§ edellyttää niskoittelua. Kiinteistön omistaja ei ole niskoitellut, vaan hän on nimenomaisesti ilmoittanut rakennusvalvontaan rakennusten huonosta kunnosta ja vaarallisuudesta, koska ei ole itse voinut ryhtyä toimenpiteisiin. E on antanut selityksen, jossa on vaadittu valituksen hylkäämistä ja A:n velvoittamista korvaamaan hänelle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut sekä esitetty muun ohella seuraavaa: A on ollut kiinteistön omistaja jo ennen 1.7.1991 toteutettua kiinteistön lahjoitusta. Lahjoituksen yhteydessä A on pidättänyt itselleen elinikäisen hallintaoikeuden kiinteistöön. Hän on siten hallinnut kiinteistöä jo ainakin yli 20 vuotta ja omistusoikeuden nojalla vieläkin pidempään. E on ostaessaan kiinteistön tullut tietoiseksi sillä sijaitsevista purkukuntoisista rakennuksista. Rakennusten ylläpito on siten laiminlyöty jo ennen E:n omistusaikaa, A:n hallinta-aikana. Hallintaoikeuden pidättäminen on ollut A:n oma ja vapaaehtoinen valinta, eikä siten ole kohtuutonta, että A joutuu kantamaan ne vastuut, jotka hallintaoikeuden haltijana hänelle kuuluvat. Kiinteistöllä sijaitseva kesämökki rakennuksineen olisi ollut vuokrattavissa. Omaisuudesta on tosiasiassa ollut saatavissa tuottoa jo yli 20 vuoden ajan, ja mahdollisuus tuoton kerryttämiseen jatkuisi edelleenkin, mikäli A ei olisi laiminlyönyt tavanomaista kiinteistön kunnosta huolehtimista. Vuokratuloilla olisi voitu kattaa kiinteistön rakennusten normaali ylläpito ja huolto. A:lla on ollut tosiasiallinen mahdollisuus päävelvoitteen noudattamiseen, ja hän on tosiasiassa sitä ryhtynyt noudattamaan, mutta jättänyt velvoitteen noudattamisen kesken. Korjaamisvelvoitteen ja purkuvelvoitteen oikeudellinen erottelu hallintaoikeuden haltijan vastuiden kannalta on kestämätön, ja sitä kautta hallintaoikeuden haltija pääsisi velvollisuuksistaan laiminlyömällä huolenpitovelvollisuutensa. Muutoksenhakija on antanut vastaselityksen. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian. 1. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta. 2. Vaatimukset oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylätään. Perustelut 1. Valituksen hylkäämistä koskeva ratkaisu Sovellettavat oikeusohjeet Maankäyttö- ja rakennuslain 166 §:n 1 momentin mukaan rakennus ympäristöineen on pidettävä sellaisessa kunnossa, että se jatkuvasti täyttää terveellisyyden, turvallisuuden ja käyttökelpoisuuden vaatimukset eikä aiheuta ympäristöhaittaa tai rumenna ympäristöä. Pykälän 3 momentin mukaan, jos rakennuksen kunnossapitovelvollisuus laiminlyödään, kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi määrätä rakennuksen korjattavaksi tai sen ympäristön siistittäväksi. Jos rakennuksesta on ilmeistä vaaraa turvallisuudelle, tulee rakennus määrätä purettavaksi tai kieltää sen käyttäminen.
§:n 1 momentin mukaan, jos joku ryhtyy toimiin mainitun lain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten vastaisesti taikka lyö laimin niihin perustuvan velvollisuutensa, kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi päätöksellään velvoittaa niskoittelijan määräajassa oikaisemaan sen, mitä on tehty tai lyöty laimin. Saman pykälän 2 momentin mukaan viranomaisen antamaa kieltoa tai määräystä voidaan tehostaa uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella. Uhkasakkolain 6 §:n 1 momentin mukaan uhkasakko asetetaan määräämällä päävelvoite asianosaisen noudatettavaksi sakon uhalla. Kunkin päävelvoitteen tehosteeksi on asetettava eri uhkasakko. Pykälän 2 momentin mukaan uhkasakko asetetaan markkamäärältään kiinteänä tai siten, että sen suuruus määräytyy ajan kulumisen mukaan (juokseva uhkasakko). Pykälän 3 momentin mukaan asettamispäätöksestä on käytävä selvästi ilmi, mihin asianosainen on velvoitettu ja milloin, mihin mennessä tai mistä lähtien päävelvoitetta on noudatettava. Määräajan pituutta harkittaessa on otettava huomioon päävelvoitteen laatu ja laajuus, velvoitetun mahdollisuus noudattaa sitä sekä muut asiaan vaikuttavat seikat. Uhkasakkolain 7 §:n 1 momentin mukaan uhkasakko voidaan kohdistaa vain sellaiseen asianosaiseen, jolla on oikeudellinen ja tosiasiallinen mahdollisuus noudattaa päävelvoitetta. Jos uhkasakko kohdistetaan useisiin asianosaisiin, kullekin on asetettava eri uhkasakko. Uhkasakkolain 8 §:n mukaan uhkasakon suuruutta harkittaessa on otettava huomioon päävelvoitteen laatu ja laajuus, velvoitetun maksukyky ja muut asiaan vaikuttavat seikat. Uhkasakkolain 10 §:n 1 momentin mukaan uhkasakon asettanut viranomainen voi tuomita uhkasakon maksettavaksi, jos päävelvoitetta ei ole noudatettu eikä noudattamatta jättämiseen ole pätevää syytä. Edellytyksenä uhkasakon tuomitsemiselle maksettavaksi on, että uhkasakon asettamista koskeva päätös on lainvoimainen, jollei päätöstä ole säädetty tai määrätty noudatettavaksi muutoksenhausta huolimatta. Uhkasakkolain 11 §:n mukaan uhkasakko voidaan tuomita asetettua pienempänä, jos päävelvoitetta on olennaiselta osalta noudatettu tai velvoitetun maksukyky on merkittävästi alentunut taikka uhkasakon määrän alentamiseen on muu perusteltu syy. Kysymyksenasettelu korkeimmassa hallinto-oikeudessa Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on A:n valituksesta ratkaistavana, onko Raaseporin ympäristö- ja rakennuslautakunta voinut tuomita huonokuntoisten ja vaaraa aiheuttavien rakennusten purkamista ja avoimen kaivon peittämistä koskevan velvoitteen tehosteeksi asetetun uhkasakon A:n maksettavaksi kiinteistöön kohdistuvan käyttö- ja hallintaoikeuden haltijana. Asiassa saatu selvitys Rakennusvalvonta on 6.6.2016 suorittanut kiinteistöllä 710-478-2-35 valvontakäynnin, jolla on todettu, että kiinteistöllä sijaitsevat asuin- ja talousrakennus ovat huonokuntoisia ja vaarallisia. Valvontakäynnillä on havaittu rakennusten kattojen romahtaneen ja asuinrakennuksen seinien olevan vinossa ja lattian olevan laho. Lisäksi kiinteistöllä sijaitseva kaivo on todettu vaaralliseksi, koska siitä puuttui kansi. Rakennustarkastaja on 1.9.2016 kehottanut A:ta kiinteistön käyttö- ja hallintaoikeuden haltijana kunnostamaan tai purkamaan rakennukset. Ilmoituksen rakennusten huonosta kunnosta ja vaarallisuudesta on tehnyt kiinteistön omistaja E. Raaseporin ympäristö- ja rakennuslautakunta on päätöksellään 12.4.2017 velvoittanut A:n purkamaan kiinteistöllä sijaitsevat huonokuntoiset asuin- ja talousrakennukset 31.8.2017 mennessä, koska niistä on ilmeistä vaaraa turvallisuudelle, sekä peittämään kaivon siten, ettei siihen putoamisen vaaraa ole. Päävelvoitteen tehosteeksi on asetettu 5 000 euron suuruinen uhkasakko. Lautakunta on 13.9.2017 päätöksellään pidentänyt päävelvoitteelle asetettua määräaikaa 31.10.2017 asti. Rakennustarkastajat ovat suorittaneet kiinteistöllä tarkastuksen 19.4.2018. Tarkastuksella on käynyt ilmi, että asuintalon osalta oli suoritettu vähäisiä purkutöitä, mutta muutoin velvoitepäätöstä ei ollut noudatettu. Talousrakennus oli purkamatta ja kaivoa ei ollut peitetty. Rakennustarkastajat ovat käyneet kiinteistöllä uudelleen 25.10.2018, jolloin on todettu, että asuinrakennuksen päälle oli kaatunut suuri puu, joka oli romahduttanut rakennuksen. Raaseporin ympäristö- ja rakennuslautakunta on 12.12.2018 päätöksellään tuominnut A:n maksettavaksi 3 000 euroa asetetusta 5 000 euron uhkasakosta, koska hän ei ollut noudattanut kaikilta osin lautakunnan asettamia velvoitteita eikä ollut esittänyt pätevää syytä velvoitteiden noudattamatta jättämiselle. A on 1.7.1991 päivätyllä lahjakirjalla yhdessä B:n ja C:n kanssa lahjoittanut kiinteistön 710-478-2-35 D:lle. Lahjoittajat ovat pidättäneet elinikäisen käyttö- ja hallintaoikeuden kiinteistöön ja sen tuottoon. D on ottanut lahjan vastaan 8.8.1995. Länsi-Uudenmaan ulosottovirasto on 25.5.2015 myynyt kiinteistön pakkohuutokaupalla E:lle. Myynti-ilmoituksen mukaan kiinteistöllä sijaitsevat rakennukset ovat purkukuntoisia/huonokuntoisia. 18.6.2015 päivätyn kauppakirjan mukaan kiinteistö on myyty hallinta- ja käyttöoikeus säilyttäen. C:lla ja A:lla on elinikäinen käyttö- ja hallintaoikeus kiinteistöön ja sen tuottoon. C on luopunut käyttö- ja hallintaoikeudestaan pakkohuutokaupan jälkeen. Oikeudellinen arviointi ja johtopäätös Maankäyttö- ja rakennuslain 166 §:n 1 momentissa velvoitetaan pitämään rakennus ympäristöineen sellaisessa kunnossa, että se jatkuvasti täyttää terveellisyyden turvallisuuden ja käyttökelpoisuuden vaatimukset eikä aiheuta ympäristöhaittaa tai rumenna ympäristöä. Rakennusvalvontaviranomaisen tulee määrätä rakennus purettavaksi tai kieltää sen käyttäminen, jos siitä on ilmeistä vaaraa turvallisuudelle. Tässä tapauksessa rakennusvalvontaviranomainen on ennen velvoitteen asettamista tekemällään valvontakäynnillä todennut kiinteistöllä sijaitsevat asuin- ja talousrakennukset huonokuntoisiksi ja vaarallisiksi sekä kiinteistöllä sijaitsevan peittämättömän kaivon vaaralliseksi. A ei ole valituksessaan kiistänyt rakennusten kunnosta tai kaivon avonaisuudesta esitettyä selvitystä. Kun otetaan huomioon, että rakennusten katot ovat romahtaneet ja asuinrakennuksen seinät ovat vinossa ja lattia lahonnut, osittain sortuneista rakennuksista ja avoimesta kaivosta aiheutuu maankäyttö- ja rakennuslain 166 §:n 3 momentissa tarkoitettua vaaraa turvallisuudelle. Rakennukset on siten voitu määrätä purettavaksi ja kaivo on voitu määrätä peitettäväksi.
§:n 1 ja 2 momenttien mukaisesti se, joka on ryhtynyt mainitussa lainkohdassa tarkoitettuihin toimiin tai lyönyt laimin velvollisuutensa, voidaan tarvittaessa sakon uhalla velvoittaa oikaisemaan, mitä on tehty tai lyöty laimin. Uhkasakkoa kohdistettaessa on maankäyttö- ja rakennuslain lisäksi otettava huomioon uhkasakkolaissa säädetty. Uhkasakkolain 7 §:ää koskevien hallituksen esityksen (HE 63/1990 vp) yksityiskohtaisten perustelujen mukaan uhkasakko voitaisiin kohdistaa vain sellaiseen asianosaiseen, jolla on sekä oikeudellinen että tosiasiallinen mahdollisuus noudattaa päävelvoitetta. Oikeudellisella mahdollisuudella tarkoitetaan esimerkiksi oikeudellista perustetta hallita kiinteistöä, jonka korjaamisvelvoitteesta on kysymys. Uhkasakkoa ei siten voitaisi kohdistaa kiinteistönomistajaan, joka on rikkonut rakennusluvan ehtoja, jos hän on jo myynyt kiinteistön ja luovuttanut sen hallinnan toiselle. Maanomistajaa ei voitaisi myöskään velvoittaa purkamaan vuokralaisen omistamaa luvatonta rakennusta vuokralaisen vuokrasopimuksen nojalla hallitsemalta maalta, koska maanomistajalla ei olisi omankäden oikeuteen syyllistymättä välitöntä mahdollisuutta täyttää päävelvoitetta. Rakennuksen purkuvelvoite ja uhkasakko olisi tällöin kohdistettava luvattomasti rakentaneeseen vuokralaiseen. A:n käyttö- ja hallintaoikeus kiinteistöön perustuu lahjakirjaan. Asiassa ei ole esitetty selvitystä siitä, että lahjakirjassa pidätettyä käyttö- ja hallintaoikeutta kiinteistöön olisi sopimuksessa rajoitettu tai että A:lla lahjan antajana olisi ollut tarkoitus sitä sisällöltään tai laajuudeltaan rajoittaa. A on myös tosiasiassa ryhtynyt purkamaan rakennuksia kunnostus- tai purkukehotuksen saatuaan. Edellä lausutun perusteella A on hallinnut kiinteistöä ja sillä sijaitsevia rakennuksia sekä käyttänyt niitä koskevaa määräysvaltaa. Kun lisäksi otetaan huomioon, että valvontatoimenpiteisiin johtanut ilmoitus rakennusten huonosta kunnosta on tullut kiinteistön omistajalta, asiassa on selvitetty, ettei kiinteistön omistaja ole vastustanut rakennusten purkamista. Kun otetaan huomioon edellä lausuttu, korkein hallinto-oikeus katsoo, että A:lla kiinteistön käyttö- ja hallintaoikeuden haltijana on ollut maankäyttö- ja rakennuslain 166 §:ssä tarkoitettu kiinteistöä ja sillä sijaitsevia rakennuksia koskeva kunnossapitovelvollisuus ja uhkasakkolain 7 §:ssä tarkoitettu oikeudellinen ja tosiasiallinen mahdollisuus asetettujen velvoitteiden noudattamiseen. Koska A on laiminlyönyt edellä mainitun kunnossapitovelvollisuutensa ja koska rakennukset on valvontakäynneillä todettu huonokuntoisiksi ja vaarallisiksi, Raaseporin ympäristö- ja rakennuslautakunta on voinut asettaa rakennusten purkamista ja kaivon peittämistä koskevan velvoitteen A:n noudatettavaksi. Hänen maksettavakseen on siten voitu myös tuomita sanottujen velvoitteiden laiminlyönnin varalta asetettu uhkasakko. Uhkasakon määrää ei velvoitteiden laatu ja laajuus huomioon ottaen voida pitää kohtuuttomana. Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita. 2. Oikeudenkäyntikulut Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 95 §:n 1 momentti, A:lle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Asian laatuun nähden ja kun otetaan huomioon mainitun pykälän 1 ja 2 momentti, myöskään E:lle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta selityksen antamisesta korkeimmassa hallinto-oikeudessa aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista. Asian ovat ratkaisseet presidentti Kari Kuusiniemi sekä oikeusneuvokset Tuomas Kuokkanen, Taina Pyysaari, Robert Utter ja Veronica Storträsk. Asian esittelijä Maria Vapaavuori.
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.