KHO/2020/75

2020 false KHO:2020:75 Lastenvalvojan vahvistamassa lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta tehdyssä sopimuksessa oli sovittu, että lähivanhempi maksaa lapsen kulut, jotka aiheutuivat etävanhemman tapaamisesta. Kansaneläkelaitos ei ollut myöntänyt lähivanhemmalle perustoimeentulotukea lapsen matkakuluihin, koska lapsen tapaamisesta aiheutuneita menoja ei toimeentulotuesta annetun lain 7 b §:n 1 momentin 6 kohdan mukaan huomioida lähivanhemmalle. Muilta osin matkakulut olivat päätöksen mukaan perusosalla katettavia menoja, joita ei erikseen huomioida menoina perustoimeentulotukilaskelmassa. Hallinto-oikeus oli hylännyt lähivanhemman valituksen. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa oli ratkaistavana, otetaanko lapsen ja etävanhemman tapaamisesta aiheutuva matkakulu huomioon lähivanhemman ja lapsen perustoimeentulotuessa toimeentulotuesta annetun lain 7 b §:ssä tarkoitettuna muuna perusmenona. Korkein hallinto-oikeus totesi, että muutoksenhakijan perustoimeentulotukea koskevassa hakemuksessaan ilmoittama lapsen ja etävanhemman tapaamisesta aiheutunut matkakulu ei kuulunut toimeentulotuesta annetun lain 7 a §:n mukaisiin perustoimeentulotuen perusosalla katettaviin menoihin. Korkein hallinto-oikeus viittasi toimeentulotuesta annetun lain esitöihin, joissa korostetaan, että lapsen oikeus tavata vanhempaansa tulee viime kädessä turvata myöntämällä tarkoitusta varten toimeentulotukea. Lain 7 b §:n 1 momentin 6 kohdan sanamuodon mukaan muuna perusmenona huomioon otetaan kuitenkin vain lapsen kanssa eri taloudessa asuvalle vanhemmalle aiheutuvat menot. Kansaneläkelaitoksen päätös olla myöntämättä lähivanhemmalle perustoimeentulotukea ei siten ollut lain vastainen. Korkein hallinto-oikeus totesi, että asiassa ei tullut ratkaistavaksi se, olivatko lapsen ja etävanhemman tapaamisista lähivanhemmalle aiheutuvat matkakulut erityisesti lapsen etu huomioon ottaen sellaisia toimeentulotuen hakijan erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuvia menoja, jotka kunnassa tulisi ottaa huomioon toimeentulotuesta annetun lain 7 c §:ssä tarkoitettua täydentävää toimeentulotukea myönnettäessä. Laki toimeentulotuesta 7 b § 1 momentti 6 kohta Päätös, jota valitus koskee Helsingin hallinto-oikeus 14.2.2019 nro 19/0095/5 Asian aikaisempi käsittely Kansaneläkelaitos ei ole päätöksellään 29.12.2017 myöntänyt perustoimeentulotukea A:n pojan B:n matkakuluihin, koska lapsen tapaamisen matkakuluja ei huomioida lähivanhemmalle. Kansaneläkelaitoksen oikaisuvaatimuskeskus on 29.6.2018, siltä osin kuin korkeimmassa hallinto-oikeudessa on kysymys, hylännyt A:n oikaisuvaatimuksen. Päätöksen perustelujen mukaan matkakulua ei ole huomioitu, koska B asuu A:n luona, eikä lapsen tapaamisesta aiheutuneita menoja huomioida lähivanhemmalle. Muilta osin matkakulut ovat perusosalla katettavia menoja, joita ei erikseen huomioida menona perustoimeentulotuen laskelmassa. Lisäksi esitetty matkakulu on syntynyt 10.12.2017, joten se ei ole käsiteltävällä ajalla erääntyvä meno. Kansaneläkelaitos ei ole perustoimeentulotukea koskevassa päätöksessään 28.5.2018 huomioinut laskelmassa B:n matkakuluja äitinsä luokse. Kansaneläkelaitoksen oikaisuvaatimuskeskus on 26.9.2018 hylännyt A:n oikaisuvaatimuksen. Päätöksessä on muun ohella todettu, että B asuu A:n luona, ja lapsen tapaamisesta aiheutuneita menoja ei huomioida lähivanhemmalle. Muilta osin matkakulut ovat perusosalla katettavia menoja, joita ei erikseen huomioida menoina perustoimeentulotukilaskelmassa. Lisäksi esitetty matkakulu on syntynyt toukokuussa, joten se ei ole käsiteltävällä ajalla erääntynyt meno. A on valittanut Kansaneläkelaitoksen oikaisuvaatimuskeskuksen päätöksistä hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeuden ratkaisu Helsingin hallinto-oikeus on, siltä osin kuin asiassa on korkeimmassa hallinto-oikeudessa kysymys, hylännyt A:n valituksen. Hallinto-oikeus on perusteluissaan selostanut asiassa sovellettavat oikeusohjeet sekä lapsen tapaamisesta aiheutuvien menojen osalta lausunut seuraavaa: Lastenvalvojan vahvistamasta B:n huollosta ja tapaamisoikeudesta 30.12.2016 tehdyn sopimuksen mukaan B asuu isänsä luona ja tapaa äitiänsä sopimuksen mukaisesti. Tapaamisista on muun ohessa sovittu, että isä maksaa lapsen tapaamiskulut. A:n perustoimeentulotukihakemukset B:n matkakuluista äidin luokse on hylätty sillä perusteella, että tapaamiskuluja ei korvata perustoimeentulotuesta lapsen lähivanhemmalle. A:n mukaan Kansaneläkelaitos on aikaisemmin myöntänyt toimeentulotukea kyseisiin matkakuluihin, mutta sittemmin muuttanut käytäntöään. Asiakirjaselvityksestä ilmenee, että A on yrittänyt sopia entisen puolisonsa kanssa uudestaan tapaamisjärjestelyistä, mutta tämä ei ole ollut halukas muuttamaan sopimusta. Perustoimeentulotukea myönnettäessä otetaan toimeentulotuesta annetun lain 7 b §:n mukaan tarpeellisen suuruisina huomioon lapsen tapaamisesta lapsen kanssa eri taloudessa asuvalle vanhemmalle aiheutuvat menot siltä osin, kun ne perustuvat kunnan toimielimen vahvistamaan sopimukseen tai tuomioistuimen päätökseen. Kyse on siten lainkohdan mukaan nimenomaisesti lapsen kanssa eri taloudessa asuvalle etävanhemmalle aiheutuvien menojen korvaamisesta toimeentulotukena. Koska B:n ja hänen tapaamisten matkakulujen osalta ei ole kyse etävanhemman menoista, on Kansaneläkelaitos voinut hylätä A:n hakemuksen perustoimeentulotuen myöntämisestä kyseisiin menoihin. Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet Toimeentulotukilaki 1 § 1 momentti, 6 §, 7 § ja 7 b § Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Ilkka Hartikainen ja Jaana Moilanen. Esittelijä Lotta Haverinen. Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa A on pyytänyt lupaa saada valittaa Helsingin hallinto-oikeuden päätöksestä. Valituksessaan hän on vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan B:n matkakulujen osalta. Vaatimuksen tueksi on viitattu kaikkeen hallinto-oikeudessa esitettyyn ja esitetty muun ohella seuraavaa: Asiassa on kysymys toimeentulotuesta annetun lain 7 b §:n tulkinnasta ja laissa lapsen matkakustannusten korvaamiselle asetetuista tavoitteista. Matkakustannuksia koskeva kuluerä siirrettiin osaksi toimeentulotuen perusosaa vuoden 2015 lain osittaisuudistuksella. Hallituksen esityksessä HE 358/2014 vp on korostettu lapsen oikeutta pitää yhteyttä siihen vanhempaansa, jonka luona hän ei asu. Tämä oikeus on keskeinen lapsen oikeus, joka on turvattu lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetulla lailla ja jonka toteutuminen on viime kädessä turvattava myöntämällä tarkoitusta varten toimeentulotukea. Kysymys on YK:n lapsioikeussopimuksessa sekä lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 2 §:ssä lapselle taatun perusoikeuden turvaamisesta, mikä mahdollistetaan toimeentulotuella. Kun kyse on lapselle taatusta perusoikeudesta, Kansaneläkelaitos ei voi tulkita oikeutta suppeasti. Tuen myöntämisen lähtökohtana on vanhempien kesken kunnan sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen vahvistamalla sopimuksella sovitut tai tuomioistuimen päätöksellä määrätyt tapaamiset. Kansaneläkelaitoksen käytäntö B:n ja tämän sisaren C:n matkakulujen korvaamisesta ei ole ollut yhdenmukaista eikä siinä ole huomioitu tapauskohtaisia erityispiirteitä. Kansaneläkelaitos ei ole korvannut A:lle muina perusmenoina A:n kummankaan lapsen matkustamisesta aiheutuneita kuluja. Kyse on ilmeisen virheellisestä laintulkinnasta, joka on omiaan vaarantamaan B:n oikeuden tavata etävanhempaansa. Tapaukseen liittyvää erityispiirrettä eli A:n ja D:n välillä sovittua käytäntöä, jonka mukaan kumpikin vanhempi on vastannut luonaan asuvan lapsen matkakulujen kustannuksista, ei ole huomioitu. Tämä käytäntö on aiemmin sopinut Kansaneläkelaitokselle, joka sittemmin on muuttanut käytäntöään ja hylännyt matkakulujen korvaamista koskevan vaatimuksen. Toimeentulotuen tarkoituksena on olla viimesijainen siihen oikeutetun henkilön ja tämän perheen perusturvan takaava tukimuoto. Päätöksen myötä toimeentulotuen tarkoitus ja B:n oikeus tavata etävanhempaansa on vaarantunut. Kansaneläkelaitoksen oikaisuvaatimuskeskus on antanut selityksen, jossa on esitetty muun ohella seuraavaa: Perustoimeentulotukea myönnettäessä otetaan toimeentulotuesta anne-tun lain 7 b §:n mukaan tarpeellisen suuruisina huomioon lapsen tapaamisesta lapsen kanssa eri taloudessa asuvalle vanhemmalle aiheutuvat menot siltä osin, kun ne perustuvat kunnan toimielimen vahvistamaan sopimukseen tai tuomioistuimen päätökseen. Kyse on siten lainkohdan mukaan nimenomaisesti lapsen kanssa eri taloudessa asuvalle etävanhemmalle aiheutuvien menojen korvaamisesta toimeentulotukena. Koska B:n matkakuluissa ei ole kyse etävanhemman menoista, perustoimeentulotukea ei ole myönnetty kyseisiin menoihin. Lapsen oikeus pitää yhteyttä siihen vanhempaansa, jonka luona hän ei asu, on keskeinen lapsen oikeus, joka on turvattu lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetulla lailla. Lapsen oikeus tavata vanhempaansa tulee viime kädessä toimeentulotukilain edellytysten täyttyessä turvata myöntämällä tarkoitusta varten toimeentulotukea. Alle 18-vuotiaan lapsen oikeutta tavata vanhempaansa voidaan turvata myöntämällä siihen perustoimeentulotukea. Kansaneläkelaitos voi myöntää lapsen kanssa eri taloudessa asuvalle vanhemmalle tapaamispäiviltä lapsen ruokarahaa sekä tukea matkakustannuksiin. Tapaamiskustannusten myöntämiseen tarvitaan aina kunnan toimielimen vahvistama sopimus tai tuomioistuimen päätös lapsen tapaamisoikeudesta. Matkakustannuksia voidaan huomioida, vaikka sopimuksessa ei ole mainintaa matkakustannusten jakautumisesta. Matkakustannusten jakamisesta voi olla erillinen vanhempien keskinäinen sopimus tai siitä on sovittu elatussopimuksessa tai määrätty tuomiossa. On myös voitu sopia, että lapsen kanssa asuva vanhempi tai muu huoltaja huolehtii lapsen tapaamisen matkakuluista kokonaan tai osittain. Matkakustannuksia voidaan huomioida perustoimeentulotuen menona vain siltä osin kuin kustannukset on sovittu tai määrätty lapsen kanssa eri taloudessa asuvalle vanhemmalle. Muilta osin matkakulut ovat perusosalla katettavia menoja, joita ei erikseen huomioida menona perustoimeentulotuen laskelmaan. Tältä osin laki ei sisällä harkintavaltaa. Erottelun tekeminen etävanhemmalle ja lähivanhemmalle aiheutuneiden matkakulujen osalta lain sanamuodon mukaisesti ei riko yhdenvertaisuutta tai ole syrjivää. Jos Kansaneläkelaitoksen päätöksenteko B:n matkakulujen korvaamisesta eri päätöksissä ei ole ollut yhdenmukaista, kyse on ollut yksittäisestä virheestä, eikä se sido Kansaneläkelaitosta muulle ajalle, kuin mitä virheellinen päätös koskee. A on antanut vastaselityksen, jossa hän on muun ohella esittänyt seuraavaa: Kyse ei ole yksittäistapauksista matkakustannusten korvaamisessa. Päätökset ovat poikenneet järjestelmällisesti toisistaan vuosien 2017 ja 2018 aikana. Kansaneläkelaitos ei ole selityksessään lausunut tai ottanut kantaa A:n valituksessaan esittämiin erityispiirteisiin. A:n osalta erityispiirre tarkoittaa lastenvalvojan luona laaditussa lapsen tapaamisoikeutta koskevassa sopimuksessa olevaa sopimusehtoa, jossa on sovittu matkakustannusten korvaamisesta lasten äidin kanssa. Sopimusehto ei johda maksettavan toimeentulon osalta määrällisesti poikkeavaan tilanteeseen, vaan kustannukset olisivat määrällisesti yhtä suuret riippumatta siitä, kumman lapsen osalta kustannukset korvattaisiin. A on lisäksi vaatinut, että korkein hallinto-oikeus velvoittaa Kansaneläkelaitoksen luovuttamaan korkeimmalle hallinto-oikeudelle ja A:lle ajalta 1.1.2017‒31.12.2018 A:ta koskevat perustoimeentulotukipäätökset, joissa on käsitelty toimeentulotuesta annetun lain 7 b §:n 1 momentin 6 kohdan mukaisia B:n ja C:n matkakustannuksia. Editiovaatimustaan A on perustellut sillä, että Kansaneläkelaitos on selityksessään esittänyt A:han kohdistuvan poikkeavan päätöksenteon olleen yksittäistä. Kyse ei kuitenkaan ole ollut yksittäisistä poikkeavista päätöksistä, vaan järjestelmällisesti noudatetusta ratkaisukäytännöstä A:n toimeentulotukea koskevissa asioissa. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian.

1. A:n vaatimus Kansaneläkelaitoksen velvoittamisesta luovuttamaan A:n nimeämät perustoimeentulotukipäätökset korkeimmalle hallinto-oikeudelle ja A:lle hylätään.
2. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta. Perustelut
3. Editiovaatimuksen hylkääminen Hallintolainkäyttölain (586/1996) 42 §:n (799/2015) mukaan valitusviranomaiselle voidaan esittää todisteena asiakirja tai esine. Asiakirjan ja esineen esittämiseen valitusviranomaiselle sovelletaan, mitä siitä säädetään oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 39 ja 40 §:ssä. Oikeudenkäymiskaaren 40 §:n mukaan tuomioistuin voi määrätä asiakirjan tuotavaksi tuomioistuimeen, jos asiakirjalla voi olla merkitystä näyttönä. A on vaatinut, että korkein hallinto-oikeus velvoittaa Kansaneläkelaitoksen luovuttamaan korkeimmalle hallinto-oikeudelle ja A:lle vuosilta 2017‒2018 muutoksenhakijaa koskevat toimeentulotukipäätökset, jotka ovat koskeneet toimeentulotuesta annetun lain 7 b §:n 1 momentin 6 kohdan mukaisia B:n ja C:n matkakustannuksia. Muutoksenhakijan mukaan Kansaneläkelaitos on aiemmin vuonna 2017 myöntänyt perustoimeentulotukea B:n matkakustannuksiin etävanhemman luokse, ja muuttanut korvauskäytäntöään joulukuun 2017 matkakustannuksista. Kansaneläkelaitoksen oikaisuvaatimuskeskus on esittänyt, että kyse on ollut yksittäisestä virheestä, eikä se sido Kansaneläkelaitosta muulle ajalle kuin mitä virheellinen päätös on koskenut. Korkein hallinto-oikeus toteaa, että kun otetaan huomioon perusteet, joiden vuoksi A on pyytänyt Kansaneläkelaitoksen velvoittamista toimittamaan asiakirjat korkeimpaan hallinto-oikeuteen sekä korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen jäljempänä esitettävät perustelut, asiakirjojen tuomioistuimeen toimittaminen ei ole tarpeen asian selvittämiseksi.
4. Pääasia Sovellettu oikeusohje ja sen esityöt Toimeentulotuesta annetun lain 7 b §:n 1 momentin mukaan perusosalla katettavien menojen lisäksi muina perusmenoina otetaan tarpeellisen suuruisina huomioon: (---) 6) lapsen tapaamisesta lapsen kanssa eri taloudessa asuvalle vanhemmalle aiheutuvat menot siltä osin, kun ne perustuvat kunnan toimielimen vahvistamaan sopimukseen tai tuomioistuimen päätökseen; (---) Hallituksen esityksessä laeiksi toimeentulotuesta annetun lain ja kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta (HE 358/2014 vp) on toimeentulotuesta annetun lain 7 b §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa todettu seuraavaa: ”Ehdotetun 7 b §:n 1 momentin 6 kohdan mukaan perusmenoina huomioitaisiin lapsen tapaamisesta lapsen kanssa eri taloudessa asuvalle vanhemmalle aiheutuvat menot siltä osin, kun ne perustuvat kunnan sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen vahvistamaan sopimukseen tai tuomioistuimen päätökseen. Mainittu säännös olisi uusi ja siirtäisi nykykäytännön mukaan täydentävän toimeentulotuen puolella huomioon otettuja menoja muihin perusmenoihin. Lapsen oikeus pitää yhteyttä siihen vanhempaansa, jonka luona hän ei asu, on keskeinen lapsen oikeus, joka on turvattu lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetulla lailla (361/1983). Lapsen oikeus tavata vanhempaansa tulee viime kädessä turvata myöntämällä tarkoitusta varten toimeentulotukea. Tukea tapaamisiin myönnettäisiin lähtökohtaisesti sen mukaan kuin tapaamisista on vanhempien kesken kunnan sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen vahvistamalla sopimuksella sovittu tai tuomioistuimen päätöksellä määrätty. Tällöin huomioitaviksi tulisivat lyhyempien tapaamisten ohella myös esimerkiksi loma-aikoina toteutuvasta lapsen luonapidosta aiheutuvat menot siltä osin kuin ne perustuvat kunnan sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen vahvistamaan sopimukseen tai tuomioistuimen päätökseen. Näitä menoja voisivat olla matkoista aiheutuvat menot edullisinta matkustustapaa käyttäen sekä lapsen ravintomenot. Mainittuihin kustannuksiin myönnetään nykyisinkin kunnissa toimeentulotukea.” Asiassa saatu selvitys Lastenvalvojan vahvistaman B:n huollosta ja tapaamisoikeudesta tehdyn sopimuksen mukaan B asuu isänsä A:n luona ja tapaa äitiään sopimuksen mukaisesti. Tapaamisista on muun ohella sovittu, että isä maksaa lapsen tapaamiskulut. A on hakenut perustoimeentulotukea luonaan asuvan poikansa B:n joulukuussa 2017 ja toukokuussa 2018 syntyneisiin matkakuluihin äitinsä luokse. Kansaneläkelaitos ei ole A:lle tammikuulle 2018 ja kesäkuulle 2018 perustoimeentulotukea myöntäessään huomioinut A:n muiksi perusmenoiksi A:n maksamia B:n matkakuluja tämän äidin luokse, koska lapsen tapaamisen matkakuluja ei huomioida lähivanhemmalle. Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt A:n valitukset Kansaneläkelaitoksen oikaisuvaatimuskeskuksen päätöksistä matkakulujen huomioimisen osalta. Hallinto-oikeus on katsonut, että Kansaneläkelaitos on voinut hylätä A:n hakemuksen perustoimeentulotuen myöntämisestä kyseisiin menoihin, koska matkakulujen osalta ei ole ollut kysymys etävanhemman menoista. Oikeudellinen arviointi ja johtopäätös Asiassa on korkeimmassa hallinto-oikeudessa A:n valituksen johdosta ratkaistavana, otetaanko lapsen ja etävanhemman tapaamisesta aiheutuva matkakulu huomioon lähivanhemman ja lapsen perustoimeentulotuessa toimeentulotuesta annetun lain 7 b §:ssä tarkoitettuna muuna perusmenona. Toimeentulotukea myönnetään toimeentulotuesta annetun lain 6 §:stä ilmenevin tavoin siltä osin kuin hakijan käytettävissä olevat tulot ja varat eivät riitä kattamaan hänen menojaan. Kansaneläkelaitoksen myöntämällä perustoimeentulotuella katetaan perusosaan kuuluvia menoja ja muita perusmenoja. Kiinteämääräinen perustoimeentulotuen perusosa kattaa lain 7 a §:ssä eritellyt tavanomaiset elinkustannukset kuten paikallisliikenteen käytöstä aiheutuvat menot sekä vastaavat muut henkilön ja perheen jokapäiväiseen toimeentuloon kuuluvat menot. Muina perusmenoina huomioon otettavat menot on puolestaan määritelty lain 7 b §:ssä. Tällaisia menoja ovat muun ohella lapsen tapaamisesta lapsen kanssa eri taloudessa asuvalle vanhemmalle aiheutuvat menot siltä osin, kun ne perustuvat kunnan toimielimen vahvistamaan sopimukseen tai tuomioistuimen päätökseen. Toimeentulotukilain 7 c §:n mukaan kunnan myöntämässä täydentävässä toimeentulotuessa otetaan huomioon tarpeellisen suuruisina erityismenot, joita ovat muun ohella henkilön tai perheen erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuvat, toimeentulon turvaamiseksi tai itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi tarpeelliseksi harkitut menot. Korkein hallinto-oikeus toteaa, että A:n perustoimeentulotukea koskevissa hakemuksissaan ilmoittamat lapsen ja etävanhemman tapaamisista aiheutuneet matkakulut eivät kuulu toimeentulotuesta annetun lain 7 a §:n mukaisiin perustoimeentulotuen perusosalla katettaviin menoihin. Toimeentulotuesta annetun lain 7 b §:n 6 kohtaa koskevissa hallituksen esityksen (HE 358/2014 vp, s. 35) yksityiskohtaisissa perusteluissa on korostettu, että lapsen oikeus tavata vanhempaansa tulee viime kädessä turvata myöntämällä tarkoitusta varten toimeentulotukea. Tämän vuoksi mainitussa lain kohdassa on säädetty siitä, että perusmenoina otetaan tarpeellisen suuruisina huomioon lapsen tapaamisesta aiheutuvat menot. Lain 7 b §:n 1 momentin 6 kohdan sanamuodon mukaisesti huomioon otetaan kuitenkin vain etävanhemmalle aiheutuvat menot. Tämä merkitsee sitä, että perustoimeentulotuen muina perusmenoina ei lain mukaan oteta huomioon lähivanhemmalle lapsen ja tämän etävanhemman tapaamisesta aiheutuvia menoja, vaikka lähivanhemman olisi kunnan toimielimen vahvistamassa sopimuksessa sovittu vastaavan näistä kustannuksista etävanhemman asemesta. Edellä mainituin perustein Kansaneläkelaitoksen päätös olla myöntämättä hakemuksen perusteella perustoimeentulotukea B:n matkakuluihin äitinsä luokse ei ole ollut lain vastainen. Asiassa ei ole merkitystä myöskään sillä, että Kansaneläkelaitos on aiemmin myöntänyt A:lle perustoimeentulotukea lapsen matkakuluista. Hallinto-oikeus on näin ollen voinut hylätä A:n valituksen. Korkein hallinto-oikeus toteaa, että tässä asiassa ei tule ratkaistavaksi se, ovatko lapsen ja etävanhemman tapaamisista lähivanhemmalle aiheutuvat matkakulut erityisesti lapsen etu huomioon ottaen sellaisia toimeentulotuen hakijan erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuvia menoja, jotka tulisi kunnassa ottaa huomioon toimeentulotuesta annetun lain 7 c §:ssä tarkoitettua täydentävää toimeentulotukea myönnettäessä. Oikeusapu Avustaja on vaatinut palkkiona ja korvauksena yhteensä 1 210 euroa. Avustajalle maksetaan vaatimus enemmälti hyläten asian laatuun ja laajuuteen nähden kohtuullisena korvauksena korkeimmassa hallinto-oikeudessa suoritetuista tarpeellisista toimenpiteistä palkkio kuuden työtunnin mukaan 660 euroa. Tämä määrä jää valtion vahingoksi. Sovelletut oikeusohjeet Oikeusapulaki 17 § 1 momentti ja 18 § 1 momentti Valtioneuvoston asetus oikeusavun palkkioperusteista 2 §, 4 § 1 momentti, 4 a § ja 6 § Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anne E. Niemi, Janne Aer, Petri Helander, Toomas Kotkas ja Ari Wirén. Asian esittelijä Milla Wartiovaara.