2016 false KHO:2016:197 Vuonna 1931 syntynyt A sairasti verenpainetaudin ja muiden perussairauksien lisäksi silmänpohjan kosteaa ikärappeumaa. A:n silmänpohjan ikärappeuma oli todettu vuonna 2011, ja

§:n 1 momentin mukaan henkilökohtaisella avulla tarkoitetaan tässä laissa vaikeavammaisen henkilön välttämätöntä avustamista kotona ja kodin ulkopuolella: 1) päivittäisissä toimissa; 2) työssä ja opiskelussa; 3) harrastuksissa; 4) yhteiskunnallisessa osallistumisessa; tai 5) sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä. Pykälän 2 momentin mukaan henkilökohtaisen avun tarkoitus on auttaa vaikeavammaista henkilöä toteuttamaan omia valintojaan 1 momentissa tarkoitettuja toimia suorittaessaan. Henkilökohtaisen avun järjestäminen edellyttää, että vaikeavammaisella henkilöllä on voimavaroja määritellä avun sisältö ja toteutustapa. Pykälän 3 momentin mukaan henkilökohtaista apua järjestettäessä vaikeavammaisena pidetään henkilöä, joka tarvitsee pitkäaikaisen tai etenevän vamman tai sairauden johdosta välttämättä ja toistuvasti toisen henkilön apua suoriutuakseen 1 momentissa tarkoitetuista toiminnoista eikä avun tarve johdu pääasiassa ikääntymiseen liittyvistä sairauksista ja toimintarajoitteista. Asiassa saatu selvitys ja oikeudellinen arviointi Valituksenalaisen päätöksen mukaan viranomainen on hylännyt vammaispalveluhakemuksen sillä perusteella, että A:n avun tarve johtuu paitsi silmänpohjan ikärappeuman aiheuttamasta näkökyvyn huononemisesta myös muiden hänen perussairauksiensa aiheuttamasta toimintakyvyn alenemisesta. Päätöksen mukaan ikääntyneiden henkilöiden palvelutarpeisiin vastataan ensisijaisesti sosiaalihuoltolain mukaisten sosiaalipalvelujen avulla. Asiassa on riidatonta, että A tarvitsee runsaasti toisen henkilön apua suoriutuakseen

§:n 1 momentin mukaisista toiminnoista. Tässä asiassa on riidanalaisena kysymys siitä, johtuuko A:n avun tarve pääasiassa ikääntymiseen liittyvistä sairauksista ja toimintarajoitteista. Kyseessä olevan lainkohdan säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 166/2008) on todettu, että vaikeavammaisuudessa on usein kyse koko elämän ajan kestävästä toimintarajoitteesta, mikä on otettava huomioon arvioitaessa palveluiden ja tukitoimien järjestämistapaa ja riittävyyttä suhteessa vaikeavammaisen henkilön elämäntilanteeseen. Myös ikääntyneillä vammaisilla henkilöillä sekä ikääntyneinä vammautuneilla henkilöillä on oikeus palveluihin ja tukitoimiin vammaisuuden perusteella samoin perustein kuin muillakin vammaisilla henkilöillä. Ikääntymiseen liittyvä vammaisuus on erotettava normaaliksi katsottavasta ikääntymisestä. Pääasiassa ikääntymiseen liittyvistä sairauksista ja toimintarajoitteista johtuva tuen ja avun tarve ei edelleenkään kuuluisi vammaispalvelulain nojalla järjestettäväksi. Tähän avun ja tuen tarpeeseen vastaaminen tapahtuisi muun sosiaali- ja terveydenhuollon yleis- ja erityislainsäädännön nojalla. A:n kotona 11.2.2015 laaditun palvelusuunnitelman mukaan hänellä on essentiaalinen verenpainetauti, allerginen astma, laskimoveritulppa, diabetes, kihti ja tyvisolusyöpä ja vaikea näkövamma silmänpohjan rappeuman johdosta. Poliklinikkakäynnin 13.6.2013 sairauskertomuksen mukaan A:n vasemman silmän näkö on vuoden 2012 keväällä nopeaan tahtiin heikentynyt ja vuoden 2012 kesästä lähtien myös oikea silmä on nopeasti heikentynyt. Lääkärinlausunnon 17.6.2013 mukaan nyt on todettu aikaisemman PED -muutoksen muuttuneen kostean ikärappeuman suuntaan. Näkövamman haitta-aste on 75 %. A liikkuu rollaattorin kanssa, ja tapaturmavaara on huomattava. Suuntausnäkö on tuntemattomassa ympäristössä hyvin vaillinainen. Vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa on merkittävästi vaikeutunut, koska hän ei erota kasvojenpiirteitä. Sairauskertomuksen 11.2.2015 palvelunkartoituksen mukaan A:n näkö on erittäin huono, hän näkee hahmot oikealla silmällä ja vasen silmä on sokea. A:n toimittamassa silmätautien erikoislääkärin lausunnossa 31.8.2010 on esitetty yleinen kannanotto, jonka mukaan silmänpohjan rappeuma ei kuulu normaaliin ikääntymiseen. Saadun selvityksen mukaan A:n toimintakykyä heikentää erityisesti silmänpohjan rappeuma, jonka johdosta hänen näkökykynsä on huonontunut merkittävästi. A:n näkö on nopeasti heikentynyt hänen ollessaan jo yli 80-vuotias. Edellä selostetun lääkärinlausunnon 17.6.2013 mukaan kysymys on ikärappeumasta. Hallinto-oikeus toteaa, että viimeaikainen oikeuskäytäntö on jokseenkin tulkinnanvarainen sen suhteen, voidaanko silmänpohjan rappeumaa pitää tavallisena ikääntymisestä johtuvana sairautena. Esimerkiksi korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjapäätöksessä KHO 2013:197 on otettu kanta, jonka mukaan kosteaa silmänpohjan rappeuma on ikääntymisestä johtuva sairaus. Hallinto-oikeuden arvion mukaan nyt kysymyksessä olevan silmänpohjan rappeuman suhteen ei voida tehdä yksiselitteistä ja yleistä ratkaisua sen suhteen, onko kysymyksessä ikääntymisestä johtuva sairaus. Merkitystä on annettava asiassa esitetyissä lääkärinlausunnoissa otettuihin kannanottoihin siitä, onko kysymyksessä ikääntymisestä johtuva sairaus. Merkitystä on annettava myös sille, missä iässä silmänpohjan rappeumaan on sairastuttu ja missä iässä henkilökohtaisella avulla turvattava avun tarve on syntynyt ja kehittynyt. Tämä siitä huolimatta, että myös vanhana vammautuneella tai sairastuneella on yleisesti ottaen oikeus henkilökohtaiseen apuun. Arvio perustuu henkilön iän ja sairauden väliseen yhteyteen eikä pelkästään henkilön ikään, joka yksin on lainvastainen peruste henkilökohtaisen avun epäämiseen. Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa silmänpohjan rappeuma on A:ta koskevan lääkärinlausunnon perusteella iästä johtuva sairaus, ja A:n silmänpohjan rappeumasta johtuva avun tarve on lisääntynyt huomattavasti vasta noin 80 vuoden iässä. Myös ikä ja siihen liittyvät muut sairaudet heikentävät A:n toimintakykyä. Nämä kolme seikkaa puoltavat vahvasti viranomaisen kantaa asiassa. A:n terveydentilasta ja avun tarpeesta saadun selvityksen perusteella hallinto-oikeus arvioi, että hänen tuen ja avun tarpeensa johtuvat pääasiassa normaaliin ikääntymiseen liittyvistä sairauksista ja toimintarajoitteista. Näin ollen A:ta ei voida pitää

§:n 3 momentin mukaisena vaikeavammaisena henkilönä, jolle kunta olisi velvollinen myöntämään vammaispalvelulain mukaista henkilökohtaista apua. Joensuun sosiaali- ja terveyslautakunnan yksilöasioiden jaosto on siten voinut hylätä oikaisuvaatimuksen tässä tapauksessa sillä perusteella, että A:n avun tarve johtuu pääasiassa ikääntymiseen liittyvistä sairauksista ja toimintarajoitteista. Viranhaltijapäätöksistä ilmenee, että A:lle on myönnetty aikaisemmin henkilökohtaista apua määräaikaisesti, koska etenevästä silmäsairaudesta johtuen palveluntarpeessa tapahtunee muutoksia. Vammaisella on muun muassa niin sanotun luottamuksensuojaperiaatteen perusteella ainakin jossain määrin oikeus luottaa palvelun jatkumiseen palvelun saamiseen liittyvien seikkojen säilyessä ennallaan. A:n hakemus henkilökohtaisen avun saamisesta on nyt voitu

§:n 3 momentin puolesta hylätä, koska hänen avun tarpeensa pääasiassa johtui ikääntymisestä johtuvasta sairaudesta. A:n tilanne on selvitetty uudelleen konkreettisesti muun muassa kotikäynnin avulla. Uuden selvityksen perusteella A:n toimintakyky on heikentynyt olennaisesti verrattuna siihen aikaan, kun hänelle myönnettiin henkilökohtaista apua. A:lle on tarjottu henkilökohtaista apua vastaavaan palvelun tarpeeseen sosiaalihuoltolain mukaisia tosin maksullisia palveluja muun muassa kotona selviämisen tueksi. Tämä ei ole ollut lainvastaista A:n avun tarpeen laatuun nähden. Hakemuksen ja oikaisuvaatimuksen hylkääminen ei ole johtanut A:n kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen. Asiaan ei kokonaisuutena liity sellaisia poikkeusperusteita, että A:lla olisi luottamuksensuojaperiaatteen perusteella oikeus saada edelleen henkilökohtaista apua. Valituksenalaista päätöstä ei ole syytä muuttaa. Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Marika Turunen ja Jukka Korolainen. Esittelijä Jari Kuusela. Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa A on valituksessaan vaatinut, että sosiaali- ja terveyslautakunnan yksilöasioiden jaoston ja hallinto-oikeuden päätökset kumotaan ja hänelle myönnetään henkilökohtainen apu vammaispalvelualain nojalla. Vaatimustensa tueksi A on esittänyt muun ohella seuraavaa: A:n näkövamma ja siihen liittyvä toimintakyvyn heikkeneminen eivät liity ikääntymiseen. A on pysyvästi ja vaikeasti näkövammainen henkilö. Hän sairastaa silmänpohjan rappeumatautia, joka on todettu ensimmäisen kerran vuonna

1. A oli tuolloin 80-vuotias. Hänen vammansa haitta-aste on yli 85 prosenttia ja haittaluokka vähintään
2. Silmänpohjan rappeuma on krooninen tulehdussairaus, joka voi puhjeta missä iässä tahansa. Silmänpohjan rappeuman sairastumiseen vaikuttaa myös muita riskitekijöitä kuin ikääntyminen, kuten perintötekijät, tupakoiminen, korkea verenpaine, hyperkolesterolemia, valtimonkovettumistauti, lihavuus ja epäterveellinen ruokavalio. Asiassa on kyse myös perustuslain mukaisesta yhdenvertaisuudesta ja ikään perustuvasta syrjinnän kiellosta. Mikäli hallinto-oikeuden päätös pidettäisiin voimassa, A ei olisi yhdenvertaisessa asemassa sosiaalihuoltolain vanhuspalveluiden piirissä oleviin vammattomiin (näkeviin) ikätovereihinsa nähden. A tarvitsee näkövammansa johdosta henkilökohtaista apua kaikkiin asioiden hoitoon kotinsa ulkopuolella. Tämän lisäksi A tarvitsee apua myös kotonaan esimerkiksi postin sisällön selvittämisessä, lääkkeiden ottamisessa, vaatehuollossa ja hygienian hoidossa. Näkövamma vaikuttaa olennaisella tavalla liikkumiseen sekä tiedon saatavuuteen ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen. A:n avun tarve ja rajoitteet eivät ole verrattavissa normaalisti ikääntyneisiin näkeviin 84-vuotiaisiin henkilöihin. A on liittänyt valitukseen Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän silmätautien poliklinikan apulaisylilääkärin 29.1.2016 antaman lausunnon sekä muuta selvitystä. Lausunnossa on todettu, että nimitys silmänpohjan ikärappeuma viittaa siihen, että ikä on taudin riskitekijöitä. Nimitys on vakiintunut ajalta, jolloin taudista tiedettiin vain se, että sen riski kasvaa iän myötä. Ikä ei kuitenkaan aiheuta tautia, vaan tauti voi tulla myös nuorelle ihmiselle. Taudin aiheuttajaa ei tiedetä, mutta taudin mekanismeista solutasolla tiedetään jo varsin paljon. Joensuun kaupungin sosiaali- ja terveyskeskus on antanut selityksen. Vammaispalvelulakia säädettäessä vammaispalvelut oli tarkoitus rajata suppealle osalle väestöä. Tarkoituksena ei ole ollut, että vammaispalvelulain mukaisia palveluita tulisi järjestää myös ikääntyneille henkilöille, joiden pääasiassa ikääntymiseen liittyvät sairaudet ja toimintarajoitteet lisäävät yleisesti avun ja palveluiden tarvetta. A:n näkökyky on heikentynyt iän myötä, eikä hän ole ollut aiemmin näkövammainen. A on ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain tarkoittama iäkäs henkilö. A on antanut vastaselityksen. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu Korkein hallinto-oikeus kumoaa Itä-Suomen hallinto-oikeuden sekä sosiaali- ja terveyslautakunnan yksilöasioiden jaoston päätökset ja palauttaa asian yksilöasioiden jaostolle uudelleen käsiteltäväksi. Perustelut Sovellettavat säännökset Vammaispalvelulain 1 §:n mukaan lain tarkoituksena on edistää vammaisen henkilön edellytyksiä elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä sekä ehkäistä ja poistaa vammaisuuden aiheuttamia haittoja ja esteitä. Vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentin mukaan kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle muun muassa henkilökohtaista apua, jos henkilö vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista.

§:n 1 momentin mukaan henkilökohtaisella avulla tarkoitetaan tässä laissa vaikeavammaisen henkilön välttämätöntä avustamista kotona ja kodin ulkopuolella: 1) päivittäisissä toimissa; 2) työssä ja opiskelussa; 3) harrastuksissa; 4) yhteiskunnallisessa osallistumisessa; tai 5) sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä.

§:n 3 momentin mukaan henkilökohtaista apua järjestettäessä vaikeavammaisena pidetään henkilöä, joka tarvitsee pitkäaikaisen tai etenevän vamman tai sairauden johdosta välttämättä ja toistuvasti toisen henkilön apua suoriutuakseen 1 momentissa tarkoitetuista toiminnoista eikä avun tarve johdu pääasiassa ikääntymiseen liittyvistä sairauksista ja toimintarajoitteista. Vammaispalvelulain muuttamista koskevan hallituksen esityksen (HE 166/2008 vp) 8 c §:ää koskevien yksityiskohtaisten perustelujen mukaan vammaispalvelulaissa ei tuolloinkaan asetettu ylä- eikä alaikärajoja palvelujen ja tukitoimien saamiselle, vaan ainoana perusteena on henkilön vammasta tai sairaudesta aiheutuva tarve ja erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvien palvelujen ja tukitoimien kohdalla erikseen määritelty vaikeavammaisuus. Myös ikääntyneillä vammaisilla henkilöillä sekä ikääntyneinä vammautuneilla henkilöillä on oikeus palveluihin ja tukitoimiin vammaisuuden perusteella samoin perustein kuin muillakin vammaisilla henkilöillä. Ikääntymiseen liittyvä vammaisuus on erotettavissa normaaliksi katsottavasta ikääntymisestä. Pääasiassa ikääntymiseen liittyvistä sairauksista ja toimintarajoitteista johtuva avun ja tuen tarve ei edelleenkään kuuluisi vammaispalvelulain nojalla järjestettäväksi. Tähän avun ja tuen tarpeeseen vastaaminen tapahtuisi muun sosiaali- ja terveydenhuollon yleis- ja erityislainsäädännön nojalla. Asiassa saatu selvitys Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän silmätautien poliklinikan apulaisylilääkärin 29.1.2016 antaman lausunnon mukaan silmänpohjan ikärappeuman nimitys viittaa siihen, että ikä on yksi sairauden riskitekijöistä. Nimitys on vakiintunut siltä ajalta, kun taudista tiedettiin vain se, että sen riski kasvaa iän myötä. Taudin aiheuttajaa ei tiedetä. Ikä ei kuitenkaan aiheuta tautia, vaan se voi tulla myös nuorelle ihmiselle. Kostea tautimuoto on kuivaa tautimuotoa harvinaisempi. Vuonna 1931 syntyneen A:n silmänpohjan ikärappeuma on todettu vuonna 2011, mutta varsinaisesti tauti puhkesi hankalaksi vuosien 2012 - 2013 vaihteessa. A:n näkövamman haitta-aste on vuoden 2016 alussa ollut yli 85 prosenttia. Tauti on hänellä ollut vaikea, ja sitä on seurannut vaikea näkövamma. Oikeudellinen arvio ja johtopäätökset A:n henkilökohtaisen avun tarve perustuu pääosin silmänpohjan kosteasta ikärappeumasta aiheutuviin toimintarajoitteisiin. Esitetyn selvityksen mukaan riski sairastua silmänpohjan ikärappeumaan lisääntyy iän myötä. Silmänpohjan rappeumaan sairastumiseen vaikuttaa kuitenkin myös muita riskitekijöitä kuin ikääntyminen, ja tautiin voivat sairastua myös nuoret henkilöt. Vaikka taudin aiheuttajaa ei tiedetä, esitetyn selvityksen perusteella on katsottava, ettei silmänpohjan ikärappeuman ole katsottava liittyvän ikääntymiseen sillä tavoin, kuin vammaispalvelulaissa ja sen esitöissä asialla tarkoitetaan. A:n vuosien 2012 - 2013 vaihteessa hankalaksi puhjennut silmäsairaus ja sen aiheuttama vaikea näkövamma eivät siten ole olleet seurausta ikääntyessä väistämättä tapahtuvasta elimistön heikkenemisestä ja rappeutumisesta, eivätkä silmäsairaus ja näkövamma sekä niistä johtuvat vaikeat toimintarajoitteet liity normaaliin ikääntymiseen. Joensuun kaupungin ei olisi tullut hylätä A:n hakemusta henkilökohtaisesta avusta mainitsemallaan perusteella. Tämän vuoksi hallinto-oikeuden ja sosiaali- ja terveyslautakunnan yksilöasioiden jaoston päätökset on kumottava ja asia palautettava jaostolle henkilökohtaisen avun järjestämiseksi. Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Irma Telivuo, Hannele Ranta-Lassila, Leena Äärilä, Vesa-Pekka Nuotio ja Antti Pekkala. Asian esittelijä Anna Heikkilä.