2013 false KHO:2013:173 Aluehallintovirasto oli myöntänyt yhtiölle vesilain (264/1961) mukaisen luvan voimalaitoksen rakentamiseen ja käyttämiseen sekä vesistön säännöstelyyn. Hallinto-oikeus oli hait

§:ssä säädetään. Milloin hakijalle samalla myönnetään vesilain 2 luvun 7 - 9 §:ssä tarkoitettu oikeus, on oikeuden myöntämisestä saatava hyöty ja aiheutuva edunmenetys myös otettava huomioon. Intressivertailu on suoritettava

§:n mukaisesti. Pykälän 2 momenttia on muutettu lailla 750/1996, joka on tullut voimaan 1.1.1997. Koska Sierilän voimalaitoksen rakentamista koskeva hakemus on tullut vireille 28.12.2005 eli lain tultua voimaan, asiassa sovelletaan kyseistä säännöstä.

§:n 1 momentin mukaan rakentamisesta johtuvana hyötynä on pidettävä yrityksen tuottamien yleisten etujen lisäksi maa- tai vesialueen tahi muun omaisuuden tuottavuuden parantumisesta tai omaisuuden hyödyksikäyttöä vaikeuttavan esteen tai haitan poistamisesta aiheutuvaa omaisuuden käyttöarvon lisääntymistä samoin kuin muutakin etua, joka yrityksen toteuttamisesta välittömästi voidaan saada. Pykälän 2 momentin mukaan rakentamisesta johtuvana vahinkona, haittana ja muuna edunmenetyksenä otetaan huomioon sekä yleistä etua koskevat että yritykseen osallistumattoman henkilön omaisuudelle ilman asianomaisen suostumusta aiheutetut sanotunlaiset seuraukset, niihin luettuna myös se, että luvan hakija saa oikeuden käyttää tiettyä rakennelmaa, aluetta tai muuta omaisuutta hyväkseen taikka lunastaa sen itselleen. Milloin hyödyn taikka vahingon, haitan ja muun edunmenetyksen raha-arvo on vaikeasti määrättävissä taikka yrityksellä tai menetettävällä edulla on raha-arvon lisäksi muutakin merkitystä, pykälän 3 momentin perusteella luvan edellytyksiä harkittaessa on verrattava yrityksen ja menetettävän edun merkitystä yleiseltä kannalta katsottuna.

a §:n (1301/2004) mukaan rakentamisesta aiheutuvaa hyötyä, vahinkoa ja haittaa tämän luvun 11 §:n mukaan arvioitaessa on otettava huomioon, mitä vesienhoidon järjestämisestä annetun lain (1299/2004) mukaisessa vesienhoitosuunnitelmassa on esitetty hankkeen vaikutusalueen vesien tilaan ja käyttöön liittyvistä seikoista. Vesilain 3 luvun 3 §:n 2 momentin (750/1996) mukaan voimalaitoksen rakentamisen edellytyksiä harkittaessa otetaan vesivoiman käyttöönottamisen osalta hyötynä huomioon käyttöön otettavalla vesivoimalla keskimäärin vuosittain tuotettavan sähkön hinta kaksikymmenkertaisena. Muutoin rakentamisesta saatava hyöty sekä siitä johtuva vahinko, haitta ja muu edunmenetys on, ottamalla huomioon myös tämän luvun 4 §:n mukaan lunastettavien alueiden arvo, määrättävä 2 luvun 11 §:ssä säädetyllä tavalla. Vesilain 8 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan säännöstelystä saatavana hyötynä on otettava lukuun kaikki sen toteuttamisesta johtuvat edut, niihin luettuna käyttökelpoisen vesivoiman määrän ja arvon lisäys, maan tuottokyvyn tai käyttöarvon lisääntyminen sekä parempi mahdollisuus kuivattaa maata tai käyttää maa- tai vesialuetta virkistystarkoituksiin tai kalanviljelyyn taikka muutoin tällaisella tavalla käyttää omaisuutta entistä hyödyllisemmin sekä uittokustannusten vähentyminen, liikenteen hyväksi käytettävien varojen säästö, vedensaantietu sekä vesistön puhdistautumiskyvyn paraneminen. Lisäksi lupaharkinnassa on otettava huomioon vesilain 2 luvun 3 §:n säännökset, jotka koskevat vesistöön rakentamista tarkoittavan hankkeen toteuttamista mahdollisimman vähän vahinkoa aiheuttaen. 3.2. Intressivertailua koskevien säännösten tulkinta Intressivertailussa punnittavat hyödyt, vahingot, haitat ja muut edunmenetykset määritellään

§:n säännöksissä. Vesilain intressivertailun lähtökohtana on bruttohyötyperiaate, jonka mukaan hankkeen kannattavuudella ei ole lupaharkinnassa merkitystä. Hankkeen kustannukset otetaan etuvertailussa huomioon ainoastaan vesilain 2 luvun 6 §:n 2 momentissa ja 11 §:n 2 momentissa säädetyiltä osin. Rakentamiskustannukset on siten jätettävä huomioon ottamatta. Vesilain 2 luvun 6 §:n 2 momentin säännöstä muutettiin 1.8.1994 voimaan tulleella lailla 553/1994 siten, että yleinen tarve ei ole enää rakentamisluvan vaihtoehtoinen edellytys. Lakiehdotusta koskevassa hallituksen esityksessä HE 17/1994 korostettiin hyötyjen ja haittojen tasapuolisen vertailun tärkeyttä ja sitä, että erilaisten hyötyjen ja haittojen kattava huomioon ottaminen voidaan kaikissa tapauksissa varmistaa soveltamalla intressivertailua. Alkuperäisen vesilain mukaan niin sanotut sovitut vahingot eli korvaukset sellaisista vahingoista ja käyttöoikeuksista, jotka hankkeen luvan saaja on sopinut asianomaisten kanssa, kuuluivat hankkeen kustannuksiin ja jäivät intressivertailun ulkopuolelle.

§:n 2 momentin säännöstä muutettiin tältä osin 1.1.1997 voimaan tulleella lailla 750/1996 siten, että edunmenetyksinä pidetään myös kustannuksia sellaisista vahingoista ja käyttöoikeuksista, joista hakija on erikseen sopinut asianomaisen kanssa samoin kuin vastaavassa tarkoituksessa hakijalle vapaaehtoisesti luovutettujen alueiden hankkimiskustannuksia. Huomioon ei kuitenkaan oteta sitä sovitun korvauksen tai hankkimishinnan osuutta, joka mahdollisesti vastaa vesilain 11 luvun 6 §:n 1 momentin mukaista korvauksen korotusta puolitoistakertaiseksi. Hallituksen esityksen HE 54/1996 mukaan sovittujen käyttöoikeuksien ja alueiden hankintakustannusten arvona käytetään todellisia vastikkeita, joiden voidaan katsoa riittävällä tarkkuudella kuvastavan vastaavien ympäristöhaittojen yksityistaloudellista arvoa. Intressivertailua koskevan lainsäädännön valmistelussa esillä ollutta näkemystä, jonka mukaan intressivertailussa määriteltävä hyöty pitäisi muuttaa bruttoperiaatteesta nettoperiaatteen mukaan laskettavaksi, ei kuitenkaan otettu lakitekstiin.

§:n 3 momentin säännös määrittelee hyödyn ja haitan arvioinnin perusteet tilanteissa, joissa raha-arvo on vaikeasti määritettävissä tai menetettävällä edulla on raha-arvon lisäksi muutakin merkitystä. Säännöksestä poistettiin lailla 467/1987 loppuvirke, joka korosti toimenpiteen välttämättömyyttä etujen saamiseksi hyödylliseen käyttöön. Hallituksen esityksessä HE 266/1994 viitattiin vesilain 2 luvun 3 §:n säännökseen, jonka mukaan arvioitaessa hanketta yleiseltä kannalta, painoa on pantava myös yrityksen vaihtoehtoisten ja vähemmän haitallisten toteuttamistapojen selvittämiselle. Hallituksen esityksen perusteluissa kiinnitettiin huomiota lisäksi vesistön eri käyttömuotojen keskinäisessä painotuksessa tapahtuneisiin muutoksiin.

§:n 3 momentin säännös on saanut merkitystä yleiseltä kannalta tarkasteltujen hyötyjen ja haittojen punninnassa. Jo korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä 10.5.1978/2210 voimalaitoksen rakentamislupa evättiin paitsi vähäisen hyödyn, ennen muuta koskialueen maisemallisten, kulttuurihistoriallisten ja kalataloudellisten arvojen vuoksi. Myöhemmässä oikeuskäytännössä intressipunninnassa huomiota on kiinnitetty muun muassa hankeympäristön ekologiseen kokonaisuuteen, alueen luonnonsuojelu- ja virkistysarvojen merkitykseen sekä käytettävissä oleviin vaihtoehtoisiin ratkaisuihin (VYO 17/1996, KHO ei myöntänyt valituslupaa). Myös maisema-arvojen merkitys on korostunut ratkaisuissa, joissa hankkeen hyödyt ovat osoittautuneet vähäisiksi.

§:n 3 momentin säännös mahdollistaa rahassa arvioimattomien tekijöiden ja erityisesti yleistä etua kohtaavien haittojen huomioon ottamisen intressivertailussa. Säännöksen yleistä etua koskevaan tulkintaan vaikuttavia tekijöitä ovat ympäristön laadun säilyttämisen osalta edellä mainittu luontodirektiivi ja lintujen suojelun osalta lintudirektiivi. Myös yhteisön vesipolitiikan puitedirektiivin tavoitteisiin kuuluu muun muassa vesiluonnon monimuotoisuuden edistäminen ja kosteikkoalueiden tilan huonontumisen ehkäiseminen. Puitedirektiivi sallii kuitenkin edelleen vesistöjen vesitaloudellisen hyödyntämisen. Puitedirektiivi on toimeenpantu Suomessa lailla vesienhoidon järjestämisestä (1299/2004). - - - 3.4. Vahingot, haitat ja edunmenetykset - - - 3.4.8. Yleiseltä kannalta huomioon otettavat edunmenetykset Sierilän voimalaitoshankkeesta aiheutuu vaikeasti rahassa arvioitavissa olevia vahinkoja, haittoja ja muita edunmenetyksiä vesiluonnolle, luonnonympäristölle ja alueen virkistyskäytölle. Arvioitaessa menetyksiä yleiseltä kannalta on otettava huomioon, että hankealueeseen tai sen vaikutusalueeseen ei kuulu Natura- tai suojelualueita. Jokialue ei kuulu myöskään koskiensuojelulain piiriin. Hankkeen vaikutusalue on suosittua virkistyskalastusaluetta ja alueella on myös muuta virkistyskäyttöä. Patoallasalueella koskikalastuspaikkojen menetyksen ja kalaston rakenteen muuttumisen myötä virkistyskalastusmuodot muuttuvat, mutta niitä ei kuitenkaan menetetä kokonaan. Kalaston osalta hankkeella on eniten merkitystä harjuksen ja taimenen elinolosuhteisiin, joiden kannat taantuvat kalatalousmaksulla tehtävistä toimenpiteistä huolimatta. Padolta alavirtaan joen virkistyskäyttö vaikeutuu vedenkorkeuden vaihtelun lisääntyessä. Rantatilojen omistajien virkistyskäyttöhaitta korvataan rahalla, mutta menetettävillä eduilla on raha-arvon lisäksi alueen asukkaille muutakin merkitystä, jota ei voida rahassa mitata. Rantatilallisten lisäksi virkistyskäyttöhaittaa aiheutuu myös yleiselle edulle (vesistön yleiskäyttö). Patoallasalueella on arvokkaita elinympäristöjä ja uhanalaisia lajeja, joiden menettämisestä tai kantojen taantumisesta aiheutuu vahinkoa yleiselle edulle. Luonnonarvoille kohdistuvia yleiselle edulle aiheutuvia vahinkoja voidaan estää ja vähentää luvassa annettavin toimenpidemääräyksin. Toimenpiteistä huolimatta aiheutuvat vahingot on otettava huomioon yleiselle edulle aiheutuvina menetyksinä. Toisaalta hankkeesta saadaan rahassa vaikeasti arvioitavaa hyötyä, kuten energian taajuudensäätö- ja häiriöreservitehoa. Hankkeella on myös myönteisiä vaikutuksia ilmasto-olosuhteisiin, koska kyseessä on ilmastoa saastuttamaton energiantuotantomuoto. Valtakunnallisen energiahuollon kannalta hankkeella ei ole merkittävää hyötyvaikutusta, eikä sitä voida ottaa huomioon yleiseltä kannalta arvioitavana hyötynä. Paikallisesti hankkeella on kuitenkin energiataloudellista merkitystä. Edellä lausutun perusteella aluehallintovirasto katsoo, että yleiseltä kannalta arvioitavina haittoina luvan myöntämistä koskevassa intressivertailussa on otettava huomioon luonto-, ympäristö- ja maisema-arvoihin kohdistuvat menetykset sekä kalakantoihin kohdistuvat kielteiset vaikutukset, joita ei voida mitata rahassa. Vastaavasti yleiseltä kannalta arvioitavina hyötyinä on otettava huomioon edellä sanotut energiataloudelliset ja ilmastolliset hyödyt, joita ei voida rahassa mitata. Arvioinnissa aluehallintovirasto ottaa huomioon alueella tällä hetkellä vallitsevat olosuhteet ja katsoo, ettei tulevaisuuden odotuksia, kuten virkistyskäytön mahdollista kasvua, voida lain mukaan ottaa huomioon yleisen edun kannalta tehtävässä arvioinnissa. - - - 4. Hankkeen muut edellytykset - - - Ottaen huomioon luonnon monimuotoisuuden ja uhanalaisten eliölajien säilyttämiseksi annetut lupamääräykset lupa ei ole luonnonsuojelulain vastainen. Lupamääräysten perustelut - - - 8. Luonnon monimuotoisuuden ja uhanalaisten kasvi- ja eläinlajien säilyttäminen

1. a)Arvokkaat elinympäristöt sekä uhanalaiset kasvi- ja eläinlajit Aluehallintovirasto on yhdistänyt katselmuskirjassa esitetyt kasveja, lintuja ja apilakirjokääriäistä koskevat lupamääräykset. Aluehallintovirasto on ottanut lupamääräyksessä 8
2. a)huomioon Lapin ympäristökeskuksen vaatimuksen, joka koskee luonnon monimuotoisuuden kannalta merkityksellisiä elinympäristöjä ja uhanalaisia kasvi- ja eläinlajeja. Luvan saaja on muistutuksessaan vaatinut katselmuskirjassa esitetyn perinnemaiseman ja uhanalaisten kasvilajien säilyttämistä koskevan toimenpide-esityksen poistamista. Luvan saaja on todennut esittäneensä hakemuksessa ja sen täydennyksissä suunnitelmia perinnemaiseman ja uhanalaisten kasvilajien säilyttämiseksi. Lapin ympäristökeskus on todennut muun muassa, että hakemuksen täydennyksenä toimitettu suunnitelma luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi (liite L18) täydentää lupahakemusta hankkeen vaikutusalueen arvokkaiden luonnonympäristöjen ja suojeltavien uhanalaisten lajien osalta merkittävästi, mutta arviota siitä, miten arvokkaiden habitaattien säilyminen voidaan edes osittain toteuttaa, ei suunnitelmassa ole riittävän yksityiskohtaisesti esitetty. Lapin ympäristökeskus on vaatimuksensa perusteluissa todennut, että uhanalaisten elinympäristöjen menettämisestä ja uhanalaisten kantojen taantumisesta aiheutuvat haitat ovat yleiselle edulle aiheutuvia haittoja. Vesilain 2 luvun 3 §:n mukaan rakentaminen on, jos sen tarkoitus voidaan saavuttaa ilman kustannusten kohtuutonta lisääntymistä hankkeen kokonaiskustannuksiin ja aiheutettavaan vahinkoon verrattuna, suoritettava siten, ettei muun muassa yleistä etua loukata enempää kuin tarkoitetun tuloksen saavuttamiseksi on välttämätöntä. Rakentamisen voidaan katsoa tarkoittavan kyseisen hankkeen toteuttamista kokonaisuutena siten, että siitä ei aiheudu vältettävissä olevaa vahinkoa. Edelleen ympäristökeskus on todennut, että luonnonarvoihin kohdistuvia yleiselle edulle aiheutuvia vahinkoja tulee lieventää hankkeen vaikutusalueella, tai mikäli se ei ole mahdollista, myös hankkeen vaikutusalueen ulkopuolella suoritettavilla toimenpiteillä. Esimerkiksi menetettävien elinympäristöjen ja uhanalaisten ja harvinaisten lajien kasvupaikkojen kunnostus- ja hoitotoimenpiteet voisivat tulla kyseeseen. Myös siirtoistutuksia voidaan käyttää kaikkein uhanalaisimpien lajien kohdalla. Lajikohtaisia suojelutoimia on välillisesti mahdollista edistää uhanalaisten lajien inventointien ja lajikohtaisten suojelusuunnitelmien avulla. Aluehallintovirasto katsoo samoin kuin Lapin ympäristökeskus (nykyisin Lapin ELY-keskus), että hakemuksessa ja sen täydennyksissä on hyvin merkitty kartalle ja selostettu vaikutusalueella esiintyviä arvokkaita elinympäristöjä ja uhanalaisia kasvi- ja eläinlajeja, mutta suunnitelmasta puuttuu yksityiskohtainen toimenpidesuunnitelma niiden säilyttämiseksi ja niille aiheutuvien haitallisten vaikutusten vähentämiseksi. Tämän perusteella aluehallintovirasto on lisännyt ympäristökeskuksen vaatimuksen lupamääräyksiin. Tarkkailusta määrätään tarkkailumääräyksessä. Linnustoa koskevat määräykset ovat tarpeen linnustolle aiheutuvien haittojen vähentämiseksi. Määräykset ovat pääosiltaan katselmuskirjan mukaiset.
3. b)Poikkeusluvan hakeminen Laaksoarho on uhanalainen ja luonnonsuojelulain 42 §:n mukaisesti rauhoitettu kasvilaji. Lisäksi se on Euroopan unionin luontodirektiivin liitteen IV(
4. b)tarkoittamaa tiukkaa suojelua vaativa kasvilaji. Luonnonsuojelulain 49 §:n mukaan luontodirektiivin liitteen IV (
5. b)kasvilajien hävittäminen on kielletty. Luonnonsuojelulain 49 §:n 3 momentin mukaan ELY-keskus voi yksittäistapauksessa myöntää luvan poiketa hävittämiskiellosta luontodirektiivin artiklassa 16

§:n 1 momentin mukaan rakentamisesta johtuvana hyötynä on pidettävä yrityksen tuottamien yleisten etujen lisäksi maa- tai vesialueen tahi muun omaisuuden tuottavuuden parantumisesta tai omaisuuden hyödyksikäyttöä vaikeuttavan esteen tai haitan poistamisesta aiheutuvaa omaisuuden käyttöarvon lisääntymistä samoin kuin muutakin etua, joka yrityksen toteuttamisesta välittömästi voidaan saada.

§:n 4 momentin, oikeastaan 3 momentin, mukaan milloin hyödyn taikka vahingon, haitan ja muun edunmenetyksen raha-arvo on vaikeasti määrättävissä taikka yrityksellä tai menetettävällä edulla on raha-arvon lisäksi muutakin merkitystä, on luvan edellytyksiä harkittaessa verrattava yrityksen ja menetettävän edun merkitystä yleiseltä kannalta katsottuna. Luonnonsuojelulain 37 §:n 1 momentin mukaan kyseisen luvun säännöksiä sovelletaan Suomessa ja Suomen talousvyöhykkeellä luonnonvaraisina esiintyviin eläin- ja kasvilajeihin lukuun ottamatta metsästyslain 5 §:ssä tarkoitettuja riistaeläimiä ja rauhoittamattomia eläimiä sekä taloudellisesti hyödynnettäviä kalalajeja. Tästä poiketen 44 ja 49 §:n soveltamisalasta säädetään mainituissa pykälissä. Luonnonsuojelulain 42 §:n mukaan jos luonnonvaraisen kasvilajin olemassaolo käy uhatuksi tai rauhoittaminen muusta syystä osoittautuu tarpeelliseksi, voidaan tällainen laji rauhoittaa asetuksella koko maassa tai jossakin osassa maata. Rauhoitetun kasvin tai sen osan poimiminen, kerääminen, irtileikkaaminen, juurineen ottaminen tai hävittäminen on kielletty. Sama koskee soveltuvin osin rauhoitetun kasvin siemeniä. Luonnonsuojelulain 47 §:n 1 momentin mukaan asetuksella voidaan säätää erityisesti suojeltavaksi lajiksi sellainen uhanalainen eliölaji, jonka häviämisuhka on ilmeinen. Ympäristöministeriön on tarvittaessa laadittava ohjelma erityisesti suojeltavan lajin kannan tai kantojen elvyttämiseksi. Lainkohdan 2 momentin mukaan erityisesti suojeltavan lajin säilymiselle tärkeän esiintymispaikan hävittäminen tai heikentäminen on kielletty. Edellä 2 momentissa tarkoitettu kielto tulee 3 momentin mukaan voimaan, kun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on päätöksellään määritellyt erityisesti suojeltavan lajin esiintymispaikan rajat ja antanut päätöksen tiedoksi alueen omistajille ja haltijoille. Kielto annetaan julkipanon jälkeen, ja siitä on kuulutettava kunnan ilmoitustaululla siten kuin julkisista kuulutuksista annetussa laissa säädetään. Päätös on voimassa mahdollisesta valituksesta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin päätä. (22.12.2009/1587) Luonnonsuojelulain 48 §:n mukaan, mitä 39 §:ssä ja 42 §:n 2 momentissa säädetään, ei estä alueen käyttämistä maa- ja metsätalouteen tai rakennustoimintaan eikä rakennuksen tai laitteen tarkoituksenmukaista käyttämistä. Tällöin on kuitenkin vältettävä vahingoittamasta tai häiritsemästä rauhoitettuja eläimiä ja kasveja, jos se on mahdollista ilman merkittäviä lisäkustannuksia. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi myöntää luvan poiketa 39, 42 ja 47 §:ssä säädetyistä rauhoitussäännöksistä, jos lajin suojelutaso säilyy suotuisana. Jos hakemus koskee koko maata, poikkeuksen myöntää ympäristöministeriö. Poikkeusta koskevaan päätökseen voidaan liittää tarpeellisia ehtoja. (22.12.2009/1587) Mitä tässä pykälässä säädetään, ei koske 49 §:ssä tarkoitettuja eläin- ja kasvilajeja. Luonnonsuojelulain 49 §:n 1 momentin mukaan luontodirektiivin liitteessä IV (a) tarkoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty. Luontodirektiivin liitteessä IV (a) tarkoitettuihin eläinlajeihin, lukuun ottamatta metsästyslain 5 §:ssä tarkoitettuja riistaeläimiä ja rauhoittamattomia eläimiä, ja liitteessä IV (b) tarkoitettuihin kasvilajeihin kuuluvan yksilön, sen osan tai johdannaisen hallussapito, kuljetus, myyminen ja vaihtaminen sekä tarjoaminen myytäväksi ja vaihdettavaksi on lainkohdan 2 momentin mukaan kielletty. Sama koskee lintudirektiivin artiklassa 1 tarkoitettuja lintuja sanotun direktiivin artiklasta 6

§:n mukaisessa laajuudessa. Lupaviranomainen on määrännyt, että yksityiskohtaiset suunnitelmat hankkeesta luontoarvoille aiheutuvien haittojen ehkäisemisestä hyväksytään luvan myöntämisen jälkeen Lapin ELY-keskuksessa. Näin menetellen tieto hankkeen vaikutuksista ja mahdollisuuksista ehkäistä haittoja on jäänyt lupaharkinnassa puutteelliseksi, eikä intressivertailussa ole voitu ottaa täysimääräisesti huomioon hankkeen kaikkia vaikutuksia. Palautuksen jälkeen on tämän takia tarpeen, että hakija täydentää hakemuksensa valituksenalaisen päätöksen määräyksessä 8 tarkoitetuilla selvityksillä ja suunnitelmilla. Näin ollen valituksenalainen päätös kumotaan ja asia palautetaan aluehallintovirastolle uudelleen käsiteltäväksi. Aluehallintoviraston tulee varata hakijalle tilaisuus täydentää hakemustaan luonnonsuojelulain nojalla tarvittavilla poikkeuslupapäätöksillä tai muuttaa suunnitelmaa niin, että luonnonsuojelulain säännökset eivät estä hankkeen toteuttamista. Arvioidessaan vesilain mukaisen vesitalousluvan ja luonnonsuojelulain mukaisen poikkeusluvan keskinäistä edellytyssuhdetta hallinto-oikeus on päätöksessään mainituin perustein katsonut, että tässä asiassa vesitalouslupa on mahdollisesti myönnettävissä vasta sen jälkeen, kun luvan hakijalla on hankkeen toteuttamisen edellyttämät luonnonsuojelulain nojalla myönnetyt lainvoimaiset poikkeusluvat. Valitukset muilta osin Hallinto-oikeus hylkää aluehallintoviraston päätöksen perusteluihin viitaten C ry:n valituksessa esitetyt kohdissa 4, 6, 7, 9, 10, 11, 12, 13 ja 14 esittämät vaatimukset. Asian näin täällä päättyessä enempien lausumien antaminen muissa valituksissa esitetyistä vaatimuksista raukeaa ja valittajien enempi kuuleminen valituksista annettujen vastineiden johdosta on ollut tarpeetonta. Oikeudenkäyntikulut Kun otetaan huomioon aluehallintoviraston kuluratkaisun perustelut, ei asiassa ole syytä muuttaa aluehallintoviraston päätöstä kulujen osalta. Asiassa annettu ratkaisu ja sen perustelut huomioon ottaen ei ole kohtuutonta, että valittajat joutuvat pitämään oikeudenkäyntikulunsa hallinto-oikeudessa vahinkonaan. Oikeudenkäynti hallinto-oikeudessa ei ole johtunut sellaisesta aluehallintoviraston virheestä, jota tarkoitetaan hallintolainkäyttölain 74 §:n 2 momentissa. Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet Vesilaki (264/1961) 1 luku 23 c §, 2 luku 3 §, 6 § 2 momentti, 11 § 1 ja 4 momentti ja 16 luku 5 § ja 21 § Luonnonsuojelulaki 3 §, 42 §, 47 §, 48 § 2 momentti ja 49 § Hallintolainkäyttölaki 33 § ja 34 § 2 momentti Luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta annetun neuvoston direktiivi 13 artikla 1 ja 2 kohta ja direktiivin liitteet II (

1. b)ja IV (
2. b)Hallintolainkäyttölaki 41 §, 51 § 2 momentti ja 74 § Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Reijo Hellman, Yrjänä Honkavaara, Unto Huttu (eri mieltä) ja Jan Eklund. Esittelijä Janne Marttila. 4. Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa 4.1 Valitukset korkeimmassa hallinto-oikeudessa 1) A ja B ovat valituksessaan vaatineet, että Vaasan hallinto-oikeuden ja Pohjois-Suomen aluehallintoviraston päätökset kumotaan, hakemus hylätään ja oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hyväksytään. Hallinto-oikeuden päätös on kumottava siltä osin kuin hallinto-oikeus on päättänyt, että enempien lausumien antaminen muissa valituksissa esitetyistä vaatimuksista raukeaa ja valittajien enempi kuuleminen valituksista annettujen vastineiden johdosta on ollut tarpeetonta. Luvan epäämisen perusteluihin on lisättävä Sierilän voima­laitoksen rakentamisesta yleiselle ja yksityiselle edulle aiheutuvat pysyvät, vahingolli­set, huomattavat ja laajalle ulottuvat paitsi luonto-, myös kaikki maisema- ja virkis­tyshaitat. Etenkin patoallasalueelle aiheutuvista haitoista muodostuva koko­naisuus on sellainen, ettei haittoja voida riittävästi vähentää määräyksin asetettavilla velvoitteilla eikä vesitalouslupa ole myönnettävissä poikkeusluvinkaan. Lisäksi Kemijoki Oy on velvoitettava korvaamaan valittajien oikeudenkäyntikulut. Vaasan hallinto-oikeus on hylännyt vaatimuksen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. A:lla ja B:llä on oikeus saada asianosaisina korvaus, koska he ovat joutuneet ryhtymään erilaisiin toimenpiteisiin osoittaakseen, että Sierilän voimalaitoksen rakentaminen ja käyttäminen tulisivat toteutuessaan aiheuttamaan korvat­tavaa edunmenetystä. Olisi kohtuutonta, että valittajat joutuisivat pitämään edunvalvontakulut omana vahin­konaan. 2) C ry:n on katsottava valituksessaan uudistaneen Vaasan hallinto-oikeudelle esitetyt vaatimukset ja vaatineen oikeudenkäyntikulujensa korvaamista. 3) E:n kuolinpesän osakkaat ovat valituksessaan vaatineet, että Vaasan hallinto-oikeuden ja Pohjois-Suomen aluehallintoviraston päätökset kumotaan ja hakemus hylätään. Mikäli lupa myönnetään, on Kemijoki Oy on velvoitettava maksamaan valittajille valituksessa yksilöidyt vuokra ja/tai korvaukset. 4) Rovaniemen kaupunginhallitus on valituksessaan vaatinut, että Vaasan hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan Vaasan hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi siten, että Kemijoki Oy:lle tulee varata tilaisuus 31.12.2013 mennessä hankkia Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta Pohjois-Suomen aluehallintoviraston päätöksen lupamääräyksessä 8 b vaaditut luonnonsuojelulain mukaiset päätökset, jonka jälkeen hallinto-oikeuden tulee ratkaista asia. Lupamääräyksiin on aikanaan otettava kalatien rakentamista koskeva velvoite. Vaatimustensa tueksi Rovaniemen kaupunginhallitus on viitannut hallinto-oikeuden äänestyslausuntoon ja lisäksi esittänyt muun ohella seuraavaa: Luonnonarvot on otettava huomioon voima­laitoksen rakentamishankkeessa. Vastoin Vaasan hallinto-­oikeuden päätöstä asiaa ei tule palauttaa aluehallintoviraston uudelleen käsiteltäväksi. Kemijoki Oy:lle tulee varata tilaisuus määräpäivään mennessä hankkia Lapin ELY-keskukselta Pohjois-Suomen aluehallintovi­raston päätöksen lupamääräyksessä 8 b vaaditut luonnonsuojelulain mukaiset päätökset. Asetetun mää­räajan jälkeen hallinto-oikeuden on ratkaistava asiaa koskevat valitukset myös siinä tapauksessa, että päätöksiä tai hyväksyt­tävää selitystä niiden puuttumiselle ei ole annettu. Kaikkien asiaan osallisten etu on, että ratkaisu Sierilän voima­laitoksen rakentamisesta syntyy mahdollisimman joutuisasti. Alueen maanomistajat joutuvat tällä hetkellä elämään epätie­toisuudessa ja tehdyn ratkaisun myötä epätietoisuusaika pite­nee entisestään. Kiinteistöjen omistajat kärsivät tilanteesta mo­nella eri tavalla. Päätöksiä rakennusten kunnostamisesta jou­dutaan tekemään hatarin perustein, kun ei ole varmaa tietoa alueen tulevasta käyttötarkoituksesta. Voimalaitoksen vaiku­tusalueen kiinteistöjen kauppa ja arvonmääritys on edelleen vaikeaa. Luvanhakija on investoinut hankkeeseen huomattavan määrän rahaa. Investoinnin mahdollinen hyöty viivästyy ja kustannukset kasvavat. Rovaniemen kaupungin kannalta asian ratkaisun viipyminen aiheuttaa ennakoitujen kiinteistöverojen saamatta jäämisen. Sierilän voimalaitoksen rakentamisvaiheen työllistävä vaikutus Rovaniemen talousalueelle on merkittävä. Nykyisessä taloudel­lisessa tilanteessa verotulojen lisääntyminen ja hankkeen myönteiset seurannaisvaikutukset olisivat tarpeen. Sierilän voimalaitoksen lupakäsittelyn aloittamisen jälkeen Lappiin on virinnyt ja viriämässä lukuisia kaivoshankkeita. Sähköenergian tarve alueella on kasvanut ja kasvaa edelleen huomattavasti uusien kaivosten myötä. Saasteeton vesivoima sopisi tähän tarkoitukseen hyvin. 5) Kemijoki Oy on valituksessaan vaatinut, että Vaasan hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan hallinto-oikeudelle sille tehtyjen valitusten asianmukaista käsittelemistä ja asian lainmukaista ratkaisemista varten. Toissijaisesti hallinto-oikeuden päätös on kumottava ja sille tehdyt valitukset on otettava välittömästi tutkittavaksi. Vaatimustensa tueksi Kemijoki Oy on esittänyt muun ohella seuraavaa: Vastoin hallinto-oikeuden näkemystä Pohjois-Suomen aluehallintoviraston suorittama intressivertailu on tehty vesilain edellyt­tämällä tavalla ja asianmukaisesti myös hankkeen yleiseen etuun kohdis­tuvien haittavaikutusten osalta. Luonnonsuojelulain 48 §:n tai 49 §:n 3 mo­mentin nojalla tarpeellinen poikkeuslupa ei ole vesilain lupakäsittelyssä prosessiedellytys. Lainsäädäntö päinvastoin edellyttää, että intressivertai­lu on suoritettava riippumatta siitä, onko poikkeuslupa-arviointia tehty. Hallinto-oikeuden päätöstä rasittaa myös menettelyvirhe, koska hallinto-oikeus ei ole rat­kaissut Pohjois-Suomen aluehallintoviraston päätöksestä tehtyjä valituk­sia. Vaasan hallinto-oikeuden päätöksessä ei myöskään lausuta kenen valituksesta asia on ratkaistu. Kun myöskään ei ole lausuttu, missä laa­juudessa asia lupapäätöksen kumoamisen jälkeen tulisi käsiteltäväksi, käsittelemättä jääneiden valitusten asema jää lainvoimaisuuden kannalta avoimeksi. Hankkeen lupaharkinnassa on luonnon- ja maisemansuojelun sekä virkis­tyskäytön intressejä punnittava hankkeen tuottamia hyötyjä vastaan. Intressivertailu ei ole yksityiskohtaista matemaat­tisten arvojen laskemista, vaan enemmänkin erilaisten vaatimusten ja nä­kökohtien arviointia, yhteensovittamista ja tasapainottamista. Hallituksen esityksessä

§:n 3 momentin muutosta eli al­kuperäisen sanamuodon loppuosan poistamista perustellaan sanamuo­don selventämisen tarpeella. Ilmaisun "yleiseltä kannalta" katsottiin vast­edeskin kattavan myös hankkeen tarpeellisuuteen tai välttämättömyyteen kuuluvan harkinnan. Itse säännöksen käyttöala liittyy tilanteisiin, joissa harkittavalla edulla tai haitalla ei ole yksiselitteistä tai vertailukelpoista ra­ha-arvoa. Säännöksen sanamuodon katsottiin mahdollistavan myös vesi­lain 2 luvun 3 §:ään sisältyvän vaihtoehtoisuustarkastelun. Jo komiteanmietinnössä vesilaiksi 1958:97 korostetaan tarvetta tietyissä tilanteissa irtautua raha-arvon tarkastelusta erityisesti silloin, kun hyödyllä tai menetettävällä edulla on muutakin kuin rahamääräistä merkitystä. Lainvalmistelutöiden ja niihin tukeutuvien kirjallisten lähteiden perusteella on todettavissa, että mainitussa 3 momentissa on kysymys eri­tyistapauksesta. Sen nojalla ei voida esimerkiksi painottaa selkeästi ra­hanarvoisia etuja ja haittoja 1 ja 2 momentin säännöksiä sovellettaessa tarkoituksenmukaisuusperustein, vaan rahamääräisten arvioiden tulee sil­loin olla oikeudellisen tarkastelun kohteena. Tätä tukee sekin, että raha­määräisten hyötyjen ja haittojen lajit on laissa ja asetuksessa tarkasti eri­telty. Kirjallisuuden yleispiirteisiksi tarkoitetut kannanotot intressivertailun asemasta eivät aina tuo esille tätä merkittävää eroa, vaan saattaa syntyä kuva, että intressivertailu kokonaisuudessaan olisi yleiseltä kannalta ta­pahtuvaa harkintaa. Aluehallintoviraston lupapäätöksessä on kiinnitetty paljon huomiota intressivertai­luun ja siihen liittyviin haasteisiin. Siinä se­lostetaan, miten asiaan liittyviä lainkohtia on eri aikoina muutettu ja tulkit­tu. Samoin selostetaan aiheeseen liittyvää oikeuskäytäntöä. Intressipun­ninnassa huomiota on kiinnitetty hankeympäristön ekologiseen kokonai­suuteen, alueen luonnonsuojelu- ja virkistysarvojen merkitykseen sekä käytettävissä oleviin vaihtoehtoisiin ratkaisuihin. Päätöksessään aluehallintovirasto toteaa muun muassa, että

§:n 3 momentin säännöksen yleistä etua koskevaan tulkintaan vaikuttavia te­kijöitä ovat ympäristön laadun säilyttämisen osalta luontodirektiivi ja lintu­direktiivi. Aluehallintovirasto esittelee myös hallituksen esitysten sisältöä muuttuneiden vesilain säännösten osalta. Yleiseltä kannalta huomioon otettavia edunmenetyksiä aluehallintoviras­ton mukaan ovat vaikeasti rahassa arvioitavissa olevat vahingot, haitat ja muut edunmenetykset vesiluonnolle, luonnonympäristölle ja alueen virkis­tyskäytölle. Menetyksiä arvioitaessa on kuitenkin otettava huomi­oon, ettei hankealueeseen kuulu Natura- tai luonnonsuojelualueita. Sierilän voimalaitoshankkeesta syntyvinä haittoina aluehallintovirasto mainitsee patoallasalueelle kohdistuvan koskikalastuspaikkojen menetyk­sen, kalaston rakenteen muutoksen ja virkistyskalastusmuotojen muutok­sen, mutta painottaa, ettei niitä kuitenkaan menetetä kokonaan. Huomi­oon otettavaa on myös joen virkistyskäytön vaikeutuminen vedenkorkeu­den vaihtelun lisääntyessä, mistä johtuen virkistyskäyttöhaittaa aiheutuu myös yleiselle edulle. Aluehallintoviraston mukaan haittaa yleiselle edulle aiheutuu myös patoallasalueella sijaitsevien arvokkaiden elinympäristöjen ja uhanalaisten lajien menettämisestä tai kantojen taantumisesta. Vaikka luonnonarvoihin koh­distuvia yleiselle edulle aiheutuvia vahinkoja voidaan Pohjois-Suomen aluehallintoviraston mukaan estää ja vähentää luvassa annettavin toi­menpidemääräyksin, mainitut vahingot kuitenkin otetaan intressivertailus­sa huomioon yleiselle edulle aiheutuvina menetyksinä. Aluehallintovirasto on katsonut, että yleiseltä kan­nalta arvioitavina haittoina luvan myöntämistä koskevassa intressivertai­lussa huomioon on otettava luonto-, ympäristö- ja maisema-arvoihin koh­distuvat menetykset sekä kalakantoihin kohdistuvat kielteiset vaikutukset, joita ei voida rahassa mitata. Arvioinnissa huomioon ei oteta tulevaisuu­den odotuksia, kuten virkistyskäytön mahdollista kasvua. Päätöksen mukaan voimalaitoksen rakentaminen ja käyttäminen eivät rat­kaisevalla tavalla heikennä allasalueella esiintyvien tärkeiden elinympäris­töjen ja niistä riippuvaisten uhanalaisten eliölajien suojelun tasoa. Voima­laitoksen rakentaminen ei myöskään aiheuta niin syvällekäyviä ja pysyviä vaikutuksia alueen luontoarvoille, että niitä olisi pidettävä vesilain 2 luvun 5 §:ssä tarkoitettuina huomattavina ja vahingollisina muutoksina ympäris­tön luonnonsuhteissa sekä vesiluonnossa ja sen toiminnassa. Edellä kerrottu osoittaa, ettei perustellusti voida väittää aluehallintovi­raston laiminlyöneen suojeltujen lajien huomioon ottamista sen suorittaessa in­tressivertailua. Eri asia on, ettei kukaan voi täydellä varmuudella sanoa, miten suojellut lajit tulevat hankkeesta täysin riippumatta alueella menes­tymään. Intressivertailu on tältä osin arviota eikä yksise­litteistä matemaattista laskentaa. Sitä, että aluehallintovirasto on lupamääräyksissä edellyttänyt luvanhaki­jalta tiettyjä lisätoimenpiteitä ja -selvityksiä, ei voida pitää osoituksena intressivertailun suorittamisen laiminlyönnistä. Tämä osoittaa vain sen, että intressivertailuun on paneuduttu ja lupamääräyksil­lä vaikutetaan hankkeen toteuttamistapaan. Hallinto-oikeuden päätös on virheellinen siltä osin kuin siinä on todettu, että luonnonsuojelulain 48 §:n tai 49 §:n 3 mo­mentin nojalla tarpeellinen poikkeuslupa on vesilain lupakäsittelyssä pro­sessiedellytys eikä ilman poikkeuslupapäätöstä asiaa voida ratkaista. Ilman erityistä säännöstä vesita­lousviranomaisten toimivaltaa ei ole prosessuaalisesti sidottu hankkeen toteuttamista varten mahdollisesti tarvittaviin muihin lupiin. Tällainen vesi­talousviranomaisen toimivaltaa rajoittava tilanne edellyttää välttämättä lainsäätäjän selkeää kannanottoa siitä, missä järjestyksessä eri lupapää­tökset tulee hakea ja myöntää. Esimerkiksi Natura 2000 -verkoston osalta on luonnonsuojelulain 10 lu­kuun otetuilla säännöksillä varmistettu, että lupaviranomainen ei voi laissa tarkemmin rajatuissa tilanteissa myöntää lupaa hankkeen toteuttamiseen ennen tarvittavan poikkeusluvan saamista. Myös vesilain ja ympäristönsuo­jelulain mukaisten lupien prosessuaalisen yhteiskäsittelyn on katsottu edellyttävän nimenomaista lainsäännöstä. Ve­silain mukaisen vesiluvan ja ympäristönsuojelulain mukaisen ympäristölu­van myöntää pääasiassa sama lupaviranomainen eli aluehallintovirasto. Asiasta on säädetty yhdenmukaisesti sekä vesilain 16 luvun 2 §:ssä että ympäristönsuojelulain 39 §:ssä. Luonnonsuojelulain 48 tai 49 §:n mukaista poikkeuslupaa ei ole edellä mainituilla tavoilla säädetty prosessiedellytykseksi vesilain, ku­ten ei muunkaan lain, lupakäsittelylle. Perustellusti voidaan myös kysyä, pitäisikö edellytyssuhteen olla päinvas­tainen. Poikkeuksen tarvehan on riippuvainen vesilain mukaisen luvan alueellisesta laa­juudesta ja luvan nojalla tehtävistä töistä. Näitä ei välttämättä lupahake­muksessa ole vielä täysin kartoitettu. Jos poikkeuksen tulisi olla käytettä­vissä jo vesilupahakemuksen yhteydessä, saattaisi uusi poikkeuslupa tulla vaadittavaksi, jos hanke syystä tai toisesta muuttuu vesilupaprosessin ai­kana. On myös todennäköistä, että monissa tapauksissa aikaväli ennak­koon vaadittavasta poikkeuksesta vesiluvan lainvoimaiseksi tuloon voi kestää niin pitkän ajan, että poikkeusta vaatinut tilanne on muistakin syis­tä ehtinyt muuttua täysin toiseksi. Tällöin on mahdollista, että luonnonsuo­jeluviranomainen joka tapauksessa vaatii uuden poikkeuksen hakemista ennen töihin ryhtymistä. Kummankin, edeltävän ja jälkimmäisen poikke­usasian kannalta muodostuu ongelmaksi myös valitusprosessin pitkä kes­to, jolloin siis hallinto-oikeuden tarkoittamassa tilanteessa toiminta voitai­siin ehkä aloittaa vasta, kun peräkkäin on käyty ensin valitusprosessi poikkeusluvasta, sitten vireille tulevasta vesiluvasta ja sen lainvoimaiseksi tulon jälkeen ehkä uudelleen poikkeuksesta. Yksikään hallinto-oikeuden viittaamista lainkohdista ei velvoita luonnonsuojelulain mukaisen poik­keuslupa-arvioinnin suorittamiseen ennen vesilain mukaisen päätöksen an­tamista. Kemijoki Oy on yhteistyössä luonnonsuojelulain mukaan toimivaltaisen viranomaisen kanssa jo tarkastellut suojeltujen lajien esiintymistä, säilyttämistä ja siirtämistä ja alustavasti myös neuvotellut mahdollisen poikkeuksen tarpeesta ja sisällöstä. Hal­linto-oikeuden päätöksessä omaksuttu kanta on ongelmallinen. Ensinnäkin luonnonsuojelulain 47 §:ssä tarkoitettu kielto, josta nyt vain on kysymys, tulee voimaan, kun viranomaisen ra­jauspäätös on tehty. Subjektiivista oikeutta saada rajauspäätös tai poikkeus siitä ei ole. Vesilupaviranomaisella ei ole toimivaltaa asettaa oman lupaharkintansa edellytykseksi sitä, voisiko rajauspäätös tai poikkeus siitä tulla vaadittavaksi. Ra­jauspäätöksen sisältö ei ole aina sillä tavoin pysyvä tai yksiselittei­nen, että siihen olisi mahdollista hakea poikkeusta, jolla olisi merkitystä muun luvan myöntämisen kannalta. Lajien elinympäristöjen osalta kysymys on usein vaihtelevista seurannoista, kartoituksista ja muis­ta toimista, joiden perusteella toimenpiteen sallittavuuskin voi poikkeuksen rajoissa vaihdella. Olennaista on suotuisan suojelutason säilyminen, mikä voi esimerkiksi tarkoittaa ajoittain tapahtuvaa tilanteen seurantaa. Pelk­kä maantieteellisesti rajoitettu alue ja siitä annettu poikkeus ei toisin sanoen kerro välttämättä lupaviranomaiselle, minkälaisia lupamääräyksiä olisi kenties tarpeen asettaa. Toisaalta on juridisesti varsin kyseenalaista, voitaisiinko luonnonsuojelua turvaavia tai heikentäviä määräyksiä asettaa vesilain nojalla, koska silloin viran­omainen käyttäisi muulle viranomaiselle kuuluvaa päätösvaltaa. Tässäkin suhteessa hallin­to-oikeuden esillä olevassa asiassa käyttämä argumentaatio perustuu väärälle oletukselle siitä, että sen tehtävänä itse asiassa olisi toteuttaa luonnonsuojelulain nojalla annetun poikkeuksen laillisuusvalvontaa. Ei ole realistista ajatella, että lopullinen poik­keus olisi lainvoimaisena olemassa vesiluvan hakemisvaiheessa ja vielä­pä niin, että sen pohjana oleva tietämys pätisi koko vesiluvan voimassaoloajan. Vesilupapäätöksen tekemisen kannalta on siksi pidettävä riittävänä, että lupaviranomainen tarpeen mukaan kiinnittää huomiota sii­hen, että luonnonsuojeluarvoille on annettu niille lupaharkinnassa

§:n 3 momentin mukaan kuuluva merkitys. Luonnonsuojelulain vaatimukset ovat tähän nähden perustaltaan erilaisia. Vesilupaviranomai­sen tehtävänä ei ole esimerkiksi arvioida, tulisiko jokin lajin elinympäristö määritellä luonnonsuojelulain mukaan merkitykselliseksi. Luonnonsuojelulaissa on sää­detty omat keinot sen varalta, että menetellään rajauspäätöstä koskevien säännösten vastaisesti. Poikkeus- ja lupajärjestelmien prosessuaalisella kytkennällä sekoitetaan täysin eri lakien mukaiset viranomaistehtävät ja toimijan vas­tuuperusteet. Kaikissa tapauksissa ei ole käytettävissä rajauspäätöstä, josta voi­taisiin hakea poikkeamista. Tämän vuoksi on ongelmallista, jos aluehallin­tovirasto puuttuu tässä suhteessa luonnonsuojeluviranomaisen päätösval­taan. Luvanhakijalla ei ole oikeussuojaa, jos mainitunlaista poikkeusta ei etukäteen saada. Ongelmallista olisi myös hal­linto-oikeuden edellytysoletuksen kannalta se, miten olisi suhtauduttava siihen, että poikkeamispäätös tai lainvoimainen sitä koskeva ratkaisu saa­daan myöhemmin vesilupa-asian käsittelyn aikana tai valitusvaiheessa. Hallinto-oikeuden kannan mukaan prosessiedellytyksen puute on lopulli­nen, eikä sitä voisi korjata muuten kuin käsittelemällä vesilupa-asia uudel­leen. Kielto luonnonsuojelulaissa erityisesti suojeltavan lajin säilymiselle tärke­än esiintymispaikan hävittämiseen tai heikentämiseen tulee voimaan, kun ELY-keskus on tehnyt laissa tarkoitetun ra­jauspäätöksen. ELY-keskus voi tietyin laissa säädellyin edellytyksin myöntää luvan poiketa muun muassa edellä maini­tusta kiellosta. Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan kyseisen arvioinnin jälkeen on aluehallintoviraston suoritettava vesilain mukainen intressivertailu, johon tällöin sisältyvät myös hankkeen vaiku­tukset yleisen edulle kokonaisuudessaan. Hallinto-oikeuden lähtökohta on ongelmallinen, jos sitä haluttaisiin soveltaa laajemminkin kuin vain tähän yhteen tapaukseen. ELY-keskukset ovat tehneet rajauspäätöksiä vain osalle erityisesti suojeltavien lajien esiintymispaikoista. Luonnossa esiintyy luonnonsuojelulaissa tarkoitet­tuja erityisesti suojeltavia lajeja ilman, että niiden esiintymispaikkoja on hallinnollisesti rajattu. Vesilain systematiikka edellyttää, että vesitaloushankkeen toimenpide, jo­ka voi vaikuttaa esimerkiksi jonkin erityisesti suojeltavan lajin esiintymis­paikkaan, on intressivertailua suoritettaessa aina otettava huomioon. Hallinto­-oikeuden päätöksen mukaan tämä olisi kuitenkin mahdollista vain niissä tilanteissa, joissa esiintymispaikkaa on hallinnollisesti rajattu, koska asian mukaista poikkeuslupa-arviointia ei voida tehdä ilman rajauspäätös­tä. Tällainen lain tulkinta ei vastaa lainsäätäjän tahtoa. Intressivertailu tulee suorittaa myös erityisesti suojeltavien lajien osalta riip­pumatta siitä, onko poikkeuslupa-arviointia tehty. Juuri näin Sierilän tapa­uksessa on menetelty. Luonnonarvoihin kohdistuvat yleiselle edulle aiheu­tuvat vahingot on otettu huomioon intressivertailussa. Hallinto-oikeuden päätös on epätarkka sen suhteen, miten sille tehdyt va­litukset on ratkaistu ja missä laajuudessa asia on palautettu. Erityisesti on epäselvää, tarkoittaako hallinto-oikeus, että kun valituksenalainen päätös kumotaan, intressivertailu on toimitettava uudelleen kokonaisuudessaan myös

§:n 1 ja 2 momenttien osalta tai miten 3 momen­tin tilanne tulee ratkaista ottamatta huomioon intressivertailun mainittuja muita osioita. Ei ainoastaan luvanhakijan, vaan myös muiden asianosaisten prosessuaalinen asema jatkokäsittelyssä jää varsin epämääräiseksi, ellei korkein hal­linto-oikeus ota valituksia suoraan käsiteltäväkseen asiaa palauttamatta. Oikeuskäytäntö ei tue hallinto-oikeuden päätöstä. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä 26.1.2009 taltionumero 175 oli kyse kai­voslain mukaisten valtauskirjojen antamisesta. Osa valtausalueista sisältyi Natura 2000 -verkostoon, jonka lisäksi osaan valtausalueita sisältyi yksityisiä luonnonsuojelualueita. Tämän lisäksi luonnonsuojelulain mukaisella rajaus­päätöksellä oli vielä erikseen suojeltu serpentiiniraunioisen esiintymispaikkoja, jotka myös sisältyivät valtausalueisiin. Korkein hallinto-oikeus kumosi työ- ja elinkeinoministeriön päätöksen eräiden valtausalueiden osalta ja palautti asi­an tältä osin ministeriölle uudelleen käsiteltäväksi. Päätös kumottiin sillä perusteella, että menettelyssä oli laiminlyöty luonnon­suojelulain 10 luvussa säädettyjen Natura 2000 -verkostoa koskevien sään­nösten huomioiminen. Koska tapauksessa oli laiminlyöty luonnonsuojelulain 65 §:n tarkoitetun ar­vioinnin tekeminen, hakijalla tai lupaviranomaisella ei ollut tarvittavaa tietoa siitä, edellyttääkö hankkeen toteuttaminen luonnonsuojelulain 66 §:ssä tarkoitettua poikkeuslupaa. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä 8.3.2011 taltionumero 599 on kyse turvetuotantohankkeesta. Korkein hallinto-oikeus ei tässä ratkaisussa ottanut lainkaan kantaa ympäristönsuojelulain ja/tai vesilain mukaisen luvan ja luonnonsuojelu­lain mukaisten poikkeuslupien välillä mahdollisesti vallitseviin edellytyssuhtei­siin. Ratkaisussa korkein hallinto-oikeus palautti asian toimivaltaiselle lupa­viranomaiselle uudelleen käsiteltäväksi. Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei sillä ole toimivaltaa myöntää ympäristölupaa muutetun tuotantosuunnitelman perusteella tapahtuvaan toimintaan. Luonnonsuojelulain 48 ja 49 §:ssä säädettyjen poikkeuslupien ja vesiluvan välillä väitettyyn edellytyssuhteeseen hallinto-oikeuden viittaamista tapauksis­ta ei saa tukea. Hallinto-oikeuden käsitystä tukevia ratkaisuja ei myöskään ole julkaistu korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjassa. Oikeuskäytännöstä löytyy tapauksia, joiden mukaan ympäristönsuojelulain tai vesilain sekä luonnonsuojelulain välillä ei ole hallinto-oikeuden näke­myksen mukaista edellytyssuhdetta. Vuosikirjaratkaisussa KHO 2006:35 oli kysymys vuollejokisimpukan suojelulli­sesta asemasta. Se on kansalli­sessa uhanalaisluettelossa kuten apilakirjokääriäinenkin. Erotuksena on, että vuollejokisimpukka on myös luontodirektiivin liitteessä IV (

1. a)tarkoitettu laji. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa katsottiin, ettei kummallakaan pe­rusteella vuollejokisimpukan suojelusta poikkeamisen edellytyksiä ollut tutkit­tava luonnonsuojelulain mukaisesti ennen vesilain mukaisen luvan myöntämistä. Korkein hallinto-oikeus lisäsi vesitalouslupaan lupamääräyksenä seuraavaa: "Luvan saajien on ennen rakentamistöiden aloittamista asianmukaisesti selvi­tettävä, esiintyykö Mustionjoessa alituskohdalla vuollejokisimpukoita, ja jos se tehdyt havainnot ja rakentamistyössä käytettävä menetelmä huomioon ottaen on tarpeen, haettava niiden siirtämistä varten poikkeuslupa Uudenmaan ym­päristökeskukselta. Jos poikkeus on tarpeen, rakentamistyötä ei saa aloittaa ilman lainvoimaista poikkeamispäätöstä." Kannanotto ilmentää sitä oikeana pidettävää käsitystä, että vasta rakentamis­töihin ryhdyttäessä poikkeuksen tarve voi muodostua esteeksi. Kyseessä on siis toimintaan liittyvä edellytys, ei muun luvan lupaharkinnassa huomioon otettava asia. Evästyskään ei sinänsä olisi välttämätön, mutta sektoroituneen lainsäädännön selventämiseksi osapuolille hyödyllinen. Mainittu ratkaisu tukee käsitystä, jonka mukaan vesilupaviranomaisen tehtävänä ei ole ottaa kantaa tarpeeseen poiketa luonnonsuojelulaista eikä varsin­kaan antaa sille luvanmyöntämisesteen asemaa. Vuosikirjaratkaisussa KHO 2007:18 kysymys oli hajuheinästä, joka oli luontodirektiivin liitteessä IV (
2. b)tarkoitettu kasvilaji sekä luonnonsuojeluasetuksen nojalla rauhoitettu kasvilaji ja uhanalainen laji. Hajuheinäesiintymän turvaamiseksi louhinnan ja murskauksen mahdollisilta pöly- ja valumavesivaikutuksilta korkein hallinto-oikeus lisäsi lupaan uuden lupamääräyksen yhtiön velvollisuudesta selvittää toimintansa edellä tarkoitet­tuja vaikutuksia hajuheinäesiintymään etukäteen laatimansa suunnitelman pe­rusteella, jolle oli hankittava alueellisen ympäristökeskuksen hyväksyminen ennen kuin toiminta saatiin aloittaa. Selvityksen perusteella kunnan ympäristönsuojeluviranomainen saattoi tarvittaessa erikseen täydentää myöntämään­sä lupaa. Jos selvitys osoitti hajuheinäesiintymän olevan häviämisvaarassa louhinnan tai murskauksen takia, toiminta oli tarpeellisilta osin keskeytettävä, jollei ympäristökeskus ollut myöntänyt luonnonsuojelulain 49 §:n 3 momentis­sa tarkoitettua poikkeusta. Mainitut ratkaisut tukevat sitä periaatetta, että luonnonsuo­jelulain mukaisen poikkeusluvan hankkiminen on luvansaajan vastuulla ennen luvassa tarkoitettuihin toimenpiteisiin ryhtymistä, mutta ei kuitenkaan ennen lupa-asian vireilletuloa. Kielto luonnonsuojelulain 47 §:ssä mainitun ja luonnonsuojeluasetuksen 22 §:ssä tarkoitetun erityisesti suojellun lajin, apilakirjokääriäisen, esiintymispaikan hävittämiseen ja heikentämiseen on tullut voimaan Lapin ympäristökeskuksen päätöksellä 19.12.2008. Aluehallintoviraston päätöksen mukaan hävittämiskielto on voimassa niin kauan, kunnes erityisesti suojeltavan lajin esiintymispaikan suojelun lakkaut­tamisesta tehdään päätös tai ELY-keskus myöntää luonnonsuojelulain 48 §:n 2 momentin nojalla luvan poiketa 47 §:ssä säädetystä rauhoitussäännökses­tä. Luonnonsuojelulain 48 §:n 2 momentin mukaan ELY-keskus voi myöntää poikkeuksen rauhoitussäännöksistä, jos lajin suojelutaso säilyy suotuisana. Poikkeusta koskevaan päätökseen voidaan liittää ehtoja. Luonnonsuojelulain 47 ja 48 §:stä ilmenevät oikeusohjeet ovat epäselviä ja keskenään ristiriitaisia. On epäselvää, miten lajin suojelutaso voi säilyä suotuisana, jos ilmeisessä häviämisvaarassa olevan la­jin säilymiselle tärkeän esiintymispaikan hävittäminen tai heikentäminen salli­taan. Hallituksen esityksessä luonnonsuojelulainsäädännön uudistamisek­si (HE 79/1996
3. vp)todetaan 48 §:n 2 momentin osalta seuraavaa: "Pykälän 2 momentissa säädettäisiin rauhoitussäännöksistä myönnettävistä poikkeuksista. Tämä lainkohta koskisi myös 47 §:ssä tarkoitettuja erityisesti suojeltavia lajeja. Poikkeuksen myöntämisperusteet olisivat suhteellisen väl­jät. Edellytyksenä on pelkästään, että lajin suojelutaso säilyy suotuisana. Jos tämä edellytys täyttyy, voisi poikkeuksen myöntää esimerkiksi taloudellisten vahinkojen estämiseksi. Poikkeuksen myöntäisi alueellinen ympäristökeskus, hakemuksen koskiessa koko maata kuitenkin ympäristöministeriö." Ympäristövaliokunnan mietinnössä (YmVM 8/1996
4. vp)valiokunta painottaa luon­nonsuojelulain 47 §:n merkitystä lain 5 §:n tavoitesäännöksen toteuttajana. Luonnonsuojelulain 5 § sisältää määritelmän suotuisalle suojelu­tasolle. Ympäristövaliokunta korostaa myös viranomaisten yhtenäistä tulkinta­linjaa myönnettäessä poikkeuksia 48 §:n rauhoitussäännöksiin. Ristiriitatilanne lainsäädännön ja oikeuskäytännön välillä on epäselvä ja lu­vanhakijan kannalta kestämätön. Poikkeusluvan saaminen näyttää lähes mahdottomalta, koska luvan myöntämisedellytykset eivät käsitteellisesti voi täyttyä. Toisaalta oikeuskäytännöstä löytyy esimerkkejä poikkeusluvan myön­tämisestä. Lainvalmisteluasiakirjojen mukaisesti tarkoituksena ei liene ollut se, etteivät poikkeusluvan myöntämisedellytykset voisi koskaan täyttyä. Laaksoarho (Moehringia lateriflora) on luonnonsuojelulain 42 §:n 1 momentissa ja luonnonsuojeluasetuksen 20 §:n 1 momentissa mainitun liitteen 3(
5. a)mukaisesti rauhoitettu kasvilaji. Laaksoarho on li­säksi luontodirektiivin liitteessä IV (
6. b)tarkoitettu tiukkaa suojelua vaativa kas­vilaji. Luonnonsuojelulain 42 §:n 2 momentin mukaan rauhoitettujen kasvilajien ja luonnonsuojelulain 49 §:n 2 momentin sekä luontodirektiivin 13 artiklan a kohdan mukaan liitteen IV (
7. b)kasvien osalta muun muassa kasvien hävittäminen on kielletty. Luonnonsuojelulain 49 §:n 3 ja 4 momentin mukaan alueellinen ympäristökeskus voi yksittäistapauksissa myöntää luvan poiketa 42 §:ssä 2 momentissa ja 49 §:ssä 2 momentissa säädetyistä kielloista luontodirektiivin 16