2012 false KHO:2012:75 Psykiatrisen sairaalan ylilääkäri oli päättänyt kyseisessä sairaalassa tahdostaan riippumattomassa hoidossa olleen henkilön hoidon jatkamisesta. Päätöksen perusteena olleen tark

§ 1momentti).

Päätöksen tarkkailuun otetun määräämisestä hoitoon hänen tahdostaan riippumatta (M3) tekee sairaalan psykiatrisesta hoidosta vastaava ylilääkäri. Mikäli hän on esteellinen tai estynyt, päätöksen tekee muu tehtävään määrätty ensisijaisesti psykiatrian erikoislääkäri. Päätös on tehtävä tarkkailulähetteen, tarkkailulausunnon ja sairauskertomuksen perusteella kirjallisesti viimeistään neljäntenä päivänä tarkkailuun ottamispäivän jälkeen. Päätöksen tulee sisältää perusteltu kannanotto siitä, ovatko edellytykset henkilön hoitoon määräämiseen hänen tahdostaan riippumatta olemassa (

§ 2momentti).

Tahdosta riippumattomassa hoidossa olevan henkilön hoidon jatkamisesta on päätettävä mielenterveyslaissa säädetyin määräajoin. Ensimmäisen kerran hoitoon määräämisen jälkeen hoidon jatkamisesta on päätettävä ennen kuin hoitoa on kestänyt kolme kuukautta. Ennen hoidon jatkamista koskevan päätöksen tekemistä hoidon edellytykset on selvitettävä potilaan tarkkailulla. Tarkkailun perusteella potilaasta on laadittava uusi tarkkailulausunto (M2), jonka tulee sisältää perusteltu kannanotto siitä, ovatko edellytykset henkilön hoitoon määräämiseen hänen tahdostaan riippumatta edelleen olemassa. Hoidon jatkaminen tai lopettaminen on ratkaistava mielenterveyslain 11 §:ssä tarkoitetun lääkärin kirjallisella päätöksellä ennen kuin hoitoa on kestänyt kolme kuukautta (mielenterveyslaki 12 § 1 momentti). Hoidon jatkamista koskevan päätöksen nojalla henkilöä voidaan pitää hoidossa hänen tahdostaan riippumatta enintään kuusi kuukautta. Tämän jälkeen on selvitettävä taas ensimmäistä hoitoon määräämistä vastaavassa menettelyssä, ovatko edellytykset hoitoon määräämiseen tahdosta riippumatta olemassa (mielenterveyslaki 12 § 2 momentti). Hoidon jatkaminen edellä mainitun kuuden kuukauden hoitojakson jälkeen edellyttää siten henkilön uutta lähettämistä tarkkailuun (M1) ja sairaalassa tehtävää tarkkailua (M2). Uuden hoitoon määräämistä koskevan päätöksen nojalla henkilöä voidaan pitää hoidossa hänen tahdostaan riippumatta jälleen enintään kolme kuukautta. Päätös tahdosta riippumattomasta hoidosta on edellä olevan perusteella mahdollista tehdä vuoroin enintään kolmeksi ja kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan. Hoidon jatkaminen kuudeksi kuukaudeksi edellyttää, että jatkamisesta on päätetty ennen kuin hoitoa on kestänyt edellisestä päätöksestä lukien kolme kuukautta (KHO 2012:26). Hoitavalla laitoksella on lisäksi jatkuva velvollisuus tarkkailla tahdosta riippumattoman hoidon edellytysten olemassaoloa. Jos hoitoon määrättyä hoidettaessa käy ilmi, että edellytyksiä hoitoon määräämiseen tahdosta riippumatta ei ole, hoito on heti lopetettava ja potilas poistettava sairaalasta hänen sitä halutessaan (mielenterveyslaki 14 §). Tarkkailulähetteen laativan ja tarkkailulausunnon antavan lääkärin sekä hoitoon määräämisestä päättävän lääkärin esteellisyydestä on voimassa, mitä hallintolain 27 - 30 §:ssä virkamiehen esteellisyydestä säädetään. Tarkkailulausuntoa ei saa antaa sama lääkäri, joka on laatinut tarkkailulähetteen. Hoitoon määräämisestä ei saa päättää sama lääkäri, joka on laatinut tarkkailulähetteen tai antanut tarkkailulausunnon (mielenterveyslaki 23 §). Tarkkailulähetteen laativa, tarkkailulausunnon antava ja hoitoon määräämisestä päättävä lääkäri toimivat kukin tehtävässään itsenäisesti (KHO 2012:63) sekä virkavastuulla. Päätös hoitoon määräämisestä ja hoidon jatkamisesta on annettava potilaalle tiedoksi viipymättä (

§ 2momentti ja 12 § 1 momentti).

Päätökseen on liitettävä valitusosoitus, jossa on mainittava valitusviranomainen, viranomainen, jolle valituskirjelmä on toimitettava, sekä valitusaika ja mistä se lasketaan. Valitusosoituksessa on myös selostettava säännökset valituskirjelmän sisällöstä ja liitteistä sekä valituksen perille toimittamisesta (hallintolainkäyttölaki 14 § 1 ja 2 momentti). 4.2 Hoito ja sen valvonta Henkilön hoito hänen tahdostaan riippumatta saadaan toteuttaa ainoastaan sairaalan psykiatrista hoitoa antavassa yksikössä, jolla on edellytykset antaa tällaista hoitoa (mielenterveysasetus 2 § 1 momentti). Hoidon jatkamista koskeva tarkkailu voidaan niin ikään suorittaa ainoastaan sairaalassa (KHO 2006:85). Aluehallintovirasto ohjaa ja valvoo mielenterveystyötä toimialueellaan. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto ohjaa sosiaali- ja terveysministeriön alaisena aluehallintovirastojen toimintaa niiden toimintaperiaatteiden, menettelytapojen ja ratkaisukäytäntöjen yhdenmukaistamiseksi mielenterveystyön ohjauksessa ja valvonnassa (mielenterveyslaki 2 § 2 ja 3 momentti). Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto sekä aluehallintovirasto voivat tarkastaa kunnan ja kuntayhtymän sekä valtion mielisairaaloiden mielenterveyslaissa tarkoitetun toiminnan sekä toiminnan järjestämisessä käytettävät toimintayksiköt ja toimitilat silloin, kun tarkastuksen tekemiseen on perusteltu syy. Tarkastusta suorittava virkamies on muun ohella päästettävä kaikkiin toimipaikan tiloihin, hänelle on salassapitosäännösten estämättä esitettävä kaikki hänen pyytämänsä tarkastuksen toimittamiseksi välttämättömät asiakirjat ja hän voi ottaa valokuvia tarkastuksen aikana. Poliisin on tarvittaessa annettava virka-apua tarkastuksen suorittamiseksi (mielenterveyslaki 33 a §). Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto tai aluehallintovirasto voi antaa määräyksen potilasturvallisuutta vaarantavien puutteiden korjaamisesta tai muiden epäkohtien poistamisesta. Jos potilasturvallisuus sitä edellyttää, toiminta voidaan määrätä välittömästi keskeytettäväksi taikka toimintayksikön, sen osan tai laitteen käyttö kieltää välittömästi. Määräysten tehosteeksi voidaan asettaa muun ohella sakon tai toiminnan keskeyttämisen uhka (mielenterveyslaki 33 b §). Toiminnan järjestämisessä tai toteuttamisessa todetusta virheellisestä menettelystä tai velvoitteen täyttämättä jättämisestä voidaan antaa huomautus. Jos asia ei anna aihetta huomautukseen tai muihin toimenpiteisiin, valvottavan huomiota voidaan kiinnittää toiminnan asianmukaiseen järjestämiseen ja hyvän hallintotavan noudattamiseen (mielenterveyslaki 33 c §). 4.3 Asian käsittely hallinto-oikeudessa Sairaalan lääkärin päätökseen, joka koskee henkilön määräämistä hoitoon tai hoidon jatkamista hänen tahdostaan riippumatta, saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen (mielenterveyslaki 24 § 1 momentti). Päätös tahdosta riippumattoman hoidon jatkamisesta edellä jaksossa 4.1 mainitun kolmen kuukauden hoitojakson jälkeen on heti alistettava hallinto-oikeuden vahvistettavaksi (mielenterveyslaki 12 § 1 momentti). Hoitoon määräämistä ja hoidon jatkamista koskeva päätös on aina alistettava heti hallinto-oikeuden vahvistettavaksi, jos hoitoon määrätty on alaikäinen (

§ 3momentti ja 12 § 1 momentti).

Alistusmenettelyssä sairaalan on toimitettava oma-aloitteisesti päätöksensä hallinto-oikeuden tutkittavaksi. Hallinto-oikeuden on viran puolesta tutkittava, ovatko edellytykset hoitoon määräämiseen tai hoidon jatkamiseen olemassa. Alistusmenettelyn keskeisenä tarkoituksena on varmistaa tahdosta riippumattomaan hoitoon määrätyn henkilön oikeusturva. Valitus on itsenäinen ja alistuksesta riippumaton oikeussuojakeino. Hoitoon määrätyn tai muun valittamiseen oikeutetun henkilön oikeuteen valittaa hoitoon määräämisestä tai hoidon jatkamisesta ei vaikuta se, onko päätös myös alistettava hallinto-oikeuden vahvistettavaksi. Vastaavasti sairaalan velvollisuuteen alistaa päätöksensä hallinto-oikeuden vahvistettavaksi ei vaikuta se, onko päätöksestä valitettu. Alistus ja valitus käsitellään hallinto-oikeudessa yhdessä. Hoitoon määrätty voi edellä olevan perusteella saattaa asian halutessaan hallinto-oikeuden tutkittavaksi aina hoitoon määräämisestä ja hoidon jatkamisesta päätettäessä. Henkilön omista toimenpiteistä riippumatta hoidon jatkamista koskeva asia tulee hallinto-oikeuden ratkaistavaksi sairaalan tekemän alistuksen johdosta aina, kun hoidon jatkamisesta päätetään kuudeksi kuukaudeksi. Alaikäisen hoitoon määräämistä ja hoidon jatkamista koskeva asia tulee hallinto-oikeuden vahvistettavaksi aina hoitoon määräämisestä tai sen jatkamisesta päätettäessä. Hallinto-oikeudessa hoitoon määräämistä tai hoidon jatkamista koskevan asian käsittelyyn ja ratkaisemiseen osallistuu asiantuntijajäsen (hallinto-oikeuslaki 7 § 1 momentti 3 kohta). Asiantuntijan ja tämän varajäsenen tulee olla psykiatriaan perehtyneitä laillistettuja lääkäreitä (hallinto-oikeuslaki 8 § 2 momentti 3 kohta). Valtioneuvosto määrää hallinto-oikeuteen muun ohella edellä tarkoitettuja asioita varten riittävän määrän sivutoimisia asiantuntijajäseniä ja näille varajäseniä neljän vuoden toimikaudeksi kerrallaan. Jäsenen tai varajäsenen paikan vapautuessa kesken toimikauden määrätään seuraaja jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Jäsenen ja varajäsenen oikeudesta pysyä tehtävässään on muutoin voimassa, mitä tuomarin viran haltijoista säädetään (hallinto-oikeuslaki 8 § 1 momentti). Hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenen esteellisyydestä on voimassa, mitä tuomarin esteellisyydestä on oikeudenkäymiskaaren 13 luvussa säädetty. Henkilön hoitoon saman hoitojakson aikana osallistunut lääkäri on esteellinen toimimaan hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenenä hallinto-oikeuden käsitellessä hoitopäätöksestä tehtyä valitusta (KHO 2006:25). Hallinto-oikeuden on huolehdittava siitä, että asia tulee selvitetyksi, ja tarvittaessa osoitettava asianosaiselle tai päätöksen tehneelle hallintoviranomaiselle, mitä lisäselvitystä asiassa tulee esittää. Hallinto-oikeuden on hankittava viran puolesta selvitystä siinä laajuudessa kuin käsittelyn tasapuolisuus, oikeudenmukaisuus ja asian laatu sitä vaativat (hallintolainkäyttölaki 33 § 1 ja 2 momentti). Asian selvittäminen voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tuomioistuin pyytää oma-aloitteisesti ulkopuolisen tahon lääketieteellisen lausunnon (KHO 2008:80). Asianosaiselle on ennen asian ratkaisemista varattava tilaisuus antaa selityksensä muiden tekemistä vaatimuksista ja sellaisista selvityksistä, jotka voivat vaikuttaa asian ratkaisuun (hallintolainkäyttölaki 34 § 1 momentti). Hallinto-oikeuden on lisäksi hankittava lausunto siltä hallintoviranomaiselta, joka on tehnyt asiassa päätöksen, jollei se ole tarpeetonta. Selvityksen hankkimiseksi voidaan pyytää lausunto myös muulta kuin päätöksen tehneeltä viranomaiselta (hallintolainkäyttölaki 36 § 1 ja 2 momentti). Hallinto-oikeuden on tahdosta riippumattomassa hoidossa olevan henkilön valitusta käsitellessään pääsäännön mukaan kuultava sairaalan ylilääkäriä. Ylilääkärin lausunnon johdosta hallinto-oikeuden on kuultava vielä valittajaa ennen asian ratkaisemista. Asian selvittämiseksi toimitetaan tarvittaessa suullinen käsittely. Siinä voidaan kuulla asianosaisia, päätöksen tehnyttä tai muuta viranomaista, todistajia ja asiantuntijoita sekä vastaanottaa muuta selvitystä (hallintolainkäyttölaki 37 § 1 momentti). Hallinto-oikeuden on toimitettava suullinen käsittely, jos yksityinen asianosainen pyytää sitä. Asianosaisen pyytämä suullinen käsittely voidaan jättää toimittamatta, jos vaatimus jätetään tutkimatta tai hylätään heti tai jos suullinen käsittely on asian laadun vuoksi tai muusta syystä ilmeisen tarpeeton (hallintolainkäyttölaki 38 § 1 momentti). Mikäli tahdosta riippumaton psykiatrinen sairaalahoito kestää pitkään, hallinto-oikeuden on Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 4 kappaleen vaatimusten valossa toimitettava valittajan hallintolainkäyttölain 38 §:n nojalla tekemästä vaatimuksesta joka tapauksessa kohtuullisin määräajoin suullinen käsittely (KHO 25.9.2009 taltionumero 2339). Hallinto-oikeudella on toimivalta jättää vahvistamatta tai valituksen johdosta kumota tahdosta riippumatonta hoitoa koskeva päätös sekä oikeudellisin että lääketieteellisin perustein. Hallinto-oikeus voi lisäksi alistusta tai valitusta käsitellessään kieltää päätöksen täytäntöönpanon tai määrätä sen keskeytettäväksi (mielenterveyslaki 25 § 2 momentti). Täytäntöönpanoa koskeva määräys voidaan antaa hoitoon määrätyn vaatimuksesta tai viran puolesta. Hallinto-oikeus voi määrätä tahdostaan riippumatta hoitoon määrätylle avustajan, jos hoitoon määrätty sitä pyytää tai tuomioistuin harkitsee sen määräämisen muutoin tarpeelliseksi (mielenterveyslaki 27 § 1 momentti). Tahdosta riippumatta annettavaa hoitoa koskevat alistus- ja muutoksenhakuasiat on käsiteltävä kiireellisinä (mielenterveyslaki 26 §). 4.4 Asian käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa Tahdostaan riippumatta hoitoon määrätty henkilö saa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valittaminen ei edellytä valituslupaa. Hoitoon määrätty henkilö saa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä vahvistaa sille alistettu päätös, vaikka hän ei olisi alun perin valittanut hoitoon määräämistä tai hoidon jatkamista koskevasta päätöksestä hallinto-oikeuteen. Viranomaisella ei sen sijaan ole valitusoikeutta, jos hallinto-oikeus ei ole vahvistanut hoitoa koskevaa päätöstä tai jos päätös on valituksen johdosta kumottu (KHO 2009:6 ja KHO 28.5.2001 taltionumero 1262). Korkeimmassa hallinto-oikeudessa noudatetaan asian selvittämisen, asianosaisen ja muiden osapuolten kuulemisen sekä käsittelyn kiireellisyyden osalta samoja säännöksiä kuin hallinto-oikeudessa. Hallinto-oikeuden toimivallasta edellä lausuttu koskee niin ikään korkeinta hallinto-oikeutta. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa voidaan toimittaa asian selvittämiseksi tarvittaessa suullinen käsittely (hallintolainkäyttölaki 37 § 1 momentti).

1. Oikeudellinen arviointi 5.1 Arvioinnin perusteet Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 1 kappaleen mukaisen vapaudenriiston laillisuus edellyttää edellä todetuin tavoin muun ohella, että vapautta ei saa riistää mielivaltaisesti. Sen lisäksi, että vapaudenriistossa noudatetaan kansallista lakia ja siinä säädettyjä menettelyjä, kansallisen lain tulee itsessään olla ihmisoikeussopimuksen vaatimusten sekä sopimuksen ilmentämien yleisten periaatteiden, erityisesti laillisuusperiaatteen (rule of law), mukainen. Ihmisoikeustuomioistuin on 3.7.2012 antamassaan tuomiossa X v. Suomi todennut ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 1 kappaletta loukatun rikoksesta syytetyn tahdosta riippumattoman psykiatrisen sairaalahoidon jatkamisessa. Ihmisoikeustuomioistuimen mukaan Suomen lainsäädäntö ei kyseisessä asiassa antanut riittäviä takeita mielivaltaa vastaan. Ihmisoikeustuomioistuin on pitkäaikaisessa oikeuskäytännössään määritellyt yleiset periaatteet, joiden perusteella ihmisoikeussopimuksen 5 artiklassa tarkoitetun vapaudenriiston laillisuutta tulee arvioida. Tuomiosta X v. Suomi ei ilmene, että ihmisoikeustuomioistuimen tarkoituksena olisi kyseisessä asiassa ollut muuttaa näitä vakiintuneena pidettävään oikeuskäytäntöönsä perustuvia periaatteita. Ihmisoikeustuomioistuimen aiemman oikeuskäytännön perusteella kansallisen järjestelmän tulee taata riittävien oikeussuojakeinojen olemassaolo sekä päätöksentekomenettelyn asiallisuus ja oikeudenmukaisuus (esimerkiksi tuomio Winterwerp v. Alankomaat 24.10.1979, kohta 45). Vaatimuksen täyttymistä on ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä arvioitu ottamalla huomioon kansallisen järjestelmän kokonaisuus. 5.2 Tuomiossa X v. Suomi todetun loukkauksen perusteiden arviointi 5.2.1 Mahdollisuus riippumattoman lääkärin mielipiteeseen Ihmisoikeustuomioistuin on tuomiossa X v. Suomi arvioinut erikseen henkilön ensimmäistä hoitoon määräämistä ja hoidon jatkamista. Ensimmäinen hoitoon määrääminen ei ihmisoikeustuomioistuimen mukaan näyttänyt ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 1 kappaleen vaatimusten kannalta ongelmalliselta (kohta 168). Hoitoon määräämisestä oli päättänyt tuolloisen Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen oikeuspsykiatristen asioiden lautakunta. Ihmisoikeustuomioistuimen tuomion perusteluissa on tältä osin esitetty, että hoitoon määräämistä koskeva päätös oli itsenäisen tuomioistuinvalvonnan kohteena (kohta 168). Perusteluissa on lisäksi tuotu esille, että päätöksentekijä oli itsenäinen hallintoviranomainen, jolla oli sekä oikeudellista että lääketieteellistä asiantuntemusta, eikä lääkäri, jonka tutkimukseen ja suositukseen tahdonvastainen hoito perustui, itse osallistunut päätöksentekoon (kohta 165). Perusteluissa on edelleen viitattu siihen, että korkein hallinto-oikeus oli toimittanut suullisen käsittelyn käsitellessään päätöstä koskevaa valitusta (kohta 162). Hoidon jatkamista koskevan menettelyn arvioimisen osalta ihmisoikeustuomioistuimen tuomion perusteluissa ei sitä vastoin ole tuotu esille, että hoidon jatkamista koskevat päätökset olivat samalla tavoin itsenäisen tuomioistuinvalvonnan kohteena kuin ensimmäinen hoitoon määräämistä koskeva päätös. Tuomion perusteluista ei myöskään ilmene, että hallinto-oikeus, jolle hoidon jatkamista koskevat päätökset oli kansallisen lain mukaan alistettu vahvistettaviksi, oli hoidon jatkamisen perusteena olleen lääketieteellisen arvion laatijasta niin ikään itsenäinen ja riippumaton. Edelleen perusteluissa ei ole tuotu tässä yhteydessä esille, että hallinto-oikeus oli toimittanut suullisen käsittelyn käsitellessään toisesta hoidon jatkamista koskevasta päätöksestä tehtyä valitusta. Ihmisoikeustuomioistuimen tuomion perusteluista ei ilmene hoidon jatkamisen osalta myöskään kiinnitetyn huomiota siihen, että hallinto-oikeudessa asian käsittelyyn ja ratkaisemiseen osallistui sekä oikeudellista että lääketieteellistä asiantuntemusta edustavia henkilöitä, kuten ensimmäisestä hoitoon määräämisestä päättäneessä Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen toimielimessä. Tuomiossa on sinänsä viitattu kansallisten säännösten sisältöä koskevan jakson kohdassa "Muut terveydenhuoltoa koskevat säännökset" hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenten osallistumista koskevaan hallinto-oikeuslain 7 §:n säännökseen (kohta 120). Tuomiossa ei sen sijaan ole mainittu edellä jaksossa 4.3 selostettuja hallinto-oikeuslain 8 §:n 1 ja 2 momentin säännöksiä, joiden mukaan hoitoon määräämistä tai hoidon jatkamista koskevan asian käsittelyyn ja ratkaisemiseen hallinto-oikeudessa osallistuvien asiantuntijajäsenten tulee olla psykiatriaan perehtyneitä laillistettuja lääkäreitä ja heidän oikeutensa virassa pysymiseen rinnastuu tuomariin. Ihmisoikeustuomioistuin ei ole aiemmassa oikeuskäytännössään katsonut, että mahdollisuus saada hoitavan laitoksen ulkopuolisen lääkärin mielipide olisi sellainen perustavaa laatua oleva oikeussuojatae, jonka puuttuessa hoidosta tai sen jatkamisesta ei olisi mahdollista päättää loukkaamatta ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 1 kappaleeseen perustuvia oikeuksia. Ulkopuolisen lääketieteellisen selvityksen olemassaololle näyttää annetun merkitystä lähinnä yhtenä osana kokonaisarviota tilanteissa, joissa kansallisen järjestelmän oikeussuojakeinot ovat muutoinkin olleet ilmeisen puutteellisia (esimerkiksi tuomio L.M. v. Latvia 19.7.2011, kohdat 51 - 55, ja tuomio M. v. Ukraina 19.4.2012, kohdat 63 - 67). Ihmisoikeustuomioistuimen tuomion X v. Suomi jälkeen annetusta tuomiosta Liuiza v. Liettua 31.7.2012 ilmenee, että henkilön hoidon jatkamisesta oli useasti päätetty sellaisten lääketieteellisten lausuntojen perusteella, jotka olivat hoidosta vastanneen sairaalan lääkärien laatimia (ainakin kohdat 24, 32 ja 34). Ihmisoikeustuomioistuin ei tässä tapauksessa pitänyt hoitavan laitoksen ulkopuolisen lääkärin lausunnon puuttumista ongelmallisena, vaikka valittaja oli ihmisoikeustuomioistuimessa nimenomaisesti kyseenalaistanut lääketieteellisten asiantuntijoiden puolueettomuuden (kohta 46). Ihmisoikeustuomioistuimen tuomion X v. Suomi perusteluista ei ole todettavissa, että ihmisoikeustuomioistuin olisi kyseisessä asiassa hoidon jatkamista koskevaa menettelyä arvioidessaan ottanut huomioon kansalliseen lakiin perustuvien oikeussuojakeinojen ja menettelyn asianmukaisuutta turvaavien muiden takeiden kokonaisuuden. Hoidon jatkamisen osalta tuomiossa ei näytä otetun huomioon myöskään sellaisia seikkoja, joille on ensimmäistä hoitoon määräämistä arvioitaessa annettu merkitystä. 5.2.2 Mahdollisuus saada hoidon edellytykset tuomioistuimen arvioitavaksi Ihmisoikeustuomioistuimen tuomio X v. Suomi koskee tilannetta, jossa oli kysymys mielenterveyslain 17 §:ssä (1504/1994) tarkoitetun niin sanotun kriminaalipotilaan tahdosta riippumattoman hoidon jatkamisesta. Kriminaalipotilaan oikeus saada hoidon edellytykset tuomioistuimen arvioitavaksi vastaa nyt merkityksellisin osin esillä olevaa asiaa. Ihmisoikeustuomioistuimen tuomion X v. Suomi mukaan mielisairaalassa olevalla henkilöllä ei näyttänyt olleen mitään mahdollisuutta aloittaa mitään menettelyä, jossa olisi voitu tutkia, olivatko tahdonvastaisen hoidon edellytykset edelleen olemassa (kohta 170: "--- A patient who is detained in a mental hospital does not appear to have any possibilities of initiating any proceedings in which the issue of whether the conditions for his or her confinement to an involuntary treatment are still met could be examined. ---"). Tuomiosta ilmenee ihmisoikeustuomioistuimen katsoneen, että aloitevalta oli yksinomaan viranomaisilla (kohta 170: "--- The Court has found in its earlier case-law that a system of periodic review in which the initiative lay solely with the authorities was not sufficient on its own ---"). Ihmisoikeustuomioistuin on tuomionsa kohdassa 170 rajannut tarkastelun ulkopuolelle kysymyksen siitä, oliko hoidon tarpeen arvioimisen aikavälinä kuusi kuukautta asianmukainen aika. Vaikka tuomion perustelut kyseisessä kohdassa antavat mahdollisuuden eri tulkintoihin, tuomioistuin näyttää rajanneen tarkastelun ulkopuolelle kysymyksen tahdosta riippumattomassa hoidossa olevan henkilön oikeudesta saada hoidon lopettamista koskeva asia vireille kuuden kuukauden hoitojakson kestäessä. Kun lisäksi otetaan huomioon ihmisoikeustuomioistuimen tässä kohdassa viittaamien tuomioiden Rakevich v. Venäjä 28.10.2003 ja Gorshkov v. Ukraina 8.11.2005 jäljempänä kuvattu sisältö, ihmisoikeustuomioistuimen arvioitavana on katsottava olleen kysymys siitä, onko tahdosta riippumattomassa hoidossa olevalla henkilöllä ylipäänsä itsenäistä mahdollisuutta saada hoidon jatkamisen edellytyksiä tuomioistuimen arvioitavaksi. Ihmisoikeustuomioistuimen viittaamissa tuomioissa Rakevich v. Venäjä ja Gorshkov v. Ukraina oli kysymys tilanteesta, jossa henkilöllä ei kansallisen lain mukaan ollut oikeutta saattaa hoitoaan koskevaa asiaa tuomioistuimen käsiteltäväksi. Ihmisoikeustuomioistuin katsoi molemmissa asioissa, että tuomioistuimeen pääsyn ei olisi tullut olla riippuvainen hoitavan laitoksen hyvästä tahdosta (tuomio Rakevich v. Venäjä 28.10.2003, kohta 44, ja tuomio Gorshkov v. Ukraina 8.11.2005, kohdat 42 - 44). Mielenterveyslain mukaan tahdosta riippumattomassa hoidossa olevalla henkilöllä on jaksossa 4.3 todetuin tavoin oikeus valittaa sekä hoitoon määräämistä että hoidon jatkamista koskevasta päätöksestä. Valitus on itsenäinen ja sairaalan tekemästä alistuksesta riippumaton oikeussuojakeino. Hoitoon määrätyn oikeuteen valittaa hoitoon määräämisestä tai hoidon jatkamisesta ei vaikuta se, onko päätös myös alistettava hallinto-oikeuden vahvistettavaksi. Tahdosta riippumattomassa hoidossa oleva henkilö voi siten saattaa hoitoon määräämistä ja hoidon jatkamista koskevan asian hallinto-oikeuden tutkittavaksi halutessaan aina hoitoon määräämisestä ja hoidon jatkamisesta päätettäessä. Hoidosta on päätettävä jaksossa 4.1 esitetyin tavoin vuoroin kolmen ja kuuden kuukauden hoitojaksoissa. Hoidon jatkamisen edellytysten arvioimista enintään kuuden kuukauden jaksoissa ei lähtökohtaisesti ole ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella pidettävä ongelmallisena (esimerkiksi tuomio Herczegfalvy v. Itävalta 24.9.1992, kohdat 75 - 77, ja tuomio Liuiza v. Liettua 31.7.2012, kohdat 59 - 61). Tahdosta riippumattomassa hoidossa olevalla henkilöllä on hoidosta päättämisen laillisuutta koskevassa tuomioistuinmenettelyssä edellä jaksoissa 4.3 ja 4.4 kuvatut oikeudet, kuten oikeus suulliseen käsittelyyn hallinto-oikeudessa hallintolainkäyttölain 38 §:ssä säädetyin perustein. Hallinto-oikeudessa asian käsittelyyn ja ratkaisemiseen osallistuu hoitoon määräämisestä tai hoidon jatkamisesta päättäneestä sairaalasta riippumaton asiantuntijajäsen, joka on psykiatriaan perehtynyt laillistettu lääkäri. Henkilön omista toimenpiteistä riippumatta hoidon jatkamista koskeva päätös tulee hallinto-oikeuden vahvistettavaksi sairaalan tekemän alistuksen johdosta, kun hoidon jatkamisesta päätetään kuudeksi kuukaudeksi. Alaikäisen osalta kaikki hoitopäätökset on alistettava hallinto-oikeuden vahvistettavaksi. Tahdosta riippumattomassa hoidossa olevalla henkilöllä on edellä olevan perusteella oikeus jokaisesta hoitoon määräämistä ja hoidon jatkamista koskevasta päätöksestä valittamalla aloittaa itsenäisesti menettely, jossa hoidon edellytykset tulevat tuomioistuimessa tutkittavaksi. Aloitevalta ei näin ollen ole ihmisoikeustuomioistuimen tuomiossa X v. Suomi kuvatulla tavalla yksinomaan viranomaisilla. Viranomaisille kuuluva alistusvelvollisuus on edellä jaksossa 4.3 todetuin tavoin tarkoitettu lisätakeeksi turvaamaan tahdosta riippumattomassa hoidossa olevan henkilön oikeusturvaa niissä tilanteissa, joissa hän ei itse käytä valitusoikeuttaan. 5.3 Hoidon jatkamista koskeva menettely tässä tapauksessa ja johtopäätökset Y:n tahdosta riippumattoman hoidon jatkamista koskevan päätöksen mukaan hoidon jatkamisen perusteena on ollut se, että Y:n on todettu olleen mielisairas ja tämän mielisairautensa vuoksi hoidon tarpeessa siten, että hoitoon toimittamatta jättäminen olisi olennaisesti pahentanut hänen mielisairauttaan sekä vakavasti vaarantanut hänen terveyttään ja turvallisuuttaan. Y:n valituksen tai muun asiassa esitetyn selvityksen perusteella hänen terveydentilastaan käytettävissä olevan lääketieteellisen selvityksen luotettavuutta tai objektiivisuutta ei ole ilmennyt aihetta pitää kyseenalaisena. Hoidon jatkamista koskevasta päätöksestä ilmenee, että muiden, vähemmän henkilön vapautta rajoittavien mielenterveyspalvelujen käytettävyyttä on arvioitu ennen tahdosta riippumattoman sairaalahoidon jatkamista. Nämä palvelut on todettu Y:n sairaudentunnottomuuden ja lääkekielteisyyden vuoksi riittämättömiksi ja soveltumattomiksi. Hoidon jatkamista koskeva päätös on mielenterveyslaissa säädetyin tavoin annettu tiedoksi Y:lle sekä heti alistettu hallinto-oikeuden vahvistettavaksi. Hallinto-oikeus on, ottaen huomioon tarkkailulausunnosta ja sairauskertomuksesta ilmenevät Y:n terveydentilaa koskevat seikat, vahvistanut päätöksen. Hallinto-oikeudessa asian käsittelyyn ja ratkaisemiseen ovat osallistuneet kaksi lainoppinutta jäsentä ja yksi asiantuntijajäsen, joka on ollut psykiatriaan perehtynyt laillistettu lääkäri. Y:n tahdosta riippumattoman hoidon jatkamisesta on edellä olevan perusteella päätetty mielenterveyslaissa säädetyin edellytyksin ja laissa säädetyssä järjestyksessä. Mielenterveyslaissa säädetyt hoidon jatkamisen perusteet täyttävät ne ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön perustuvat edellytykset, jotka ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 1 kappaleen e kohdan perusteella mielenterveydeltään heikon henkilön vapaudenriiston tulee täyttää. Hoidon jatkamista koskevaan menettelyyn sisältyvien mielivallalta turvaavien takeiden riittävyyttä on esillä olevassa asiassa arvioitava ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä, muun ohella edellä mainitusta tuomiosta X v. Suomi, ilmenevien yleisten periaatteiden valossa. Kun otetaan huomioon jaksossa 4 kuvattu hoidon jatkamisessa noudatettava menettely sekä erityisesti siihen liittyvien oikeussuojakeinojen ja muiden menettelyn puolueettomuutta turvaavien takeiden kokonaisuus, korkein hallinto-oikeus katsoo, että Y:n hoidon jatkamisesta on päätetty menettelyssä, joka on taannut ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan ja sitä koskevan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön edellyttämällä tavalla tehokkaat oikeussuojakeinot sekä asianmukaiset takeet mielivaltaa vastaan. Kun otetaan huomioon ihmisoikeustuomioistuimen tuomiossa X v. Suomi todetun ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 1 kappaleen loukkauksen perusteista edellä jaksossa 5.2 lausuttu, kyseisen tuomion perusteella ei voida katsoa mielenterveyslain järjestelmän olevan edellä mainitussa suhteessa ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan kanssa yhteensopimaton. Mielenterveyslain hoidon jatkamista koskevien säännösten soveltaminen ei siten myöskään ole ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa. Samasta syystä mielenterveyslain säännöksiä ei ole tuomion X v. Suomi johdosta aihetta tulkita siten, että hoidon jatkaminen olisi esillä olevassa tapauksessa edellyttänyt mielenterveyslaissa säädetyn menettelyn noudattamisen lisäksi hoidosta vastaavan sairaalan ulkopuolisen lääketieteellisen selvityksen hankkimista ennen hoidon jatkamista koskevan päätöksen alistamista hallinto-oikeuden vahvistettavaksi.
2. Pääasian lopputulos Edellä lausutuilla perusteilla hallinto-oikeus on voinut vahvistaa sille alistetun päätöksen Y:n tahdosta riippumattoman psykiatrisen sairaalahoidon jatkamisesta. Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita. Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä hallintoneuvokset Esa Aalto, Kari Kuusiniemi, Ahti Vapaavuori, Irma Telivuo, Matti Pellonpää, Anne E. Niemi, Matti Halén, Sakari Vanhala, Eila Rother, Hannele Ranta-Lassila, Hannu Ranta, Timo Viherkenttä, Eija Siitari-Vanne, Alice Guimaraes-Purokoski, Tuomas Lehtonen, Mika Seppälä, Liisa Heikkilä, Jukka Lindstedt, Leena Äärilä ja Lauri Jääskeläinen. Asian esittelijä Toni Kaarresalo.