tavoitteidenkaan perusteella johtaa siihen, että muiden polttoaineiden päästöraja-arvoille asetetaan tiukemmat päästörajat ja puhdistusvaatimukset. Direktiivin tarkoituksen perusteellakin on katsottava riittäväksi, että jäteperäiselle polttoaineelle eli tuotekaasulle asetetaan direktiivin tai jätteenpolttoasetuksen tiukat päästöraja-arvot vain siltä osin kuin haitta-aineet ovat peräisin jätteen polttamisesta. 2. Hylätyt vaatimukset Jätteenpolttoasetuksen soveltaminen, laitoskokonaisuus Jätteenpolttoasetuksen 1 §:n 1 momentin mukaan mainittua asetusta sovelletaan poltto- tai rinnakkaispolttolaitokseen, jossa poltetaan kiinteää tai nestemäistä jätelaissa (1072/1993) tarkoitettua jätettä. Saman asetuksen 2 §:n 5 kohdan mukaan asetuksessa tarkoitetaan rinnakkaispolttolaitoksella kiinteää tai liikuteltavaa laitosta, jonka pääasiallisena tarkoituksena on tuottaa energiaa tai aineellisia tuotteita ja jossa käytetään jätettä vakinaisena tai lisäpolttoaineena, taikka jossa jätettä lämpökäsitellään muutoin sen käsittelemiseksi, mukaan lukien laitosalueen ja koko laitoksen rinnakkaispolttolinjat sekä jätteen vastaanotto- ja varastointitilat ja laitosalueella tehtävään esikäsittelyyn tarkoitetut laitteistot, jäte-, polttoaine- ja ilmansyöttöjärjestelmät, kattilat, savukaasujen käsittelylaitteistot, laitosalueella olevat polttojätteiden ja jäteveden käsittely- ja varastointilaitteistot, poistoputket sekä polttamisen valvontaan ja poltto-olosuhteiden rekisteröintiin ja seurantaan tarkoitetut laitteet ja järjestelmät. Lahden Kymijärven voimalaitos koostuu höyrykattilasta ja höyryturbiinista sekä kaasuturbiinista ja sen jälkeisestä pakokaasukattilasta. Lisäksi kaasuttimella tuotetaan kiinteistä polttoaineista pyrolyysin avulla tuotekaasua poltettavaksi höyrykattilassa. Kaasutinlaitoksen pääasiallisena polttoaineena on kuivajätteestä valmistettu kierrätyspolttoaine, joka muodostuu metsäteollisuuden puujätteestä, purkupuusta, lajitellusta yhdyskuntajätteestä sekä autorengas- ja muovimurskeesta. Ympäristölupavirasto on Lahden Kymijärven voimalaitokselle antamassaan ympäristöluvassa katsonut, että kierrätyspolttoaineen kaasutinlaitos ja kaasua polttava voimalaitos yhdessä muodostavat jätteenpolttoasetuksessa tarkoitetun rinnakkaispolttolaitoksen. Asiakirjoissa olevan selvityksen mukaan yhtiö on ilmoittanut rakentavansa tuotekaasun puhdistuslaitoksen. Rakentamiselle ei ole aikataulua eikä sitä ole ympäristölupaviraston päätöksessä määrätty rakennettavaksi. Yhtiön valituksesta ilmenee, ettei puhdistuslaitosta rakenneta, jos yhtiön tulkintaa tuotekaasun poltosta ei hyväksytä. Yhtiö on valituksessaan katsonut, että erillisessä tuotekaasun valmistuslaitoksessa puhdistetun ja jalostetun tuotekaasun polttoa pääkattilassa ei ole pidettävä jätteen rinnakkaispolttona ja vaatinut tähän liittyen lupamääräysten 3 ja 12 muuttamista tämän käsitystapansa mukaisiksi. Jätteenpolttodirektiivin ja sen nojalla annetun jätteenpolttoasetuksen tavoitteena on ehkäistä ja rajoittaa niin hyvin kuin se käytännössä on mahdollista jätteiden poltosta ja rinnakkaispoltosta aiheutuvia ympäristöhaittoja ja erityisesti ilmaan, maaperään sekä pinta- ja pohjavesiin joutuvien päästöjen aiheuttamaa pilaantumista ja tästä ihmisten terveydelle aiheutuvia vaaroja. Jätteenpolttoasetuksen kautta jätteiden poltosta aiheutuvat päästöt saadaan nykyistä kattavamman ja tiukemman sääntelyn piiriin. Direktiivissä todetaan, että tavoitteen saavuttamiseksi on poltto- ja rinnakkaispolttolaitoksille asetettava tiukat toimintaedellytykset ja tekniset vaatimukset, vahvistettava päästöjen raja-arvot ja toiminnassa on muutoinkin noudatettava, mitä jätedirektiivissä edellytetään. Jätteenpolttodirektiivin tavoitteen saavuttaminen voisi vaarantua, jos direktiivin soveltamisalaa tulkittaisiin suppeasti siten, että direktiivin vaatimuksia ei sovellettaisi esikäsitellyn jätteen polttoon. Esikäsittely edesauttaa direktiivin vaatimusten saavuttamista ja voi vähentää puhdistuslaitteistolta edellytettävää suorituskykyä, mutta se ei voi johtaa siihen, että direktiivin vaatimukset, muun ohella ylimmät sallitut päästörajat poltosta aiheutuville päästöille, voitaisiin kokonaan sivuuttaa. Direktiivin laaja soveltamisala on sopusoinnussa yhteisön jätehierarkiaa tukevan lainsäädäntötavan kanssa. Jos jätteiden hävittämiseen polttamalla tai sijoittamalla ne kaatopaikalle annettaisiin soveltamisalaltaan suppeita ja sisällöltään lieviä säädöksiä, jätehierarkian alkupäässä oleva jätteiden synnyn ehkäisy ja jätteiden hyödyntäminen kärsisivät. Jätedirektiivin 1 artiklan mukaan jätteellä tarkoitetaan mitä tahansa direktiivin liitteessä I esitetyissä luokissa mainittua ainetta tai esinettä, jonka haltija hävittää, aikoo hävittää tai on velvollinen hävittämään. Jätteen hävittäminen tapahtuu joko hyödyntämisellä tai huolehtimisella. Jätelaissa hävittäminen on korvattu sanalla käytöstä poistaminen ja huolehtiminen sanalla käsittely. Kymijärven voimalaitokseen kuuluvassa kaasuttimessa käsitellään jätedirektiivissä ja jätelaissa tarkoitettua jätettä. Hallinto-oikeus on katsonut, että kaasutinta ei ole erillisenä toimintana pidettävä jätteenpolttodirektiivissä tarkoitettuna polttolaitoksena, koska kaasutus on lämpökäsittelyä ja ollakseen polttolaitos laitoksessa tulisi olla polttamiseen tarkoitettu linja. Näin ollen kaasuttimen toiminnasta yksinään ei synny sellaisia päästöjä, joita direktiivillä on tarkoitettu säädeltävän. Jätteen käsittelyä ei suoriteta loppuun kaasuttimessa, vaan lämpökäsittelyssä syntynyt kaasu johdetaan hyödynnettäväksi Kymijärven voimalaitoksen höyrykattilaan, jossa se poltetaan. Jätteen hyödyntämisen aiheuttamat päästöt ilmaan muodostuvat tosiasiallisesti vasta voimalaitoksen höyrykattilassa. Näin ollen kaasutin ja voimalaitos yhdessä muodostavat jätteenpolttodirektiivissä ja jätteenpolttoasetuksessa tarkoitetun rinnakkaispolttolaitoksen. Edellä kuvattu direktiivin tavoitteisiin pohjautuva tarkastelutapa johtaa siihen, että soveltamisalaa koskevassa asiassa ei ole merkitystä sillä, miten jäte on esikäsitelty ennen polttamista ja onko käsittelyn välituotteena syntyvää poltettavaa kaasua pidettävä jätedirektiivissä tarkoitettuna jätteenä. Sillä seikalla, että kaasua poltettaessa saavutetaan pienempi päästöraja kuin kivihiiltä poltettaessa, ei ratkaista sitä kysymystä, kuuluuko jätteestä valmistetun kaasun poltto jätteenpolttoasetuksen soveltamisalaan vai ei. Jätteenpolttodirektiivin (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi jätteenpoltosta 2000/76/EY) 21 artiklan mukaan kansalliseen täytäntöönpanoon varattu aika päättyi 28.12.2002. Direktiivi on niin sanottu minimidirektiivi, joten kansallisessa täytäntöönpanossa ei voida säätää direktiivissä asetettuja lievempiä vaatimuksia. Direktiivi on Suomessa täytäntöönpantu 15. toukokuuta 2003 annetulla valtioneuvoston asetuksella jätteen polttamisesta, joka on tullut voimaan 1. päivänä kesäkuuta 2003. Asetuksen 27 §:n (voimaantulosäännös) 3 momentin mukaan käytössä olevaan poltto- tai rinnakkaispolttolaitokseen asetusta sovelletaan 29. päivästä joulukuuta 2005 alkaen. Asetuksella kumottavia säädöksiä sovelletaan niiden soveltamisalaan kuuluvaan käytössä olevaan poltto- tai rinnakkaispolttolaitokseen 28. päivään joulukuuta 2005 saakka. Siihen sovelletaan kuitenkin edellä todetun estämättä jätteenpolttoasetuksen liitteissä erikseen mainittuja säädöksiä jo asetuksen voimaantulopäivästä. Edellä esitetyn johdosta hallinto-oikeus on hylännyt Lahti Energia Oy:n valituksen siltä osin kuin valituksen kohdassa
  1. b)on vaadittu, että jätepolttoaineen käyttöä kaasuttimessa 28.12.2005 jälkeen koskevia lupamääräyksiä 3 ja 12 on muutettava niin, että erillisessä tuotekaasun valmistuslaitoksessa puhdistetun ja jalostetun tuotekaasun polttoa pääkattilassa ei ole pidettävä jätteen rinnakkaispolttona. Lupamääräys 2 Lupamääräyksen 2 mukaan voimalaitoksen höyrykattilan polttoaineena käytetään kivihiiltä noin 80 %, maakaasua noin 5 % ja kaasuttamalla valmistettua tuotekaasua noin 15 % kattilaan syötetyn polttoaineen energiamäärästä. Lisäksi voidaan käyttää kevyttä tai raskasta polttoöljyä käynnistyksessä tai muussa poikkeuksellisessa tilanteessa. Määräys perustuu hakemuksessa esitettyihin polttoaineiden energiaosuuksiin. Lupamääräystä ei ole muodollisesti annettu pilaantumisen ehkäisemiseksi eikä määräyksellä siten ole välittömiä ympäristönsuojelullisia vaikutuksia. Toisaalta lupa on hakemuksen mukaisesti annettu tietyille likimääräisille polttoainemäärille, jotka vastaavat myös arvioituja, tulevia polttoaineiden osuuksia, joiden määrien muuttaminen voi johtaa ympäristönsuojelulain 28 §:n 3 momentin nojalla luvan muuttamisen tarpeeseen. Tämän vuoksi lupamääräystä 2 ei kumota tai muuteta. - - - Lupamääräys 11 Lupamääräyksessä 11 on voimalaitoksen höyrykattilan hiukkaspäästöille asetettu raja-arvoksi 50 mg/m 3 (
  2. n)kuivaa savukaasua redusoituna 6 %:n happipitoisuuteen 31.12.2007 saakka. Yhtiö on vaatinut raja-arvon muuttamista arvoon 100 mg/m 3 (n). Kansallisen BAT-julkaisun mukaan hiukkaspäästöjen BAT-taso kiinteitä polttoaineita polttavalle yli 300 MW:n laitokselle on 10-30 mg/m 3 (
  3. n)(O 2 6 %). Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan Kymijärven voimalaitos on paikallisesti merkittävä hiukkaspäästäjä. Tämän vuoksi ilmaan johdettavien päästöjen rajoittaminen on tarpeen parhaan käyttökelpoisen tekniikan käytön varmistamiseksi, paikallisen ilmanlaadun turvaamiseksi ja toiminnan aiheuttamien päästöjen vaikutusten vähentämiseksi. Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan pääkattilan eli nyt puheena olevan kattilan toteutunut hiukkaspäästö on vuonna 2001 ollut 30 mg/m 3 (n). Ympäristölupaviraston lupamääräyksessä 11 asettamaa hiukkaspäästörajaa ei ole syytä muuttaa. Käsittelymaksun alentaminen Yhtiö on vaatinut, että ympäristölupa-asian käsittelymaksua (21 000 euroa) on alennettava 8 400 euroa, jos kaasutinlaitoksen ja pääkattilan katsotaan muodostavan rinnakkaispolttolaitoksen. Ympäristönsuojelulain 105 §:n mukaan ympäristönsuojelulain mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä valtion viranomaisessa voidaan periä maksu, jonka suuruutta määrättäessä noudatetaan, mitä valtion maksuperustelaissa (150/1992) ja sen nojalla annettavassa ympäristöministeriön asetuksessa säädetään. Ympäristöministeriön asetus (1416/2001) on säädetty valtion maksuperustelain (150/1992) 8 §:n nojalla sellaisena kuin se on laissa 384/1994. Asetuksen liitteenä olevan maksutaulukon mukaan ympäristönsuojeluasetuksen 2 §:n mukaista toimintakokonaisuutta koskevan lupa-asian käsittelystä peritään yhdistetty maksu siten, että korkeimpaan maksuluokkaan kuuluvan toiminnan käsittelymaksuun lisätään muiden toimintojen osuutena 50 prosenttia näiden toimintojen maksuista. Työmäärästä riippuen taulukon mukainen maksu voidaan periä 35 prosenttia taulukon mukaista maksua korkeampana tai matalampana. Lupamääräysten tarkistamista koskevan hakemuksen käsittelystä peritään maksu, jonka suuruus on 30 prosenttia taulukon mukaisesta maksusta. Nyt ei ole ollut kysymyksessä lupamääräysten tarkistamista koskevaan hakemukseen annettu ratkaisu. Ympäristölupavirasto on laskenut maksun siten, että voimalaitoksen taulukon mukaiseen maksuun on lisätty puolet kaasutinlaitoksen käsittelyn ja puolet polttoainevaraston taulukon mukaisesta käsittelyn hinnasta, jolloin summaksi on saatu 21 000 euroa. Haettu lupa, edellä esitetyt säännökset sekä maksun laskutapa ja taulukon mukaiset maksut huomioon ottaen ympäristölupaviraston päätöstä maksun suuruuden osalta ei ole luvan hakijan valituksesta syytä muuttaa. Lopputulos Hallinto-oikeuden päätöksessä mainituilla ja muutoin ympäristölupaviraston päätöksestä ilmenevillä perusteilla ja oikeusohjeilla hallinto-oikeus on katsonut, ettei ympäristölupaviraston päätöstä ole syytä hallinto-oikeuden tekemiä muutoksia enempää muuttaa. 3. Asian käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa ennen ennakkoratkaisupyyntöjä 3.1 Yhtiön valitus ja sen johdosta hankittu selvitys Lahti Energia Oy on valituksessaan vaatinut, että Vaasan hallinto-oikeuden ja Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksiä muutetaan seuraavasti: 1. Polttoaineiden enimmäisosuuksista pääkattilassa määräävä lupamääräys 2 kumotaan. 2. Erillisessä tuotekaasun valmistuslaitoksessa puhdistetun ja jalostetun tuotekaasun polttoa pääkattilassa ei saa pitää jätteen rinnakkaispolttona, minkä vuoksi lupamääräykset 3 ja 12 on muutettava jäljempänä yksilöidyllä tavalla. 3. Kaasuttimen jätepolttoaineelle klooripitoisuuden 0,5 % ja elohopeapitoisuuden 0,05 % asettava lupamääräys 4 on kumottava. Yhtiö on sittemmin 29.4.2010 päivätyssä selityksessään luopunut mainitusta lupamääräystä 4 koskevasta vaatimuksestaan. 4. Lupamääräys 11 on muutettava niin, että asetetaan hiukkaspäästöraja-arvoksi 100 mg/m m 3 (n). 5. Jos kaasutuslaitoksen ja pääkattilan katsotaan muodostavan yhden rinnakkaispolttolaitoksen, lupa-asian käsittelymaksua on alennettava 8 400 eurolla. 6. Lupamääräyksen 12 raja-arvot on muutettava hallinto-oikeuden päätöksen perustelujen mukaisiksi. Yhtiö on pyytänyt myös lisäaikaa lupamääräysten tarkistamishakemuksen jättämiselle sekä jäljempänä yksilöitävää määräaikaa korotettujen raja-arvojen noudattamiseksi välttämättömien investointien toteuttamisajalle. Valituksensa perusteluiksi yhtiö on muun ohella esittänyt, että Vaasan hallinto-oikeus on perustellut ratkaisuaan korkeimman hallinto-oikeuden Martinlaakson kierrätyspolttoaineen kaasutuslaitoksen valitusasiassa antaman päätöksen 9.9.2005 taltionumero 2292 vastaisesti. Mainitussa asiassa oli kysymys teknisesti samanlaisesta tuotekaasun poltosta. Hallinto-oikeuden ratkaisu valituksenalaisessa asiassa puhdistetun tuotekaasun polton tulkinnasta edellyttää säädöstason muutosta. Ympäristöministeriön muistio ehdotukseksi jätteen polttamisesta annetun asetuksen muuttamiseksi valmistui 11.7.2006. Muistiossa ehdotetaan, että jätteenpoltosta annetun valtioneuvoston asetuksen (362/2003) soveltamisala laajennetaan koskemaan muutakin ainetta kuin jätettä eli myös puhdistettua tuotekaasua. Tarkemmin yhtiö on perustellut vaatimuksiaan muun ohella seuraavasti: Lupamääräys 2 Lupamääräyksen mukaan hakijan laitoksella saadaan polttaa kivihiiltä 80 %, maakaasua 5 % ja tuotekaasua 15 %. Lupamääräys johtaa siihen, ettei maakaasua tai tuotekaasua voida käyttää kivihiiltä korvaamaan. Päästöjä ei ole mahdollista vähentää kivihiiltä korvaamalla. Jos tuotekaasun poltto loppuu, se on lisäksi korvattava maakaasulla tai kivihiilellä. Vain kivihiilen käytön lisääminen lisäisi päästöjä, mutta tällöinkään päästölisäys ei lisää ympäristöön kohdistuvia vaikutuksia siten, että polttoaineiden osuuksista pitäisi määrätä asetettujen raja-arvojen lisäksi. Jos voimalaitoksen päästöt nousevat yli raja-arvojen, yhtiö on joka tapauksessa velvollinen hakemaan lupaan muutosta. Polttoaineiden osuuksien määräämisellä ei saavuteta terveydellistä tai ympäristöllistä hyötyä, vaan sillä ainoastaan estetään joustavien ratkaisujen löytämistä. Energiantuottajan on turvattava mahdollisuus tuottaa energiaa muuttuvissa olosuhteissa kilpailukykyisellä ja ympäristön kannalta hyväksyttävällä tavalla ilman sitovia enimmäisprosenttiosuuksia. Voimalaitosta tulee voida käyttää täydellä teholla kullakin pääpolttoaineella erikseen ja kaikilla seossuhteilla, jos muiden polttoaineiden saatavuus teknisistä tai taloudellisista syistä sitä edellyttää. Tuotekaasun osuuden rajoittaa kaasuttimen teho, joka laitoksen täydellä kuormalla on noin 15 % ja laitoksen minimikuormalla (osakuormalla) noin 30 % polttoaineen kokonaistehosta. Toiminnanharjoittajalle asetettavaksi velvoitteeksi pitäisi riittää, että savukaasun raja-arvot saavutetaan. Tuotannon jatkumista ei saisi vaarantaa polttoainevalintaa rajoittamalla. Lupamääräykset 3 ja 12 Vaasan hallinto-oikeus on tulkinnut tuotekaasun polton jätteen poltoksi ja siten hylännyt yhtiön vaatimukset koskien lupamääräyksiä 3 ja 12. Tuotekaasun polton ja jätteen rinnakkaispolton erojen määrittelyssä on erotettava, milloin kyse on tuotteesta ja milloin jätteestä. Toisaalta rinnakkaispolton määritelmän laajuutta jätteenpolttodirektiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti tulkittaessa on eroteltava, milloin kyse on lämpökäsitellyn jätteen kaasun mukana pääkattilaan ulottuvasta haitallisesta vaikutuksesta voimalaitoksen savukaasussa. Tuotteen ja jätteen erot Kaasu ei ole jätedirektiivissä (75/442/ETY ja sen kumonnut 2006/12/EY) ja jätelaissa tarkoitettua kiinteää tai nestemäistä jätettä, jonka haltija on velvollinen poistamaan käytöstä. Jätteen polttamisesta säädetään jätteenpolttoasetuksessa, jota tulkitaan jätteenpolttodirektiivin (2000/76/EY) mukaisesti. Kaasun poltto ei sellaisenaan voi olla jätteenpolttoa riippumatta siitä, onko kaasu määriteltävissä tuotteeksi. Jätteenpolttodirektiivi ei laajenna jätedirektiivin soveltamisalaa. Jätteestä poiketen tuote voi olla muun muassa kiinteä, nestemäinen tai kaasumainen. Aikaisemman Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella tuote erottunee jätteestä seuraavien tekijöiden avulla: 1) ei velvollisuutta poistaa käytöstä, 2) varmuus käytöstä ja ajallinen takaraja tälle käytölle, 3) korkea jalostusaste, 4) taloudellista arvoa ja 5) vähäinen ympäristön pilaantumisvaara. Yhtiön laitoksella raakakaasu muutetaan edellä mainittujen periaatteiden mukaisesti puhdistetuksi tuotekaasuksi, joka vähentää pääkattilan päästöjä. Kyse ei ole jätteestä eikä jätteen polton savukaasusta, joka on kiinteä, nestemäinen tai kaasumainen päästö. Tuotekaasua voidaan verrata kaupalliseen kaasuun. Jätteenpolttodirektiivin tavoitteista sekä direktiivin määritelmien sanamuodoista saadaan selvitystä sille, onko jätteenpolttodirektiivin tarkoituksena ollut ulottaa jätteenpolttodirektiivin määräykset koskemaan myös jätteestä peräisin olevan tuotekaasun polttoa. Rinnakkaispolttolaitoksen määritelmä Ympäristölupavirasto ja hallinto-oikeus ovat katsoneet yhtiön kaasutuslaitoksen ja pääkattilan muodostavan kokonaisuudessaan rinnakkaispolttolaitoskokonaisuuden. Jätteenpolttodirektiivin 3 artiklan 5 kohdan mukaan ”Rinnakkaispolttolaitoksella tarkoitetaan kiinteää tai liikkuvaa laitosta, jonka pääasiallisena tarkoituksena on tuottaa energiaa tai aineellisia tuotteita ja - jossa käytetään jätettä vakinaisena tai lisäpolttoaineena tai - jossa jätettä lämpökäsitellään sen käsittelemiseksi.” Kaasutinlaitos ja pääkattila eivät muodosta rinnakkaispolttolaitosta, koska se edellyttäisi pääkattilan käyttävän jätettä tai vähintään jätteistä peräisin olevia haitta-aineita sisältävää kaasua niin, että lämpökäsittelyn haitalliset vaikutukset näkyisivät pääkattilan savukaasussa. Näin ei ole poltettaessa puhdistettua tuotekaasua. Voimalaitoksen kattilassa käytetään tuotekaasua lisäpolttoaineena. Kattilassa ei käytetä jätettä vakinaisena eikä lisäpolttoaineena. Tuotekaasun valmistusprosessissa käytetään jätettä kaasun valmistukseen. Kaasutin tuottaa aineellista tuotetta ja voimalaitos tuottaa energiaa. Kaasun valmistuksesta ei aiheudu savukaasupäästöjä. Pääkattilassa ei polteta jätettä eikä sinne johdeta savukaasua (jätteen poltosta peräisin oleva päästö), jonka puhdistamisesta jätteenpolttodirektiivin kansallisissa säännöksissä määrätään. Pääkattilalle johdetaan puhdistettua tuotekaasua, mikä vähentää pääkattilan päästöjä. Yhtiön kaasutinlaitoksella ei lämpökäsitellä jätettä siitä huolehtimiseksi (käsittelemiseksi) vaan sen hyödyntämiseksi aineellisen kaasutuotteen tuotannossa. Lämpökäsittelyä koskevaa kohtaa ei voida soveltaa. Myös puhdistamattoman tuotekaasun poltto vähentää huomattavasti pääkattilan päästöjä, koska se vähentää kivihiilen polton päästöjä. Tällöinkään ei voi puhua jätteen haitallisesta vaikutuksesta savukaasussa. Puhdistamattomankin tuotekaasun pitoisuudet täyttävät lähes kaikilta osin jätteenpolttoasetuksen vaatimukset, ja pitoisuuksien noudattaminen ilman tuotekaasun puhdistinta voidaan turvata muun muassa kaasuttimen polttoainevalinnoilla. Edes puhdistamattoman tuotekaasun polttoa ei voi tulkita jätteen rinnakkaispoltoksi. Lainsäädännön tulkinnanvaraisuus ja asian käsittelyyn kulunut aika huomioon ottaen yhtiö on pitänyt myös hyväksyttävänä, että se hallinto-oikeuden perustelujen mukaisesti ja koko laitosalueen päästöjä vähentäen voisi noudattaa korkeampia raja-arvoja tuotekaasun puhdistimen rakentamisaikana. Jätteenpolttodirektiivin tavoitteet Jätteenpolttodirektiivi on minimidirektiivi, mutta jätteenpolttoasetuksella pyrittiin panemaan direktiivi täytäntöön minimivaatimusten mukaisesti. Jätteenpolttoasetusta on sen vuoksi kaikilta osiltaan tulkittava jätteenpolttodirektiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti sekä jätedirektiivin ja ylipäätään Euroopan unionin ympäristötavoitteiden mukaisesti, jos määritelmä on tulkinnanvarainen. Sen lisäksi, että jätteenpolttoasetusta sovellettaessa tulisi pyrkiä ympäristön kannalta parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen, on jätteenpolttodirektiivin johdannon mukaan tavoitteena vähentää rinnakkaispolton savukaasuista johtuvia vaikutuksia. Yhtiön pääkattilassa ei polteta eikä sinne johdeta savukaasua vaan puhdistettua tuotekaasua viimeistään puolentoista vuoden kuluttua siitä, kun päätös puhdistimen rakentamisesta mahdollisesti voidaan tehdä nykyisen epävarman tulkintatilanteen selkiydyttyä. Jätteenpolttodirektiivin johdannon mukaisena tavoitteena on koko yhteisön lainsäädännön mukaisesti korkeatasoinen ympäristön ja terveyden suojelu. Kaasutinlaitoksesta ei aiheudu päästöjä ilmaan, veteen tai maaperään, ja tuhkasta on annettu asianmukaiset lupamääräykset. Jos tuotekaasun poltto pääkattilassa tulkitaan jätteen rinnakkaispoltoksi, se johtaisi yhtiön tapauksessa päinvastaiseen ratkaisuun, koska Kymijärven voimalaitoksen päästöt lisääntyisivät. Yhtiön kaasuttimella hyödynnetään käytöstä poistettua jätettä kaasuttamalla eikä kyse ole jätteen hävittämisestä, käsittelystä tai huolehtimisesta. Yhtiön voimalaitoksella hyödynnetään jätteestä saatavaa aineellista kaasutuotetta. Kaasutusprosessissa syntyy hyvälaatuista kaasua, jonka sisältämät haitta-aineet pääosin alittavat jätteenpolttoasetuksen raja-arvot. Kun kaasu puhdistetaan, siitä poistuvat viimeiset jätteen lämpökäsittelystä peräisin olevat haitta-aineet. Kaasuttimessa kaasun vapautumista sopeutetaan lämpökäsittelyllä ilman, että jätteenpolton vaikutukset näkyvät voimalaitoksen savukaasussa. Hallinto-oikeus on todennut, ettei kivihiilen polton päästöjen vähentämisellä ratkaista sitä kysymystä, kuuluuko kaasun poltto jätteenpolttoasetuksen soveltamisalaan. Yhtiö on tästä eri mieltä. Jätteenpolttoasetuksen soveltamisalan määrittelyssä voidaan rajatapauksessa käyttää tulkinta-apuna muun muassa jätteenpolttodirektiivin johdannon sekä 1 artiklan tavoitteita, joiden mukaisesti korkein hallinto-oikeus on perustellut Martinlaakson tapauksessa antamaansa ratkaisua. - - - Hiukkaspäästöraja-arvot (lupamääräys 11) Yhtiön voimalaitos on Lahden alueella suurin yksittäinen pistekuormituslähde. Yhtiön laitoksen vaikutukset eivät näy Lahden ilmanlaadussa. Lupamääräyksen 11 mukaista hiukkaspäästöjen raja-arvoa 50 mg/m 3 (
  4. n)on perusteltu muun muassa vuonna 2001 toteutuneilla hiukkaspäästöillä. Hiukkaspäästöjen pienuus etenkin vuonna 2001 perustui puhdistamattoman tuotekaasun polttoon, jonka avulla pääkattilan hiukkaspäästöjä kyettiin tehokkaasti vähentämään. Jos puhdistetun tuotekaasun polttoa pidettäisiin jätteenpolttona, hiukkaspäästöt jäisivät korkeammalle tasolle, koska investointi tuotekaasun puhdistimeen ei olisi kannattava. Kaasuttimen käyttömahdollisuuden vaarantumisen lisäksi on otettava huomioon, että yhtiö käyttää rikinpuhdistuksen sijaan vähärikkistä polttoainetta. Tämä aiheuttaa rikkitrioksidin puutteen, joka heikentää hiukkasia savukaasusta puhdistavan sähkösuotimen toimintaa. Raja-arvot on asetettu BAT-julkaisun perusteella toisenlaiselle laitostyypille ottamatta huomioon voimalaitoksen erityispiirteitä. Yhtiön laitoksella raja-arvon saavuttaminen ei ole teknisesti ja taloudellisesti mahdollista. Jos päätöstä ei muuteta, jätteen hyödyntäminen loppuu. Tällöin jätteenpolttoasetustakaan ei sovelleta. Sen sijaan on noudatettava LCP-asetusta (1017/2002). LCP-asetuksen hiukkasraja-arvo on 1.1.2008 alkaen 50 mg/m 3 (
  5. n)tai 10 a §:n mukaisesti 100 mg/m 3 (n). Yhtiön on noudatettava hiukkasraja-arvojen osalta näitä määräyksiä lupamääräyksestä riippumatta. Käsittelymaksun alentaminen Yhtiön käsityksen mukaan käsittelymaksu on ympäristöministeriön asetuksen 1416/2001 vastainen. Jos maksun tulkitaan olevan mainitun asetuksen mukainen, asetusta ei pidä soveltaa, koska asetus on silloin maksuperustelain (150/1992) vastainen. Ympäristölupapäätöksen käsittelymaksun suuruus oli 21 000 euroa ympäristölupaviraston vuonna 2002 antamassa päätöksessä. Hinta oli silloin yli kolminkertainen verrattuna liiketaloudellisella perusteella tehtyyn vastaavaan suoritteeseen. Lupaviranomainen ei saa määritellä maksua edes liiketaloudellisilla perusteilla, koska kyse on monopoliasemassa infrastruktuuripalveluna tarjottavasta julkisoikeudellisesta suoritteesta perittävästä maksusta, jonka suuruudesta on lisäksi määrännyt budjettirahoituksesta päättävä viranomainen. Maksun suuruuden on vastattava suoritteen tuottamisesta valtiolle aiheutuvien kokonaiskustannusten määrää (omakustannusarvo). Samanlaatuisista suoritteista voidaan periä samansuuruinen kiinteä maksu myös silloin, kun suoritteen tuottamisesta aiheutuvat kustannukset poikkeavat toisistaan, jos maksun suuruutta määrättäessä on otettu huomioon suoritteiden keskimääräinen kokonaiskustannus. Suoritetta tuottavan viranomaisen tehtävänä on huolehtia, ettei suoritteen tuottamisesta aiheudu suoritteen tarkoituksenmukaista laatutasoa enempää kustannuksia. Maksuperustelain 8 §:n nojalla samanlaatuisista suoritteista perittävästä kiinteästä maksusta säädetään asetuksella. Ympäristöministeriö päättää kiinteästä maksusta ja maksun perustana olevasta suoritteesta ja siitä, miten maksu voidaan määrätä suoritteen omakustannusarvosta poiketen. Ympäristöministeriön asetuksessa 1416/2001 ei säädetä, voidaanko ja kuinka maksu määrätä omakustannusarvosta poiketen. Maksu on määrätty myös ympäristöministeriön asetuksen vastaisesti. Ympäristölupavirasto on perustellut maksua samaan toimintakokonaisuuteen kuuluvien eri laitosten hinnoilla. Käsittelymaksua määrättäessä on katsottu, että kysymys on samaan toimintakokonaisuuteen kuuluvista useammista laitoksista. Yhtiö on pitänyt tulkintaa virheellisenä, koska ympäristölupaviraston ja hallinto-oikeuden päätösten mukaan voimalaitos ja kaasutinlaitos yhdessä muodostavat rinnakkaispolttolaitoksen eli kaasutin ei ole erillinen laitos. Samaan luvanhakuprosessiin voi liittyä useita erikseen luvanvaraisia laitoksia. Kaasutin ei nykytilanteessa edes voisi toimia erikseen eikä sillä ole päästöjä. Toimintakokonaisuuden määritelmä on eri asia kuin LCP-laitoksen polttolaitoskokonaisuusmääritelmä, mutta myös LCP-asetuksen perusteella kyse on yhdestä polttolaitoksesta. Yhtiöllä on ollut voimassa muun muassa 5.1.2000 annettu Kymijärven voimalaitoksen ympäristölupa sekä 15.11.1998 ja 12.11.1999 annetut kaasutinlaitoksen ympäristöluvat. Nyt on haettu ympäristönsuojelulain mukaista lupaa, jossa lupamääräyksiä on tarkistettu. Myös hallinto-oikeus on perusteluissaan viitannut aiempiin lupamääräyksiin. Asiassa on kysymys myös sisällöllisesti vanhojen lupamääräysten tarkistamisesta. Ympäristölupaviraston käsittelymaksu ei vastaa edes keskimääräistä työmäärää, eikä siitä ole dokumentoitua selvitystä. Ilmoitetut työmäärät eivät saa olla moninkertaisia liiketaloudellisella perusteella perittäviin taksoihin verrattuna. Jos maksuun eritellään mukaan siihen kuulumattomia kustannuksia, kyse on verosta, jonka ensisijaisena tarkoituksena on julkisyhteisön toiminnan suoritteeseen perustumaton rahoittaminen. Korotettujen raja-arvojen laskeminen Hallinto-oikeus on todennut lupamääräyksen 12 perusteluissa, että kivihiilen poltolle ei tule (siirtymäkautena 29.12.2005-1.1.2008 välisenä aikana) asettaa suurempia vaatimuksia kuin kivihiilen poltolle yleensä. Tuotekaasun poltto ei saisi johtaa muiden polttoaineiden päästöraja-arvojen nostamiseen. Yhtiö on katsonut perustelujen olevan hyväksyttäviä. Hallinto-oikeuden perustelujen mukaisesti rinnakkaispoltossa ei tule vaatia enempää kuin kivihiilen poltossa muutoin. Vuoden 2008 alusta lukien tulisi hallinto-oikeuden perustelujen mukaisesti soveltaa LCP-asetuksen ja siihen liittyvän kansallisen päästöjen vähentämissuunnitelman mukaisia raja-arvoja kivihiilen poltolle. Yhtiö on pyytänyt, että hallinto-oikeuden päätöksen lupamääräyksessä 12 korotetut raja-arvot muutettaisiin nyt lasketulla tavalla hallinto-oikeuden perustelujen mukaisiksi. Lupamääräysten tarkistaminen ja raja-arvoja koskeva määräaika Luvanhaku- ja valitusprosessien pitkän keston vuoksi yhtiö on pyytänyt, että hakemus lupamääräysten tarkistamiseksi voidaan tehdä kuuden kuukauden kuluessa korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun antopäivästä lukien. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä asiassa on suuri merkitys yhtiön investointipäätöksiin, mikä vaikuttaa myös lupahakemuksen sisältöön. Yhtiö ei ehdi rakentaa kokonaan uutta jätteenpolttolaitosta 31.12.2007 mennessä. Yhtiö on pyytänyt, että korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä mahdollistettaisiin edellä laskettujen korotettujen raja-arvojen noudattamiseksi kolmen vuoden aika kokonaan uuden jätteenpolttolaitoksen rakentamiseksi tai ainakin puolentoista vuoden siirtymäaika ratkaisun antopäivästä laskettuna tuotekaasun puhdistinlaitteiston rakentamiseksi. Rakentamiselle varatun siirtymävaiheen aikana yhtiö polttaisi vuonna 1997 rakennetulla kaasuttimellaan sellaista puhdistamatonta tuotekaasua, joka täyttää jätteenpolttoasetuksessa savukaasulle asetetut raja-arvot. Muussa tapauksessa jätteiden hyödyntäminen Lahden seudulla loppuu määräajaksi tai kokonaan ja jätteet joudutaan kuljettamaan joko kaatopaikalle tai hyödynnettäväksi muissa kauempana olevissa polttolaitoksissa. Myös voimalaitoksen kokonaispäästöt lisääntyvät. Yhtiön voimalaitoksella on toistaiseksi voimassa oleva ympäristölupa, mutta voimalaitoksen seospolttoaineelle on lupamääräyksissä 8, 9 ja 11 määrätty hiukkas-, SO 2 - ja NO x -raja-arvot, jotka ovat voimassa vain 31.12.2007 saakka. Jäteperäisen tuotekaasun polton loppuessa ei siirtymäaika ole tarpeen, koska 1.1.2008 alkaen noudatetaan suurten polttolaitosten päästöjä koskevan LCP-asetuksen (1017/2002) raja-arvoja tai komission hyväksyttävänä olevassa kansallisessa päästöjen vähentämissuunnitelmassa hyväksyttyjä muita määräyksiä. Yhtiön voimalaitos kuuluu LCP-asetuksen 12-13 §:ssä tarkoitetun kansallisen päästöjen vähentämissuunnitelman piiriin. Itä-Suomen ympäristölupavirasto on ilmoittanut, ettei sillä ole lausuttavaa valituksen johdosta. Lahden ympäristölautakunta on antanut valituksen johdosta lausunnon. Hämeen ympäristökeskus on antanut valituksen johdosta 3.10.2006 päivätyn lausunnon. Ympäristökeskus on esittänyt muun ohella seuraavaa: Polttoaineiden enimmäisosuudet pääkattilassa (lupamääräys 2) Polttoainevalikoiman osuuksien määrääminen ei tuota välittömiä ympäristönsuojelullisia etuja. Vaikka osuudet tulkittaisiin likimääräisinä arvoina, määräys on valvonnallisesti hankala. Mikäli jätepolttoaineen kaasutus laitoksella loppuu, aiheuttaa se muutoksia polttoaineosuuksiin. Polttoaineosuudet voidaan poistaa lupamääräyksestä. Ympäristövaikutuksia ohjataan päästörajoin. Hiukkaspäästön raja-arvo (lupamääräys 11) Mikäli laitos päätyy lopettamaan jätepolttoaineen käytön, on LCP-asetuksen (1017/2002) mukainen hiukkaspäästöraja yli 300 MW:n kiinteän polttoaineen laitokselle 1.1.2008 alkaen 50 mg/m 3 (
  6. n)tai teknis-taloudellisen selvityksen perusteella enintään 100 mg/m 3 (n). Mikäli jätepolttoaineen käyttö loppuu, hiukkaspäästötaso saattaa jonkin verran kasvaa nykytilanteeseen verrattuna. Hakijan voimalaitos on merkittävä hiukkaspäästäjä alueellaan. Laitoksella on kuitenkin oltava toimintaedellytykset ilman lisäinvestointeja, kunnes LCP-asetuksen soveltaminen ratkaistaan. Laitokselle voidaan myöntää siirtymäajaksi hiukkaspäästöraja 100 mg/m 3 (n). Lupamääräyksen 12 raja-arvot Hallinto-oikeus on pitänyt lupamääräykseen 12 sulkuihin kivihiilen rinnakkaispolton rikkidioksidi-, typenoksidi- ja hiukkaspäätöille raja-arvot 29.12.2005-31.12.2007 väliseksi ajaksi. Ympäristökeskus on katsonut, että lupamääräystä 12 ei ole tarvetta muuttaa. Lahti Energia Oy on antanut annettujen lausuntojen johdosta vastaselityksen. Salpausselän luonnonystävät ry on antanut 16.2.2007 saapuneen selityksen yhtiön valituksen johdosta. Yhdistyksen mainittu selitys on toimitettu Lahti Energia Oy:lle tiedoksi. 4. Ensimmäinen ennakkoratkaisumenettely 4.1 Korkeimman hallinto-oikeuden ensimmäinen ennakkoratkaisupyyntö Korkein hallinto-oikeus on välipäätöksellään 6.7.2007 taltionumero 1812, päätöksestä ilmenevän menettelyn jälkeen, pyytänyt asiassa ennakkoratkaisun Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelta, nykyisin unionin tuomioistuin. Korkein hallinto-oikeus on asettanut unionin tuomioistuimen vastattavaksi seuraavat kysymykset: 1. Onko direktiivin 2000/76/EY 3 artiklan 1 kohtaa tulkittava niin, että direktiiviä ei sovelleta kaasumaisen jätteen polttamiseen? 2. Onko kaasutinlaitosta, jossa jätteistä synnytetään pyrolyysin avulla kaasua, pidettävä direktiivin 2000/76/EY 3 artiklan 4 kohdassa tarkoitettuna polttolaitoksena, vaikka siinä ei ole polttolinjaa? 3. Onko kaasutinlaitoksessa synnytetyn ja kaasuttamisprosessin jälkeen puhdistetun tuotekaasun polttamista voimalaitoksen kattilassa pidettävä direktiivin 2000/76/EY 3 artiklassa tarkoitettuna toimintana? Vaikuttaako asiaan se, että puhdistetulla tuotekaasulla korvataan fossiilisten polttoaineiden käyttöä ja että voimalaitoksen päästöt tuotettua energiayksikköä kohden olisivat pienemmät käytettäessä jätteistä synnytettyä puhdistettua tuotekaasua kuin muita polttoaineita? Onko direktiivin 2000/76/EY soveltamisalan tulkinnassa merkitystä sillä, muodostavatko kaasutinlaitos ja voimalaitos teknis-tuotannolliset näkökohdat ja niiden keskinäinen etäisyys huomioon ottaen yhden laitoksen tai sillä, onko kaasutinlaitoksessa synnytetty, puhdistettu tuotekaasu siirrettävissä ja käytettävissä esimerkiksi energiantuotantoon, polttoaineena tai muuhun tarkoitukseen toisaalla? 4. Millä edellytyksillä kaasutinlaitoksessa synnytettyä puhdistettua tuotekaasua voidaan pitää tuotteena siten, ettei siihen enää sovelleta jätettä koskevaa sääntelyä? 4.2 Unionin tuomioistuimen tuomio Unionin tuomioistuin on tuomiossaan 4.12.2008, asia C-317/07, vastannut korkeimman hallinto-oikeuden esittämään ennakkoratkaisupyyntöön seuraavasti. Ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään, kattaako direktiivin 2000/76 3 artiklan 1 alakohtaan sisältyvä jätteen käsite myös kaasumaiset aineet. (Tuomion kohta 13) Pääasian yhteydessä tämä kysymys on ymmärrettävä siten, että sillä kysytään, voidaanko erilaisista kiinteistä jätteistä kaasutinlaitoksessa pyrolyysin avulla synnytetty kaasu katsoa direktiivissä 2000/76 tarkoitetuksi jätteeksi, jolloin tällaista kaasumaista ainetta, jota käytetään myöhemmin polttoaineena voimalaitoksessa muiden polttoaineiden ohella, voitaisiin pitää joko tuotteena, joka ”tämän jälkeen poltetaan” kyseisen direktiivin 3 artiklan 4 alakohdan ensimmäisen alakohdan lopussa tarkoitetulla tavalla, tai jätteenä, jota käytetään ”lisäpolttoaineena” tai jota ”lämpökäsitellään sen käsittelemiseksi” direktiivin 3 artiklan 5 alakohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetulla tavalla. (Tuomion kohta 14) Tämän osalta on todettava, että kuten Lahti Energia, Suomen ja Italian hallitukset sekä Euroopan yhteisöjen komissio ovat korostaneet, direktiivin 2000/76 3 artiklan 1 alakohdan selvän sanamuodon mukaan tässä direktiivissä tarkoitetaan ”jätteellä” direktiivin 75/442 1 artiklan a alakohdassa tarkoitettua ”kiinteää” tai ”nestemäistä” jätettä. (Tuomion kohta 15) Tämän säännöksen sanamuodon mukainen tulkinta riittää sen päätelmän tekemiseen, että direktiivi 2000/76 koskee ainoastaan kiinteää tai nestemäistä jätettä, joten ei ole tarpeen tutkia lisäksi, kattaako direktiiviin 75/442 sisältyvä jätteen käsite puolestaan kaasumaisen jätteen. (Tuomion kohta 16) Ensimmäiseen kysymykseen on siis vastattava, että direktiivin 2000/76 3 artiklan 1 alakohtaan sisältyvä jätteen käsite ei kata kaasumaisia aineita. (Tuomion kohta 17) Toinen ennakkoratkaisukysymys Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy yhteisöjen tuomioistuimelta toisella kysymyksellään, onko se, että laitoksessa on polttolinja, välttämätön edellytys sille, että laitos, kuten jätteistä kaasua synnyttävä kaasutinlaitos, luokitellaan direktiivin 2000/76 3 artiklan 4 alakohdassa tarkoitetuksi polttolaitokseksi. (Tuomion kohta 18) Direktiivin 2000/76 3 artiklan 4 alakohdan ensimmäisen alakohdan mukaan polttolaitoksella tarkoitetaan teknistä yksikköä ja laitteistoa, joka on tarkoitettu jätteiden lämpökäsittelyyn, ja lämpökäsittelyllä tarkoitetaan myös jätteen polttoa hapettamalla sekä muuta lämpökäsittelyä, kuten erityisesti pyrolyysiä ja kaasutusta. (Tuomion kohta 19) Tämän osalta on todettava, että kuten direktiivin 2000/76 3 artiklan 4 alakohdan eri kieliversioiden vertailusta ilmenee täysin selvästi ja kuten Lahti Energia, Hämeen ympäristökeskus, Suomen hallitus ja komissio ovat katsoneet, laitos, jossa lämpökäsitellään jätteitä, luokitellaan ”polttolaitokseksi” vain, jos tällaisesta lämpökäsittelystä syntyvät tuotteet tämän jälkeen poltetaan. (Tuomion kohta 20) Kuten Alankomaiden hallitus on perustellusti todennut, direktiivin 2000/76 3 artiklan 4 alakohdan toisessa alakohdassa olevaa teknisten osatekijöiden luetteloa ei voida pitää tyhjentävänä luettelona osatekijöistä, jotka voivat muodostaa polttolaitoksen, eikä myöskään luettelona osatekijöistä, joista väistämättä muodostuu polttolaitos. Se, että laitoksessa on polttolinja, ei siis ole välttämätön kriteeri sille, että laitos luokitellaan ”polttolaitokseksi”. (Tuomion kohta 21) Toiseen kysymykseen on näin ollen vastattava, että direktiivin 2000/76 3 artiklan 4 alakohdan käsitteellä ”polttolaitos” tarkoitetaan teknistä laitteistoa tai yksikköä, jossa lämpökäsitellään jätteitä, kunhan lämpökäsittelystä syntyvät tuotteet tämän jälkeen poltetaan, eikä tämän osalta polttolinjan olemassaolo ole tällaisen luokittelun välttämätön kriteeri. (Tuomion kohta 22) Kolmas ennakkoratkaisukysymys Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kolmannella kysymyksellään pääasiallisesti sitä, miten direktiivin 2000/76 3 artiklan kannalta on tarkasteltava energiantuotantokokonaisuutta, jossa voimalaitoksen kanssa samalla kiinteistöllä sijaitseva kaasutinlaitos toimittaa voimalaitokselle jätteen kaasutuksen avulla synnytettyä puhdistettua tuotekaasua, jota käytetään voimalaitoksessa polttoaineena fossiilisten polttoaineiden ohella. Kyseinen tuomioistuin pohtii erityisesti sitä, mikä vaikutus on mainitun kokonaisuuden luokitteluun yhtäältä sillä, että kun voimalaitoksessa käytetään kyseistä puhdistettua tuotekaasua, tällaisen käytön avulla saadaan pienennettyä päästöjä fossiilisten polttoaineiden käyttöön verrattuna, ja toisaalta sillä, että kyseisen kokonaisuuden muodostavilla kahdella laitoksella on tietty toiminnallinen yhteys siinä mielessä, että kaasutinlaitoksen tarkoituksena on kattaa osittain voimalaitoksen polttoainetarpeet mutta että kaasutinlaitoksessa synnytettyä tuotekaasua voitaisiin samanaikaisesti hyödyntää kaupallisesti kyseessä olevien laitosten sijaintipaikan ulkopuolella. (Tuomion kohta 23) Aluksi on korostettava, että sovellettaessa direktiiviä 2000/76 lämpö- ja sähkölaitokseen, jossa on useita kattiloita, jokaista kattilaa siihen kuuluvine laitteineen on pidettävä erillisenä laitoksena (asia C-251/07, Gävle Kraftvärme, tuomio 11.9.2008, 33 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa). (Tuomion kohta 24) Kahta pääasiassa kyseessä olevan kaltaista laitosta eli kaasutinlaitosta ja voimalaitosta on siten samalla tavalla lähtökohtaisesti tarkasteltava erikseen sovellettaessa direktiiviä 2000/76. (Tuomion kohta 25) Direktiivin 2000/76 3 artiklan 5 alakohdan ensimmäisen alakohdan mukaan laitosta, jonka pääasiallisena tarkoituksena on tuottaa energiaa tai aineellisia tuotteita ja jossa joko käytetään jätettä vakinaisena tai lisäpolttoaineena tai lämpökäsitellään jätettä sen käsittelemiseksi, on pidettävä rinnakkaispolttolaitoksena (Esimerkiksi edellä mainittu asia Gävle Kraftvärme, tuomion 35 kohta). (Tuomion kohta 26) Mainitun 3 artiklan 5 alakohdan toisessa alakohdassa täsmennetään, että jos rinnakkaispoltto tapahtuu niin, että laitoksen pääasiallisena tarkoituksena ei ole tuottaa energiaa tai aineellisia tuotteita vaan pikemminkin lämpökäsitellä jätteitä, laitos on luokiteltava saman artiklan 4 alakohdassa tarkoitetuksi polttolaitokseksi (edellä mainittu asia Gävle Kraftvärme, tuomion 36 kohta). (Tuomion kohta 27) Näiden säännösten sanamuodosta ilmenee siis selvästi, että rinnakkaispolttolaitos on polttolaitoksen erityismuoto, ja se, onko laitos polttolaitos vai rinnakkaispolttolaitos, on arvioitava laitoksen pääasiallisen tarkoituksen mukaan (edellä mainittu asia Gävle Kraftvärme, tuomion 37 kohta). (Tuomion kohta 28) Kaasutinlaitoksen luokittelu Pääasiasta ilmenee, jollei muuta johdu tosiseikaston määrittämisestä, joka on ainoastaan ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asiana, että kaasutinlaitoksessa lämpökäsitellään jätteitä mutta että tämän avulla synnytettäviä tuotteita ei polteta kyseisessä laitoksessa. Lämpökäsittelystä syntyvät aineet, tässä tapauksessa raakakaasu, nimittäin puhdistetaan letkusuodattimella, minkä avulla synnytetään puhdistettua tuotekaasua, josta on poistettu ei toivottava kiintoaines ja joka tämän vuoksi soveltuu käytettäväksi polttoaineena. (Tuomion kohta 29) Näin ollen on katsottava, että koska jätteiden lämpökäsittelyn avulla synnytettäviä tuotteita ei polteta kaasutinlaitoksessa, tällaisen laitoksen toiminnan ja ominaisuuksien perusteella laitosta ei voida luokitella sellaisenaan direktiivin 2000/76 3 artiklan 4 alakohdassa tarkoitetuksi ”polttolaitokseksi”. (Tuomion kohta 30) Kaasutinlaitoksen pääasiallisena tarkoituksena on kuitenkin tuottaa polttoainetta, tässä tapauksessa puhdistettua tuotekaasua, ja kyseisessä laitoksessa lämpökäsitellään jätettä sen käsittelemiseksi. (Tuomion kohta 31) Tästä on todettava, että vaikka on totta, kuten tämän tuomion 28 kohdasta ilmenee, että rinnakkaispolttolaitos on polttolaitoksen erityismuoto, näillä kahdella laitostyypillä on oma määritelmänsä. Kuten julkisasiamies korosti ratkaisuehdotuksensa 71 kohdassa, on niin, että vaikka molemmissa tapauksissa voidaan edellyttää, että jätteet lämpökäsitellään, direktiivin 2000/76 3 artiklan 5 alakohdan sanamuodossa ei edellytetä rinnakkaispolttolaitokseksi luokittelun osalta, että lämpökäsittelyn avulla synnytettävät tuotteet tämän jälkeen poltetaan. (Tuomion kohta 32) Tästä seuraa, että kuten tämän tuomion 26 kohdassa muistutettiin, pääasiassa kyseessä olevan kaltainen kaasutinlaitos täyttää tarvittavat edellytykset voidakseen tulla luokitelluksi direktiivin 2000/76 3 artiklan 5 alakohdassa tarkoitetuksi rinnakkaispolttolaitokseksi. (Tuomion kohta 33) Itävallan hallitus esittää jätteen lämpökäsittelyn avulla synnytetyn puhdistetun tuotekaasun osalta ajatuksen, jonka mukaan voitaisiin katsoa, että kaasutinlaitoksessa synnytetty puhdistettu tuotekaasu vastaa tuotetta, joka synnytetään jätteen lämpökäsittelyn avulla kyseisessä laitoksessa, ja että koska kyseinen kaasu tämän jälkeen poltetaan voimalaitoksessa, kaasutinlaitosta on mahdollista pitää direktiivin 2000/76 3 artiklan 4 alakohdassa tarkoitettuna polttolaitoksena. (Tuomion kohta 34) Tästä on todettava yhtäältä, että kuten ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämistä tiedoista ilmenee, kyseessä olevassa kaasussa on vastaavia ominaisuuksia kuin fossiilisessa polttoaineessa erityisesti, koska se puhdistetaan letkusuodattimella, ja se siis on kaasu, joka soveltuu käytettäväksi polttoaineena energiantuotannossa niin voimalaitoksessa, jossa kaasutinlaitoksen tuotantoa on tarkoitus käyttää, kuin muissakin voimalaitoksissa. (Tuomion kohta 35) Näin ollen ei voi olla kyse tuotteesta, joka synnytetään kaasutinlaitoksessa jätteen lämpökäsittelyn avulla ja joka poltetaan voimalaitoksessa pelkän jätteenkäsittelyprosessin loppuun suorittamiseksi. On nimittäin todettava Suomen ja Italian hallitusten tavoin, että kun prosessi saatetaan loppuun kaasutinlaitoksessa, jätteistä on synnytetty tuote, jolla on polttoaineen ominaisuudet. (Tuomion kohta 36) Toisaalta on todettava, että kun laitoksessa, jonka pääasiallisena tarkoituksena on tuottaa aineellisia tuotteita, tässä tapauksessa kaasutuotteita, jätettä lämpökäsitellään sen käsittelemiseksi, tällainen laitos on luokiteltava rinnakkaispolttolaitokseksi direktiivin 2000/76 3 artiklan 4 ja 5 alakohdan rakenteen mukaisesti, eli kyseessä oleva laitos luokitellaan polttolaitokseksi tai rinnakkaispolttolaitokseksi sen pääasiallisen tarkoituksen mukaan (ks. vastaavasti edellä mainittu asia Gävle Kraftvärme, tuomion 40 kohta). (Tuomion kohta 37) Voimalaitoksen luokittelu Pääasiassa kyseessä olevan voimalaitoksen toiminnan osalta ilmenee, että tämän laitoksen tarkoituksena on tuottaa energiaa polttamalla raaka-aineita, kuten kivihiiltä, ja osittain polttamalla puhdistettua tuotekaasua, sellaisena kuin sitä valmistetaan kaasutinlaitoksessa. On siis todettava, että tällaisen laitoksen pääasiallisena tarkoituksena ei ole polttaa tuotteita, jotka olisi synnytetty kaasutinlaitoksessa jätteiden lämpökäsittelyn avulla. (Tuomion kohta 38) Ei myöskään voida väittää, että kyseisen puhdistetun tuotekaasun polttaminen voimalaitoksessa fossiilisten polttoaineiden ohella olisi direktiivissä 2000/76 tarkoitettua ”jätteen” lämpökäsittelyä, minkä perusteella kyseinen laitos voitaisiin luokitella polttolaitokseksi. (Tuomion kohta 39) Kuten nimittäin tämän tuomion 17 kohdassa todettiin, mainitussa direktiivissä ei tarkoiteta ”jätteellä” kaasumaisia aineita. On siis mahdotonta katsoa, että kaasutinlaitoksessa synnytetyn puhdistetun tuotekaasun polttaminen voimalaitoksessa olisi jätteen lämpökäsittelyä. (Tuomion kohta 40) Tästä seuraa, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisissa olosuhteissa on katsottava, että kun kaasutinlaitoksen tarkoituksena on synnyttää kaasumaisia tuotteita jätteiden lämpökäsittelyn avulla, mikä riittää tällaisen laitoksen luokittelemiseksi direktiivin 2000/76 3 artiklan 5 alakohdassa tarkoitetuksi rinnakkaispolttolaitokseksi, voimalaitos, jossa käytetään kaasutinlaitoksessa jätteiden rinnakkaispolton avulla synnytettyä puhdistettua tuotekaasua korvaamaan voimalaitoksen energiantuotantotoiminnassa pääasiallisesti käytettyjä fossiilisia polttoaineita, ei kuulu kyseisen direktiivin soveltamisalaan. (Tuomion kohta 41) Tämän osalta on todettava, että luokiteltaessa laitos polttolaitokseksi tai rinnakkaispolttolaitokseksi ei ole otettava huomioon sitä, millä luokittelulla olisi mahdollista saavuttaa ympäristölle edullisin päästöjen määrä. Tämä problematiikka nimittäin kuuluu yhteisön lainsäätäjän toimivaltaan, ja se on määritellyt edellytykset, jotka ovat laitosten oikeudellisten luokittelujen kannalta tarpeen, ja sallittavat päästömäärät sekä poltto- ja rinnakkaispolttolaitoksille että suurille polttolaitoksille. Näin ollen tällaista kysymystä käsittelevälle kansalliselle tuomioistuimelle ovat merkityksellisiä vain vaatimukset, jotka kuvataan direktiivin 2000/76 3 artiklan 4 ja 5 alakohdassa. (Tuomion kohta 42) Kolmanteen kysymykseen on vastattava edellä esitetyn perusteella, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisissa olosuhteissa - kaasutinlaitos, jonka tarkoituksena on synnyttää kaasumaisia tuotteita, tässä tapauksessa puhdistettua tuotekaasua, jätteiden lämpökäsittelyn avulla, on luokiteltava direktiivin 2000/76 3 artiklan 5 alakohdassa tarkoitetuksi ”rinnakkaispolttolaitokseksi” - voimalaitos, jossa käytetään kaasutinlaitoksessa jätteiden rinnakkais-polton avulla synnytettyä puhdistettua tuotekaasua lisäpolttoaineena korvaamaan voimalaitoksen tuotantotoiminnassa pääasiallisesti käytettyjä fossiilisia polttoaineita, ei kuulu kyseisen direktiivin soveltamisalaan. (Tuomion kohta 43) Neljäs ennakkoratkaisukysymys Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee neljännellä kysymyksellään, mistä kemiallisesta tilasta lähtien voidaan katsoa, että jätteistä tulee ”tuotteita”. (Tuomion kohta 42) Kyseinen tuomioistuin on esittänyt tällaisen kysymyksen siitä lähtökohdasta, jonka mukaan kaasumaiset aineet, jotka syntyvät jätteiden lämpökäsittelystä pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa kaasutinlaitoksessa, ovat sellaisenaan direktiivin 2000/76 3 artiklan 1 alakohdassa tarkoitettua ”jätettä”. (Tuomion kohta 45) Ensimmäiseen kysymykseen annetussa vastauksessa on kuitenkin todettu tämän osalta, että mainittuun säännökseen sisältyvä jätteen käsite ei kata kaasumaisia aineita. (Tuomion kohta 46) Neljänteen kysymykseen ei siis ole tarpeen vastata. (Tuomion kohta 47) Näillä perusteilla unionin tuomioistuin on ratkaissut korkeimman hallinto-oikeuden välipäätöksessä 6.7.2007 esitetyt kysymykset seuraavasti: 1) Jätteenpoltosta 4.12.2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/76/EY 3 artiklan 1 alakohtaan sisältyvä jätteen käsite ei kata kaasumaisia aineita. 2) Direktiivin 2000/76 3 artiklan 4 alakohdan käsitteellä ”polttolaitos” tarkoitetaan teknistä laitteistoa tai yksikköä, jossa lämpökäsitellään jätteitä, kunhan lämpökäsittelystä syntyvät tuotteet tämän jälkeen poltetaan, eikä tämän osalta polttolinjan olemassaolo ole tällaisen luokittelun välttämätön kriteeri. 3) Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisissa olosuhteissa - kaasutinlaitos, jonka tarkoituksena on synnyttää kaasumaisia tuotteita, tässä tapauksessa puhdistettua tuotekaasua, jätteiden lämpökäsittelyn avulla, on luokiteltava direktiivin 2000/76 3 artiklan 5 alakohdassa tarkoitetuksi ”rinnakkaispolttolaitokseksi” - voimalaitos, jossa käytetään kaasutinlaitoksessa jätteiden rinnakkaispolton avulla synnytettyä puhdistettua tuotekaasua lisäpolttoaineena korvaamaan voimalaitoksen tuotantotoiminnassa pääasiallisesti käytettyjä fossiilisia polttoaineita, ei kuulu kyseisen direktiivin soveltamisalaan. 5. Unionin tuomioistuimen ensimmäisen tuomion johdosta hankittu selvitys Lahti Energia Oy:lle, Hämeen ympäristökeskukselle, Lahden ympäristölautakunnalle ja Salpausselän luonnonystävät ry:lle on varattu tilaisuus antaa selityksensä unionin tuomioistuimen tuomion johdosta. Lahti Energia Oy on 8.1.2009 päivätyssä selityksessään muun ohella esittänyt seuraavaa: Ennakkoratkaisukysymyksiin 1 ja 3 annettujen ja kysymykseen 4 antamattoman vastauksen perusteella kaasumaisen aineen polttaminen ei voi olla jätteenpolttoa. Voimalaitos voidaan osana kaasutinlaitosta tulkita rinnakkaispolttolaitokseksi vain, jos se pääasiallisesti polttaa jätteenpolttodirektiivin soveltamisalaan kuuluvista jätteistä synnytettyä tuotekaasua. Kymijärven voimalaitos ei polta eikä tule pääasiallisesti polttamaan jätteenpolttodirektiivin soveltamisalaan kuuluvista jätteistä synnytettyä tuotekaasua. Voimalaitoksen pääpolttoaineet ovat fossiilisia polttoaineita ja voimalaitos jää jätteenpolttodirektiivin soveltamisalan ulkopuolelle. Ympäristölupaviraston antamia ja hallinto-oikeuden pysyttämiä lupamääräyksiä 3 ja 12 voidaan siten muuttaa niin, että erillisessä tuotekaasun valmistuslaitoksessa valmistetun tuotekaasun polttamista voimalaitoksen pääkattilassa ei pidetä jätteen rinnakkaispolttona siitä riippumatta, onko tuotekaasu vielä erikseen puhdistettu vai ei. Jos tuotekaasun puhdistamista kuitenkin vaaditaan, yhtiön valituksen vaatimukselle ainakin puolentoista vuoden siirtymäajan myöntämiseksi tuotekaasun puhdistuslaitteiston rakentamiseksi ei ratkaisun antopäivästä laskettuna ole mainitusta direktiivistä tai jätteenpolttoasetuksesta johtuvia esteitä. Jo puhdistamattoman tuotekaasun laatu on hyvä ja tuotekaasun polttaminen ylipäätään sen puhdistamisesta riippumatta vähentää merkittävimmin päästöjä. Kattilan savukaasujen raskasmetallipitoisuus on tuotekaasua poltettaessa pienempi kuin kivihiiltä poltettaessa. Jätepolttoaineelle on lupapäätöksessä asetettu kloorin ja elohopean enimmäispitoisuusrajat. Tuotekaasun puhdistinta ei ole yleisesti enää saatavilla ja jos se voitaisiin rakentaa, sen rakentamiskustannukset ovat lisääntyneet niin, ettei se vastaa enää parasta käyttökelpoista tekniikkaa. Hyvä lopputulos saadaan valvomalla jätejakeiden laatua ja käyttämällä kattilan savukaasun nykyistä puhdistusta. Uuden suunnitteilla olevan IPPC-direktiivin johdosta Kymijärven voimalaitosta ja kaasutinta voidaan niiden nykyisessä muodossaan käyttää enintään vuoden 2015 loppuun saakka. Jos tuotekaasun puhdistin saataisiin vielä rakennettua, sen rakentaminen kestäisi nykyarvion mukaan yli kaksi vuotta. Jotta Päijät-Hämeen alueelta kerättävän yhdyskuntajätteen hyvin toimiva lajittelu ei keskeytyisi, tulisi kaasuttimen käyttö nykyisessä muodossaan ilman erillistä tuotekaasun puhdistinta sallia siihen saakka, kun yhtiön uusi jo luvan saanut kaasutusvoimalaitos voidaan ottaa käyttöön. Erityisen tärkeää on, että yhtiö voi jatkaa purkupuun kaasuttamista nykyiseen tapaan ja polttaa purkupuusta valmistettua tuotekaasua ilman tuotekaasun puhdistinta. Tuotekaasun puhdistimen rakentamista ei ole edellytetty ympäristö-lupaviraston päätöksessä, mutta puhdistimen rakentaminen oli yhtiön tavoitteena ennen olosuhteiden muuttumista. Jos tuotekaasun puhdistimen rakentaminen katsotaan yhtiön velvollisuudeksi, yhtiö on pyytänyt hallinto- ja oikeusprosessien keston sekä prosessien kuluessa muuttuneiden olosuhteiden vuoksi korkeimmalta hallinto-oikeudelta lisäaikaa uuden lupahakemuksen jättämiselle sekä siirtymäaikaa käyttää kaasutinta ilman tuotekaasun puhdistinta vuoteen 2015 saakka. Yhtiön käsityksen mukaan ympäristölupaviraston ja hallinto-oikeuden päätökset voidaan yhtiön vaatimuksen mukaisesti kumota lupamääräysten 3 ja 12 osalta palauttamatta asiaa ympäristölupavirastolle näiden lupamääräysten antamiseksi uudelleen niin, ettei jätteenpolttoasetusta sovelleta tuotekaasua polttavan voimalalaitoksen pääkattilan päästöihin. Kymijärven voimalaitoksella noudatetaan suurten polttolaitosten päästöjä koskevan LCP-asetuksen ja lupapäätöksen määräyksiä. Tuotekaasun poltto ainoastaan vähentää pääkattilan päästöjä. Jos tuotekaasun puhdistimen rakentamista kuitenkin edellytetään tuotekaasun polttamisen jatkamiseksi, eikä määräaikaa tuotekaasun polton jatkamiselle ilman tuotekaasun puhdistinta voida jatkaa vuoden 2015 loppuun saakka, yhtiö on pyytänyt, että tuotekaasun puhdistimen rakentamiselle varataan korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä kolmen vuoden määräaika, jona aikana noudatetaan jätepolttoaineelle lupamääräyksessä 4 jo asetettuja laatuvaatimuksia. Hallintolainkäyttölain 27 §:n nojalla sekä unionin tuomioistuimen tuomion ja edellä mainittujen muuttuneiden olosuhteiden vuoksi yhtiö on muuttanut valituksessa esittämäänsä vaatimusta niin, ettei tuotekaasun polttoa pääkattilassa sen erillisestä puhdistamisesta riippumatta ole pidettävä jätteen rinnakkaispolttona, kun jätteistä valmistetun tuotekaasun osuus voimalaitoksen polttoaineista on alle 50 %. Toisenlainen ratkaisu johtaisi väärään lain soveltamiseen. Unionin tuomioistuimen tuomio vahvistaa yhtiön käsityksen, että myös lupamääräys 2 polttoaineiden enimmäisosuuksille voidaan kumota tai muuttaa. Voimalaitoksen päästöille on raja-arvot, joita yhtiö noudattaa eikä lupamääräyksen 2 kumoaminen tai muuttaminen voi johtaa luvan muuttamisen tarpeeseen. Myös poltettavan jätteen laadulle on päätöksessä asetettu raja-arvot. Poltettavan kaasun osuuden ylittäessä 15 % myös pääkattilan päästöt vähenisivät. Lisäksi energiantuotannon jatkaminen on tärkeää silloinkin, kun jokin polttoaineista ei olisi saatavilla. Hämeen ympäristökeskus on 15.1.2009 päivätyssä selityksessään esittänyt muun ohella, että unionin tuomion mukaan voimalaitos, jossa käytetään kaasutinlaitoksessa tuotettua puhdistettua kaasua rinnakkais-polttoaineena korvaamaan pääasiallisesti fossiilisia polttoaineita, ei kuulu jätteenpolttodirektiivin soveltamisalaan. Ennakkoratkaisussa puhdistamiselle tai tuotekaasun laadulle ei ole asetettu vaatimuksia. Ympäristölupaviraston ja hallinto-oikeuden päätösten mukaan yhtiön Kymijärven voimalaitoksen puhdistetun tuotekaasun polttoon rinnakkaispolttona tuli soveltaa jätteenpolttoasetusta. Jätteenpoltosta aiheutuvien ympäristö- ja terveyshaittojen hallitsemiseksi tulisi kaasuttimessa jätteestä tuotetun tuotekaasun laadulle ja seurannalle asettaa kriteerit. Muussa tapauksessa rinnakkaispolttona käytetyn tuotekaasun polttoon tulisi soveltaa jätteenpolttoasetuksen rinnakkaispolttoa koskevia säännöksiä sekä ilmaan ja vesiin johdettavien päästöjen raja-arvoista että päästöjen seurannasta. Tässä tapauksessa jätteenpolttoasetuksen säännöksiä tulisi soveltaa jäteperäisten haitta-aineiden, kuten metallien, suolahapon, fluorivedyn sekä dioksiinien ja furaanien päästöihin ja niiden seurantaan. Muihin energiatuotannon tyypillisiin päästöparametreihin, typenoksideihin, rikkidioksidiin ja hiukkasiin, tulisi soveltaa suurten polttolaitosten päästöraja-arvoja. Suurille polttolaitoksille LCP-asetuksessa asetetut päästöraja-arvot ovat korkeammat kuin vastaavat raja-arvot jätteenpolttoasetuksessa. Näin jätteistä tuotettua kaasua rinnakkaispolttoaineena polttavaa kattilalaitosta ei rasitettaisi tavanomaisten polttoaineiden poltossa sovellettaviin päästöraja-arvoihin verrattuna tiukemmilla jätteenpolttoasetuksen mukaisilla päästöraja-arvoilla. Jätteestä peräisin olevan puhdistetun tuotekaasun puhdistamiselle ja laadulle tulisi säätää kriteerit yhteisölainsäädäntöön. Muutoin tuotekaasun poltolle voidaan asettaa ympäristöluvissa epäyhtenäiset vaatimukset. Salpausselän luonnonystävät ry on 20.1.2009 päivätyssä selityksessään vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista unionin tuomioistuimen suulliseen käsittelyyn osallistumisesta. Lisäksi yhdistys on arvostellut ennakkoratkaisussa omaksuttuja linjauksia ja muun ohella esittänyt, että yhtiön kysymyksessä oleva hanke on jätteenpolttodirektiivin rinnakkais-polttolaitoksen määritelmän täyttävä jätteen käsittelykokonaisuus. Se ei toteutuisi ilman jätteestä valmistettua kaasua polttavaa voimalaitosta ja sen polttolinjaa, joka mahdollistaa jätteestä tuotettavan lämmön hyödyntämisen. Tuomion mukainen jätteenpolttodirektiivin suppea tulkinta ei ole tuon direktiivin eikä jätedirektiivin tavoitteiden mukaista. Tulkinta saattaa johtaa siihen, että jätteitä lämpökäsitellään erilaisilla tekniikoilla, eikä niistä syntyvän kaasun ominaisuuksille ole asetettu vaatimuksia. Lahden ympäristölautakunta ei ole antanut selitystä unionin tuomioistuimen tuomion johdosta. Hämeen ympäristökeskukselle, Lahden ympäristölautakunnalle ja Salpausselän luonnonystävät ry:lle on vielä varattu tilaisuus antaa vastineensa Lahti Energia Oy:n selityksen johdosta. Lahti Energia Oy:n selitys on lähetetty tiedoksi Itä-Suomen ympäristölupavirastolle. Lahden ympäristölautakunta ja Salpausselän luonnonystävät ry eivät antaneet selitystä. Hämeen ympäristökeskus on 9.2.2009 päivätyssä vastineessaan toistanut selityksessään lausumansa ja lisäksi esittänyt, että yhtiön pyytämä lisäaika kaasuttimen käyttämiseksi ilman puhdistinta vuoden 2015 loppuun saakka on liian pitkä. Nykyistä jätteenpolttoa sisältäen jätepolttoaineen laadun hallinnan ja päästömittaukset voitaisiin jatkaa esimerkiksi vuoden 2012 loppuun saakka. Jatkuvatoimisissa ja osin vuosittain suoritetuissa päästömittauksissa laitoksen savukaasujen haitta-aineiden (dioksiinit, furaanit, metallit ja fluorivety) pitoisuudet eivät ole ylittäneet jätteenpolttoasetuksen mukaisia päästöraja-arvoja. Kloori-vedyn pitoisuus on ajoittain ylittänyt jätteenpolttoasetuksen mukaiset rajat. Asetettaessa kriteerejä puhdistetun tuotekaasun laadulle voitaisiin käyttää tuotekaasun puhdistamisen koetoiminnassa saatuja tuloksia. Tällöin tuotekaasun puhdistuksessa saavutettiin partikkelien 99,9 % ja kloorivedyn 95 % puhdistusaste. Ympäristökeskus on esittänyt, että korkein hallinto-oikeus tekee asiassa lopullisen ratkaisun palauttamatta asiaa ympäristölupavirastolle uudelleen käsiteltäväksi. Lahti Energia Oy on antanut 2.3.2009 päivätyn vastaselityksen. Yhtiö on esittänyt Hämeen ympäristökeskuksen lausumien johdosta muun ohella, että jätteenpolttoasetuksen määräyksiä ei voida soveltaa tuotekaasun polttoon. Ratkaisevaa on, kuinka sovelletaan ympäristönsuojelulakia ja sen säännöksiä parhaasta käyttökelpoisesta tekniikasta sekä valtioneuvoston asetusta suurista polttolaitoksista (LCP-asetus). Paras käyttökelpoinen tekniikka on tällä hetkellä Kymijärven voimalaitoksella käytössä oleva tekniikka, jonka mahdollistamissa rajoissa raja-arvot voidaan määrätä. Tuotekaasun puhdistinta ei ole oikeusprosesseista johtuneiden epäselvyyksien vuoksi yleisesti saatavilla, eikä se kustannuksiltaan olisi enää asian käsittelyyn kuluneen ajan vuoksi toteuttamiskelpoinen. Poltettaessa 15 % tuotekaasua pääkattilan hiilidioksidipäästöt vähenevät 100 000 t/a (yli 10 %), typenoksidipäästöt yli 100 t/a (5 %), rikkidioksidipäästöt 200 t/a (10 %) ja hiukkaset 50 t/a (yli 40 % johtuen tuotekaasun kosteudesta). Myös raskasmetallipitoisuudet vähenevät johtuen kivihiilen raskasmetallipitoisuuksista. Merkittävimmät päästövähennykset saadaan jatkamalla tuotekaasun polttoa. Tuotekaasun puhdistin on tehokas tapa vähentää kloorin ja hiukkasten päästöjä, mutta puhdistimen teho vaikuttaisi vain tuotekaasun suhteelliseen polttoaineosuuteen. Kun jätejakeiden laatua valvotaan jo määrätyllä tavalla, jäteperäisistä aineista kaasutetun tuotekaasun poltto pääkattilalla ei lisää haitta-aineiden päästöjä. Jätteenpolttoasetuksen soveltamisesta pääkattilalla aiheutuisi yhtiölle noin 65 miljoonan euron kustannus. Jätteenpolttoasetukseen verrattavien raja-arvojen osittainen käyttäminen tuotekaasun nykyisestä laadusta ja kivihiilen ominaisuuksista riippumatta taas johtaisi puhdistimen rakentamiseen, joka maksaisi nykyisin noin 25 miljoonaa euroa, eikä sitä voida kuolettaa sen jäljellä olevana käyttöaikana. Investointi ei ole pitkäjänteinen eikä parhaan käyttökelpoisen tekniikan mukainen nyt, kun suuria hankintoja suunnitellaan IPPC-direktiivin uudistuksen aiheuttamien vaatimusten näkökulmasta. Tuotekaasulle ei tarvitse asettaa kriteerejä. LCP-asetuksen mukaiset raja-arvot savukaasulle riittävät. Nykyinen seuranta pääkattilalla, jossa on otettu huomioon jätepolttoaineesta valmistetun tuotekaasun poltto, antaa riittävän ja luotettavan tiedon toiminnan vaikutuksista. Kaasuttimen raaka-aineille (jätepolttoaineille) on asetettu kriteerit. Tuotekaasu on suhteellisen tasalaatuista eikä kaksinkertaisella seurannalla saavuteta hyötyjä. Pääkattilassa ei polteta jätettä. Harkittaessa mahdollisia raja-arvoja savukaasulle on joka tapauksessa varmistettava tuotekaasun polton jatkuminen, mikä edellyttää kaasuttimen käyttöä. Kaasuttimen käytössä on varmistettava erityisesti mahdollisuus valmistaa tuotekaasua jätepuusta. Jos savukaasulle kuitenkin asetetaan dioksiini-, furaani- ynnä muiden pitoisuuksien raja-arvot, päästöjä vähentävälle tuotekaasulle ei tarvitse asettaa raja-arvoja. Mittaukset suoraan tuotekaasusta ovat sen lämpötilan vuoksi teknisesti vaativia. Yhtiö on asiassa muutoksenhakija, eikä se ole hakenut määräystä tuotekaasun puhdistimen rakentamiselle. Koska tuotekaasun puhdistin ei ole nykyisin yleisesti eikä välttämättä lainkaan markkinoilta saatavissa, tuotekaasun puhdistimen koetuloksia ei voi asettaa kriteeriksi tuotekaasun laadulle. Kriteerejä asettamalla ei pitäisi ainakaan vaarantaa unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisun tarkoitusta. Ympäristölupa-päätöksen pohjana on ollut ympäristön kannalta paras, yhtiön kannalta kohtuullinen sekä tulevan energiantuotannon suuntaviivoihin, IPPC-direktiivin uudistuksen kannalta parhaiten soveltuva ratkaisu. Pääkattilalla seurataan nykyisin suolahapon ja fluorivedyn päästöjä kertaluonteisella vuosittaisella päästömittauksella, vaikka LCP-asetuksessa ei vaadita tällaista mittausta. Jätteenpolttoasetuksessa on vaatimus kahdelle päästömittaukselle vuodessa tai jatkuvatoimiselle mittaukselle. Jätteenpolttoasetuksessa esimerkiksi suolahapolle asetettu päästöraja voi ylittyä esimerkiksi kivihiilen klooripitoisuuden vuoksi. Kertaluontoinen mittaus täydellä kuormalla ajettaessa osoittaa riittävän luotettavasti pitoisuudet. Jätteenpolttoasetuksen seurantavaatimuksia ei pidä soveltaa suoraan. Myös raskasmetallien päästömittaus tehdään vuosittain, vaikka LCP-asetuksessa ei sellaista vaadita. Dioksiineja ja furaaneja (PCDD/F-yhdisteet) seurataan kertaluonteisilla vuosittaisilla mittauksilla. Pitoisuudet eivät ole olleet koholla kaasuttimen kymmenvuotisen historian aikana pääkattilalla suoritetuissa mittauksissa. Dioksiinien ja furaanienkaan tehostetulle seurannalla ei ole tarvetta. Koska pääkattilalla ei sovelleta jätteenpolttoasetuksen määräyksiä, seuranta voidaan järjestää soveltuvin osin riittävällä tavalla nykyisen käytännön mukaisesti tuotekaasun ominaisuuksien kannalta riittävällä tavalla. Pääkattilalla ei polteta jätettä eikä jätteenpolttoasetusta sovelleta. Kertaluonteinen mittaus on riittävä tapa varmistaa savukaasun laatu. Täydellä teholla ajettaessa savukaasusta 85 % on kivihiilen ja 15 % tuotekaasun poltosta peräisin olevaa savukaasua. Pääkattilan savukaasusta 9 % on peräisin jätepuun ja 6 % REF-polttoaineen poltosta, kun REF-polttoaineen osuus on 40 % kaasuttimen jätepolttoaineesta. Jätteenpolttoasetuksen soveltaminen pääkattilalle sellaisenaan on suhteetonta. Nykyisin käytössä oleva seurantajärjestelmä, jossa kaasuttimen erityisominaisuudet ja polttoaineet on otettu huomioon, riittää myös jatkossa. Kertaluonteinen akkreditoitu mittaus maksaa noin 25 000 euroa. Tuotekaasun polttamista tulisi voida jatkaa siihen saakka, kunnes uuden IPPC-direktiivin mukaiset ratkaisut voidaan ottaa käyttöön. Yksinomaan fossiilisten polttoaineiden poltto siirtymäaikana ei ole ainakaan parempi vaihtoehto. Yhtiö on esittänyt Salpausselän luonnonystävät ry:n selityksen osalta muun ohella, että yhdistys ei ole asiassa asianosainen eikä sille tulisi muutenkaan korvata unionin tuomioistuimessa aiheutuneita oikeudenkäyntikuluja ainakaan unionin tuomioistuimen ratkaisun perusteella. 6. Uusi ennakkoratkaisumenettely 6.1 Toinen ennakkoratkaisupyyntö Korkeimman hallinto-oikeuden varattua Lahti Energia Oy:lle tilaisuuden antaa selityksensä unionin tuomioistuimen tuomion (asia C-317/07) johdosta yhtiö on edellä esitetyin tavoin selityksessään 8.1.2009 ilmoittanut, ettei se rakenna tuotekaasun puhdistinta. Kun yhtiö on ilmoittanut muuttavansa asiassa kysymyksessä olevan laitoksen toteuttamissuunnitelmaa asiassa tehdyn aikaisemman ennakkoratkaisupyynnön kannalta olennaisella tavalla, korkein hallinto-oikeus on istunnossaan 12.3.2009 päättänyt pyytää asiassa uuden ennakkoratkaisun unionin tuomioistuimelta. Lahti Energia Oy, Lahden ympäristölautakunta ja Salpausselän luonnonystävät ry ovat erikseen antaneet lausunnot sen johdosta, että korkein hallinto-oikeus oli istunnossaan 12.3.2009 päättänyt pyytää asiassa uuden ennakkoratkaisun unionin tuomioistuimelta. Hämeen ympäristökeskus ei antanut pyydettyä lausuntoa. Korkein hallinto-oikeus on välipäätöksellään 8.6.2009 taltionumero 1433 pyytänyt asiassa uuden ennakkoratkaisun unionin tuomioistuimelta. Korkein hallinto-oikeus on asettanut unionin tuomioistuimen vastattavaksi seuraavat kysymykset: 1. Onko kaasutinlaitoksessa synnytetyn kaasun polttamista voimalaitoksen kattilassa lisäpolttoaineena pidettävä direktiivin 2000/76/EY 3 artiklassa tarkoitettuna toimintana, jos poltettavaksi johdettua kaasua ei kaasuttamisen jälkeen puhdisteta? 2. Jos vastaus ensimmäiseen kysymykseen on lähtökohtaisesti kielteinen, onko asiaa arvioitaessa vaikutusta poltettavan jätteen laadulla tai poltettavaksi johdettavan kaasun hiukkaspitoisuudella tai siinä olevien muiden epäpuhtauksien pitoisuuksilla? 6.2 Unionin tuomioistuimen toinen tuomio Unionin tuomioistuin on tuomiossaan 25.2.2010, asia C-209/09, vastannut korkeimman hallinto-oikeuden esittämään ennakkoratkaisupyyntöön seuraavasti. Ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään, sovelletaanko direktiiviä 2000/76 voimalaitokseen, jossa käytetään lisäpolttoaineena sen tuotantotoiminnassa pääasiallisesti käytettävien fossiilisten polttoaineiden täydentäjänä kaasua, joka on synnytetty jätteiden lämpökäsittelyn avulla kaasutinlaitoksessa, jossa kyseistä kaasua ei ole puhdistettu. (Tuomion kohta 17) Tässä on huomattava, kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, Suomen, Belgian ja Saksan hallitukset sekä Euroopan yhteisöjen komissio ovat perustellusti korostaneet, että vastaus, joka annettiin kolmanteen ennakkoratkaisukysymykseen asiassa Lahti Energia C-317/07 annetussa tuomiossa ja jonka mukaan voimalaitoksen toiminta ei kuulu direktiivin 2000/76 soveltamisalaan, liittyi siihen, että vaikka kyseisessä voimalaitoksessa käytettävä kaasu valmistetaan jätteistä, se oli tarkoitus puhdistaa kaasutinlaitoksessa kyseisten jätteiden rinnakkaispolton yhteydessä. (Tuomion kohta 18) Kuten nimittäin kyseisen tuomion 29 kohdassa korostettiin, kaasutinlaitoksessa jätteiden lämpökäsittelyssä syntyvät aineet, tässä tapauksessa raakakaasu, oli tarkoitus puhdistaa letkusuodattimella, minkä avulla oli tarkoitus synnyttää puhdistettua tuotekaasua, josta on poistettu ei-toivottava kiintoaines ja jonka tämän vuoksi piti soveltua käytettäväksi polttoaineena. (Tuomion kohta 19) Kyseisen tuomion 35, 36 ja 41 kohdassa todettiin, että koska tällaisessa tilanteessa kaasutinlaitoksessa valmistettavassa kaasussa piti olla vastaavia ominaisuuksia kuin fossiilisessa polttoaineessa erityisesti, koska se oli tarkoitus puhdistaa letkusuodattimella, voimalaitoksen toiminta ei voinut kuulua direktiivin 2000/76 soveltamisalaan pelkästään sillä perusteella, että siinä oli tarkoitus käyttää jätteistä synnytettyä lisäpolttoainetta. (Tuomion kohta 20) Kun nimittäin prosessi olisi saatettu loppuun kaasutinlaitoksessa, voimalaitoksessa käytettävän puhdistetun kaasun piti olla direktiivin 2000/76 3 artiklan 5 alakohdassa tarkoitettu ”tuote”. (Tuomion kohta 21) Kuten julkisasiamies Kokott oli tällöin korostanut edellä mainitussa asiassa Lahti Energia antamansa ratkaisuehdotuksen 91 ja 93 kohdassa, todellisen ”tuotteen”, vaikka se olisikin synnytetty jätteistä, polttaminen voimalaitoksessa puolsi sitä, että kaasutinlaitoksen ja voimalaitoksen välillä ei katsota olevan teknis-tuotannollista yhteyttä. (Tuomion kohta 22) Asia on kuitenkin toisin silloin, kun - kuten pääasiassa on käynyt - kaasua, joka on synnytetty kaasutinlaitoksessa jätteiden lämpökäsittelyn avulla, ei puhdistetakaan kyseisessä laitoksessa vaan se johdetaan sellaisenaan voimalaitokseen käytettäväksi tämän laitoksen lisäpolttoaineena. (Tuomion kohta 23) Tällaisessa tilanteessa on niin, että jos tarkastellaan pelkän kaasutinlaitoksen toimintaa, vastedes kaavaillussa prosessissa ei ole kyse pelkästä jätteenkäsittelyprosessista sellaisen lämpökäsittelyn avulla, jonka perusteella tällainen laitos voitaisiin luokitella, jos kyseisestä käsittelystä syntyvä tuotteet tämän jälkeen poltettaisiin, direktiivin 2000/76 3 artiklan 4 alakohdassa tarkoitetuksi ”polttolaitokseksi” (ks. vastaavasti em. asia Lahti Energia, tuomion 20 kohta). (Tuomion kohta 24) Kyseistä kaasutinlaitosta ei myöskään voida enää pitää yksinään rinnakkaispolttolaitoksena eli, kuten direktiivin 2000/76 3 artiklan 5 alakohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään, laitoksena, jonka pääasiallisena tarkoituksena on tuottaa energiaa tai aineellisia tuotteita ja jossa joko käytetään jätettä vakinaisena tai lisäpolttoaineena tai lämpökäsitellään jätettä sen käsittelemiseksi (ks. asia C-251/07, Gävle Kraftvärme, tuomio 11.9.2008, Kok., s. I-7047, 35 kohta ja em. asia Lahti Energia, tuomion 26 kohta). (Tuomion kohta 25) Pääasiassa nyt kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa on nimittäin niin, että toisin kuin todettiin edellä mainitussa asiassa Lahti Energia annetun tuomion 36 kohdassa, jätteiden lämpökäsittelyprosessia, joka aloitetaan kaasutinlaitoksessa, ei saatetakaan enää loppuun tässä laitoksessa, koska kaasu johdetaan mainitusta laitoksesta voimalaitokseen käytettäväksi energiantuotannossa, vaikkei siinä vielä olekaan vastaavia ominaisuuksia kuin fossiilisessa polttoaineessa erityisesti puhtauden osalta. (Tuomion kohta 26) Kahden erillisen laitoksen toimintaa on kyllä lähtökohtaisesti tarkasteltava erikseen sovellettaessa direktiiviä 2000/76 (ks. vastaavasti em. asia Lahti Energia, tuomion 24 ja 25 kohta). (Tuomion kohta 27) Pääasiassa nyt kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa on kuitenkin katsottava, että kaasutinlaitosta ja voimalaitosta voidaan tosiaankin pitää yhtenä yksikkönä, jonka tavoitteena ei enää ole tuotteenvalmistus vaan energiantuotanto. Tässä yksikössä nimittäin kokonaisuutena tarkastellen jätteet käsitellään siten, että ne lämpökäsitellään kahdessa vaiheessa: ensin kaasutinlaitoksessa, jossa jätteet lämpökäsitellään, sitten voimalaitoksessa, jossa kaasutinlaitoksessa jätteiden lämpökäsittelyn avulla synnytetyt kaasumaiset aineet poltetaan. (Tuomion kohta 28) Tällaisessa tilanteessa on todettava, kuten julkisasiamies Kokott oli katsonut edellä mainitussa asiassa Lahti Energia antamassaan ratkaisuehdotuksessa, että kun energiantuotanto- tai tuotteenvalmistusprosessi konkretisoituu ja päättyy vasta siirrettäessä voimalaitokseen kaasumaiset aineet, jotka on synnytetty kaasutinlaitoksessa jätteiden lämpökäsittelyn avulla, kaasutinlaitoksen ja voimalaitoksen muodostamaa kokonaisuutta on tarkasteltava yhdessä sovellettaessa direktiiviä 2000/76, ja tämä johtuu kyseisten kahden laitoksen välillä silloin olevasta teknis-tuotannollisesta yhteydestä. Se on perusteltua myös siksi, että haitta-aineet, jotka syntyvät kaasutinlaitoksessa aloitetusta jätteiden lämpökäsittelystä, ilmenevät ja niistä huolehditaan, ainakin osittain, vasta sitten, kun raakakaasu on siirretty voimalaitokseen. (Tuomion kohta 29) Lahti Energian argumentaation mukaan pääasiassa kyseessä oleva voimalaitos voisi kuulua ”rinnakkaispolttolaitoksen” käsitteen soveltamisalaan vain, jos sen energiantuotantotoiminnassa pääasiallisesti käytettäisiin kaasutinlaitoksessa synnytettyä puhdistamatonta kaasua, mutta tässä on riittävää palauttaa mieleen, kuten direktiivin 2000/76 johdanto-osan 27 perustelukappaleesta ilmenee, että jätteiden rinnakkaispolton laitoksissa, joita ei ole pääasiallisesti tarkoitettu jätteiden polttoon, ei olisi sallittava aiheuttaa tällaisen rinnakkaispolton savukaasuista johtuvia epäpuhtauspäästöjä, jotka ylittävät jätteen polttoon tarkoitettujen polttolaitosten päästöille asetetut rajat. (Tuomion kohta 30) Esitettyyn ensimmäiseen kysymykseen on siis vastattava, että voimalaitosta, jossa käytetään lisäpolttoaineena sen tuotantotoiminnassa pääasiallisesti käytettävien fossiilisten polttoaineiden täydentäjänä kaasua, joka on synnytetty kaasutinlaitoksessa jätteiden lämpökäsittelyn avulla, on pidettävä yhdessä kaasutinlaitoksen kanssa direktiivin 2000/76 3 artiklan 5 alakohdassa tarkoitettuna ”rinnakkaispolttolaitoksena” silloin, kun kyseistä kaasua ei ole puhdistettu tässä kaasutinlaitoksessa. (Tuomion kohta 31) Toinen kysymys Korkein hallinto-oikeus on esittänyt toisen kysymyksensä vain siltä varalta, että sen ensimmäiseen kysymykseen vastataan kieltävästi. (Tuomion kohta 32) Kun ensimmäiseen kysymykseen annettu vastaus otetaan huomioon, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toisesta kysymyksestä ei ole tarpeen lausua. (Tuomion kohta 33) Näillä perusteilla unionin tuomioistuin on ratkaissut korkeimman hallinto-oikeuden välipäätöksessä 8.6.2009 esitettyjen kysymysten johdosta asian seuraavasti: Voimalaitosta, jossa käytetään lisäpolttoaineena sen tuotantotoiminnassa pääasiallisesti käytettävien fossiilisten polttoaineiden täydentäjänä kaasua, joka on synnytetty kaasutinlaitoksessa jätteiden lämpökäsittelyn avulla, on pidettävä yhdessä kaasutinlaitoksen kanssa jätteenpoltosta 4.12.2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/76/EY 3 artiklan 5 alakohdassa tarkoitettuna ”rinnakkaispolttolaitoksena” silloin, kun kyseistä kaasua ei ole puhdistettu tässä kaasutinlaitoksessa. 7. Unionin tuomioistuimen toisen tuomion johdosta hankittu selvitys Lahti Energia Oy:lle, Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle, Lahden seudun ympäristöpalveluille ja Salpausselän luonnonystävät ry:lle on varattu tilaisuus antaa selityksensä unionin tuomioistuimen tuomion johdosta. Lahti Energia Oy on 29.4.2010 päivätyssä selityksessään muun ohella esittänyt seuraavaa: Yhtiö on todennut, että tuomioistuimen kysymykseen 1 antaman vastauksen perusteella jätteenpolttodirektiivin soveltamisala on laajempi kuin jätedirektiivin. Polttoaineiden enimmäisosuudet kattilassa (lupamääräys 2) Ennakkoratkaisusta riippumatta lupamääräystä 2 tulisi muuttaa yhtiön valituksessa vaaditulla tavalla. Päästöraja-arvot saavutetaan polttoaineiden enimmäisosuuksista riippumatta, koska kivihiilen osuus on 80 %. Päästöjä voidaan kuitenkin merkittävästi vähentää lisäämällä erityisesti jätteistä valmistetun kaasun polttoa. Energiantuottomahdollisuuksia on lupamääräyksessä rajattu tarpeettomasti ilman, että siitä on hyötyä ympäristölle. Kivihiilen osuus polttoaineista tulee olemaan yli 80 %, jos kaasun valmistuksessa ei voi enää käyttää jätteenpolttoasetuksen soveltamisalaan kuuluvia jätteitä. Yhtiö on vaatinut jäljempänä siirtymäaikaa, jotta se voisi jatkaa jätteenpolttoasetuksen soveltamisalaan kuuluvista jätteistä tuotetun kaasun polttamista siihen saakka, kunnes uusi kaasutuslaitos valmistuu. Jos siirtymäaikaa koskeva pyyntö hyväksytään, jätteistä valmistetun kaasun osuuden lisääminen vähentäisi päästöjä. Tuotekaasun polton pitäminen jätteenpolttona (lupamääräykset 3 ja 12) Puhdistetun tuotekaasun poltto ei ole jätteenpolttoa. Yhtiö on kuitenkin olosuhteiden muututtua joutunut luopumaan tuotekaasun puhdistimen rakentamisesta. Ympäristölupavirasto ja hallinto-oikeus eivät edellyttäneet puhdistimen rakentamista, mutta sellaisen rakentaminen oli alkuperäinen tarkoitus. Puhdistamattoman kaasun poltto (lupamääräykset 3 ja 12) Kaasuttimella jätteenpolttodirektiivin soveltamisalaan kuuluvista jätteistä tuotetun puhdistamattoman kaasun poltto voimalaitoksella lisäpolttoaineena on ennakkoratkaisun C-209/09 nojalla jätteenpolttoa rinnakkaispolttolaitoksessa. Tuomioistuin katsoi, että puhdistamattomasta kaasusta johtuvat epäpuhtauspäästöt ylittävät polttolaitosten päästöille asetetun rajat. Kymijärven voimalaitoksen päästöt eivät ylitä jätteenpolttodirektiivin rajoja. Tuotetun kaasun pitoisuudet eivät myöskään ylitä jätteenpolttodirektiivin raja-arvoja silloin, kun jätepolttoaineen kloori- ja elohopeapitoisuutta valvotaan. Ennakkoratkaisun perusteella seospolttosääntöjä voidaan soveltaa, jos toiminta jatkuu nykyisellään. Jos jätteenpolttoasetuksen soveltamisalaan kuuluvista jätteistä tuotettua kaasua ei kaasua puhdistamatta saa polttaa edes siirtymäaikana, lupamääräys 12 käy tarpeettomaksi. Tässä tapauksessa kaasuttimella lämpökäsitellään vain jätteenpolttoasetuksen soveltamisalaan kuulumattomia polttoaineita, joihin seospolttosääntöjä ei sovelleta. Lupamääräyksen 12 raja-arvojen muuttaminen perustelujen mukaisiksi Hallinto-oikeuden mukaan tuotekaasun poltto ei saisi johtaa muiden polttoaineiden raja-arvojen nostamiseen. Hallinto-oikeus tarkoitti tuotekaasulla myös puhdistamatonta kaasua, koska puhdistimen rakentamisesta ei ole päätöksessä määrätty. Lupamääräyksessä 12 raja-arvot kuitenkin nousivat. Korotetut raja-arvot on muutettava hallinto-oikeuden päätöksen perustelujen mukaisiksi. Pitoisuusrajat on laskettu lupaehdoissa mainitulla polttoainesuhteella. Rinnakkaispoltossa raja-arvo lasketaan tunnin keskiarvona ja kivihiilen poltossa vuosikeskiarvona. Unionin tuomioistuimen ratkaisu ei anna aihetta luopua vaatimuksesta, mikäli jätteenpolttoasetuksen soveltamisalaan kuuluvaa tuotekaasua saadaan polttaa siirtymäaikana. Jätepolttoaineen kloori- ja elohopeapitoisuudet (lupamääräys 4) Koska tuotekaasun puhdistinta ei enää voida rakentaa, yhtiö on luopunut valituksensa jätepolttoaineen kloori- ja elohopeapitoisuuden raja-arvojen muuttamisvaatimuksesta. Hiukkaspäästöraja (lupamääräys 11) Yhtiö on uudistanut tältä osin

🔗 Viralliseen lähteeseen

Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.