§:n 3 momentin mukaiset edellytykset. Tämä edellytti sen arviointia, oliko tietojen pyytäjällä yleisen tietosuoja-asetuksen säännökset huomioon ottaen oikeus tallettaa ja käyttää pyytämiään henkilötietoja. Tältä osin kysymys oli siitä, oliko pyydettyjen henkilötietojen käsittely yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan f alakohdassa tarkoitetulla tavalla lainmukaista. Perintätoimintaa harjoittava A Oy oli pyytänyt saada Verohallinnolta vuoden 2017 tuloverotuksen julkiset tiedot henkilötunnusten perusteella niistä henkilöistä, joihin yhtiö kohdisti perintää. Tiedot oli pyydetty luovuttamaan sähköisessä muodossa kerran massaluovutuksena ja muutoin viikoittain. Tietoja käytettäisiin arvioitaessa yhtiön velallisasiakkaiden maksukykyä, joka yhtiön mukaan oli olennainen tekijä perintätoimenpiteiden tarkoituksenmukaisessa kohdentamisessa. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että tuloverotuksen julkisten tietojen käsittelyä lailla säädellyn perintätoiminnan yhteydessä velallisten maksukykyä arvioitaessa voitiin sinänsä pitää yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan f alakohdassa tarkoitettuna henkilötietojen käsittelynä, joka on tarpeen rekisterinpitäjän, eli tässä tapauksessa A Oy:n, tai kolmannen osapuolen, eli tässä tapauksessa yhtiön toimeksiantajien, oikeutettujen etujen toteuttamiseksi. Henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuutta koskevan edellytyksen täyttyminen edellytti lisäksi sen arviointia, syrjäyttivätkö henkilötietojen suojaa koskevat rekisteröityjen, eli perintätoiminnan harjoittajan A Oy:n velallisasiakkaiden, edut tai perusoikeudet ja -vapaudet kuitenkin edellä tarkoitetut rekisterinpitäjän ja kolmannen osapuolen edut. Kysymys oli niin sanotusta tasapainotestistä. Tässä arvioinnissa oli ensinnäkin otettava huomioon, millainen merkitys pyydettyjen verotustietojen käsittelyllä oli perintätoiminnan harjoittajan sekä sen toimeksiantajien ja velallisasiakkaiden kannalta. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että pyydettyjen tietojen käsittelyä perintätoiminnan yhteydessä velallisten maksukykyä arvioitaessa voitiin A Oy:n esittämän selvityksen perusteella pitää yleisesti arvioiden tarpeellisena ja hyödyllisenä mutta ei kuitenkaan miltään osin välttämättömänä minkään edellä tarkoitetun tahon edun kannalta. Merkityksellistä oli myös se, voitiinko perintätoiminnan harjoittajan velallisasiakkaiden katsoa henkilötietojen keräämisen ajankohtana ja sen yhteydessä voivan kohtuudella odottaa, että tuloverotuksen julkisia tietoja tultaisiin käyttämään perintätoiminnan yhteydessä heidän maksukykyään arvioitaessa. Tältä osin voitiin ensinnäkin todeta, että tuloverotuksen julkisista tiedoista laaditaan erillinen julkinen luettelo maakunnittain, johon sisältyvät tiedot ovat kenen tahansa saatavilla, joskin julkisuuslain mukaisin, muun ohella tiedon sähköistä antamistapaa koskevin rajoituksin ja edellytyksin. Toisaalta tietojen antaminen verotusta varten on lakisääteinen velvoite, eikä verotustietojen käsittely Verohallinnossa edellytä verovelvollisten suostumusta. Korkein hallinto-oikeus katsoi myös, että perintätoiminnan harjoittajien jo olevien ja tulevien velallisasiakkaiden ei yleisesti voida katsoa kohtuudella voivan tietoja Verohallinnolle ilmoitettaessa ja niitä Verohallinnossa käsiteltäessä odottaa, että tuloverotuksen julkisia tietoja tultaisiin massamuotoisesti sähköisesti luovutettuina myöhemmin käyttämään myös perintätoiminnan yhteydessä heidän maksukykyään arvioitaessa. Viimeksi mainittua tietojen käyttötarkoitusta oli lisäksi pidettävä tietojen alkuperäiseen verotukseen liittyvään käyttötarkoitukseen nähden uutena ja siitä olennaisesti poikkeavana. Edellä lausutun perusteella korkein hallinto-oikeus katsoi, että A Oy:n pyytämien, massamuotoisesti luovutettavien tuloverotuksen julkisten tietojen käsittely perintätoiminnan yhteydessä velallisasiakkaiden maksukykyä arvioitaessa ei ollut yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan f alakohdassa tarkoitetulla tavalla lainmukaista. Koska A Oy:llä ei henkilötietojen suojaa koskevien säännösten mukaan ollut oikeutta tallettaa ja käyttää pyytämiään henkilötietoja,
§:n 3 momentin mukaiset edellytykset tietojen antamiselle sähköisessä muodossa eivät täyttyneet. Verohallinto oli voinut hylätä yhtiön tietopyynnön sanotun lainkohdan perusteella. Äänestys 4-1. Yleinen tietosuoja-asetus (luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/679) 6 artikla 1 kohta f alakohta ja 86 artikla Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki) 16 § 3 momentti Tietosuojalaki 28 § Päätös, jota muutoksenhaku koskee Helsingin hallinto-oikeus 23.2.2021 nro 21/0045/1 Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian. Valitus hylätään. Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta. Asian tausta
§:n 3 momentin mukaisesti. Kun tietojen antaminen julkisesta asiakirjasta on
§:n 2 momentin mukaisesti viranomaisen harkinnassa, Verohallinto ei anna hakijalle sen pyytämiä tietoja sähköisessä muodossa.
§:n 3 momentin perusteella hylätä A Oy:n tietopyynnön sillä perusteella, ettei sillä ole henkilötietojen suojaa koskevien säännösten perusteella oikeutta tallettaa ja käyttää pyytämiään henkilötietoja. A Oy on pyytänyt tietoja yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan f alakohdan nojalla.
§:n 3 momentin nojalla. Koska Verohallinto ei kuitenkaan ollut käyttänyt sille
§:n 2 momentin nojalla kuuluvaa harkintavaltaa, oli asia palautettu Verohallinnolle uudelleen käsiteltäväksi. Päätöksessä ei siten ole ollut ratkaistavana kysymys siitä, olisiko Verohallinto voinut kieltäytyä antamasta tietoja valittajalle
§:n 2 momentissa viranomaiselle kuuluvan harkintavallan nojalla.
§:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla oikeus henkilötietojen suojaa koskevien säännösten mukaan tallettaa ja käyttää sellaisia henkilötietoja.
§:n 2 momentissa tarkoitetuista viranomaisen ratkaisuista pidetystä rekisteristä, josta olisi oikeus saada tieto. Pyydetyissä tiedoissa on kysymys
§:n 3 momentissa tarkoitetusta viranomaisen henkilörekisteristä. Kyseisessä lainkohdassa on säädetty erityisedellytyksiä sille, että tällaiseen henkilörekisteriin sisältyviä henkilötietoja voidaan luovuttaa kopiona, tulosteena tai sähköisessä muodossa. Tietojen luovuttaminen sähköisessä muodossa on kuitenkin
§:n 2 momentin toisessa virkkeessä tarkoitetulla tavalla viranomaisen harkinnassa silloinkin, kun kyse on 3 momentissa tarkoitetuista tiedoista. Näin ollen Verohallinto on voinut
§:n 2 momentissa säädetyn harkintavaltansa nojalla esittämillään syillä kieltäytyä luovuttamasta tietoja valittajan pyytämässä sähköisessä muodossa, vaikka 3 momentissa säädetyt luovuttamisen edellytykset sinänsä olisivat käsillä. A Oy:llä olevasta
§:n 3 momentin mukaisesta käsittelyperusteesta huolimatta Verohallinnolla on ollut laissa säädetyn harkintavallan nojalla oikeus kieltäytyä luovuttamasta pyydettyjä vuoden 2017 julkisia verotietoja sähköisessä muodossa. Julkisuusperiaate asiassa toteutuu kuitenkin siten, että tieto valittajan pyytämästä asiakirjasta voidaan antaa
§:n 1 momentissa tarkoitetuilla tavoilla. Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Marja Viima, Jaana Moilanen ja Nina Tuominen, joka on myös esitellyt asian. Vaatimukset ja selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa
§:n 2 momentin mukaisen harkintavaltansa nojalla esittämillään syillä oikeus kieltäytyä luovuttamasta tietoja yhtiön pyytämässä sähköisessä muodossa, vaikka
§:n 3 momentissa säädetyt luovuttamisen edellytykset sinänsä olivat käsillä. Päätös on perusteluiltaan epäselvä, koska siitä ei käy ilmi, mitä Verohallinnon ”esittämillä syillä” on tarkoitettu. Verohallinto oli kieltäytynyt luovuttamasta pyydettyjä tietoja viitaten yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan f alakohtaan.
§:n 2 momentin soveltamiseen, Verohallinto harkitsi sen jälkeen, ettei sillä ollut perusteita olla luovuttamatta julkisia verotietoja sähköisesti yhtiölle. Yhtiö onkin saanut päätöksen jälkeen nämä tiedot sähköisesti siihen asti, kunnes Verohallinto yleisen tietosuoja-asetuksen voimaantulon vuoksi vuonna 2018 kieltäytyi tietojen luovuttamisesta.
§:n 2 momentin perusteella antamasta yleisen tietosuoja-asetuksen mukaista tarpeellista tietoa sähköisesti. Tällöin kyse on siitä, että viranomainen pyrkii estämään tarpeellisen tiedon antamisen hankaloittamalla toimitustapaa. Kyse on massaluovutuspyynnöstä, ja Verohallinnon tiedossa on, ettei tiedon saaminen muulla tavoin kuin sähköisesti ole käytännössä toteutettavissa eikä nykyaikaisessa digitaalisessa yhteiskunnassa tarkoituksenmukaista. Tässä tapauksessa verotietojen toimittaminen sähköisesti samaan totuttuun tapaan kuin aiemminkin on ainut asianmukaiseksi katsottava toimitustapa.
§:n 2 momentissa tarkoitettu viranomaisen harkintavalta voisi liittyä siihen, että tietoja on pyydetty julkisuusperiaatteen toteuttamisen kannalta vieraisiin tarkoituksiin kuten esimerkiksi kaupallisiin tarkoituksiin. A Oy on kuitenkin pyytänyt rekisterinpitäjänä tietoja valvoakseen velkojan etuja ja oikeuksia. Verotustietoja on pyydetty sähköisesti, koska ne ovat perinnän suunnittelussa tarpeellisia. Perinnän suunnittelu on perinnän keinovalikoiman käyttöä parhaalla mahdollisella tavalla, jotta ei turhaan kuormiteta velallisia, velkojia, käräjäoikeuksia ja ulosottoa. Se siis hyödyttää kokonaisvaltaisesti yhteiskuntaa ja on myös esimerkiksi luottotietolaissa tunnustettu tarpeelliseksi.
§:n 2 momentissa tarkoitetun harkintavaltansa nojalla kieltäytyä tietojen antamisesta sähköisessä muodossa. Verohallinto on uudistanut hallinto-oikeudessa lausumansa ja esittänyt muun ohella seuraavaa:
§:n 2 momentin nojalla. Koska tietojen luovuttaminen A Oy:n pyytämässä muodossa edellyttää myös
§:n 3 momentissa säädetyn mukaisesti sitä, että yhtiöllä on oikeus tallettaa ja käyttää pyytämiään henkilötietoja, on asiassa Verohallinnon näkemyksen mukaan tehtävä arvio myös yhtiön oikeudesta tallettaa ja käyttää pyytämiään henkilötietoja.
§:n 2 momentissa tarkoitettu viranomaisen harkintavalta perustua mihin tahansa, kuten tässä tapauksessa yleisen tietosuoja-asetuksen virheelliseen soveltamiseen. Edelleen vastaselityksessä on esitetty, että julkisten verotietojen luovutus on Verohallinnon suorittamaa henkilötietojen käsittelyä eikä sillä ole siten merkitystä arvioitaessa sitä, onko A Oy:llä oikeus tallettaa ja käyttää kyseisiä tietoja. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun perustelut Kysymyksenasettelu
§:n 2 momentin (385/2007) ja 3 momentin perusteella.
§:n 2 momentti (385/2007) koskee muun ohella tietojen sähköistä antamista koskevaa viranomaisen harkintavaltaa ja pykälän 3 momentti viranomaisen henkilörekisteriin sisältyvien henkilötietojen sähköisessä muodossa tapahtuvan antamisen erityisedellytyksiä. Henkilötietojen sähköisessä muodossa tapahtuvan antamisen edellytykset tulevat ensin arvioitavaksi
§:n 3 momentin perusteella, johon Verohallinto on sekä päätöksessään että lausunnossaan korkeimmalle hallinto-oikeudelle viitannut sanotun pykälän 2 momentin ohella. Siinä tapauksessa, jos
§:n 3 momentin mukaiset henkilötietojen antamisen edellytykset täyttyvät, tulee arvioitavaksi, onko Verohallinto voinut pykälän 2 momentin (385/2007) perusteella kieltäytyä antamasta pyydettyjä tietoja sähköisessä muodossa. 26) Sen ratkaiseminen, onko pyydettyjen henkilötietojen antamiselle Verohallinnon henkilörekisteristä pyydetyssä sähköisessä muodossa
§:n 3 momentissa tarkoitetut edellytykset, edellyttää sen arviointia, onko A Oy:llä yleisen tietosuoja-asetuksen ja tietosuojalain säännökset huomioon ottaen oikeus tallettaa ja käyttää pyytämiään henkilötietoja. Tältä osin kysymys on muun ohella siitä, olisiko yhtiön pyytämien henkilötietojen käsittely yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan f alakohdassa tarkoitetulla tavalla lainmukaista. Sovellettavat ja asiaan muutoin liittyvät oikeusohjeet Suomen perustuslaki
§:n 1 momentin mukaan viranomaisen asiakirjan sisällöstä annetaan tieto suullisesti taikka antamalla asiakirja viranomaisen luona nähtäväksi ja jäljennettäväksi tai kuunneltavaksi tai antamalla siitä kopio tai tuloste. Tieto asiakirjan julkisesta sisällöstä on annettava pyydetyllä tavalla, jollei pyynnön noudattaminen asiakirjojen suuren määrän tai asiakirjan kopioinnin vaikeuden tai muun niihin verrattavan syyn vuoksi aiheuta kohtuutonta haittaa virkatoiminnalle.
§:n 2 momentin (385/2007) ensimmäisen virkkeen mukaan viranomaisen ratkaisuista automaattisen tietojenkäsittelyn avulla ylläpidetyn rekisterin julkisista tiedoista on oikeus saada kopio teknisenä tallenteena tai muutoin sähköisessä muodossa, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Momentin toisen virkkeen mukaan tietojen antaminen vastaavassa muodossa muusta julkisesta asiakirjasta on viranomaisen harkinnassa, jollei toisin säädetä.
§:n 3 momentin mukaan viranomaisen henkilörekisteristä saa antaa henkilötietoja sisältävän kopion tai tulosteen tai sen tiedot sähköisessä muodossa, jollei laissa ole toisin erikseen säädetty, jos luovutuksensaajalla on henkilötietojen suojaa koskevien säännösten mukaan oikeus tallettaa ja käyttää sellaisia henkilötietoja. Henkilötietoja saa kuitenkin luovuttaa suoramarkkinointia ja mielipide- tai markkinatutkimusta varten vain, jos niin erikseen säädetään tai jos rekisteröity on antanut siihen suostumuksensa.
§:n 3 momenttiin.
§:n 3 momentin mukaiset edellytykset tietojen antamiselle sähköisessä muodossa eivät täyty. Verohallinto on voinut hylätä yhtiön tietopyynnön sanotun lainkohdan perusteella.
§:n 2 momentin perusteella kieltäytyä antamasta pyydettyjä tietoja sähköisessä muodossa.
§:n 3 momentin mukaisesti. Kun tietojen antaminen julkisesta asiakirjasta on
§:n 2 momentin mukaan mukaisesti viranomaisen harkinnassa, Verohallinto ei anna yhtiölle sen pyytämiä tietoja sähköisesti myöskään viimeksi mainitun säännöksen nojalla. Verohallinto on katsonut päätöksensä perusteluissa, että yhtiöllä ei ole yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan f alakohdan nojalla oikeutta käsitellä pyytämiään rekisteritietoja. Verohallinto on edellä mainitulta osin perustellut päätöstään muun ohella seuraavasti: Verohallinnon näkemyksen mukaan perinnän suorittaminen ei edellytä verotustietojen käsittelemistä, sillä velkaa voidaan periä käyttämällä rekisteröidyn yksityisyyteen vähemmän puuttuvin keinoin. Verotustietojen käsittely ei myöskään vaikuta perinnän lopputulokseen eli siihen, saadaanko saatava lopulta perittyä vai ei. Verohallinto on todennut, että yksityiselämän suoja on Suomen perustuslaissa ja Euroopan unionin perusoikeuskirjassa turvattu perusoikeus. Vaikka nyt käsillä olevassa tapauksessa on pyydetty sinänsä julkisia tietoja, on kyse kuitenkin yksityiselämän piiriin kuuluvista taloudellista asemaa kuvaavista tiedoista. Verohallinto on päätöksessään lisäksi todennut, että pyydettyjä tietoja yhdisteltäisiin muihin tietoihin ja niiden perusteella asiakkaita luokiteltaisiin erilaisiin ryhmiin perintätoimenpiteiden kohdistamiseksi. Yhdistelemällä tietoja tällä tavoin rekisteröidystä voi paljastua yksilöllisempiä ja arkaluontoisempia tietoja. Näin syntynyttä tietoa puolestaan käytettäisiin rekisteröityjen luokittelussa, jolla saattaa olla merkittäviä ja pitkäkestoisia oikeusvaikutuksia rekisteröityyn. Yleisen tietosuoja-asetuksen johdanto-osan 47 kappaleen mukaan oikeutetun edun olemassaoloa arvioitaessa on arvioitava muun muassa, voiko rekisteröity kohtuudella odottaa henkilötietojen keruun ajankohtana ja sen yhteydessä, että henkilötietoja voidaan käsitellä tätä tarkoitusta varten. Verotustietojen kerääminen Verohallinnossa perustuu lakiin. Verotustietojen käsittely Verohallinnossa ei edellytä rekisteröidyn suostumusta, eikä rekisteröity voi vastustaa tietojensa käsittelyä Verohallinnossa. Kun tiedot on kerätty tällaisessa rajatussa asiayhteydessä lakiin perustuen, ei rekisteröity voi kohtuudella odottaa, että hänen tietojaan luovutettaisiin Verohallinnosta sähköisessä muodossa ilman laissa säädettyä nimenomaista säännöstä muihin kuin julkisuusperiaatteen tarkoituksen kannalta hyväksyttäviin tarkoituksiin. Verohallinto katsoo, että verotustietojen käsitteleminen perinnän yhteydessä ei ole tarpeen yhtiön tai kolmannen osapuolen oikeutettujen etujen toteuttamiseksi. Lisäksi Verohallinto katsoo, että rekisteröidyn edut sekä perusoikeudet ja -vapaudet syrjäyttävät joka tapauksessa rekisterinpitäjän ja kolmannen osapuolen edut, vaikka tarpeellisuusedellytyksen voitaisiinkin katsoa täyttyvän. Henkilötietojen käsittelyä koskevista yleisistä periaatteista Verohallinto on lausunut perusteluinaan muun ohella, että yhtiön esittämän selvityksen perusteella verotustietojen käsittely ei ole välttämätöntä perinnän kannalta, vaan perintä voidaan kohtuullisesti toteuttaa myös verotustietoja käsittelemättä. Kun lisäksi otetaan huomioon, etteivät julkiset verotustiedot ole kyselyhetkeen nähden täsmällisiä tai päivitettyjä, sekä se, että yhtiöllä voida katsoa olevan lainmukaista perustetta käsitellä pyytämiään tietoja, ei verotustietojen käsittely perinnässä täytä myöskään henkilötietojen käsittelyä koskevia periaatteita. Yhtiön valitus hallinto-oikeudelle Yhtiö on valituksessaan hallinto-oikeudelle vaatinut tietojen luovuttamista aikaisemmin esittämillään perusteilla todeten, että yhtiön pyynnölle on peruste myös yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan. Yhtiö on todennut, että se on saanut korkeimman hallinto-oikeuden vuoden 2007 vuosikirjapäätöksen jälkeen Verohallinnolta vuosittain pyynnöstä tuloverotuksen julkiset tiedot sähköisesti. Yhtiöllä on tietosuojalain 29 §:n 2 momentin nojalla oikeus käsitellä toiminnassaan velallisten henkilötunnuksia. Yhtiöllä on lain mukainen peruste eli oikeutettu etu käsitellä henkilötietoja ja siten myös oikeus tallettaa ja käyttää pyytämiään tietoja. Julkisten verotustietojen käsittely tapahtuu laissa säädetyn toiminnan yhteydessä. Verotustiedot on säädetty julkisiksi, joten rekisteröidyn eli velallisen yksityisyyteen ei puututa samalla tavalla kuin jos kyseessä olisivat tiedot, jotka eivät ole julkisia. Perintäyhtiöillä on oikeus käsitellä henkilötietoja pääsääntöisesti rekisteröidyn eli velallisen maksuvelvollisuuden perusteena olevan sopimuksen täytäntöön panemiseksi sekä perintäyhtiön tai kolmannen osapuolen oikeutettujen etujen toteuttamiseksi. Sopimuksen täytäntöönpanoon perustuvaa käsittelyä on esimerkiksi velallisen perustietojen käsittely maksumuistutuksen lähettämiseksi tai maksukyvyn selvittäminen oikeudellisen perinnän tarpeen selvittämiseksi. Velallisella on oikeus tarkistaa kaikki tiedot, eikä yhtiö luovuta julkisia verotustietoja eteenpäin eikä käytä niitä muuhun kuin perinnän suunnitteluun. Yhtiöllä ei ole mahdollisuutta saada velallisen maksukykyyn liittyviä vastaavia tietoja keltään muulta kuin Verohallinnolta. Yhtiön valituksessa on lisäksi todettu, että yhtiö ei ole ilmoittanut tietopyynnössään ryhmittelevänsä velallisia ryhmiin eikä tähän edes ole tarvetta. Yhtiön yksittäisistä velallisista tekemillä maksukyvyn arvioinneilla ei ole Verohallinnon päätöksessä mainittuja pitkäkestoisia ja merkittäviä vaikutuksia velallisille. Verohallinnon päätöksestä ei myöskään käy ilmi minkälaisia yksilöllisempiä ja arkaluontoisempia tietoja velallisesta voisi paljastua yhdistämällä verotustietoja velallisesta muutoin oleviin tietoihin. Yleisen tietosuoja-asetuksen johdanto-osan 47 kappaleen mukaan rekisteröidyn olettamaa henkilötietojen käsittelystä ja luovuttamisesta on arvioitava sen käsittelyn suhteen, joka perustuu oikeutettuun etuun. Yhtiö on ilmoittanut verotustietojen käytöstä tietosuojaselosteessa. Verohallinto puolestaan ei voi käsitellä henkilötietoja oikeuden edun perusteella, vaan pelkästään lain perusteella. Tämän vuoksi rekisteröidyn odotuksia sen suhteen, voidaanko hänen tietojaan luovuttaa verottajan toimesta sähköisesti eteenpäin, ei voida arvioida siten kuin Verohallinto on tehnyt. Yhtiön mukaan asiassa on otettava huomioon myös perustuslain 15 §, jonka tulkinnan mukaan omaisuuden suojaan kuuluvat myös saamisoikeudet. Perintätoimintaa harjoitetaan elinkeinotoimintana perustuslain 15 §:ssä tarkoitetun omaisuudensuojan toteuttamiseksi. Oikeussuojan tarpeessa ei ole pelkästään velallinen vaan myös velkoja. Verohallinnolla ei ole julkisuuslain 17 §:ssä tarkoitettua asiallista ja laissa säädettyä perustetta kieltäytyä antamasta yhtiölle sähköisesti sen pyytämiä julkisia verotustietoja käytettäväksi yhtiön elinkeinotoiminnassa. Verohallinnon lausunto hallinto-oikeudessa Lausunnossaan hallinto-oikeudessa Verohallinto on todennut muun ohella, että perintälaissa ei säädetä verotustietojen käytöstä perinnässä. Koska mainitun lain tarkoitus on suojella velallista, verotustietoja ei tämänkään vuoksi voida käyttää perinnässä. Verotustiedot voivat olla virheellisiä myös siinä suhteessa, että ne antavat velallisesta liian maksukykyisen kuvan. Verohallinnon mukaan oikeuskirjallisuudessa on katsottu oikeutetusta edusta käsittelyperusteena, että jos rekisterinpitäjän intressi ei ole pakottava, rekisteröidyn intressit ja oikeudet todennäköisemmin syrjäyttävät rekisterinpitäjän oikeutetut, mutta vähemmän merkittävät intressit. Erityisen huomattavaa Verohallinnon käsityksen mukaan on se, että verotustietojen käyttö saattaa johtaa väärään johtopäätökseen velallisen maksukyvystä. Näin ollen ei-ajantasaisten verotustietojen käyttö on samalla tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan d alakohdassa säädetyn täsmällisyysperiaatteen vastaista. Verohallinnon mukaan, vaikka yhtiöllä katsottaisiin olevan oikeus tallettaa ja käyttää pyytämiään henkilötietoja, Verohallinto on voinut kieltäytyä tietojen antamisesta sähköisesti
§:n 2 momentin nojalla. Kun viranomaiselle kuuluvasta harkintavallasta ei ole nimenomaisesti säädetty, harkintavallan käytön ei voida katsoa olevan julkisuusperiaatteen vastaista erityisesti sen vuoksi, että yhtiön esittämä käyttötarkoitus ei sijoitu julkisuusperiaatteen ydinalueelle. Hallinto-oikeuden ratkaisu Hallinto-oikeus on hylännyt yhtiön valituksen, mutta katsonut toisin kuin Verohallinto, että yhtiöllä on oikeus käsitellä julkisia verotustietoja perinnän yhteydessä yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan f alakohdassa tarkoitetulla perusteella ja että yhtiöllä on siten oikeus
§:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla tallettaa ja käyttää pyytämiään tietoja. Hallinto-oikeus on tältä osin perusteluissaan lausunut, että Verohallinto ei ole esittänyt sellaista f alakohdassa mainittua perusoikeutta tai -vapautta, joka syrjäyttäisi oikeutetun edun toteuttamisen. Hallinto-oikeus on päätynyt siihen, että yhtiön pyytämissä tiedoissa ei ole kysymys
§:n 2 momentissa tarkoitetuista viranomaisen ratkaisuista pidetystä rekisteristä vaan mainitun lain 16 §:n 3 momentissa tarkoitetusta viranomaisen henkilörekisterin tiedoista. Hallinto-oikeus on toisaalta päätynyt tulkinnassaan siihen, että koska tietojen luovuttaminen sähköisessä muodossa viranomaisen rekisteristä on
§:n 2 momentin toisessa virkkeessä tarkoitetulla tavalla viranomaisen harkinnassa silloinkin, kun kysymys on pykälän 3 momentissa tarkoitetuista tiedoista, Verohallinto on näin ollen voinut harkintansa nojalla esittämillään syillä kieltäytyä luovuttamasta yhtiön pyytämiä tietoja sähköisessä muodossa. Asian prosessiasetelmasta korkeimmassa hallinto-oikeudessa Totean käsillä olevasta prosessiasetelmasta edellä selostetun jälkeen seuraavan: Verohallinto on kieltäytynyt omassa päätöksessään julkisten verotustietojen luovuttamisesta yhtiölle
§:n 3 momentin nojalla, mutta on samalla viitannut
§:n 2 momenttiin. Kun kieltäytymisperuste on
§:n 3 momentin vastaisuus, tämä peruste käsitykseni mukaan on niin yksinomainen ottaen erityisesti huomioon Verohallinnon käyttämät perustelut tietopyynnöstä kieltäytymiselle, ettei Verohallinnon päätöksessä lisäksi mainitulla
§:n 2 momentin soveltamisella ole itsenäistä oikeudellista merkitystä. Verohallinto ei ole esittänyt päätöksessään mitään
§:n 2 momentin harkintavallan käyttämiseen liittyvää oikeudellisesti merkityksellistä perustetta. Verohallinto on lausunnossaan hallinto-oikeudelle esittänyt, että jos yhtiöllä on oikeus julkisten verotustietojen käsittelyyn
§:n 3 momentin nojalla, Verohallinnolla on oikeus kieltäytyä pyydettyjen julkisten rekisteritietojen antamisesta
§:n 2 momentin nojalla. Lausunnossaan hallinto-oikeudelle Verohallinto on esittänyt valtaosin perusteita, minkä vuoksi yhtiöllä ei ole oikeutta käsitellä julkisia verotustietoja yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan f alakohdan eikä myöskään b alakohdan nojalla.
§:n 2 momentin nojalla Verohallinto on lausunut erityisesti vain sen, että koska viranomaisen harkintavallasta ei ole nimenomaisesti säädetty, harkintavallan käyttö ei ole tapauksessa julkisuusperiaatteen vastaista etenkään, kun yhtiön esittämä käyttötarkoitus ei sijoitu julkisuusperiaatteen ydinalueelle. Hallinto-oikeuden päätöksessä on viitattu
§:n 2 momentin osalta siihen, että Verohallinto on voinut hylätä pyynnön ”esittämillään syillä”. Totean prosessiasetelmasta edelleen seuraavan: Korkeimman hallinto-oikeuden enemmistö toteaa, että yhtiöllä ei ole oikeutta käsitellä pyytämiään tietoja yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan f alakohdan eikä myöskään b alakohdan nojalla. Tämän lisäksi enemmistö katsoo, että perintäasiakkaiden ei yleensä voida kohtuudella voivan odottaa, että tuloverotuksen julkisia tietoja tultaisiin käsittelemään massamuotoisesti sähköisesti perintäasiakkaiden maksukykyä arvioitaessa ja että verotustietojen käsittelyä on pidettävä tietojen alkuperäiseen verotukseen liittyvään käyttötarkoitukseen nähden uutena ja siitä olennaisesti poikkeavana. Korkeimman hallinto-oikeuden enemmistö muuttaa siten hallinto-oikeuden valituksen hylkäävän päätöksen osaratkaisua muutoksenhakijana olevan yhtiön vahingoksi ilman, että Verohallinto olisi hakenut asiassa itse muutosta. Vaikka yleisenä lähtökohtana pidetään, että hallinto-oikeuden päätökseen ei ole oikeutta hakea muutosta päätöksen perustelujen osalta, katson, että tässä tapauksessa hallinto-oikeuden päätöksessä olisi ollut Verohallinnon muutoksenhan kohteeksi soveltuva osaratkaisu siitä kysymyksestä, onko yhtiöllä oikeus käsitellä jollakin perusteella pyytämiään julkisia verotustietoja
§:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla, joka liittyy yleisen tietosuoja-asetuksen ja tietosuojalain tulkintaan. Ratkaisuehdotukseni kansalliset ja eurooppaoikeudelliset lähtökohdat Perustuslain 12 §:n 2 momentissa säädetty julkisuusperiaate takaa jokaiselle oikeuden saada viranomaiselta julkisia asiakirjoja ja tietoja, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Perusoikeus julkisten tietojen saamiseen sisältää myös oikeuden käyttää tietoja mihin tahansa tarkoitukseen, myös kaupallisen hyödyntämisen tarkoituksiin (esimerkiksi Olli Mäenpää, Julkisuusperiaate,
§:n 2 ja 3 momentin mukaisesta sääntelystä, jossa yhtenä erona on pyydetyn tiedon sisältyminen julkiseen asiakirjaan tai julkiseen rekisteriin. Sen sijaan viranomaisen tulisi arvioida, onko pyytäjällä laillinen käsittelyperuste tiedoille. Kielteisessä tapauksessa viranomainen ei luovuttaisi tietoja, vaikka ne olisivat julkisia (Julkisuuslain ajantasaistamista koskeva OM:n työryhmän mietintö s. 158). Nykyistä säännöstä viranomaisen harkintavallasta olla luovuttamatta pyydettyjä julkisia rekisteritietoja sähköisesti ei siten enää sisältyisi julkisuuslakiin.
§:n 2 momentin (711/2021) ensimmäisen virkkeen mukaan viranomaisen ratkaisuista automaattisen tietojenkäsittelyn avulla ylläpidetyn rekisterin julkisista tiedoista on oikeus saada kopio teknisenä tallenteena tai muutoin sähköisessä muodossa, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Lainmuutoksella 711/2021 momentin toiseksi virkkeeksi on lisätty säännös jokaisen oikeudesta saada sähköisessä muodossa olevista tiheästi tai reaaliaikaisesti päivittyvistä julkisista asiakirjoista kopio sähköisessä muodossa. Luovuttaminen sähköisesti edellyttää viimeksi mainitussa tapauksessa, että asiakirja ei sisälly viranomaisen henkilörekisteriin tai muuhun sellaiseen asiakirjaan, josta tieto voidaan luovuttaa vain tietyin edellytyksin. Momentin kolmannen virkkeen mukaan tietojen antaminen sähköisessä muodossa tai teknisenä tallenteena muusta julkisesta asiakirjasta on viranomaisen harkinnassa, jollei toisin säädetä.
§:n 2 momentin nykyisen kolmannen virkkeen tulkinnan osalta on otettava huomioon, että harkintaa säätelevät julkisuuslain 17 §:stä ilmenevät periaatteet, joilla voi olla vaikutusta myös sen arviointiin, missä muodossa tietoja tulisi luovuttaa julkisuusperiaatteen tarkoitusperien toteuttamiseksi (näin esimerkiksi KHO 2022:111, kohta 56). Aikaisemmin voimassa olleen henkilötietodirektiivin 95/46/EY 7 artiklassa, joka kuului mainitun II luvun II jaksoon, jonka otsikko oli ”Tietojenkäsittelyn laillisuutta koskevat periaatteet”, säädettiin muun ohella seuraavaa: ”Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, että henkilötietoja voidaan käsitellä ainoastaan, (---) f) jos käsittely on tarpeen rekisterinpitäjän tai tiedot saavan sivullisen oikeutetun intressin toteuttamiseksi, paitsi milloin tämän intressin syrjäyttävät rekisteröidyn 1 artiklan 1 kohdan perusteella suojaa tarvitsevat intressit ja perusoikeudet ja ‑vapaudet.” Aikaisemmin voimassa olleeseen henkilötietodirektiivin liittyen tietosuojatyöryhmä (WP 29) on todennut muun muassa, että oikeutettu etu käsittelyperusteena voi käsittää hyvinkin erilaisia intressejä. Oikeutettu etu voi olla esimerkiksi taloudellinen tai oikeudellinen. Tietosuojatyöryhmän mukaan tällainen oikeutettu intressi voi olla ”whether trivial or very compelling, straightforward or more controversial” ja vasta seuraavassa vaiheessa, kun eri intressejä punnitaan suojaa tarvitsevia intressejä, perusoikeuksia ja -vapauksia vastaan ”a more restricted approach and more substantive analysis should be taken” (Article 29 Data protection working party. Opinion 06/2014 on the notion of legitimate interests of the data controller under Article 7 of Directive 95/46/EC s. 24). Tällaisten intressien tulee kuitenkin olla lainsäädännön mukaan hyväksyttäviä (”acceptable under the law”, mts. 24). Työryhmän toteamuksen mukaan vaatimus lainmukaisuudesta ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, että asiasta on säädetty erikseen laissa. Lainmukaisuus kattaa muun ohella myös oikeuskäytännössä vahvistetut kannat. Tietosuojatyöryhmä on lisäksi laatinut ei-tyhjentävän luettelon yleisistä asiayhteyksistä, joiden yhteydessä voi herätä kysymys oikeutetusta edusta. Tällaisia asiayhteyksiä ovat muun muassa oikeusvaateiden täytäntöönpano ja velanperintä (”enforcement of legal claims including dept collection via out-of-court procedures” s. 25), ilmiantojärjestelmät (”whistleblowing schemes”), työntekijöiden valvonta turvallisuussyistä ja väärinkäytösten ehkäiseminen. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä (esimerkiksi tuomio 11.9.2019 asiassa C-708/18, TK v Asociaţia de Proprietari bloc M5A-SaraA) on todettu henkilötietodirektiivin 7 artiklan f alakohdan tulkinnasta, että sen arviointi, milloin tietosuojan kohteena olevan henkilön perusoikeudet ja -vapaudet syrjäyttävät rekisterinpitäjän tai sivullisen, jolla tiedot luovutetaan, oikeutetun intressin, arviointi edellyttää kyseessä olevien vastakkaisten oikeuksien ja intressien punnitsemista ottaen huomioon kunkin tapauksen konkreettiset olosuhteet; tällöin on otettava huomioon rekisteröidyn niiden oikeuksien merkitys, jotka perustuvat perusoikeuskirjan 7 ja 8 artiklaan (tuomion kohta 32, jossa viitataan 24.11.2011 annettuun tuomioon yhdistetyissä asioissa C-468/10 ja C-469/10, Asociación Nacional de Establecimientos Financieros de Crédito, viimeksi mainitun tuomion 40 kohta). Asiassa C-708/18 annetun tuomion kohdassa 53 todetaan, että henkilötietodirektiivin 7 artiklan f alakohta on esteenä sille, että jäsenvaltio sulkee ehdottomasti ja yleisesti pois mahdollisuuden käsitellä tiettyihin tietoryhmiin kuuluvia henkilötietoja sallimatta niiden oikeuksien ja intressien punnitsemista, joista on kyse yksityisessä tapauksessa. Jäsenvaltio ei voi siis näiden ryhmien osalta vahvistaa lopullisesti, mikä vastakkaisten oikeuksien ja intressien punnitsemisen tulos on, sallimatta muunlaista tulosta tiettyjen konkreettisessa tapauksessa vallitsevien erityisten olosuhteiden perusteella (viittaus asiassa C-583/14, Breyer, 19.10.2016 annetun tuomion 62 kohtaan). Tuomion kohdassa 54 todetaan lisäksi, että unionin oikeuskäytännöstä ilmenee myös, että tätä punnitsemista suoritettaessa huomioon voidaan ottaa se, että rekisteröidyn perusoikeuksiin häntä koskevien tietojen vuoksi kohdistuvan loukkauksen vakavuus voi vaihdella sen mukaan, ovatko kyseessä olevat tiedot mahdollisesti jo yleisön saatavilla olevissa lähteissä (viittaus 4.5.2017 annettuun tuomioon asiassa C-13/16, Rīgas satiksme, 32 kohta). Korkeimman hallinto-oikeuden enemmistö on viitannut tämän lisäksi luottotietoyhtiöitä koskevaan unionin tuomioistuimen 7.11.2023 antamaan tuomioon yhdistetyissä asioissa C-26/22 ja C-64/22 ja erityisesti tuomion 88 kohtaan, johon sisältyy myös viittaus edellä mainittuun tuomioon C-13/16 (korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun kappale 50). Totean, että yhdistetyissä asioissa annetun tuomion edellä tarkoitettu perustelulausuma ei vaikuta kantaani, onko nyt kysymyksessä olevalla perintäyhtiöllä oikeus käsitellä julkisia verotustietoja yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan f alakohdan nojalla. Edellä mainitussa tuomiossa on tarkasteltu muun ohella seuraavia unionin tuomioistuimen uudelleen muotoamia ennakkoratkaisukysymyksiä: — onko yleisen tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan a alakohtaa, luettuna yhdessä kyseisen asetuksen 6 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan f alakohdan kanssa, tulkittava siten, että se on esteenä luottotietopalveluja tarjoavien yksityisten yritysten käytännölle, joka muodostuu julkisesta rekisteristä lähtöisin olevien, luonnollisten henkilöjen jäännösveloista vapauttamista koskevien tietojen säilyttämisestä näiden yritysten omissa tietokannoissa ja näiden tietojen poistamisesta kolmen vuoden kuluttua saman asetuksen 40 artiklassa tarkoitettujen käytännesääntöjen mukaisesti, vaikka näiden tietojen säilytysaika julkisessa rekisterissä on kuusi kuukautta, ja — onko yleisen tietosuoja-asetuksen 17 artiklan 1 kohdan c ja d alakohtaa tulkittava siten, että luottotietopalveluja tarjoavan yksityisen yrityksen, joka on ottanut jäännösveloista vapauttamista koskevat tiedot julkisesta rekisteristä, on poistettava nämä tiedot. Tuomion perustelulausumissa on yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan f alakohdan osalta lausuttu myös seuraavasti: ”97 Nyt käsiteltävissä asioissa Saksan lainsäätäjän on säätänyt, että jäännösveloista vapauttamista koskevia tietoja säilytetään maksukyvyttömyysrekisterissä vain kuuden kuukauden ajan. Se on siis katsonut, että kuuden kuukauden määräajan päätyttyä rekisteröidyn oikeudet ja edut syrjäyttävät yleisön oikeudet ja edut saada kyseiset tiedot käyttöönsä. 98 Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 75 kohdassa, jäännösveloista vapauttamisen tarkoituksena on lisäksi antaa vapautuksen saaneelle mahdollisuus osallistua uudelleen talouselämään ja näin ollen sillä on yleensä ratkaiseva merkitys tälle henkilölle. Tämän tavoitteen saavuttaminen vaarannetaan, jos luottotietopalveluja tarjoavat yritykset voivat henkilön taloudellisen tilanteen arviointia varten säilyttää jäännösveloista vapauttamista koskevia tietoja ja käyttää tällaisia tietoja sen jälkeen, kun ne on poistettu julkisesta maksukyvyttömyysrekisteristä, koska näitä tietoja yhä käytettäisiin kielteisenä tekijänä tällaisen henkilön luottokelpoisuuden arvioinnissa. 99 Näin ollen luottoalan edut, jotka koskevat jäännösveloista vapauttamista koskevien tietojen käyttöön saamista, eivät voi oikeuttaa pääasioissa kyseessä olevan kaltaista henkilötietojen käsittelyä tietojen säilyttämiselle julkisessa maksukyvyttömyysrekisterissä asetetun määräajan päätyttyä, joten luottotietopalveluja tarjoavat yritykset eivät voi säilyttää näitä tietoja yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan f alakohdan perusteella sen jälkeen, kun nämä tiedot on poistettu julkisesta maksukyvyttömyysrekisteristä.” Edellä mainitun tuomion perustelulausuma tuomion 88 kappaleessa ”käsittelyn suorittamisesta oikeutetun edun toteuttamiselle täysin välttämättömän rajoissa” liittyy mainitussa tapauksessa siis siihen, että käsittelijä säilytti tietoja liian pitkään suhteessa viranomaisen tietojen säilytysaikaan. Totean lisäksi, että suomenkielisen tekstin ilmaisu ”välttämättömän rajoissa” on muissa kieliversioissa ilmaistu adjektiivilla, joka osoittaa sekä välttämättömyyttä että tarpeellisuutta. Sana ”täysin” on lisäksi ilmaistu esimerkiksi sanoilla ”strictly” (engl.), ”strengt” (ruots.), ”strict” (ransk.). Lopputulos Yhtiön esittämillä perusteilla katson, että sillä on oikeus käsitellä julkisiksi säädettyjä verotustietoja yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan f alakohdan nojalla. Asiassa ei siten ole tarpeen erikseen lausua, onko yhtiöllä myös jokin muu käsittelyperuste pyydetyille tiedoille. Pyydetyt tiedot ovat tarpeen yhtiön perintätoiminnassa yhtiön mainitsemista syistä, jotka ottavat huomioon niin velallisten kuin velkojienkin edut. Tasapainotestin osalta otan ensiksi huomioon, että pyydetyt tuloverotiedot on säädetty lailla julkisiksi eli jokaisella on mahdollisuus saada näitä tietoja. Tähän nähden tietojen luovutuksesta ei muodostu Verohallinnon rekistereihin verovelvollisiksi rekisteröityjen osalta itsenäistä tai uutta yksityisyyden suojan loukkausta. Kuten hallinto-oikeuden päätöksen perusteluissa on lausuttu, Verohallinto ei ole esittänyt sellaista f alakohdassa mainittua perusoikeutta tai -vapautta, joka syrjäyttäisi oikeutetun edun toteuttamisen. Mitä tulee yleisen tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdassa säädettyjen henkilötietojen käsittelyä koskevien periaatteiden täyttymiseen, totean ensiksi, että pyydettyjä tietoja käsitellään rekisteröidyn kannalta lainmukaisesti, asianmukaisesti ja rekisteröidyn kannalta läpinäkyvästi (a kohta), kuten yhtiö on yksilöidysti ilmoittanut hakemuksessaan ja asian myöhemmissä käsittelyvaiheissa. Yhtiöllä on tietosuojaseloste, joka julkaistaan yhtiön kotisivulla ja johon yhtiön perintäkirjeissä viitataan. Tietosuojaselosteesta käy ilmi, että perinnässä käytetään muun ohella verotustietoja. Perintäyhtiöille on lisäksi vahvistettu perintäalan tietosuojan käytännesäännöt (Suomen Perimistoimistojen Liitto ry). Verohallinto on myös käytännössä luovuttanut pyydetyt julkiset verotustiedot yhtiölle ja sitä edeltäneelle yhtiölle vuoden 2007 vuosikirjapäätöksen antamisen jälkeen aina nyt käsittelyssä olevaan kieltäytymiseen saakka. Yleisen tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan henkilötiedot on kerättävä tiettyä, nimenomaista ja laillista tarkoitusta varten, eikä niitä saa käsitellä myöhemmin näiden tarkoitusten kanssa sopimattomalla tavalla; myöhempää käsittelyä yleisen edun mukaisia arkistointitarkoituksia taikka tieteellisiä ja historiallisia tutkimustarkoituksia tai tilastollisia tarkoituksia varten ei katsota 89 artiklan 1 kohdan mukaisesti yhteensopimattomiksi alkuperäisten tarkoitusten kanssa (käyttötarkoitussidonnaisuus). Verovelvollisten velvollisuudesta ilmoittaa tulojaan ja varojaan koskevat tiedot Verohallinnolle verotuksen toimittamista varten säädetään verotusta koskevassa lainsäädännössä. Yleisen tietosuoja-asetuksen näkökulmasta Verohallinnon oma käsittelyperuste näin kootuille verotusta koskeville henkilötiedoille on yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohta. Yleisen tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettu henkilötietojen jatkokäsittely tarkoittaa sitä, että sama rekisterinpitäjä saa suorittaa jatkokäsittelytoimia käsittelemilleen tiedoille ilman, että jatkokäsittelytoimet tulkittaisiin yhteensopimattomiksi tai kielletyiksi ilman uutta oikeusperustaa. Kun rekisterinpitäjä luovuttaa kerättyjä henkilötietoja toiselle rekisterinpitäjälle, luovutus tapahtuu ottaen huomioon, onko tietojen pyytäjälle 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua perustetta pyytämiensä henkilötietojen käsittelylle. Luovutuksensaajan käsittelyperusteen ei tarvitse olla sama kuin luovuttajan käsittelyperuste. Se seikka, että viranomainen voisi luovuttaa tietoja vain sillä perusteella, että yksityisen pyytäjän oikeudesta käsitellä pyytämiään henkilötietoja säädettäisiin laissa kulloinkin erikseen, estäisi käytännössä julkisten viranomaistietojen käyttämisen elinkeinotoiminnassa. Julkisuuslainkin lähtökohtana on, että vain viranomaisten välisistä tietojen luovutuksista on säädettävä lailla erikseen, kun luovutettavat tiedot sisältävät salassa pidettäviä tietoja. Edellä todettuun nähden katson, että yleisen tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan b alakohta ja 89 artikla eivät ole esteenä pyydettyjen julkisten verotustietojen luovuttamiselle. Yleisen tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan henkilötietojen on oltava asianmukaisia ja olennaisia ja rajoitettuja siihen, mikä on tarpeellista suhteessa niihin tarkoituksiin, joita varten niitä käsitellään (tietojen minimointi). Verohallinto ei ole asiassa esittänyt, että yhtiö on pyytänyt tai nyt pyytää tietoja liian suuren määrän tietojen käyttötarkoitukseen nähden. Verohallinon esittämä peruste on koko käsittelyn ollut se, että tiedot eivät ylipäätään ole tarpeen perintätoiminnassa. Koska olen edellä jo lausunut siitä, että tiedot ovat tarpeen perintätoiminnassa ja että tasapainotesti ei muuta tätä lopputulosta, katson myös, että yleisen tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan c alakohdan säännökset eivät ole esteenä tietojen luovuttamiselle. Näin ollen katson, että tietopyyntö täyttää
§:n 3 momentissa säädetyt vaatimukset. Kun asiassa esitetty ainoa asia-argumentti
§:n 2 momentin soveltamiseksi on se, että Verohallinto ei ole katsonut pyydettyjen tietojen olevan julkisuusperiaatteen kannalta keskeisiä, katson samalla, että asiassa ei ole esitetty myöskään
§:n 2 momentin kannalta merkityksellistä oikeudellista perustetta viranomaisen harkintavallan käyttämiseksi tietojen sähköisen luovutuspyynnön epäämiselle. Verohallinnon harkintavallan käyttö
§:n 2 momentin nojalla on oikeudellisen kontrollin kohteena, eikä harkintavallan käyttö voi olla eri osapuolten viime kädessä perustuslakiin ja perusoikeuksiin linkittyvät oikeudelliset intressit huomioon ottaen täysin vapaata. Harkintavaltaa ei voida myöskään käyttää tehden tyhjäksi sen, mihin asian oikeudellisessa harkinnassa on muutoin päädytty sovellettaessa unionin oikeutta ja kansallista oikeutta. ”
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.