§:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun tavanomaisena ja kohtuullisena pidettävän edun määrää. Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa A on valittanut keskusverolautakunnan päätöksestä ja vaatinut, että ennakkoratkaisua muutetaan siten, että hänen veronalaiseksi tulokseen katsotaan ainoastaan hänelle otettavan laajennetun ryhmäsairauskuluvakuutuksen (Y-ryhmäsairauskuluvakuutus) vakuutusmaksun sekä hänen ikäiselleen työntekijälle otettavasta, yhtiön koko henkilöstölle hankittavasta X-ryhmäsairauskuluvakuutuksesta perittävän vakuutusmaksun erotus. A on perustellut vaatimustaan muun ohella seuraavasti: Erilaisten työnantajan työntekijöilleen antamien henkilökunta-alennusten tai henkilöstöetujen kohdalla on vakiintuneesti tulkittu, että työntekijän saaman edun arvon ylittäessä verovapaaksi määritellyn edun määrän hänen veronalaiseksi tulokseen lasketaan ainoastaan se määrä, jolla hänen saamansa edun arvo ylittää verovapaan edun arvon, ei työntekijän saaman edun arvoa kokonaisuudessaan.
§:n 1 momentin mukaan veronalaiseksi ei katsota koko henkilökunnan tai työnantajan palveluksesta eläkkeellä olevien työnantajalta saamaa tavanomaista ja kohtuullista etua työnantajan järjestämästä terveydenhuollosta. Kun tällainen koko henkilöstölle samantasaisena annettava ja sisällöltään kohtuullinen työterveydenhuolto on saajilleen verovapaata, tulisi mainittua lainkohtaa soveltaa keskusverolautakunnan vähemmistöön jääneiden jäsenten mielipiteen mukaisesti niin, että valittajan katsotaan saavan veronalaista etua ainoastaan siltä osin kuin hänelle otettavan vakuutuksen vakuutusmaksu ylittää sen maksun, joka hänen kohdallaan perittäisiin perusmuotoisesta X-ryhmäsairauskuluvakuutuksesta. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on antanut vastineen ja vaatinut, että valitus hylätään. Oikeudenvalvontayksikkö on todennut muun ohella, että Y-ryhmäsairauskuluvakuutus ei ole
§:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu verovapaa henkilökuntaetu, vaikka se otettaisiin koko henkilökunnalle. Täten mainittu säännös ei tule nyt käsillä olevassa asiassa lainkaan sovellettavaksi. Päätöksessä KHO 9.5.2016 taltio 2002 selostetussa tilanteessa sekä erikoislääkäritasoinen työterveyshuolto että yleislääkäritasoinen työterveyshuolto olivat molemmat kustannuksiltaan tavanomaisia ja kohtuullisia. Nyt käsillä oleva tapaus poikkeaa sanotusta päätöksestä tältä osin. Valittajan tapauksessa on lisäksi kysymys ryhmäsairauskuluvakuutuksen verokohtelusta, toisin kuin mainitussa korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa. Täten päätöksessä tarkoitetun ennakkoperinnän ennakkoratkaisussa lausuttu kanta siitä, että yhtiön tuli toimittaa ennakonpidätys edun arvosta vain siltä osin kuin se ylitti koko henkilökunnalle samantasoisena järjestetyn työterveyshuollon arvon, ei tule käsillä olevassa tapauksessa sovellettavaksi. Valituksenalainen keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu on korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjaratkaisujen KHO 1991 B 558 ja KHO 1988 B 584 mukainen. Lisäksi ennakkoratkaisu vastaa Verohallinnon ohjetta. Käsillä oleva asia eli se, mikä määrä Y-ryhmäsairauskuluvakuutuksen vakuutusmaksusta tulee katsoa valittajan veronalaiseksi ansiotuloksi, tulee ratkaista tuloverolain 29 §:n 1 momentin ja tuloverolain 61 §:n 2 momentin normaalin lain sanamuodon mukaisen tulkinnan perusteella. Näiden säännösten perusteella valittajan veronalaiseksi ansiotuloksi tulee katsoa työnantajan Y-ryhmäsairauskuluvakuutuksesta maksama vakuutusmaksu kokonaisuudessaan. Asiassa on riidatonta, että valittajan työnantajaltaan saaman edun määrä olisi juuri työnantajan Y-ryhmäsairauskuluvakuutuksesta maksaman vakuutusmaksun suuruinen. Tämäkin näkökohta puoltaa sitä, että valittajan veronalaiseksi ansiotuloksi tulee katsoa työnantajan Y-ryhmäsairauskuluvakuutuksesta maksama vakuutusmaksu kokonaisuudessaan. Valituksessa viitatulla erilaisia henkilökunta-alennuksia tai henkilökuntaetuuksia koskevalla käytännöllä ei ole merkitystä, kun nyt käsillä oleva asia ratkaistaan. Henkilökunta-alennuksien ja -etuuksienkin kohdalla edun tulisi koskea koko henkilökuntaa, jotta työntekijän veronalaiseksi tuloksi voitaisiin katsoa ainoastaan myönnetyn alennuksen ja tavanomaisena pidettävän alennuksen välinen erotus. Vastaava periaate ei voi tulla nyt käsillä olevassa tapauksessa sovellettavaksi, koska Y-ryhmäsairauskuluvakuutusta ei otettaisi koko henkilökunnalle. Valittajan vaatimuksen tueksi ei ole olemassa nimenomaista säännöstä tai oikeuskäytäntöä. A on antanut vastaselityksen. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. A:n valitus hyväksytään. Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu kumotaan A:lle kertyvän veronalaisen edun määrän osalta ja uutena ennakkoratkaisuna lausutaan, että A:n veronalaista ansiotuloa on vain se osa häntä koskevasta ryhmäsairauskuluvakuutuksen vakuutusmaksusta, joka ylittää tavanomaisen ja kohtuullisen vakuutusturvan A:ta koskevan vakuutusmaksun määrän, jos A:n työnantaja ottaa hänelle ennakkoratkaisuhakemuksessa tarkoitetun Y-ryhmäsairauskuluvakuutuksen. Ennakkoratkaisua on, jos hakija niin vaatii, noudatettava verovuosilta 2016 ja 2017 toimitettavissa tuloverotuksissa. Perustelut Sovellettavat säännökset Tuloverolain 29 §:n 1 momentin mukaan veronalaista tuloa ovat jäljempänä säädetyin rajoituksin verovelvollisen rahana tai rahanarvoisena etuutena saamat tulot. Tuloverolain 61 §:n 2 momentin mukaan veronalaista ansiotuloa on muun ohessa työsuhteen perusteella saatu palkka ja siihen rinnastettava tulo, eläke sekä tällaisen tulon sijaan saatu etuus tai korvaus.
§:n 1 momentin 1 kohdan mukaan veronalaiseksi tuloksi ei katsota koko henkilökunnan tai työnantajan palveluksesta eläkkeellä olevien työnantajalta saamaa tavanomaista ja kohtuullista etua työnantajan järjestämästä terveydenhuollosta, lukuun ottamatta työnantajan työntekijälle suorittamaa korvausta terveydenhuollosta tai sairaudesta johtuvista kustannuksista. Ennakkoperintälain 13 §:n 3 momentin mukaan palkkaan luetaan luontoisedut, jotka arvioidaan tuloverolaissa säädetyllä tavalla. Palkaksi katsotaan myös tuloverolain 66 - 68 §:ssä tarkoitetut edut sekä 69 §:ssä tarkoitetut edut siltä osin kuin ne eivät ole tavanomaisia ja kohtuullisia. Tosiseikat Ennakkoratkaisuhakemuksen mukaan A:n osalta ryhmäsairauskuluvakuutus on tällä hetkellä samantasoinen kuin muilla hänen työnantajansa henkilökunnan jäsenillä. A:n ja hänen työnantajanaan olevan yhtiön johtoryhmään kuuluvan kuuden muun henkilön vakuutusturvaa on tarkoitus muuttaa siten, että jatkossa A:n ja muiden johtoryhmän jäsenten Y-ryhmäsairauskuluvakuutuksen perusteella saaman edun laajuus sekä siitä johdettava rahallinen etu poikkeaisi muun henkilökunnan X-ryhmäsairauskuluvakuutuksen perusteella saamasta vakuutusturvasta. Vakuutukset olisivat suurelta osin yhteneväiset. Kumpikin vakuutus korvaa lääkärin suorittamia ja määräämiä tutkimuksia ja hoitoa. Kummankin vakuutuksen keskeisen korvauspiirin muodostavat esimerkiksi lääkärinpalkkiot, laboratoriotutkimukset, röntgen- ja magneettikuvaukset sekä leikkaukset ja niiden jälkitarkastukset. Tämän lisäksi A ja kuusi muuta johtoryhmän jäsentä saisivat lääkkeitä ja terapioita koskevat laajennukset vakuutuksen korvauspiiriin. A:lle ja muille johtoryhmän jäsenille otettavan Y-ryhmäsairauskuluvakuutuksen keskihinta olisi muun henkilökunnan vakuutuksen keskihintaa suurempi. Johtoryhmän jäsenten vakuutuksen keskihintaa nostaa se, että tällä vakuutuksella vakuutettavat henkilöt ovat keskimäärin muuta henkilökuntaa iäkkäämpiä henkilöitä. Vakuutuksen hinta nousee samalla kun vakuutettavien ikä nousee, koska iäkkäämmät henkilöt käyttävät keskimäärin enemmän ja kalliimpia terveyden- ja sairaanhoidon palveluita kuin nuoremmat vakuutetut. A:n osalta Y-ryhmäsairauskuluvakuutuksen maksu vuonna 2016 olisi 868,39 euroa. Samanikäisen, henkilökuntaan kuuluvan miehen, joka kuuluisi vain X-ryhmäsairauskuluvakuutuksen piiriin, maksu olisi 309,78 euroa. Oikeudellinen arvio Asiassa on kyse siitä, minkä suuruinen veronalainen etu A:lle kertyy, kun hänen työnantajansa ottaa hänelle ja johtoryhmän kuudelle muulle jäsenelle ryhmäsairauskuluvakuutuksen, jonka vakuutusturva on laajempi kuin yhtiön muulle henkilökunnalleen ottaman ryhmäsairauskuluvakuutuksen vakuutusturva. A ei ole hakenut ennakkoratkaisua siitä, onko hänen nykyisestä X-ryhmäsairauskuluvakuutuksesta saamaansa etua sinällään pidettävä tavanomaisena ja kohtuullisena etuutena. A:n ennakkoratkaisuhakemuksen lähtökohdaksi on kuitenkin katsottava, että hän on pitänyt nykyisin saamaansa etua
§:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuna tavanomaisena ja kohtuullisena henkilökuntaetuna.
§:n 1 momentin 1 kohdan nojalla A:n veronalaiseksi tuloksi ei ole katsottava sitä tavanomaista ja kohtuullista etua, joka hänelle kertyy, kun hänen työnantajansa järjestää terveydenhuollon koko henkilökunnalle. Vastaavasti ennakkoperintälain 13 §:n 3 momentin nojalla A:n ennakonpidätyksen alaiseksi palkaksi katsotaan
§:ssä tarkoitetut edut siltä osin kuin ne eivät ole tavanomaisia ja kohtuullisia. Näin ollen A:n ennakkoperinnässä hänen palkakseen on katsottava vain tavanomaisen ja kohtuullisen ylittävä osa
§:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetusta edusta. Vaikka lopullista verotusta koskevia ratkaisuja ei lähtökohtaisesti tehdä ennakkoperintää koskevien säännösten perusteella, ennakkoperintälain palkkaa koskeva säännös on erityissäännöksenä esillä olevassa asiassa merkityksellinen. Ennakonpidätystä koskeva säännös, jonka mukaan palkalla tarkoitetaan muun muassa terveydenhuoltoa koskevasta henkilökuntaedusta vain tavanomaisen ja kohtuullisen edun ylittävän edun osuus, on johdonmukainen osa tuloverojärjestelmän kokonaisuutta vain, jos A:n lopullisessa verotuksessa hänen palkkanaan pidetään myös vain vastaavaa osaa koko hänen saamastaan henkilökuntaedusta. Jos A:n työnantaja ottaa hänelle ja muille johtoryhmän jäsenille Y-ryhmäsairauskuluvakuutuksen, A ja muut johtoryhmän jäsenet saisivat edelleen hyväkseen nykyisen X-ryhmäsairauskuluvakuutuksen mukaiset edut sekä näiden etujen lisäksi edellä selostettuja muita etuja. Siten työnantajan koko henkilökunta olisi edelleen oikeutettu X-ryhmäsairauskuluvakuutuksen mukaisiin etuihin. Näin ollen A:n veronalaiseksi tuloksi ei ole katsottava sitä osaa häntä koskevasta Y-ryhmäsairauskuluvakuutuksen vakuutusmaksusta, joka vastaa sen vakuutusmaksun määrää, joka A:han kohdistuisi, jos hänen työnantajansa järjestäisi hänelle saman tavanomaisen ja kohtuullisen työterveyshuollon, jonka työnantaja oli järjestänyt koko muulle henkilökunnalle. A:n ilmoituksen mukaan vuonna 2016 sanottu tavanomaiseen ja kohtuulliseen työterveyshuoltoon kohdistuvan vakuutusmaksun määrä olisi ollut 309,78 euroa. Edellä esitetyillä perusteilla A:n valitus on hyväksyttävä. Uutena, A:lle kertyvän veronalaisen edun määrän laskemista koskevana ennakkoratkaisuna on lausuttava edellä korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuosasta ilmenevällä tavalla. Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä oikeusneuvokset Leena Äärilä, Mikko Pikkujämsä, Vesa-Pekka Nuotio ja Antti Pekkala. Asian esittelijä Jaana Mikkola.
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.