2016 false KHO:2016:75 Asiassa oli arvioitavana, voitiinko muutoksenhakijat A ja B, jotka Saksan kansalaisina olivat samalla Euroopan unionin kansalaisia, karkottaa Suomesta. Molemmat olivat aikanaan

§:ssä säädetty oikeus oleskella Suomessa yli kolmen kuukauden ajan, jos hän täyttää näissä pykälissä säädetyt edellytykset. Pykälän 3 momentin mukaan yksittäisessä tapauksessa, jossa on perusteltua aihetta epäillä, että unionin kansalainen tai hänen perheenjäsenensä ei täytä 158 a,

§:ssä säädettyjä edellytyksiä, voidaan tutkia täyttyvätkö edellytykset. Ulkomaalaislain 161 g §:n 1 momentin mukaan unionin kansalaisella, joka on oleskellut Suomessa laillisesti ja yhtäjaksoisesti viisi vuotta, on oikeus pysyvään oleskeluun. Ulkomaalaislain 167 § koskee sellaisen unionin kansalaisen tai hänen perheenjäsenensä käännyttämistä, jonka oleskeluoikeutta ei ole rekisteröity tai jolle ei ole myönnetty oleskelukorttia. Ulkomaalaislain 168 §:ssä säädetään unionin kansalaisen ja hänen perheenjäsenensä maasta karkottamisen perusteista. Pykälän 1 momentin mukaan unionin kansalainen, jonka oleskeluoikeus on rekisteröity, taikka unionin kansalaisen perheenjäsen, jolle on myönnetty oleskelukortti, voidaan karkottaa maasta, jos hän ei täytä 158 a,

§:ssä säädettyjä oleskeluoikeuden edellytyksiä. Ulkomaalaislain 168 §:n 3 momentin mukaan unionin kansalainen, joka on laillisesti oleskellut maassa edelliset kymmenen vuotta, voidaan karkottaa maasta ainoastaan yleiseen turvallisuuteen liittyvistä pakottavista syistä. Ulkomaalaislain 168 §:n 4 momentin mukaan unionin kansalainen, joka on alaikäinen, voidaan karkottaa maasta ainoastaan yleiseen turvallisuuteen liittyvistä pakottavista syistä, jollei karkottaminen ole lapsen edun mukaista. Ulkomaalaislain 168 a §:n mukaan edellä 168 §:n 1 momentissa säädetystä poiketen unionin kansalainen tai hänen perheenjäsenensä voidaan käännyttää tai karkottaa maasta ainoastaan yleiseen järjestykseen tai yleiseen turvallisuuteen liittyvistä syistä 156 §:ssä säädetyin edellytyksin tai kansanterveyteen liittyvistä syistä 156 a §:ssä säädetyin edellytyksin, jos unionin kansalainen on työntekijä tai itsenäinen ammatinharjoittaja taikka hän on tullut maahan työnhakuun ja voi esittää näyttöä todellisista mahdollisuuksistaan löytää työtä. Ulkomaalaislain 168 b §:ssä säädetään maasta karkottamisen kokonaisharkinnasta. Pykälän mukaan ennen yleiseen järjestykseen tai yleiseen turvallisuuteen liittyviin syihin perustuvaa maasta karkottamista koskevaa päätöstä on otettava huomioon, kuinka kauan unionin kansalainen tai hänen perheenjäsenensä on oleskellut maassa, hänen ikänsä, terveydentilansa sekä perhetilanteensa ja taloudellinen tilanteensa ja kuinka hyvin asianomainen on kotoutunut Suomen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Lisäksi on otettava huomioon, missä määrin unionin kansalaisella ja hänen perheenjäsenellään on yhteyksiä kotimaahansa. 2.4.2 Hallituksen esitys ulkomaalaislain muuttamiseksi Ulkomaalaislain muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 205/2006 vp) todetaan kohdassa, joka koskee oikeutta oleskella yli kolme kuukautta, että pykälään on kirjattu unionin kansalaisen ja hänen perheenjäsenelleen vapaan liikkuvuuden direktiivissä säädetty oleskeluoikeus. Se sisältää direktiivissä ilmaistut kolme tilannetta, joissa unionin kansalaisella on oikeus oleskella toisessa jäsenvaltiossa yli kolmen kuukauden ajan. Näitä ovat ensinnäkin taloudellisen toiminnan harjoittaminen työtä tekemällä tai itsenäisenä ammatinharjoittajana. Toiseksi oikeus oleskella on unionin kansalaisella, jolla on oleskeluun riittävät varat, ja kolmanneksi oleskelu on mahdollista, jos unionin kansalainen on kirjoittautunut oppilaitokseen tarkoituksenaan osallistua koulutukseen ammattikoulutus mukaan lukien. Edelleen hallituksen esityksessä todetaan, että vapaan liikkuvuuden edellytyksenä on, että unionin kansalaisella on riittävät varat toisessa jäsenvaltiossa oleskeluun niin, että vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmä ei kohtuuttomasti rasitu. Työntekijöiden ja itsenäisten ammatinharjoittajien asema poikkeaa muista siinä, että heiltä ei nimenomaisesti edellytetä riittäviä varoja, vaan oletuksena on, että varat saadaan työtä tekemällä tai ammattia harjoittamalla, eikä niitä tarvitse erikseen osoittaa. Työntekijää, itsenäistä ammatinharjoittajaa tai työnhakijaa ei myöskään direktiivin 14 artiklan 4 kohdan mukaan saa karkottaa maasta, vaikka hän rasittaisi sosiaalihuoltojärjestelmää. Säännöstä tulkittaessa olennaiseksi muodostuu kysymys siitä, kuka on työntekijä tai täyttääkö henkilö työntekijän määritelmän. Työsuhteen tulee luonnollisesti olla todellinen, eikä vain näennäinen. Työsuhteesta vaaditaan ennen rekisteröintiä selvitys. Työntekijän käsitettä ei ulkomaalaislaissa voida erikseen määritellä. On kuitenkin lähdettävä siitä, että kyse on aidosta korvausta vastaan suoritettavasta taloudellisesta toiminnasta. Ei ole estettä sille, että työ on osa-aikaista tai muuten matalapalkkaista työtä. Kyse ei kuitenkaan saa olla maahantuloa koskevien säännösten kiertämisestä. Momentin 2 ja 3 kohdassa on nimenomaisesti mainittu, että unionin kansalaisella on itseään ja perheenjäseniään varten riittävät varat oleskelua varten. Unionin kansalainen voi oleskelua rekisteröidessään osoittaa varansa itse valitsemallaan tavalla. Yksittäistä turvautumista toimeentulotukeen ei voida pitää sosiaalihuoltojärjestelmän rasittamisena, vaan toiminnan tulee olla vähintäänkin toistuvaa ja ennemminkin säännönmukaista. Väliaikaiset vaikeudet eivät vielä ole katsottavissa kohtuuttomaksi rasitteeksi. Kukin tapaus on arvioitava yksilöllisesti. Huomioon otettavia seikkoja ovat myös oleskelun pituus, henkilökohtaiset olosuhteet ja myönnetyn avustuksen määrä. Hallituksen esityksessä todetaan, että unionin kansalaisen ja hänen perheenjäsenensä maasta karkottamisen perusteita koskevaa säännöstä ehdotetaan tarkistettavaksi. Maasta karkottamista käytetään maasta poistamisen toimenpiteenä sen jälkeen, kun unionin kansalainen on rekisteröinyt oleskelunsa. Hallituksen esityksessä ehdotetaan säädettäväksi direktiiviin perustuva erityissäännös alaikäisen unionin kansalaisen maasta karkottamisesta. Säännös ei siis koske alaikäisiä, jotka ovat kolmannen maan kansalaisia. Säännös koskee vain lapsia, joiden oleskeluoikeus on rekisteröity. Alaikäinen lapsi voidaan karkottaa ainoastaan yleiseen turvallisuuteen liittyvästä pakottavasta syystä paitsi, jos maasta karkottaminen on lapsen edun mukaista. Yleensä on lapsen edun mukaista, että hän poistuu maasta karkotettavien vanhempiensa mukana sen sijaan, että hän jäisi yksin maahan. Säännöstä ei voi tulkita siten, että sillä voitaisiin estää lapsen vanhempien maasta karkottaminen, koska lasta ei voitaisi karkottaa. Tämä voisi johtaa siihen, että perheellisiä unionin kansalaisia ei lainkaan voisi karkottaa maasta.

1. Oikeuskäytäntöä 3.1 Euroopan unionin (yhteisöjen) tuomioistuimen oikeuskäytäntöä Ratkaisussaan asiassa Trojani (C-456/02, ECLI:EU:C:2004:488) tuomioistuin katsoi, että vastaanottava jäsenvaltio voi edelleen todeta, että jonkin toisen jäsenvaltion kansalainen, joka on turvautunut sosiaalihuoltoon, ei enää täytä oleskeluoikeutensa edellytyksiä. Tällaisessa tapauksessa vastaanottava jäsenvaltio voi yhteisön oikeudessa asetettuja rajoituksia noudattaen poistaa henkilön maasta. Se, että unionin kansalainen on turvautunut sosiaalihuoltojärjestelmään, ei kuitenkaan voi automaattisesti johtaa tällaiseen toimeen (tuomion kohta 45). Vaikka jäsenvaltiot voivat asettaa unionin kansalaisen, joka ei ole taloudellisesti aktiivinen, oleskelun edellytykseksi sen, että hänellä on riittävästi tuloja ja varoja, tästä ei kuitenkaan seuraa, että tällainen henkilö jäisi sinä aikana, kun hän laillisesti oleskelee vastaanottavassa jäsenvaltiossa, yhdenvertaisen kohtelun perusperiaatteen soveltamisalan ulkopuolelle (tuomion kohta 40). Ratkaisussaan asiassa komissio vs. Belgia (C-408/03, ECLI:EU:C:2006:192) tuomioistuin (suuri jaosto) katsoi, että riittävien tulojen ja varojen menettämisen vaara on aina olemassa riippumatta siitä, ovatko kyseiset tulot ja varat henkilökohtaisia vai tulevatko ne kolmannelta henkilöltä, ja näin on vaikka kyseinen kolmas henkilö olisi sitoutunut ylläpitämään taloudellisesti oleskeluluvan saajaa. Näiden tulojen ja varojen alkuperällä ei näin ollen ole automaattista vaikutusta vaaraan siitä, että tulot ja varat tällä tavalla menetetään, koska tällaisen vaaran toteutuminen riippuu olosuhteiden kehittymisestä (tuomion kohta 47). Tähän seikkaan nähden direktiivissä 90/364 (so. oleskeluoikeudesta annettu neuvoston direktiivi 90/364 ETY) on vastaanottavan jäsenvaltion perusteltujen intressien suojaamiseksi säännöksiä, joiden perusteella kyseinen jäsenvaltio voi ryhtyä toimenpiteisiin, jos taloudelliset resurssit on tosiasiallisesti menetetty, jottei oleskeluluvan saajasta aiheudu rasitusta mainitun valtion julkiselle taloudelle (tuomion kohta 48). Direktiivin 90/364 3 artiklassa säädetään siten, että oleskeluoikeus on voimassa niin kauan kuin edunsaajat täyttävät kyseisen direktiivin 1 artiklassa olevat edellytykset (tuomion kohta 49). Kyseisen säännöksen perusteella vastaanottava jäsenvaltio voi valvoa, että unionin kansalaiset, joille on myönnetty oleskeluoikeus, täyttävät direktiivissä 90/364 tältä osin säädetyt edellytykset koko oleskelunsa ajan (tuomion kohta 50). Asiassa Brey (C-140/12, ECLI:EU:C:2013:565) oli kyse Saksan kansalaisista, jotka muuttivat Itävaltaan ja joista toinen sai Saksasta työkyvyttömyyseläkettä. Heillä ei ollut muita tuloja. Itävalta ei myöntänyt heille heidän siellä hakemiaan sosiaalietuuksia. Unionin tuomioistuin totesi, että kun asetuksen n:o 883/2004 tarkoituksena on taata oikeutta työntekijöiden vapaaseen liikkuvuuteen käyttäneille unionin kansalaisille, että heillä säilyy oikeus tiettyihin heidän lähtöjäsenvaltionsa myöntämiin sosiaaliturvaetuuksiin, direktiivissä 2004/38 puolestaan annetaan vastaanottavalle jäsenvaltiolle mahdollisuus asettaa unionin kansalaisille silloin, kun heillä ei ole tai ei ole enää työntekijän asemaa, legitiimejä rajoituksia sosiaalietuuksien myöntämisen osalta, jottei heistä aiheutuisi kohtuutonta rasitusta kyseisen jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle (tuomion kohta 57). Sosiaalihuoltojärjestelmän käsitettä on tulkittava siten, että sillä viitataan kaikkiin kansallisten, alueellisten tai paikallisten viranomaisten perustamiin tukijärjestelmiin, joihin turvautuu henkilö, jolla ei ole riittäviä varoja perustarpeidensa ja perheensä perustarpeiden täyttämiseen ja joka saattaa siksi muodostua oleskelunsa aikana rasitteeksi vastaanottavan jäsenvaltion julkiselle taloudelle, millä voi olla seurauksia tuen, jota kyseinen valtio voi myöntää, kokonaistasolle (tuomion kohta 61). Se, että toisen jäsenvaltion kansalainen, joka ei ole taloudellisesti aktiivinen, voi eläkkeensä vähäisyyden perusteella olla oikeutettu tällaiseen etuuteen, voisi olla seikka, joka on omiaan osoittamaan, ettei kyseisellä kansalaisella ole riittäviä varoja sen välttämiseksi, että hänestä aiheutuu kohtuutonta rasitusta kyseisen valtion sosiaalihuoltojärjestelmälle direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetulla tavalla (tuomion kohta 63). Toimivaltaiset kansalliset viranomaiset eivät kuitenkaan voi tehdä tällaista päätelmää arvioimatta kokonaisuutena rasitusta, jota tällaisen etuuden myöntäminen konkreettisesti merkitsisi koko kansalliselle sosiaalihuoltojärjestelmälle, kun asianomaisen tilannetta luonnehtivat henkilökohtaiset olosuhteet otetaan huomioon (tuomion kohta 64). Lisäksi direktiivin 2004/38 johdanto-osan 16 perustelukappaleesta ilmenee, että sen arvioimiseksi, aiheuttaako sosiaaliavustuksen saaja kohtuuttoman rasituksen vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle, tämän valtion on ennen karkottamistoimenpiteen toteuttamista tarkasteltava, ovatko asianomaisella olevat vaikeudet väliaikaisia, ja otettava huomioon hänen oleskelunsa pituus, hänen henkilökohtaiset olosuhteensa ja hänelle myönnetyn avustuksen määrä (tuomion kohta 69). Asiassa Dano (C-333/13, ECLI:EU:C:2014:2358) antamassaan tuomiossa tuomioistuin totesi seuraavaa: Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 20 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa määrätään nimenomaisesti, että tässä artiklassa unionin kansalaisille myönnettyjä oikeuksia käytetään "perussopimuksissa ja niiden soveltamiseksi hyväksytyissä toimenpiteissä määritellyin edellytyksin ja rajoituksin". Lisäksi myös SEUT 21 artiklan 1 kohdan mukaan unionin kansalaisten oikeus vapaasti liikkua ja oleskella jäsenvaltioiden alueella edellyttää, että noudatetaan "perussopimuksissa määrättyjä tai [niiden] soveltamisesta annetuissa säännöksissä säädettyjä rajoituksia ja ehtoja". Yli kolme kuukautta kestävän oleskelun tapauksessa oleskeluoikeuden saaminen riippuu direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdassa säädetyistä edellytyksistä, ja sen 14 artiklan 2 kohdan mukaan tämä oikeus säilyy vain, jos unionin kansalainen ja hänen perheenjäsenensä täyttävät nämä edellytykset. Direktiivin johdanto-osan kymmenennen perustelukappaleen mukaan näillä edellytyksillä pyritään erityisesti estämään se, että näistä henkilöistä aiheutuisi kohtuutonta rasitusta vastaanottavan jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmälle (tuomion kohta 71). Unionin kansalaisilla, jotka ovat oleskelleet laillisesti vastaanottavan jäsenvaltion alueella yhtäjaksoisesti viisi vuotta, on oikeus pysyvään oleskeluun sen alueella eikä tämä oikeus riipu edellisessä kohdassa mainituista edellytyksistä (tuomion kohta 72). Direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan b alakohdan tarkoituksena on estää, että unionin kansalaiset, jotka eivät ole taloudellisesti aktiivisia, käyttävät vastaanottavan jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmää toimeentulonsa rahoittamiseen (tuomion kohta 76). Kunkin asianomaisen taloudellinen tilanne on siis tarpeen tutkia konkreettisesti ottamatta haettuja sosiaalietuuksia huomioon, jotta voidaan arvioida, täyttääkö hän riittäviä varoja koskevan edellytyksen voidakseen saada direktiivin 2004/38 7 artiklan 1 kohdan b alakohtaan perustuvan oleskeluoikeuden (tuomion kohta 80). Asiassa Alimanovic (C-67/14, ECLI:EU:C:2015-597) oli kyse aiemmin Saksassa asuneesta, sittemmin Ruotsiin siirtyneestä ja siellä Ruotsin kansalaisuuden saaneesta naisesta ja hänen lapsistaan, jotka palasivat Saksaan. Perheen äiti ja vanhin tytär työskentelivät siellä vajaan vuoden ajan lyhytaikaisissa työsuhteissa tai saivat työtilaisuuksia alle vuoden ajaksi. Tämän jälkeen heille myönnettiin erilaisia sosiaalietuuksia. Tuomioistuin totesi seuraavaa: Vain kaksi direktiivin 2004/38 säännöstä, sen 7 artiklan 3 kohdan c alakohta ja 14 artiklan 4 kohdan b alakohta, voi tuottaa Alimanovicin ja hänen tyttärensä tilanteessa oleville työnhakijoille tähän direktiiviin perustuvan oikeuden oleskella vastaanottavassa jäsenvaltiossa (tuomion kohta 52). Direktiivin 7 artiklan 3 kohdan c alakohdassa säädetään tämän osalta, että jos työntekijä on alle vuoden kestäneen määräaikaisen työsuhteen päätyttyä - - joutunut tahtomattaan työttömäksi, mikä on asianmukaisesti todettu työsopimuksen päättyessä, tai oltuaan työttömänä kahdentoista ensimmäisen kuukauden ajan ilmoittautunut työnhakijaksi asianomaiseen työvoimatoimistoon, hän säilyttää työntekijän asemansa vähintään kuuden kuukauden ajan. Tällä ajanjaksolla unionin kansalainen säilyttää oleskeluoikeutensa vastaanottavassa jäsenvaltiossa direktiivin 7 artiklan nojalla ja voi näin ollen vedota direktiivin 24 artiklan 1 kohdassa vahvistettuun yhdenvertaisen kohtelun periaatteeseen (tuomion kohta 53). Tästä syystä unionin kansalaisilla, jotka ovat säilyttäneet direktiivin 7 artiklan 3 kohdan c alakohdan perusteella työntekijän aseman, on oikeus kyseessä olevan kaltaisiin sosiaaliavustuksiin vähintään kyseisten kuuden kuukauden ajan (tuomion kohta 54). Asiassa ei kuitenkaan ollut kiistetty sitä, että Alimanovicilla ja hänen tyttärellään, jotka olivat säilyttäneet asemansa työntekijöinä ainakin kuuden kuukauden ajan viimeisen työsuhteensa päättymisestä, ei ollut enää tätä asemaa hetkellä, jolloin heiltä evättiin oikeus kyseessä oleviin etuuksiin (tuomion kohta 55). Unionin kansalaista, joka on tullut vastaanottavan jäsenvaltion alueelle työnhakuun, ei saa karkottaa niin kauan kuin hän voi esittää näyttöä siitä, että hän jatkaa työnhakua ja että hänellä on todellisia mahdollisuuksia löytää työtä (tuomion kohta 56). 3.2 Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä perhe- ja yksityiselämän suojan osalta Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä --- kohdistuvaa kunnioitusta. Viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi kun laki sen sallii ja se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa --- maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi ---. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tuomiossaan 31.1.2006 Rodriguez da Silva ja Hoogkamer v. Alankomaat kuvannut perhe-elämän suojaa koskevaa oikeuskäytäntöään ja todennut, että valtion positiivisten ja negatiivisten velvollisuuksien kohdalla tulee löytää oikeudenmukainen tasapaino yksilön ja yhteiskunnan kilpailevien intressien välillä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on viitannut edellä kuvattuun oikeuskäytäntöönsä myös tuomiossa 26.4.2007 Konstatinov v. Alankomaat. Se lausui, että periaatteessa se ei pidä kohtuuttomana vaatimusta, että maahan sijoittuneen ulkomaalaisen on osoitettava riittävän itsenäiset ja pysyvät tulot, joiden avulla hän voi huolehtia perheenyhdistämisessä tarkoitetun perheenjäsenen perustoimeentulosta.
2. Asiassa saatu selvitys Muutoksenhakijoiden tausta ja lähempi selvitys Suomessa oleskelusta ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksistä. A on rekisteröinyt oleskeluoikeutensa 10.6.
3. Hän ilmoitti rekisteröinnin perusteeksi työskentelyn ja investoinnit Suomessa ja ilmoitti ammatikseen "Managing Director". Hän oli aloittanut työnteon kokkina --- ravintolassa 30.5.2011 ja solminut tätä koskevan toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen 8.6.
4. Hän jäi sairauslomalle 18.7.
5. Hänellä on kerrottu olevan pitkä työkokemus kokin tehtävistä, mutta ei ravintola-alan koulutusta eikä muutakaan ammatillista koulutusta. Poliisin karkotusesitykseen kirjatun mukaan työnantaja Suomessa on katsonut, että hänen edellytyksensä työskennellä ravintolassa olivat olleet rajoittuneet, eikä työsopimusta jatkettu kahden kuukauden koeajan jälkeen. Työskentelystään ravintolassa hän on saanut palkkaa yhteensä 1 750,33 euroa. A oli ensimmäisen kerran hakenut toimeentulotukea 3.6.2011 eli ennen oleskeluoikeutensa rekisteröintiä. Ensimmäisessä asuinkunnassaan perhe on sosiaalipalvelukeskuksen asiakkaina noin vuoden ja heille on siellä maksettu toimeentulotukea yhteensä 19 789,28 euroa. Toisessa asuinkunnassa perheelle on noin kahden vuoden aikana maksettu toimeentulotukea yhteensä 14 296,99 euroa. Kansaneläkelaitoksen tietojärjestelmän mukaan heinäkuusta 2011 lukien perheelle on maksettu asumislisää ja A:lle eri kausina sairauspäiväetuutta, kuntoutusrahaa ja työttömyysturvaetuutta. Etuuksissa on ainoastaan yksi 20 päivän katkos vuonna
6. B:n ja perheen lasten oleskeluoikeus Suomessa on perustunut heidän asemaansa A:n perheenjäseninä. B on rekisteröinyt oleskeluoikeutensa 16.6.
7. B on rekisteröity Suomessa työttömäksi työnhakijaksi. Hän ei ole ollut Suomessa työntekijänä. Hänen pienimuotoinen yritystoimintansa ei ole tuottanut tuloja ja toiminta on lakannut 24.10.
8. B:lle on maksettu työttömyysturvaetuuksia heinäkuusta 2011 alkaen noin kolmen vuoden ajan lyhyitä katkoksia lukuun ottamatta. Lapin poliisilaitos on 21.1.2012 esittänyt Maahanmuuttovirastolle, että muutoksenhakijat karkotetaan maasta, koska heidän ei katsota täyttävän ulkomaalaislain 158 a §:ssä säädettyjä oleskeluoikeuden edellytyksiä.
9. Oikeudellinen arviointi ja lopputulos 5.1 Lähtökohdat Puolisoiden osalta on tehty erilliset päätökset ja molempien asemaa on tarkasteltava erikseen ottaen kuitenkin huomioon, että mikäli toisella olisi jollakin perusteella oleskeluoikeus Suomessa, tällä olisi vaikutusta toisen oleskeluoikeuteen perheenjäsenenä. Asiassa on ensimmäiseksi tarkasteltava, onko muutoksenhakijoilla Suomessa sellainen asema, että heitä ei voisi karkottaa muista kuin yleiseen järjestykseen tai yleiseen turvallisuuteen taikka kansanterveyteen liittyvistä syistä. Mistään tällaisesta syystä ei asiassa ole kysymys. 5.2 Oleskeluoikeuden perusteet Unionin kansalaisen oikeus oleskella toisen jäsenvaltion alueella yli kolme kuukautta voi perustua siihen, että hän harjoittaa taloudellista toimintaa palkattuna työntekijänä tai itsenäisenä ammatinharjoittajana tai opiskelee. Asiassa on selvää, että kumpikaan puolisoista ei toimi palkattuna työntekijänä Suomessa. B:n yritystoiminta on ollut hyvin pienimuotoista, voittoa tuottamatonta ja sittemmin loppunut kokonaan. Tämän perusteella ei voida katsoa, että hän harjoittaisi taloudellista toimintaa itsenäisenä ammatinharjoittajana. Kumpikaan ei siten ole taloudellisesti aktiivinen. Molemmat ovat ilmoittaneet opiskelevansa avoimessa korkeakoulussa, mutta asiassa ei ole ilmennyt, että heidän pääasiallisena tarkoituksenaan olisi osallistua koulutukseen. Lisäksi heillä ei ole sellaisia riittäviä varoja, joita oleskeluoikeus opiskelun perusteella edellyttäisi. Edellä mainituilla perusteilla kummallakaan ei ole ulkomaalaislain 158 a §:n 1 momentissa tarkoitettuja perusteita oleskelulleen Suomessa. A on Suomeen saavuttuaan työskennellyt, mutta työnantaja ei ollut jatkanut työsopimusta kahden kuukauden koeajan jälkeen. Asiassa on kuitenkin seuraavaksi tarkasteltava, onko A säilyttänyt työntekijän aseman ulkomaalaislain 160 §:ssä tarkoitetulla tavalla. A on joutunut työkyvyttömäksi sairauden vuoksi, mutta asiassa saatu selvitys huomioon ottaen työkyvyttömyys ei ole ollut tilapäistä. Hänen kohdallaan ei ole myöskään kysymys ulkomaalaislain 160 §:n 3 kohdassa tarkoitetusta tilanteesta jo sillä perusteella, että hän ei ole ollut työnhakijana. Hänen opintonsa avoimessa korkeakoulussa eivät ole liittyneet hänen aiempaan työskentelyynsä eikä niitä muutenkaan voida pitää ulkomaalaislain 160 §:n 4 kohdassa tarkoitettuna ammatillisena koulutuksena. Edellä mainituilla perusteilla A ei ole säilyttänyt työntekijän asemaa. B on tullut maahan työnhakuun ja hän on ollut rekisteröitynä työnhakijana. Asiassa on seuraavaksi tarkasteltava ulkomaalaislain 168 a §:n perusteella, onko hän esittänyt näyttöä todellisista mahdollisuuksistaan löytää työtä. Kun otetaan huomioon, että hän on saanut työttömyysturvaetuuksia lähes Suomeen saapumisestaan asti lyhyitä katkoksia lukuun ottamatta, hänen todelliset mahdollisuutensa työllistyä ovat heikot. Hän ei ole myöskään esittänyt näyttöä siitä, että hän mahdollisuutensa työllistyä olisivat parantuneet. Myöskään A ei ole esittänyt näyttöä työllistymismahdollisuuksista. Näin ollen he eivät ole ulkomaalaislain 168 a §:ssa tarkoitetussa asemassa. Muutoksenhakijoiden karkottamista on esitetty 21.1.2012 ja päätökset karkottamisesta on tehty 4.1.
10. Muutoksenhakijat eivät ole oleskelleet maassa laillisesti viittä vuotta eikä heidän kohdallaan tule ulkomaalaislain 161 g §:n 1 momentin mukaisesti arvioitavaksi oikeus pysyvään oleskeluun. Muutoksenhakijat eivät myöskään ole oleskelleet Suomessa edellistä kymmentä vuotta. Edellä mainittuihin perusteluihin nähden heidän oleskeluoikeuttaan arvioitaessa voidaan ottaa huomioon, muodostuvatko he rasitteeksi Suomen sosiaalihuoltojärjestelmälle. 5.3 Rasite sosiaalihuoltojärjestelmälle Saadun selvityksen perusteella muutoksenhakijat ovat toistuvasti turvautuneet Suomessa erityisesti toimeentulotukeen, joka on viimesijainen toimeentuloturvan muoto. Kyse ei ole ainoastaan yksittäisistä tilanteista, vaan toiminta on ollut säännönmukaista ja jatkunut koko heidän Suomessa oleskelunsa ajan eli vuodesta 2011 lähtien. Asiassa ei ole esitetty selvitystä muusta tulosta kuin A:n kahden kuukauden ansiotuloista vuonna
11. Perheen turvautuminen yhteiskunnallisiin etuuksiin alkoi välittömästi heidän saavuttuaan Suomeen ja on jatkunut keskeytyksittä. Näin ollen muutoksenhakijoiden voidaan katsoa rasittavan Suomen sosiaalihuoltojärjestelmää siten kuin ulkomaalaislain 158 a §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetaan. Kysymys ei ole ollut ainoastaan väliaikaisista vaikeuksista. Edellä mainittuun nähden peruste muutoksenhakijoiden karkottamiseen on olemassa. 5.4 Maasta karkottamisen kokonaisharkinta ja lasten etu Maasta karkottamisen kohdalla on seuraavaksi suoritettava kokonaisharkinta. Kokonaisharkinnassa kiinnitetään huomiota muun muassa maassa oleskelun pituuteen, asianomaisten ikään, terveydentilaan ja perhetilanteeseen sekä Suomeen kotoutumiseen. Muutoksenhakijat ovat molemmat aikuisia eikä heidän Suomessa oleskeluaan voida pitää pitkänä suhteessa heidän oleskeluunsa muualla. Vaikka A:lla onkin terveydellisiä ongelmia, hänen terveytensä ei ole esteenä karkottamiselle Saksaan. Heidän oma kotoutumisensa Suomeen ei ole kovin vahvaa osittain siitäkin syystä, että he eivät ole missään vaiheessa olleet iästään huolimatta taloudellisesti aktiivisia. Karkottamispäätökset koskevat perheen vanhempia, eivätkä välittömästi perheen alaikäisiä lapsia. Asiaa ei siis arvioida ulkomaalaislain 168 §:n 4 momentin kannalta. Perheen vanhempien karkottaminen vaikuttaa kuitenkin myös perheen lapsiin, jotka ovat syntyneet vuosina 1997, 1999, 2003 ja
12. Tähän nähden päätösten vaikutuksia on arvioitava myös lasten kannalta niin, että lasten etu on yksi päätösharkinnassa vaikuttavista seikoista. Kukaan lapsista ei ole syntynyt Suomessa. Toisaalta heidän oleskeluaikansa Suomessa on kaikkien kohdalla ollut heidän ikäänsä nähden pitkä. Nuorin on aloittanut koulunsa Suomessa. Toiseksi nuorin on ollut Suomeen muuttaessaan ala-asteikäinen, toiseksi vanhin noin yläasteikäinen ja vanhin häntä muutaman vuoden vanhempi. Lasten on esitetty käyvän koulua Suomessa hyvällä menestyksellä ja luoneen täällä ystäväpiirin. Lapset ovat Saksan kansalaisia kuten vanhempansa, mutta heistä kukaan ei ole asunut merkittävää aikaa Saksassa, josta heidän vanhempansa ovat muuttaneet muualle Eurooppaan. Heidän vanhempiensa äidinkieli on saksa, joten heidän sopeutumisensa Saksaan yhdessä vanhempiensa kanssa ei ainakaan kielitaidon ja kulttuurin suhteen olisi ongelmallista kun myös otetaan huomioon, että heidän molemmat vanhempansa ovat asuneet ainakin nuoruuteensa asti Saksassa. Edellä mainittuun nähden lasten voidaan kohtuudella olettaa sopeutuvan elämään Saksassa eikä lasten etu edellytä karkottamisesta luopumista. Karkottaminen ei myöskään ole Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvatun yksityis- ja perhe-elämän kunnioittamista koskevan vaatimuksen vastaista. Asiassa ei ole ilmennyt syitä, joiden perusteella karkottamista vastaan puhuvat seikat painaisivat sen puolesta puhuvia seikkoja enemmän. 5.5 Lopputulos Edellä mainituilla perusteilla ja kun otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita. Oikeusapu Muutoksenhakijoille on myönnetty oikeusapua 14.5.2013 lukien ilman omavastuuta. Heidän avustajakseen on määrätty asianajaja Harri Nevala, joka on vaatinut asiassa dnro 3108/1/14 palkkiona 204,60 euroa ja asiassa dnro 3109/1/14 palkkiona 477,40 euroa. Avustajalle maksetaan asiassa dnro 3108/1/14 valtion varoista oikeusapulain 18 §:n 1 momentin nojalla oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen 2, 4 ja 6 §:n mukaisena puolentoista työtunnin perusteella laskettuna palkkiona 165 euroa. Kokonaispalkkioksi, joka sisältää 39,60 euron arvonlisäveron, muodostuu siten 204,60 euroa. Asiassa dnro 3109/1/14 avustajalle maksetaan samojen säännösten nojalla kolmen ja puolen työtunnin perusteella laskettuna palkkiona 385 euroa. Kokonaispalkkioksi, joka sisältää 92,40 euron arvonlisäveron, muodostuu siten 477,40 euroa. Mainitut määrät jäävät valtion vahingoksi. Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Kari Kuusiniemi, Matti Pellonpää, Anne E. Niemi, Sakari Vanhala ja Petri Helander. Asian esittelijä Lea Alén.