KHO/2015/18

2015 false KHO:2015:18 Maahanmuuttovirasto oli lakkauttanut Suomeen alaikäisenä kiintiöpakolaisena saapuneen Afganistanin kansalaisen A:n pakolaisaseman, hylännyt tämän jatko-oleskelulupaa koskevan hakemuksen sekä määrännyt tämän rikoksiin syyllistymisen perusteella karkotettavaksi kotimaahansa ja viiden vuoden maahantulokieltoon. A:n pakolaisasema oli perustunut hänen äitinsä haavoittuvaan asemaan yksinhuoltajana ja A oli nyt täysi-ikäinen. Korkein hallinto-oikeus totesi, että A:n henkilökohtaisissa olosuhteissa oli Afganistanista lähdön ja pakolaiseksi hyväksymisen jälkeen tapahtunut huomattavia muutoksia, jotka antoivat aiheen olettaa hänen kykenevän kohtuullisesti elämään kotimaassaan. Lisäksi A:n kotiseudun turvallisuustilanteessa oli tapahtunut muutos, eikä hänellä ollut etnisen taustansa perusteella aihetta pelätä epäinhimillisen kohtelun uhkaa kotimaassaan. A ei siten ilmeisesti enää ollut suojelun tarpeessa, koska olosuhteet, joiden perusteella hänelle myönnettiin pakolaisasema, olivat lakanneet olemasta. Olosuhteiden muutos oli merkittävä ja pysyvä. Pakolaisasema voitiin siten ulkomaalaislain 107 §:n 1 momentin 5 kohdan nojalla lakkauttaa. Asiassa lisäksi ei katsottu olevan ulkomaalaislain 54 §:n 6 momentissa tarkoitettuja perusteita oleskeluluvan myöntämiselle perhesiteen perusteella, ja oleskeluluvan myöntämistä vastaan oli ulkomaalaislain 36 §:n 1 momentissa tarkoitettu peruste, koska A oli syyllistynyt rikoksiin. A:n voitiin rikostensa perusteella katsoa vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta, ja hänen karkottamisensa puolesta olevat seikat olivat sitä vastaan olevia seikkoja painavammat. Hänet voitiin siten ulkomaalaislain 149 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla määrätä karkotettavaksi kotimaahansa sekä ulkomaalaislain 150 §:n 1 momentin nojalla maahantulokieltoon viideksi vuodeksi. Ulkomaalaislaki 107 § 1 momentti 5 kohta, 54 § 1, 2 ja 6 momentti, 36 § 1 momentti, 149 § 1 momentti 2 kohta, 150 § 1 momentti ja 146 § 1 momentti Pakolaisten oikeusasemaa koskeva yleissopimus 1 artikla C kohta 5 alakohta Euroopan unionin neuvoston direktiivi 2004/83/EY 11 artikla 1 kohta e alakohta ja 16 artikla 1 kohta Päätös, josta valitetaan Helsingin hallinto-oikeus 7.10.2013 nro 13/1152/3 Asian aikaisempi käsittely Maahanmuuttovirasto on 11.1.2013 lakkauttanut Afganistanin kansalaisen A:n pakolaisaseman ja hylännyt tämän jatko-oleskelulupaa koskevan hakemuksen. Lisäksi Maahanmuuttovirasto on määrännyt A:n karkotettavaksi kotimaahansa Afganistaniin ja määrännyt tämän viiden vuoden maahantulokieltoon. Maahanmuuttovirasto on selostanut soveltamansa säännökset ja perustellut päätöstään seuraavasti: Pakolaisaseman lakkauttaminen A on äitinsä ja kuuden sisaruksensa kanssa saanut pakolaisstatuksen kiintiövalinnan perusteella vuonna 2004. Hänen isänsä kuoli Afganistanissa sairauskohtaukseen vuonna 1997. Seuraavana vuona hän muutti äitinsä ja sisarustensa kanssa Iraniin. Kotimaasta lähdön syynä on ollut hazarojen ja yksinhuoltajanaisten huono turvallisuustilanne A:n kotiseudulla Bamiyanissa Talebanin valtakauden aikana. UNHCR tunnusti A:n perheen vuonna 2004 pakolaisiksi Iranissa. Perusteena oli perheen haavoittuva asema perustuen A:n äidin asemaan yksinhuoltajana ja ilman miespuolista suojelijaa olevana naisena. A:n kertoman perusteella häntä huolestuttaa eniten Afganistanin vaarallisuus, sillä siellä on sota. Hän on kuullut, että talebanit vihaavat hazaroita. Hän on myös kuullut, että Afganistanissa katsotaan pahalla ulkomailla käyneitä afgaaneja. Heitä kutsutaan maanpettureiksi ja karkureiksi. Hän pelkää myös saavansa seurauksia Suomessa tekemistään rikoksista, jos hän palaa Afganistaniin. Taleban hallitsi suurinta osaa Afganistania vuodesta 1996 vuoteen 2001, jolloin Yhdysvaltojen ilmapommitukset ja Pohjoinen liitto syrjäytti sen vallasta. Hazarat ovat yksi Afganistanin tunnustetuista vähemmistöistä ja he ovat saaneet täydet kansalaisoikeudet. Sunnit ovat syrjineet shiiaväestöä kautta Afganistanin historian, mutta viime aikoina shiiojen osuus hallituksessa on noussut ja syrjintää esiintynyt vähemmän (USDS 27.10.2009). Hazaroiden syrjintä johtuu pinttyneestä muiden kansallisuuksien ylimielisestä rasismista (rotuperustein) ja uskonnollisista ennakkoluuloista (shiialaisia kohtaan), mutta paikalliset joukkoväkivaltaisuudet johtuvat yleensä maanomistusriidoista, joissa kansallisuus on vasta toissijainen vaikutin. " UNHCR Eligibility Guidelines for Assessing the International Protection Needs of Asylum-seekers from Afghanistan " (17.12.2010) toteaa Afganistanissa esiintyvän hazaroiden "jonkinasteista syrjintää" (s. 31), mutta viittaa vakavampiin uhkiin ainoastaan hallitusta vastaan kapinoivien Talibanin ja muiden terroristiryhmien taholta. Maan pohjoisosasta ei ole raportoitu kansallisuuteen perustuvista välikohtauksista hazaroiden ja muiden välillä. Hazarat ovat yleisesti vankasti nykyhallinnon takana ja edustettuina kaikilla aloilla korkeimmissakin asemissa. Tällä hetkellä hazarashiiat osallistuvat täysin julkiseen elämään ja heillä on edustajia parlamentissa sekä Karzain hallinnossa. Myös Afganistanin toinen varapresidentti Abdul Karim Khalili kuuluu shiia-hazaroihin ja afganistanilaisen ihmisoikeuskomission johtaja Sima Samar on hazara. Huomattava osa Afganistanin kansalaisista on paluumuuttajia. Afgaanit ovat jo vuosikymmeniä olleet maailman suurin pakolaisryhmä, minkä seurauksena joka kolmas heistä on joutunut jossain elämänsä vaiheessa lähtemään kotiseudultaan (ICG 2009 s. 1). Valtaosa afgaanipakolaisista on viettänyt maanpaossa kymmeniä vuosia (AREU 2009 s. xi). Afganistan on sekä johtava pakolaisten lähtömaa että suurin paluumuuttajien vastaanottaja: Taleban-hallinnon kaatumista seurannutta muuttovirtaa on pidetty UNHCR:n historian mittavimpana paluuohjelmana, jonka aikana viiden miljoonan afgaanin arvioidaan palanneen kotimaahansa (IRIN 15.3.2009). Osa paikallisista pelkää kilpailua resursseista ja työpaikoista, ja suhtautuu ennakkoluuloisesti ulkomailta tulleisiin (AREU 2009 s. 41; ICG 2009 s. 10). Erityisesti naimattomat ja koulutetut naiset ovat alttiita kohtaamaan sosiaalista syrjintää, sillä he erottuvat selvästi muista jo käytökseltään ja ulkoasultaan, eikä heidän ole helppo mukautua konservatiivisen ympäristön odotuksiin. Varsinkin sellaisilla Iranissa ja Pakistanissa pitkiä aikoja oleskelleilla afgaaneilla, jotka eivät pakolaisuudessa ollessaan ole onnistuneet hankkimaan koulutusta tai ammattitaitoa, on riski jäädä palatessaan tyhjän päälle, kun taas länsimaista tulevilla yleensä on enemmän tukiverkoston puutetta kompensoivia taitoja ja varoja (ILO 2006 s. 70). Maanpetos on vakavimmillaan teloitukseen johtava rikos. Yleensä kyseisellä rikosnimikkeellä on tuomittu ja teloitettu Taleban-liikkeen iskuihin osallistuneita henkilöitä (Laki maan sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudesta 1.8.1987 § 1). Valtion langettamien kuolemantuomioiden täytäntöönpano on Afganistanissa harvinaista ja edellyttää aina presidentin henkilökohtaista hyväksyntää (Afganistanin perustuslaki 3.1.2004 § 7). Epävirallisesti teloitusten toimeenpano oli jäädytetty vuodesta 2004 vuoden 2007 teloituksiin sekä siitä vuoden 2012 teloituksiin. A on lähtenyt pois Afganistanista v. 1998 yhdessä äitinsä ja kuuden sisaruksensa kanssa. Tuolloin hänen kotimaassaan on ollut sotatila, ja hänen isänsä kuoltua sairauskohtaukseen hänen äitinsä on jäänyt yksinhuoltajaksi. A:ta ja hänen perhettään koskevissa UNHCR:n asiakirjoissa ei tuoda pakolaisaseman perusteissa esille perheeseen kohdistunutta uhkaa alkuperän, uskonnon, kansallisuuden tai poliittisen mielipiteen johdosta. Afganistanissa asumisen aikana A:lla ei kertomansa mukaan ole ollut ongelmia Afganistanin viranomaisten eikä minkään muun tahon kanssa. Hän ei ole myöskään kohdannut mitään ongelmia asioidessaan Afganistanin suurlähetystössä Iranissa. Ottaen huomioon esitetty näyttö kokonaisuutena ja edellä selostettu maatieto ei voida pitää näytettynä, että A olisi nykypäivän Afganistanissa vaarassa joutua viranomaisten taikka minkä tahansa muun tahon vainoamaksi taikka epäinhimillisen kohtelun kohteeksi hazara-taustan, uskonnon, ulkomailla asumisen tai maanpetturuuden perusteella. Huomioiden se, että rikokset oli tehty Suomessa eikä Afganistanissa sekä se, että A on jo kärsinyt rangaistuksen Suomessa, Maahanmuuttovirasto ei myöskään hyväksy hänen väitettään mahdollisesta joutumisestaan Afganistanin viranomaisten mielenkiinnon kohteeksi Suomessa tekemiensä rikosten vuoksi. Edellä selostetun perusteella A:lla ei siten ole perustellusti aihetta pelätä joutuvansa kotimaassaan vainotuksi ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Edellä esitetyin perustein asiassa ei siten ole esitetty merkittäviä perusteita uskoa, että A:ta uhkaisi kotimaassaan ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitettu kuolemanrangaistus tai teloitus, kidutus tai muu epäinhimillinen tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu. Afganistanin konfliktissa esiintyy laajaa alueellista ja ajallista vaihtelua. Konflikti on kuitenkin kiihtynyt ja lähteestä riippuen joko vuosi 2010 (ANSO) tai 2011 (UNAMA) oli siviileille vaarallisin sitten Taleban-hallinnon kaatumisen vuonna 2001. Vuoden 2011 sotilasoperaatiot ovat siirtyneet Kandaharista ja Helmandista muihin lääneihin, mutta valtaosa siviiliuhreista on tullut tienvarsipommien ja terrori-iskujen eikä perinteisen sissisodankäynnin oheisvahinkoina. Arviot Taleban-liikkeen toimintakyvystä vaihtelevat. Vuonna 2011 painotus siirtyi vähän voimaa vaativiin pommi-iskuihin, jotka tähtäsivät pikemminkin julkisuuteen kuin aluevaltauksiin. Toisaalta Talebanin oletetaan säästelevän voimiaan ja odottelevan kansainvälisten joukkojen vetäytymistä. Afganistanin turvallisimpiin alueisiin kuuluvat maan keskiosien hazara-alueet Bamiyanissa ja muualla Keski-Afganistanissa. Myös muut etnisesti yhdenmukaiset alueet, kuten tadzhikki-, uzbekki-, turkmeeni- ja kirgiisiasutukset, ovat rauhallisia. Tilanne Koillis-Afganistanissa on hyvä. (Bundesasylamt ja Landinfo 2010) UNHCR:n mukaan tilannetta Helmandissa, Kandaharissa, Kunarissa, Khostissa ja eräissä Ghaznin osissa voidaan luonnehtia yleisesti vallitsevaksi väkivallaksi (UNHCR 17.12.2010). Ghaznin hazara-enemmistöisissä piirikunnissa kuten Jaghurissa ei voida katsoa vallitsevan aseellista selkkausta. Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan suosituinta kulkuyhteyttä rauhallisille alueille ei keväällä 2011 voitu pitää turvallisena (KHO:2011:25). Maahanmuuttovirasto katsoo välikohtausten määrän, tyypin, intensiteetin ja niissä menehtyneiden siviilien määrän sekä kulkuyhteydet rauhallisille alueille huomioon ottaen, että siviiliväestön turvallisuustilanne Helmandissa, Kandaharissa, Kunarissa ja Khostissa ja osissa Ghaznia on huono. A on kotoisin Bamiyanista. Tämän maakunnan turvallisuustilanteesta saatavien tietojen mukaan hänellä ei ole sinne palatessaan mielivaltaisesta väkivallasta kansainvälisen tai maan sisäisen aseellisen selkkauksen yhteydessä johtuvaa vakavaa ja henkilökohtaista vaaraa (ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentin 3 kohta). UNHCR ei mainitse Bamiyanin maakuntaa niiden maakuntien joukossa, joissa siviilit voivat joutua vakavaan ja mielivaltaiseen vaaraan maakunnan yleisen tilanteen perusteella. Bamiyanin turvallisuustilanne ei ole heikentynyt ulkomaalaislain 88 a §:ssä tarkoitetuksi maan sisäiseksi selkkaukseksi. Maahanmuuttovirasto katsoo, ettei Bamiyanin turvallisuustilanne estä A:n palaamista alueelle ulkomaalaislain 88 a §:ssä tarkoitetulla tavalla, joten hän ei ole humanitaarisen suojelun tarpeessa. Edellä selostetun perusteella sekä A:n henkilökohtaiset että hänen kotimaansa olosuhteet ovat muuttuneet siinä määrin olennaisesti siitä, mitä ne ovat olleet hänen tullessaan pakolaiseksi, että hän ei ole enää turvapaikan tai muunkaan kansainvälisen suojelun tarpeessa suhteessa kotimaahansa. Maahanmuuttovirasto lakkauttaa hänen pakolaisasemansa ulkomaalaislain 107 §:n 1 momentin 5 kohdan perusteella. Oleskelulupa A on otettu Suomeen kiintiöpakolaisena Iranista vuonna 2004. Maahanmuuttovirasto on myöntänyt hänelle ensimmäisen määräaikaisen jatkuvan (A) oleskeluluvan 23.12.2004. Poliisi on myöntänyt hänelle jatkoluvan 23.12.2010 saakka, perusteena kiintiöpakolaisuus. Hän on hakenut jatko-oleskelulupaa Mikkelin poliisilaitokselle 6.9.2010 jättämällään hakemuksella. Suomessa oleskelunsa perusteeksi hän on ilmoittanut pakolaisaseman. A:n pakolaisasema on lakkautettu. Näin ollen hänelle ei voida myöntää jatko-oleskelulupaa pakolaisstatuksen perusteella. A on syyllistynyt seksuaaliseen hyväksikäyttöön, lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja pakottamiseen sukupuoliyhteyteen. Näiden vakavien rikosten perusteella hänen voidaan katsoa vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta ulkomaalaislain 36 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Ottaen huomioon edellä selostettu, Maahanmuuttovirasto katsoo, ettei A täytä ulkomaalaislain 54 §:ssä tarkoitettuja uuden määräaikaisen oleskeluluvan myöntämisen edellytyksiä. Karkottaminen A on Suomessa syyllistynyt seksuaaliseen hyväksikäyttöön, lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja pakottamiseen sukupuoliyhteyteen. Hänet on tuomittu Etelä-Savon käräjäoikeudessa yhteiseen 2 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistukseen. Lisäksi hänet on tuomittu Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa 4 kuukauden vankeusrangaistukseen. Hän on näin ollen syyllistynyt ulkomaalaislain 149 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisiin rikoksiin. Kaikki hänen tekemänsä rikokset ovat kohdistuneet ihmisen ruumiilliseen koskemattomuuteen. Hän on käyttäytymisellään osoittanut olevansa vaaraksi muiden turvallisuudelle. Hänelle ei myöskään ole myönnetty jatko-oleskelulupaa, joten hän oleskelee maassa ilman vaadittavaa oleskelulupaa. Ulkomaalaislain 149 §:n mukaiset karkottamisperusteet ovat siten olemassa. Kertomansa perusteella A vastustaa karkottamista kotimaahansa Afganistaniin yleisen tilanteen ja kotimaansa viranomaisten tai yksityishenkilöiden mahdollisen vainon vuoksi. Näiltä osin Maahanmuuttovirasto viittaa pakolaisaseman harkintaa koskeviin perusteluihin. A on syntynyt Afganistanissa, Bamiyanissa. UNHCR:n henkilöhaastattelulomakkeen mukaan hän on muuttanut kotimaastaan Iraniin vuonna 1998. Hän on ollut tuolloin noin 10-vuotias. Hän on oleskellut Suomessa 7 vuotta ja oli maahan saapuessaan noin 17-vuotias. Hän on vedonnut siihen, että hänellä ei ole mitään Afganistanissa ja hänen kaikki siteensä ovat Suomeen. Hänellä on varsin tiivis perhesuhde äitinsä kanssa, ja kuusi hänen sisarustaan asuu Suomessa. Hän on ilmoittanut aikovansa kirjoittaa keväällä 2013 ylioppilaaksi. Lukiosta valmistumisen jälkeen hän haluaa jatkaa opiskelua Suomessa ammattikorkeakoulussa. Hän itse ei tiedä kotipaikkakunnastaan Bamiyanista mitään, eikä hän tunne siellä ketään. Hän kertoi turvapaikkapuhuttelussa, että Bamiyanissa asuu jotain perheen kaukaisia sukulaisia, ja hänen äitinsä saattaa tuntea heitä. Hänen vanhin siskonsa perheineen asuu Afganistanissa Ghaznin kaupungin alueella. Tämän perheessä on kuusi lasta, ja vanhin poika on nyt 17-18-vuotias. A:n Suomessa asuva äiti soittaa säännöllisesti hänen siskolleen. A osaa daria ja hän on myös itsekin jutellut silloin tällöin puhelimitse Ghaznissa asuvan siskonsa kanssa. A on nuori terve mies. Vaikka hän onkin lapsena muuttanut pois kotimaastaan, Maahanmuuttovirasto katsoo edellä selostetut seikat huomioon ottaen, että hänen on mahdollista sopeutua elämään Afganistanissa. Maahanmuuttoviraston käsityksen mukaan Afganistanissa hänellä on myös tarvittaessa mahdollisuus kääntyä siellä asuvien sukulaistensa puoleen käytännön elämään liittyvissä tilanteissa. Kun A:n kohdalla kokonaisharkinnassa verrataan maasta karkottamisperusteita, eli neljää seksuaalirikosta, joista osa on kohdistunut lapsiin ja yksi on tekomuodoltaan törkeä, sekä rikoksista saatuja tuomioita, maasta karkottamista vastaan puhuviin seikkoihin, on maasta karkottamisperusteita pidettävä hänen tapauksessaan painavimpina. A voidaan karkottaa kotimaahansa ilman, että hän voi joutua siellä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 3 artiklan tarkoittaman epäinhimillisen kohtelun tai ulkomaalaislain 147 §:ssä tarkoitetun kohtelun kohteeksi tai että hänet voitaisiin lähettää sieltä sellaiselle alueelle. Maahantulokielto Maahanmuuttovirasto määrää, ettei A saa viiden vuoden kuluessa päätöksen päivämäärästä lukien saapua Suomeen tai muuhun Schengen-valtioon. Maahantulokiellon pituutta harkittaessa virasto on ottanut huomioon rikosten laadun, joihin hän on Suomessa syyllistynyt, ja rikoksista saadun vankeusrangaistuksen sekä hänen siteensä Suomeen ja kulttuuriset ja sosiaaliset siteet kotimaahansa Afganistaniin. Maahanmuuttoviraston soveltamat oikeusohjeet Ulkomaalaislaki 5, 36, 37, 52, 54, 59 § 1 momentti, 87, 88, 88 a, 107, 143, 144, 145, 146, 147, 147 a, 149, 150, 152 § 4 momentti, 190, 193, 200 ja 202 §. Suomen perustuslaki 9 § 4 momentti Yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi (SopS 18-19/1990, muut. SopS 86/1998) 3 ja 8 artikla Schengenin yleissopimus (19.6.1990) 5, 25 ja 96 artikla Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisu Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A:n suullisen käsittelyn toimittamista koskevan vaatimuksen ja A:n valituksesta kumonnut Maahanmuuttoviraston päätöksen. Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään pääasian osalta seuraavasti: Asiassa saatu selvitys UNHCR on tunnustanut valittajan pakolaiseksi Iranissa vuonna 2004. Perusteena oli valittajan haavoittuva asema alaikäisenä lapsena, jonka äiti on isän kuoleman jälkeen ollut yksinhuoltaja ilman miespuolista suojelijaa. Valittaja on saapunut 10.5.2005 Suomeen saatuaan kiintiöpakolaisena oleskeluluvan äitinsä, kahden veljensä ja neljän sisarensa kanssa. Oleskelulupaa on jatkettu 23.12.2010 saakka ja valittaja on hakenut jatko-oleskelulupaa. UNHCR:n 15.11.2004 päivätyn Resettlement Registration Form -lomakkeen mukaan valittajan äiti B on kertonut, että hänen aviopuolisonsa kuoli Afganistanissa vuonna 1997 sairauteen eikä perheellä ollut tämän jälkeen miespuolista huoltajaa ja elättäjää. Perheellä ei ollut omaisuutta ja aviomiehen kuoleman jälkeen perhe selvisi naapureiden avun turvin kärsien kuitenkin vakavista taloudellisista ongelmista. Talebanien vallan voimistuttua Bamiyanin maakunnassa ja turvallisuustilanteen heikennyttyä, erityisesti shiiamuslimien ja yksinhuoltajanaisten kannalta, valittajan äiti päätti noin vuoden kuluttua aviomiehensä kuolemasta muuttaa lastensa kanssa Iraniin, jossa perhe asui aina Suomeen tuloon saakka. Valittaja meni Iranissa töihin ompelemaan laukkuja ja iltapäivisin hän kävi koulua. UNHCR:n virkailijat totesivat edellä mainitussa lomakkeessa, että laittomana työntekijänä valittajan oikeuksia on voitu loukata pakottamalla hänet hyväksymään pienempi palkka ja pitemmät työajat iranilaisiin työntekijöihin verrattuna. Köyhänä afganistanilaisena nuorena miehenä, jolla ei ole oikeudellista tukiverkkoa, hän on vaarassa joutua ihmiskaupan uhriksi tai seksuaalisesti hyväksikäytetyksi sekä vaarassa sekaantua huumeiden salakuljetukseen. Perheen tarvitessa epätoivoisesti tuloja nuoret pojat ilman vahvaa perheen tukea tai sosiaalista tai ammatillista suojaverkkoa ovat ensisijaisia kohteita rikollisille ryhmille. Etelä-Savon käräjäoikeus on 10.3.2011 tuominnut valittajan seksuaalisesta hyväksikäytöstä, lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 2 vuoden 2 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Kanta-Hämeen käräjäoikeus on 28.9.2011 tuominnut valittajan pakottamisesta sukupuoliyhteyteen 4 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Jälkimmäistä rangaistusta määrättäessä on otettu huomioon rangaistusta alentavana tekijänä edellä mainittu käräjäoikeuden 10.3.2011 tuomitsema vankeusrangaistus. Tuomiot ovat lainvoimaisia. Poliisi on 4.4.2012 kuullut valittajaa häntä koskevasta maasta karkottamisesityksestä. Valittajan mukaan hänen äitinsä, neljä sisartaan ja kaksi veljeään asuvat edelleen Suomessa. Valittaja on kertonut solmineensa avioliiton 18.7.2009 Iranissa afganistanilaisen C:n kanssa. Valittajan vaimo asuu edelleen Iranissa ja valittaja on hakenut hänelle oleskelulupaa Suomeen. Valittaja opiskelee Suomessa ja on hakenut useita työpaikkoja. Valittaja ei ole käynyt Afganistanissa sen jälkeen, kun hän lähti sieltä Iraniin. Yksi valittajan sisarista asuu aviopuolisonsa ja kuuden lapsensa kanssa Ghaznissa. Valittajan äiti on yhteydessä tähän Afganistanissa asuvaan tyttäreensä, mutta valittaja ei pidä yhteyttä Afganistanissa asuviin sukulaisiinsa. Valittajalle on pidetty pakolaisaseman harkintapuhuttelu 4.9.2012. Puhuttelupöytäkirjan mukaan valittaja on etniseltä taustaltaan hazara ja uskonnoltaan shiiamuslimi. Valittaja on asunut Afganistanissa Bamiyanin maakunnassa perheensä kanssa. Valittajan isä on kuollut astmaan. Valittajan ollessa noin 8-vuotias jäljelle jäänyt perhe on lähtenyt Afganistanista Iraniin talebanien sodan vuoksi. Valittaja ei ole käynyt lähtönsä jälkeen Afganistanissa eikä valittajan perheellä ole enää omaisuutta Afganistanissa, koska perhe joutui aikoinaan myymään omaisuutensa, jotta he pääsivät lähtemään maasta. Yksi valittajan siskoista asuu edelleen Afganistanissa Ghaznissa. Sisarella on kuusi lasta ja sisko itse on sairas. Valittaja puhuu siskonsa kanssa joskus puhelimessa, mutta ei ole nähnyt tätä sen jälkeen, kun valittaja muutti muun perheen mukana Afganistanista Iraniin. Kaksi valittajan muuta siskoa asuu Iranissa. Bamiyanin maakunnassa, josta valittaja on kotoisin, ei asu valittajan lähisukulaisia, vaan ainoastaan joitakin kaukaisia sukulaisia, joita valittaja ei tunne. Valittaja ei voi palata Afganistaniin, koska hän on asunut maasta poissa jo kauan eikä hän tiedä, miten pärjäisi maassa. Valittajalle voi tapahtua jotakin pahaa, koska niitä afgaaneja, jotka ovat olleet ulkomailla, katsotaan pahalla ja heitä kutsutaan maanpettureiksi ja karkureiksi. Myös hazaroilla ja shiiamuslimeilla on ongelmia Afganistanissa. Valittaja ei voi myöskään palata Iraniin, koska hänellä oli maahan ainoastaan tilapäinen oleskelulupa ja kun valittaja lähti maasta pois, ei hänelle enää tulla myöntämään oleskelulupaa Iraniin. Valittaja on yhden kerran Suomessa asuessaan matkustanut Iraniin, kun hän avioitui kesällä 2009 Iranissa asuvan afgaaninaisen kanssa. Valittajan vaimo asuu edelleen Iranissa. Vaimo on ennen kesää 2012 uhannut viestissä laittavansa avioeron vireille, koska vaimon oleskelulupa-asia Suomessa ei ole kolmeen vuoteen edennyt mitenkään. Valittaja ei ole tämän jälkeen ollut yhteydessä vaimoonsa. Valittajan äiti ja valittajan kuusi sisarusta asuvat edelleen Suomessa ja he ovat valittajalle tärkeitä. Valittaja opiskelee lukiossa. Valittajan Suomessa tekemät rikokset ja niistä saadut tuomiot eivät ole tulleet Afganistanin viranomaisten tietoon. Mikäli viranomaiset tietäisivät valittajan rikoksista, se olisi erittäin vaarallista. Jos valittaja karkotetaan Afganistaniin, joku maassa saa varmasti tietoonsa valittajan rikokset Suomessa. Valittaja on suorittanut rikoksista saamansa vankeustuomion ja hän on oppinut, ettei enää tee mitään sellaista. Valittaja haluaa valmistua lukiosta ja mennä sen jälkeen opiskelemaan ammattikorkeakouluun sekä siirtyä myöhemmin työelämään. Valittaja kertoi puhuvansa daria, persiaa, suomea ja englantia ihan hyvin, arabiaa kohtalaisesti ja espanjaa vähän. Pashtua, jota esimerkiksi Kabulissa suurin osa ihmisistä puhuu, hän ei osaa ollenkaan. Asiakirjoihin liitetyn ylioppilastutkintolautakunnan todistuksen 1.6.2013 mukaan valittaja on hyväksyttävästi suorittanut suomi toisena kielenä kokeen. Valittaja on lisäksi saanut 6.6.2013 lukion päättötodistuksen ja hänet on 1.7.2013 hyväksytty opiskelemaan Diakonia-ammattikorkeakouluun suorittamaan tulkin tutkintoa. Maahanmuuttovirasto on ottanut karkotusesityksen vuoksi valittajan pakolaisaseman lakkauttamista koskevan asian käsiteltäväkseen. Maahanmuuttovirasto on lakkauttanut valittajan pakolaisaseman ja päättänyt olla myöntämättä valittajalle jatko-oleskelulupaa. Maahanmuuttovirasto on lisäksi määrännyt valittajan karkotettavaksi kotimaahansa Afganistaniin ja määrännyt hänet koko Schengen-aluetta koskevaan viiden vuoden maahantulokieltoon. Maahanmuuttoviraston päätöksen perustelujen mukaan valittajan perheelle myönnetyn UNHCR:n pakolaisstatuksen perusteena on ollut perheen haavoittuva asema johtuen valittajan äidin asemasta yksinhuoltajana ja ilman miespuolista suojelijaa olevana naisena. Valittajan perhettä koskevissa UNHCR:n asiakirjoissa ei ole tuotu pakolaisaseman perusteissa esille perheeseen kohdistunutta uhkaa alkuperän, uskonnon, kansallisuuden tai poliittisen mielipiteen johdosta. Valittajalla ei ole ollut Afganistanissa asumisen aikana ongelmia Afganistanin viranomaisten eikä muunkaan tahon kanssa eikä valittaja ole myöskään kohdannut ongelmia asioidessaan Afganistanin suurlähetystössä Iranissa. Maahanmuuttovirasto on päätöksessään katsonut, ettei voida pitää näytettynä, että valittaja olisi nykypäivän Afganistanissa vaarassa joutua viranomaisten tai muun tahon vainoamaksi taikka epäinhimillisen kohtelun kohteeksi hazara-taustan, uskonnon, ulkomailla asumisen tai maanpetturuuden perusteella. Ottaen huomioon, että valittajan rikokset on tehty Suomessa, Maahanmuuttovirasto ei myöskään ole hyväksynyt valittajan väitettä mahdollisesta joutumisesta Afganistanin viranomaisten mielenkiinnon kohteeksi valittajan Suomessa tekemien rikosten vuoksi. Selvityksen arviointi ja hallinto-oikeuden päätelmät Valittaja on perheensä kanssa paennut Afganistanista Iraniin perheen huonon turvallisuustilanteen ja talebanien valtaannousun takia valittajan ollessa noin 8-vuotias ja UNHCR on vuonna 2004 tunnustanut valittajan haavoittuvan aseman perusteella pakolaiseksi. Valittaja on asunut lähes koko nuoruutensa ja aikuisikänsä Afganistanin ulkopuolella eikä hän ole Afganistanista lähdön jälkeen käynyt kertaakaan maassa. Valittajalla ei ole myöskään kiinteitä perhesiteitä Afganistaniin. Afganistanin turvallisuus- ja ihmisoikeustilanne on kaikkiaan jo vuosia ollut vaikea ja Maahanmuuttovirasto myöntää useista maakunnista tuleville henkilöille kansainvälistä suojelua alueiden turvallisuustilanteen vuoksi. Vaikka valittajan entistä kotimaakuntaa Bamiyania voidaan pitää yhtenä vakaimmista alueista, turvallisuus- ja ihmisoikeustilanne saattaa muuttua nopeastikin. Maan olosuhteissa tapahtuneiden myönteisten muutosten pysyvyys kansainvälisten joukkojen poistuessa vähitellen maasta on vakaammillakin alueilla epävarma. Hallinto-oikeus katsoo, ettei Afganistanin turvallisuus- ja ihmisoikeustilanteessa tapahtuneita muutoksia ole pidettävä siinä määrin merkittävinä ja pysyvinä, että valittajan pakolaisasema voitaisiin poistaa eikä valittajan henkilökohtaisissa olosuhteissa täysi-ikäisyyden saavuttamisesta huolimatta ole tapahtunut sellaisia muutoksia, että hänen voitaisiin edellyttää turvautuvan syntymämaansa suojeluun. Valittaja on syyllistynyt seksuaaliseen hyväksikäyttöön, lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön sekä pakottamiseen sukupuoliyhteyteen. Kyseessä ovat rikokset, joiden osalta ulkomaalaislain 149 § (358/2007) 1 momentin 2 kohdan mukainen karkotusperuste täyttyy. Koska valittaja on edelleen kansainvälisen suojelun tarpeessa, ei häntä voida karkotusperusteen olemassa olosta huolimatta karkottaa Afganistaniin. Valittajan maasta karkottamiselle tai maahantulokieltoon määräämiselle ei näin ollen ole perustetta. Sovellettuina oikeusohjeina päätöksessä on mainittu ulkomaalaislain 107 §:n 1 momentin 5 kohta ja 149 §:n 1 momentin 2 kohta ja 4 momentti sekä pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen 1 artiklan C kohdan 5 alakohta. Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Outi Niemi, Sirkka Heikkilä ja Maija Vesala. Esittelijä Sofia Laaksonen. Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa Maahanmuuttovirasto on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Valituksessaan se on vaatinut, että Helsingin hallinto-oikeuden päätös kumotaan pakolaisaseman lakkauttamista ja karkottamista koskevin osin ja että Maahanmuuttoviraston päätös saatetaan voimaan. Toissijaisesti Maahanmuuttovirasto on vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan sille uudelleen käsiteltäväksi. Maahanmuuttovirasto on lausunut valituksensa tueksi muun ohella seuraavaa: A:n perheen pakolaisaseman myöntämisen perusteena on ollut perheen haavoittuva asema johtuen A:n äidin asemasta yksinhuoltajana ja ilman miespuolista suojelijaa olevana naisena. Perheeseen ei ole esitetty kohdistuneen uhkaa alkuperän, uskonnon, kansallisuuden tai poliittisen mielipiteen johdosta. A on lisäksi kertonut, ettei hänellä ole ollut ongelmia Afganistanin viranomaisten eikä minkään muunkaan tahon kanssa. Hän ei ole myöskään kertonut kohdanneensa ongelmia asioidessaan Afganistanin suurlähetystössä Iranissa vuonna 2009. Maahanmuuttovirasto ei pidä näytettynä, että hän olisi nykypäivän Afganistanissa vaarassa joutua vainotuksi tai epäinhimillisen kohtelun kohteeksi. Maahanmuuttovirasto katsoo, että hallinto-oikeus on tulkinnut virheellisesti ulkomaalaislain 107 §:n 1 momentin 5 kohtaa. Hallinto-oikeus on katsonut, ettei alaikäisenä haavoittuvan aseman perusteella pakolaisaseman saaneen henkilön olosuhteissa ole tapahtunut riittävää muutosta hänen tultuaan täysi-ikäiseksi. Hallinto-oikeuden tulkinta on paitsi tässä yksittäistapauksessa myös oikeuskäytännön yhtenäisyyden kannalta kestämätön. Hallinto-oikeuden päätöksestä ei käy ilmi, millä tavoin A:n haavoittuva asema olisi edelleen olemassa. Hazarat, joihin A kuuluu, ovat enemmistönä muun muassa Bamiyanin maakunnassa. A ei kuulu mihinkään UNHCR:n määrittelemään riskiryhmään. Hän ei ole kansainvälisen suojelun tarpeessa. A on antanut selityksen. Afganistan ei edelleenkään ole turvallinen asuinvaltio. Iso-Britannian sisäministeriön Afganistaniin palautuksia koskevan ohjeistuksen mukaan Kabulin ulkopuolelle suuntautuvissa palautuksissa kehotetaan ottamaan huomioon mahdollisten sukulaisten tai ystävien kyky majoittaa palautettava henkilö sekä mahdollisuudet saada elintärkeitä palveluja. Lisäksi tulisi huomioida palautettavan henkilön mahdollisuudet toimeentuloon. A on muuttanut Afganistanista 8-vuotiaana, minkä jälkeen hän ei käytännössä ole ollut tekemisissä kotimaansa kanssa. Hänellä ei ole kotimaassaan sukulaisten eikä läheisten muodostamaa turvaverkkoa, jonka avulla hän kykenisi kotiutumaan hänelle käytännössä tuntemattomaan maahan. A:lle on syntynyt 25.9.2009 tytär yhdessä Suomen kansalaisen kanssa. Maahanmuuttovirasto on antanut asiassa vastaselityksen. Maahanmuuttovirasto on päätöksessään ja valituslupahakemuksessaan arvioinut A:n pakolaisaseman myöntämisen perusteina olleita olosuhteita, sekä henkilökohtaisia että kotimaan yleisiä olosuhteita, kokonaisuudessaan. A:n kohdalla molemmat ovat muuttuneet siinä määrin olennaisesti siitä, mitä ne olivat hänen ollessaan Afganistanissa 1990-luvulla, että hän ei ole enää turvapaikan tai muunkaan kansainvälisen suojelun tarpeessa suhteessa Afganistaniin. A:n isyys on vahvistettu 7.10.2013. Hän ei ole lapsen huoltaja eikä asu samassa osoitteessa tämän kanssa. A:lle on annettu tiedoksi Maahanmuuttoviraston vastaselitys. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian. Helsingin hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja Maahanmuuttoviraston päätös saatetaan voimaan. Perustelut 1. Kysymyksenasettelu Asiassa on kysymys pakolaisaseman lakkauttamisesta sekä pakolaisasemaan perustuvan jatko-oleskeluluvan myöntämisestä ja karkottamisesta. Tämän vuoksi asiassa on ensin ratkaistava, onko A:n pakolaisasema voitu lakkauttaa. Jotta pakolaisasema voitaisiin lakkauttaa, niiden olosuhteiden, joiden vallitessa asianomaisesta tuli pakolainen, on tullut lakata olemasta olemassa. Olosuhteiden muutoksen on oltava merkittävä ja pysyvä. Pakolaisaseman lakkauttaminen edellyttää lisäksi, ettei henkilö ilmeisesti enää ole suojelun tarpeessa. Erityisesti on arvioitava, voiko pakolaisaseman lakkauttamiseen oikeuttava olosuhteiden muutos olla sellainen, joka ei ole tapahtunut pakolaisen kotimaassa vaan tämän henkilökohtaisissa olosuhteissa. Jos pakolaisaseman lakkauttamisen edellytykset ovat täyttyneet, pakolaisasemaan perustuvan jatko-oleskeluluvan myöntämiseen ei ole perusteita. Tämän lisäksi on vielä erikseen tutkittava, onko A voitu määrätä karkotettavaksi ja maahantulokieltoon. 2. Suullisen käsittelyn tarve A on hallinto-oikeudessa pyytänyt suullisen käsittelyn toimittamista, jotta hänen siteensä Suomeen voidaan selvittää asian edellyttämällä tavalla. Hallinto-oikeus, joka on valituksenalaisella päätöksellään kumonnut Maahanmuuttoviraston päätöksen, on hylännyt vaatimuksen katsoen, että suullisen käsittelyn toimittaminen on asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen ilmeisen tarpeetonta. Koska korkein hallinto-oikeus on päättänyt myöntää asiassa Maahanmuuttovirastolle valitusluvan, suullisen käsittelyn toimittamisen perusteet on arvioitava uudelleen. Hallintolainkäyttölain 37 §:n 1 momentin mukaan asian selvittämiseksi toimitetaan tarvittaessa suullinen käsittely. Kun otetaan huomioon perusteet, joiden vuoksi A on pyytänyt suullisen käsittelyn toimittamista hallinto-oikeudessa, selvitys, jota hän on ilmoittanut siinä esittävänsä, sekä asiakirjoista saatava selvitys, suullisen käsittelyn toimittaminen korkeimmassa hallinto-oikeudessa ei ole tarpeen asian selvittämiseksi. 3. Pakolaisaseman lakkauttaminen 3.1 Sovellettavat säännökset ja niiden perusteluja Pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen 1 artiklan C kohdan 5 alakohdan mukaan sopimuksen soveltaminen lakkaa, jos henkilö ei voi enää sen vuoksi, että olosuhteet, joiden vallitessa hänet hyväksyttiin pakolaiseksi, ovat lakanneet olemasta, kieltäytyä ottamasta vastaan kansalaisuusmaansa suojelua. Ulkomaalaislain 107 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan henkilön pakolaisasema lakkautetaan, jos hän ei ilmeisesti enää ole suojelun tarpeessa, koska olosuhteet, joiden vallitessa hänestä tuli pakolainen, ovat lakanneet olemasta. Saman pykälän 3 momentin mukaan 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetun olosuhteiden muutoksen on oltava merkittävä ja pysyvä. Pykälän 4 momentin mukaan pakolaisaseman lakkauttamista harkittaessa tulee suorittaa yksilöllinen tutkinta. Ulkomaalaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamista koskevan hallituksen esityksen (HE 166/2007

1. vp)mukaan 107 §:n 1 momentin 5 kohtaa sovellettaessa olosuhteiden muutoksen tulee olla merkittävä ja pysyvä. Merkittävyys ja pysyvyys ovat ratkaisevia tekijöitä harkittaessa, onko pakolaisaseman saaneella enää perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi tai onko suojeluaseman saanut enää vaarassa joutua kärsimään vakavaa haittaa. Muutoksen merkittävyyttä arvioitaessa on otettava huomioon vainon pelon syy ja pakolaisen kotimaan tai pysyvän asuinmaan yleinen ihmisoikeustilanne. Muutoksen on täytynyt tapahtua juuri niissä olosuhteissa, jotka alun perin johtivat pakolaisaseman antamiseen henkilölle. Maan tilannetta olisi kuitenkin arvioitava kokonaisuutena. Euroopan unionin neuvoston direktiivin 2004/83/EY (niin sanottu määritelmädirektiivi) 11 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaan kolmannen maan kansalainen tai kansalaisuudeton henkilö lakkaa olemasta pakolainen, jos hän ei voi enää kieltäytyä ottamasta vastaan kansalaisuusvaltionsa suojelua, koska olosuhteet, joiden vallitessa hänet tunnustettiin pakolaiseksi, ovat lakanneet olemasta. Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on 1 kohdan e alakohdan osalta tarkasteltava, onko olosuhteiden muutos niin merkittävä ja pysyvä, ettei pakolaisella enää ole perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi. Direktiivin 16 artiklan 1 kohdan mukaan kolmannen maan kansalainen tai kansalaisuudeton henkilö lakkaa olemasta henkilö, joka voi saada toissijaista suojelua, jos toissijaisen suojelun myöntämiseen johtaneet olosuhteet ovat lakanneet olemasta tai muuttuneet siinä määrin, ettei suojelua enää tarvita. Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on 1 kohtaa soveltaessaan otettava huomioon, onko olosuhteiden muutos niin huomattava ja pysyvä, että henkilö, joka voi saada toissijaista suojelua, ei ole enää vaarassa joutua kärsimään vakavaa haittaa. 3.2 Unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä Unionin tuomioistuin ennakkoratkaisupyyntöjen johdosta 2.3.2010 antamassaan tuomiossa, yhdistetyt asiat C-175/08, C-176/08, C-178/08 ja C-179/08 (Abdulla, Hasan, Adem ja Rashi sekä Jamal vs. Saksan liittotasavalta) on lausunut, että 1) direktiivin 2004/83/EY 11 artiklan 1 kohdan e alakohtaa on tulkittava siten, että - pakolaisasema lakkaa, jos kyseessä olevassa kolmannessa valtiossa tapahtuneen sellaisen merkittävän ja pysyvän olosuhteiden muutoksen valossa ne olosuhteet, joiden johdosta pakolaisella oli perusteltu aihe pelätä joutuvansa vainotuksi jostakin direktiivin 2 artiklan c alakohdassa tarkoitetusta syystä ja joiden perusteella pakolaisasema myönnettiin, ovat lakanneet olemasta eikä hänellä ole muita perusteita pelätä joutuvansa vainotuksi direktiivin 2 artiklan c alakohdassa tarkoitetulla tavalla; - arvioidakseen olosuhteiden muutosta jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on varmistuttava pakolaisen henkilökohtaisen tilanteen suhteen siitä, että direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu suojelun tarjoaja tai tarjoajat ovat toteuttaneet asianmukaisia toimenpiteitä vainon estämiseksi, että niillä on muun muassa tehokas oikeusjärjestelmä vainoksi katsottavien tekojen toteamiseksi, niistä syytteeseen asettamiseksi ja niistä rankaisemiseksi ja että kyseisellä henkilöllä on siinä tapauksessa, että hänen pakolaisasemansa lakkaa, mahdollisuus saada tällaista suojelua; - direktiivin 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetut suojelun tarjoajat voivat olla kansainvälisiä järjestöjä, jotka pitävät valtiota tai huomattavaa osaa sen alueesta valvonnassaan, ja myös siten, että kyseisellä alueella toimii monikansallinen sotilasjoukko. 2) Silloin, kun olosuhteet, joiden johdosta pakolaisasema myönnettiin, ovat lakanneet olemasta ja kun jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset varmistuvat siitä, ettei ole olemassa muita olosuhteita, joiden perusteella kyseessä oleva henkilö voi pelätä joutuvansa vainotuksi joko alun perin kyseessä olleesta syystä tai jostain muusta direktiivin 2 artiklan c alakohdassa mainitusta syystä, todennäköisyysperuste, jonka mukaisesti näistä muista olosuhteista aiheutuvaa vaaraa arvioidaan, on sama kuin pakolaisaseman myöntämisen yhteydessä sovellettu todennäköisyysperuste. 3) Direktiivin 4 artiklan 4 kohta - sikäli kuin siinä annetaan ohjeita aiempien vainoksi katsottavien tekojen tai näiden uhan merkityksestä todistusvoiman osalta - voi tulla sovellettavaksi, kun toimivaltaiset viranomaiset harkitsevat pakolaisaseman lakkauttamista direktiivin 11 artiklan 1 kohdan e alakohdan nojalla ja kun asianomainen henkilö vetoaa sen perustelemiseksi, että perusteltu pelko joutua vainotuksi on edelleen olemassa, muihin olosuhteisiin kuin niihin, joiden johdosta hänen myönnettiin olevan pakolainen. Tilanne voi kuitenkin normaalisti olla näin vain silloin, kun vainon syy on muu kuin se syy, joka hyväksyttiin pakolaisaseman myöntämisvaiheessa, ja kun aiemmat vainoksi katsottavat toimet tai uhat ovat edelleen olemassa ja kun ne ovat yhteydessä tässä vaiheessa tutkittaviin vainon syihin. 3.3 Korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytäntöä pakolaisaseman lakkauttamisesta Korkein hallinto-oikeus katsoi ratkaisussaan KHO 2008:88, joka koski Sudanin kansalaiselle myönnetyn pakolaisaseman peruuttamista ja hänen karkottamistaan kotimaahansa rikosten perusteella, että asiassa saadun selvityksen perusteella Sudanin ja etenkin sen eteläosan, josta asianomainen oli kotoisin, yhteiskunnallisissa oloissa oli tämän Suomeen saapumisen jälkeen tapahtunut pakolaisaseman kannalta merkittäviä ja vakiintuneiksi arvioitavia muutoksia, joiden voidaan olettaa poistavan asianomaisen poliittisen järjestön jäsenyyteensä ja uskonnolliseen toimintaansa perustuneen vainon pelon. Lisäksi on voitu varmistautua siitä, ettei ole ollut olemassa sellaisia henkilökohtaisia perusteita, jotka maatilanteen parantumisesta huolimatta voisivat aiheuttaa asianomaiselle vainon vaaraa tai aikaisempien kokemusten poikkeuksellisen traumaattisuuden vuoksi estäisivät hänen pakolaisasemansa lakkauttamisen ja maasta karkottamisensa tai oikeuttaisivat hänet kieltäytymään ottamasta vastaan kansalaisuusvaltionsa suojelua. Korkein hallinto-oikeus katsoi, viitaten ulkomaalaislain 107 §:n 1 momentin 5 kohtaan, YK:n pakolaissopimuksen 1 c artiklan 5 kohtaan sekä määritelmädirektiivin 11 ja 14 artiklaan, että hänen pakolaisasemansa oli voitu lakkauttaa ja hänet oli voitu määrätä karkotettavaksi kotimaahansa ja maahantulokieltoon toistaiseksi. 3.4 Afganistanin turvallisuustilanteesta Afganistania koskevaa maatietoa on selvitetty edellä Maahanmuuttoviraston päätöksessä. Sen lisäksi korkein hallinto-oikeus viittaa seuraaviin uudempiin selvityksiin. Afganistanin turvallisuustilanteessa esiintyy huomattavaa ajallista ja paikallista vaihtelua. Iso-Britannian sisäministeriön selvityksen (UK Home Office Country Information and Guidance: Afghanistan. Security, August 2014) mukaan tilanne parantui vuonna 2012 edellisvuoteen verrattuna, mutta on sen jälkeen jälleen heikentynyt. Vuoden 2014 alkupuolella on raportoitu korkeimpia siviiliuhrien määriä Taleban-hallinnon kukistumisen jälkeen. Kuitenkin niiden siviilien määrä, joihin väkivalta suoraan vaikuttaa, on alhainen: vuoden 2014 alkupuolella maan väestöstä vain 0,02%. Turvallisuus on vakaimmillaan kaupungeissa, jotka ovat pääosin keskusvallan hallinnassa, kun taas Taleban-liikkeen toiminta ja valta painottuu maaseudulle. Väkivalta on keskittynyt maan tiettyihin osiin: vuoden 2013 tapahtumista 70 % sijoittui maan itä-, kaakkois- ja eteläosiin. Suuret kaupungit, kuten Kabul, ovat pääosin hallituksen joukkojen hallinnassa. Maan 416 aluekeskuksesta pysyvässä Talebanin hallinnassa oli ainoastaan viisi. Iso-Britannian sisäministeriön mukaan Afganistanin yleinen turvallisuustilanne ei ole huonontunut siinä määrin, että määrittelydirektiivin (2004/83/EY) 15(
2. c)artiklan mukainen kynnys olisi nyt ylittynyt. Satunnainen väkivalta maassa ei yleisesti ottaen ole sellaisella tasolla, että siviilihenkilöllä olisi pelkän maassa olonsa johdosta vaara joutua vakavan haitan kohteeksi. Matkustamisesta maan sisällä Iso-Britannian sisäministeriö toteaa, että näyttöä ei ole siitä, että Kabulista suurimpiin kaupunkeihin johtavat tiet olisivat sellaisen väkivallan uhan kohteena, joka tavallisen siviilihenkilön kohdalla ylittäisi määrittelydirektiivin 15(
3. c)artiklassa tarkoitetun tason. Tilanne saattaa olla erilainen kun kyseessä ovat kaupungeista pienempiin kyliin johtavat reitit. Maan sisäinen pakolaisuus on sisäministeriön mukaan varteenotettava vaihtoehto, lukuun ottamatta yksinäisiä naisia. UNHCR:n selvityksen (UNHCR Eligibility Guidelines for Assessing the International Protection Needs of Asylum-seekers from Afghanistan, 6. elokuuta 2013) mukaan hallituksen vastaiset joukot kohdistavat systemaattisia iskuja siviileihin, jotka ovat tukeneet tai joiden uskotaan tukeneen hallitusta tai maassa olevia kansainvälisiä toimijoita. Muita mahdollisia riskiryhmiä ovat hallituksen virkamiehet, Afganistanin turvallisuusjoukkojen jäsenet, poliisivoimien jäsenet, hallitusta tai kansainvälisiä joukkoja tukevat siviilit, ihmisoikeusaktivistit ja kehitystyöntekijät, muut siviilit, joiden oletetaan tukevan hallitusta tai kansainvälisiä joukkoja, heimovanhimmat ja uskonnolliset johtajat, sekä julkisessa elämässä toimivat naiset. 3.5 Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä Afganistanin turvallisuustilanteesta Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi ratkaisussaan asiassa S.H.H. vs. Yhdistynyt kuningaskunta (29.1.2013), että kotimaassaan haavoittunut Afganistanin kansalainen ei ollut kyennyt osoittamaan, että hän olisi vammansa vuoksi tavallista suuremmassa epäinhimillisen kohtelun vaarassa kotimaahansa palattuaan. Hän oli myös vedonnut Afganistanin elinolosuhteisiin, mutta ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että niistä mahdollisesti aiheutuvat ongelmat eivät olleet seurausta viranomaisten tarkoituksellisista toimista tai laiminlyönneistä. Maassa on toimiva keskushallinto ja infrastruktuuri, ja siellä toimii edelleen useita kansainvälisiä avustusjärjestöjä. Tapauksessa valittajalla oli Afganistanissa lisäksi omaisia, eikä asiassa ollut ilmennyt, että hän ei kykenisi ottamaan näihin yhteyttä kotimaahansa palattuaan. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi ratkaisussaan asiassa H. ja B. vs. Yhdistynyt kuningaskunta (9.4.2013), että kaksi Afganistanin kansalaista, jotka vetosivat Talebanin uhkaan YK:n autonkuljettajana ja Yhdysvaltain tulkkina toimimisen perusteella, eivät olisi kotimaassaan uhattuina maan yleisen tilanteen johdosta. Lisäksi he eivät olleet kyenneet osoittamaan, että heidän henkilökohtaiset olosuhteensa saattaisivat heidät todelliseen epäinhimillisen kohtelun vaaraan. Kummankaan työ ei ollut ollut korkeaprofiilista, eikä ollut syytä uskoa, että Talebanilla olisi kiinnostusta Kabulissa, sen toiminta-alueen ulkopuolella, toimineita henkilöitä kohtaan. 3.6 Tosiseikat A: pakolaisasema on perustunut hänen äitinsä asemaan yksinäisenä haavoittuvana naisena ja yksinhuoltajana. UNHCR:n kiintiöpakolaisvalintaan liittyvien asiakirjojen mukaan A:n äiti on pakolaiseksi hakeutuessaan vedonnut elättäjän puutteeseen kotimaassaan. Pakolaisasema ei ole perustunut esimerkiksi perhettä uhanneeseen poliittiseen, etniseen tai uskonnolliseen vainoon. Perheen isä on kuollut sairauskohtaukseen. Kuolemaan ei ole liittynyt väkivaltaa esimerkiksi Talebanin tai viranomaisten taholta. A:lla itsellään ei ole ollut ongelmia Afganistanin viranomaisten kanssa maassa vielä asuessaan tai heidän kanssaan myöhemmin asioidessaan. UNHCR on arvioinut A:n saattavan nuorena köyhänä miehenä joutua esimerkiksi huumeiden salakuljettajien, ihmissalakuljettajien tai seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi, mutta asiakirjoista ei ilmene, että hän tosiasiassa olisi missään vaiheessa kohdannut tällaista uhkaa. A on nyt 26-vuotias terve mies. Hän puhuu darin kieltä. Hänen sisarensa perheineen asuu Ghaznissa, ja hänen äitinsä on tähän yhteydessä. A lähti kotimaastaan 8-vuotiaana, mutta asui 17-vuotiaaksi saakka sen lähialueella eli Iranissa ja hankki siellä toimeentulonsa työtä tekemällä. 3.7 Oikeudellinen arviointi A:n alaikäisenä saama pakolaisasema on perustunut hänen äitinsä ja samalla tämän alaikäisen lapsen haavoittuvaan asemaan. Nyt A on täysi-ikäinen. A:n henkilökohtaisissa olosuhteissa on Afganistanista lähdön ja pakolaiseksi hyväksymisen jälkeen tapahtunut huomattavia muutoksia, jotka antavat aiheen olettaa hänen kykenevän kohtuullisesti elämään kotimaassaan. Afganistanin yleisessä turvallisuustilanteessa edelleen esiintyy vaihtelua. Maa on pääosin hallituksen hallinnassa ja siellä on toimivat yhteiskunnalliset rakenteet. Käytettävissä olevan selvityksen perusteella A:n kotiseudun Bamiyanin turvallisuustilanteessa on tapahtunut muutos. A on kertonut kuuluvansa hazaroihin. Kyseessä on Afganistanin shiiamuslimeihin kuuluva vähemmistö, joita on noin 9 - 19 % väestöstä. UNHCR:n edellä mainitun selvityksen mukaan hazarat ovat olleet perinteisesti halveksittuja ja he saattavat edelleen kokea erilaista yhteiskunnallista syrjintää. Taleban-hallinnon kukistumisen jälkeen he ovat kuitenkin menestyneet taloudellisesti ja poliittisesti. Saatavilla olevan tiedon perusteella ei ole uskottavaa, että A joutuisi kotimaassaan epäinhimillisen kohtelun kohteeksi etnisen taustansa tai shiialaisuutensa johdosta. A ei ilmeisesti enää ole suojelun tarpeessa, koska olosuhteet, joiden perusteella hänelle myönnettiin pakolaisasema, ovat lakanneet olemasta. Olosuhteiden muutos on merkittävä ja pysyvä. Mainituilla perusteilla A:n pakolaisuuden syyt ovat ulkomaalaislain 107 §:n 3 momentissa ja YK:n pakolaisyleissopimuksen 1 artiklan C kappaleen 5 kohdassa tarkoitetulla tavalla lakanneet olemasta. Näin ollen hänen pakolaisasemansa on voitu ulkomaalaislain 107 §:n 1 momentin 5 kohdan nojalla lakkauttaa. Saadun selvityksen perusteella ei ole myöskään uskottavaa, että A:lla olisi tällä hetkellä kotimaassaan ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetun mukaisesti perustellusti aihetta pelätä joutuvansa siellä vainotuksi alkuperän, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta. Jotkut maan alueista ovat turvattomia, mutta A on kuitenkin lähtöisin Bamiyanista, jota ei ole lueteltu turvattomien maakuntien joukossa, eikä sieltä tuleville yleisesti ottaen myönnetä kansainvälistä suojelua alueen turvallisuustilanteen johdosta. A:lla ei siten ole sinne palatessaan ulkomaalaislain 88 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettua mielivaltaisesta väkivallasta kansainvälisen tai maan sisäisen aseellisen selkkauksen yhteydessä johtuvaa vakavaa ja henkilökohtaista vaaraa. Käytettävissä olevan selvityksen perusteella Afganistanin ja Bamiyanin yleinen turvallisuustilanne ei liioin edellytä A:lle myönnettävää kansainvälistä suojelua eikä ulkomaalaislain 88 a §:ssä tarkoitetun humanitaarisen suojelun myöntämistä. Näissä olosuhteissa A:n henkilökohtaiset tai Afganistanin yleiset turvallisuusolosuhteet eivät siten ole peruste kansainvälisen tai humanitaarisen suojelun myöntämiselle. 4. Oleskelulupa 4.1 Sovellettavat säännökset Ulkomaalaislain 54 §:n 1 momentin mukaan uusi määräaikainen oleskelulupa myönnetään, jos edellytykset, joiden perusteella ulkomaalaiselle myönnettiin edellinen määräaikainen oleskelulupa, ovat edelleen olemassa. Ulkomaalaislain 54 §:n 2 momentin mukaan, jos ulkomaalainen on saanut oleskeluluvan kansainvälisen suojelun perusteella, uusi määräaikainen oleskelulupa myönnetään, jollei esille tulleiden seikkojen perusteella vaikuta ilmeiseltä, etteivät edellytykset, joiden perusteella ulkomaalaiselle myönnettiin edellinen määräaikainen oleskelulupa, ole edelleen voimassa. Ulkomaalaislain 54 §:n 6 momentin mukaan uusi määräaikainen oleskelulupa myönnetään uudella perusteella, jos ulkomaalaiselle voitaisiin myöntää ensimmäinen oleskelulupa tällä uudella perusteella. Ulkomaalaiselle, jolle on myönnetty tilapäinen tai jatkuva oleskelulupa perhesiteen perusteella, voidaan myöntää oleskelulupa perhesiteen päätyttyä sillä perusteella, että henkilöllä on kiinteät siteet Suomeen. Ulkomaalaislain 36 §:n 1 momentin mukaan oleskelulupa voidaan jättää myöntämättä, jos ulkomaalaisen katsotaan vaarantavan yleistä järjestystä tai turvallisuutta, kansanterveyttä taikka Suomen kansainvälisiä suhteita. Kansanterveyden vaarantaminen ei kuitenkaan estä jatkoluvan myöntämistä, jos luvan myöntämisen edellytykset ovat muutoin olemassa. 4.2 Oikeudellinen arviointi A on hakenut jatko-oleskelulupaa 6.9.2010 ilmoittaen Suomessa oleskelunsa perusteeksi pakolaisaseman. Hän ei kuitenkaan edellä kerrotuilla perusteilla enää ole kansainvälisen suojelun tarpeessa, ja hänelle myönnetty pakolaisasema on edellä mainituilla perusteilla voitu peruuttaa. Näin ollen niitä edellytyksiä, joilla hänelle myönnettiin edellinen määräaikainen oleskelulupa, ei enää ulkomaalaislain 54 §:n 1 ja 2 momentissa säädetyin tavoin ole olemassa. A on asian käsittelyn aikana avioitunut Suomen kansalaisen kanssa. A:n isyys lapseensa nähden on vahvistettu vasta asiaa hallinto-oikeudessa käsiteltäessä, eikä hän ole lapsen huoltaja. Oleskelulupaa uuden perhesiteen perusteella on haettava erikseen, eikä perusteita oleskeluluvan myöntämiselle tämän asian käsittelyn yhteydessä ulkomaalaislain 54 §:n 6 momentin nojalla perhesiteen perusteella siten ole olemassa. Lisäksi A on syyllistynyt edellä Maahanmuuttoviraston ja hallinto-oikeuden päätöksistä ilmeneviin rikoksiin. Oleskeluluvan myöntämistä vastaan on siten ulkomaalaislain 36 §:n 1 momentissa tarkoitettu peruste. 5. Karkottaminen ja maahantulokielto 5.1 Sovellettavat säännökset Ulkomaalaislain 149 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan maasta voidaan karkottaa oleskeluluvalla oleskellut ulkomaalainen, jonka on todettu syyllistyneen rikokseen, josta on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta, taikka jonka on todettu syyllistyneen toistuvasti rikoksiin. Pykälän 4 momentin mukaan pakolaisen saa karkottaa 1 momentin 2 - 4 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa. Pakolaista ei saa karkottaa kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa, johon nähden hän on edelleen kansainvälisen suojelun tarpeessa. Pakolaisen saa karkottaa vain valtioon, joka suostuu ottamaan hänet vastaan. Ulkomaalaislain 150 §:n 1 momentin mukaan ulkomaalaiselle voidaan pääsyn epäämistä, käännyttämistä tai maasta karkottamista koskevassa päätöksessä määrätä maahantulokielto. Maahantulokielto määrätään, jos aikaa vapaaehtoiselle paluulle ei ole 147 a §:n 2 momentin nojalla määrätty tai jos ulkomaalainen ei ole paluulle määrätyssä ajassa poistunut maasta vapaaehtoisesti, jollei 146 §:stä muuta johdu. Maahantulokieltoa ei määrätä 52 a §:n perusteella oleskeluluvan saaneelle, jolle ei ole myönnetty uutta oleskelulupaa tai jonka oleskelulupa on peruutettu, paitsi jos hän ei ole noudattanut paluuvelvoitetta tai hän on uhka yleiselle järjestykselle tai turvallisuudelle. Maahantulokielto voidaan määrätä erillisenä päätöksenä silloin, kun ulkomaalainen ei ole annetussa ajassa poistunut maasta vapaaehtoisesti. Ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin mukaan pääsyn epäämistä, käännyttämistä ja maasta karkottamista sekä maahantulokiellon määräämistä ja pituutta harkittaessa on otettava huomioon päätöksen perusteena olevat seikat sekä asiaan muutoin vaikuttavat seikat ja olot kokonaisuudessaan. Harkinnassa on erityisesti kiinnitettävä huomiota lapsen etuun ja perhe-elämän suojaan. Harkinnassa muutoin huomioon otettavia seikkoja ovat ainakin ulkomaalaisen maassa oleskelun pituus ja tarkoitus sekä ulkomaalaiselle myönnetyn oleskeluluvan luonne, hänen siteensä Suomeen sekä hänen perheeseen liittyvät, kulttuuriset ja sosiaaliset siteensä kotimaahan. Jos pääsyn epääminen, käännyttäminen tai maasta karkottaminen taikka siihen liittyvä maahantulokielto perustuisi ulkomaalaisen rikolliseen toimintaan, on otettava huomioon teon vakavuus sekä yleiselle tai yksityiselle turvallisuudelle aiheutunut haitta, vahinko tai vaara. Saman pykälän 2 momentin mukaan maahantulokiellon määräämistä ja pituutta harkittaessa on lisäksi otettava huomioon, onko ulkomaalaisella sellaisia perhe- tai työsiteitä Suomeen tai muuhun Schengen-valtioon, joiden hoitamista maahantulokielto kohtuuttomasti vaikeuttaisi. Harkittaessa maahantulokiellon määräämistä ulkomaalaiselle, jonka kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on jätetty tutkimatta tai hylätty, huomiota voidaan kiinnittää myös hakemuksen tutkimatta jättämisen tai hylkäämisen perusteena olleisiin seikkoihin sekä siihen, onko ulkomaalainen omalla toiminnallaan pyrkinyt olennaisesti vaikeuttamaan turvapaikkahakemuksen käsittelyä. 5.2 Oikeudellinen arviointi A on syyllistynyt Suomessa rikoksiin. Asiassa on siten olemassa ulkomaalaislain 149 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu karkottamisperuste. Asiassa ulkomaalaislain 146 §:n 1 momentin mukaisessa kokonaisharkinnassa karkottamista tukevana seikkana on A:n rikollinen toiminta Suomessa. Hän on syyllistynyt useisiin seksuaalirikoksiin, joista yksi on ollut törkeä ja joista hänet on tuomittu yhteiseen 2 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistukseen. Kaikki hänen rikoksensa ovat kohdistuneet toisen henkilön ruumiilliseen koskemattomuuteen. Hänen voidaan arvioida vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Karkottamista vastaan puhuvana seikkana on pidettävä A:n lähtöä kotimaastaan alle 10-vuotiaana ja saapumista Suomeen alaikäisenä. Hän oli tänne tullessaan kuitenkin jo lähes täysi-ikäinen asuttuaan siihen saakka kotimaansa lähialueella. Hänen äitinsä ja useimmat sisaruksensa asuvat Suomessa. Koska A on jo täysi-ikäinen, tällä ei ole asiassa ratkaisevaa merkitystä. Kotimaassaan hänellä on kertomansa mukaan sisar perheineen, johon hänen äitinsä pitää jatkuvasti yhteyttä ja johon A:kin siten voi saada yhteyden. Hän puhuu kotimaansa kieltä, eikä ole syytä otaksua, että hän ei pitkästä poissaolostaan huolimatta kykenisi siellä tulemaan toimeen ja hankkimaan itselleen toimeentuloa. Hänen avioliittonsa Suomen kansalaisen kanssa on solmittu ja hänen isyytensä lapseensa nähden on vahvistettu vasta valitusvaiheen aikana. Lapsi on Suomen kansalainen, muttei ole A:n huollossa, eikä asiassa ole edes väitetty, että tällä olisi lapseen nähden mitään tosiasiallista suhdetta. A ei ole Suomessa ansiotyössä, vaan hän elää yhteiskunnallisten tukien varassa. Hänet on esitetyn selvityksen mukaan hyväksytty Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijaksi, mutta selvitystä opintojen aloittamisesta ei ole esitetty. Näissä olosuhteissa A:lla ei ole Suomeen niin kiinteitä siteitä, että ne painaisivat kokonaisharkinnassa karkottamisen puolesta olevia seikkoja enemmän. Kun hän lisäksi pakolaisaseman peruuttamisen ja jatko-oleskeluluvan epäämisen myötä oleskelee Suomessa ilman vaadittavaa oleskelulupaa, asiassa on myös ulkomaalaislain 149 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu karkottamisperuste. Asian olosuhteissa A on myös voitu määrätä viiden vuoden maahantulokieltoon. 6. Lopputulos Edellä mainituilla perusteilla ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, Helsingin hallinto-oikeuden päätös on kumottava ja Maahanmuuttoviraston päätös on saatettava voimaan. Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Kari Kuusiniemi, Sakari Vanhala, Hannu Ranta, Mika Seppälä ja Janne Aer. Asian esittelijä Lea Alén.