§:n 2 momentin perusteella, että ranta-alueelle tai -vyöhykkeelle sijoittuvilla M-1-, MA-, MU-1- ja MY-1-alueilla ei ole rakennusoikeutta lukuun ottamatta MU-1-alueilla erikseen sallittua rakentamista. Valtion hallinnoimat alueet on merkitty lähinnä M-1- ja MU-1-alueiksi. Valtion hallinnoimista maista on siten erityinen kaavamääräyksensä, jossa todetaan, että kyseisiä rantoja ei ole mitoitettu, eli edellä mainitun yleisen määräyksen tarkoittamaa siirtoa ei ole tehty. Rakentamisen kokonaan kieltävästä merkinnästä aiheutuisi Metsähallitukselle kohtuuton ja yhdenvertaisuutta loukkaava tilanne, kuten myös siinä tapauksessa, että Metsähallituksen maille osoitettaisiin vain pieni osa sille rantaviivan pituuden perusteella kuuluvista rakennuspaikoista. Tämä on otettu huomioon erityisellä määräyksellä toteamalla siinä, että Metsähallitukselle voidaan osoittaa rakennuspaikkoja pääasiassa siinä tarkoituksessa, että niitä voidaan käyttää toteutettaessa suojelua toisaalla Utsjoella, lähinnä vaihtomaina. Rakennuspaikkojen määrä ja sijainti ratkaistaan kaavamääräyksen mukaan ranta-asemakaavalla tai joissakin tapauksissa jopa poikkeamisluvalla, kunhan rakennuspaikkojen määrä ja sijainti ei ole kaavan yleistavoitteiden vastainen. Metsähallituksen maita koskeva erityismääräys lieventää yleismääräyksen rajoittavaa luonnetta tämän nimenomaisen maanomistajan osalta edellä kerrotulla tavalla. Sen vuoksi koko kaavaa ei voida pitää kohtuuttomana Utsjoen erityisolosuhteissa. Kaavamääräyksiin on sisällytetty tulkintaohje rakennuslupamenettelyyn. Ohjeessa selostetulla tavalla toimivalta ehdollisen rakentamisrajoituksen alueella, eli pääasiassa rantavyöhykkeen tai -alueen ulkopuolella sijaitsevilla rakentamattomaksi tarkoitetuilla alueilla, on kunnalla. Ehdottoman rakentamisrajoituksen alueita ovat muun muassa VR- ja MU-1-alueet sekä kaikki sellaiset rantavyöhykkeen tai -alueen rajaamat alueet, joilla ei ole rakennusoikeutta. Myös näillä alueilla poikkeamisen ratkaisee pääsääntöisesti kunta, mutta rantavyöhykkeellä tai -alueella uusien rakennusten poikkeamiset rakentamattomiksi osoitetuille alueille ratkaisee ainakin toistaiseksi alueellinen ympäristökeskus.
§:n 2 momentin mukaista rakentamisrajoitusta on käytetty rantavyöhykkeellä ja -alueella, joilla rakentaminen on emätilakohtaisesti selvitetty. Rakentamisrajoituksella on siten myös osoitettu, että emätilan rakentamiseksi osoitettavat alueet ja vapaaksi jätettävät alueet on ratkaistu. Kun otetaan huomioon se, että Metsähallituksen maiden osalta kaavassa ei ole ratkaistu rakentamista rannalla, antaa erityismääräys perusteen poikkeamisharkinnalle arvioitaessa poikkeamisedellytyksiä maanomistajien tasapuolisen kohtelun näkökulmasta. Samaa periaatetta soveltaen yleiskaavaa voidaan ympäristökeskuksen näkemyksen mukaan soveltaa Metsähallituksen mailla ranta-asemakaavoitusta ohjaavana kaavana. Poikkeamisen edellytykset ovat samat riippumatta toimivaltaisesta viranomaisesta. Mikäli lupaa ei voida myöntää ja luvan epäämisestä aiheutuu maanomistajalle huomattavaa haittaa, laukeaa maankäyttö- ja rakennuslain 101 §:n mukainen korvausvelvollisuus. Lapin ympäristökeskus on Metsähallituksen valituksen johdosta antamassaan lausunnossa esittänyt, että valitus hylätään. Ympäristökeskuksen lausunnon sisältö vastaa kunnanhallituksen lausunnon sisältöä. Metsähallitus on vastauksessaan esittänyt muun ohella seuraavaa: On vaikea ymmärtää, miten kohtuuttomuus ja yhdenvertaisuutta loukkaava tilanne poistuu, jos yleiskaavoituksessa ei ole hyväksytty yhtään maanomistajan esittämää rakennuspaikkaa, vaan jokainen rakennuspaikka jää ratkaistavaksi mahdollisesti saatavalla poikkeamisluvalla. Yleiskaavamääräyksissä puututaan myös mahdollisten rakennuspaikkojen käyttötarkoitukseen, mikä sekin lisää maanomistajien epätasapuolista kohtelua. Monimutkaiset kaavamääräykset, joiden mukaan sama kaavamääräys tai -merkintä tarkoittaa eri maanomistajien kohdalla erilaisia asioita jonkin toisen kaavamääräyksen perusteella, eivät voi olla hyväksyttäviä. Jos kaavaa laadittaessa ei ole mitoitettu ja osoitettu rakennusoikeuksia valtionmaalle, olisi ainoa selkeä ratkaisu ollut jättää nämä alueet kokonaan kaavan ulkopuolelle. Valtiota ei ole kohdeltu yhdenvertaisesti muiden maanomistajien kanssa, vaan sen omistamat maat on ilman hyväksyttävää perustetta asetettu eriarvoiseen asemaan. Lausunnoissa ei ole tuotu esille mitään sellaista, joka puoltaisi menettelyä. Rovaniemen hallinto-oikeuden ratkaisu Rovaniemen hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään 16.7.2009 Metsähallituksen valituksesta kumonnut Utsjoen kunnanvaltuuston päätöksen. Koska hallinto-oikeus on Metsähallituksen valituksesta kumonnut valtuuston päätöksen, se ei ole lausunut muiden muutoksenhakijoiden valitusten johdosta siltä osin kuin niissä on ollut kysymys kaavan lainmukaisuutta ja maankäyttö- ja rakennuslaissa säädettyjä sisältövaatimuksia koskevista valitusperusteista. Hallinto-oikeuden päätöksen perusteluina on kunnanvaltuuston päätöksen kumoamisen osalta lausuttu seuraavaa:
§:n 2 momentin nojalla määrätään, että maisemaa muuttavaa toimenpidettä ei saa suorittaa ilman maankäyttö- ja rakennuslain 128 §:ssä tarkoitettua maisematyölupaa. Maisematyölupavaade ei koske puunottoa eikä pellon raivausta. MU-1-aluetta koskevan kaavamääräyksen mukaan alue on tarkoitettu luontais-, maa- ja metsätalouden harjoittamiseen ja alueella on ulkoilun ohjaamistarvetta.
§:n 2 momentin nojalla määrätään, että alueelle saa rakentaa vain edellä mainittuja tarkoituksia palvelevia pohjapinta-alaltaan enintään 40 neliömetrin suuruisia rakennelmia/rakennuksia (kuten laavut ja kodat) ja että maisemaa muuttavaa toimenpidettä ei saa suorittaa ilman saman lain 128 §:ssä tarkoitettua maisematyölupaa. Maisematyölupavaade ei koske puunottoa eikä pellon raivausta. Kaavamääräyksien mukaan ranta-alueen ja -vyöhykkeen rakennusoikeus on tilakohtaisesti osoitettu AO-, AL-, RA-, RM- ja RL-alueille. Osayleiskaava on näiden alueiden osalta laadittu maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:n 1 ja 2 momentin mukaisesti siten, että rakennusluvat näille rakennuspaikoille voidaan myöntää suoraan osayleiskaavan pohjalta. Kaavamääräyksiin on kirjattu valtion maiden osalta lisäksi seuraavaa: Tällä yleiskaavalla ei ole mitoitettu eikä osoitettu valtion hallinnoimien maiden rakennusoikeuksia. Metsähallituksen hallinnoimalle maalle asuin- tai lomarakennuksen rakennuspaikan muodostaminen, joka on tarpeen pääasiassa vaihtomaana Utsjoen kunnan alueen luonnonsuojelun toteuttamisessa, voidaan ratkaista erikseen joko ranta-asemakaavalla tai yksittäisellä poikkeamispäätöksellä, edellyttäen, että haettu rakentaminen sopeutuu yleiskaavan kokonaisuuteen eikä vaaranna sen ympäristötavoitteita. Kaavamääräyksissä on
§:n 2 momentin perusteella määrätty, että ranta-alueelle tai -vyöhykkeelle sijoittuvilla M-1-, MA-, MU-1- ja MY-1-alueilla ei ole rakennusoikeutta lukuun ottamatta MU-1-alueilla erikseen sallittua rakentamista. Lisäksi kaavamääräyksiin on sisällytetty tulkintaohje rakennuslupamenettelyä varten. 4. Asian oikeudellinen arviointi Maanomistajien yhdenvertainen kohtelu Maanomistajalla ei ole subjektiivista oikeutta saada käyttää omistamaansa maata rakentamiseen. Maankäyttö- ja rakennuslain 73 §:ssä ranta-alueelle laadittavalle kaavalle asetetut sisältövaatimukset edellyttävät muun muassa luonnonsuojelun, maisema-arvojen, virkistystarpeiden ja vesiensuojelun huomioon ottamista sekä riittävien yhtenäisten rakentamattomien alueiden varaamista. Osa ranta-alueella sijaitsevista tiloista on siten mahdollisesti jätettävä rakentamatta. Rakentamisen mitoituksen ja kaavan sisältöön vaikuttaa edellä mainittujen sisältövaatimusten lisäksi myös maanomistajien yhdenvertaisen kohtelun vaatimus. Kaavaratkaisulle on siten oltava maanomistussuhteista riippumattomat kaavan tavoitteet ja sisältövaatimukset huomioon ottavat asianmukaiset maankäytölliset perusteet. Tähän nähden Metsähallituksen hallinnassa olevia maita ei voida rakentamisen mitoituksen ja kaavan sisällön suhteen asettaa erilaiseen asemaan yksinomaan sillä perusteella, että maa-alueet omistaa valtio. Kaavaratkaisua on perusteltu valtionmaiden osalta sillä, että valtion viranomaisten oikeutta luovuttaa hallinnassaan olevilta valtionmailta rannalla sijaitsevia lomarakennuspaikkoja on rajoitettu lailla (laki oikeudesta luovuttaa valtion kiinteistövarallisuutta 973/2002) ja että kyseisen lain 4 §:n mukaan lomarakennuspaikkoja voidaan luovuttaa vain painavista syistä. Metsähallituksen valituksesta käy ilmi, että lain periaatteet ja luovuttamista koskevat rajoitukset on jo otettu huomioon Metsähallituksen kannanotossa, jossa se on esittänyt valtionmaille mitoitusta huomattavasti alhaisempaa rakennuspaikkojen määrää. Rantarakennuspaikkojen luovuttamismahdollisuus ratkaistaan aina tapauskohtaisesti puheena olevan lain säännösten perusteella, ei maankäyttö- ja rakennuslain kaavan sisältöä koskevien säännösten nojalla. Myös hallituksen esityksessä (HE 102/2002 vp) on lain 4 §:n osalta muun muassa todettu, että harkittaessa kiinteän omaisuuden luovuttamisedellytyksiä yksityistä loma-asuntokäyttöä tai lomarakentamista varten alueen kaavoitustilanteella ei ole vaikutusta asiaan. Käytettäessä valtionmaita suojeluohjelmien toteuttamiseen kaavassa ranta-alueelle osoitettu rakennuspaikka nostaa yleensä merkittävästi kyseisen maa-alueen arvoa ja haluttavuutta, mikä puolestaan helpottaa suojeluohjelmien toteuttamista. Edellä lausutun perusteella hallinto-oikeus katsoo, että ratkaisulle jättää osoittamatta uusia rakennuspaikkoja valtion omistuksessa oleville ranta-alueille, vaikka kantatilakohtainen (emätilakohtainen) mitoitus tämän sallisi, ei ole esitetty valtion omistamien ranta-alueiden osalta asianmukaisia ja hyväksyttäviä maankäytöllisiä perusteita. Yleiskaava ei siten täytä maanomistajien yhdenvertaisen kohtelun vaatimusta. Kaavamääräyksien selkeys ja vaikutus valtion omistuksessa olevien ranta-alueiden rakentamiseen Kaavaselostuksessa sekä kaavamääräyksissä on todettu, että tällä yleiskaavalla ei ole mitoitettu eikä osoitettu valtion hallinnoimien maiden rakennusoikeuksia. Valtionmaita koskevan kaavamääräyksen mukaan rakennuspaikan muodostaminen, joka on tarpeen pääasiassa vaihtomaana Utsjoen kunnan alueen luonnonsuojelun toteuttamisessa, voidaan ratkaista erikseen joko ranta-asemakaavalla tai yksittäisellä poikkeamispäätöksellä, edellyttäen, että haettu rakentaminen sopeutuu yleiskaavan kokonaisuuteen eikä vaaranna sen ympäristötavoitteita. Kaavaratkaisussa kyseiset valtion omistuksessa olevat ranta-alueet on kuitenkin tarkoitettu jätettäväksi loma- ja asuinrakentamiselta vapaaksi, sillä ne on osoitettu M-1- tai MU-1-alueiksi ja niitä koskee muun muassa
§:n 2 momentin nojalla kaavamääräyksenä annettu ehdoton rakentamisrajoitus. Edellä lausuttu huomioon ottaen yleiskaava tosiasiallisesti rajoittaa huomattavasti rakentamista valtionmailla, joten niiden rakentamismahdollisuudet on siten jo suurelta osin ratkaistu kaavassa kaavaselostuksessa ja edellä ensiksi mainitussa kaavamääräyksessä todetusta huolimatta. Kun lisäksi otetaan huomioon M-1- ja MU-1-alueita koskevien kaavamääräysten sisältö sekä erikseen valtionmaiden osalta kyseisille alueille annetut kaavamääräykset, kaavamääräykset ovat keskenään ristiriitaisia ja epäselviä. Kaava ei tältä osin täytä sen sisällölle ja selkeydelle asetettavia vaatimuksia eikä se siten nyt kysymyksessä olevalta osin ohjaa maankäyttöä ja sovita yhteen eri toimintoja maankäyttö- ja rakennuslain 35 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Johtopäätökset Yleiskaava ei täytä valtionmaiden osalta maanomistajien yhdenvertaisen kohtelun vaatimusta. Kaavassa on asetettu huomattavia rajoituksia valtion omistuksessa olevien ranta-alueiden rakentamiselle. Kaava ei kysymyksessä olevien alueiden osalta täytä myöskään kaavan sisällölle ja selkeydelle asetettavia vaatimuksia eikä se siten tältä osin ohjaa maankäyttöä ja sovita yhteen eri toimintoja maankäyttö- ja rakennuslain 35 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Näissä olosuhteissa kaavaratkaisu aiheuttaa valtionmaiden haltijana olevalle Metsähallitukselle maankäyttö- ja rakennuslain 39 §:n 4 momentissa tarkoitettua kohtuutonta haittaa. Edellä lausuttu huomioon ottaen valtuuston päätös on lainvastaisena kumottava. Hallinto-oikeus on jo edellä mainituin perustein katsonut, että valtuuston päätös on kokonaisuudessaan kumottava. Tämän vuoksi enempi lausuminen muiden valitusten johdosta ei enää ole tarpeen. Hallinto-oikeuden päätöksessä on kunnanvaltuuston päätöksen kumoamisen osalta mainittu sovellettuina oikeusohjeina perusteluissa mainittujen oikeusohjeiden lisäksi maankäyttö- ja rakennuslain 9 §, 24 §:n 2 momentti, 32 §:n 1 momentti, 36 §, 39 §, 40 §:n 1 momentti, 41 §, 42 § ja 73 §:n 1 momentti sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen 1 §:n 1 momentti. Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa Utsjoen kunnanhallitus on valituksessaan vaatinut, että Rovaniemen hallinto-oikeuden päätös kumotaan. Lisäksi kunnanhallitus on vaatinut, että korkein hallinto-oikeus ei palauta asiaa hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi vaan ottaa asian koko laajuudessaan ratkaistavaksi ja hylkää hallinto-oikeudelle tehdyt valitukset. Vaatimusten perusteluina on esitetty seuraavaa: Oikeudesta luovuttaa valtion kiinteistövarallisuutta annetun lain 4 §:n mukaan kiinteistövarallisuutta ei saa luovuttaa, jos on olemassa perusteltu syy pitää kiinteistövarallisuus valtion omistuksessa. Lain perustelujen mukaan tällaisena syynä voitaisiin pitää sitä, että kiinteistövarallisuutta tarvitaan muun muassa kulttuuriperinteen vaalimiseen eikä tehtäviä olisi mahdollista hoitaa muun omistajan maa-alueella. Tenonlaakson kehittämissuunnitelman ja rantayleiskaavojen tavoitteena on ollut, että Utsjoella tukeudutaan saamelaiselinkeinoihin ja -kulttuuriin sekä luontoon. Valtion mailla on keskeinen merkitys näiden tavoitteiden saavuttamisessa. Perusteita sille, että valtiota tulisi kohdella samanlaisena maanomistajana kuin yksityisiä maanomistajia, ei tältä kannalta ole. Mainitun lain 4 §:ssä säädetään myös rantavyöhykkeellä sijaitsevan kiinteän omaisuuden luovuttamisedellytyksistä silloin, kun omaisuutta luovutetaan yksityistä loma-asuntokäyttöä tai lomarakentamista varten. Luovuttaminen näihin tarkoituksiin olisi mahdollista vain painavista syistä. Lain perustelujen mukaan kaavoitustilanne ei vaikuttaisi asiaan ja painava syy voisi olla lähinnä luonnonsuojelun edistäminen. Käytännössä rakennuspaikkoja ei juurikaan tarvita enää vaihtomaaksi luonnonsuojeluohjelmien toteuttamiseksi Utsjoella. Toisaalta maatilahallinnolla on tiettävästi tarkoitukseen sopivia alueita, mikäli tarvetta ilmenee. Edellä esitetyn perusteella valtion mahdollisuus luovuttaa rakennusmaata rantavyöhykkeellä on varsin vähäinen. Huomioon ottaen myös Teno- ja Utsjokilaaksojen poikkeuksellisten luonto-, maisema- ja kulttuuriperintöarvojen alueidenkäytön suunnittelulle asettamat lähtökohdat on ollut perusteltua jättää ratkaisematta valtionmaiden rakennusoikeudet yleiskaavan esittämällä tavalla. Saattaa kuitenkin tulla yksittäisiä tilanteita, jolloin yhteiskunnan edun mukaista on osoittaa rakennuspaikka valtion maalta rantavyöhykkeeltä. Näiden tapausten varalta on erityisellä kaavamääräyksellä haluttu korostaa mahdollisuutta ratkaista asia poikkeamismenettelyllä tai ranta-asemakaavalla. Tällöin poikkeaminen yleiskaavakokonaisuudesta tulee tutkittavaksi ja erityisin syin perusteltavaksi. Oikeuskäytännössä on katsottu voitavan poiketa yleiskaavan ehdottomasta rakennuskiellosta, jos siihen on maanomistajien yhdenvertaisen kohtelun vuoksi ollut perusteita eikä yleiskaavan kokonaisuutta vaaranneta. Tapauksen olosuhteissa yleiskaavan määräyksiä ei voida pitää ristiriitaisina eikä epäselvinä. Metsähallitus on lausunnossaan vaatinut, että valitus hylätään. Metsähallitus on uudistanut hallinto-oikeudessa esittämänsä ja lausunut muun ohella seuraavaa: Laki oikeudesta luovuttaa valtion kiinteistövarallisuutta, niin sanottu luovutuslaki, on toimivalta- ja yleislaki, jossa määritellään ennen kaikkea, mitä valtion kiinteistövarallisuudella tarkoitetaan, mitkä viranomaiset ja laitokset saavat luovuttaa ja vuokrata sitä sekä millä edellytyksillä ja millä hinnalla luovutus voi tapahtua. Mainitussa laissa säädetään valtion sisäisistä toimivaltakysymyksistä. Sitä ei toteuteta kaavamääräyksillä, vaan kaavoituksessa valtiota tulee kohdella kuten muitakin maanomistajia siten kuin maankäyttö- ja rakennuslaissa säädetään. Kunnanhallitus tulkitsee valituksessaan luovutuslain sisältöä virheellisesti. Lakia sovelletaan valtion näkökulmasta ja tarpeista lähtien. Lain 4 §:n 2 momentin 2 kohdassa mainitaan erityisesti kulttuurihistoriallisesti huomattavien rakennusten suojelu. Lakia ei voida soveltaa valituksessa esitetyllä tavalla. Luovutuslain 4 §:n 4 momentin mukaan rantavyöhykkeellä sijaitsevaa kiinteää omaisuutta saadaan luovuttaa yksityistä loma-asuntokäyttöä tai lomarakentamista varten vain painavasta syystä. Hallituksen esityksessä mainitaan esimerkkinä painavasta syystä luonnonsuojeluohjelmien toteuttaminen, mikä on ollut ajankohtaista lakia säädettäessä. Tämä ei ole kuitenkaan ainoa kyseeseen tuleva peruste maan luovuttamiselle loma-asuntotarkoitukseen, mikä ilmenee lain perusteluista. Luovutusrajoitus ei myöskään koske alueiden luovutusta muihin tarkoituksiin. Hallituksen esityksessä on erikseen todettu, että ehdotuksella ei ole tarkoitus rajoittaa rantavyöhykkeellä sijaitsevan kiinteän omaisuuden luovuttamista, jos alueet luovutetaan muuhun kuin yksityiseen loma-asuntokäyttöön tai lomarakentamiseen. Tällainen luovuttaminen olisi kyseessä esimerkiksi silloin, kun alue luovutetaan vakituista asuinrakentamista tai virkistyskäyttöä varten taikka maa- ja metsätalousalueeksi. Metsähallitus on kaavaneuvotteluissa esittänyt, että valtionmaalle kaavoitettaisiin rakennuspaikkoja asuinrakennuksille, asuin/lomarakennuksille ja lomarakennuksille. Esitetyt kohteet on valittu sellaisilta paikoilta, jotka ovat jo entuudestaan rakennettuja tai joille on kaavassa osoitettu yksityistä rakentamista. Rakentamisen osoittamista yhtenäisille rakentamattomille rannoille on vältetty. Metsähallitus on aiemmin vuokrannut alueita asuinrakennusten ja lomakylän rakentamista varten. Valtionmaan käyttö on painottunut siten asuintarkoitukseen. Metsähallitus yhtyy hallinto-oikeuden päätöksen perusteluissa lausuttuun, jonka mukaan luovutuslain periaatteet ja luovuttamista koskevat rajoitukset on jo otettu huomioon Metsähallituksen kannanotossa, jossa se on esittänyt valtionmaille mitoitusta huomattavasti alhaisempaa rakennuspaikkojen määrää. Rantarakentamispaikkojen luovuttamismahdollisuus ratkaistaan aina tapauskohtaisesti puheena olevan lain säännösten perusteella, ei maankäyttö- ja rakennuslain kaavan sisältöä koskevien säännösten nojalla. Kunnanhallituksen valituksessa viitattu oikeuskäytäntö ei koske millään tavalla nyt kysymyksessä olevaa tapausta, jossa ollaan vasta laatimassa yleiskaavaa. Ei ole myöskään kaavoitusviranomaisen asia ratkaista, voiko valtio luovuttaa alueen vai ei. Utsjoen kunnanhallitus on vastaselityksessään esittänyt muun ohella seuraavaa: Suomen perustuslain 17 § turvaa saamelaisille alkuperäiskansana oikeuden ylläpitää ja kehittää kulttuuriaan. Arvioitaessa valtion kohtelua maanomistajana Utsjoen ranta-alueiden kaavoituksessa on otettava huomioon valtion maan erityinen merkitys saamelaiskulttuurille ja saamelaiselinkeinoille. Niin ikään on otettava huomioon valtionmaan taloudellisen merkityksen vähäisyys Suomen valtiolle. Yleiskaavamääräyksessä on todettu, ettei yleiskaavalla ole mitoitettu eikä osoitettu valtion hallinnoimien maiden rakennusoikeuksia. Periaatteessa valtion maan asema ei muutu voimassa olevaan kaavoittamattomaan tilanteeseen nähden. Yleiskaavamääräyksessä on mainittu ne tavat, millä valtion maalle mahdollisesti kohdistuvat rakennushankkeet ratkaistaan. Kaavamerkinnöissä ei ole Metsähallituksen väittämiä ristiriitaisuuksia, vaan valituksessa mainitut yleiskaavamääräykset ovat tarkoitettu noudatettavaksi erilaisissa tilanteissa. Utsjoen olosuhteissa on tarkoituksenmukaista, että valtion maille kohdistuvat hankkeet voidaan arvioida tapauskohtaisesti tosiasiallisen tarpeen mukaan. Kysymykseen tulevat lähinnä yksittäiset pysyvän asumisen kohteet kirkonkylän läheisyydessä ja mahdollinen matkailua palveleva rakentaminen. Molempien osalta on perusteltua, että hankkeiden toteuttamisessa voidaan käyttää tapauskohtaista harkintaa. Kun otetaan vielä huomioon, että perustuslain 6 §:n säännös yhdenvertaisuudesta koskee vain ihmisiä, yleiskaava ei voi aiheuttaa Suomen valtiolle kohtuutonta haittaa. Kunnanhallitus esittää edelleen ensisijaisesti sitä, että korkein hallinto-oikeus kumoaa hallinto-oikeuden päätöksen siltä osin kuin se koskee Metsähallituksen valitusta ja että korkein hallinto-oikeus asian jouduttamiseksi ottaa asian ratkaistavakseen koko laajuudessaan ja hylkää hallinto-oikeudelle tehdyt valitukset. Mikäli korkein hallinto-oikeus kuitenkin tulee siihen tulokseen, ettei valtiota ole kohdeltu yleiskaavassa lain mukaisesti, kunnanhallitus esittää toissijaisesti, että kunnanvaltuuston päätös kumotaan valtion maiden osalta ja muilta osin korkein hallinto-oikeus käsittelee asian ja hylkää hallinto-oikeudelle tehdyt muut valitukset. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Valitus hylätään. Rovaniemen hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta. Perustelut Yleiskaavaa koskevia säännöksiä Maankäyttö- ja rakennuslain 35 §:n 1 momentin mukaan yleiskaavan tarkoituksena on kunnan tai sen osan yhdyskuntarakenteen ja maankäytön yleispiirteinen ohjaaminen sekä toimintojen yhteen sovittaminen. Yleiskaava voidaan laatia myös maankäytön ja rakentamisen ohjaamiseksi määrätyllä alueella. Pykälän 2 momentin mukaan yleiskaavassa esitetään tavoitellun kehityksen periaatteet ja osoitetaan tarpeelliset alueet yksityiskohtaisen kaavoituksen ja muun suunnittelun sekä rakentamisen ja muun maankäytön perustaksi. Pykälän 3 momentin mukaan yleiskaava voidaan laatia myös vaiheittain tai osa-alueittain. Mainitun lain 39 §:n 2 momentin mukaan yleiskaavaa laadittaessa on otettava huomioon: 1) yhdyskuntarakenteen toimivuus, taloudellisuus ja ekologinen kestävyys; 2) olemassa olevan yhdyskuntarakenteen hyväksikäyttö; 3) asumisen tarpeet ja palveluiden saatavuus; 4) mahdollisuudet liikenteen, erityisesti joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen, sekä energia-, vesi- ja jätehuollon tarkoituksenmukaiseen järjestämiseen ympäristön, luonnonvarojen ja talouden kannalta kestävällä tavalla; 5) mahdollisuudet turvalliseen, terveelliseen ja eri väestöryhmien kannalta tasapainoiseen elinympäristöön; 6) kunnan elinkeinoelämän toimintaedellytykset; 7) ympäristöhaittojen vähentäminen; 8) rakennetun ympäristön, maiseman ja luonnonarvojen vaaliminen; sekä 9) virkistykseen soveltuvien alueiden riittävyys. Pykälän 3 momentin mukaan edellä 2 momentissa tarkoitetut seikat on selvitettävä ja otettava huomioon siinä määrin kuin laadittavan yleiskaavan ohjaustavoite ja tarkkuus sitä edellyttävät. Pykälän 4 momentin mukaan yleiskaava ei saa aiheuttaa maanomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle kohtuutonta haittaa. Mainitun lain 41 §:n 1 momentin mukaan yleiskaavassa voidaan antaa määräyksiä, joita kaavan tarkoitus ja sen sisällölle asetettavat vaatimukset huomioon ottaen tarvitaan yleiskaava-aluetta suunniteltaessa tai rakennettaessa taikka muutoin käytettäessä (yleiskaavamääräykset). Yleiskaavamääräykset voivat muun ohessa koskea maankäytön ja rakentamisen erityistä ohjausta tietyllä alueella sekä haitallisten ympäristövaikutusten estämistä tai rajoittamista. Mainitun lain 42 §:n 1 momentin mukaan yleiskaava on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa asemakaavaa sekä ryhdyttäessä muutoin toimenpiteisiin alueiden käytön järjestämiseksi. Pykälän 2 momentin mukaan viranomaisten on suunnitellessaan alueiden käyttöä koskevia toimenpiteitä ja päättäessään niiden toteuttamisesta katsottava, ettei toimenpiteillä vaikeuteta yleiskaavan toteutumista. Mainitun lain 43 §:n 1 momentin mukaan lupaa rakennuksen rakentamiseen ei saa myöntää siten, että vaikeutetaan yleiskaavan toteutumista. Lupa on kuitenkin myönnettävä, jos yleiskaavasta johtuvasta luvan epäämisestä aiheutuisi hakijalle huomattavaa haittaa eikä kunta tai, milloin alue on katsottava varatuksi muun julkisyhteisön tarkoituksiin, tämä lunasta aluetta tai suorita haitasta kohtuullista korvausta (ehdollinen rakentamisrajoitus). Haittaa arvosteltaessa ei oteta huomioon omistussuhteissa yleiskaavan hyväksymisen jälkeen tapahtuneita muutoksia, ellei niitä ole tehty yleiskaavan toteuttamista varten. Pykälän 2 momentin mukaan yleiskaavassa voidaan määrätä, ettei yleiskaava-alueella tai sen osalla saa rakentaa niin, että vaikeutetaan yleiskaavan toteutumista (rakentamisrajoitus). Tällöin ei sovelleta, mitä 1 momentissa säädetään. Yleiskaavassa voidaan myös määrätä, ettei maisemaa muuttavaa toimenpidettä saa suorittaa ilman 128 §:ssä tarkoitettua lupaa (toimenpiderajoitus). Pykälän 4 momentin mukaan tässä pykälässä säädetyistä rajoituksista johtuvasta lunastus- ja korvausvelvollisuudesta säädetään 101 ja 140 §:ssä. Mainitun lain 73 §:n 1 momentin mukaan laadittaessa yleiskaavaa tai asemakaavaa (ranta-asemakaava) pääasiassa loma-asutuksen järjestämiseksi ranta-alueelle on sen lisäksi, mitä yleis- tai asemakaavasta muutoin säädetään, katsottava, että: 1) suunniteltu rakentaminen ja muu maankäyttö sopeutuu rantamaisemaan ja muuhun ympäristöön; 2) luonnonsuojelu, maisema-arvot, virkistystarpeet, vesiensuojelu ja vesihuollon järjestäminen sekä vesistön, maaston ja luonnon ominaispiirteet otetaan muutoinkin huomioon; sekä 3) ranta-alueille jää riittävästi yhtenäistä rakentamatonta aluetta. Suomen perustuslain 6 §:stä ilmenevää yhdenvertaisuusperiaatetta on sovellettava myös maankäyttö- ja rakennuslain mukaisessa kaavoituksessa. Periaate, jonka toteutumistapa viime kädessä riippuu kulloinkin kysymyksessä olevasta kaavamuodosta, edellyttää muun ohella, ettei alueiden omistajia aseteta kaavassa toisistaan poikkeavaan asemaan, jollei siihen kaavan sisältöä koskevat säännökset huomioon ottaen ole maankäytöllisiä perusteita. Maankäyttöön liittyviä muita säännöksiä Poronhoitolain 2 §:n 2 momentin mukaan lakiin liittyvässä kartassa olevan rajan pohjoispuolella sijaitsevat valtion maat muodostavat erityisesti poronhoitoa varten tarkoitetun alueen. Tällä alueella olevaa maata ei saa käyttää sillä tavoin, että siitä aiheutuu huomattavaa haittaa poronhoidolle. Maan luovuttaminen tai vuokraaminen tällä alueella saa tapahtua vain sillä ehdolla, että maanomistajalla tai vuokramiehellä ei ole oikeutta saada korvausta porojen aiheuttamista vahingoista. Oikeudesta luovuttaa valtion kiinteistövarallisuutta annetun lain 4 §:n 1 momentin mukaan valtion kiinteistövarallisuutta saadaan luovuttaa, jollei 2 tai 4 momentissa toisin säädetä, jos luovuttamista on pidettävä taloudellisesti tarkoituksenmukaisena tai luovuttamiseen on erityinen syy, eikä ole olemassa perusteltua syytä pitää sitä valtion omistuksessa. Pykälän 2 momentin mukaan tämän lain nojalla ei saa luovuttaa kiinteistövarallisuutta, jonka: 1) käypä hinta on suurempi kuin kymmenen miljoonaa euroa; tai 2) merkitys luonnonsuojelun tai kulttuurihistoriallisesti huomattavien rakennusten suojelun taikka kiinteiden muinaisjäännösten rauhoittamisen kannalta on erittäin huomattava. Pykälän 4 momentin mukaan rantavyöhykkeellä sijaitsevaa kiinteää omaisuutta saadaan luovuttaa yksityistä loma-asuntokäyttöä tai lomarakentamista varten vain painavasta syystä. Mainitun lain 7 §:n 1 momentin mukaan valtion maaomaisuutta saadaan vuokrata, jos vuokraaminen on taloudellisesti kannattavaa tai muuten omaisuuden käytön kannalta tarkoituksenmukaista. Vuokraaminen ei saa vaikeuttaa 4 §:n 2 momentissa tarkoitetun suojelun ja rauhoituksen toteuttamista. Pykälän 2 momentin mukaan rantavyöhykkeellä sijaitsevaa maaomaisuutta saadaan vuokrata käytettäväksi yksityiseen lomarakennustoimintaan, jos alue on hyväksytyssä tai vahvistetussa maankäyttö- ja rakennuslain mukaisessa asema- tai yleiskaavassa osoitettu sanottuun tarkoitukseen tai alueelle on myönnetty poikkeus kaavoitusvaatimusta koskevista säännöksistä ja määräyksistä sen mukaan kuin siitä erikseen säädetään. Pykälän 3 momentin mukaan edellä 2 momentissa sanottua maaomaisuutta saadaan myös vuokrata, jos kysymys on rakentamisesta, jota kaavoitusvaatimus ei koske, tai olosuhteet huomioon ottaen vähäisestä rakentamisesta, vuokra-ajan pidentämisestä taikka olennaisesti saman alueen antamisesta uudelleen vuokralle aikaisemmalle vuokramiehelle tai kun muu näihin verrattava erityinen syy edellyttää vuokraamista. Metsähallituksen tehtäviä koskevia säännöksiä Metsähallituksesta annetun lain 1 §:n 1 momentin mukaan Metsähallitus on maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla toimiva valtion liikelaitos. Luonnonsuojelua koskevissa asioissa Metsähallitus on ympäristöministeriön ohjauksessa. Mainitun lain 2 §:n 1 momentin mukaan Metsähallitus hoitaa, käyttää ja suojelee hallinnassaan olevia luonnonvaroja ja muuta omaisuutta. Metsähallituksen tulee toimia kestävästi ja tuloksellisesti. Pykälän 2 momentin mukaan Metsähallitus harjoittaa liiketoimintaa tässä laissa säädettyjen yhteiskunnallisten velvoitteiden puitteissa ja hoitaa julkisia hallintotehtäviä. Mainitun lain 4 §:n 1 momentin mukaan luonnonvarojen kestävän hoidon ja käytön olennaisena osana Metsähallituksen on riittävästi otettava huomioon biologisen monimuotoisuuden suojelu ja tarkoituksenmukainen lisääminen metsien ja muiden luonnonvarojen hoidolle, käytölle ja suojelulle asetettujen muiden tavoitteiden kanssa. Metsähallituksen on lisäksi otettava huomioon luonnon virkistyskäytön sekä työllisyyden edistämisen vaatimukset. Pykälän 2 momentin mukaan Metsähallituksen hallinnassa olevien luonnonvarojen hoito, käyttö ja suojelu on sovitettava yhteen Saamelaiskäräjistä annetussa laissa tarkoitetulla saamelaisten kotiseutualueella siten, että saamelaisten kulttuurin harjoittamisen edellytykset turvataan, sekä poronhoitolaissa tarkoitetulla poronhoitoalueella siten, että poronhoitolaissa säädetyt velvoitteet täytetään. Metsähallituksesta annetun lain 6 §:n mukaan Metsähallituksen julkisia hallintotehtäviä ovat: 1) luonnonsuojelulaissa sekä sen ja luonnonsuojelulain nojalla perustettuja luonnonsuojelualueita koskevissa laeissa säädetyt luonnonsuojelutehtävät sekä luonnonsuojelualueiden hankinta; 2) erämaalaissa, kalastuslaissa, kolttalaissa, maastoliikennelaissa, metsästyslaissa, oikeudesta yleisiin vesialueisiin annetussa laissa, pelastuslaissa, poronhoitolaissa, porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslaissa ja ulkoilulaissa säädetyt tehtävät; 3) luonto- ja retkeilypalvelujen tuottaminen; 4) riista- ja kalataloudellisten hankkeiden toteuttaminen; 5) erävalvonta; 6) metsäpuiden siementen hankintaan ja varmuusvarastointiin liittyvät tehtävät; sekä 7) vesilaissa säädetyt ja muut uittoon liittyvät tehtävät. Utsjoen rantaosayleiskaavan sisällöstä ja määräyksistä erityisesti valtionmaiden osalta Metsähallituksen valituksessa hallinto-oikeudelle todetaan, että Utsjoen rantaosayleiskaavan alueella on Suomen valtion omistamia, Metsähallituksen hallinnassa olevia alueita Tenojoen varressa noin 15 kilometrin ja Utsjoen varressa noin 52 kilometrin pituudelta. Metsähallitus oli kaavoitusprosessin kuluessa esittänyt 26 - 32 rakennuspaikan ja vähäisemmänkin rakennuspaikkamäärän osoittamista ennestään rakennettujen alueiden yhteyteen tai alueille, joille kaavassa oltiin osoittamassa yksityistä rakentamista. Asiakirjojen mukaan valtionmaille ei eräiden olemassa olevien rakennuspaikkojen lisäksi ole rantaosayleiskaavassa osoitettu yhtään uutta rakennuspaikkaa. Metsähallituksen valituksessa hallinto-oikeudelle todetaan, että valtionmaat on rantaosayleiskaavassa osoitettu lähinnä M-1-alueiksi (luontais-, maa- ja metsätalousvaltainen alue) tai MU-1-alueiksi (luontais-, maa- ja metsätalousvaltainen alue, jolle kohdistuu ulkoilukäyttöä ja/tai ympäristöarvoja). M-1-aluetta koskevan kaavamääräyksen mukaan alue on tarkoitettu luontais-, maa- ja metsätalousvaltaiseen käyttöön. Alueiden käytössä on huomioitava alueiden säilyttäminen mahdollisimman luontaisessa tilassaan.
§:n 2 momentin perusteella määrätään, että maisemaa muuttavaa toimenpidettä ei saa suorittaa ilman maankäyttö- ja rakennuslain 128 §:ssä tarkoitettua maisematyölupaa. Maisematyölupa ei koske puunottoa eikä pellon raivausta. MU-1-aluetta koskevan kaavamääräyksen mukaan alue on tarkoitettu luontais-, maa- ja metsätalouden harjoittamiseen ja jolla on ulkoilun ohjaamistarvetta.
§:n 2 momentin nojalla määrätään, että alueelle saa rakentaa vain edellä mainittuja tarkoituksia palvelevia pohjapinta-alaltaan enintään 40 neliömetrin suuruisia rakennelmia/rakennuksia (kuten laavut ja kodat) ja että maisemaa muuttavaa toimenpidettä ei saa suorittaa ilman maankäyttö- ja rakennuslain 128 §:ssä tarkoitettua maisematyölupaa. Maisematyölupavaade ei koske puunottoa eikä pellon raivausta. Kaavan yleisissä määräyksissä todetaan, että ranta-alueen ja -vyöhykkeen rakennusoikeus on tilakohtaisesti osoitettu AO-, AL-, RA-, RM- ja RL-alueille. Osayleiskaava on näiden alueiden osalta laadittu maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:n 1 ja 2 momentin mukaisesti siten, että rakennusluvat näille rakennuspaikoille voidaan myöntää suoraan osayleiskaavan pohjalta. Kaavan yleisissä määräyksissä todetaan myös, että yleiskaavalla ei ole mitoitettu eikä osoitettu valtion hallinnoimien maiden rakennusoikeuksia. Metsähallituksen hallinnoimalle maalle asuin- tai lomarakennuksen rakennuspaikan muodostaminen, joka on tarpeen pääasiassa vaihtomaana Utsjoen kunnan alueen luonnonsuojelun toteuttamisessa, voidaan ratkaista erikseen joko ranta-asemakaavalla tai yksittäisellä poikkeamispäätöksellä, edellyttäen, että haettu rakentaminen sopeutuu yleiskaavan kokonaisuuteen eikä vaaranna sen ympäristötavoitteita. Kaavan yleisissä määräyksissä todetaan lisäksi muun muassa, että
§:n 2 momentin perusteella määrätään, että ranta-alueelle tai -vyöhykkeelle sijoittuvilla M-1-, MA-, MU-1- ja MY-1-alueilla ei ole rakennusoikeutta lukuun ottamatta MU-1-alueilla erikseen sallittua rakentamista. Asiakirjan "Tenonlaakson kehittämissuunnitelma ja rantaosayleiskaavat, Utsjoen osayleiskaava" kohdassa, joka koskee mitoitusperusteita Utsjoen kyläkeskuksen ulkopuolisilla ranta-alueilla, todetaan, että yleiskaavalla ei ole mitoitettu eikä osoitettu valtion hallinnoimien rantojen rakennusoikeuksia. Perusteena tälle ratkaisulle ovat asiakirjan mukaan olleet seuraavat näkökohdat: - Oikeudesta luovuttaa valtion kiinteistövarallisuutta annetun lain 4 §:n mukaan valtion viranomaiset saavat luovuttaa lomarakennuspaikkoja rannalta loma-asuntokäyttöön vain painavista syistä. - Metsähallituksen osalta tällainen painava syy on sen velvollisuus toteuttaa suojeluohjelmia muun muassa rakennuspaikkojen myynnistä saamillaan tuloilla. Saatujen tietojen perusteella tämä tavoite on Metsähallituksen osalta jo täyttymässä ja ainakaan määrällisesti uusia luovutuksia ei tarvittaisi. - Vaihdettaessa rakentamatonta maata vaihtomaalla ei välttämättä tarvitse olla rakennusoikeutta. - Mikäli myöhemmin ilmenee tarvetta osoittaa rakentamisalueita edellä mainituilla perusteilla, ne voidaan ratkaista tapauskohtaisesti esimerkiksi poikkeamislupamenettelyllä ja tarvittaessa myös erillisin kaavahankkein. Mainitusta asiakirjasta ilmenee myös, että Utsjoen kyläkeskuksen ulkopuolisilla ranta-alueilla rantaosayleiskaavan mitoitus on 3,2 rakennuspaikkaa muunnettua rantaviivakilometriä kohden. Oikeudellinen arviointi Rantavyöhykkeellä sijaitsevan valtion kiinteän omaisuuden luovuttamisen ja vuokraamisen edellytykset määräytyvät oikeudesta luovuttaa valtion kiinteistövarallisuutta annetun lain mukaisesti. Mainittua lakia koskevan hallituksen esityksen (HE 102/2002 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa on luovuttamisen edellytyksiä koskevan 4 §:n kohdalla todettu muun ohella, että rantavyöhykkeellä sijaitsevan kiinteän omaisuuden luovuttaminen yksityistä loma-asuntokäyttöä tai lomarakentamista varten olisi mahdollista vain painavasta syystä. Alueen kaavoitustilanne ei vaikuttaisi asiaan. Oikeudesta luovuttaa valtion kiinteistövarallisuutta annettu laki sisältää lainsäätäjän kannanoton siitä, että valtion viranomaisen hallinnassa olevat kiinteistöt etenkään rantavyöhykkeellä eivät ole säännönmukaisen vaihdannan ja rakentamiskäytön piirissä. Mainitussa laissa säädetty merkitsee toisaalta sitä, että vaikka kiinteistö olisi kaavoitettu loma-asuntokäyttöön, mainitussa laissa tarkoitettujen kiinteää omaisuutta koskevien luovuttamisen edellytysten on tästä huolimatta täytyttävä. Mainitun lain säännöksillä ei siten ole välitöntä oikeudellista merkitystä laadittaessa maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitettua kaavaa eivätkä ne, puheena olevan lain 7 §:kin huomioon ottaen, ole esteenä rakennuspaikkojen osoittamiselle rantavyöhykkeelle ja muulle ranta-alueelle. Uusien rakennuspaikkojen kokonaan osoittamatta jättämistä valtionmaille rantaosayleiskaavassa ei näin ollen ole voitu perustella sillä seikalla, että lomarakennuspaikkojen luovuttamista on rajoitettu lailla oikeudesta luovuttaa valtion kiinteistövarallisuutta. Toisaalta mainitusta laista ilmenevä käsitys valtion alueiden ja niiden haltijan erilaisesta oikeudellisesta asemasta suhteessa yksityisiin maanomistajiin ja näiden maankäytöllisiin odotuksiin on osaltaan otettava huomioon arvioitaessa rantayleiskaava-asiassa rakennusoikeuden osoittamisen edellytyksiä ja mitoittamista maanomistajien välisen yhdenvertaisuuden sekä mahdollisen kohtuuttoman haitan kannalta. Metsähallituksesta annetun lain 4 §:n 2 momentin mukaan Metsähallituksen hallinnassa olevien luonnonvarojen hoito, käyttö ja suojelu on sovitettava yhteen Saamelaiskäräjistä annetussa laissa tarkoitetulla saamelaisten kotiseutualueella siten, että saamelaisten kulttuurin harjoittamisen edellytykset turvataan, sekä poronhoitolaissa tarkoitetulla poronhoitoalueella siten, että poronhoitolaissa säädetyt velvoitteet täytetään. Muun ohella näillä Metsähallituksen yleisillä yhteiskunnallisilla velvoitteilla on merkitystä arvioitaessa maankäyttö- ja rakennuslain 39 §:n mukaisten yleiskaavan sisältövaatimusten täyttymistä. Näin ollen myös mainitut seikat vaikuttavat siihen, millä painoarvolla maanomistajien yhdenvertaisen kohtelun periaate on otettava huomioon osoitettaessa rakennuspaikkoja valtionmaille saamelaisten kotiseutualueella ja poronhoitoalueella, ja siihen, aiheuttaako kaava kohtuutonta haittaa Metsähallitukselle valtionmaiden haltijana. Poronhoitolain 2 §:n 2 momentissa säädetty maankäyttörajoitus on sellaisenaan velvoittava myös yleiskaavasta päätettäessä. Kiinteistörekisterilain 2 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettu rekisteriyksikkö Valtion metsämaa, jota nyt kysymyksessä olevat Metsähallituksen hallinnassa olevat alueet pääosin ovat, ei kiinteistönmuodostuksen kannalta kuulu saman momentin 1 kohdassa tarkoitetun tilajaotuksen piiriin. Ranta-alueiden kaavoituksessa eri emätilojen välisen yhdenvertaisuusarvioinnin lähtökohtana yleisesti käytettävä alueen kiinteistönmuodostamis- ja rakentamishistorian tarkastelu ei näin ollen sovellu lähtökohdaksi valtion maiden osalta. Edellä lausuttu perustuslain 6 §:ssä säädetty yhdenvertaisuusperiaate ei suojaa sellaisenaan valtiota. Periaate sisältää kuitenkin kunnan viranomaisen harkintavallan käyttöä yleisemminkin rajoittavan periaatteen, joka edellyttää, ettei valtiotakaan aseteta kaavoituksessa muita maanomistajia huonompaan asemaan ilman hyväksyttävää perustetta. Tällaisia perusteita voivat olla edellä mainitut eri lakeihin perustuvat valtion maiden käyttöä koskevat rajoitukset. Rantaosayleiskaavassa ei valtionmaille ole osoitettu lainkaan uusia rakennuspaikkoja ja lisäksi rakentamista M-1- ja MU-1-alueilla rajoittaa kaavamääräyksistä lähemmin ilmenevin tavoin
§:n 2 momentissa tarkoitettu ehdoton rakentamisrajoitus. Kaava tosin sisältää määräyksen, jonka mukaan yleiskaavalla ei ole mitoitettu eikä osoitettu valtion hallinnoimien maiden rakennusoikeuksia ja jonka mukaan asuin- tai lomarakennuksen rakennuspaikan, joka on tarpeen pääasiassa vaihtomaana Utsjoen kunnan alueen luonnonsuojelun toteuttamisessa, muodostaminen Metsähallituksen hallinnoimalle maalle voidaan ratkaista erikseen joko ranta-asemakaavalla tai yksittäisellä poikkeamispäätöksellä, edellyttäen, että haettu rakentaminen sopeutuu yleiskaavan kokonaisuuteen eikä vaaranna sen ympäristötavoitteita. Mainittu määräys ei kuitenkaan takaa oikeutta rakennuspaikkaan ja sen soveltaminen on rajoitettu Utsjoen kunnassa tapahtuvaan luonnonsuojeluun. Näissä olosuhteissa korkein hallinto-oikeus, ottamatta kantaa siihen, minkä sisältöinen yleiskaava Metsähallituksen hallinnassa olevien alueiden osalta täyttäisi laissa asetetut vaatimukset, katsoo, että kunnanvaltuuston hyväksymä kaava aiheuttaa valtionmaiden haltijalle Metsähallitukselle maankäyttö- ja rakennuslain 39 §:n 4 momentissa tarkoitettua kohtuutonta haittaa. Kaavaa laadittaessa ei myöskään ole otettu riittävällä tavalla huomioon Metsähallitukselle eri laeissa säädettyjen tehtävien toteuttamisedellytyksiä. M-1- ja MU-1-alueita koskevat kaavamääräykset, jotka merkitsevät näiden alueiden jättämistä vapaaksi loma- ja asuinrakentamisesta, ja valtionmaiden osalta näille alueille annetut kaavamääräykset ovat lisäksi keskenään ristiriitaiset, eikä kaava tältä osin täytä sen sisällölle ja selkeydelle asetettavia vaatimuksia siten, että kaavan tarkoitus toteutuisi maankäyttö- ja rakennuslain 35 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Yhteenveto ja lopputulos Utsjoen rantaosayleiskaava aiheuttaa valtionmaiden haltijalle Metsähallitukselle kohtuutonta haittaa. Osayleiskaava ei myöskään täytä kaavan sisällölle ja selkeydelle asetettavia vaatimuksia. Kunnanvaltuuston päätös on lainvastainen. Näin ollen perusteita muuttaa hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei ole. Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Hallberg sekä hallintoneuvokset Pekka Vihervuori, Riitta Mutikainen, Hannu Ranta ja Eija Siitari-Vanne. Asian esittelijä Mikko Rautamaa.
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.