← Suomi

KHO/2012/20

2012 false KHO:2012:20 Suomessa 21.8.2003 opiskelun perusteella saadulla oleskeluluvalla asunut Venäjän federaation kansalainen A, jolle oli 1.6.2004 myönnetty oleskelulupa avioliiton perusteella, oli 9.6.2008 hakenut Suomen kansalaisuutta. A oli tehnyt suomalaisen työnantajan kanssa määräaikaisen, kestoltaan 24 kuukauden pituisen työsopimuksen, jonka mukaan hänen oli määrä työskennellä Venäjällä. A oli 1.9.2009 muuttanut Venäjälle, missä hän asui ja oleskeli perheineen Maahanmuuttoviraston ratkaistessa hänen kansalaisuushakemuksensa 14.10.

  1. A:n asumisen ja oleskelun Venäjällä katsottiin olevan pysyväisluonteista. A:n varsinainen asunto ja koti ei ollut ollut Suomessa kansalaisuushakemusta ratkaistaessa. A ei ulkomailla asumisen vuoksi ollut täyttänyt asumisaikaedellytystä. Kansalaisuuslaki 7 §, 13 § 1 momentti (359/2003) 2 kohta, 16 § (359/2003), 18 § (359/2003) ja 22 § 2 kohta Ks. ja vrt. KHO 2007:
  2. Kort referat på svenska Päätös, jota valitus koskee Vaasan hallinto-oikeus 25.1.2011 nro 11/0052/2 Maahanmuuttoviraston päätös Maahanmuuttovirasto ei ole 14.10.2009 tekemällään päätöksellä diaarinumero 1360/0710/2008 myöntänyt Venäjän federaation kansalaiselle A:lle Suomen kansalaisuutta, koska hän ei asu Suomessa. Väestötietojärjestelmän mukaan A asuu Venäjällä 1.9.2009 - 31.7.
  3. Esittämänsä selvityksen mukaan A perheineen asuu Venäjällä tilapäisesti työskennelläkseen siellä lähetystyöntekijänä. Työsuhteen kesto on 24 kuukautta. Kansalaisuuslain mukaan ulkomaalaiselle myönnetään hakemuksesta Suomen kansalaisuus, jos hakemusta ratkaistaessa hänen varsinainen asuntonsa ja kotinsa on ja on ollut Suomessa viimeksi kuluneet kuusi vuotta keskeytyksettä tai kahdeksan vuotta 15 ikävuoden täyttämisen jälkeen, joista viimeksi kuluneet kaksi vuotta keskeytyksettä. Koska A on asunut hakemuksen ratkaisuhetkellä ulkomailla ja hänellä on ollut tarkoitus oleskella siellä kahden vuoden ajan, eivät kansalaisuuslaissa vaaditut edellytykset täyty. Maahanmuuttovirasto on harkinnut asiaa kokonaisuudessaan ja todennut, että asiassa ei ole esitetty sellaista erityistä syytä, jonka perusteella asumisaikavaatimuksesta voitaisiin poiketa. Maahanmuuttovirasto on maininnut soveltaminaan lainkohtina kansalaisuuslain 3 §:n 1 momentin, 7 §:n, 13 §:n 1 - 2 momentin, 18 §:n 1 momentin ja 41 §:n. Asian käsittely hallinto-oikeudessa A on vaatinut, että hallinto-oikeus kumoaa Maahanmuuttoviraston päätöksen ja myöntää hänelle Suomen kansalaisuuden. A on muuttanut Suomeen 21.8.2003, jolloin hänelle on myönnetty oleskelulupa opiskelun perusteella. A:lle on 1.6.2004 myönnetty oleskelulupa avioliiton perusteella. Pysyvän oleskeluluvan hän on saanut 2.6.
  4. A on ollut naimisissa Suomen kansalaisen kanssa vuodesta 2004 lähtien, joten asumisajan täyttymistä tarkasteltaessa olisi otettava huomioon myös kansalaisuuslain 22 §. A on viettänyt Suomessa asumisensa aikana ulkomailla vain lyhyitä aikoja. Venäjällä hän on ollut
  5. - 23.10.2003,
  6. - 8.11.2004,
  7. - 23.12.2004, 25.
  8. - 4.3.2005,
  9. - 29.5.2006,
  10. - 19.5.2008,
  11. - 20.9.2008,
  12. - 13.12.2008 ja
  13. - 28.3.
  14. Yhdysvalloissa A on ollut
  15. - 29.3.2008 ja 8.
  16. - 20.7.
  17. Kansalaisuuslaki huomioon ottaen kyseiset poissaolot eivät ole sellaisia, jotka katkaisisivat hänen asumisaikansa. A on muuttanut perheensä kanssa määräaikaisen työkomennuksen vuoksi tilapäisesti Venäjälle 1.9.
  18. Työkomennus on perustunut suomalaisen työnantajan kanssa tehtyyn työsopimukseen. A toimii Suomen Lähetysseura ry:n lähetettynä työntekijänä Venäjällä lähetysseuran yhteistyökumppanin Inkerin kirkon seurakuntien tehtävissä. Työkomennuksen pituus on 24 kuukautta ja se päättyy 31.8.
  19. Myös A:n vaimo on Suomen Lähetysseura ry:n lähetettynä työntekijänä työkomennuksella Venäjällä 1.9.2009 - 31.7.2011 toimien Inkerin kirkon musiikkitehtävissä. Väestötietojärjestelmään on merkitty A:n ja hänen perheensä tilapäiseksi osoitteeksi Venäjällä sijaitseva osoite. Kansaneläkelaitoksen 7.8.2009 tekemän päätöksen mukaan A:han sovelletaan Suomen asumisperusteista sosiaaliturvalainsäädäntöä. A:n ja hänen perheensä varsinainen asunto sijaitsee Suomessa. A viettää myös työkomennuksensa aikana paljon aikaa Suomessa. A perheineen on toukokuuhun 2010 asti osallistunut työnantajansa järjestämään koulutukseen Suomessa 2 - 5 päivänä kuukaudessa. Lomansa A aikoo viettää kesämökillään Suomessa. Työkomennuksen jälkeen kesällä 2011 A perheineen aikoo palata Ähtävälle. A omistaa Suomessa sijaitsevan kesämökin ja rivitaloasunnon yhdessä vaimonsa kanssa. Lisäksi hänellä on Suomessa pitkäaikaisia sosiaalisia suhteita. A:lla on Suomessa useita läheisiä ystäviä. Hänellä on myös tiiviit suhteet Ähtävän seurakuntaan ja sen seurakuntalaisiin. Venäjällä A:lla ei ole lähisukulaisia. A on katsonut, että hänen tilapäinen oleskelunsa ulkomailla työkomennuksella suomalaisen työnantajan palveluksessa on katsottava sellaiseksi kansalaisuuslain 18 §:n 1 momentin mukaiseksi poikkeukseksi asumisajasta, jonka perusteella hänelle voidaan myöntää Suomen kansalaisuus kansalaisuuslain 13 §:n 1 momentin 2 ja 6 kohdan estämättä. A on vedonnut perusteluidensa tueksi korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuihin KHO 2007:8 ja KHO 2.2.2007 taltionumero
  20. Maahanmuuttovirasto on lausunnossaan muun muassa todennut, että A:lle ei ole myönnetty Suomen kansalaisuutta, koska hän on hakemusta ratkaistaessa asunut ulkomailla ja aikeissa asua ulkomailla elokuuhun 2011 asti. Asuttaessa ja työskenneltäessä ulkomailla henkilön tosiasiallinen ja pääasiallinen oleskelupaikka ei ole Suomessa. Tällöin ei myöskään henkilön varsinainen asunto ja koti ole kansalaisuuslaissa edellytetyllä tavalla Suomessa eikä kansalaisuuslain 13 §:n 1 momentin 2 kohdan mukainen asumisaikaedellytys täyty. A:n viittaamia korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuja ei voida soveltaa nyt kyseessä olevaan tapaukseen. Kyseisissä ratkaisuissa on kummassakin kyse tilanteesta, jossa valittaja on ollut suomalaisen työnantajan palveluksessa, käynyt ulkomailla työkomennuksella ja palannut takaisin Suomeen pysyen edelleen kyseisen työnantajan palveluksessa. Ratkaisuissa on siten ollut kyse asumisajan katkeamisesta ennen paluuta Suomeen, eivätkä ne sovellu nyt käsiteltävänä olevaan tapaukseen, jossa valittaja asuu edelleen ulkomailla. A on toimittamansa selvityksen mukaan irtisanoutunut työsuhteesta ja oma-aloitteisesti pyrkinyt kirkon palvelukseen ulkomaille. A:n työsopimus Suomen Lähetysseura ry:n kanssa on määräaikainen. Kansalaisuuslaissa on nimenomainen säännös kerätystä asumisajasta, joten kyseisistä korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuista ei voida johtaa sääntöä, jonka mukaan työskentely ulkomailla johtaisi kategoriseen poikkeamiseen kansalaisuuslain asumisaikavaatimuksesta. Ulkomailla oleskelu ei voi olla peruste poiketa vaatimuksesta asua Suomessa. Myöskään sosiaaliturvanormiston perusteella tehdyt sosiaaliturvaa koskevat ratkaisut eivät ole merkityksellisiä arvioitaessa kansalaisuuslain asumisaikavaatimuksen täyttymistä. A voi Suomeen palattuaan ja kansalaisuuden saamista koskevien kansalaisuuslain edellytysten täyttyessä hakea uudelleen Suomen kansalaisuutta. A:lle on varattu tilaisuus antaa vastaselitys. Vastaselitystä ei ole annettu. Hallinto-oikeuden ratkaisu Vaasan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään A:n valituksesta kumonnut Maahanmuuttoviraston päätöksen ja palauttanut asian Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi. Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti: Kansalaisuuslain 13 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan ulkomaalaiselle myönnetään hakemuksesta Suomen kansalaisuus, jos hakemusta ratkaistaessa hänen varsinainen asuntonsa ja kotinsa on ja on ollut Suomessa viimeksi kuluneet kuusi vuotta keskeytyksettä tai kahdeksan vuotta 15 ikävuoden täyttämisen jälkeen, joista viimeksi kuluneet kaksi vuotta keskeytyksettä. Kansalaisuuslain 16 §:n 1 momentin mukaan muut kuin lyhyet poissaolot katkaisevat yhtäjaksoisen asumisajan. Kansalaisuuslain 7 §:n mukaan arvioitaessa ulkomaalaisen Suomessa asumista varsinaisella asunnolla ja kodilla tarkoitetaan tässä laissa henkilön tosiasiallista ja pääasiallista oleskelupaikkaa, jossa hän oleskelee pysyväisluonteisesti. A on kertonut muuttaneensa Suomeen 21.8.2003, jolloin hänelle on myönnetty oleskelulupa opiskelun perusteella. Hän on saanut pysyvän oleskeluluvan 2.6.
  21. A on hakenut Suomen kansalaisuutta 9.6.
  22. A on ollut hakemuksen ratkaisuhetkellä Suomen Lähetysseura ry:n palveluksessa Venäjällä. Asiakirjojen mukaan työsopimus on määräaikainen ja voimassa 1.8.2009 alkaen. Työalueelle lähtöpäivä on 1.9.2009 ja ulkomaanjakson pituus 24 kuukautta. Ulkomaanjaksoa seuraa paluujakso ja siihen mahdollisesti välittömästi liittyvät työvelvoitteet kotimaassa. Aikaisemmin A on työskennellyt sähköasentajana Ab Ekeri Oy:ssä Pedersöressä ajalla 15.11.2005 - 25.12.2006 sekä 15.10.2007 - 24.9.2008 ja Oy Karleby Limetec Ab:ssä Kokkolassa ajalla 2.1.2007 - 11.10.
  23. Syyskuusta 2008 lähtien A on ollut hoitovapaalla kesään 2009 asti. Ennen työkomennustaan A:lla on ollut vain lyhyitä poissaoloja Suomesta. A:lle on merkitty väestötietojärjestelmään hänen ulkomailla työskentelynsä ajaksi tilapäiseksi osoitteeksi Venäjällä sijaitseva osoite. Vakituiseksi osoitteeksi on merkitty Suomessa sijaitseva osoite. A omistaa yhdessä vaimonsa kanssa kesämökin ja rivitaloasunnon, jotka sijaitsevat Suomessa. Työkomennuksen jälkeen A:lla on tarkoitus palata Suomeen. Myös lomansa A on kertonut aikovansa viettää Suomessa. Kun otetaan huomioon edellä mainitut seikat kokonaisuudessaan ja erityisesti se, että oleskelu Venäjällä johtuu A:n työtehtävistä suomalaisen työnantajan palveluksessa, hallinto-oikeus katsoo, että A:n varsinainen asunto ja koti on ja on ollut Suomessa myös puheena olevan työkomennuksen aikana. Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa Maahanmuuttovirasto on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja Maahanmuuttoviraston päätös, jolla A:n hakemus on hylätty, saatetaan voimaan. Suomen kansalaisuuden saaminen edellyttää kansalaisuuslain 13 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan, että henkilön varsinainen asunto ja koti on ja on ollut Suomessa hakemusta ratkaistaessa. A on muuttanut Suomeen opiskelemaan 21.8.
  24. Hän on saanut pysyvän oleskeluluvan 2.6.
  25. Suomen kansalaisuutta hän on hakenut 9.6.
  26. Kansalaisuushakemuksen tekohetkellä hän on ollut töissä sähköasentajana, mutta hän on jäänyt hoitovapaalle syyskuussa
  27. A on solminut määräaikaisen työsopimuksen 1.8.2009 Suomen Lähetysseura ry:n kanssa. Työsopimuksen mukainen työ on koostunut 24 kuukauden ulkomaanjaksosta, jolle hakija on lähtenyt 1.9.2009 perheensä kanssa. A:n vakituista osoitetta väestötietojärjestelmässä ei ole muutettu, mutta tilapäiseksi osoitteeksi on merkitty A:n Venäjällä sijaitseva osoite. A on kertonut omistavansa Suomessa kesämökin ja rivitaloasunnon ja että hänen perheensä viettää lomansa Suomessa. A:n on tarkoitus palata Suomeen työkomennuksen jälkeen. Toisin kuin A:n hallinto-oikeudelle tekemässään valituksessa viittaamissa tapauksissa A on ollut hoitovapaalla, jonka hän on päättänyt. Sitten hän on solminut työsopimuksen Suomen Lähetysseura ry:n kanssa työtehtävistä, jotka suoritetaan ulkomailla, ja hän on lähtenyt pois Suomesta perheensä kanssa. Kun kansalaisuusasia on ratkaistu, ei hän ole ollut Suomessa vakituisesti vaan Venäjällä, olkoonkin, että he eivät ole muuttaneet vakituista osoitettaan sinne. A:lla ei ole ollut Suomessa suomalaista työnantajaa, joka olisi lähettänyt hänet työkomennukselle ulkomaille, vaan koko työ on ulkomailla tapahtuvaa lähetystyötä. Työsopimuksen otsikko oli Määräaikainen työsopimus ulkomaisella työalueella. A:n työsopimuksesta ilmenee, että työ päättyy, kun ulkomaanjakso päättyy. Sopimuksen mukaan ulkomaanjakson lisäksi siinä on paluujakso ja mahdollisesti välittömästi liittyvät kotimaan työvelvoitteet. Hakijalla ei siis ole ollut suomalaista työnantajaa, jonka palveluksessa hän olisi ollut ja joka olisi lähettänyt hänet vain tiettyä ajanjaksoa varten ulkomaille niin, että työsuhde jatkuisi ulkomaankomennuksen jälkeen. Koko työsuhde on tapahtunut ulkomailla. A on vedonnut myös siihen, että hän omistaa perheineen Suomessa rivitaloasunnon ja kesämökin ja että heidän vakituinen osoitteensa on Suomessa. Vakituista Suomessa asumista ei todista se seikka, että henkilö ei muuta asumistietojansa vastaamaan tosiasiallista tilannetta. Kyseinen vakituinen osoite on A:n perheen omistama asunto, johon he palaavat sitten, kun palaavat Suomeen. Hakemuksen ratkaisuhetkellä tosiasiallinen ja pääasiallinen asuinpaikka on kuitenkin ollut Venäjällä, väestötietojärjestelmään merkityssä tilapäisessä osoitteessa. A ei ulkomailla asumisen vuoksi täytä asumisaikaedellytystä. Kansalaisuuslaista ei myöskään ilmene sellaista poikkeuspykälää, jonka perusteella voitaisiin poiketa kansalaisuuslain vaatimuksesta asua Suomessa hakemusta ratkaistaessa. Asumisaikaedellytykseen liittyvät poikkeuspykälät koskevat asumisajan määrää ja sitä, onko asumisaika katkennut eripituisten, ulkomailla vietettyjen ajanjaksojen johdosta, eivät sitä, että varsinainen asunto ja koti ei olisi ratkaisuhetkellä Suomessa. Kansalaisuuslaki lähtee siitä, että hakijan on asuttava vakituisesti Suomessa kansalaisuusasian ratkaisuhetkellä. A on ollut ulkomaantyökomennuksella ja asunut asian ratkaisuhetkellä Venäjällä. A on antanut selityksen. Hallinto-oikeuden päätös tulee pysyttää voimassa. A on tehnyt Suomen Lähetysseura ry:n kanssa määräaikaisen työsopimuksen ajalle 1.9.2009 - 31.8.
  28. Kyseessä on normaali työkomennus ulkomailla tapahtuvaan työhön. A on niin sanottuna lähetettynä työntekijänä Venäjällä. Se, että kyseessä on määräaikainen tehtävä tai että A toimii lähetysjärjestön palveluksessa, ei muuta työn luonnetta komennustehtävänä. A:n ja hänen perheensä varsinainen asunto ja koti on koko ajan ollut ja on Suomessa. Työkomennuksen alkamisen eli 1.9.2009 jälkeen A perheineen on ollut Suomessa 27.
  29. - 1.11.2009,
  30. - 16.11.2009,
  31. - 15.1.2010,
  32. - 22.2.2010,
  33. - 27.3.2010,
  34. - 9.4.2010,
  35. - 14.5.2010,
  36. - 27.5.2010,
  37. - 27.6.2010,
  38. - 20.7.2010 sekä 2.8.2010 - 30.1.
  39. A on 9.8.2010 - 31.1.2011 työskennellyt Suomen Lähetysseura ry:n tehtävissä Suomessa. A perheineen on keväällä 2010 rakentanut entisen kesämökkinsä paikalle Nederlappforsille omakotitalon, jossa heidän varsinainen kotinsa ja asuntonsa nyt on. Maahanmuuttovirasto on antanut vastaselityksen, joka on annettu tiedoksi A:lle. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu Korkein hallinto-oikeus kumoaa hallinto-oikeuden päätöksen ja saattaa Maahanmuuttoviraston päätöksen voimaan. Perustelut Sovellettavat säännökset Kansalaisuuslain 13 §:n 1 momentin (359/2003) 2 kohdan mukaan ulkomaalaiselle myönnetään hakemuksesta Suomen kansalaisuus, jos hakemusta ratkaistaessa muiden mainitussa momentissa säädettyjen edellytysten ohella hänen varsinainen asuntonsa ja kotinsa on ja on ollut Suomessa (asumisaika) viimeksi kuluneet kuusi vuotta keskeytyksettä (yhtäjaksoinen asumisaika) tai kahdeksan vuotta 15 ikävuoden täyttämisen jälkeen, joista viimeksi kuluneet kaksi vuotta keskeytyksettä (kerätty asumisaika). Kansalaisuuslain 22 §:n 2 kohdan mukaan Suomen kansalaisen puolisolle voidaan muiden mainitussa pykälässä säädettyjen edellytysten täyttyessä myöntää Suomen kansalaisuus 13 §:n 1 momentin 2 kohdan estämättä, jos hakijan varsinainen asunto ja koti on ja on ollut Suomessa viimeksi kuluneet neljä vuotta keskeytyksettä tai yhteensä kuusi vuotta 15 ikävuoden täyttämisen jälkeen, joista viimeksi kuluneet kaksi vuotta keskeytyksettä. Kansalaisuuslain 7 §:n mukaan arvioitaessa ulkomaalaisen Suomessa asumista varsinaisella asunnolla ja kodilla tarkoitetaan mainitussa laissa henkilön tosiasiallista ja pääasiallista oleskelupaikkaa, jossa hän oleskelee pysyväisluonteisesti. Kansalaisuuslain 16 §:n (359/2003) 1 momentin mukaan muut kuin lyhyet poissaolot katkaisevat yhtäjaksoisen asumisajan. Yhtäjaksoinen asumisaika katkeaa lisäksi, jos poissaoloja on niin säännöllisesti ja niin paljon, että hakijan voidaan katsoa oleskelleen tai oleskelevan enimmäkseen Suomen ulkopuolella. Jos poissaolo on johtunut painavasta henkilökohtaisesta syystä, voidaan kuitenkin katsoa, että yhtäjaksoinen asumisaika ei ole katkennut. Pykälän 2 momentin mukaan siinä tarkemmin määritellyt, enimmillään kuuden kuukauden pituiset, lyhyet poissaolot otetaan mukaan yhtäjaksoiseen asumisaikaan. Pykälän 3 momentin mukaan yli kuusi kuukautta, mutta alle vuoden kestäneitä tilapäisiä poissaoloja ei oteta mukaan yhtäjaksoiseen asumisaikaan eivätkä ne katkaise yhtäjaksoista asumisaikaa. Kansalaisuuslain 18 §:n (359/2003) 1 momentin 2 kohdan mukaan ulkomaalaiselle voidaan muiden mainitussa momentissa säädettyjen edellytysten täyttyessä myöntää Suomen kansalaisuus 13 §:n 1 momentin 2 kohdan estämättä, jos hänen varsinainen asuntonsa ja kotinsa on ja on viimeksi kuluneet kaksi vuotta ollut keskeytyksettä Suomessa. Säännösten yksityiskohtaisia perusteluja Hallituksen esityksessä kansalaisuuslaiksi (HE 235/2002 vp) on 13 §:n 1 momentin yksityiskohtaisissa perusteluissa lausuttu muun ohella, että asumisajan täyttäminen edellyttää varsinaista asuntoa ja kotia, joka on määritelty 7 §:ssä. Hakijalta edellytettäisiin, että hän olisi asunut Suomessa hakemuksen vireillepanosta lähtien ja asuisi täällä edelleen päätöstä tehtäessä. Lain 7 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa on mainitussa esityksessä lausuttu varsinaisen asunnon ja kodin käsitteestä muun ohella seuraavaa: Vasta riittävän pitkä Suomessa asuminen antaa maahan muuttaneelle ulkomaalaiselle valmiudet osallistua aktiivisesti yhteiskunnan elämään. Maassa asuminen kuuluu tärkeimpiin arviointiperusteisiin kansalaisuuden myöntämistä harkittaessa. Tästä syystä asumisen arvioinnissa on otettava huomioon erityispiirteet kansalaisuuden myöntämisen tarkoituksenmukaisuuden kannalta. Pykälässä säädettäisiin ulkomaalaisen Suomessa asumisen arvioinnista tapauksissa, joissa asumiseen liittyy erityispiirteitä kansalaisuuden kannalta. Näissä tapauksissa asumisesta käytettäisiin määrettä varsinainen asunto ja koti. Varsinaisen asunnon ja kodin käsitettä käytetään myös voimassa olevassa kansalaisuuslaissa. Ulkomaalaisen varsinainen asunto ja koti olisi henkilön tosiasiallinen ja pääasiallinen oleskelupaikka. Tosiasiallisella oleskelupaikalla tarkoitettaisiin paikkaa, jossa henkilö fyysisesti oleskelee, ja pääasiallisella paikkaa, jossa henkilö oleskelee eniten. Varsinaiselta asunnolta ja kodilta edellytettäisiin kummankin arviointiperusteen täyttymistä. - - Pykälän, kuten ei myöskään voimassa olevien säännösten tarkoituksena ole ollut kytkeä varsinaisen asunnon ja kodin käsitettä kotikuntalain (201/1994) ja sitä edeltäneen lainsäädännön mukaiseen järjestelmään. Pykälän mukaan varsinaista asuntoa ja kotia arvioitaessa määräävä ei ole väestötietojärjestelmästä ilmenevä kotikunta, koska se ei välttämättä vastaa henkilön tosiasiallista oleskelupaikkaa siinä mielessä, mikä olisi kansalaisuusasian ratkaisun kannalta tarkoituksenmukaista. Säännöksessä suhtaudutaan kotikuntalakia ankarammin oleskeluun Suomen ulkopuolella. Myöskään kuulumisella suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän piiriin ei aina olisi vaikutusta arvioitaessa varsinaisen asunnon ja kodin olemassaoloa, koska Suomessa sovelletaan sosiaaliturvajärjestelmän piiriin kuulumisen osalta kahta eri lakia asumisaikakäsitteineen, kotikuntalakia ja lakia asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta (1573/1993) sekä näiden lisäksi kansainvälisiä sopimusvelvoitteita. Samassa hallituksen esityksessä on lain 16 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa lausuttu muun ohella seuraavaa: Asumisajan katkeaminen ja sen vaikutukset liittyvät yhtäjaksoiseen asumisaikaan, koska kerätyn asumisajan olennaisena piirteenä on vaadittavan asumisajan kerääminen ajallisesti erillisistä jaksoista. Kyse olisi uudesta säännöksestä, jonka tarkoituksena olisi selventää Suomen ulkopuolella oleskelun merkitystä yhtäjaksoisen asumisajan kannalta. Yhtäjaksoisen asumisajan katkeaminen aiheuttaisi sen, että katkeamista edeltävää aikaa ei otettaisi mukaan uudelleen alkavaan, yhtäjaksoisen asumisajan jaksoon. Katkeaminen ei kuitenkaan palauttaisi hakijaa nollatilanteeseen asumisajan kertymisessä vaan ainoastaan asumisajan määräytymisperusteen siirtymisen yhtäjaksoisesta kerättyyn asumisaikaan. Ei olisi myöskään estettä sille, että asumisajan katsottaisiin karttuneen uudelleen yhtäjaksoisena, jos se olisi hakijan kannalta edullisinta. Pykälän 1 momentin mukaan yhtäjaksoinen asumisaika katkeaisi lähtökohtaisesti aina, jos hakija oleskelisi pitkään Suomen ulkopuolella. Yhtäjaksoiseen asumisaikaan hyväksyttäviä poissaoloja nimitettäisiin lyhyiksi poissaoloiksi, jotka määriteltäisiin 2 momentissa. Suomesta muutto ja pitkät poissaolot katkaisisivat yhtäjaksoisen asumisajan. - - Säännökseen ehdotetaan otettavan myös kohtuullistamislauseke. Sen mukaan painavasta henkilökohtaisesta syystä johtunut ulkomailla oleskelu voisi vaikuttaa siten, että yhtäjaksoisen asumisajan ei katsottaisi katkenneen. Säännöksen tarpeellisuutta rajoittaisi mahdollisuus kerättyyn asumisaikaan. Kansalaisuuslain muuttamisesta annettua, 1.9.2011 voimaan tullutta lakia (579/2011) ei sovelleta nyt esillä olevassa asiassa. Mainittua muutosta koskevassa hallituksen esityksessä (HE 80/2010 vp) on lain 16 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa lausuttu muun ohella seuraavaa: Pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti, jossa selvennettäisiin yhtäjaksoisen ja kerätyn asumisajan suhdetta ja tuotaisiin nykyistä selkeämmin esille voimassa olevassa laissa oleva mahdollisuus soveltaa kerättyä asumisaikaa tilanteissa, joissa hakijan pitkästä Suomessa oleskelusta huolimatta yhtäjaksoinen asumisaika ei täyty. Momentti selkiyttäisi 1 momentissa tarkoitetun painavan henkilökohtaisen syyn ja kerätyn asumisajan välistä suhdetta. Jos hakijan kohdalla sallitut poissaolot ylittyvät esimerkiksi opiskeluiden tai työtehtävien vuoksi, tulisi asumisaikaa laskettaessa soveltaa kerättyä asumisaikaa, sillä painavan henkilökohtaisen syyn soveltaminen edellyttää lähtökohtaisesti yllättävyyttä. Rajanvedossa kerätyn asumisajan ja painavan henkilökohtaisen syyn välillä voitaisiin kuitenkin käyttää hakijan yksilöllisen tilanteen huomioon ottavaa kokonaisharkintaa. Pykälän nykyinen 3 momentti siirtyisi 4 momentiksi. Säännökseen lisättäisiin selvennys, jonka mukaan yli vuoden kestäviin poissaoloihin sovellettaisiin kerättyä asumisaikaa. Lisäys vastaisi voimassa olevan lain tarkoitusta ja selkiyttäisi kerätyn asumisajan soveltamista pitkissä poissaoloissa. Lisäksi momentin sanamuotoa selkiytettäisiin vastaamaan paremmin sen tarkoitusta. Kansainvälistyvässä maailmassa tilanteet, joissa hakijat asuvat vuoroin Suomessa ja vuoroin ulkomailla, voivat olla moninaisia. Yhtäjaksoisen asumisajan katkeamista ja kerättyä asumisaikaa koskevat säännökset voivat tulla sovellettaviksi esimerkiksi silloin, kun hakija on suomalaisen yrityksen palveluksessa ja toimii Suomesta lähetettynä työntekijänä tai jos hakijana on Suomen kansalaisen puoliso, jonka Suomessa asuminen katkeaa puolison yrityksen tai kansainvälisen järjestön palvelukseen liittyvien ulkomaan työjaksojen ajaksi, joilla Suomen kansalaisen puoliso seuraa mukana. Asiassa saatu selvitys A on muuttanut Suomeen 21.8.2003, jolloin hänelle on myönnetty oleskelulupa opiskelun perusteella. Hän on vuodesta 2004 lähtien ollut avioliitossa Suomen kansalaisen kanssa, ja hänelle on 1.6.2004 myönnetty oleskelulupa avioliiton perusteella. A on hakenut Suomen kansalaisuutta 9.6.
  40. A on omistanut yhdessä puolisonsa kanssa Suomessa sijaitsevan rivitaloasunnon ja kesämökin. A on tehnyt Suomen Lähetysseura ry:n kanssa määräaikaisen työsopimuksen, jonka mukaan A:n työalueena on Venäjä ja työtehtävinä seurakunta- ja julistustyö Inkerin kirkon palveluksessa. Työsopimuksen mukaan työalueelle lähtöpäivä on 1.9.2009 ja ulkomaanjakson pituus 24 kuukautta. A on muuttanut määräaikaisen työsopimuksensa mukaisesti 1.9.2009 Venäjälle, missä hän on asunut ja oleskellut perheineen myös Maahanmuuttoviraston ratkaistessa hänen kansalaisuushakemuksensa 14.10.
  41. Väestötietojärjestelmässä A:n vakinaiseksi osoitteeksi on tuolloin ollut merkittynä Suomessa sijaitseva osoite ja tilapäiseksi osoitteeksi 1.9.2009 - 31.7.2011 Venäjällä sijaitseva osoite. Kansaneläkelaitoksen 7.8.2009 päivätyn, Suomen Lähetysseura ry:lle osoitetun ilmoituksen mukaan A:han sovelletaan 1.9.2009 - 31.8.2011 Suomen asumisperusteista sosiaaliturvalainsäädäntöä. Kysymyksenasettelu, oikeudellinen arviointi ja lopputulos Asiassa on ratkaistavana kysymys siitä, onko A:n varsinaisen asunnon ja kodin katsottava olleen Suomessa Maahanmuuttoviraston ratkaistessa 14.10.2009 A:n kansalaisuushakemuksen, vaikka hän oli 1.9.2009 muuttanut määräaikaisen työsopimuksensa mukaisesti Venäjälle. A on tehnyt suomalaisen työnantajan kanssa kestoltaan 24 kuukauden pituisen työsopimuksen, jonka mukaan hänen on ollut määrä työskennellä Venäjällä. A ei ole muutettuaan 1.9.2009 perheensä kanssa Venäjälle oleskellut fyysisesti enimmäkseen Suomessa. Hänen tosiasiallinen ja pääasiallinen oleskelupaikkansa ei tuolloin ole ollut Suomessa, ja hänen asumisensa ja oleskelunsa Venäjällä on katsottava olleen pysyväisluonteista. Kuvatuissa olosuhteissa ratkaisevaa merkitystä A:n varsinaista asuntoa ja kotia arvioitaessa ei ole annettava sille, että hänen vakinaiseksi osoitteekseen oli väestötietojärjestelmään merkitty osoite Suomessa, eikä sille, että häneen on Venäjällä työskennellessään Kansaneläkelaitoksen ilmoituksen mukaan sovellettu Suomen asumisperusteista sosiaaliturvalainsäädäntöä. Myöskään se, että A on yhdessä puolisonsa kanssa tuolloin omistanut Suomessa kesämökin ja rivitaloasunnon, tai että A:lla on tarkoitus viettää lomansa Suomessa, eivät anna aihetta arvioida asiaa toisin. A:n määräaikaisesta työsopimuksesta johtunut poissaolo Suomesta on perustunut A:n vapaaseen valintaan eikä kansalaisuuslain 16 §:n (359/2003) 1 momentissa tarkoitettuun painavaan henkilökohtaiseen syyhyn. A:n poissaolo Suomesta Venäjällä työskentelyn vuoksi ei ole mainitun pykälän 2 momentissa tarkoitettu lyhyt poissaolo, joka ei katkaisisi yhtäjaksoista asumisaikaa, ja se ylittää kestoltaan myös mainitun pykälän 3 momentissa tarkoitetun poissaoloajan. A:n poissaolo on katkaissut hänen yhtäjaksoisen asumisaikansa kertymisen. Maahanmuuttoviraston ratkaistessa A:n hakemuksen 14.10.2009 hänen varsinainen asuntonsa ja kotinsa ei edellä lausuttu huomioon ottaen ole kansalaisuuslain 7 §:ssä tarkoitetulla tavalla ollut Suomessa. A ei siten ole täyttänyt kansalaisuuslain 13 §:n 1 momentin (359/2003) 2 kohdassa eikä 22 §:n 2 kohdassa säädettyä yhtäjaksoista eikä kerättyä asumisaikaa koskevaa edellytystä. Samasta syystä myöskään kansalaisuuslain 18 §:n (359/2003) 1 momentin 2 kohdassa säädetty asumisajasta poikkeamisen edellytys ei ole täyttynyt. Koska A ei ole asumisajan osalta täyttänyt kansalaistamisen edellytyksiä, hallinto-oikeuden päätös on kumottava ja Maahanmuuttoviraston päätös, jolla A:n hakemus on hylätty, on saatettava voimaan. Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Kari Kuusiniemi, Tuula Pynnä, Alice Guimaraes-Purokoski, Maarit Lindroos-Kokkonen ja Tuomas Lehtonen. Asian esittelijä Elisabeth Vuorenhela.

🔗 Viralliseen lähteeseen

Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.