§:n 1 momentin mukaan haettaessa oleskelulupaa perhesiteen perusteella hakijaa, perheenkokoajaa tai muuta omaista voidaan kuulla suullisesti maahantulon tai oleskeluluvan edellytysten selvittämiseksi. Hallituksen esityksen (HE 28/2003 vp, sivulta 159) mukaan hallintolain suullista kuulemista koskevat säännökset eivät ole riittäviä ulkomaalaishallinnon tarpeisiin, minkä vuoksi ulkomaalaislakiin on ehdotettu otettavaksi erityissäännöksiä. Lähtökohta olisi ulkomaalaishallinnossakin asioiden kirjallinen selvittäminen niin pitkälti kuin se on mahdollista, koska tämä on viranomaisille taloudellisin selvittämisen muoto. Ratkaisu hakijan velvoittamisesta saapumaan henkilökohtaisesti kuultavaksi Suomen edustustoon on tehtävä siltä pohjalta, voidaanko asiassa saada muilla keinoilla riittävästi selvitystä päätöksentekoa varten. Jos henkilökohtainen kuuleminen on ilmeisen tarpeetonta, sitä ei luonnollisestikaan tule edellyttää. Jos asian eri vaiheissa on annettu ristiriitaisia tai epäuskottavia tietoja tai asiassa ei ole esitetty luotettavaa asiakirjaselvitystä hakemuksen tueksi, henkilökohtaisesta kuulemisesta ei yleensä tulisi luopua. Vaihtoehtona hakijan henkilökohtaiselle kuulemiselle on hänen kuulemisensa kirjallisesti ja esimerkiksi perheenkokoajan avustuksella. Näiden vaihtoehtojen käyttäminen luonnollisesti edellyttää, että asiaan voidaan saada luotettavaa selvitystä.
§:n perustelujen mukaisesti suullisen kuulemisen osalta ongelmalliseksi on lainsäädäntövaiheessa ajateltu lähinnä tilanteet, joissa viranomainen katsoo hakijan tai perheenkokoajan suullisen kuulemisen tarpeelliseksi, mutta hakija tai perheenkokoaja ei syystä tai toisesta suostu saapumaan suulliseen kuulemiseen. Tämän lisäksi on lyhyesti avattu kuulemisen tarpeellisuutta yleisesti sekä kirjallisen ja suullisen kuulemisen suhdetta. Lainsäätäjän tarkoituksena on selvästi ollut jättää harkintavalta kirjallisen ja suullisen kuulemisen käyttämisen välillä oleskelulupa-asian ratkaisevalle viranomaiselle. Hallinto-oikeuden päätös on vastoin tätä lähtökohtaa. Ulkomaalaislain suullista kuulemista koskeva 64 § poikkeaa olennaisesti hallintolainkäyttölain suullisen käsittelyn toimittamista koskevasta 38 §:stä. Hallintolainkäyttölain 38 §:n 1 momentin mukaan hallinto-oikeuden on toimitettava suullinen käsittely, jos yksityinen asianosainen sitä pyytää. Asianosaisen pyytämä suullinen käsittely voidaan jättää toimittamatta, jos vaatimus jätetään tutkimatta tai hylätään heti tai jos suullinen käsittely on asian laadun vuoksi tai muusta syystä ilmeisen tarpeeton. Ulkomaalaislaissa lähtökohtana on, että arvion suullisen kuulemisen tarpeellisuudesta tekee viranomainen, ei hakija. Hallinto-oikeuden päätöksessä ja myös muutamassa muussa viimeaikaisessa hallinto-oikeuden päätöksessä on kuitenkin selviä piirteitä siitä, että ulkomaalaislain mukaista viranomaisen selvittämisvelvollisuutta ja suullisen kuulemisen mahdollisuutta on tulkittu hallintolainkäyttölain 38 §:n valossa, vaikka sitä ei päätöksissä suoraan ole sanottukaan. Hallinto-oikeudet ovat katsoneet Maahanmuuttoviraston menetelleen virheellisesti, kun asianosaisia ei ole kuultu suullisesti, vaikka kyse on ollut enemmänkin tilanteesta, jossa hallinto-oikeuden olisi tullut järjestää suullinen käsittely hallinto-oikeusvaiheessa hallintolainkäyttölain 38 §:n perusteella. Nytkään hallinto-oikeus ei ole pyynnöstä järjestänyt suullista käsittelyä, vaan on palauttanut asian Maahanmuuttovirastolle menettelyvirheenä. Maahanmuuttovirastolla ja hallinto-oikeudella on eri käsitys ulkomaalaislain 7 §:n 2 momentin, 62 §:n ja 64 §:n välisestä suhteesta ja siitä, millaisessa menettelyssä asiaan voidaan saada päätöksenteon kannalta riittävä ja luotettava selvitys. Oleskeluluvan myöntämisen edellytykset pyritään selvittämään pääsääntöisesti kirjallisen menettelyn perusteella. Jos asiassa saadaan riittävä selvitys oleskelulupahakemuksen, perheselvityslomakkeen ja muiden hakemukseen liitettyjen asiakirjojen perusteella, voidaan sekä myönteinen että kielteinen päätös ratkaista suoraan ilman erillistä kirjallista tai suullista kuulemista. Kun hakija ja perheenkokoaja ovat allekirjoittaneet ja täyttäneet oleskelulupahakemuksen tai perheselvityslomakkeen, on heille vakiintuneen oikeuskäytännön perusteella varattu ulkomaalaislain 62 §:n mukaisesti tilaisuus tulla kuulluksi ennen asian ratkaisemista. Jos asiaa ei voida ratkaista näiden selvitysten perusteella, Maahanmuuttovirasto voi kuulla hakijaa tai perheenkokoajaa lisäkuulemisella kirjallisesti tai suullisesti tai pyytää heiltä muuta täydentävää selvitystä. Perheenkokoaja on antanut selityksen. Osapuolten avioliitto ei ole lumeavioliitto. Heidän tilanteessaan on painavia syitä myöntää oleskelulupa, vaikka heillä ei ole ollut yhteiselämää 10.3.2011 jälkeen. Yhteiselämä ei ole ollut mahdollista siksi, että hakija ei ole saanut viisumia, saati oleskelulupaa tullakseen käymään Suomessa. Yhteydenpito tietokoneen välityksellä on kiinteää ja säännöllistä. Perheenkokoaja käy töissä ja hänellä on vain rajallinen määrä lomapäiviä vuodessa. Malesiassa asuva puoliso on opiskelija, joten hänellä ei ole taloudellisista syistä mahdollisuuksia matkustaa Suomeen. Osapuolilla on yhteinen kieli. Heillä ei edes väitetty olleen aiempia lumeavioliittoja. Asiassa pitää ottaa huomioon kulttuurilliset ja uskonnolliset seikat. Ei voida vaatia pitkää seurustelua tai yhdessä asumista ennen avioliiton solmimista, mikäli tämä ei ole oman kulttuurin ja uskonnon tapojen mukaista. Osapuolet ovat syntyneet samana vuonna. Tälläkin seikalla on merkitystä harkittaessa avioliiton todellista luonnetta. Maahanmuuttoviraston esittämät perusteet liittyvät osin viraston toiminnan tehokkuusvaatimuksiin. Tämä on kestämätöntä. Perhe-elämän suoja on tärkeämpi kuin hallinnon tehokkuus. Merkitään, että A ja B on tuomittu avioeroon Varsinais-Suomen käräjäoikeuden päätöksellä 25.11.2013. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja Maahanmuuttoviraston päätös saatetaan voimaan. Perustelut Sovellettavat oikeusohjeet ja niiden esityöt tarpeellisilta osin Ulkomaalaislain 50 §:n 1 momentin mukaan Suomessa asuvan Suomen kansalaisen perheenjäsenelle ja tämän alaikäiselle naimattomalle lapselle myönnetään perhesiteen perusteella jatkuva oleskelulupa Suomessa tai ulkomailla haettuna. Ulkomaalaislain 37 §:n mukaan perheenjäseneksi katsotaan Suomessa asuvan henkilön aviopuoliso sekä alle 18-vuotias naimaton lapsi, jonka huoltaja on Suomessa asuva henkilö tai tämän aviopuoliso. Jos Suomessa asuva henkilö on alaikäinen lapsi, perheenjäsen on hänen huoltajansa. Ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentin mukaan oleskelulupa voidaan jättää myöntämättä, jos on perusteltua aihetta epäillä ulkomaalaisen tarkoituksena olevan maahantuloa tai maassa oleskelua koskevien säännösten kiertäminen. Ulkomaalaislain 62 §:n 2 momentin (549/2010) mukaan oleskeluluvan edellytysten selvittämiseksi on 1 momentissa mainituille asianosaisille varattava tilaisuus tulla kuulluiksi ennen asian ratkaisemista, jollei hakemusta hylätä heti perusteettomana. Ulkomaalaislakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 28/2003 vp) todetaan säännöksen yksityiskohtaisissa perusteluissa, että pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi siitä, että oleskeluluvan myöntämisen edellytysten selvittämisen johdosta asianosaisille olisi varattava tilaisuus tulla kuulluiksi. Kuuleminen voisi tapahtua suullisesti tai kirjallisesti hallintolain mukaisesti. Säännöstä sovellettavaksi tulevassa muodossaan on perusteltu hallituksen esityksessä 240/2009 vp. Siinä ei ole puheena olevilta osin lausuttu muuta.
§:n 1 momentin mukaan haettaessa oleskelulupaa perhesiteen perusteella hakijaa, perheenkokoajaa tai muuta omaista voidaan kuulla suullisesti maahantulon tai oleskeluluvan edellytysten selvittämiseksi. Hallituksen esityksen (HE 28/2003 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa lausutaan 64 §:n osalta muun ohella, etteivät hallintolain suullista kuulemista koskevat säännökset ole riittäviä ulkomaalaishallinnon tarpeisiin, minkä vuoksi ulkomaalaislakiin on ehdotettu otetavaksi erityissäännöksiä. Lähtökohta olisi ulkomaalaishallinnossakin asioiden kirjallinen selvittäminen niin pitkälti kuin se on mahdollista, koska tämä on viranomaisille taloudellisin selvittämisen muoto. (---) Ratkaisu hakijan velvoittamisesta saapumaan henkilökohtaisesti kuultavaksi Suomen edustustoon on tehtävä siltä pohjalta, voidaanko asiassa saada muilla keinoilla riittävästi selvitystä päätöksentekoa varten. Jos henkilökohtainen kuuleminen on ilmeisen tarpeetonta, sitä ei luonnollisestikaan tule edellyttää. Jos asian eri vaiheissa on annettu ristiriitaisia tai epäuskottavia tietoja tai asiassa ei ole esitetty luotettavaa asiakirjaselvitystä hakemuksen tueksi, henkilökohtaisesta kuulemisesta ei yleensä tulisi luopua. Vaihtoehtona hakijan henkilökohtaiselle kuulemiselle on hänen kuulemisensa kirjallisesti ja esimerkiksi perheenkokoajan avustuksella. Näiden vaihtoehtojen käyttäminen luonnollisesti edellyttää, että asiaan voidaan saada luotettavaa selvitystä. Hallintolainkäyttölain 37 §:n 1 momentin mukaan asian selvittämiseksi toimitetaan tarvittaessa suullinen käsittely. Siinä voidaan kuulla asianosaisia, 36 §:ssä tarkoitettua viranomaista, todistajia ja asiantuntijoita sekä vastaanottaa muuta selvitystä. Hallintolainkäyttölain 38 §:n mukaan hallinto-oikeuden on toimitettava suullinen käsittely, jos yksityinen asianosainen pyytää sitä. Asianosaisen pyytämä suullinen käsittely voidaan jättää toimittamatta, jos vaatimus jätetään tutkimatta tai hylätään heti tai jos suullinen käsittely on asian laadun vuoksi tai muusta syystä ilmeisen tarpeeton. Oikeudellinen arviointi ja johtopäätökset Hallinto-oikeus on katsonut, ettei Maahanmuuttoviraston olisi tullut ratkaista asiaa kuulematta hakijaa suullisesti tilanteessa, jossa oli syntynyt epäily lumeavioliitosta ja kysymys oli ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentin mukaisesti hakijan tarkoituksen selvittämisestä. Hallinto-oikeus on tämän vuoksi palauttanut asian Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi. Korkeimman hallinto-oikeuden on ratkaistava Maahanmuuttoviraston valituksesta, onko virasto voinut ratkaista hakijan perhesideperusteisen oleskelulupahakemuksen saamansa kirjallisen selvityksen perusteella, kun viraston mukaan hakemus on hylättävä maahantuloa koskevien säännösten kiertämistä koskevan epäilyn perusteella. Asianosaisen kuulemisesta perheenyhdistämisasiassa säädetään ulkomaalaislain 62 §:ssä. Lainkohdan perusteluista ilmenee, että kuuleminen voi olla suullista tai kirjallista. Säännöstä täydentää
§, jossa säädetään suullisessa kuulemisessa noudatettavasta menettelystä. Säännökset eivät sanamuotonsa mukaan edellytä suullisen kuulemisen järjestämistä, vaan menettely myös perhesideperusteisia oleskelulupahakemuksia käsiteltäessä on lähtökohtaisesti kirjallista. Lisäselvityksen hankkiminen muun muassa suullisin kuulemisin on pitkälti Maahanmuuttoviraston harkinnassa sen arvioidessa hakijan ja perheenkokoajan tilannetta suhteessa saamaansa kirjalliseen selvitykseen. Säännösten perusteluista ilmenee toisaalta, että tietyissä tilanteissa, joita ei etukäteen voida täsmällisesti määritellä, Maahanmuuttoviraston tulisi kuulla asianosaisia suullisesti. Se, että harkinnassa on päädytty hakemuksen hylkäämiseen maahantulosäännösten kiertämisepäilyn perusteella, ei kuitenkaan sellaisenaan merkitse, että asianosaisia olisi ennen ratkaisun antamista kuultava suullisesti. Mikäli asia riitautetaan, suullinen käsittely voi sen sijaan tulla järjestettäväksi hallinto-oikeudessa hallintolainkäyttölain 37 ja 38 §:n mukaisesti. Esillä olevassa asiassa saatu kirjallinen selvitys ei ole ollut ristiriitaista tai puutteellista. Maahanmuuttovirasto on selvityksestä ilmenevien sinänsä riidattomien seikkojen perusteella päätellyt, että on perusteltua aihetta epäillä avioliiton olevan solmittu maahantuloa ja maassa oleskelua koskevien säännösten kiertämiseksi. Korkein hallinto-oikeus toteaa, että Maahanmuuttoviraston kuulemismenettelyä arvioitaessa oikeudellisena ohjeena ei voida käyttää hallinto-oikeuden päätöksessä selostettua suullisen kuulemisen periaatetta niin sanotuissa lumeavioliittotapauksissa, koska mainittu oikeuskäytäntöön pohjautuva periaate liittyy suullisen käsittelyn toimittamiseen hallintolainkäyttömenettelyssä ja hallintolainkäyttölain soveltamiseen. Maahanmuuttovirasto ei ole menetellyt virheellisesti, kun se ei ole tässä asiassa kuullut asianosaisia suullisesti. Maahanmuuttovirasto on voinut ratkaista hakijan perhesideperusteiden oleskelulupahakemuksen saamansa kirjallisen selvityksen perusteella. Hallinto-oikeuden ei olisi tullut käyttämällään perusteella kumota Maahanmuuttoviraston päätöstä. Hallinto-oikeuden päätös on tämän vuoksi kumottava. Koska oleskelulupahakemuksen perusteena ollut perheside on sittemmin katkennut, asiaa ei kuitenkaan ole palautettava hallinto-oikeudelle uudelleen ratkaistavaksi. Maahanmuuttoviraston päätös on näin ollen saatettava voimaan. Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Sakari Vanhala, Alice Guimaraes-Purokoski, Tuomas Lehtonen, Outi Suviranta ja Liisa Heikkilä. Asian esittelijä Elisabeth Vuorenhela.
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.