KHO/2014/51

2014 false KHO:2014:51 Asiassa oli kysymys oleskeluluvan myöntämisen edellytyksistä tilanteessa, jossa Italiassa suojeluperusteisen oleskeluluvan saanut Somalian kansalainen oli avioitunut Suomessa toissijaisen suojelun tarpeen perusteella oleskeluluvan saaneen saman maan kansalaisen perheenkokoajan kanssa vasta perheenkokoajan maahantulon jälkeen. Hakijan oleskeluluvan myöntämisen edellytyksenä oli 1.8.2010 voimaan tulleen muutetun ulkomaalaislain 114 §:n 4 momentin ja 39 §:n 1 momentin mukaisesti se, että hakijan toimeentulo Suomessa on turvattu ulkomaalaislain 39 §:n 2 momentissa tarkemmin säädetyllä tavalla. Hakijan kohdalla toimeentuloedellytys ei täyttynyt ja asiassa tuli siten arvioitavaksi, oliko hänen kohdallaan olemassa ulkomaalaislain 39 §:n 1 momentissa tarkoitettuja poikkeuksellisen painavia syitä poiketa toimeentuloedellytyksestä tai vaatiko lapsen etu sitä. Perheenkokoajalla oli Suomessa kolme alle kouluikäistä lasta, joista kahden nuorimman isä hakija oli. Perheen keskimmäistä lasta oli hoidettu useiden sairauksien vuoksi syntymästään saakka Suomessa, ja hän oli täällä jatkuvan sairaanhoidollisen seurannan piirissä. Korkein hallinto-oikeus arvioi, ettei perheen olosuhteista saatu selvitys huomioon ottaen ollut olemassa takeita siitä, että vanhemmat kykenisivät hankkimaan lapsen tarvitsemaa hoitoa muualla kuin Suomessa. Tästä syystä perheen tulisi voida lapsen edun vuoksi asua jatkossakin Suomessa. Lapsen hoito vaati perheenkokoajalta paljon voimavaroja kun otettiin erityisesti huomioon se, että perheenkokoajalla oli lisäksi kaksi muuta alle kouluikäistä lasta huollettavanaan. Näissä poikkeuksellisissa olosuhteissa korkein hallinto-oikeus katsoi, että painavat lapsen etuun liittyvät syyt edellyttivät hakijan osallistumista kiinteästi perheen elämään Suomessa. Lapsen etu edellytti siten ulkomaalaislain 39 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla toimeentuloedellytyksestä poikkeamista. Ulkomaalaislaki 6 §, 37 § 1 momentti, 39 § 1 momentti, 66 a § ja 114 § 1 j 4 momentti Lapsen oikeuksia koskeva yleissopimus 3 artikla 1 kohta, 7 artikla 1 kohta ja 10 artikla Euroopan ihmisoikeussopimus 8 artikla Ks. KHO 2010:17, 2010:18 ja 2013:97 Päätös, josta valitetaan Hämeenlinnan hallinto-oikeus 22.5.2013 nro 13/0330/3 Asian aikaisempi käsittely Maahanmuuttovirasto on 20.9.2012 hylännyt A:n (jäljempänä "hakija"; asiakasnumero ---) oleskelulupahakemuksen, jonka perusteena on perheside Suomessa toissijaisen suojelun perusteella oleskeluluvan saaneeseen B:hen (jäljempänä "perheenkokoaja"). Lisäksi virasto on päättänyt käännyttää hakijan asuinmaahansa Italiaan, jonne hänellä on ollut voimassaoleva oleskelulupa Suomeen saapuessaan. Maahanmuuttovirasto on perustellut päätöstään muun ohella seuraavasti: Hakijalle ja perheenkokoajalle Suomessa maksettavat etuudet eivät muodosta hyväksyttävää ja riittävää tulonlähdettä turvaamaan hakijan toimeentulo Suomessa. Asiassa jää siten tutkittavaksi, onko hakijan kohdalla olemassa laissa tarkoitettua perustetta poiketa toimeentuloedellytyksestä. Maahanmuuttoviraston näkemyksen mukaan ulkomaalaislain 39 §:ää sovellettaessa poikkeuksellisen painavien syiden olemassaoloa edellyttää, että hakijalla ja perheenkokoajalla on perustellusti oikeus odottaa, että hakijalle voitaisiin myöntää oleskelulupa toimeentulon puuttumisesta huolimatta. Perheenkokoaja ja hakija ovat tutustuneet toisiinsa vasta Suomessa ja perustaneet perheen tilanteessa, jossa he eivät ole voineet luottaa perhe-elämän viettämisen mahdollisuuksiin Suomessa. He ovat avioituneet ajankohtana, jolloin hakija on käännytetty Suomesta Italiaan jo kahdesti. Perheenkokoaja on alkanut odottaa parin yhteistä lasta tilanteessa, jossa perheenkokoajalla itselläänkään ei ole ollut vielä oleskelulupaa Suomeen. Hakija on palannut Suomeen Italiasta ilman etukäteen hankittua oleskelulupaa. Kun kyseessä on uuden perheen perustaminen, perusteltuja odotuksia toimeentulovaatimuksesta poikkeamiseen voidaan katsoa olevan vain erittäin poikkeuksellisissa oloissa. Maahanmuuttoviraston näkemyksen mukaan hakijalla ei voi tällaisia perusteltuja odotuksia olla. Se seikka, että hakija on oleskellut Suomessa puolisonsa ja puolison aiemmin - hakijan Italiassa ollessa - synnyttämän yhteisen lapsen luona, ei voi merkitä sitä, että toimeentulovaatimuksesta olisi hänen kohdallaan poikettava. Hakija on jättänyt oleskelulupahakemuksensa vireille Suomessa ja jäänyt maahan odottamaan päätöstä, vaikka ulkomaalaislain 60 ja 62 §:n mukaan oleskelulupaa tulisi ensisijaisesti hakea ulkomailla. Maahanmuuttovirasto on harkinnassaan kiinnittänyt huomiota myös siihen, että pääsäännön mukaisesti oleskelulupaa ulkomailla hakevat ulkomaalaiset eivät saisi olla huonommassa asemassa kuin tarkoitushakuisesti Suomeen tulevat ja maahan ilman oleskelulupaa jäävät ulkomaalaiset. Maahanmuuttoviraston näkemyksen mukaan kaiken asiassa esitetyn huomioon ottaen myöskään lapsen edun ei tässä tapauksessa voida katsoa vaativan ulkomaalaislain 39 §.n 2 momentin mukaista toimeentuloedellytyksestä poikkeamista. Asiassa esitettyjen lääkärinlausuntojen mukaan lapsi tarvitsee erityistä huolenpitoa terveydentilansa vuoksi. Lapsen edun ei voida kuitenkaan katsoa vaativan perheenyhdistämistä juuri siinä valtiossa, missä lapsi on syntynyt ja missä hänen äitinsä tällä hetkellä asuu. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artikla ei takaa ehdotonta maahantulo-oikeutta tai aseta valtioille yleistä velvollisuutta noudattaa maahanmuuttajan valintaa asuinmaastaan ja hyväksyä perheenyhdistäminen alueellaan. Ihmisoikeussopimuksessa turvattua perhe-elämää ei loukata, kun hakija ja perheenkokoaja ovat aloittaneet perhe-elämän ajankohtana, jolloin heidän tiedossaan on ollut, että heidän asemansa ja perhe-elämän jatkuvuus Suomessa on epävarmaa. Heillä on oikeus aloittaa perhe-elämä, mutta heillä ei ole perhe-elämän aloittamisen nojalla oikeutta odottaa saavansa myönteistä ratkaisua oleskelulupa-asiassa valitsemaansa valtioon. Maahanmuuttovirastolla on myös puuttuvan toimeentuloedellytyksen perusteella hyväksyttävä syy rajoittaa asianomaisten perhe-elämän viettämistä Suomessa. Myöskään lapsen oikeuksista tehdyn yleissopimuksen määräykset eivät estä asettamasta oleskeluluvan myöntämiselle toimeentuloedellytystä lapselle tai tämän vanhemmalle. Maahanmuuttovirasto toteaa, ettei hakijalle myönnettäisi oleskelulupaa esitetyillä perusteilla ulkomailta haettuna. Näin ollen Maahanmuuttovirasto toteaa, ettei oleskeluluvan myöntämiselle ole ulkomaalaislain 49 §:n mukaisia perusteita. Maahanmuuttovirasto on ottanut ulkomaalaislain 66 a §:n mukaiset seikat huomioon. Oleskeluluvan myöntämiselle ei ole ulkomaalaislain mukaisia perusteita. Hallinto-oikeuden ratkaisu Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt valituksen. Hallinto-oikeus on, selostettuaan sovellettavat oikeusohjeet ja niiden tulkintaperiaatteet ja asiassa esitetyn selvityksen, lausunut perusteluinaan seuraavaa: Oikeudellinen arviointi Perheenkokoajalla on toissijainen suojeluasema Suomessa. Näin ollen hakijalle voidaan myöntää oleskelulupa perhesiteen perusteella ulkomaalaislain 114 §:n nojalla, jos muut laissa säädetyt edellytykset täyttyvät. Koska asianosaiset ovat solmineet avioliiton perheenkokoajan Suomeen tulon jälkeen, oleskeluluvan myöntäminen edellyttää, että hakijan toimeentulo on turvattu ulkomaalaislain 39 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Hakijalla tai perheenkokoajalla ei ole ansiotuloja, vaan heidän toimeentulonsa perustuu yhteiskunnan perheelle maksamiin etuuksiin. Heillä ei ole esitetty olevan muita sellaisia tuloja tai varallisuutta, jotka voitaisiin ottaa huomioon toimeentuloedellytyksen täyttymistä arvioitaessa. Näin ollen hakijan toimeentulo ei ole turvattu ulkomaalaislain 39 §:n 1 momentin edellyttämällä tavalla. Lainkohdan mukaan toimeentuloedellytyksestä voidaan kuitenkin yksittäisessä tapauksessa poiketa, jos siihen on poikkeuksellisen painava syy tai lapsen etu sitä vaatii. Poikkeuksellisten painavien syiden olemassaolo edellyttää, että hakijalla ja perheenkokoajalla on perustellusti oikeus odottaa, että hakijalle voitaisiin myöntää oleskelulupa toimeentulon puuttumisesta huolimatta. Kun kyseessä on uuden perheen perustaminen, perusteltuja odotuksia toimeentulovaatimuksesta poikkeamiseen voidaan katsoa olevan vain erittäin poikkeuksellisissa oloissa. Puolisot ovat menneet naimisiin Suomessa joulukuussa 2011. Tätä ennen A oli kahdesti saanut lyhyen ajan kuluessa kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa ja hänet oli alkuvuonna 2011 kaksi kertaa käännytetty Suomesta. Puolisoiden on avioitumisensa aikaan täytynyt olla tietoisia siitä, että yhteisen perhe-elämän jatkaminen Suomessa on epävarmaa. Puolisoiden yhteinen lapsi on syntynyt 15.6.2011, joten perheenkokoaja on tullut raskaaksi aikana, jolloin edes hänellä itsellään ei ole ollut oleskelulupaa Suomeen. Perhe-elämän jatkuvuus Suomessa on siten ollut alusta alkaen epävarmaa. Tässä tilanteessa ei voida katsoa olevan poikkeuksellisen painavia syitä poiketa toimeentuloedellytyksestä siitäkään huolimatta, että Somalian heikko turvallisuustilanne ja perheenkokoajan toissijainen suojeluasema Suomessa huomioon ottaen perheenkokoajan ei voida edellyttää muuttavan kotimaahansa Somaliaan viettämään siellä yhteistä perhe-elämää hakijan ja lastensa kanssa. Kuten Maahanmuuttovirasto on päätöksessään todennut, lääkärinlausuntojen mukaan puolisoiden yhteinen 15.6.2011 syntynyt lapsi tarvitsee erityistä huolenpitoa terveydentilansa vuoksi. Esitetyn selvityksen mukaan perheenkokoaja saa myös yhteiskunnan myöntämiä etuuksia perheessä vallitsevien erityisolosuhteiden vuoksi. Lapsen edun ei kuitenkaan voida katsoa vaativan perheenyhdistämistä juuri siinä valtiossa, missä lapsi on syntynyt ja missä hänen äitinsä tällä hetkellä asuu. Näissä olosuhteissa hallinto-oikeus katsoo, ettei asiassa ole esitetty sellaista poikkeuksellisen painavaa syytä, jonka nojalla ulkomaalaislain 39 §:n toimeentuloedellytyksestä voitaisiin poiketa. Myöskään lapsen etu ei edellytä mainitusta lainkohdasta poikkeamista. Hakijalle ei olisi voitu myöntää ulkomailta haettuna oleskelulupaa Suomeen mainituilla perusteilla eikä oleskeluluvan epäämisen voida katsoa olevan ilmeisen kohtuutonta ulkomaalaislain 49 §:n 1 momentin 5 kohdassa mainitulla tavalla. Päätöksellä ei ole puututtu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa taattuun perhe-elämän suojaan, sillä hakija ja hänen puolisonsa ovat aloittaneet perhe-elämänsä ajankohtana, jolloin asianosaiset ovat tienneet, että heidän asemansa ja perhe-elämän jatkuvuus Suomessa on ollut alusta alkaen epävarmaa. Hakijalla on perheenkokoajan perheenjäsenenä oikeus viettää yhteistä perhe-elämää, mutta heillä ei ole sen nojalla oikeutta odottaa saavansa myönteistä ratkaisua oleskelulupa-asiassa valitsemaansa valtioon. Mainittu sopimus ei takaa ulkomaalaiselle oikeutta valita sopivinta paikkaa perhe-elämänsä viettämiseen. Oleskeluluvan myöntämättä jättämiselle ei edellä lausuttu huomioon ottaen ole myöskään ulkomaalaislain 66 a §:stä johtuvaa estettä. Hakija on saanut hoitoa Suomessa terveydentilansa vuoksi. Asiassa ei kuitenkaan ole esitetty sellaista ulkomaalaislain 52 §:ssä tarkoitettua yksilöllistä inhimillistä syytä, joka voisi toimia perusteena oleskeluluvan myöntämiselle. Maahanmuuttovirasto on voinut hylätä oleskelulupahakemuksen. Koska hakijalle ei ole myönnetty oleskelulupaa, ulkomaalaislain 148 §:n 2 momentin mukainen peruste käännyttämiselle on olemassa. Kun tämän lisäksi otetaan huomioon muut oleskelulupaa koskevan asian yhteydessä esiin tulleet seikat ja hakijan olot kokonaisuudessaan, Maahanmuutto­virasto on voinut käännyttää hakijan asuinmaahansa Italiaan. Käännytys ei ole vastoin ulkomaalaislain 147 §:ssä säädettyä palautuskieltoa. Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet Ulkomaalaislaki 37 §, 39 §, 49 § 1 momentti 5 kohta, 52 §, 66 a §, 114 §, 146 § 1 momentti, 147 §, 147 a § ja 148 § 2 momentti Euroopan ihmisoikeussopimus 8 artikla Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Maija-Liisa Marttila, Riitta Jokioinen ja Marja Tuominen. Esittelijä Tommy Walkila. Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa A ja B ovat pyytäneet lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja valituksessaan vaatineet, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja hakijalle myönnetään oleskelulupa. Lisäksi he ovat pyytäneet, että hakijan käännyttämistä koskevan päätöksen täytäntöönpano kielletään siihen saakka, kunnes korkein hallinto-oikeus on ratkaissut asian. A ja B ovat uudistaneet kaiken asiassa aiemmin lausumansa sekä esittäneet vaatimustensa tueksi lisäksi muun ohella seuraavaa: Perheenkokoajalle on myönnetty oleskelulupa toissijaisen suojelun perusteella. Hänelle on syntynyt huhtikuussa 2010 lapsi. Perheenkokoajan ja hakijan yhteinen lapsi on syntynyt 15.6.2011. He ovat avioituneet joulukuussa 2011. Perheeltä edellytetään noin 2 430 euron suuruista toimeentulotasoa oleskeluluvan myöntämiseksi. Hallinto-oikeudelle on esitetty Tampereen kaupungin ulkomaalaistoimiston selvitys perheen tuloista ja etuuksista siinä tilanteessa, että hakija voisi jäädä Suomeen. Lisäksi heillä on oikeus kotoutumistukeen, jolloin toimeentulotukea ei tarvittaisi ainakaan aiemmassa laajuudessa. Perheen etuudet riittäisivät siten asetetun toimeentulotason saavuttamiseen, koska kustannuksia korvaavat sosiaaliturvaetuudet vähentävät vaadittavan toimeentulon määrää. Mikäli toimeentulotaso ei aivan täyty, tulee kuitenkin huomioida ulkomaalaislain 39 §:n 1 momentin mukaisesti lapsen etu, jolloin tulee päätyä hakijamyönteiseen tulkintaan. Kun vielä huomioidaan ulkomaalaislain 66 a ja 6 §:n harkintaohjeet, tulee hakijalle myöntää oleskelulupa. Luvan epäämistä voidaan myös perheen tilanne kokonaisuutena arvioiden pitää ulkomaalaislain 49 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetulla tavalla kohtuuttomana. Ulkomaalaislain 49 §:n 1 momentin kohtuuttomuusarvioinnissa ja 39 §:n 1 momentin soveltuvuudessa on otettava erityisesti huomioon perheen 15.6.2011 syntynyt C-poika. Hänellä on todettu heti syntymän jälkeen Prune Belly -oireyhtymä ja hydronefroosi sekä myöhemmin hydrokefalus. Myöhemmin on lisäksi ilmennyt myös muita hoitoa vaatineita terveysongelmia. Perheessä asuu myös perheenkokoajan 18.4.2010 syntynyt lapsi. C on varsin vaikeasti sairas ja hänen perushoitonsa on paljon normaalin lapsen hoitoa tarkempaa ja raskaampaa. Lisäksi usein toistuvat lääkäri- ja fysioterapiakäynnit kuormittavat perheen arkea aivan konkreettisesti. Lapsi sairastelee lähes viikoittain siten, että on käytävä lääkärissä. Nämä käynnit olisivat yksinhuoltajalle aivan mahdottomia, koska niille olisi otettava mukaan myös toinen lapsi. C on säännöllisesti kerran kuukaudessa parin yön yli TAYS:ssa kontrolleissa, jolloin myös toisen vanhemman pitää pystyä olemaan mukana. Hallinto-oikeudelle toimitetuista C:n sairauskertomuksista Tampereen yliopistollisesta sairaalasta selviää ongelmien moninaisuus. Vastaavassa tilanteessa elävän suomalaisenkin perheen elämä olisi erittäin haastavaa. Hakijan perheelle tilanne on vielä enemmän haasteellinen, koska perhe ei osaa suomen kieltä ja kaikkeen tarvitaan tulkin apua. Lapsen sairaudet aiheuttavat vanhemmille paljon henkistä painetta. Molempien lasten ja perheenkokoajan edun mukaista on se, että taakkaa on jakamassa myös toinen vanhempi. Tämä vähentää myös tarvetta monien yhteiskunnan taholta tarjottavien palvelujen käyttöön. Tosiasia on myös se, että perheeseen on kesällä syntymässä toinen yhteinen lapsi. Sekä hakija että perheenkokoaja ovat kotoisin Somaliasta, jonne he eivät voi turvallisuussyistä palata viettämään perhe-elämää. Italia on perheenkokoajalle täysin vieras valtio ja kulttuuri. Puolisoille on ehtinyt muodostua Suomeen siteitä, ja lapset ovat syntyneet täällä. C saa Suomessa hoitoa moninaisiin sairauksiinsa. Hakijalle ei ole ehtinyt muodostua noin kahden vuoden oleskelun aikana mitään siteitä Italiaan, missä hän on asunut vastaanottokeskuksessa. Suomi on aviopuolisoille ainoa mahdollinen valtio, jossa heillä on mahdollisuuksia viettää perhe-elämää. Maahanmuuttovirasto on antanut lausunnon. Väestötietojärjestelmän mukaan perheeseen on 13.7.2013 syntynyt kolmas lapsi, ja perheeltä vaadittava toimeentulotaso olisi siten noin 2 880 euroa. Hakija ja perheenkokoaja ovat perustaneet perheen tilanteessa, jossa he eivät ole voineet luottaa perhe-elämän viettämisen mahdollisuuksiin Suomessa. Se seikka, että hakija on oleskellut Suomessa yhdessä perheenkokoajan ja heille syntyneiden lasten kanssa, ei voi merkitä sitä, että toimeentuloedellytyksestä olisi poikettava. Hakija on jättänyt oleskelulupahakemuksensa vireille Suomessa ja jäänyt odottamaan päätöstä, vaikka ulkomaalaislain 62 §:n mukaan oleskelulupa tulisi ensisijaisesti hakea ulkomailla. Maahanmuuttovirasto on harkinnassaan kiinnittänyt huomiota myös siihen, että pääsäännön mukaisesti oleskelulupaa ulkomailla hakevat ulkomaalaiset eivät saisi olla huonommassa asemassa kuin tarkoitushakuisesti Suomeen tulevat ja maahan ilman oleskelulupaa jäävät ulkomaalaiset. Myöskään lapsen edun ei tässä tapauksessa voida katsoa vaativan toimeentuloedellytyksestä poikkeamista. Hakijan ja perheenkokoajan lapset voivat nuoren ikänsä puolesta sopeutua sinne, minne heidän vanhempansa tai toinen heistä asettuu asumaan. Lapsen edun ei voida katsoa vaativan perheenyhdistämistä juuri siinä valtiossa, missä lapsi on syntynyt ja missä hänen äitinsä tällä hetkellä asuu. Valittajat ovat antaneet vastaselityksen. Oleskelulupaharkinnassa on korostettava kokonaisharkintaa, jossa erityispaino tulee antaa lapsen edulle huomioiden sairauden koko perheelle aiheuttama lisärasitus. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii valituksen. Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset kumotaan asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi. Perustelut 1. Kysymyksenasettelu Hakija on solminut avioliiton Suomesta toissijaisen suojelun tarpeen perusteella oleskeluluvan saaneen perheenkokoajan kanssa vasta perheenkokoajan Suomeen saapumisen jälkeen. Hakijan oleskeluluvan myöntämisen edellytyksenä on siten 1.8.2010 voimaan tulleen muutetun ulkomaalaislain 114 §:n 4 momentin ja 39 §:n 1 momentin mukaisesti se, että hakijan toimeentulo Suomessa on turvattu ulkomaalaislain 39 §:n 2 momentissa tarkemmin säädetyllä tavalla. Lisäksi oleskeluluvan myöntäminen edellyttää, että oleskeluluvan epääminen Suomesta käsin haettuna on ilmeisen kohtuutonta. Hakijan ja perheenkokoajan toimeentulo Suomessa perustuu hallinto-oikeuden päätöksessä todetulla tavalla yhteiskunnan perheelle maksamiin etuuksiin ja tukiin, eikä hakijan toimeentulo ole ulkomaalaislaissa tarkoitetulla tavalla ansiotyöstä tai vastaavalla tavalla saaduilla tuloilla turvattu. Asiassa on siten arvioitavana, onko tässä yksittäisessä tapauksessa ulkomaalaislain 39 §:n 1 momentissa tarkoitettuja poikkeuksellisen painavia syitä poiketa toimeentuloedellytyksestä tai vaatiko lapsen etu sitä. 2. Sovellettavat säännökset 2.1 Ulkomaalaislain oleskelulupaa koskevat säännökset esitöineen Ulkomaalaislain 39 §:n 1 momentin mukaan oleskeluluvan myöntäminen edellyttää, että ulkomaalaisen toimeentulo on turvattu, jollei tässä laissa toisin säädetä. Toimeentuloedellytyksestä voidaan yksittäisessä tapauksessa poiketa, jos siihen on poikkeuksellisen painava syy tai lapsen etu sitä vaatii. Toimeentuloedellytystä ei sovelleta myönnettäessä oleskelulupa 6 luvun perusteella, jollei 114 §:n 4 momentista muuta johdu. (11.6.2010/549) Ulkomaalaislain 37 §:n 1 momentin mukaan perheenjäseneksi katsotaan Suomessa asuvan henkilön aviopuoliso sekä alle 18-vuotias naimaton lapsi, jonka huoltaja on Suomessa asuva henkilö tai tämän aviopuoliso. Jos Suomessa asuva henkilö on alaikäinen lapsi, perheenjäsen on hänen huoltajansa. Ulkomaalaislain 49 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan ilman oleskelulupaa maahan saapuneelle ulkomaalaiselle myönnetään tilapäinen tai jatkuva oleskelulupa Suomessa, jos edellytykset tällaisen oleskeluluvan myöntämiseksi ulkomailla ovat olemassa ja oleskeluluvan epääminen olisi ilmeisen kohtuutonta. Ulkomaalaislain 66 a §:n mukaan kun oleskelulupaa on haettu perhesiteen perusteella, luvan myöntämättä jättämistä harkittaessa on otettava huomioon ulkomaalaisen perhesiteiden luonne ja kiinteys, hänen maassa oleskelunsa pituus sekä hänen perheeseen liittyvät, kulttuuriset ja sosiaaliset siteensä kotimaahan. Sama koskee harkintaa päätettäessä perhesiteen perusteella myönnetyn oleskeluluvan peruuttamisesta taikka perheenkokoajan tai hänen perheenjäsenensä maastapoistamisesta. Ulkomaalaislain 114 §:n 1 momentin mukaan pakolaisen, toissijaisen suojelun tai humanitaarisen suojelun perusteella oleskeluluvan saaneen taikka tilapäistä suojelua saaneen ulkomaalaisen perheenjäsenelle myönnetään oleskelulupa perhesiteen perusteella, jos: 1) perheenkokoaja asuu Suomessa tai hänelle on myönnetty oleskelulupa Suomeen muuttoa varten; ja 2) hakijan ei katsota vaarantavan yleistä järjestystä, turvallisuutta tai kansanterveyttä. Saman pykälän 4 momentin mukaan tässä pykälässä tarkoitetun oleskeluluvan myöntäminen ei edellytä, että ulkomaalaisen toimeentulo on turvattu, jos perhe on muodostettu ennen perheenkokoajan Suomeen tuloa. (11.6.2010/549) Hallituksen esityksessä ulkomaalaislaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 28/2003

1. vp)on ulkomaalaislain 39 §:n 1 momentin yksityiskohtaisissa perusteluissa todettu muun ohella seuraavaa: "Keskeistä on se, että yhteiskunta ei vastaisi ulkomaalaisen oleskelusta aiheutuvista kustannuksista, vaan kustannukset hoitaisi oleskeluluvan saaja itse, hänen perheenjäsenensä, sukulaisensa tai muu taho. Pykälän 1 momentin mukaan lähtökohtana olisi, että oleskeluluvan myöntäminen edellyttäisi turvattua toimeentuloa, jollei tässä laissa toisin säädettäisi. (---) Momentin mukaan olisi kuitenkin mahdollisuus yksittäistapauksessa poiketa toimeentuloedellytyksestä, jos siihen olisi poikkeuksellisen painava syy. Tällainen tilanne voisi tulla kyseeseen esimerkiksi silloin, kun Suomeen yksin tulleen alaikäisen lapsen etu sitä vaatii, kun hänen vanhempansa hakevat oleskelulupaa Suomeen perhesiteen perusteella. Kansainvälisen suojelun tarpeessa oleva lapsi sen sijaan voisi saada vanhempansa Suomeen ilman toimeentuloedellytystä. Samoin oleskelulupa voitaisiin turvattua toimeentuloa edellyttämättä myöntää, kun kyse on oleskeluluvan myöntämisestä yksilöllisestä inhimillisestä syystä oleskeluluvan 52 §:n perusteella saaneen ulkomaalaisen perheenjäsenelle perhesiteen perusteella, eikä voida kohtuudella edellyttää perheenkokoajan muuttavan kotimaahansa, vaikka hän sinne voisi periaatteessa muuttaa ilman vaaraa." Esityksestä antamassaan mietinnössä eduskunnan hallintovaliokunta (HaVM 4/2004
2. vp)esitti lakiehdotuksen hyväksymistä lain 39 §:n 1 momentin osalta muutetussa muodossa, jossa poikkeuksellisen painavan syyn ohella toimeentuloedellytyksestä poikkeaminen olisi mahdollista, jos lapsen etu sitä vaatii. Tässä muodossa laki myös saatettiin voimaan. Valiokunta perusteli kantaansa seuraavasti: "Suomen ja Euroopan unionin lainsäädännön keskeisiä perusteita oleskelulupien myöntämisessä on se, että ulkomaalaisen toimeentulo on turvattu. Tällä halutaan välttää henkilön joutuminen pian maahantulon jälkeen sosiaalihuoltojärjestelmän piiriin. Toimeentuloedellytys ei ole ehdoton, vaan siihen on lukuisia poikkeuksia (47 §:n 1 momentin 1 kohta, 48, 50, 51, 52 ja 54 § sekä 6 luvun kansainvälistä suojelua koskevat säännökset). Esimerkiksi kansainvälisen suojelun perusteella luvan saaneelta tai Suomen kansalaisen perheenjäseneltä ei edellytetä turvattua toimeentuloa. Lisäksi on otettava huomioon, että hallituksen esityksen mukaan kustannuksia korvaavia sosiaaliturvaetuuksia olisi mahdollista nauttia ilman, että se vaikuttaisi lupaharkintaan. Toimeentulovaatimus on pidettävä lähtökohtana myös vastaisuudessa. Tilapäinen turvautuminen toimeentulotukeen ei kuitenkaan ole jatkoluvan myöntämisen este. Hallituksen esityksen 39 §:n 1 momentissa on lähdetty siitä, että toimeentulovaatimuksesta luopuminen yksittäisessä tapauksessa edellyttää poikkeuksellisen painavaa syytä. Perustelujen mukaan poikkeuksellisen painava syy voi olla yksin tulleen alaikäisen lapsen etu silloin, kun hänen vanhempansa hakevat oleskelulupaa perhesiteen perusteella. Hallintovaliokunta ehdottaa perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten lapsen etuun perustuvan poikkeuksen kirjaamista lakitekstiin yleisemminkin kuin vain yksin tulleita alaikäisiä tarkoittaen." Hallituksen esityksessä ulkomaalaislain muuttamiseksi (HE 240/2009
3. vp)on yleisperusteluissa ( kohta 3. Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset alakohta 2. Perheenyhdistäminen) todettu muun ohessa seuraavaa: "Toimeentulon edellyttäminen tapauksissa, joissa kansainvälistä tai tilapäistä suojelua saaneen perhe on muodostettu vasta maahantulon jälkeen, on yleinen käytäntö muissa EU:n jäsenmaissa ja toisi siten Suomen lainsäädännön lähemmäksi muiden Euroopan maiden lainsäädäntöjä. Kansainvälistä suojelua saaneiden tai tilapäistä suojelua saaneiden perheenyhdistäminen ei edelleenkään edellyttäisi riittävää toimeentuloa, jos perhe on perustettu ennen perheenkokoajan Suomeen tuloa. Perheenyhdistäminen olisi mahdollista myös silloin, kun perhe on perustettu vasta Suomeen tulon jälkeen, mutta tällöin oleskeluluvan myöntäminen perheenjäsenelle edellyttäisi riittävää toimentuloa." Edelleen samassa esityksessä on 114 §:n 4 momentin yksityiskohtaisissa perusteluissa todettu muun ohella seuraavaa: "Voimassa olevan 114 §:n 4 momentin mukaan oleskeluluvan myöntäminen perhesiteen perusteella kansainvälistä suojelua saaneen perheenjäsenelle ei edellytä, että hakijan toimeentulo on turvattu. Ulkomaalaislaissa ei ole eroteltu sitä, onko hakijan täytynyt olla perheenkokoajan perheenjäsen jo ennen Suomeen tuloa. Kyseistä momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että toimeentuloedellytystä sovellettaisiin perheenkokoajan Suomeen tulon jälkeen muodostettuihin perheisiin. Jos perhe olisi muodostettu ennen perheenkokoajan Suomen tuloa, tilanne pysyisi nykyisenä eli perheen yhdistämisen edellytyksenä ei olisi turvattua toimeentuloa. Käytännössä suurin osa perheistä on muodostettu jo ennen maahantuloa. Toimeentuloedellytys tulisi sovellettavaksi esimerkiksi silloin, kun kolmannen maan kansalaisesta tulee perheenjäsen avioitumisen kautta vasta sen jälkeen kun perheenkokoaja on tullut Suomeen." 2.2. Lapsen etuun ja perhe-elämän suojaan liittyvät oikeusohjeet Lapsen oikeuksia koskee Yhdistyneiden kansakuntien (YK) yleissopimus lapsen oikeuksista. Sen 3 artiklan 1 kohdan mukaan kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Sopimuksen 7 artiklan 1 kohdan mukaan lapsella on, mikäli mahdollista, oikeus tuntea vanhempansa ja olla heidän hoidettavanaan. Edelleen 10 artiklan mukaan lapsen ja hänen vanhempiensa hakemukset, jotka koskevat muun muassa sopimusvaltioon saapumista perheen jälleenyhdistämiseksi, on käsiteltävä myönteisesti, humaanisti ja kiireellisesti. YK:n pakolaisasiain päävaltuutetun toimesta on toukokuussa 2008 julkaistu lapsen edun määrittämistä koskevat suuntaviivat (UNHCR Guidelines on Determining the Best Interest of the Child). Niiden kohdassa 1.1 todetaan, että käsite lapsen etu kuvaa laajasti lapsen hyvinvointia. Tällainen hyvinvointi määritetään monien yksilöllisten olosuhteiden perusteella, kuten ikä, kehitystaso, vanhempien läsnäolo tai sen puuttuminen, lapsen elinympäristö ja kokemukset. Lapsen oikeuksien sopimus ei tarjoa täsmällistä määritelmää eikä nimenomaisesti luettele lapsen etuun kuuluvia tekijöitä. Sopimuksen mukaan tiettyjen toimien kohdalla lapsen etu on ratkaiseva. Tällainen toimi on muun ohessa sopimuksen 9 artiklassa tarkoitettu lapsen erottaminen vanhemmistaan näiden tahdon vastaisesti. Muissa lapsiin vaikuttavissa toimissa lapsen etu on ensisijainen, mutta ei ainoa harkintaperuste. Ulkomaalaislain 6 §:n 1 momentin mukaan mainitun lain nojalla tapahtuvassa päätöksenteossa, joka koskee kahdeksaatoista vuotta nuorempaa lasta, on erityistä huomiota kiinnitettävä lapsen etuun sekä hänen kehitykseensä ja terveyteensä liittyviin seikkoihin. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta. Viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi silloin kun laki sen sallii ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen ja rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi. 3. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tuomiossaan 31.1.2006 Rodriguez da Silva ja Hoogkamer v. Alankomaat kuvannut perhe-elämän suojaa koskevaa oikeuskäytäntöään ja todennut, että valtion positiivisten ja negatiivisten velvollisuuksien kohdalla tulee löytää oikeudenmukainen tasapaino yksilön ja yhteiskunnan kilpailevien intressien välillä. Valtiolla on kuitenkin tietty harkintamarginaali. Ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan velvoitteet eivät aseta valtiolle yleistä velvollisuutta noudattaa maahanmuuttajan valintaa asuinmaasta eikä velvollisuutta hyväksyä perheenyhdistämistä alueellaan. Kuitenkin perhe-elämän ja maahanmuuton yhteydessä valtion velvollisuus sallia maassa asuvan henkilön sukulaisten maahanpääsy vaihtelee riippuen kysymyksessä olevien henkilöiden erityisistä olosuhteista ja yleisestä intressistä. Huomioon otettavia seikkoja ovat se, missä määrin perhe-elämä on tosiasiassa rikkoutunut, siteiden voimakkuus asianomaiseen valtioon, onko perheen asumiselle jonkun perheenjäsenen alkuperämaassa ylitsepääsemättömiä esteitä ja onko maahanmuuttoon liittyviä määräyksiä rikottu tai onko muita julkiseen järjestykseen liittyviä seikkoja, jotka estäisivät maahanpääsyn. Tärkeä näkökulma on myös se, onko perhe-elämä perustettu aikana, jolloin asianomaiset ovat olleet tietoisia, että jonkun heistä asema maahanmuuttajana on sellainen, että perhe-elämän jatkuvuus isäntämaassa on alusta alkaen epävarmaa. Jos näin on, ulkomaalaisen perheenjäsenen maastapoistaminen saattaa vain erittäin poikkeuksellisissa olosuhteissa merkitä 8 artiklan velvoitteiden rikkomista. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on viitannut edellä kuvattuun oikeuskäytäntöönsä myös tuomiossa 26.4.2007 Konstatinov v. Alankomaat sekä tuomiossa 31.7.2008 Darren Omoregia ym. v. Norja. Ensin mainitussa tapauksessa ihmisoikeustuomioistuin lausui, että periaatteessa se ei pidä kohtuuttomana vaatimusta, että maahan sijoittuneen ulkomaalaisen on osoitettava riittävän itsenäiset ja pysyvät tulot, joiden avulla hän voi huolehtia perheenyhdistämisessä tarkoitetun perheenjäsenen perustoimeentulosta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on lisäksi muun muassa päätöksessään 6.7.2006 Priya v. Tanska todennut, ettei siitä, että sopimusvaltio suvaitsi ulkomaalaisen läsnäolon tämän odottaessa päätöstä oleskelulupahakemukseensa tai siitä tekemiin valituksiinsa sekä tänä aikana hänellä olleesta mahdollisuudesta osallistua isäntämaan yhteiskuntaelämään ja perustaa suhteita sekä perhe siellä johtunut, että sopimusvaltion viranomaisilla olisi 8 artiklan nojalla velvollisuus sallia asianomaisen muukalaisen maahan asettuminen. Määräyksiä rikkoneet henkilöt eivät voineet odottaa, että he saisivat tosiasiallisen oleskelun johdosta luvan oleskelulleen. 4. Asiassa saatu selvitys Perheenkokoaja on saapunut Suomeen 23.11.2009 ja hakenut kansainvälistä suojelua. Hänelle on syntynyt Suomessa 18.4.2010 lapsi, jonka isä on perheenkokoajan kertoman mukaan hänen ensimmäinen aviomiehensä. Perheenkokoaja on turvapaikkapuhuttelussa kertonut, että katsoo eronneensa ensimmäisestä miehestään. Maahanmuuttovirasto on 16.2.2011 myöntänyt perheenkokoajalle ja tämän alaikäiselle lapselle jatkuvan oleskeluluvan toissijaisen suojelun perusteella neljäksi vuodeksi. Hakija on saapunut Suomeen vuonna 2009 ja hakenut täältä turvapaikkaa 3.9.2010. Hänet on käännytetty vastuumäärittämisasetuksen perusteella Italiaan 12.1.2011, josta hän oli hakenut turvapaikkaa jo 10.12.2008. Hakija on hakenut turvapaikkaa myös Ruotsista 6.8.2009. Hakijalle on myönnetty Italiassa suojeluperusteinen oleskelulupa (protezione sussidiaria) ajalle 28.6.2010 - 29.1.2012. Hakija on palannut Suomeen 17.2.2011 ja hakenut uudelleen turvapaikkaa. Hänet on käännytetty toistamiseen Italiaan 19.4.2011. Hakija on palannut maahan lokakuussa 2011. Hakija on kertonut olleensa kolmesti avioliitossa Somaliassa asuessaan ja hänellä on näistä avioliitoista yhteensä seitsemän Somaliassa asuvaa lasta. Hakija ja perheenkokoaja ovat kertoneet tutustuneensa vastaanottokeskuksessa syyskuussa 2010. Heille on syntynyt yhteinen lapsi 15.6.2011. Yhdessä he ovat asuneet lokakuusta 2011 lähtien ja avioituneet maistraatissa 12.12.2011. Perheeseen on 13.7.2013 syntynyt kolmas lapsi. Hakija on häntä 10.5.2012 kuultaessa kertonut perheenkokoajan olevan luku- ja kirjoitustaidoton. Yliopistollisen keskussairaalan lastenneurologian erikoislääkäri D:n 10.9.2013 päiväämästä lausunnosta ilmenee, että perheenkokoajan ja hakijan ensimmäisellä yhteisellä lapsella C:llä (s. 2011) on jo sikiöaikana todettu vaikea-asteinen munuaisten toimintaongelma ja sen aiheuttama munuaisten laajentuma, jonka seurauksena lapsen vatsanpeitteissä on kehityshäiriö (ns. Prune Belly -oireyhtymä). Tämä on aiheuttanut lapselle pitkäkestoisen sairaalahoidon vauvaiällä. Hänen hoitonsa edellyttää jatkuvia lastenmunuaislääkärin seurantoja, joiden johdosta perheelle tulee paljon sairaalakäyntejä. Lisäksi lapsella on vauvaiällä todettu aivonestekierron häiriö ja tämän vuoksi hänelle on asetettu keskushermostostuntti, jonka toiminnan seuraaminen edellyttää valppautta ja toisinaan käyntejä päivystyspoliklinikalla, mikäli herää epäily stuntin toimintahäiriöstä. Kaikista näistä ongelmista johtuen lapsen kehitys ei ole ikätasoista ja sen tueksi lapsi käy paljon sairaalassa. Äiti on tällä hetkellä yksin kolmen alle kouluikäisen lapsen kanssa Suomessa ja keskimmäisen lapsen sairauksien hoito on aika vaikeaa yksin. Äiti ei ole päässyt ymmärrettävistä syistä myöskään suomen kielen opintoihin ja asioiden hoitaminen kielitaidottomana on todella hankalaa. Lapsi tulee tarvitsemaan vielä pitkään terveydenhuollon palveluja, jotta varmistetaan hänelle mahdollisimman hyvä ja terveellinen kehitys myös jatkossa. 5. Oikeudellinen arviointi Toimeentuloedellytyksen tarkoituksena on osaltaan taata maan taloudellinen hyvinvointi siten, ettei maahan muuttavan ulkomaalaisen oleskelu aiheuta kohtuutonta rasitusta maan julkiselle taloudelle. Toimeentuloedellytys on ulkomaalaislain selkeä pääsääntö, jonka asettamiselle Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on edellä selostetussa oikeuskäytännössään katsonut olevan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 2 kappaleessa edellytetty hyväksyttävä tarkoitus. Toimeentuloedellytyksestä poikkeaminen on mahdollista vain laissa erikseen säädetyin perustein silloin kun yksittäisen tapauksen olosuhteet sitä edellyttävät. Arvioitaessa hakijan ja hänen Suomessa olevan perheensä olosuhteita on erityistä huomiota kiinnitettävä siihen, että perhe-elämä on alkanut ajankohtana, jolloin edes perheenkokoajalle ei ollut myönnetty oleskelulupaa Suomeen. Hakija on lisäksi käännytetty takaisin Italiaan kahdesti, mistä hän on palannut Suomeen perheenkokoajan luokse hakematta oleskelulupaa etukäteen ulkomailta käsin. Hakijalle ja perheenkokoajalle ei ole heidän perhe-elämänsä perustamisajankohta huomioon ottaen muodostunut ehdotonta oikeutta jatkaa perhe-elämää itse valitsemassaan asuinmaassa eli Suomessa. Ulkomaalaislain 114 §:n 4 momenttiin tehdyllä lainmuutoksella on nimenomaisesti asetettu toimeentuloedellytys muun muassa kansainvälistä suojelua saaneen perheenkokoajan perheenjäsenille silloin, kun perhe on perustettu vasta maahantulon jälkeen. Tästä syystä toimeentuloedellytyksestä poikkeamista harkittaessa ei ole annettava ratkaisevaa painoarvoa sille, että yhteisen perhe-elämän viettämiselle puolisoiden kotimaassa Somaliassa on todennäköisesti olemassa vaikeuksia. Puolisoiden on mahdollista viettää perhe-elämää yhdessä joko Suomessa taikka Italiassa siinä tapauksessa, että he kykenevät turvaamaan toimeentulonsa. Asiaa on tarkasteltava myös hakijan ja perheenkokoajan lasten kannalta eli asiassa on arvioitava, vaatiiko heidän etunsa poikkeamista toimeentuloedellytyksestä. Puolisoille on syntynyt Suomessa yhteensä kolme lasta. Toimeentuloedellytyksestä poikkeaminen lapsen edun perusteella poikkeuksetta tilanteissa, joissa puolisot ovat perustaneet perheen Suomessa tietoisina siitä, että heidän tai ainakin toisen heistä oleskelun jatkaminen maassa on epävarmaa, johtaisi ulkomaalaislain 39 §:stä ja 114 §:n 4 momentista ilmenevän pääsäännön vastaiseen tilanteeseen. Korkein hallinto-oikeus arvioi tästä syystä, että yksinomaan yhteiselämän katkeamisen mahdollisuus hakijana olevan vanhemman kanssa ei edellytä toimeen­tuloedellytyksestä poikkeamista ulkomaalaislain 39 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla lapsen edun vuoksi. Toimeentuloedellytyksestä poikkeaminen lapsen edun perusteella edellyttää myös muita yksilöllisiä lapsen etuun konkreettisesti vaikuttavia seikkoja tai olosuhteita. Tässä tapauksessa on erityisesti kiinnitettävä huomiota 15.6.2011 syntyneen C:n yksilöllisiin olosuhteisiin. C:llä on useita sairauksia, joihin hän tarvitsee säännöllistä hoitoa. C:tä on saadun selvityksen perusteella hoidettu Suomessa syntymästään saakka, ja hän on täällä jatkuvan sairaanhoidollisen seurannan piirissä. Perheen olosuhteista saatu selvitys huomioon ottaen ei ole olemassa takeita siitä, että C:n vanhemmat kykenisivät hankkimaan C:n tarvitsemaa hoitoa muualla kuin Suomessa. Tästä syystä perheen tulisi voida lapsen edun vuoksi asua jatkossakin Suomessa. C:n hoito vaatii perheenkokoajalta paljon voimavaroja, kun otetaan erityisesti huomioon se, että perheenkokoajalla on C:n lisäksi kaksi muuta alle kouluikäistä lasta huollettavanaan. Näissä poikkeuksellisissa olosuhteissa korkein hallinto-oikeus katsoo, että painavat lapsen etuun liittyvät syyt edellyttävät hakijan osallistumista kiinteästi perheen elämään Suomessa. Lapsen etu edellyttää siten ulkomaalaislain 39 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla toimeentuloedellytyksestä poikkeamista. Edellä mainituin perustein oleskeluluvan myöntämättä jättäminen Suomesta käsin haettuna olisi ulkomaalaislain 49 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetulla tavalla ilmeisen kohtuutonta. Näistä syistä Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätökset on kumottava ja asia on palautettava Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi. Asian ovat ratkaisseet Irma Telivuo, Alice Guimaraes-Purokoski, Tuomas Lehtonen, Outi Suviranta ja Janne Aer. Asian esittelijä Elina Ranz.