§ viittaa arvostamislain 5 lukuun, johon sisältyvä arvostamislain 30 § koskee rakennelmia yleisesti. Arvostamislain 30 §:n 1 momentin 4 kohdan sisältämä erityisesti vesivoimalaitoksia koskeva säännös määrittelee vesivoimalaitokseen kuuluvan altaan nimenomaisesti rakennelmaksi. Vaikka mainittu kohta ei koske kaivoksia, määritelmä viittaa osaltaan selvästi siihen, että maahan maanrakennustöin muokattava allas kuuluu kiinteistöverotuksessa sovellettavaan rakennelman käsitteen piiriin. Kaivoskiinteistö on välttämätön edellytys kaivostoiminnan harjoittamiselle ja sen tulonmuodostukselle. Valituksenalaisessa asiassa ei ole esitetty luotettavaa selvitystä, jonka nojalla kaavamaisen arvon voitaisiin katsoa ylittävän maapohjan käyvän arvon. Maapohjan käyttöoikeus ja omistusoikeus tulee pitää toisistaan erillään, eikä niitä voida samaistaa varsinkaan, kun käyttöoikeuden menetys ei ole lopullinen. Lisäksi laajaa kaivosaluetta koskevissa lunastuksissa lunastushinta on vaihdellut huomattavasti siten, että se on korkeimmillaan ollut yli yksitoistakertainen alimpaan hintaan nähden. Yhtiö on valituksessaan tarkentanut rikastushiekka- ja vesivarastoaltaiden rakennuskustannusten olevan 31.12.2016 mennessä (---) euron sijasta (---) euroa. Kun kaivostoiminnan harjoittaminen edellyttää kyseisten investointien tekemistä ja yhtiö on liiketoiminnallisista lähtökohdista pitänyt niitä kannattavana, investoinneilla on katsottava olevan kaivostoiminnalle vastaava arvo. Kun rakentamiskulut sitoutuvat kiinteistöön, ne tulee lukea osaksi veron perustetta riippumatta siitä, mikä investoinnin arvo on kaivostoimintaa mahdollisesti myöhemmin luovutettaessa. Sillä, että yhtiölle myöhemmin aiheutuu lakimääräisiin velvoitteisiin perustuvista kaivosalueen ennallistamistoimista johtuvia kuluja, jotka yhtiö on voinut vähentää varauksena jo ennen niiden realisoitumista, ei ole merkitystä arvioitaessa sitä, tuleeko nyt puheena olevat rakennuskustannukset lukea valituksenalaisena olevina vuosina veron perusteeseen. Myöskään vakuudella, jonka tarkoituksena on varmistaa tällaisten tulevaisuudessa syntyvien kulujen maksaminen, ei ole vaikutusta kyseisten vuosien kiinteistöveron perusteeseen. Koska arvostamislain 32 § edellyttää kiinteistön kiinteistöveron alaisien osien ja etuuksien arvioimista kokonaisuutena, sen nojalla ei ole mahdollista alentaa yksittäisten kiinteistöllä sijaitsevien altaiden arvoa. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella rikastushiekka-altaiden ei voida katsoa myöskään miltään osin vaurioituneen, eikä yhtiö ole väittänytkään näin tapahtuneen. Kun ikäalennukset on määritelty laissa nimenomaisesti ja kun verovelvollisen esittämän selvityksen mukaan rikastushiekka-altaaseen lisäksi tehdään jatkuvasti sen laajentamista tarkoittavia investointeja, altaiden jälleenhankinta-arvoa ei voida alentaa arvostamislain 30 §:n 3 momentin nojalla. A Oy on antanut vastaselityksen, jossa on pyydetty katselmuksen toimittamista ja todettu muun ohella seuraavaa: Valituksenalainen asia ei koske kiinteistöllä sijaitsevia rakennuksia, kuten hallinto- ja varastorakennuksia tai rikastamon tuotantorakennuksia. Sen sijaan asiassa on kysymys myös sivukiven läjitysalueen ja vesivarastona toimivan altaan kiinteistöverokohtelusta. Sivukiven läjitysalue on yhtiön kaivostoiminnan käytössä olevaa rakentamatonta maa-aluetta, jonka Verohallinto on arvostanut rakennusmaana poikkeuksena avolouhoksesta D, jolla toiminta on loppunut ja jonka arvoksi on katsottu 20 prosenttia rakennusmaan arvosta. Sivukiven läjitysalueelle siirretään ja siellä säilytetään louhinnan tuloksena syntyvää sivukiveä, jota ei voida käyttää rakennus- tai muussa toiminnassa. Suurin osa sivukivikasasta syntyi avolouhoslouhinnan aikana ennen vuotta
§:n mukaan kiinteistön arvona pidetään varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain (1142/2005) 5 luvun ja sen nojalla annettujen säännösten ja päätösten mukaisesti laskettavaa arvoa kiinteistöveron määräämisvuotta edeltävältä kalenterivuodelta. Yritysvarallisuuteen kuuluvan kiinteistön arvo määrätään samojen perusteiden mukaan. Varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain (arvostamislaki) 29 §:n 1 momentin mukaan maapohjan verotusarvoa määrättäessä on otettava huomioon kiinteistön käyttötarkoitus, rakennusoikeus, sijainti, liikenneyhteydet, sopivuus rakennustarkoituksiin, kunnallisteknisten töiden valmiusaste sekä laadultaan ja sijainniltaan vastaavista kiinteistöistä paikkakunnalla vapaassa kaupassa normaaleissa oloissa maksettujen hintojen perusteella todettu kohtuullinen hintataso. Maapohjana pidetään myös sellaista maatilaan kuuluvaa rakennusmaa-aluetta, jolle on vahvistettu asemakaava. Maapohjan verotusarvoon luetaan myös oikeus rakennettuun tai rakenteilla olevan kosken vesivoimaan. Saman pykälän 4 momentin mukaan Verohallinto vahvistaa vuosittain verotusta varten kunkin kunnan osalta tarkemmat laskentaperusteet, joiden mukaan rakennusmaan verotusarvo lasketaan. Verohallinto voi rajoittaa laskentaperusteiden muutoksesta aiheutuvaa verotusarvojen vuotuista nousua. Arvostamislain 30 §:n 1 momentin mukaan rakennuksen, rakennelman ja vesivoimalaitoksen arvoksi katsotaan jälleenhankinta-arvo vähennettynä seuraavilla vuotuisilla ikäalennuksilla: 1) puinen asuin-, toimisto- ja muu niihin verrattava rakennus 1,25 prosenttia ja vastaava kivinen 1 prosentti; 2) puinen myymälä-, varasto-, tehdas-, työpaja-, talous- ja muu niihin verrattava rakennus sekä muu kuin vesivoimalaitokseen kuuluva voima-asema 5 prosenttia ja vastaava kivinen 4 prosenttia; 3) varasto- ja muu rakennelma 10 prosenttia; 4) vesivoimalaitokseen kuuluva rakennus, pato, allas ja muu rakennelma 1 prosentti; 5) välittömästi ydinvoimalaitostoimintaa palveleva rakennus tai rakennelma 2,5 prosenttia; 6) tuulivoimalaitokseen kuuluva rakennus ja rakennelma 2,5 prosenttia. Saman pykälän 2 momentin mukaan valtiovarainministeriön asetuksella säädetään tarkemmin jälleenhankinta-arvon laskemisesta. Saman pykälän 3 momentin mukaan, jos rakennus tai rakennelma on vaurioitunut tai muutoin menettänyt arvoaan enemmän kuin ikäalennukset edellyttävät, jälleenhankinta-arvoa vähennetään arvon alenemista vastaavalla määrällä. Arvostamislain 31 §:n 1 momentin mukaan kiven-, soran-, saven- ja turpeenottopaikan tai muun vastaavan etuuden, jota käytetään muuhun kuin maa- tai metsätalouden omiin tarpeisiin, arvoksi katsotaan se pääoma-arvo, joka sillä on verovuoden päättyessä laskettuna etuudesta saatavan puhtaan tulon, etuuden todennäköisen kestoajan ja kahdeksan prosentin korkokannan mukaan. Arvostamislain 31 a §:n 1 momentin mukaan muun maatilatalouden maan arvoksi katsotaan nolla. Saman pykälän 3 momentin mukaan muuna maatilatalouden maana pidetään aluetta, josta ei säännöllisesti saada maatalouden tai metsätalouden tuottoa. Tällaisia alueita ovat esimerkiksi maa- ja metsätalouden joutomaat, vähintään kymmenen metriä leveät voimansiirtolinjojen johtoaukeat ja puolet johtoaukean reunavyöhykkeestä sekä vähintään viisi metriä leveiden ojien, putkistojen ja tarpeellisella ojituksella varustettujen rakennettujen teiden alueet. Yksityistien tiealueeseen luetaan todellista maankäyttöä vastaavat alueet, kuten ajorata, pientareet, sivuojat sekä metsämaahan rajoittuvan tien sivuojan ulkoreunasta mitatut 0,5 metrin levyiset reunavyöhykkeet. Arvostamislain 32 §:n 1 momentin mukaan, jos kiinteistön kiinteistöveron alaisten osien ja etuuksien verotusarvojen yhteismäärä on näiden osuuksien ja etuuksien yhteenlaskettua käypää arvoa suurempi, katsotaan kiinteistön kiinteistöveron alaisten osien ja etuuksien arvoksi niiden käypä arvo. Saman pykälän 2 momentin mukaan käyvällä arvolla tarkoitetaan sitä käypää arvoa, joka omaisuudella oli verovuoden päätyessä omistajan hallussa ja sillä paikalla, missä omaisuus oli, tai omaisuuden todennäköistä luovutushintaa, jos se on edellä mainittua arvoa suurempi. Rakennusten jälleenhankinta-arvon perusteista annetun valtiovarainministeriön asetuksen (jälleenhankinta-arvoasetus) 21 §:n 1 momentin mukaan, jos rakennus on senlaatuinen, että siihen ei voida lainkaan soveltaa asetuksen 4 - 19 §:ssä olevia arviointiperusteita, tai jos kysymyksessä on rakennelma, pidetään tällaisen rakennuksen tai rakennelman jälleenhankinta-arvona 75 prosenttia vastaavan rakennuksen tai rakennelman rakennuskustannuksista. Rakennusmaan verotusarvon laskentaperusteista annetun Verohallinnon päätöksen (766/2017 ja 844/2018) 3 §:n mukaan verotusarvoksi katsotaan 75 prosenttia vuoden 2017 ja 2018 aluehinnasta (tavoitearvo). Päätöksen 4 §:ssä säädetään tavoitearvosta poikkeamisesta. Pykälän 2 momentin mukaan verotusarvoksi vahvistetaan kuitenkin vähintään 0,75 euroa neliömetriltä ja enintään tavoitearvo. Päätöksen 5 §:n mukaan, jos rakennusmaan käypä arvo on mainitun päätöksen mukaan laskettua arvoa alempi, rakennusmaan arvoksi katsotaan käypä arvo. 3.2. Asiassa saatu selvitys A Oy harjoittaa kaivostoimintaa B:n kuntaan määrätyn kaivospiirin alueella. Malmin louhinta on aloitettu kaivoksella vuonna 2008 avolouhoksista D ja E. Maanalainen louhinta on aloitettu vuonna 2010. Avolouhostoiminnan päätyttyä vuonna 2012 yhtiö louhii ainoastaan maanalaisesta kaivoksesta. Yhtiö omistaa kaivospiirin alueella sijaitsevan kiinteistön C. Muut kaivospiirin kiinteistöt kuuluvat Suomen valtiolle ja yksityisille maanomistajille. Yhtiö on lunastanut käyttöoikeuden kyseisiin maa-alueisiin kaivospiiritoimituksessa. Lunastuskorvausten keskiarvo on ollut 0,087 euroa neliömetriltä. Kiinteistöllä C sijaitsee yhtiön kaivostoimintaa palvelevaa infrastruktuuria, kuten rikastushiekka- ja kaivosvesien selkeytysaltaat sekä vesivarastoallas. Yhtiön hallintorakennukset sekä tuotanto- ja muut teollisuusrakennukset sijaitsevat yksityisen omistamalla kiinteistöllä, johon yhtiöllä on käyttöoikeus. Avolouhokset D ja E sijaitsevat pääosin yksityisten omistamilla kiinteistöillä, joihin yhtiöllä on käyttöoikeus. Kuitenkin pieni osa avolouhoksen D itäpäästä ja avolouhoksen E pohjoispäästä ulottuu kiinteistölle C. Vuoden 2017 kiinteistöverotuksessa kiinteistön C maapohja on jaettu kahteen, pinta-alaltaan kahden hehtaarin ja noin 316 hehtaarin osaan. Ensimmäisellä kiinteistön osalla sijaitsevat teollisuusrakennukset ja jälkimmäisellä kaivostoiminnan altaat. Aiempina verovuosina kiinteistö on ollut verotuksen kohteena vain kahden hehtaarin pinta-alan ja rakennusten osalta. Kiinteistö C ei sijaitse kaavoitetulla alueella. Kiinteistön maapohjan verotusarvo on laskettu pinta-alan ja yhden euron aluehinnan perusteella. Koko maapohjan verotusarvoksi on muodostunut 0,75 euron tavoitearvolla yhteensä noin 2 387 000 euroa. Kaivostoiminnan altaiden sekä niiden laajennusten ja muutosten verotusarvoksi on vahvistettu rakennuskustannusten ja ikäalennusten perusteella yhteensä noin 11 977 000 euroa. Yhtiö on hakenut Verohallinnolta ennakkoratkaisua vuosille 2018 ja 2019. Ennakkoratkaisuhakemus on koskenut kiinteistön C maapohjan ja rikastushiekka- ja kaivosvesien selkeytysaltaiden veronalaisuutta sekä arvostamista. 3.3. Oikeudellinen arviointi Kysymyksenasettelu Asiassa on kysymys A Oy:n omistaman kiinteistön C kiinteistöverotuksesta. Asiassa on ensinnäkin arvioitava, kuuluvatko kiinteistön maapohja sekä sillä sijaitsevat rikastushiekka- ja kaivosvesien selkeytysaltaat kiinteistöveron perusteeseen. Mikäli maapohjasta ja altaista on suoritettava kiinteistöveroa, asiassa tulee vielä arvioitavaksi, miten ne on kiinteistöverotuksessa arvostettava. Yhtiön kaivospiiriin kuuluu myös muita kiinteistöjä, joihin yhtiö on lunastanut käyttöoikeuden. Koska kyseisten kiinteistöjen maapohjista kannetaan vero niiden omistajilta, kiinteistöihin kuuluvat maa-alueet ja niiden yksilölliset ominaisuudet eivät tule yhtiön asiassa arvioitaviksi. Maapohjan verokohtelu Kiinteistöverolain 3 §:ssä on säädetty tyhjentävästi kiinteistöverosta kokonaan tai osittain vapaista kiinteistöistä. Kiinteistöverosta kokonaan vapaita ovat muun ohella metsä- ja maatalouskiinteistöt. Kiinteistö C on kaivosteollisuuden käytössä oleva kiinteistö, jota ei mainitussa säännöksessä ole vapautettu kiinteistöverosta. Yhtiön on siten suoritettava kiinteistöstä kiinteistöveroa.
§:n mukaan kiinteistö arvostetaan arvostamislain ja sen nojalla annettujen säännösten ja päätösten mukaisesti. Arvostamislain 29 §:ssä säädetään rakennusmaan arvostamisesta, 31 §:ssä maa-ainesten ottopaikan arvostamisesta ja 31 a §:ssä muun maatilatalouden maan arvostamisesta. Koska kaivosteollisuuden käytössä olevan kiinteistön maapohja ei ole maa- tai metsätalouden joutomaata eikä muutakaan arvostamislain 31 a §:ssä tarkoitettua maata, sitä ei voida arvostaa muuna maatilatalouden maana. Siltä osin kuin kaivosteollisuuden käytössä olevan kiinteistön maapohja käsittää kaivosalueen, korkein hallinto-oikeus on lyhyenä ratkaisuselosteena julkaisemassaan päätöksessä KHO 9.5.2014 taltionumero 1536 katsonut, ettei kaivosaluetta ole arvostettava kaivoskivennäisten perusteella arvostamislain 31 §:ssä tarkoitettuna maa-ainesten ottopaikkana. Näin ollen kaivosteollisuuden käytössä olevan kiinteistön maapohja on arvostettava arvostamislain 29 §:n mukaisesti rakennusmaana. Kysymyksessä olevan kiinteistön C rakennusmaana arvostettavan maapohjan verotusarvo määräytyy Verohallinnon vuosittain vahvistamien rakennusmaan verotusarvon laskentaperusteiden mukaisesti kiinteistön pinta-alan ja kuntakohtaisen aluehinnan perusteella. Verovuosina 2018 ja 2019 maapohjan verotusarvo on ollut 75 prosenttia aluehinnasta, joka on ollut B:n kunnassa yksi euro neliömetriltä. Kiinteistön C maapohjan verotusarvo on siten 0,75 euroa neliömetriltä. Siltä osin kuin avolouhos D sijaitsee kiinteistöllä C, Verohallinnon antamassa ennakkoratkaisussa maapohjan verotusarvoksi on katsottu 20 prosenttia aluehinnasta. Tältä osin asiaa ei ole arvioitava toisin yhtiön ollessa asiassa ainoana valittajana. Arvostamislain 32 §:ssä säädetään kiinteistön verotusarvon enimmäismäärästä. Vastaavasti rakennusmaan verotusarvon laskentaperusteista annetun Verohallinnon päätöksen 5 §:ssä säädetään käyvän arvon soveltamisesta rakennusmaan verotuksessa. Näin ollen kaivosteollisuuden käytössä olevan kiinteistön erityispiirteet voidaan ottaa huomioon kyseisten säännösten nojalla, jos niistä seuraa, että kiinteistön laskennallinen arvostaminen johtaa käypää arvoa korkeampaan verotusarvoon. Saadun selvityksen mukaan kiinteistöllä C sijaitsee kaivostoimintaa palvelevia rakennuksia ja rakennelmia, kuten rikastushiekka- ja kaivosvesien selkeytysaltaat sekä vesivarastoallas. Lisäksi kiinteistölle ulottuvat pienet alueet avolouhoksia D ja E. Kiinteistön maapohja palvelee siten pääasialliselta tarkoitukseltaan kaivosteollisuudelle tarpeellista rakentamista. Yhtiö on vaatinut, että kiinteistön C verotusarvo määritettäisiin käyvän arvon perusteella, ja esittänyt kiinteistön käyvästä arvosta selvityksenä muille maanomistajille kaivospiiriin kuuluvien kiinteistöjen käyttöoikeudesta maksamiaan lunastuskorvauksia. Kun otetaan huomioon, että lunastuskorvaukset on määrätty kyseisille maanomistajille aiheutuneiden taloudellisten menetysten perusteella, korvausten ei voida katsoa osoittavan kiinteistön C käypää arvoa yhtiön hallussa. Näin ollen korkein hallinto-oikeus katsoo, että kiinteistön C käypänä arvona ei voida pitää yhtiön vaatimin tavoin keskimääräistä lunastuskorvausta 0,087 euroa neliömetriltä. Rikastushiekka-altaan ja kaivosvesien selkeytysaltaan verokohtelu Kiinteistöverolain 2 §:n 3 momentin mukaan rakennuksen ja muiden kiinteistön ainesosien katsotaan kuuluvan kiinteistöön siltä osin kuin ne otetaan huomioon 15 §:ssä mainittuja arvostamisperusteita sovellettaessa.
§:ssä viitataan arvostamislakiin ja sen nojalla annettuihin säännöksiin ja päätöksiin, kuten jälleenhankinta-arvoasetukseen. Arvostamislain 30 §:n 1 momentin mukaan rakennelman verotusarvoksi katsotaan jälleenhankinta-arvo vähennettynä vuotuisilla ikäalennuksilla. Jälleenhankinta-arvoasetuksen 21 §:n säädetään rakennelman jälleenhankinta-arvosta, joka on 75 prosenttia vastaavan rakennelman rakentamiskustannuksista, ja arvostamislain 30 §:n 1 momentin 3 kohdassa varastorakennelman ja muun rakennelman ikäalennusprosentista, joka on 10 prosenttia. Mainituissa säännöksissä tai niiden esitöissä ei kuitenkaan ole määritelty, mitä rakennelmalla tarkoitetaan. Asiaa on arvioitava tapauskohtaisesti. Korkeimman hallinto-oikeuden aikaisemmassa ratkaisukäytännössä on rakennelman käsitteen tulkinnassa annettu merkitystä sille, palveleeko rakennelma kiinteistön käyttöä pysyvästi ja onko rakennelma purettavissa ja siirrettävissä (KHO 2016:102, KHO 2000:48 ja KHO 1997:75). Nyt kysymyksessä olevat rikastushiekka-allas ja kaivosvesien selkeytysallas ovat maarakennelmia, jotka käsittävät pohjarakenteen ja patorakenteen. Altaiden rakentamisesta ja niille asetettavista vaatimuksista määrätään ympäristöluvassa. Altaiden pohjarakenteen vaatimustenmukaisuutta, kuten rakenteessa käytettäviä maa-aineksia ja rakentamistapaa, valvoo ympäristölupa-asiassa asianomainen aluehallintovirasto ja vastaavasti patorakenteiden vaatimuksenmukaisuutta Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus patoturvallisuusviranomaisena. Rikastushiekka-allas ja kaivosvesien selkeytysallas ovat kaivostoiminnalle välttämättömiä rakenteita, jotka estävät kaivostoiminnassa syntyvien ympäristölle haitallisten aineiden leviämisen. Rikastushiekka-altaaseen läjitetään ja loppusijoitetaan rikastuksessa vesipitoinen raskasmetalleja sisältävä rikastushiekka. Kaivosvesien selkeytysallas on rikastushiekka-altaan yhteydessä oleva vesienkäsittelyallas, jonka kautta rikastushiekka-altaasta vapautuva vesi kierrätetään ennen veden johtamista takaisin luontoon. Kaivosvesien selkeytysallas ei täyty rikastushiekka-altaan tavoin, vaan allas puhdistetaan sen pohjalle kertyneestä maa-aineksesta. Kun otetaan huomioon rikastushiekka-altaan ja kaivosvesien selkeytysaltaan rakentamistapa, rakenne sekä käyttötarkoitus, korkein hallinto-oikeus katsoo, että kyseiset altaat ovat kiinteistöön pysyvästi liitettyjä ja sen käyttötarkoitusta palvelevia rakennelmia, jotka kuuluvat kiinteistön ainesosina kiinteistöveron perusteeseen kiinteistöverolain 2 §:n 3 momentin mukaisesti. Maarakennelmina altaita ei voi rinnastaa kiinteistö-verolain 3 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitettuihin vesialueisiin siten kuin verotuskäytännössä on rinnastettu vesivoimalaitokseen kuuluvat säännöstely- ja tekoaltaat. Rikastushiekka-altaan ja kaivosvesien selkeytysaltaan jälleenhankinta-arvo on laskettava rakennuskustannusten perusteella jälleenhankinta-arvoasetuksen 21 §:n mukaisesti. Jälleenhankinta-arvosta on vähennettävä arvostamislain 30 §:n 1 momentin 3 kohdassa säädetty muun rakennelman kymmenen prosentin suuruinen vuotuinen ikäalennus. Korkein hallinto-oikeus kuitenkin katsoo, että rikastushiekka-altaan verotusarvoa määrittäessä on otettava huomioon se kyseisen altaan erityispiirre, että altaan täyttyessä sen arvo alenee. Näin ollen, mikäli altaan arvo alenee sen täyttymisen myötä enemmän kuin ikäalennukset edellyttävät, altaan jälleenhankinta-arvoa on vähennettävä arvostamislain 30 §:n 3 momentin nojalla arvon alenemista vastaavalla määrällä. Kun allas on täyttynyt ja sitä joudutaan laajentamaan tai se joudutaan korvaamaan uudella, aiemman allasrakenteen arvon on katsottava alentuneen koko jälleenhankinta-arvonsa määrästä, minkä jälkeen altaan jälleenhankinta-arvo on laskettava joko altaan laajentamistyön tai uuden altaan rakennuskustannusten perusteella. 3.4. Lopputulos Kiinteistön C maapohja kuuluu kiinteistöveron perusteeseen rakennusmaana, ja se arvostetaan rakennusmaan laskentaperusteiden mukaisesti edellä esitetyin tavoin. Kiinteistöllä C sijaitsevat rikastushiekka- ja kaivosvesien selkeytysaltaat kuuluvat kiinteistöveron perusteeseen rakennelmina, ja ne arvostetaan rakentamiskustannusten perusteella edellä esitetyin tavoin. Koska yhtiö ei ole osoittanut, että näin arvostettuna kiinteistön C verotusarvo ylittäisi sen käyvän arvon yhtiön hallussa, asiaa ei ole arvioitava toisin arvostamislain 32 §:n kiinteistön verotusarvon enimmäismäärää koskevan säännöksen perusteella. Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita. Asian ovat ratkaisseet presidentti Kari Kuusiniemi sekä oikeusneuvokset Hannele Ranta-Lassila, Vesa-Pekka Nuotio, Anne Nenonen ja Joni Heliskoski. Asian esittelijä Stina-Maria Lund. Äänestyslausunto Eri mieltä olleen oikeusneuvos Vesa-Pekka Nuotion äänestyslausunto, johon oikeusneuvos Hannele Ranta-Lassila yhtyi: ”Olen samaa mieltä kuin enemmistö siltä osin kuin asia jätetään tutkimatta. Myönnän asiassa valitusluvan muilta osin. Olen katselmuksen toimittamisen ja maapohjan verokohtelun osalta samaa mieltä kuin enemmistö. Kumoan hallinto-oikeuden päätöksen ja Verohallinnon antaman ennakkoratkaisun rikastushiekka-altaan ja kaivosvesien selkeytysaltaan osalta ja lausun uutena ennakkoratkaisuna, etteivät rikastushiekka-allas ja kaivosvesien selkeytysallas ole kiinteistöverotuksessa veronalaisia rakennelmia. Perustelut Enemmistön asiassa soveltamien oikeusohjeiden lisäksi otan asiassa huomioon Suomen perustuslain 121 §:n 3 momentin. Sanotun säännöksen mukaan kunnilla on verotusoikeus ja lailla säädetään verovelvollisuuden ja veron määräytymisen perusteista sekä verovelvollisen oikeusturvasta. Suomen perustuslain esitöiden (HE 1/1998 vp, Yksityiskohtaiset perustelut) mukaan 121 §:n 3 momentti vastaa asiallisesti 81 §:n vaatimusta, jonka mukaan valtion verosta on säädettävä lailla. Perustuslakivaliokunta on katsonut, että kunnallista veroa koskevalle lainsäädännölle tulee asettaa samantapaiset sisällölliset vaatimukset kuin valtion verolainsäädännölle (PeVL 5/1988 vp). Kunnallista veroa koskevasta lailla säätämisen vaatimuksesta on kuitenkin selkeyden vuoksi syytä ottaa perustuslakiin oma säännös. Kunnallisen itsehallinnon peruslähtökohtien mukaisesti lailla olisi säädettävä veron määräytymisen perusteista eikä veron suuruuden perusteista, kuten valtion veron kohdalla. Suomen perustuslain esitöissä on valtiolle maksettavia veroja koskevan 81 §:n osalta todettu, että laista tulisi yksiselitteisesti ilmetä verovelvollisuuden piiri. Lain säännösten tulisi myös olla sillä tavoin tarkkoja, että lakia soveltavien viranomaisten harkinta veroa määrättäessä olisi sidottua harkintaa. Kiinteistöverolain 2 §:n 2 momentin 1 kohdan ja saman pykälän 3 momentin nojalla lain säännöksiä kiinteistöstä sovelletaan myös muulle kuin maanomistajalle kuuluvaan rakennukseen ja rakennelmaan sekä kiinteistön ainesosiin, mikäli ne arvostetaan saman lain 15 §:ssä mainittujen perusteiden mukaan tai otetaan huomioon saman lain 15 §:ssä mainittuja arvostamisperusteita sovellettaessa.
§:ssä viitataan varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain 5 lukuun ja sen nojalla annettuihin säännöksiin ja päätöksiin. Varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain 30 §:n 1 momentin ensimmäisen lauseen mukaan rakennuksen, rakennelman ja vesivoimalaitoksen arvoksi katsotaan jälleenhankinta-arvo vähennettynä samassa momentissa jäljempänä mainituilla vuotuisilla ikäalennuksilla. Sanotun momentin 3 kohdassa on säädetty varaston ja muun rakennelman ikäalennuksesta ja 4 kohdassa vesivoimalaitokseen kuuluvan rakennuksen, padon, altaan ja muun rakennelman ikäalennuksesta. Edellä selostettujen säännösten perusteella vesivoimalaitokseen kuuluva allas on kiinteistöveron alainen. Tällaiset altaat on erikseen mainittu varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain 30 §:n 1 momentin 4 kohdassa, eikä niiden siten ole katsottu sisältyvän säännöksessä tarkoitettuihin muihin vesivoimalaitokseen kuuluviin rakennelmiin. Rakennelmaksi on puolestaan vakiintuneesti katsottu muun ohella puuliiteri, kioski, autokatos ja muut kevytrakenteiset rakennelmat. Korkein hallinto-oikeus on lisäksi katsonut rakennelmaksi laiteasemarakennuksen vieressä olleen yli 200 metriä korkean lähetysantennimaston (KHO 1997:75). Nyt kysymyksessä olevat rikastushiekka-allas ja kaivosvesien selkeytysallas eivät kuulu vesivoimalaitokseen vaan ne ovat kaivostoiminnassa käytettyjä altaita. Rikastushiekka-allas ja kaivosvesien selkeytysallas eivät myöskään ole kevytrakenteisia rakennelmia, vaan ne ovat maansiirtotöillä tehtyjä käyttöomaisuushyödykkeitä, joilla on oma tuloverotuksessa vähennyskelpoinen hankintamenonsa. Edellä olevan vuoksi katson, ettei kiinteistöveroa koskevassa lainsäädännössä ole Suomen perustuslaissa edellytetyllä tavalla yksiselitteisesti säädetty, että kaivostoiminnassa käytetty rikastushiekka-allas ja kaivosvesien selkeytysallas olisivat kiinteistöveron alaisia rakennelmia, ja etteivät tällaiset altaat ole muutoinkaan kiinteistöveroa koskevassa lainsäädännössä tarkoitettuja rakennelmia. Tämän vuoksi kumoan hallinto-oikeuden päätöksen ja Verohallinnon antaman ennakkoratkaisun rikastushiekka-altaan ja kaivosvesien selkeytysaltaan osalta ja lausun uutena ennakkoratkaisuna, etteivät nämä ole kiinteistöverotuksessa veronalaisia rakennelmia.”
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.