2014 false KHO:2014:131 Maahanmuuttovirasto totesi Afganistanin kansalaisen A:n olevan turvapaikan tarpeessa. Maahanmuuttovirasto ei kuitenkaan ollut myöntänyt A:lle turvapaikkaa, koska niin sanotun p

§:n 2 momentin 2 kohdassa ja Geneven pakolaissopimuksen 1 artiklan F kappaleen b kohdassa tarkoitettuihin tekoihin. YK:n pakolaisasiain päävaltuutetun virasto UNHCR on laatinut käsikirjan pakolaisaseman määrittämisen menettelyistä ja perusteista. Käsikirjan 149 kohdan mukaan se sopimusvaltio, jonka alueella hakija hakee pakolaisaseman tunnustamista, on toimivaltainen päättämään siitä, soveltuuko jokin poissulkemislausekkeista tapaukseen. Näiden lausekkeiden soveltamisperusteeksi riittää se, että katsotaan olevan "perusteltua aihetta epäillä", että henkilö on tehnyt jonkin kuvatuista teoista. Virallisia todisteita ei vaadita aikaisemmasta rikosoikeudenkäynnistä. Koska poissulkemisesta aiheutuu vakavia seurauksia kyseiselle henkilölle, on näitä lausekkeita tulkittava suppeasti. Käsikirjan 156 kohdan mukaan jos henkilöllä on perusteltua aihetta pelätä erittäin vakavaa vainoa, esimerkiksi vainoa, joka vaarantaa hänen henkensä tai vapautensa, rikoksen on oltava erittäin vakava, jotta poissulkemislauseketta voitaisiin soveltaa häneen (YK:n pakolaisasiain päävaltuutetun virasto: Käsikirja pakolaisaseman määrittämisen menettelyistä ja perusteista, tammikuu 1993). UNHCR:n poissulkemislausekkeita koskevan tulkintaohjeen mukaan törkeänä ei-poliittisena rikoksena on pidettävä muun muassa murhaa. Poissulkemislausekkeen käyttö edellyttää sitä, että henkilö on henkilökohtaisesti vastuussa törkeästä ei-poliittisesta rikoksesta. Henkilö on henkilökohtaisesti vastuussa teosta, mikäli hän on tehnyt teon itse tai myötävaikuttanut olennaisella tavalla teon suorittamiseen tietoisena oman myötävaikuttamisensa merkityksestä lopputuloksen kannalta. Henkilön ei ole tarvinnut itse osallistua tekoihin fyysisesti, vaan riittävää on niiden alulle paneminen, avustaminen, edistäminen ja hankkeen suunnittelu. Kuitenkaan henkilön kuuluminen laittomiin väkivaltaisuuksiin syyllistyneeseen hallintoon ei itsessään aseta henkilöä vastuuseen hallinnon suorittamista teoista. Mikäli henkilö on kuulunut hallintoon, jonka toimet ovat selvästi sisältäneet pakolaissopimuksen 1 artiklan F kappaleessa tarkoitettuja tekoja, saattaa myös henkilön henkilökohtainen vastuu kuitenkin tulla kysymykseen. Henkilökohtaista vastuuta arvioitaessa merkitystä on annettava henkilön asemalle ja mahdollisuuksille vaikuttaa ryhmän tekemisiin (UNHCR Guidelines on International Protection: Application of the Exclusion Clauses: Article 1F of the 1951 Convention relating to the Status of Refugees, 4.9.2003). Afganistanin turvallisuuspalvelu KhAD on syyllistynyt siviilien pidätyksiin, katoamisiin, kidutuksiin, epäinhimilliseen ja halventavaan kohteluun ja rangaistuksiin sekä teloituksiin. KhAD:iin kuuluvat henkilöt toimivat turvallisuuspalvelussa kuitenkin erilaisissa tehtävissä, eivätkä kaikki KhAD:in jäsenet ole syyllistyneet sellaisiin ihmisoikeusrikkomuksiin kuin toiset jäsenet. Tämän vuoksi pelkkä jäsenyys KhAD:issa ei automaattisesti johda poissulkemislausekkeen soveltamiseen, vaan tapauskohtaisesti tulee selvittää henkilön rooli, asema ja tehtävät turvallisuuspalvelussa (UNHCR Eligibility Guidelines for Assessing the International Protection Needs of Asylum-seekers from Afghanistan, December 2010 ja UNHCR Note on the Structure and Operation of the KhAD/WAD in Afghanistan 1978 - 1992, May 2008). Valittaja on ollut vuosien ajan turvallisuuspalvelun, joka maatiedon mukaan on syyllistynyt vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin kuten teloituksiin, vakoojana ja ilmiantajana. Vaikka valittaja ei ole etukäteen tiennyt, mitä kullekin hänen ilmiantamalleen henkilölle tulee ilmiantamisen jälkeen tapahtumaan eikä valittaja ole itse osallistunut teloituksiin, valittaja on toiminnallaan merkittävällä tavalla myötävaikuttanut näiden ihmisoikeusloukkausten suorittamiseen ja hänen on tullut pitää mahdollisena, että ainakin osa ilmiannetuista joutuu surmatuksi. Näin ollen on perusteltua syytä epäillä valittajan

§:n 2 momentin 2 kohdassa ja Geneven pakolaissopimuksen 1 F artiklan b kohdassa tarkoitettuun tekoon. Valittajan turvapaikka-asiassa on tullut soveltaa ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin poissulkemislauseketta ja valittajalle on tullut jättää antamatta turvapaikka. Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Seppo Rinne, Markku Lambert ja Vesa Heikkilä. Esittelijä Sofia Laaksonen. Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa Muutoksenhakija on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Valituksessaan hän on vaatinut, että Helsingin hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja että muutoksenhakijalle myönnetään turvapaikka tai asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi. Muutoksenhakija on lausunut valituksensa tueksi muun ohella seuraavaa: Muutoksenhakijan tapauksessa on merkittäviä yhtäläisyyksiä vuosikirjapäätöksen KHO 2008:21, jossa oli arvioitu poissulkemislausekkeen soveltuvuutta sekä näytön ja henkilökohtaisen vastuun arviointia, lopputuloksena, ettei poissulkemislauseketta voitu soveltaa. Kysymys on siitä, voidaanko muutoksenhakijan katsoa

§:n 2 momentin 2 kohdassa ja Geneven pakolaissopimuksen 1 F artiklan b-kohdassa tarkoitettuun törkeään ei-poliittiseen rikokseen. Lausekkeen soveltaminen edellyttää arviointia turvapaikanhakijan mahdollisesti suorittamien rikosten vakavuudesta, tietoisuudesta ja tahallisuudesta sekä näytön asteen riittävyydestä. Lisäksi tulisi arvioida, onko kohtuullista soveltaa lauseketta juuri turvapaikanhakijan tilanteeseen. Hallinto-oikeuden käyttämä peruste ei ole ollut riittävä ulkomaalaislain 87 §:n 2 kohdan poissulkemislausekkeen soveltamiselle. Muutoksenhakija on kertonut työtehtävänään olleen kerätä tietoja rikollisista aikeista ja luovuttaa ne viranomaisten käyttöön tarkoituksena suojata siviilejä. Tässä tarkoituksena hän on myös ilmiantanut joitain henkilöitä, muun muassa terroristeja, joiden joukossa on ollut surma- ja väkivaltatekoihin syyllistyneitä. Muutoksenhakijalla itsellään ei ole ollut minkään asteista päätäntävaltaa siihen, kuinka hänen ilmiantamisensa henkilöiden asia on jatkossa ratkaistu, vaan se on kuulunut hänen esimiehilleen. Hän ei myöskään ole ollut tietoinen siitä, mitä hänen ilmiantamilleen henkilöille tulisi tapahtumaan. Näin ollen vaatimus henkilökohtaisesta vastuusta ei muutoksenhakijan kohdalla ole voinut täyttyä, koska ilmiannettujen kohtalo on ollut hänen päätäntä- ja vaikutusvaltansa ulkopuolella. Asiassa on todettu, ettei ole ilmennyt yhtään yksittäistä teloitusta tai surmaa, josta muutoksenhakijan olisi todettu olevan henkilökohtaisesti vastuussa. Muutoksenhakija on ollut siinä uskossa, että voimassa ollutta lainsäädäntöä on noudatettu asianmukaisesti, vaikka myös kuolemantuomion oli ollut mahdollinen. Hän ei ole ollut tietoinen syyllistymisestään mihinkään rikokseen, vaan toiminut siviilivirkailijana sisäministeriön alaisena tiedustelupalveluvirastossa ja myöhemmin turvallisuusviraston alaisena. Poissulkemislausekkeen soveltamisohjeistuksessa on todettu, että pelkkä jäsenyys järjestössä, joka on syyllistynyt lainvastaiseen ja väkivaltaiseen toimintaan, ei sellaisenaan johda henkilökohtaiseen vastuuseen. Muutoksenhakija on toiminut lakiin perustuvaa työtä tehdessään ja terroristeja esimiehilleen ilmiantaessaan uskossa, että mahdolliset jatkotoimet ovat perustuneet lakiin. Hänellä ei ole ollut varmaa tietoa siitä, mitä ilmiannetuille tulisi tapahtumaan, eikä mitään mahdollisuutta vaikuttaa siihen. Hän ei myöskään ole ollut henkilökohtaiseksi katsottavassa vastuussa tapahtuneista teloituksista, ei tekijänä eikä avunantaja. Muutoksenhakija on iäkäs ja huonossa terveydellisessä tilassa, eikä ole perusteita epäillä hänen aiheuttavan minkäänlaista vaaraa suomalaiselle yhteiskunnalle. Teot, joista häntä epäillään ovat tapahtuneet hyvän aikaa sitten ja osana hänen kotimaansa silloista valtaapitävää hallintoa. Muutoksenhakijaan ei ole aiheellista ja kohtuullista soveltaa poissulkemislauseketta. Vuosikirjaratkaisun 2008:21 mukaan sekä rikosoikeudellisesta että pakolaisoikeudellisista periaatteista seuraa, että rajatapauksessa asia on ratkaistava pikemmin poissulkemislausekkeen soveltamista vastaan kuin sen puolesta. Maahanmuuttovirasto on antamassaan lausunnossa todennut, ettei muutoksenhakijan terveydentila ole peruste valitusluvan myöntämiselle eikä poissuljentalausekkeen käyttäminen ole johtanut hänen osaltaan kohtuuttomaan lopputulokseen hänen saatua oleskeluluvan ja asuessa täällä poikansa perheen luona. Muiltakaan osin Maahanmuuttoviraston mielestä ei ole valitusluvan myöntämisen edellytyksiä. Virasto on uudistanut päätöksessään esitetyt perustelut henkilökohtaisen vastuun edellytysten täyttymisestä katsoen vastuun kiistattomaksi. Myöskään se, ettei muutoksenhakija ole tietämänsä mukaan syyllistynyt virkamiehenä rikokseen, ei ole olennaista, koska ratkaisevaa eivät ole kotivaltion sen hetkinen lainsäädäntö, vaan kansainväliset standardit. Muutoksenhakija antanut lausunnon johdosta vastaselityksensä, jossa on korostettu, että arvioita henkilön syyllisyyden asteesta, tahallisuudesta ja tietoisuutta tekojen seurauksista ei voida tehdä täysin irrallaan siitä, että muutoksenhakija on toiminut työnsä velvoittamalla tavalla ja maassa tapahtuma-aikana vallinneen lainsäädännön puitteissa. Muutoksenhakija on toiminut osana hallintoa eikä tietoisesti ole syyllistynyt rikokseen. Merkitään, että Maahanmuuttovirasto on 20.9.2013 tekemällään päätöksellä myöntänyt tilapäisen jatko-oleskeluluvan (B) ulkomaalaislain 89 §:n nojalla ajaksi 22.8.2013 - 22.8.2014. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta. Perustelut Ratkaistavana oleva oikeuskysymys Maahanmuuttovirasto samoin kuin hallinto-oikeus ovat katsoneet muutoksenhakijalla olevan perustellusti aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla perusteella. Asiassa ei näin ollen ole riitaa turvapaikan myöntämisen edellytyksistä. Maahanmuuttoviraston ei ole myöntänyt muutoksenhakijalle turvapaikkaa, koska virasto on katsonut, että on perusteltua aihetta epäillä, että muutoksenhakija on tehnyt törkeän muun kuin poliittisen rikoksen Suomen ulkopuolella. Maahanmuuttovirasto on päätöksessään viitannut lainkohtina ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 1 ja 3 kohtaan sekä pakolaissopimuksen 1 artiklan F kappaleen a, b ja c kohtaan. Virasto on myöntänyt muutoksenhakijalle ulkomaalaislain 89 §:n mukaisen tilapäisen oleskeluluvan. Hallinto-oikeus on hylännyt muutoksenhakijan valituksen. Päätöksessään hallinto-oikeus on viitannut ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 2 kohtaan sekä pakolaissopimuksen 1 artiklan F kappaleen b kohtaan. Korkein hallinto-oikeus toteaa, että asiassa tulee arvioida, onko olemassa ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentissa tarkoitettu peruste jättää turvapaikka myöntämättä. Ratkaistaessa, onko perusteita jättää turvapaikka myöntämättä on tarkasteltava niitä tosiseikkoja, joihin Maahanmuuttovirasto on perustanut päätöksensä, eikä näiden tekojen luokittelu 2 momentin eri kohtien suhteen ole valitusviranomaista sitova. Se, että hallinto-oikeus on rajoittanut oman tarkastelunsa 2 momentin 2 kohdassa tarkoitettuun törkeään muuhun kuin poliittisen rikokseen, ei estä korkeinta hallinto-oikeutta arvioimasta asiaa myös 2 momentin 1 ja 3 kohdan nojalla. Sovellettavat säännökset Ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin mukaan turvapaikka jätetään antamatta ulkomaalaiselle, joka on tehnyt tai jonka on perusteltua aihetta epäillä tehneen: 1) rikoksen rauhaa vastaan, sotarikoksen tai rikoksen ihmiskuntaa vastaan, sellaisia rikoksia koskevien kansainvälisten sopimusten määritelmien mukaisesti; 2) törkeän muun kuin poliittisen rikoksen Suomen ulkopuolella ennen kuin hän tuli Suomeen pakolaisena; tai 3) Yhdistyneiden kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisen teon. Ulkomaalaislain 89 §:n mukaan Suomessa olevalle ulkomaalaiselle, jolle ei myönnetä turvapaikkaa tai oleskelulupaa toissijaisen suojelun tai humanitaarisen suojelun perusteella sen vuoksi, että hän on tehnyt tai on perusteltua aihetta epäillä hänen tehneen 87 §:n 2 momentissa, 88 §:n 2 momentissa tai 88 a §:n 2 momentissa tarkoitetun teon, myönnetään tilapäinen oleskelulupa enintään yhdeksi vuodeksi kerrallaan, jos häntä ei voida poistaa maasta, koska häntä uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus, vaino tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu. Pakolaissopimuksen (SopS 77/1968) 1 F artiklan mukaan yleissopimuksen määräyksiä ei ole sovellettava henkilöön, johon nähden on perusteltua aihetta epäillä, että:

1. a)hän on tehnyt rikoksen rauhaa vastaan, sotarikoksen, tai rikoksen ihmiskuntaa vastaan, sellaisia rikoksia koskevien kansainvälisten sopimusten määritelmien mukaisesti;
2. b)hän on tehnyt törkeän ei-poliittisen rikoksen pakomaansa ulkopuolella ennen kuin hänet on otettu tähän maahan pakolaisena;
3. c)hän on syyllistynyt Yhdistyneiden kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisiin tekoihin. Pakolaisaseman määrittämisen menettelyistä ja perusteista annetun UNHCR:n käsikirjan ja sen liitteenä olevan Lontoossa vuonna 1945 tehdyn Kansainvälistä sotatuomioistuinta koskevan sopimuksen määritelmän mukaisesti siviiliväestöön kohdistunut murha, tuhoaminen, orjuuttaminen, poiskuljetus tai muu epäinhimillinen teko, taikka poliittisten, rodullisten tai uskonnollisten näkökohtien nojalla tapahtuva vaino, joka on yhteydessä sen kanssa riippumatta siitä, onko teko suoritettu tapahtumapaikkamaan lakien vastaisesti vai ei, ovat Geneven pakolaissopimuksen 1 artiklan F kappaleen a kohdassa tarkoitetulla tavalla rikoksia ihmisyyttä vastaan. Euroopan unionin neuvoston kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelyä pakolaisiksi tai muuta kansainvälistä suojelua tarvitseviksi henkilöiksi koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä myönnetyn suojelun sisällöstä antaman direktiivin (2004/83/EY) 12 artiklan 2 kohdan mukaan pakolaisasema jätetään myöntämättä kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle, jos on vakavaa aihetta epäillä, että hän on:
4. a)tehnyt rikoksen rauhaa vastaan, sotarikoksen tai rikoksen ihmisyyttä vastaan siten kuin nämä rikokset on määritelty asiaankuuluvissa kansainvälisissä sopimuksissa;
5. b)tehnyt törkeän muun kuin poliittisen rikoksen turvapaikkamaan ulkopuolella ennen kuin hänet otettiin maahan pakolaisena; tällä tarkoitetaan pakolaisaseman myöntämiseen perustuvan oleskeluluvan myöntämishetkeä. Erityisen raa'at teot voidaan luokitella törkeiksi muiksi kuin poliittisiksi rikoksiksi, vaikka niillä väitettäisiin olleen poliittiset päämäärät;
6. c)syyllistynyt Yhdistyneiden kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisiin tekoihin Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan johdanto-osassa sekä 1 ja 2 artiklassa esitetyn mukaisesti. Artiklan 3 kohdan mukaan edellä 2 kohdan säännöksiä sovelletaan henkilöihin, jotka yllyttävät siinä mainittuihin rikoksiin tai tekoihin tai muulla tavoin osallistuvat niiden suorittamiseen. Kansainvälistä sotatuomioistuinta koskevan Rooman perussäännön 7 artiklan mukaan "rikos ihmisyyttä vastaan" tarkoittaa muun muassa seuraavia tekoja, kun se tehdään osana siviiliväestöön kohdistuvaa laajamittaista tai järjestelmällistä hyökkäystä ja hyökkäyksestä tietoisena: murha; vangitseminen tai muu vakava fyysisen vapauden riisto kansainvälisen oikeuden perustavaa laatua olevien määräysten vastaisesti; kidutus; tahdonvastainen katoaminen; muut samanlaatuiset epäinhimilliset teot, joilla tahallisesti aiheutetaan suurta kärsimystä tai vaikea ruumiillinen vamma tai vahingoitetaan vakavasti henkistä tai fyysistä terveyttä. Perussäännön 25 artikla määrittelee henkilökohtaista vastuuta koskevat periaatteet. Henkilö on vastuussa tuomioistuimen toimivaltaan kuuluvasta rikoksesta ja hänelle voidaan määrätä siitä rangaistus, myös siinä tapauksessa, että kyseinen henkilö rikoksen täytäntöönpanon helpottamiseksi auttaa tai avustaa sellaisen rikoksen tekemisessä tai rikoksen yrityksessä, mukaan luettuna keinojen tarjoaminen rikoksen tekemiseen; jollakin muulla tavalla myötävaikuttaa sellaisen rikoksen täyttymiseen tai sen yritykseen, sellaisen henkilöryhmän toimesta, joka toimii yhteisen päämäärän hyväksi. Tällaisen myötävaikuttamisen tulee olla tahallista ja sen tarkoituksena tulee olla joko ryhmän rikollisen toiminnan tai rikollisen päämäärän edistäminen, kun sellaiseen toimintaan tai päämäärään liittyy tuomioistuimen toimivaltaan kuuluva rikos; tai myötävaikuttajan tulee olla tietoinen ryhmän aikomuksesta tehdä rikos. Poissulkemislausekkeen soveltamisedellytysten arviointi UNHCR:n pakolaissopimuksen soveltamista koskevan käsikirjan mukaan näitä poissuljentalausekkeita on tulkittava suppeasti, koska poissulkemisesta aiheutuu vakavia seurauksia kyseiselle henkilölle. UNHCR katsoo, että 1 F artiklan poissulkemislausekkeen soveltaminen ei edellytä syyllisyyden määrittämistä rikosoikeudellisessa mielessä, mutta näytön tason on kuitenkin oltava riittävän korkea, jotta varmistetaan, että pakolainen ei joudu erehdyksessä turvapaikkaoikeuden ulkopuolelle. Vaatimuksena on siten oltava luotettava, uskottava ja vakuuttava näyttö, joka on pelkkää epäilystä tai väitettä voimakkaampaa.(UNHCR Statement on Article 1 F of the 1951 Convention, heinäkuu 2009) UNHCR:n poissulkemislausekkeita koskevan tulkintaohjeen mukaan henkilö on henkilökohtaisesti vastuussa teosta, mikäli hän on tehnyt teon itse tai myötävaikuttanut olennaisella tavalla teon suorittamiseen tietoisena oman myötävaikuttamisensa merkityksestä lopputuloksen kannalta. Henkilön ei ole tarvinnut itse osallistua tekoihin fyysisesti, vaan riittävää on niiden alulle paneminen, avustaminen, edistäminen ja hankkeen suunnittelu. Kuitenkaan henkilön kuuluminen laittomiin väkivaltaisuuksiin syyllistyneeseen hallintoon ei itsessään aseta henkilöä vastuuseen hallinnon suorittamista teoista. Mikäli henkilö on kuulunut hallintoon, jonka toimet ovat selvästi sisältäneet pakolaissopimuksen 1 artiklan F kappaleessa tarkoitettuja tekoja, saattaa myös henkilön henkilökohtainen vastuu kuitenkin tulla kysymykseen. Henkilökohtaista vastuuta arvioitaessa merkitystä on annettava henkilön asemalle ja mahdollisuuksille vaikuttaa ryhmän tekemisiin (UNHCR Guidelines on International Protection: Application of the Exclusion Clauses: Article 1F of the 1951 Convention relating to the Status of Refugees, 4.9.2003). UK Home Officen selvityksen (Asylum Instruction: Exclusion: Article 1 F of the Refugee Convention, 30.5.2012) mukaan artikla on tarkoitettu suojelemaan turvapaikkajärjestelmän luotettavuutta, mutta se ei ole rangaistuksenomainen säännös ja sitä tulisi aina soveltaa vastuullisesti. Kunkin tapauksen yksilölliset olosuhteet tulee ottaa huomioon, ja asianomaiselle tulee antaa tilaisuus selostaa oma osallisuutensa rikoksessa, joka olisi poissulkemislausekkeen soveltamisen perusteena. "Perustellulla aiheella epäillä" tarkoitetaan näyttöä, joka ei ole hatara tai luonnostaan heikko tai epämääräinen, ja jossa on kyse muusta kuin pelkästä epäilyksestä tai spekulaatiosta. Edellytyksenä ei ole, että hakijan asia on tullut tuomioistuimessa käsitellyksi ja hakija tuomituksi rangaistukseen. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä Oikeuskäytännössä direktiivin 2004/83/EY 12 artiklan 2 kohdan b ja c alakohdan tulkintaa on käsitelty Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomiossa yhdistetyissä asioissa Saksa v. B ja D (C-57/09 ja C-101/09). Molemmat henkilöt olivat kertoneet osallistuneensa kapinallisina Turkin valtion vastaisiin toimiin. Tuomioistuin katsoi, että pelkkä jäsenyys terroristilistalla olevassa järjestössä ja tämän järjestön aseellisen taistelun aktiivinen tukeminen, ei automaattisesti muodosta vakavaa aihetta olettaa henkilön tehneen törkeä muun kuin poliittisen rikoksen tai YK:n periaatteiden vastaiseen tekoon. Se, onko vakavaa aihetta olettaa, että henkilö on tehnyt tällaisen rikoksen tai syyllistynyt tällaisiin tekoihin edellyttää täsmällisten tosiseikkojen yksittäistapauksellista arviointia sen määrittämiseksi, täyttävätkö kyseisen järjestön suorittamat teot asianomaisissa säännöksissä määritellyt kriteerit ja voidaanko yksilöllinen vastuu niiden suorittamisesta kohdistaa kyseiseen henkilöön. Edelleen tuomioistuin totesi tuomiossaan, että pakolaisaseman myöntämättä jättäminen direktiivin 2004/83 12 artiklan 2 kohdan b tai c alakohdan perusteella ei edellytä - sitä, että kyseisestä henkilöstä aiheutuu edelleen vaaraa vastaanottavalle jäsenvaltiolle - eikä myöskään yksittäistapauksellista kohtuusarviointia. Korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytäntöä Päätöksessä 2008:21 korkein hallinto-oikeus on todennut ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 2 kohdan osalta, että poikkeussäännöksenä sitä on tulkittava suppeasti. Poissulkemislausekkeen soveltamisen edellytyksenä ei ole, että henkilö olisi asetettu siinä tarkoitetusta rikoksesta syytteeseen. Vaikka näin ei olisikaan, on asiaa arvioitaessa saatavissa johtoa siitä yleisestä rikosoikeudellisesta periaatteesta, että epäselvissä tapauksissa asia on ratkaistava rikoksesta epäillyn eduksi (in dubio pro reo). Vastaavasti pakolaisoikeudellisessa näytönarvioinnissa on merkitystä niin sanotulla benefit of the doubt -periaatteella. Näistä periaatteista seuraa, että rajatapauksessa asia on pikemminkin ratkaistava poissulkemislausekkeen soveltamista vastaan kuin sen puolesta. Oikeudellinen arviointi Asiassa sekä Maahanmuuttovirasto että hallinto-oikeus ovat hyväksyneet muutoksenhakijan kertomuksen siitä, että hän päätöksissä kerrotulla tavalla on kertonut toiminut Afganistanin turvallisuuspalvelun (KhAD) vakoojana ja ilmiantajana vuosina 1963 - 1992. Sotilasarvoltaan hän oli siviilivirkailija. Afganistanin turvallisuuspalvelu KhAD on syyllistynyt siviilien pidä­tyksiin, katoamisiin, kidutuksiin, epäinhimilliseen ja halventavaan kohteluun ja rangaistuksiin sekä teloituksiin. KhAD:iin kuuluvat henkilöt toimivat turvallisuuspalvelussa kuitenkin erilaisissa tehtävissä, eivätkä kaikki KhAD:in jäsenet ole syyllistyneet sellaisiin ihmisoikeusrikkomuksiin kuin toiset jäsenet. Tämän vuoksi pelkkä jäsenyys KhAD:issa ei automaattisesti johda poissulkemislausekkeen soveltamiseen, vaan tapauskohtaisesti tulee selvittää henkilön rooli, asema ja tehtävät turvallisuuspalvelussa (UNHCR Eligibility Guidelines for Assessing the International Protection Needs of Asylum-seekers from Afghanistan, December 2010 ja UNHCR Note on the Structure and Operation of the KhAD/WAD in Afghanistan 1978 - 1992, May 2008). Muutoksenhakija on kertomansa mukaan toiminut peitetehtävissä mujahedin-joukkojen komentajana ja esittänyt todistuksen näyttönä asiassa, minkä Maahanmuuttovirasto on hyväksynyt. Tehtävässään muutoksenhakija oli soluttautunut kaikkiin viiteen Maahanmuuttoviraston päätöksessä mainittuun Afganistanin jihad-puolueeseen. Hän keräsi ja antoi tietoa soluttautuneista islamisteista ja tulevista iskuista kaupungeissa. Muut viranomaiset suorittivat kiinniotot ja lopputyöt muutoksenhakijan toimittamien tietojen perusteella. Osa ilmiannetuista teloitettiin ja osa pidätettiin ja vangittiin. Muutoksenhakija ei ole itse ollut mukana joukkoteloituksissa eikä hän ole muutenkaan tiennyt, mitä kullekin hänen ilmiantamalleen henkilölle on tapahtunut. Muutoksenhakija on myös kertonut osallistuneensa islamististen mujahedin-joukoissa koulutukseen terroristitehtävien suorittamiseen, moniin pakollisiin taistelutehtäviin, komentajana hallituksen vastaisiin taisteluihin osana peitetehtäviä, mistä hän on esittänyt todistuksen sekä valokuvia näyttönä asiassa. Hän on myös kertonut komentajan sijaisena johtaneensa kouluttamattomia joukkoja, jotka osasivat vain surmata ihmisiä, ja myöhemmin ilmiantaneensa heistä monia henkilöitä. Muutoksenhakija on lähes 30 vuoden ajan toiminut eri tehtävissä Afganistanin kommunistihallinnon aikaisessa turvallisuuspalvelussa. Aluksi koulutus oli käsittänyt soluttautumisen opettelua, siviilivirkamiehen tehtäviä ja peiteoperaatioissa toimimista lomien aikana. Sitten tehtäviin kuului soluttautuminen Afganistanin viiteen terroristijärjestöön, tietojen kerääminen koulutettavista ihmisistä, koulutuskeskuksista, varuskunnista, kuljetusreiteistä sekä soluttautuneista islamisteista ja suunnitelluista iskuista kaupunkeihin. Muutoksenhakijan antamien tietojen perusteella muut viranomaiset suorittivat kiinniotot ja lopputyöt. Muutoksenhakija on kertonut osan ilmiannetuista teloitetun ja osan pidätetyn, vangitun ja myöhemmin vapautetun. Muutoksenhakija on korostanut, ettei hän ollut osallistunut teloituksiin eikä voinut vaikuttaa ilmiannettujen kohtaloon. Maahanmuuttoviraston päätöksen mukaan asiassa ei ole ilmennyt tiettyä yksittäistä teloitusta tai surmaa, josta hakija olisi henkilökohtaisesti vastuussa. Korkein hallinto-oikeus toteaa, että tähän nähden muutoksenhakijan vastuuta niistä rikoksista, joista nyt on kysymys, on arvioitava sen mukaan missä määrin hän on osaltaan vastuussa KhAD:in tekemistä ihmisoikeusloukkauksista. Tällaisen osallisuuden arviointi liittyy pikemmin ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaiseen tarkasteluun. KhAD oli valtion virallinen turvallisuuselin eikä sen toiminnassa tapahtuneita ihmisoikeusloukkauksia voida pitää pelkästään 2 momentin 2 kohdassa tarkoitettuina törkeinä muina kuin poliittisina rikoksina. Ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 1 kohtaa sovelletaan, jos on perusteltua aihetta epäillä henkilön tehneen rikoksen ihmiskuntaa vastaan. Rikoksella ihmiskuntaa vastaan tarkoitetaan samaa kuin pakolaissopimuksen 1 artiklan F kappaleen a kohdassa. Kyse on siten samoista teoista, joista käytetään nimitystä rikokset ihmisyyttä vastaan. Kansainvälistä sotatuomioistuinta koskevan Rooman perussäännön 7 artiklan mukaan rikos ihmisyyttä vastaan tarkoittaa muun muassa murhia, lainvastaisia vapauden riistoja, kidutusta ja muita epäinhimillisiä tekoja, jotka tehdään osana siviiliväestöön kohdistuvaa laajamittaista tai järjestelmällistä hyökkäystä ja hyökkäyksestä tietoisena. Henkilö on vastuussa rikoksista ihmisyyttä vastaan siinäkin tapauksessa, että kyseinen henkilö myötävaikuttaa sellaisen rikoksen täyttymiseen tai sen yritykseen henkilöryhmän mukana. Myötävaikuttamisen tulee olla tahallista ja sen tarkoituksena tulee olla joko ryhmän rikollisen toiminnan tai rikollisen päämäärän edistäminen, kun sellaiseen toimintaan tai päämäärään liittyy rikoksia ihmisyyttä vastaan; tai myötävaikuttajan tulee olla tietoinen ryhmän aikomuksesta tehdä rikos. Muutoksenhakijan omaa pitkäaikaista toimintaa voidaan pitää myötävaikuttamisena KhAD:in toimeenpanemiin ihmisoikeusloukkauksiin, joista muutoksenhakija on ollut tietoinen. Muutoksenhakija on vuosikymmenien ajan toiminut virkamiehenä ja ilmiantajana turvallisuuspalvelussa, joka maatiedon mukaan on syyllistynyt vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin, kuten teloituksiin. Siitä huolimatta, että hän itse ei olisi etukäteen tiennyt mitä ilmiannetulle tulee ilmiannon jälkeen tapahtumaan, hänen on katsottava olleen tietoinen, että osa ilmiannetuista joutuu teloitetuksi. Hänen on katsottava toiminnallaan useiden vuosien ajan merkittävällä tavalla myötävaikuttaneen näiden kansainvälisten sopimusten vastaisten ihmisoikeusloukkausten suorittamiseen. Tässä arvioinnissa ei syyllisyyttä vähentävänä tekijänä ole merkitystä sillä, että Afganistanin sen hetkisen lainsäädännön mukaan hallituksen aseellisesta vastustamisesta kansallisen lain mukaan seurasi teloitus. Sen sijaan arviointiin vaikuttaa muutoksenhakijan toiminta kokonaisuudessaan arvioituna tuona aikana ja erityisesti komentajana tai komentajan sijaisena terroristijärjestöissä koulutettuna iskuihin ihmisiä vastaan, joita oli tarkoitus terrorisoida. Tässäkään arviossa ei poissulkemislausekkeen soveltamisen estävänä seikkana voida ottaa huomioon sitä, että osallistuminen tekoihin ihmisyyttä vastaan olisi ollut pakollista peitetehtävän toteuttamiseksi. Edellä mainitussa Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomiossa yhdistetyissä asioissa Saksa v. B ja D (C-57/09 ja C-101/09) tuomioistuin totesi tuomiossaan muun ohella, että pakolaisaseman myöntämättä jättäminen direktiivin 2004/83 12 artiklan 2 kohdan b tai c alakohdan perusteella ei edellytä, että kyseisestä henkilöstä aiheutuu edelleen vaaraa vastaanottavalle jäsenvaltiolle eikä myöskään yksittäistapauksellista kohtuusarviointia. Näin ollen muutoksenhakijan tämän hetkisellä terveydentilalla tai muilla seikoilla ei ole merkitystä poissulkemislausekkeen edellytysten arviointiin. Lopputulos Edellä mainituilla perusteilla korkein hallinto-oikeus katsoo, että on perusteltua aihetta epäillä muutoksenhakijan tehneen ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetun rikoksen ihmiskuntaa vastaan. Tämän vuoksi hänelle ei voida myöntää Suomessa turvapaikkaa. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita. Oikeusapu Oikeusapua on myönnetty ilman omavastuuta. Avustajaksi on määrätty oikeustieteen maisteri Hanna Laari. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on pyydetty Laarin avustajanmääräyksen peruuttamista sekä oikeustieteen maisteri Katja Stenvallin määräämistä uudeksi avustajaksi. Laari on antanut suostumuksensa avustajan vaihtamiseen. Korkein hallinto-oikeus vapauttaa Laarin oikeusapulain 9 §:n nojalla oikeudenkäyntiavustajan tehtävästä 31.1.2013 lukien ja määrää mainitusta päivästä lukien avustajaksi oikeustieteen maisteri Katja Stenvallin, joka on vaatinut palkkiona 1 116 euroa. Stenvallille maksetaan valtion varoista oikeusapulain 17 §:n 1 momentin ja 18 §:n 1 momentin nojalla oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen 2 §:n, 4 §:n 1 momentin ja 6 §:n mukaisena yhdeksän työtunnin perusteella laskettuna palkkiona 900 euroa. Kokonaispalkkioksi, joka sisältää arvonlisäveron 216 euroa, muodostuu siten 1 116 euroa. Mainittu määrä jää valtion vahingoksi. Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Matti Pellonpää, Riitta Mutikainen, Hannu Ranta, Mika Seppälä ja Janne Aer. Asian esittelijä Kai Träskelin.