2011 false KHO:2011:98 Maahanmuuttovirasto oli hylätessään A:n oleskelulupahakemuksen määrännyt A:n käännytettäväksi kotimaahansa. Oleskelulupahakemuksen mukaan vuonna 1935 syntyneellä A:lla oli erinäisiä sairauksia ja hän oli täysin riippuvainen Suomessa asuvasta tyttärestään, joka on Suomen kansalainen. Hakemuksen mukaan A:lla ei ollut kotia eikä sosiaalista verkostoa kotimaassaan. Hallinto-oikeus hylkäsi välipäätöksellään käännyttämispäätöksen täytäntöönpanon kieltämistä koskevan A:n vaatimuksen ja ilmoitti antavansa ratkaisun A:n valitukseen pääasiassa myöhemmin. Pääasian ollessa edelleen vireillä hallinto-oikeudessa A vaati korkeimmassa hallinto-oikeudessa hallinto-oikeuden välipäätöksen purkamista ja sen täytäntöönpanon kieltämistä, jotta häntä ei poistettaisi maasta ennen kuin hallinto-oikeus oli ratkaissut pääasian eli hänen valituksensa Maahanmuuttoviraston päätöksestä. Hallinto-oikeuden välipäätöksellä, johon ulkomaalaislain mukaan voitiin hakea muutosta korkeimmassa hallinto-oikeudessa vain pääasian yhteydessä, ei vielä ollut lainvoimaisesti ratkaistu täytäntöönpanokiellon määräämistä. Muutoksenhaku pääasian osalta oli korkeimmassa hallinto-oikeudessa luvanvaraista. Hallinto-oikeuden välipäätös ei ollut esteenä sille, että A tekee sille uuden hakemuksen täytäntöönpanon kieltämiseksi tai keskeyttämiseksi. Hallinto-oikeudella oli samoin itsellään velvoite nyt kysymyksessä olevan välipäätöksen estämättä kieltää täytäntöönpano, jos A:n henkilökohtaiset tai muut olosuhteet antaisivat tähän aihetta. Vain lainvoimaisesta päätöksestä voidaan tehdä purkuhakemus, eikä välipäätöstä koskevan purkuhakemuksen tutkittavaksi ottaminen ollut kansallisten säännösten mukaan mahdollista. Koska käännyttämispäätöksen täytäntöönpanon kieltämättä jättäminen saattoi merkitä pääasiaa koskevan muutoksenhakumahdollisuuden käymistä aikanaan tosiasiallisesti hyödyttömäksi, oli kuitenkin A:n oikeussuojan takaamiseksi poikkeuksellisesti syytä tarkastella, oliko A:n hakemus käsiteltävä korkeimmassa hallinto-oikeudessa hallintolainkäyttölain 58 §:ssä säädetyn lainvoimaisuusvaatimuksen ja ulkomaalaislain 199 §:n 2 momentissa tarkoitetun muutoksenhakurajoituksen estämättä. Tältä osin merkitystä oli erityisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja unionin oikeuden tulkinnoilla. Päätöksestä ilmenevillä perusteilla ei kuitenkaan ollut Euroopan ihmisoikeussopimukseen tai unionin oikeuteen perustuvaa syytä ottaa A:n purkuhakemusta kansallisen lain säännöksistä poiketen tutkittavaksi korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Oleskelulupaa ja käännyttämistä koskevan pääasian yhteydessä hallinto-oikeuden asiana oli harkita, miten A:n oikeussuoja oikeudenkäynnin aikana on tehokkaasti toteutettavissa. Äänestys 4-1. Ulkomaalaislaki 147 §, 199 § 2 momentti, 201 § 1 momentti ja 200 § 2 momentti Hallintolainkäyttölaki 58 § ja 63 § Perustuslaki 22 § Euroopan unionin perusoikeuskirja 47 artikla Euroopan ihmisoikeussopimus 3 ja 13 artikla Kort referat på svenska Välipäätös, jota hakemus koskee Kouvolan hallinto-oikeus 25.7.2011 nro 11/0281/1 Asian vaiheet Maahanmuuttovirasto on 10.6.2011 hylännyt A:n oleskelulupaa koskevan hakemuksen, jonka perusteena on perheside Suomen kansalaiseen. Lisäksi virasto on päättänyt käännyttää hänet Venäjän federaatioon ja määrännyt, että hänellä on 30 päivää aikaa poistua maasta vapaaehtoisesti. Hallinto-oikeus, jolle A on valittanut Maahanmuuttoviraston päätöksestä, on nyt kysymyksessä olevalla päätöksellään, oikeastaan välipäätöksellään, hylännyt käännyttämispäätöksen täytäntöönpanon kieltämistä koskevan A:n vaatimuksen. Hallinto-oikeus on ilmoittanut antavansa ratkaisun A:n valitukseen myöhemmin. Perusteluna hallinto-oikeus on lausunut, että asiassa ei ole ilmennyt syytä antaa ulkomaalaislain 201 §:n 1 momentin mukaista määräystä Maahanmuuttoviraston päätöksen täytäntöönpanon kieltämiseksi. Päätökseen on liitetty ilmoitus, jonka mukaan siihen ei saa ulkomaalaislain 199 §:n 2 momentin mukaan erikseen hakea muutosta valittamalla. Hakemus A on tänne 3.8.2011 saapuneessa hakemuksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös, jolla hänen täytäntöönpanon keskeyttämistä koskeva vaatimuksensa on hylätty, puretaan seuraavilla perusteilla: Hallinto-oikeudelle tehdyllä valituksella ei ole tosiasiallista merkitystä, ellei käännyttämispäätöksen täytäntöönpanoa keskeytetä valituksen käsittelyn ajaksi. Käännyttämistä vastaan puhuvat seikat ovat painavampia kuin käännyttämisen puolesta puhuvat seikat. Hakija on korkean ikänsä ja terveydentilansa perusteella haavoittuvassa asemassa. Hänen ainoa omaisensa ja tukihenkilönsä on Suomessa asuva tytär, joka on Suomen kansalainen. Hän on tyttärestään täysin riippuvainen. Kotimaassaan hakijalla ei ole kotia eikä sosiaalista verkostoa. Vuonna 1935 syntyneellä hakijalla on Maahanmuuttovirastolle esittämiensä lääkärinlausuntojen mukaan todettu muun muassa aivorungon halvausoireyhtymä, verenpainetauti, nivelrikko, ateroskleroottinen sydänsairaus, aivosairaus sekä toisen käden nivelen siirtomurtuma. Psykiatrian erikoislääkärin 17.2.2011 antaman lausunnon mukaan hakijalla on psykiatrisen haastattelun, henkilökohtaisen tutkimuksen ja testien perusteella todettavissa vaikea-asteinen masennustila. Lausunnon mukaan hakija ja perheenkokoaja ovat täysin riippuvaisia toisistaan muun muassa henkisesti. Hakija on vaatimuksensa tueksi viitannut Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3, 8 ja 13 artiklaan. Merkitään, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen asianomaisen jaoston puheenjohtaja on päätöksellään 4.8.2011 tuomioistuimen työjärjestyksen säännön 39 nojalla ilmoittanut Suomen hallitukselle, että A:ta ei tulisi käännyttää Venäjälle hänen valitusasiansa käsittelyn ollessa kesken ihmisoikeustuomioistuimessa. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu Korkein hallinto-oikeus jättää A:n purkuhakemuksen tutkimatta. Perustelut Sovellettavat säännökset Ulkomaalaislain 201 §:n 1 momentin mukaan päätös käännyttämisestä muussa kuin kansainvälistä suojelua koskevassa asiassa voidaan panna täytäntöön muutoksenhausta huolimatta, jollei hallinto-oikeus toisin määrää. Ulkomaalaislain 199 §:n 2 momentin mukaan hallinto-oikeuden päätökseen täytäntöönpanon kieltämistä tai keskeyttämistä koskevassa asiassa ei saa erikseen hakea muutosta valittamalla. Hallintolainkäyttölain 58 §:n mukainen lainvoiman saanut päätös voidaan 63 §:n 1 momentin mukaan purkaa: 1) jos asiassa on tapahtunut menettelyvirhe, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen; 2) jos päätös perustuu ilmeisesti väärään lain soveltamiseen tai erehdykseen, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen; tai 3) jos asiaan on tullut sellaista uutta selvitystä, joka olisi olennaisesti voinut vaikuttaa päätökseen, eikä hakijasta johdu, että uutta selvitystä ei ole aikanaan esitetty. Hallintolainkäyttölain 63 §:n 2 momentin mukaan päätöstä ei saa purkaa, ellei se loukkaa yksityisen oikeutta tai julkisen edun katsota vaativan päätöksen purkamista. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklan mukaan jokaisella, jonka mainitussa yleissopimuksessa tunnustettuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava käytettävissään tehokas oikeussuojakeino kansallisen viranomaisen edessä siinäkin tapauksessa, että oikeuksien ja vapauksien loukkauksen ovat tehneet virantoimituksessa olevat henkilöt. Perustuslain 22 §:n mukaisesti julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien turvaaminen. Oikeudellinen arviointi Ulkomaalaislain 199 §:n 2 momentin perusteella hallinto-oikeuden päätökseen, jolla hallinto-oikeus on hylännyt käännyttämispäätöksen täytäntöönpanon kieltämistä koskevan hakemuksen, voidaan hakea muutosta hallinto-oikeuden tehtyä päätöksen itse pääasiassa. Välipäätös ei siten ole lainvoimainen. Pääasian tavoin muutoksenhaku myös täytäntöönpanon kieltämistä koskevassa asiassa on valitusluvanvaraista korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Hallinto-oikeuden nyt välipäätöksellään antama kielteinen ratkaisu ei ole esteenä sille, että A tekee hallinto-oikeudelle uuden hakemuksen hallinto-oikeudessa vireillä olevassa muutoksenhakuasiassaan käännyttämispäätöksen täytäntöönpanon kieltämiseksi tai keskeyttämiseksi. Hallinto-oikeudella on samoin itsellään velvoite tehdä aikaisemman päätöksensä estämättä A:lle myönteinen päätös täytäntöönpanon kieltämiseksi, jos A:n henkilökohtaiset olosuhteet tai muut olosuhteet ulkomaalaislain säännökset huomioon ottaen antavat tähän aihetta. Hallintolainkäyttölain 58 §:n mukaan vain lainvoiman saaneesta päätöksestä voidaan tehdä purkuhakemus. Täytäntöönpanoa koskevaan hallinto-oikeuden välipäätökseen voidaan ulkomaalaislain 199 §:n 2 momentti huomioon ottaen hakea muutosta pääasian yhteydessä. A:n valitus itse oleskelulupaa ja käännyttämistä koskevassa asiassa on edelleen vireillä Kouvolan hallinto-oikeudessa. Kansallisen oikeusjärjestyksen kannalta tarkasteltuna A:n hakemusta ei siten voida asian keskeneräisyyden vuoksi käsitellä korkeimmassa hallinto-oikeudessa erillisenä purkuhakemuksena. A:n hakemus olisi siten jätettävä tutkimatta. Käännyttämispäätöksen täytäntöönpanon kieltämättä jättäminen voi kuitenkin korkeimman hallinto-oikeuden käytettävissä nyt oleva selvitys huomioon ottaen merkitä pääasiaa koskevan muutoksenhakumahdollisuuden käymistä aikanaan tosiasiallisesti hyödyttömäksi. A:n tehokkaan oikeussuojan takaamiseksi asiassa on näin ollen poikkeuksellisesti syytä tarkastella, tulisiko A:n hakemus käsitellä korkeimmassa hallinto-oikeudessa hallintolainkäyttölain 58 §:ssä säädetyn lainvoimaisuusvaatimuksen ja ulkomaalaislain 199 §:n 2 momentissa tarkoitetun muutoksenhakurajoituksen estämättä. Tältä osin merkitystä on annettava erityisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä omaksutuille tulkintalinjauksille niistä tilanteista, joissa henkilön maasta poistamista koskevalla päätöksellä tulisi olla lykkäävä vaikutus. Unionin oikeuden tulkinnassa merkitystä on annettava vastaavasti perusoikeuskirjan 47 artiklan säännöksille tehokkaista oikeussuojakeinoista sekä tehokkaan oikeussuojan periaatteen toteutumiselle. Ihmisoikeustuomioistuin on korostanut ratkaisukäytännössään, joka koskee ihmisoikeussopimuksen 3 artiklassa turvattujen oikeuksien loukkaamista kansainvälistä suojelua koskevissa asioissa, sopimuksen 13 artiklan samalla edellyttävän, että maasta poistamista koskevalla valituksella on lykkäävä vaikutus (esimerkiksi Gebremedhin v. Ranska, 2007, tuomion kohdat 66 ja 67). Lykkäävän vaikutuksen ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään liittänyt sellaisiin tapauksiin, joissa maasta poistamisen seurauksena toteutuu riski sopimuksen 3 artiklassa tarkoitetusta kidutuksesta tai epäinhimillisestä kohtelusta taikka on perusteltua aihetta uskoa ("substantial grounds for believing") tällaisen riskin voivan toteutua. Ihmisoikeustuomioistuimen kansainvälistä suojelua koskevan ratkaisukäytännön mukaan vaikeasti sairaan henkilön käännyttäminen hoitotasoltaan huonompaan maahan saattaa perustaa sopimuksen 3 artiklan rikkomuksen vain hyvin poikkeuksellisissa tapauksissa, joissa humanitaariset perusteet tällaista maasta poistamista vastaan ovat pakottavia (esimerkiksi 20.10.2011 annettu tuomio Samina v. Ruotsi, tuomion kohdat 49 ja 56 - 61, sekä 13.10.2011 annettu tuomio Husseini v. Ruotsi, tuomion kohdat 83 ja 91 - 94 sekä mainituissa tuomioissa mainitut ihmisoikeustuomioistuimen aikaisemmat tuomiot ja ratkaisut). Viimeksi mainitun tuomion kohdassa 92 ihmisoikeustuomioistuin kiinnitti erikseen huomiota siihen, että asiassa ei ollut käsillä seikkoja, joiden perusteella olisi konkreettisesti pelättävissä, että viranomaiset ryhtyisivät asianomaisen henkilön maasta poistamiseen huolimatta siitä seikasta, että lääketieteellisistä syistä hänen olisi mahdotonta matkustaa takaisin kotimaahansa. Ulkomaalaislain 147 §:n mukaan ketään ei saa käännyttää tai karkottaa alueelle, jolla hän voi joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi, eikä alueelle, jolta hänet voitaisiin lähettää sellaiselle alueelle. Ulkomaalaislain 200 §:n 2 momentin mukaan lainvoimaista päätöstä tai päätöstä, joka ulkomaalaislain mukaan on muutoin pantavissa täytäntöön, ei kuitenkaan saa panna täytäntöön, jos on syytä epäillä, että ulkomaalaisen palauttaminen alkuperämaahan tai muuhun maahan saattaa hänet 147 §:ssä tarkoitettuun vaaraan. Ulkomaalaislain 200 §:n 2 momentin yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 28/2003 vp) on tältä osin todettu seuraavaa: "Perustuslain 9 §:n 4 momentti ja edellä ehdotettu 147 § sisältävät säännöksen yleisestä palautuskiellosta. Yleisten palautuskieltojen on tulkittava koskevan myös maasta poistamista täytäntöön panevaa viranomaista. Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan otettavaksi uusi säännös, joka muistuttaa maasta poistamista täytäntöön panevaa viranomaista palautuskiellon soveltamisesta. Säännöksen perusteella täytäntöönpanoa suorittava poliisi voisi kehottaa asianomaista hakemaan uudestaan kansainvälistä suojelua, jos siihen on ilmennyt tarvetta esimerkiksi maasta poistettavan esittämän perusteella. Tämän jälkeen Ulkomaalaisvirasto selvittäisi asiaa." Ulkomaalaislaista ja ulkomaalaislain esitöistä käy siten ilmi, että palautuskiellon vaikutus otetaan huomioon täytäntöönpanossa. Unionin tuomioistuimen (aikaisemmin yhteisöjen tuomioistuin) ratkaisukäytännössä on puolestaan katsottu, että unionin oikeusjärjestyksessä yksityisille myönnettyjen oikeuksien tehokkaan oikeussuojan periaatetta on tulkittava niin, että tämän periaatteen kanssa ei ole ristiriidassa sellainen kansallinen lainsäädäntö, jonka nojalla yksityinen ei voi nostaa kannetta viranomaisen tekemästä päätöksestä, kun yksityisellä on käytettävissään oikeussuojakeino, jolla voidaan varmistaa hänelle unionin oikeudessa myönnettyjen oikeuksien kunnioittaminen ja jonka myötä hän voi saada tuomioistuimen päätöksen, jossa todetaan kyseisen säännöksen olevan ristiriidassa unionin oikeuden kanssa (esimerkiksi asiassa C-13/01, Safalero, 11.9.2003 annettu tuomio, tuomion kohdat 54-56, sekä asiassa C-69/10, Brahim Samba Diouf, 28.7.2011 annettu tuomio, tuomion kohta 54). Viimeksi mainitussa tuomiossa ennakkoratkaisupyyntö oli koskenut kansallista lainsäädäntöä, jonka mukaan toimivaltaisen kansallisen viranomaisen päätökseen käsitellä turvapaikkahakemus nopeutetussa menettelyssä ei voida hakea muutosta itsenäisellä muutoksenhakukeinolla. Tuomion kohdasta 11 käy ilmi, että kansallisen lainsäädännön mukaan maastapoistamismääräyksestä voidaan nostaa kanne vasta itse pääasian tultua ratkaistuksi. Kuten puolestaan tuomion kohdasta 9 käy ilmi, unionin lainsäädännössä jäsenvaltioiden harkintavaltaan on tietyin osin jätetty, voiko turvapaikan hakija jäädä jäsenvaltion alueelle odottamaan asiansa ratkaisua. Ennakkoratkaisussaan unionin tuomioistuin ei ole pitänyt muutoksenhakukeinon puuttumista tuossa vaiheessa pakolaisaseman myöntämistä tai poistamista koskevissa menettelyissä jäsenvaltioissa sovellettavista vähimmäisvaatimuksista annetun neuvoston direktiivin 2005/85/EY 39 artiklan eikä tehokkaan oikeussuojan periaatteen vastaisena. A:n asiassa on lisäksi otettava huomioon, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ilmoituksen mukaan A:ta ei tulisi käännyttää Venäjälle hänen ihmisoikeusvalituksensa käsittelyn ollessa kesken. Oleskelulupaa ja käännyttämistä koskevan pääasian yhteydessä Kouvolan hallinto-oikeuden asiana on harkita, miten A:n oikeussuoja oikeudenkäynnin aikana on tehokkaasti toteutettavissa. Edellä sanottu huomioon ottaen ei ole ihmisoikeussopimukseen tai unionin oikeuteen perustuvaa syytä ottaa A:n hakemusta kansallisen lain säännöksistä poiketen tutkittavaksi korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Edellä mainituilla perusteilla A:n hakemus hallinto-oikeuden päätöksen käsittelemiseksi korkeimmassa hallinto-oikeudessa tässä vaiheessa purkuna tai muutoksenhakukiellon estämättä on jätettävä tutkimatta. Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Pekka Vihervuori, Anne E. Niemi, Riitta Mutikainen, Hannu Ranta ja Eija Siitari-Vanne. Asian esittelijä Monica Gullans. Eri mieltä olleen hallintoneuvos Anne E. Niemen äänestyslausunto: "Tässä vaiheessa on hakijan oikeussuojan tarpeen kannalta kysymys siitä, onko täytäntöönpanokieltoa koskeva vaatimus tutkittava purkuhakemuksena. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on hallinto-oikeuden välipäätöksen jälkeen kieltänyt käännyttämispäätöksen täytäntöönpanon. Katson kuitenkin, että väliaikaista oikeussuojaa on tästä huolimatta arvioitava itsenäisesti myös kansallisen oikeusjärjestyksen puitteissa. Sovellettavina säännöksinä viittaan enemmistön perusteluihin ja oikeudellisena arviointina lausun seuraavaa: Vuonna 1935 syntynyt hakija on ilmoittanut oleskelulupaperusteekseen muun muassa perhesiteen tyttäreensä, josta hän on kertonut olevansa täysin riippuvainen. Hakijalla, jolla on lääkärinlausuntojen mukaan edellä kohdassa "hakemus" mainitut sairaudet, ei oleskelulupahakemuksen mukaan ole kotia eikä omaisia muualla kuin Suomessa. Maahanmuuttovirasto on päättänyt käännyttää hakijan maasta. Hakija on riitauttanut päätöksen katsoen, että maasta poistaminen loukkaa muun muassa hänen Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 3 artiklassa turvattuja oikeuksiaan. Käännyttämispäätöksen laillisuutta ei ole vielä tutkittu tuomioistuimessa eli alueellisessa hallinto-oikeudessa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on vuonna 2011 pyytänyt Suomen hallitukselta vastinetta vastaavantyyppisissä oleskelulupa-asioissa. Ihmisoikeustuomioistuimen hallitukselle esittämien kysymysten mukaan valituksissa on kysymys muun muassa siitä, onko henkilön poistaminen maasta yhdenmukaista EIS 3 artiklan kanssa ottaen huomioon henkilön ikä ja terveydentila sekä se, ettei tällä ole omaisia kotimaassa. Ihmisoikeustuomioistuin on 17.10.2011 pyytänyt hallitukselta vastinetta A:n ihmisoikeusvalituksesta muun ohessa siltä osin kuin se koskee EIS 3 artiklaa. EIS 3 artikla kieltää muun muassa epäinhimillisen tai halventavan kohtelun ja se sisältää sekä negatiivisen että positiivisen velvoitteen (esim. D. v. Yhdistynyt kuningaskunta, tuomio 1997, ja Bensaid v. Yhdistynyt kuningaskunta, tuomio 2001). Muun muassa vakavien asumisolosuhteiden puutteiden merkitystä mainitun artiklan vaatimusten kannalta on arvioitu tapauksessa M.S.S. v. Belgia ja Kreikka (tuomio 2011), jossa oli kysymys myös sopimuksen 13 artiklan vaatimuksista (ks. kohdat 385-396). Edellä mainitussa tapauksessa D. v. Yhdistynyt kuningaskunta (kohdat 52-54) oli kysymys pitkälle edenneestä vakavasta sairaudesta kärsineen henkilön maasta poistamisesta. Henkilölle ei voitu taata minkäänlaista hoitoa kotimaassa, jossa hänellä ei ollut myöskään lähisukulaisia, jotka olisivat voineet pitää hänestä huolta tai ottaa hänet luoksensa (vrt. N. v. Yhdistynyt kuningaskunta, tuomio 2008, jossa henkilön sairaus ei vielä ollut kriittisessä vaiheessa). EIS 13 artikla edellyttää, että ollakseen tehokas oikeussuojakeinon on voitava estää sopimuksen vastaisen toimenpiteen täytäntöönpano, jos toimenpiteen vaikutukset ovat luonteeltaan peruuttamattomia. Ihmisoikeustuomioistuin on sopimuksen 3 artiklan (ja neljännen lisäpöytäkirjan 4 artiklan) vastaisen kohtelun peruuttamattomuuteen viitaten korostanut, että artiklaa koskevan perusteltavissa olevan väitteen (arguable claim) ollessa käsillä 13 artikla edellyttää, että maasta poistamista koskevasta päätöksestä tehdyllä valituksella on automaattisesti lykkäävä vaikutus (ks. esim. Conka v. Belgia, tuomio 2002, Gebremedhin v. Ranska, tuomio 2007 ja M.S.S. v. Belgia ja Kreikka, tuomio 2011). Ihmisoikeustuomioistuin on pyytänyt Suomen hallitukselta vastinetta vastaavanlaisissa tapauksissa ja nyttemmin myös A:n asiassa. Tähän nähden katson, että hänen hallinto-oikeudessa esittämiinsä valitusperusteisiin on tässä vaiheessa perustellumpaa suhtautua niin, että ne ylittävät " arguable claim " -kynnyksen, kuin että ne olisivat " not arguable ". Kun otan huomioon edellä olevat näkökohdat väliaikaisen oikeussuojan tarpeesta hallintoviranomaisen maasta poistamispäätökseen nähden, hallinto-oikeudessa esitettyjen valitusperusteiden sisällön ja luonteen sekä hallintolainkäyttölain 63 §:n, tutkin purkuhakemuksen ja kiellän käännyttämispäätöksen täytäntöönpanon kunnes hallinto-oikeus on ratkaissut valituksen." Asian esittelijän Monica Gullansin esitys asian ratkaisemiseksi oli samansisältöinen kuin hallintoneuvos Anne E. Niemen äänestyslausunto.
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.