§:n 2 momentin mukaisen luvan poiketa lahokaviosammaleen rauhoituksesta sen esiintymän siirtämiseksi noin kilometrin päähän uudelle kasvupaikalle vanhan metsän suojeluohjelma-alueelle. Lupaehtojen mukaan siirto oli tehtävä asiantuntijan ohjauksessa, lajin kasvualustana toimivien kantojen läheisyydestä oli siirrettävä myös muuta lajille soveltuvaa kuusilahopuuta, siirron onnistumista oli seurattava 10 vuotta siirron toteuttamisesta ja siitä oli raportoitava vuosittain ELY-keskukselle. Esiintymän säilyminen nykyisellä kasvupaikalla oli epävarmaa alueella vireillä olevan asemakaavaehdotuksen mukaisesta asuinrakentamisesta aiheutuvien muutosten vuoksi. Hallinto-oikeus oli kumonnut ELY-keskuksen päätöksen katsoen, ettei asiassa varovaisuusperiaate huomioon ottaen ollut voitu varmistua riittävästi siitä, että uhanalaisen lajin suojelutaso voisi säilyä suotuisana, jos poikkeaminen myönnettäisiin. Asiassa oli ensin arvioitava, oliko uhanalaisen kasvilajin rauhoitussäännöksestä ylipäätään mahdollista poiketa, kun poikkeamisen edellytys oli, että lajin suojelutaso säilyy suotuisana. Korkein hallinto-oikeus totesi, että rauhoituksesta oli mahdollista poiketa myös silloin, kun lajin suojelutaso ei ollut suotuisa. Muussa tapauksessa poikkeamista ei käytännössä olisi mahdollista koskaan myöntää uhanalaisen lajin rauhoituksesta poikkeamiseen, mikä olisi vastoin poikkeamissäännöksen tarkoitusta. Suotuisan suojelutason säilymistä koskevaa poikkeamisedellytystä oli uhanalaisen lajin osalta tulkittava niin, ettei lajin suojelutaso poikkeamisen johdosta saanut heikentyä. Arvioitaessa lahokaviosammalesiintymän siirtämiseen myönnetyn poikkeamisen vaikutusta lajin suojelutasoon ja sen heikentymiseen oli merkitystä annettava ensinnäkin siirrettävän esiintymän merkittävyydelle, siirtämisen vaikutuksille lajin säilymiseen kyseisellä esiintymisalueella sekä esiintymän pitkäaikaisen säilymisen mahdollisuuksille, jos poikkeamista ei myönnetty. Toisaalta oli arvioitava siirtämisen onnistumismahdollisuuksia siirron kohdealueella sekä siirron mahdollisen epäonnistumisen vaikutuksia lajin suojelutasoon ja elinympäristön laajuuteen yleisesti. Poikkeamispäätös koski pienialaista lahokaviosammalesiintymää. Esiintymispaikan ei arvioitu olevan lajin säilymiselle tärkeä, eikä esiintymispaikan rajoja ollut määritelty eikä ollut tarkoituskaan määritellä luonnonsuojelulain 47 §:n 3 momentin mukaisesti. Asiassa saadun selvityksen mukaan lajin esiintymispaikkoja oli maakunnan alueella aikaisempaa arviota enemmän, mikä tuki käsitystä kyseisen esiintymän vähäisestä merkityksestä. Poikkeamispäätöksen mukainen esiintymä siirrettiin tulevalle luonnonsuojelualueelle, jolla oli runsaasti eri-ikäistä lahopuuta. Esiintymän siirtämisen onnistumiselle oli näistä syistä arvioitu olevan edellytykset, vaikka siihen sisältyikin epävarmuutta. Onnistuessaan esiintymän siirtäminen todennäköisesti vahvistaisi uutta esiintymisaluetta ja parantaisi lajin suojelutasoa kyseisellä alueella. Kun otettiin huomioon tiedossa olevien lahokaviosammaleen esiintymispaikkojen runsastuminen, pienialaisen esiintymän häviämisellä ei siirron epäonnistuessakaan todennäköisesti olisi merkityksellistä heikentävää vaikutusta lajin suojelutasoon edes paikallisesti. Siirrettävä esiintymä sijaitsi asutuksen välisessä pienialaisessa metsikössä, jossa sen pitkäaikaisen säilymisen oli arvioitu olevan epävarmaa. Esiintymän siirtämisestä aiheutuvat myönteiset vaikutukset saattoivat olla lajin suojelutason kannalta suotuisampia ja johtaa esiintymän säilymiseen pitempään elinvoimaisena kuin esiintymän säilyessä nykyisellään. Kun lisäksi otettiin huomioon, että poikkeamisessa oli kysymys esiintymän siirtämisestä eikä sen hävittämisestä ja se, mitä hakemuksessa ja siihen liittyvässä suojelusuunnitelmassa oli esitetty lahokaviosammalesiintymän siirron toteuttamisesta, sekä poikkeamisluvassa asetetut ehdot, asiassa ei varovaisuusperiaatekaan huomioon ottaen ollut perusteita katsoa poikkeamisella olevan vaikutusta lahokaviosammalen suojelutasoon. Poikkeamisen lahokaviosammalesiintymän rauhoituksesta ei katsottu heikentävän lajin suojelutasoa. ELY-keskus oli siten voinut kaupungin hakemuksen ja siihen sisältyvän suojelusuunnitelman mukaisesti myöntää luvan poiketa lahokaviosammaleen rauhoituksesta esiintymän siirtämiseen. Hallinto-oikeuden päätös kumottiin ja ELY-keskuksen päätös saatettiin voimaan. Luonnonsuojelulaki 5 § 1 ja 3 momentti, 42 §, 46 §, 47 § 1 - 3 momentti ja 48 § Luonnonsuojeluasetus 20 - 22 § Päätös, jota valitus koskee Helsingin hallinto-oikeus 13.6.2019 nro 19/0406/5 Asian aikaisempi käsittely Espoon kaupunkisuunnittelukeskus on hakenut lupaa rauhoitetun lahokaviosammaleen (Buxbaumia viridis) siirtämiseen nykyiseltä paikaltaan Ruukinrannasta Elfvikin vanhan metsän suojeluohjelma-alueelle. Alueella on vireillä Ruukinranta-Tarvaspään asemakaava, joka on ollut ehdotuksena nähtävillä 3.
§:n 2 momentin mukaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi myöntää luvan poiketa 42 §:ssä säädetyistä rauhoitussäännöksistä, jos lajin suojelutaso säilyy suotuisana. Poikkeusta koskevaan päätökseen voidaan liittää tarpeellisia ehtoja. Luonnonsuojelulain 5 §:n 1 momentin mukaan lain 1 §:ssä tarkoitettujen tavoitteiden saavuttamiseksi luonnonsuojelussa on tähdättävä maamme luontotyyppien ja luonnonvaraisten eliölajien suotuisan suojelutason saavuttamiseen ja säilyttämiseen. Lain 5 §:n 3 momentin mukaan eliölajin suojelutaso on suotuisa, kun laji pystyy pitkällä aikavälillä säilymään elinvoimaisena luontaisissa elinympäristöissään. Hallituksen esityksessä luonnonsuojelulainsäädännön uudistamiseksi (HE 79/1996 vp) on 48 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa todettu muun ohella, että pykälän 2 momentissa säädettäisiin rauhoitussäännöksistä myönnettävistä poikkeuksista. Tämä lainkohta koskisi myös 47 §:ssä tarkoitettuja erityisesti suojeltavia lajeja. Poikkeuksen myöntämisperusteet olisivat suhteellisen väljät. Edellytyksenä on pelkästään, että lajin suojelutaso säilyy suotuisana. Jos tämä edellytys täyttyy, voisi poikkeuksen myöntää esimerkiksi taloudellisten vahinkojen estämiseksi. Asiassa saatu selvitys Hakemus ja alueen kaavoitustilanne Luonnonsuojelulain 42 §:n 2 momentin mukaista rauhoitusmääräyksistä poikkeamista on haettu lahokaviosammaleen (Buxbaumia viridis) siirtämiseksi nykyiseltä paikaltaan Espoon Ruukinrannasta Senaatti-kiinteistöjen omistamille kiinteistöille 49-405-1-252 ja 49-405-1-263 Elfvikin vanhan metsän suojeluohjelma-alueelle. Ruukinrannan alueella on voimassa Etelä-Espoon yleiskaava, jossa sammalesiintymäalue on Laajalahden luonnonsuojelualueen ja Turunväylän välisellä asuntorakentamisen alueella. Alueelle on tullut vireille Ruukinranta-Tarvaspään asemakaava 250100 vuonna
§:n 2 momentin mukaista rauhoitussäännöksistä poikkeamista. Siltä osin kuin valituksessa on katsottu, että rauhoitusmääräyksistä poikkeamista koskeva hakemus on ennenaikainen, hallinto-oikeus toteaa, että hakemus on voitu tehdä ja asia on tullut tutkia riippumatta siitä, että alueen asemakaavoitus on vireillä. Hakemuksen ja valituksenalaisen päätöksen mukaan lahokaviosammaleen siirrolla tavoitellaan lajin elinolosuhteiden turvaamista ja säilymistä pitkällä aikavälillä. Asiassa esitettyjen selvitysten mukaan lahokaviosammaleella on luontaista elinympäristöä siirtoalueella Elfvikin vanhassa metsässä ja onnistuessaan Elfvikinmetsän esiintymä voisi siirron seurauksena vahvistua. Siirtotoimenpiteen onnistumisesta ei kuitenkaan ole mitään varmuutta. ELY-keskus on valituksenalaisessa päätöksessään katsonut, että lahokaviosammalesiintymän siirtäminen ei todennäköisesti ole suurempi riski lajin säilymisen kannalta kuin nykyisen esiintymän säilyttäminen. Hallinto-oikeus toteaa, että edellä mainittu riskiarviointi on tehty ainoastaan oletuksella, että esiintymä säilytettäisiin noin hehtaarin suuruiseksi määritellyllä suoja-alueella nykyisen ja alueelle suunnitellun asutuksen keskellä. Lajin säilymisennustetta ei esimerkiksi ole arvioitu siihen nähden, että esiintymä jätettäisiin nykyisen tilanteen mukaiselle esiintymispaikalleen. Näin ollen, ja kun otetaan huomioon lahokaviosammaleen suojelun tila Suomessa ja varovaisuusperiaate, asiassa ei esitetyn selvityksen valossa ole voitu riittävästi varmistua siitä, että erityisesti suojeltavaksi säädetyn uhanalaisen lajin suojelutaso voisi säilyä suotuisana, jos poikkeaminen myönnettäisiin. Oikeudelliset edellytykset poikkeamisen myöntämiselle eivät siten ole täyttyneet ja ELY-keskuksen päätös on kumottava. Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Jaana Moilanen, Elena Feldman, joka on myös esitellyt asian, ja Esa Hakkola. Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa Uudenmaan ELY-keskus on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja ELY-keskuksen päätös saatetaan voimaan. Luvan voimassaoloaikaa pidennetään 31.12.2023 saakka. Vaatimusten tueksi on esitetty muun ohella seuraavaa: Edellytyksenä rauhoitetun lajin suojelusäännöksestä poikkeamiselle on vain lajin suojelutason säilyminen suotuisana. Ottaen huomioon tiedossa olevien lahokaviosammalesiintymien kokonaismäärän Uudenmaan alueella ja lajin koko levinneisyysalueella Suomessa, yksittäiseen, varsin pienialaiseen ja niukkaan esiintymään kohdistuvalla poikkeamisella ei ole heikentävää vaikutusta lajin suojelutasoon. Poikkeamisella ei myöskään hävitetä esiintymää, vaan se siirretään siten, että todennäköisesti pitkällä tähtäimellä lajin kantaa Elfvikin vanhan metsän alueella voidaan vahvistaa. Poikkeamisella on myös siirtomenetelmään ja sen toimivuuteen liittyvä merkittävä tutkimuksellinen tarve ja peruste. Uudellamaalla tieto lahokaviosammaleen runsaudesta, lajille soveltuvien elinympäristöjen määrästä ja levinneisyydestä on muutamassa vuodessa muuttunut täysin. Uusien kasvupaikkojen lukumäärä on kymmenessä vuodessa kasvanut kahdeksasta 335:een. Lisäksi on otettava huomioon, että lajin inventointeja on pääkaupunkiseudulla tehty lähinnä maankäytön muutospaineiden kohteena olevilla alueilla eikä esimerkiksi suojelualueilla. ELY-keskuksen teettämässä selvityksessä Uudenmaan lahokaviosam-malesiintymien suojelutarpeesta on Espoossa luokiteltu viisi erittäin merkittävää ja neljä merkittävää esiintymispaikkaa. Ruukinrannan-Elfvikinmetsän kasvupaikat eivät kuulu niihin. Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ry on antanut selityksen, jossa on vaadittu valituksen hylkäämistä ja esitetty muun ohella seuraavaa: Lahokaviosammalta ja sen esiintymistä koskevat tiedot eivät ole niin kattavia, että niiden perusteella voitaisiin osoittaa lajin säilyminen elinvoimaisena pitkällä aikavälillä pääkaupunkiseudulla tai Uudellamaalla. Erityisesti tiedot Espoon esiintymistä ovat kattavuudeltaan puutteellisia. Espoossa lajin elinympäristöjä uhkaa tulevaisuudessa kasvava rakentamispaine sekä virkistysaluekäyttö. Ruukinrannan pientä esiintymisaluetta ei ole perusteltua käyttää lahokaviosammaleen siirtomenetelmän koealueena. Siirron onnistumisesta ei ole riittäviä takeita. Espoon kaupunkisuunnittelukeskus on selityksessään esittänyt valituksen hyväksymistä ja lausunut muun ohella seuraavaa: Ruukinrannan yksittäinen lahokaviosammalesiintymä ei ole lajin säilymiselle tärkeä esiintymispaikka ja sen merkitys lajin suotuisalle suojelutasolle on vähäinen. Espoossa on havaittu yli 500 lahokaviosammalesiintymää eri puolilla kaupunkia. Valtaosa havainnoista on tehty vuoden 2018 jälkeen. Runsaat havainnot antavat olettaa, että laji on aiemmin arvioitua yleisempi ja että sitä esiintyy myös ei-inventoiduilla ja suojelluilla metsäkuvioilla. Uudenmaan ELY-keskus on antanut vastaselityksen. Siinä on todettu muun ohella seuraavaa: Ruukinrannan lahokaviosammaleen esiintymäpaikka ei ole lajin säilymiselle tärkeä, joten sitä ei ole ollut tarpeen rajata luonnonsuojelulain 47 §:n nojalla. Lahokaviosammaleen inventointimenetelmä on kehittynyt olennaisesti valituksenalaisen päätöksen antamisen jälkeen, kun lajin esiintymät on opittu tunnistamaan suvuttomasta kasvuvaiheesta eli itujyväsryhmistä. Menetelmä lisää tehtyjä havaintoja kymmenkertaisesti verrattuna itiöpesäkkeiden havainnointimenetelmään. Tämänhetkisen tiedon mukaan Uudellamaalla on tiedossa noin 7 000 lahokaviosammalen kasvupaikkaa. Lisääntyneen tiedon valossa lajin voidaan arvioida olevan melko tavallinen sellaisissa Etelä-Suomen metsissä, joissa esiintyy lajille lahoasteeltaan soveltuvaa puuainesta. ELY-keskuksen vastaselitys on lähetetty tiedoksi Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ry:lle. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian. Helsingin hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätös saatetaan voimaan. Luvan voimassaoloaikaa pidennetään 31.12.2023 saakka. Perustelut Sovellettavat oikeusohjeet ja lain esityöt Luonnonsuojelulain 5 §:n 1 momentin mukaan lain tavoitteiden saavuttamiseksi luonnonsuojelussa on tähdättävä maamme luontotyyppien ja luonnonvaraisten eliölajien suotuisan suojelutason saavuttamiseen ja säilyttämiseen. Mainitun pykälän 3 momentin mukaan eliölajin suojelutaso on suotuisa, kun laji pystyy pitkällä aikavälillä säilymään elinvoimaisena luontaisissa elinympäristöissään. Luonnonsuojelulain 42 §:n 1 momentin mukaan, jos luonnonvaraisen kasvilajin olemassaolo käy uhatuksi tai rauhoittaminen muusta syystä osoittautuu tarpeelliseksi, voidaan tällainen laji rauhoittaa asetuksella koko maassa tai jossakin osassa maata. Mainitun pykälän 2 momentin mukaan rauhoitetun kasvin tai sen osan poimiminen, kerääminen, irtileikkaaminen, juurineen ottaminen tai hävittäminen on kielletty. Sama koskee soveltuvin osin rauhoitetun kasvin siemeniä. Luonnonsuojelulain 46 §:n mukaan asetuksella voidaan säätää uhanalaiseksi lajiksi sellainen luonnonvarainen eliölaji, jonka luontainen säilyminen Suomessa on vaarantunut. Luonnonsuojelulain 47 §:n 1 momentin mukaan asetuksella voidaan säätää erityisesti suojeltavaksi lajiksi sellainen uhanalainen eliölaji, jonka häviämisuhka on ilmeinen. Ympäristöministeriön on tarvittaessa laadittava ohjelma erityisesti suojeltavan lajin kannan tai kantojen elvyttämiseksi. Mainitun pykälän 2 momentin mukaan erityisesti suojeltavan lajin säilymiselle tärkeän esiintymispaikan hävittäminen tai heikentäminen on kielletty. Mainitun pykälän 3 momentin mukaan 2 momentissa tarkoitettu kielto tulee voimaan, kun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on päätöksellään määritellyt erityisesti suojeltavan lajin esiintymispaikan rajat ja antanut päätöksen tiedoksi alueen omistajille ja haltijoille.
§:n 1 momentin mukaan, mitä 42 §:n 2 momentissa säädetään, ei estä alueen käyttämistä maa- ja metsätalouteen tai rakennustoimintaan eikä rakennuksen tai laitteen tarkoituksenmukaista käyttämistä. Tällöin on kuitenkin vältettävä vahingoittamasta tai häiritsemästä rauhoitettuja eläimiä ja kasveja, jos se on mahdollista ilman merkittäviä lisäkustannuksia.
§:n 2 momentin mukaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi myöntää luvan poiketa 39, 42 ja 47 §:ssä säädetyistä rauhoitussäännöksistä, jos lajin suojelutaso säilyy suotuisana. Luonnonsuojeluasetuksen 20 §:n mukaan luonnonsuojelulain 42 §:n 1 momentin mukaisesti koko maassa rauhoitetut kasvilajit on lueteltu asetuksen liitteessä 3(a). Luonnonsuojeluasetuksen 21 §:n mukaan luonnonsuojelulain 46 §:ssä tarkoitetut uhanalaiset lajit on lueteltu asetuksen liitteessä 4. Luonnonsuojeluasetuksen 22 §:n mukaan luonnonsuojelulain 47 §:n 1 momentissa tarkoitetut erityisesti suojeltavat lajit on merkitty *-merkinnällä asetuksen liitteessä 4. Lahokaviosammal (Buxbaumia viridis) on luonnonsuojeluasetuksen liitteessä 3(
§:n 2 momentin mukaan rauhoitetun kasvilajin suojelusta voidaan poiketa, jos lajin suojelutaso säilyy suotuisana. Asiassa on arvioitavana, täyttyykö poikkeamisedellytys Ruukinrannan lahokaviosammalesiintymän osalta. Poikkeamista on haettu lahokaviosammalesiintymän siirtämiseksi uuteen kasvupaikkaan, joten asiassa on kyse poikkeamisesta luonnonsuojelulain 42 §:n 2 momentissa säädetystä kiellosta rauhoitetun kasvin juurineen ottamisesta. Valituksen kohteena olevaa lahokaviosammaleen esiintymispaikkaa ei ole rajattu luonnonsuojelulain 47 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla. Lahokaviosammal on luonnonsuojeluasetuksella säädetty uhanlaiseksi lajiksi ja sen uhanalaisuusluokka on valituksenalaisen päätöksen tekohetkellä ollut äärimmäisen uhanalainen. Lajin suojelutaso ei siten ole suotuisa. Luonnonsuojelulain 5 §:n 3 momentin mukaista eliölajin suotuisan suojelutason määritelmää tulkittaessa tulee ottaa huomioon määritelmälle myös unionin lainsäädännössä ja sitä koskevassa oikeuskäytännössä annettu sisältö. Unionin tuomioistuin on esimerkiksi suden poikkeuslupametsästystä koskevaan ennakkoratkaisupyyntöön antamassaan ratkaisussa C-647/17 katsonut, että luontodirektiivin mukaan lajin suojelun taso katsotaan suotuisaksi ensinnäkin, kun kyseisen lajin kannan kehittymistä koskevat tiedot osoittavat, että laji pystyy pitkällä aikavälillä selviytymään luonnollisten elinympäristöjensä elinkelpoisena osana, toiseksi, kun lajin luontainen levinneisyysalue ei pienene eikä ole vaarassa pienentyä ennakoitavissa olevassa tulevaisuudessa, ja kolmanneksi, kun lajin kantojen pitkäaikaiseksi säilymiseksi on ja tulee todennäköisesti olemaan riittävän laaja elinympäristö. Unionin tuomioistuimen mukaan poikkeusten hyväksyminen on mahdollista poikkeuksellisesti myös silloin, kun on asianmukaisesti osoitettu, ettei poikkeuksilla entisestään huononneta kyseisten kantojen epäsuotuisaa suojelun tasoa tai estetä kyseisten kantojen suotuisan suojelun tason ennalleen saattamista. Tällainen poikkeus on suojellun lajin kannalta neutraali. Poikkeuslupien myöntäminen on näin ollen ollut mahdollista vain silloin, kun on asianmukaisesti osoitettu, ettei niillä entisestään huononneta lajin epäsuotuisaa suojelun tasoa. Poikkeamisen edellytyksenä
§:n 2 momentin mukaan on, että lajin suojelutaso säilyy suotuisana. Tiukan sanamuodon mukaisen tulkinnan mukaan poikkeaminen ei olisi lainkaan mahdollista uhanalaisen ja rauhoitetun lajin osalta, koska sen suojelutaso ei määritelmän mukaan ole suotuisa. Vaikka nyt ei ole kysymys unionioikeuteen perustuvasta poikkeamisedellytyksestä, korkein hallinto-oikeus toteaa, että asiassa on perusteltua ottaa huomioon edellä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä esitetty. Lajin suotuisan suojelutason säilymistä koskevaa poikkeamisedellytystä on uhanalaisen lajin osalta tulkittava niin, ettei lajin suojelutaso poikkeamisen johdosta saa heikentyä. Lainkohtaa koskevissa hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa poikkeamisen edellytyksiä luonnehditaan väljiksi. Poikkeamisen lajin rauhoituksesta tulee siten olla mahdollista myös silloin, kun lajin suojelutaso ei ole suotuisa. Muussa tapauksessa poikkeamista ei käytännössä olisi mahdollista koskaan myöntää uhanalaisen lajin rauhoituksesta poikkeamiseen, mikä olisi vastoin poikkeamissäännöksen tarkoitusta. Arvioitaessa lahokaviosammalesiintymän siirtämiseen myönnetyn poikkeamisen vaikutusta lajin suojelutasoon ja sen heikentymiseen on merkitystä annettava ensinnäkin siirrettävän esiintymän merkittävyydelle, siirtämisen vaikutuksille lajin säilymiseen kyseisellä esiintymisalueella sekä esiintymän pitkäaikaisen säilymisen mahdollisuuksille, jos poikkeamista ei myönnetä. Toisaalta on arvioitava siirtämisen onnistumismahdollisuuksia siirron kohdealueella sekä siirron mahdollisen epäonnistumisen vaikutuksia lajin suojelutasoon ja elinympäristön laajuuteen yleisesti. ELY-keskuksen päätöksen lainmukaisuuden arviointi Lahokaviosammal on ELY-keskuksen päätöksen tekohetkellä arvioitu äärimmäisen uhanlaiseksi (CR) lajiksi. Vuonna 2019 laji on arvioitu erittäin uhanalaiseksi (EN), joten lajin suojelutaso on ollut paranemassa. Päätöksen antamisen jälkeen on Uudeltamaalta tullut tietoon lukuisia uusia lahokaviosammaleen esiintymispaikkoja. Korkein hallinto-oikeus toteaa, että vaikka ELY-keskuksen päätöksen lainmukaisuutta arvioidaankin päätöksen tekohetkellä käytössä olleiden tietojen valossa, lajin uhanalaisuudesta ja sen esiintymisestä saadut päivitetyt arviot ja tiedot voidaan ottaa selvityksenä huomioon arvioitaessa poikkeamisen kohteena olevan esiintymän merkitystä lajin suotuisalle suojelutasolle. Poikkeamispäätös koskee pienialaista Ruukinrannan lahokaviosammalesiintymää. Esiintymispaikan ei ole arvioitu olevan lajin säilymiselle tärkeä eikä esiintymispaikan rajoja ole määritelty eikä ole tarkoituskaan määritellä luonnonsuojelulain 47 §:n 3 momentin mukaisesti. Asiassa saadun selvityksen mukaan lajin esiintymispaikkoja on Uudenmaan alueella aikaisempaa arviota enemmän, mikä tukee käsitystä Ruukinrannan esiintymän vähäisestä merkityksestä. Poikkeamispäätöksen mukainen esiintymä siirrettäisiin Elfikinmetsän tulevalle luonnonsuojelualueelle, jolla on runsaasti eri-ikäistä lahopuuta. Esiintymän siirtämisen onnistumiselle on näistä syistä arvioitu olevan edellytykset, vaikka siihen sisältyykin epävarmuutta. Onnistuessaan poikkeamispäätöksen mukainen esiintymän siirtäminen todennäköisesti vahvistaisi lahokaviosammaleen Elfikinmetsän esiintymisaluetta ja parantaisi lajin suojelutasoa kyseisellä alueella. Kun otetaan huomioon tiedossa olevien lahokaviosammaleen esiintymispaikkojen runsastuminen, Ruukinrannan pienialaisen esiintymän häviämisellä siirron epäonnistuessakaan ei todennäköisesti olisi merkityksellistä heikentävää vaikutusta lajin suojelutasoon edes paikallisesti. Siirrettävä esiintymä sijaitsee asutuksen välisessä pienialaisessa metsikössä, jossa sen pitkäaikaisen säilymisen on arvioitu olevan epävarmaa. Esiintymän siirtämisestä Elfikinmetsään aiheutuvat myönteiset vaikutukset voivat olla lajin suojelutason kannalta suotuisampia ja johtaa esiintymän säilymiseen pitempään elinvoimaisena kuin Ruukinrannan esiintymän säilyessä nykyisellään. Kun lisäksi otetaan huomioon, että poikkeamisessa on kysymys esiintymän siirtämisestä eikä sen hävittämisestä ja se, mitä hakemuksessa ja siihen liittyvässä suojelusuunnitelmassa on esitetty lahokaviosammalesiintymän siirron toteuttamisesta, sekä ELY-keskuksen poikkeamisluvassa asetetut ehdot, asiassa ei varovaisuusperiaatekaan huomioon ottaen ole perusteita katsoa poikkeamisella olevan heikentävää vaikutusta lahokaviosammaleen suojelutasoon.
§:n 2 momentissa, toisin kuin luontodirektiivin 16 artiklassa, ei säädetä syistä, joiden perusteella poikkeaminen on mahdollista myöntää. Korkein hallinto-oikeus toteaa, että alueelle suunnitellut maankäytön muutokset voivat siten olla syy suojelusta poikkeamiseen. Johtopäätös ja lopputulos Poikkeamisen Ruukinrannan lahokaviosammalesiintymän rauhoituksesta ei edellä esitetyn mukaisesti ole katsottava heikentävän lajin suojelutasoa. Päätös ei edellä lausuttuun nähden ole lainvastainen. Uudenmaan ELY-keskus on siten voinut Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksen hakemuksen ja siihen sisältyvän suojelusuunnitelman mukaisesti myöntää luvan poiketa luonnonsuojelulain 42 §:n 2 momentin mukaisesta lahokaviosammaleen rauhoituksesta esiintymän siirtämiseen. Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätös on kumottava ja ELY-keskuksen päätös saatettava voimaan. Koska ELY-keskuksen päätöksen voimassaolo on ajan kulumisen vuoksi umpeutunut, luvan voimassaoloa on perusteltua jatkaa 31.12.2023 saakka. Asian ovat ratkaisseet presidentti Kari Kuusiniemi sekä oikeusneuvokset Tuomas Kuokkanen, Taina Pyysaari, Robert Utter ja Veronica Storträsk. Asian esittelijä Satu Sundberg.
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.