2013 false KHO:2013:34 Ahvenanmaan maakunnan hallitus oli hylännyt osakeyhtiön hakemuksen elinkeino-oikeuden saamiseksi Ahvenanmaan maakunnassa sillä perusteella, että osakeyhtiö ei täyttänyt Ahvenanmaan maakunnassa sijaitsevaa kotipaikkaa koskevaa ehtoa eikä kukaan sen hallituksen jäsenistä täyttänyt Ahvenanmaan kotiseutuoikeutta koskevaa ehtoa tai vaihtoehtoista hakemushetkellä viisi vuotta kestänyttä Ahvenanmaan maakunnassa asumista koskevaa ehtoa. Hakemuksensa tueksi osakeyhtiö oli vedonnut tarkoitukseensa sulauttaa itseensä tytäryhtiönsä, jolle oli myönnetty lupa harjoittaa elinkeinoa Ahvenanmaan maakunnassa. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että Suomen Euroopan unioniin liittymistä koskevan sopimuksen pöytäkirjan nro 2 (niin sanottu Ahvenanmaan pöytäkirja) 1 artiklaa oli sovellettava Ahvenanmaan maakunnan hallituksen periaatepäätökseen, jossa määriteltiin ne edellytykset, joilla oikeushenkilölle voitiin myöntää lupa harjoittaa elinkeinoa Ahvenanmaan maakunnassa. Asiassa saadusta selvityksestä ei käynyt ilmi, että maakunnan hallituksen lupakäytäntö olisi 1.1.1994 jälkeen lieventynyt niin, että osakeyhtiön hakemuksen hylkäämisen olisi voitu katsota osoittavan, että uusia elinkeinon harjoittamisen oikeutta Ahvenanmaalla koskevia rajoituksia olisi otettu käyttöön Ahvenanmaan pöytäkirjan 1 artiklaan sisältyvän stand still -lausekkeen ja unionin tuomioistuimen tällaisten lausekkeitten soveltamista koskevan oikeuskäytännön vastaisesti. Maakunnan hallituksen päätöksen ei myöskään katsottu syrjivän hakijaa Ahvenanmaan pöytäkirjan 1 artiklassa tarkoitetulla tavalla pelkästään sillä perusteella, että samalla toimialalla toimivalle toiselle osakeyhtiölle oli vuonna 1997 myönnetty lupa harjoittaa elinkeinoa Ahvenanmaan maakunnassa konsernin yritysjärjestelytilanteessa, jossa yhdellä järjestelyyn osallistuvista osakeyhtiöistä oli ollut lupa harjoittaa elinkeinoa Ahvenanmaan maakunnassa. Ahvenanmaan itsehallintolaki 11 § (1144/1991) Landskapslagen (ÅFS 1996:47) om rätt att utöva näring 4 § Suomen liittymistä Euroopan unioniin koskevan sopimuksen pöytäkirja nro 2, 1 artikla Årsboksbeslut
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.