KHO/2010/59

2010 false KHO:2010:59 Matkustajia henkilöautolla Suomeen Venäjältä kuljettaneelle Venäjän federaation kansalainen A:lle, jolla ei ollut taksiliikennelain 4 §:n 1 momentin mukaista taksilupaa, oli annettu rangaistusvaatimusilmoitus luvattoman taksiliikenteen harjoittamisesta ja hänet oli määrätty käännytettäväksi kotimaahansa ja hänen viisuminsa oli peruutettu. Kun otettiin huomioon, että taksiliikennelaissa ei ole säädetty kansainvälisestä rajat ylittävästä taksiliikenteestä ja että oli siten tulkinnanvaraista, koskeeko taksiliikennelain 28 §:n 1 momentin säännös luvattoman taksiliikenteen harjoittamisesta Venäjältä käsin harjoitettavaa taksiliikennetoimintaa, asiassa ei katsottu olevan ulkomaalaislain 148 §:n 1 momentin 8 kohdassa tarkoitettua perusteltua syytä epäillä A:n syyllistyvän rikokseen. Näin ollen häntä ei voitu määrätä käännytettäväksi kotimaahansa eikä hänen viisumiaan voitu peruuttaa. Ulkomaalaislaki 28 § 2 momentti, 142 § 1 a kohta, 146 § 1 momentti ja 148 § 1 momentti 8 kohta Taksiliikennelaki 1 §, 2 § 3 kohta, 3 § 1 ja 2 momentti, 4 § 1 momentti, 5 § ja 28 § 1 momentti Suomen Tasavallan hallituksen ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton hallituksen välillä kansainvälisestä autoliikenteestä solmittu sopimus (SopS 19/1969) 1 artikla Kort referat på svenska Päätös, josta valitetaan Kouvolan hallinto-oikeuden päätös 19.1.2009 n:o 09/0015/2 Asian aikaisempi käsittely Kaakkois-Suomen rajavartioston Nuijamaan rajatarkastusviranomainen on 27.5.2008 tekemällään päätöksellä määrännyt A:n käännytettäväksi kotimaahansa Venäjän federaatioon sekä peruuttanut hänelle myönnetyn viisumin. Rajatarkastusviranomainen on perustellut päätöstään seuraavasti: Matkustajat ilmoittivat maahantulopuhuttelussa olevansa matkalla Tampereelle. Kuljettaja kertoi kysyttäessä, että hän kuljettaa matkustajia Tampereelle ja että hän saa siitä maksuna yhteensä 160 euroa. Henkilön kuljettamassa ajoneuvossa ei ollut taksamittaria, vaan kyytimaksu oli ennakkoon sovittu. Kysyttäessä suomalaiselta matkustajalta tämä myönsi maksavansa matkasta ja kertoi kuljettajan hakeneen hänet aikaisemmin Tampereelta ja käyttäneen Pietarissa työmatkalla ja nyt kuljettavan häntä takaisin Tampereelle. A:lla ei ollut esittää Suomen taksiliikennelain edellyttämää taksilupaa. Hänen voidaan tuomitun vankeusrangaistuksen perusteella tai muutoin perustellusta syystä epäillä syyllistyvän rikokseen, josta on Suomessa säädetty vankeusrangaistus. Henkilö vastustaa käännyttämistä sekä viisumin mitätöintiä. Henkilön lausuman mukaan hän on jo kymmenen vuoden ajan tehnyt näin, eikä hän ole tiennyt toiminnan olevan laitonta. Hänen toimeentulonsa vaikeutuu, jos hänellä ei ole viisumia Suomeen. Kouvolan hallinto-oikeuden ratkaisu Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A:n valituksen Kaakkois-Suomen rajavartioston Nuijamaan rajatarkastusviranomaisen päätöksestä. Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti: Sovellettavat säännökset Ulkomaalaislain 148 §:n 1 momentin 8 kohdan mukaan ulkomaalainen voidaan käännyttää, jos hänen voidaan tuomitun vankeusrangaistuksen perusteella tai muutoin perustellusta syystä epäillä syyllistyvän rikokseen, josta on Suomessa säädetty vankeusrangaistus, tai epäillä syyllistyvän toistuvasti rikoksiin. Ulkomaalaislain 28 §:n 2 momentin mukaan viisumi voidaan peruuttaa, kun ulkomaalainen käännytetään 148 §:ssä mainitulla perusteella. Ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin mukaan käännyttämistä harkittaessa on otettava huomioon päätöksen perusteena olevat seikat sekä asiaan muutoin vaikuttavat seikat ja olot kokonaisuudessaan. Jos käännyttäminen perustuisi ulkomaalaisen rikolliseen toimintaan, on otettava huomioon teon vakavuus sekä yleiselle tai yksityiselle turvallisuudelle aiheutunut haitta, vahinko tai vaara. Taksiliikennelain 3 §:n 1 momentin mukaan tätä lakia sovelletaan ammattimaiseen henkilöiden kuljettamiseen tiellä henkilöautolla. Saman pykälän 2 momentin mukaan ammattimaisella henkilöiden kuljettamisella tarkoitetaan elinkeinon harjoittamisen tai toimeentulon hankkimisen taikka muun tulonhankkimisen tarkoituksessa harjoitettua henkilöiden kuljettamista tiellä henkilöautolla korvausta vastaan päätoimisesti taikka sivutoimisesti tai muuten toisen elinkeinon ohella. Ammattimaiseen henkilöiden kuljettamiseen rinnastetaan kuljetus korvausta vastaan, jos kuljetusta edeltää kuljetuspalvelun tarjoaminen yleisölle julkisella paikalla. Taksiliikennelain 4 §:n 1 momentin mukaan ammattimainen henkilöiden kuljettaminen edellyttää taksilupaa. Saman pykälän 2 momentissa säädetään poikkeuksista luvanvaraisuudesta. Mainitun momentin 3 kohdan mukaan ilman taksilupaa saa palveluyrityksen hallinnassa olevalla henkilöautolla kuljettaa henkilöitä, jos kuljetus liittyy koti- tai matkailupalveluihin ja kuljetus on osa yrityksen tarjoamasta palvelukokonaisuudesta. Taksiliikennelain 28 §:n 1 momentin mukaan joka harjoittaa ammattimaista henkilöliikennettä ilman tässä laissa edellytettyä taksilupaa, on tuomittava luvattoman taksiliikenteen harjoittamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Suomen Tasavallan hallituksen ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton hallituksen välillä kansainvälisestä autoliikenteestä solmitun sopimuksen (SopS 19/1969) 1 artiklan mukaan säännöllisiä ja tilapäisiä henkilökuljetuksia linja-autoilla sekä tavarankuljetuksia moottoriajoneuvoilla (kuorma-autoilla varsinaisine perävaunuineen tai puoliperävaunuineen tai ilman niitä) molempien valtioiden välillä ja niiden alueiden kautta suoritetaan tämän sopimuksen mukaisesti. Saatu selvitys ja johtopäätökset Muutoksenhakija on harjoittanut taksiliikennettä ottaessaan kuljetettavaksi henkilöautolla matkustajia Venäjältä Suomeen Tampereelle maksua vastaan. Taksiliikennelaissa ei ole säädetty poikkeusta luvanvaraisuudesta ulkomailta saapuvan taksiliikenteen osalta. Kyse ei myöskään ole taksiliikennelain 4 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitetusta koti- tai matkailupalveluihin liittyvästä henkilökuljetuksesta. Suomen ja Neuvostoliiton välillä solmittu kansainvälistä autoliikennettä koskeva sopimus ei sovellu taksiliikenteeseen. Luvattomasta taksiliikenteen harjoittamisesta voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Näin ollen rajatarkastusviranomainen on voinut perustellusta syystä epäillä muutoksenhakijan syyllistyvän rikokseen, josta on Suomessa säädetty vankeusrangaistus. Muutoksenhakijan viisumin peruuttaminen ei estä häntä hakemasta uutta viisumia. Tämän vuoksi viisumin peruuttaminen ei ole ollut kohtuuttoman ankara seuraamus. Edellä sanotuilla perusteilla rajatarkastusviranomainen on voinut käännyttää muutoksenhakijan ja peruuttaa hänen viisuminsa. Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet Perusteluissa mainitut Ulkomaalaislaki 142 §, 151 § 1 momentti sekä 191 § 1 momentti 1 kohta ja 2 momentti Ajoneuvolaki 10 § 2 momentti 1 kohta Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa A on pyytänyt lupaa valittaa Kouvolan hallinto-oikeuden päätöksestä. Valituksessaan A on vaatinut, että hallinto-oikeuden ja rajatarkastusviranomaisen päätökset kumotaan. Lisäksi hän on vaatinut ansionmenetyksensä, viisuminhankkimiskulujensa sekä oikeudenkäyntikulujensa korvaamista. A on lausunut valituksensa tueksi muun ohella seuraavaa: A:lle 9.1.2008 myönnetyn viisumin myöntämisperuste on ollut turismi ja turistien kuljettaminen. Kun taksiliikenteen harjoittajan asemapaikka on Pietarissa ja toiminnan harjoittaja on venäläinen ja asuu Venäjällä, tarvittavat luvat tulee Etelä-Suomen lääninhallituksen mukaan hakea Venäjällä paikallisten lakien mukaisesti. Suomessa ei tällaiseen toimintaan tarvita lupia edellyttäen, että matkat on tilattu Venäjältä. A:n venäläiset luvat ovat kunnossa. Kouvolan hovioikeus on 17.2.2009 antanut päätöksen Dnro R 08/1244, joka koskee vastaavanlaisessa asiassa määrättyä sakkorangaistusta. Rajatarkastusviranomaisen määräämä sakkorangaistus on Lappeenrannan käräjäoikeuden päätöksellä kumottu, eikä hovioikeus ole muuttanut käräjäoikeuden päätöstä. Päätöksen perusteluissa hovioikeus on todennut, että Suomen taksiliikennelaki on kansallinen, eikä sitä voida soveltaa suoraan kansainväliseen liikenteeseen. Venäjältä Suomeen suuntautuvaa taksiliikennettä ei ole säädetty luvanvaraiseksi, eikä sen harjoittamista ole muutoinkaan kriminalisoitu. Kaakkois-Suomen rajavartiosto on antanut asiassa lausunnon, jossa se on lausunut muun ohella seuraavaa: Lappeenrannan käräjäoikeus on 12.11.2008 hylännyt syytteen, joka koskee luvatonta taksiliikenteen harjoittamista vastaavan kaltaisessa tapauksessa. Käräjäoikeuden mukaan taksiliikennelaki on kansallinen laki, joten sitä ei voida soveltaa kansainväliseen liikenteeseen. Kouvolan hovioikeus on 17.2.2009 päättänyt, että tuomiota ei muuteta. Kaakkois-Suomen syyttäjänvirasto on hakenut valituslupaa korkeimmasta oikeudesta. Kaakkois-Suomen rajavartiosto on toistaiseksi pidättäytynyt taksiliikennettä harjoittavien ulkomaalaisten käännyttämisestä Kouvolan hovioikeuden päätöksen johdosta. Käännyttämispäätöksen tehnyt virkamies on soveltanut muun muassa Rajavartiolaitoksen esikunnan Kaakkois-Suomen rajavartiostolle 12.5.2008 antamaa vastausta. Sen mukaan taksiliikennelaissa edellytetty taksilupavaatimus koskee jokaista ammattimaista henkilöiden kuljettamista tiellä henkilöautolla Suomen valtiovallan alueella harjoittavaa henkilöä, siis myös ulkomaalaista kansainvälistä taksiliikennettä harjoittavaa taksinkuljettajaa. Näin ollen taksinkuljettajalta, joka kuljettaa henkilöitä esimerkiksi Viipurista Kotkaan, tulee Suomessa edellyttää taksiliikennelain mukaista lupaa riippumatta siitä, mistä taksimatka on alkanut tai minkä maan kansalainen taksinkuljettaja on. Kyydin lähtömaan kansallisen lainsäädännön mukainen lupa ei myöskään ole taksiliikennelain mukainen lupa, eikä sellaisia vallitsevassa säädöstilanteessa näin ollen tule hyväksyä edes kertaluonteisissa kuljetuksissa. Vaikka A:n viisumitiedoissa oli maininta turistien kuljettamisesta, kyseessä ei voida katsoa olleen viranomaisen myöntämä lupa kuljettaa matkustajia Suomessa taksiliikennelaissa säädetyn mukaisesti. Myös sille, millä perusteella viisumi on hakijalle myönnetty, olisi annettava merkitystä arvioitaessa maahantulon ja maassa oleskelun perusteita. Lähtökohtaisesti Suomeen viisumilla saapuva ei voi harjoittaa ansiotyötä lukuun ottamatta ulkomaalaislaissa säädettyjä poikkeuksia. Viisumivelvollisen ulkomaalaisen tulisi hakea viisumia ulkomaalaislain 81 §:n 2 momentin mukaista tarkoitusta varten, jos hän aikoo harjoittaa kuljetustoimintaa tulojen hankkimistarkoituksessa. Tällöin viisumi myönnettäisiin niin sanottuna kuljettajaviisumina autoliikennesopimuksessa 19/1969 (Sopimus Suomen Tasavallan hallituksen ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton hallituksen välillä kansainvälisestä autoliikenteestä) tarkoitettuja henkilökuljetuksia varten. Tässä tarkoituksessa myönnettyä viisumia ei kuitenkaan voida pitää taksiliikennelaissa tarkoitetun taksiliikenneluvan korvaavana lupana. Käännyttämispäätöksen tekijällä on ollut lainsäädännön soveltamisohjeiden mukaisesti perusteet A:n käännyttämiselle. Muilta osin Kaakkois-Suomen rajavartiosto ei ota kantaa valitukseen, koska valituksen perusteena käytetty rikosprosessi on kesken. Rajavartiolaitoksen esikunta on antanut asiassa lausunnon, jossa se on lausunut muun ohella seuraavaa: Tapahtuma-ajankohtana oli vastaavanlaisissa tapauksissa jo aikaisemmin annettu luvattoman taksiliikenteen harjoittamisesta rangaistusvaatimusilmoituksia, joita myös syyttäjän toimesta oli vahvistettu rangaistusmääräysmenettelyssä. Näin ollen päätöksen tekijällä on ollut perusteltu syy epäillä A:n syyllistyvän rikokseen, josta on Suomessa säädetty vankeusrangaistus. Käännyttämiselle ja viisumin peruuttamiselle on siten ollut ulkomaalaislain mukaiset perusteet. Myös itse käännyttäminen on suoritettu lain ja hyvän hallintotavan mukaisesti. A on antanut vastaselityksen, jossa hän on lausunut muun ohella seuraavaa: Kaakkois-Suomen syyttäjänvirasto on tehnyt syyttämättäjättämispäätöksen A:n asiassa. Näin ollen A:n rangaistusvaatimus on loppuun käsitelty. Taksiliikennelain soveltaminen kansainväliseen liikenteeseen on Lappeenrannan käräjäoikeuden ja Kouvolan hovioikeuden mukaan ollut virheellinen menettely. Lappeenrannan käräjäoikeus on käsitellyt vain yhden vastaavan asian. Viisumi voidaan myöntää samalla kertaa useammalla eri perusteella. Rajanveto taksiliikenteen ja ”kimppakyydin” välillä saattaa olla vaikeaa. Etelä-Suomen lääninhallituksen liikenneosasto on antanut asiassa lausunnon, jossa se on lausunut muun ohella seuraavaa: Laadukkaiden taksipalveluiden saatavuuden turvaamiseksi jokaiseen myönnettävään taksilupaan sisällytetään asemapaikkamääräys. Taksiluvan haltijan ensisijainen ajovelvoite on aina asemapaikalla, jonne auto on vietävä ajon tai toimeksiannon päätyttyä. Kyseisiä taksiliikennelain sisältämiä säännöksiä ei lääninhallituksen näkemyksen mukaan voida mielekkäästi soveltaa muihin kuin suomalaisiin takseihin. Taksilupa on aina sidottu jossain Suomen kunnassa olevaan asemapaikkaan. Pietarista käsin liiketoimintaansa harjoittavalla A:lla ei siten ole edellytyksiä taksiluvan saamiseen Suomesta. Kun otetaan huomioon taksiliikennelain edellä kuvattu kansallinen luonne, häneltä ei voida vaatiakaan suomalaista taksilupaa, sikäli kuin kuljetuksen lähtöpaikka on Venäjällä ja määränpää Suomessa. Taksilupa on luonnollisesti oltava silloin, kun sekä lähtö- että päätepaikka sijaitsevat Suomessa. Kouvolan hovioikeus on 17.2.2009 antamassaan tuomiossa todennut taksien toiminnan Venäjältä Suomeen ja päinvastoin edellyttävän vastaavanlaista sopimusta kuin on voimassa linja-autoliikenteen osalta. Suomen ja Venäjän välillä ei asiasta toistaiseksi ole tehty sopimuksia. Sopimuksettoman tilanteen jatkuessa käytäntönä on ollut tietty joustavuus ja vastavuoroisuuden periaatteen noudattaminen. Tämä liikenne- ja viestintäministeriön asiassa lausuma kanta on hyvin linjassa sen periaatteen kanssa, että liikenneviranomaisten tehtävänä ei ole rajoittaa taksiliikennettä, vaan turvata sen asianmukaiset edellytykset. A on antanut vastaselityksen, jossa hän on lausunut muun ohella seuraavaa: Taksiliikennelaissa ei ole otettu huomioon muuta kuin kansallista taksiliikennettä. Tätä kuvastaa myös lupaviranomaisen tulkinta ja selitys siitä, että lailla luvitetaan taksiliikennettä alueittain ja kunnittain. A:n suorittamien kuljetusten lähtö- ja päätepaikka sijaitsevat Venäjällä. Lisäksi kuljetusten määränpää Suomessa vaihteli, joten mitään vakituista kohdetta saati asemapaikkaa ei Suomessa ollut. Vaikka taksiliikenteestä ei ole maidenvälistä sopimusta, ei tilanne oikeuta viranomaisia noudattamaan muuta lainsäädäntöä ja sen perusteella edellyttämään sellaista lupaa, jota kukaan ei voi myöntää. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus jättää tutkimatta A:n vaatimuksen ansionmenetyksen ja viisuminhankkimiskulujen korvaamisesta.
2. Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii muutoin asian. Kouvolan hallinto-oikeuden ja Kaakkois-Suomen rajavartioston Nuijamaan rajatarkastusviranomaisen päätökset kumotaan.
3. A:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään. Perustelut
4. Tutkimatta jättäminen Ansionmenetyksen ja viisuminhankkimiskulujen korvaamista koskevien vaatimusten tutkiminen ei kuulu korkeimman hallinto-oikeuden toimivaltaan.
5. Pääasiaratkaisu Sovellettavat säännökset Ulkomaalaislain 148 §:n 1 momentin 8 kohdan mukaan ulkomaalainen voidaan käännyttää, jos hänen voidaan tuomitun vankeusrangaistuksen perusteella tai muutoin perustellusta syystä epäillä syyllistyvän rikokseen, josta on Suomessa säädetty vankeusrangaistus, tai epäillä syyllistyvän toistuvasti rikoksiin. Ulkomaalaislain 142 §:n 1 a kohdan mukaan käännyttämisellä tarkoitetaan mainitussa laissa ulkomaalaisen maahantulon estämistä rajalla, kun hän on saapumassa maahan viisumilla. Ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin mukaan käännyttämistä harkittaessa on otettava huomioon päätöksen perusteena olevat seikat sekä asiaan muutoin vaikuttavat seikat ja olot kokonaisuudessaan. Jos käännyttäminen perustuisi ulkomaalaisen rikolliseen toimintaan, on otettava huomioon teon vakavuus sekä yleiselle tai yksityiselle turvallisuudelle aiheutunut haitta, vahinko tai vaara. Ulkomaalaislain 28 §:n 2 momentin mukaan viisumi voidaan peruuttaa, kun ulkomaalainen käännytetään 148 §:ssä mainitulla perusteella. Taksiliikennelain (217/2007) 1 §:n mukaan mainitun lain tavoitteena on turvata laadukkaiden taksiliikennepalvelujen saatavuus. Taksiliikennelain 2 §:n 3 kohdan mukaan taksiluvalla tarkoitetaan hakemuksesta myönnettävää liikennelupaa, joka oikeuttaa luvanhaltijan harjoittamaan tilausliikennettä ja palvelusopimusasetuksessa tarkoitettua liikennettä yhdellä henkilöautolla tai yhdellä esteettömyyttä koskevat vaatimukset täyttävällä henkilöautolla koko maassa Ahvenanmaan maakuntaa lukuun ottamatta. Saman pykälän 5 kohdan mukaan asemapaikalla tarkoitetaan paikkaa tai kuntaa, josta liikennettä harjoitetaan tai aiotaan harjoittaa ja jonne liikenteessä käytetty auto viedään ajon tai toimeksiannon päätyttyä. Taksiliikennelain 3 §:n 1 momentin mukaan mainittua lakia sovelletaan ammattimaiseen henkilöiden kuljettamiseen tiellä henkilöautolla. Saman pykälän 2 momentin mukaan ammattimaisella henkilöiden kuljettamisella tarkoitetaan elinkeinon harjoittamisen tai toimeentulon hankkimisen taikka muun tulonhankkimisen tarkoituksessa harjoitettua henkilöiden kuljettamista tiellä henkilöautolla korvausta vastaan päätoimisesti taikka sivutoimisesti tai muuten toisen elinkeinon ohella. Ammattimaiseen henkilöiden kuljettamiseen rinnastetaan kuljetus korvausta vastaan, jos kuljetusta edeltää kuljetuspalvelun tarjoaminen yleisölle julkisella paikalla. Taksiliikennelain 4 §:n 1 momentin mukaan ammattimainen henkilöiden kuljettaminen edellyttää taksilupaa. Saman pykälän 2 momentissa säädetään poikkeuksista luvanvaraisuudesta. Mainitun momentin 3 kohdan mukaan ilman taksilupaa saa palveluyrityksen hallinnassa olevalla henkilöautolla kuljettaa henkilöitä, jos kuljetus liittyy koti- tai matkailupalveluihin ja kuljetus on osa yrityksen tarjoamasta palvelukokonaisuudesta. Taksiliikennelain 5 §:n mukaan taksiluvan myöntää hakemuksesta se toimivaltainen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, jonka toimialueella liikenteen pääasiallinen asemapaikka on. Taksiliikennelain 28 §:n 1 momentin mukaan joka harjoittaa ammattimaista henkilöliikennettä ilman mainitussa laissa edellytettyä taksilupaa, on tuomittava luvattoman taksiliikenteen harjoittamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Suomen Tasavallan hallituksen ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton hallituksen välillä kansainvälisestä autoliikenteestä solmitun sopimuksen (SopS 19/1969) 1 artiklan mukaan säännöllisiä ja tilapäisiä henkilökuljetuksia linja-autoilla sekä tavarankuljetuksia moottoriajoneuvoilla (kuorma-autoilla varsinaisine perävaunuineen tai puoliperävaunuineen tai ilman niitä) molempien valtioiden välillä ja niiden alueiden kautta suoritetaan tämän sopimuksen mukaisesti kansainväliselle autoliikenteelle avattuja maanteitä käyttäen. Tosiseikat Asiakirjojen mukaan Venäjän federaation kansalainen A harjoittaa kotimaassaan rekisteröityä taksiliikennettä yrittäjänä. Hän ottaa kertomansa mukaan kuljetusvaraukset vastaan joko puhelimitse tai sähköpostilla, eikä hän ota matkustajia kyytiin ilman etukäteisvarausta julkisilta paikoilta. Hänellä ei ole suomalaista taksilupaa. Venäjällä hänellä on tarvittavat luvat suorittaa henkilökuljetuksia ajoneuvolla. A on saapunut 27.5.2008 Suomeen Nuijamaan rajanylityspaikan kautta kuljettamallaan henkilöautolla, jonka kyydissä on hänen lisäkseen ollut neljä Venäjän federaation kansalaista ja kolme Suomen kansalaista. Suomalaiset matkustajat ovat kertoneet maksaneensa A:lle kuljetuksesta Pietarista Tampereelle. A on kertonut saavansa matkasta 160 euron maksun. Kaakkois-Suomen rajavartioston Nuijamaan rajatarkastusviranomainen on antanut A:lle samana päivänä 10 päiväsakon rangaistusvaatimusilmoituksen luvattoman taksiliikenteen harjoittamisesta sekä määrännyt hänet käännytettäväksi kotimaahansa ulkomaalaislain 148 §:n 1 momentin 8 kohdan nojalla ja peruuttanut hänelle myönnetyn viisumin. Kaakkois-Suomen syyttäjänvirasto on 2.3.2009 tehnyt A:ta koskevan syyttämättäjättämispäätöksen. Perusteluina on muun ohella viitattu Kouvolan hovioikeuden 17.2.2009 vastaavanlaisessa asiassa antamaan tuomioon ja katsottu, ettei A:n menettelyssä ole kyse voimassa olevan lainsäädännön mukaisesta rikoksesta, eikä asiassa muutoin ole näyttöä luvanvaraiseksi säädetyn taksiliikenteen harjoittamisesta. Korkein oikeus on sittemmin 23.6.2010 antanut tuomion taltionumero 1347 (KKO 2010:42), joka koskee muutoksenhakua edellä mainitusta Kouvolan hovioikeuden 17.2.2009 antamasta tuomiosta. Mainitussa asiassa on ollut kysymys siitä, onko Venäjältä alkanut, Suomessa jatkunut ja lähtömaahan palannut kansainvälinen taksiliikenne rangaistavaa taksiliikennelain nojalla luvattomana taksiliikenteen harjoittamisena. Korkein oikeus on edellä mainitussa tuomiossaan muun ohella katsonut, että taksiliikennelain 28 §:n 1 momentin rangaistussäännös on tulkinnanvarainen ja että rangaistussäännöksen soveltamisen tulkinnanvaraisuutta lisää se, ettei kansainvälisen taksiliikenteen käsitettä ole määritelty kansallisissa tai Euroopan unionin säännöksissä taikka Suomea velvoittavissa valtioiden välisissä sopimuksissa. Taksiliikennelaissa edellytetty alueellinen tarveharkinta ja paikkakuntakohtainen lupajärjestelmä puoltavat kuitenkin tulkintaa, jonka mukaan lailla ei ole tarkoitettu säännellä ulkomailta tulevaa kansainvälistä taksiliikennettä. Taksipalveluiden laadun ja saatavuuden turvaamiseen liittyvät kansalliset tavoitteet eivät lähtökohtaisesti koske tilanteita, joissa taksipalvelu tilataan ulkomailla. Rangaistusuhalla suojattavien etujen kanssa sopusoinnussa ei ole tulkinta, jonka mukaan tällainen ajo muuttuisi rangaistavaksi välittömästi Suomen valtion rajan ylittämisen jälkeen. Viranomaisten valvontakäytännössäkään ei ole puututtu jo pitkään eri naapurivaltioista suuntautuneisiin taksikuljetuksiin. Yksin valtionrajan ylittäminen ei voi olla kuitenkaan peruste, joka estää lain ja siihen sisältyvän rangaistussäännöksen soveltamisen. On selvää, että säännöksiä sovelletaan esimerkiksi Suomessa tarjottavaan taksipalveluun, vaikka matka ulottuisikin toisen valtion alueelle. Myös ulkomaan puolelta alkavalla mutta pääosin Suomen puolella tapahtuvalla henkilökuljetustoiminnalla voisi olla sellaisia taksipalvelujen saatavuuteen Suomessa liittyviä vaikutuksia, joiden johdosta toiminnan tulisi kuulua taksilupajärjestelmän ja myös rangaistussääntelyn piiriin. Korkein oikeus on edelleen katsonut, etteivät syytteessä kuvatut, Venäjältä alkaneet taksikuljetukset ole olleet taksipalvelujen saatavuuden ja tarkoituksenmukaisen järjestämisen kannalta merkityksellisiä. Taksiliikennelain tavoitteet ja siinä suojattavat edut eivät siten puolla menettelyn katsomista rangaistavaksi. Koska ei ole selvää, että taksiliikennelakia olisi ylipäänsä tarkoitettu sovellettavaksi muussa maassa tarjottavaan ja sieltä alkavaan henkilöliikenteeseen, on lain rangaistussäännöstä perusteltua tulkita suppeasti ja katsoa, ettei syytteen mukainen menettely kuulu lain rangaistussäännöksen piiriin. Tämän vuoksi asianomainen henkilö ei ole syyllistynyt rangaistavaan luvattoman taksiliikenteen harjoittamiseen. Korkein oikeus ei siten ole muuttanut hovioikeuden tuomion lopputulosta. Oikeudellinen arviointi Taksiliikennetoimintaa Suomessa sääntelee taksiliikennelaki, jonka 4 §:n 1 momentin mukaan ammattimainen henkilöiden kuljettaminen edellyttää taksilupaa. Taksilupa on hakemuksesta myönnettävä liikennelupa, joka oikeuttaa tilausliikenteen harjoittamiseen koko maassa Ahvenanmaan maakuntaa lukuun ottamatta. Taksiliikennelain 5 §:n mukaan taksiluvan myöntää hakemuksesta se elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, jonka toimialueella liikenteen pääasiallinen asemapaikka on. Taksilupa on siten sidottu jossakin Suomen kunnassa olevaan asemapaikkaan. Koska A asuu Venäjällä, jonne myös hänen yrityksensä on rekisteröity, hänellä ei ole Suomessa toiminnalleen pääasiallista asemapaikkaa. Ulkomaalaislain 148 §:n 1 momentin 8 kohdan mukaan käännyttämisen edellytyksenä on, että henkilön voidaan perustellusta syystä epäillä syyllistyvän rikokseen, josta on Suomessa säädetty vankeusrangaistus. Edellytyksenä siten on, että toiminta, johon henkilön epäillään syyllistyvän, on säädetty rikosoikeudellisesti rangaistavaksi. Taksiliikennelaissa ei ole säädetty siitä, että ulkomaisen elinkeinonharjoittajan on haettava taksilupaa Suomessa, jos ammattimainen henkilöiden kuljettaminen autolla ylittää valtioiden rajat. Taksiliikennelain esitöissä (HE 38/2006 vp, PeVL 31/2006 vp ja LiVM 34/2006 vp) ei ole myöskään otettu kantaa lain soveltamiseen kansainväliseen taksiliikenteeseen. Suomen tasavallan hallituksen ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton hallituksen välillä on tehty sopimus kansainvälisestä autoliikenteestä (SopS 19/1969). Valtioiden rajat ylittävästä taksiliikenteestä ei sitä vastoin ole kansainvälisiä sopimuksia. Puheena olevan toimen luvanvaraisuutta koskevaan kysymykseen ei myöskään ollut otettu erikseen kantaa korkeimman hallinto-oikeuden taksiliikennelakia koskevassa oikeuskäytännössä. Asiassa on siten ollut tulkinnanvaraista, tarvitseeko A:n Venäjältä käsin harjoittama taksiliikennetoiminta Suomen taksiliikennelain mukaista taksilupaa ja onko hänen taksikuljetuksensa luvan puuttumisen vuoksi ollut rikosoikeudellisesti rangaistavaa siten kuin taksiliikennelaissa säädetään. Teon rangaistavuutta ei ole voitu ratkaista Rajavartiolaitoksen esikunnan Kaakkois-Suomen rajavartiostolle antaman vastauksen nojalla eikä muutoinkaan hallinnollisilla ohjeilla. Myöskään sillä, että tapahtuma-aikaan oli vastaavanlaisissa tapauksissa annettu rangaistusvaatimusilmoituksia, jotka oli vahvistettu rangaistusmääräysmenettelyssä, ei ole ratkaisevaa merkitystä, koska toiminnan rangaistavuus oli saatettu tai ainakin mahdollisuus saattaa yleisen tuomioistuimen tutkittavaksi. Asiassa sittemmin tehdyn syyttämättä jättämispäätöksen mukaan A:n menettelyssä ei ole ollut kyse voimassa olevan lainsäädännön mukaisesta rikoksesta. Edellä mainitut seikat kokonaisuutena huomioon ottaen asiassa ei ole ollut olemassa ulkomaalaislain 148 §:n 1 momentin 8 kohdassa tarkoitettua perusteltua syytä epäillä henkilön syyllistyvän rikokseen. A:ta ei näissä oloissa ole voitu määrätä käännytettäväksi kotimaahansa, eikä hänelle myönnettyä viisumia ole voitu peruuttaa. Hallinto-oikeuden ja Kaakkois-Suomen rajavartioston Nuijamaan rajatarkastusviranomaisen päätökset on siten kumottava.
6. Oikeudenkäyntikulut Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että asianosainen joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Mitä asianosaisesta on säädetty, voidaan soveltaa myös päätöksen tehneeseen hallintoviranomaiseen. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on pykälän 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä. Kun otetaan huomioon, että oikeudenkäynnin ei ole katsottava johtuneen viranomaisen virheestä, ei asiassa ole hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla kohtuutonta, että A joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. A:n vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvattavaksi määräämisestä on näin ollen hylättävä. Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Pekka Vihervuori, Kari Kuusiniemi, Riitta Mutikainen, Hannu Ranta ja Leena Halila. Asian esittelijä Lea Alén.