§:n mukaan henkilön kotikunta on se kunta, jota hän perhesuhteidensa, toimeentulonsa tai muiden vastaavien seikkojen johdosta itse pitää kotikuntanaan. B on oman käsityksensä mukaan muuttanut naisystävänsä luokse pysyvästi. Z:n kaupungissa B sairastui aivoinfarktiin heti muuton jälkeen, minkä johdosta aiottu asuminen naisystävän luona ei toteutunutkaan. Hän on ollut ensin Z:n kaupungin sairaalassa ja sen jälkeen terveyskeskuksen osastolla, minkä jälkeen hän on asunut itsenäisesti Z:n kaupungissa. B ei ole siinä vaiheessa, kun hän muutti itsenäisesti asumaan Z:n kaupunkiin, halunnut X:n kaupunkiin. Halutessaan hän olisi voinut palata X:n kaupunkiin. Hänen sairaalahoitonsakin olisi voitu sijoittaa X:n kaupunkiin. Kotikuntamuutos ei ole johtunut hoitopaikan sijainnista. Täten muutto ei ole aiheutunut pääasiassa hoidosta eikä huollosta sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksikössä. Henkilön oma halu ja aikomus on ratkaisevaa kotikunnan määrittelyssä. B:n muuttoon Z:n kaupunkiin on vaikuttanut hänen halunsa saada asua lähellä naisystäväänsä. Täten hänen asumisensa Z:n kaupungissa on perustunut muuhun syyhyn kuin hoitosuhteeseen. Väestörekisteriin tehty kotikunnan muutosilmoitus 1.10.2013 on B:n tahdonilmaisu muuttaa asumaan pysyvästi Z:n kaupunkiin. Vastuu hoidon kustannuksista kuuluu siten Z:n kaupungille. Z:n kaupunki on antanut vastaselityksen. B:tä on hoidettu Z:n kaupungin sairaalassa, ja hän on sairaalahoidon aikana muuttanut väestökirjansa entisen kihlattunsa osoitteeseen. Maistraatti on tehnyt kotipaikan muutoksen pelkästään B:n oman puhelimitse tapahtuneen ilmoituksen perusteella normaalina muuttona, koska sille ei ole muuta ilmoitettu. Väestötietojärjestelmään tehty merkintä ei oikeudellisesti sido muita viranomaisia, joiden tulee asianomaisia säännöksiä soveltaen väestötietojärjestelmään tehdystä merkinnästä riippumatta ratkaista niille esitetyn selvityksen perusteella itsenäisesti kysymys henkilön asuinpaikasta. Kotikunnan määräytyminen ei ole yksin henkilön omaan käsitykseen perustuva asia, vaan hänellä tulee olla myös objektiivisesti havaittavien tosiseikkojen mukaan kiinteä yhteys ilmoittamaansa paikkaan. Tällaisia tosiseikkoja ovat muun muassa henkilön siteet perheeseen ja perheen yhteiseen asuntoon eli kotiin, toimeentulo, työskentely tai muu taloudellinen yhteys määrättyyn asuinpaikkaan taikka muut vastaavat seikat, kuten sukulaisuus, kasvatus- ja hoitosuhde. Kaikkien näiden huomioon otettavien seikkojen perusteella voidaan todeta, että B:n osalta edellytyksiä tavanomaiseen kotipaikan muuttamiseen ei ole ollut. Hänen tapauksessaan kotipaikan muuttuminen voi perustua vain kotikuntalain 3 a §:n mukaiseen ilmoitusmenettelyyn tai sosiaalihuoltolain 16 a §:n mukaiseen hakemusmenettelyyn ja siihen liittyvään kotikuntalain 3 b §:ään. Hoitokertomukseen 1.10.2013 on kirjattu, että B on kirjoilla X:n kaupungissa, minkä vuoksi potilasta on suunniteltu siirrettäväksi X:n keskussairaalaan. Hänen kanssaan on käyty keskustelua osoitteen ja kirjojen siirtämisestä Z:n kaupunkiin entisen puolison asuntoon, jotta hoitoa voitaisiin jatkaa Z:n kaupungissa. Kyseessä olevasta asiakirjasta ilmenee, että potilas on itse suostunut ehdotettuun kirjojen siirtoon. Samalla on kuitenkin jo todettu, ettei B voi todennäköisesti muuttaa kyseessä olevaan asuntoon liikuntarajoitteisuutensa vuoksi. Samasta kertomuksesta ilmenee, että ajatus hänen X:n kaupungissa sijaitsevan asuntonsa irtisanomisesta on syntynyt vasta tässä keskustelussa. B:llä ei ole ollut X:n kaupungin väittämää aikomusta tai ajatusta muuttaa X:n kaupungista Z:n kaupunkiin ennen kuin hän on saanut aivoinfarktin 29.9.2013. Tällainen ajatus on syntynyt vasta aivoinfarktin saamisen jälkeen, kun hoitotarve on syntynyt. Väitetyllä aikomuksella ei muutoinkaan ole oikeudellisesti ratkaisevaa merkitystä tässä asiassa. Z:n sosiaalikeskuksen asiakaskertomuksesta 11.10.2013 ilmenee, että B on siirtänyt kirjat Z:n kaupunkiin entisen kihlatun osoitteeseen, mutta että he eivät tule asumaan yhdessä. Edellä mainitut asiakirjat osoittavat, että B on turvatakseen oikeuden saada hoitoa Z:n kaupungin toimesta muuttanut kotikuntansa Z:n kaupunkiin vasta sen jälkeen, kun hoitotarve on syntynyt. Hallinto-oikeuden ratkaisu Vaasan hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt Z:n kaupungin hakemuksen asumispalvelujen kustannusten korvaamisesta. Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti: Sovellettuja oikeusohjeita Sosiaalihuoltolain 13 §:n 1 momentin mukaan sosiaalihuoltoon kuuluvina tehtävinä kunnan on huolehdittava sen sisältöisinä ja siinä laajuudessa kuin kulloinkin säädetään muun muassa sosiaalipalvelujen järjestämisestä asukkailleen. Sosiaalihuoltolain 17 §:n 1 momentin mukaan kunnan on huolehdittava muun muassa asumispalvelujen järjestämisestä. Sosiaalihuoltolain 14 §:n 1 momentin mukaan kunnan asukkaalla tarkoitetaan tässä laissa henkilöä, jolla on kunnassa väestökirjalaissa tarkoitettu kotipaikka. Sosiaalihuoltolain 16 a §:n 1 momentin mukaan se, joka haluaa muuttaa toisen kunnan asukkaaksi, mutta ei ikänsä, vammaisuutensa tai muun sellaisen syyn vuoksi kykene asumaan siellä itsenäisesti, voi hakea tämän kunnan sosiaalipalveluja ja hoitopaikkaa samoin perustein kuin jos olisi kunnan asukas. Kunnan tulee välittömästi ilmoittaa hakemuksesta ja sen käsiteltäväksi ottamisesta hakijan kotikunnalle. Kunnan tulee käsitellä hakemus, arvioida hakijan palvelutarve yhteistyössä tämän kotikunnan kanssa ja tehdä asiassa päätös. Sosiaalihuoltolain muuttamista koskevan hallituksen esityksen (HE 101/2010 vp) mukaan 16 a §:ssä tarkoitettua hakemusoikeutta voisivat käyttää erityisesti ne henkilöt, jotka ovat jo nykyisessä kotikunnassaan laitoshoidossa tai sellaisessa muussa hoitopaikassa, jossa voidaan turvata ympärivuorokautisesti tarvittavat palvelut. Sosiaalihuoltolain 42 a §:n mukaan, jos henkilö on sijoitettu perhehoitoon, laitoshoitoon tai asumispalvelujen avulla järjestettyyn asumiseen toisen kunnan alueelle ja hän käyttää kotikuntalain (201/1994) 3 a §:ssä säädettyä kotikunnan valintaoikeuttaan, palveluja koskeva järjestämisvastuu siirtyy muuttopäivästä uudelle kotikunnalle. Sosiaalihuoltolain 42 b §:n mukaan edellä 16 a ja 42 a §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa vastuu kunnan päätökseen perustuvan perhehoidon, laitoshoidon tai asumispalvelujen tosiasiallisista kustannuksista säilyy aiemmalla kotikunnalla.
§:n 1 momentin mukaan henkilön kotikunta on jäljempänä tässä laissa säädetyin poikkeuksin se kunta, jossa hän asuu. Mainitun lain 3 §:n mukaan henkilön kotikunta ei muutu, jos hänen asumisensa toisessa kunnassa johtuu pääasiassa enintään yhden vuoden kestävästä työtehtävästä, opiskelusta, sairaudesta tai muusta näihin rinnastettavasta syystä tai hoidosta perhehoidossa tai laitoshoidossa taikka asumisesta asumispalvelujen avulla. Mainitun lain 3 a §:n mukaan, jos henkilö on sijoitettu perhehoitoon, laitoshoitoon tai asumispalvelujen avulla järjestettyyn asumiseen muun kuin kotikuntansa alueelle, hän voi 3 §:n 2 kohdan estämättä valita uudeksi kotikunnakseen sen kunnan, jonka alueella olevassa toimintayksikössä tai asunnossa hän asuu. Valintaoikeuden käyttäminen edellyttää, että hoidon tai asumisen arvioidaan kestävän tai on kestänyt yli vuoden. Mainitun lain 3 b §:n mukaan henkilön kotikunta muuttuu, jos hän muuttaa toiseen kuntaan sosiaalihuoltolain 16 a §:ssä tarkoitetussa tilanteessa. Kotikuntalain muuttamista koskevan hallituksen esityksen (HE 101/2010 vp) mukaan kotikunnan valintaoikeus koskisi lähinnä vain perhehoidossa, laitoshoidossa tai asumispalveluyksiköissä olevia henkilöitä, joten itsenäisesti asuvat ja avohuollon palvelujen piirissä olevat henkilöt eivät lähtökohtaisesti kuulu tähän ryhmään. Jos asuminen toisessa kunnassa perustuisi pääasiassa muuhun kuin hoitoon, määräytyisi kotikunta aina kotikuntalain yleisten säännösten mukaisesti. Tosiseikat ja oikeudellinen arviointi Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan B on saanut aivoinfarktin Z:n kaupungissa vierailun aikana 29.9.2013. Tuolloin hänen kotikuntansa on ollut X:n kaupunki. B:tä on aivoinfarktin jälkeen hoidettu Z:n sairaalassa. Väestötietojärjestelmän mukaan B:n kotikunta on ollut Z:n kaupunki 1.10.2013 alkaen. Esitetyn selvityksen perusteella hallinto-oikeus katsoo, ettei B ollut muuttoilmoitusta tehdessään Z:n kaupungissa sijoitettuna laitoshoitoon tai asumispalvelujen avulla järjestettyyn asumiseen sillä tavoin kuin kotikuntalain 3 a §:ssä edellytetään. Kysymyksessä ei siten ole ollut kotikuntalain 3 a §:n mukainen muutto. B:n ei myöskään voida katsoa hakeneen Z:n kaupungin sosiaalipalveluja ja hoitopaikkaa sillä tavoin kuin sosiaalihuoltolain 16 a §:ssä on tarkoitettu. Asiaan ei siten voida soveltaa sosiaalihuoltolain 42 a ja 42 b §:ää, vaan siihen on sovellettava
§:n ja sosiaalihuoltolain 13 §:n säännöksiä. Koska B:n kotikunta on 1.10.2013 alkaen ollut Z:n kaupunki, ei hänen entistä kotikuntaansa voida velvoittaa korvaamaan hakemuksessa vaadittuja 28.1.2014 jälkeen syntyneitä asumispalvelun kustannuksia. Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet Sosiaalihuoltolaki (710/1982) 13 § 1 momentti, 14 § 1 momentti, 16 a § 1 momentti, 17 § 1 momentti sekä 42 a § ja 42 b § Kotikuntalaki 2 § 1 momentti, 3 §, 3 a § ja 3 b § Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Päivi Jokela, Heikki Huhta ja Hanna Huru. Esittelijä Pirjo Kurki. Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa Z:n kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja X:n kaupunki velvoitetaan korvaamaan Z:n kaupungille 28.1.2014 alkaen B:n palveluasumisesta ja asumisen tukipalveluista aiheutuneet kaikki kustannukset siihen saakka, kun B on näiden palveluiden piirissä. Vaatimustensa tueksi lautakunta on esittänyt muun ohella seuraavaa: Lautakunta on uudistanut hallinto-oikeudessa aikaisemmin esittämänsä. Ratkaisevaa asiassa ovat tosiasialliset tapahtumat eli se, milloin palvelun tarve on syntynyt. B on muuttanut kotikuntansa Z:n kaupunkiin vasta sen jälkeen, kun palvelun tarve on laitoksena pidettävässä sairaalassa syntynyt ja todettu. Asia ilmenee 1.10.2013 päivätystä hoitokertomuksesta. Lisäksi hallinto-oikeus on päätöksessään kokonaan sivuuttanut kotikuntalain 3 §:n. X:n kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta on antanut selityksen. Lautakunta on uudistanut kaiken asiassa aiemmin lausumansa. B ei ole muuttanut X:n kaupungista Z:n kaupunkiin hoidollisista syistä sosiaalihuoltolain 16 a §:ssä tarkoitetulla tavalla. Kun B on 1.10.2013 tehnyt väestötietojärjestelmään kotikuntamuutoksen, ei ole ollut tietoa siitä, minkälaista hoitoa hänen 29.9.2013 saamansa aivoinfarkti tulee vaatimaan. Kotikunnan muutosilmoitus osoittaa B:n tahtoa ja tämä myös ilmenee hallinto-oikeuden käytössä olleista asiakirjoista. B:n tahto asua Z:n kaupungissa on asiassa ratkaisevaa. Z:n kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta on antanut vastaselityksen. Kotikunnan muuttoilmoituksen tehdessään B:llä ei ole ollut tosiasiassa vakinaista asuinpaikkaa Z:n kaupungissa. Osoitteeksi on silloin ilmoitettu tuolloisen avopuolison asunto. Silloin on jo tiedetty, ettei B voi sinne muuttaa ja samanaikaisesti hänellä on ollut X:n kaupungissa asunto käytettävissä. X:n kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnalle on lähetetty tiedoksi Z:n kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan vastaselitys. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta. Perustelut Sovellettavat säännökset Sosiaalihuoltolain (710/1982) 13 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan sosiaalihuoltoon kuuluvina tehtävinä kunnan on huolehdittava sen sisältöisinä ja siinä laajuudessa kuin kulloinkin säädetään sosiaalipalvelujen järjestämisestä asukkailleen. Sosiaalihuoltolain (710/1982) 14 §:n 1 momentin mukaan kunnan asukkaalla tarkoitetaan tässä laissa henkilöä, jolla on kunnassa kotikuntalaissa tarkoitettu kotipaikka. Sosiaalihuoltolain (710/1982) 17 §:n 1 momentin mukaan kunnan on huolehdittava muun ohella kotipalveluiden ja asumispalveluiden järjestämisestä. Sosiaalihuoltolain 16 a §:n 1 momentin (1378/2010) mukaan se, joka haluaa muuttaa toisen kunnan asukkaaksi, mutta ei ikänsä, vammaisuutensa tai muun sellaisen syyn vuoksi kykene asumaan siellä itsenäisesti, voi hakea tämän kunnan sosiaalipalveluja ja hoitopaikkaa samoin perustein kuin jos olisi kunnan asukas. Kunnan tulee välittömästi ilmoittaa hakemuksesta ja sen käsiteltäväksi ottamisesta hakijan kotikunnalle. Kunnan tulee käsitellä hakemus, arvioida hakijan palvelutarve yhteistyössä tämän kotikunnan kanssa ja tehdä asiassa päätös. Hakemusta ei kuitenkaan käsitellä, jos hakija on jo tehnyt vastaavan hakemuksen toiseen kuntaan ja asian käsittely on vielä kesken. Sosiaalihuoltolain 16 a §:ää koskevassa hallituksen esityksessä (HE 101/2010 vp) on lausuttu seuraavaa: "Edellä ehdotettava kotikuntalain muutos mahdollistaisi nykyistä laajemman kotikunnan valintaoikeuden niissä tilanteissa, joissa henkilö joutuu oman kotikuntansa päätöksen perusteella hoidon tai huollon tarpeen vuoksi asumaan pitkäaikaisesti toisen kunnan alueella. Pitkäaikaista hoitoa tarvitsevalla tulisi toisaalta olla myös nykyistä laajemmin mahdollisuus muuttaa asumaan toiseen kuntaan. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi tarkemmin menettelystä siinä tapauksessa, että henkilö hakee kunnalliseen järjestämisvastuuseen perustuvaa hoitopaikkaa muun kuin kotikuntansa alueelta. (---) Ehdotettava hakemisoikeus koskisi käytännössä todennäköisesti erityisesti vanhuksia ja vaikeavammaisia henkilöitä." Sosiaalihuoltolain 42 a §:n (1378/2010) mukaan, jos henkilö on sijoitettu perhehoitoon, laitoshoitoon tai asumispalvelujen avulla järjestettyyn asumiseen toisen kunnan alueelle ja hän käyttää kotikuntalain (201/1994) 3 a §:ssä säädettyä kotikunnan valintaoikeuttaan, palveluja koskeva järjestämisvastuu siirtyy muuttopäivästä uudelle kotikunnalle. Sosiaalihuoltolain 42 b §:n (1378/2010) mukaan edellä 16 a ja 42 a §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa vastuu kunnan päätökseen perustuvan perhehoidon, laitoshoidon tai asumispalvelujen tosiasiallisista kustannuksista säilyy aiemmalla kotikunnalla.
§:n 1 momentin mukaan henkilön kotikunta on jäljempänä mainitussa laissa säädetyin poikkeuksin se kunta, jossa hän asuu. Saman pykälän 2 momentin mukaan, jos henkilöllä on käytössään useampia asuntoja tai jos hänellä ei ole käytössään asuntoa lainkaan, hänen kotikuntansa on se kunta, jota hän perhesuhteidensa, toimeentulonsa tai muiden vastaavien seikkojen johdosta itse pitää kotikuntanaan ja johon hänellä on edellä mainittujen seikkojen perusteella kiinteä yhteys. Kotikuntalain 3 §:n 2 kohdan (1377/2010) mukaan henkilön kotikunta ei muutu, jos hänen asumisensa toisessa kunnassa johtuu pääasiassa hoidosta perhehoidossa tai laitoshoidossa taikka asumisesta asumispalvelujen avulla. Kotikuntalain 3 a §:n (1377/2010) mukaan, jos henkilö on sijoitettu perhehoitoon, laitoshoitoon tai asumispalvelujen avulla järjestettyyn asumiseen muun kuin kotikuntansa alueelle, hän voi 3 §:n 2 kohdan estämättä valita uudeksi kotikunnakseen sen kunnan, jonka alueella olevassa toimintayksikössä tai asunnossa hän asuu. Valintaoikeuden käyttäminen edellyttää, että hoidon tai asumisen arvioidaan kestävän tai on kestänyt yli vuoden. Kotikuntalain 3 b §:n (1377/2010) mukaan henkilön kotikunta muuttuu, jos hän muuttaa toiseen kuntaan sosiaalihuoltolain 16 a §:ssä tarkoitetussa tilanteessa.
§:n 2 momentissa tarkoitetuin tavoin kiinteä yhteys Z:n kaupunkiin, joka on 1.10.2013 muuttunut hänen kotikunnakseen. Edellä lausutun johdosta Z:n kaupungin korvattaviksi vaatimissa B:n palveluasumisesta ja asumisen tukipalveluista aiheutuneissa kustannuksissa ei ole kysymys sosiaalihuoltolain 16 a ja 42 a §:ssä (1378/2010) tarkoitetusta tilanteesta, jossa vastuu kunnan päätökseen perustuvan perhehoidon, laitoshoidon tai asumispalvelujen tosiasiallisista kustannuksista säilyy mainitun lain 42 b §:n (1378/2010) mukaan aiemmalla kotikunnalla. Korkein hallinto-oikeus katsoo, että asiassa on kysymys sosiaalihuoltolain (710/1982) 13 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetuista sosiaalipalveluista, joista aiheutuvista kustannuksista on vastuussa B:n uusi kotikunta Z. Siten X:n kaupunkia ei voida velvoittaa korvaamaan Z:n kaupungille kysymyksessä olevia B:n palveluasumisesta ja asumisen tukipalveluista aiheutuneita kustannuksia. Tämän vuoksi ja kun muutoin otetaan huomioon hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet, korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Matti Halén, Eija Siitari, Alice Guimaraes-Purokoski, Antti Pekkala ja Maarit Lindroos. Asian esittelijä Marja-Liisa Judström.
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.