KKO/1987/112

1987 false KKO:1987:112 Työnantaja ei ollut antanut irtisanomalleen työntekijälle työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain 7 §:n mukaisia menettelytapaohjeita. Työntekijä oli tästä huolimatta tehnyt työnantajalle lain 10 §:n mukaisen riitauttamisilmoituksen. Työntekijän kanneoikeus ei vanhentunut lain 16 §:n 2 momentin vaan 25 §:n mukaisessa määräajassa. L työsopimuksen irtisanomismenettelystä 7 § L työsopimuksen irtisanomismenettelystä 10 § L työsopimuksen irtisanomismenettelystä 16 § 2 mom L työsopimuksen irtisanomismenettelystä 25 § ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Vantaan kihlakunnanoikeudessa A on Oy Fineka Ab:lle 29.8.1986 tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla lausunut, että hän oli 18.2.1975 alkaen työskennellyt yhtiön palveluksessa puhelinvaihteen hoitajana. Työnantaja oli 6.11.1985 irtisanonut hänen työsopimuksensa. Työnteko oli sovittu päättyväksi samana päivänä. Hänen palkkansa oli viimeksi ollut 4.050 markkaa kuukaudessa. Työnantaja oli irtisanomisperusteena väittänyt, ettei A ollut hoitanut työtehtäviään asianmukaisesti, mistä häntä työnantajan mukaan oli myös varoitettu. A on kuitenkin katsonut, että työnantaja oli päättänyt hänen työsuhteensa ilman lainmukaista irtisanomisperustetta ja vaatinut yhtiön velvoittamista suorittamaan hänelle vahingonkorvaukseksi työsuhteen lainvastaisesta irtisanomisesta kuuden kuukauden palkkaa vastaavat 24.000 markkaa sekä korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa, molemmat viivästyskorkoineen. Kihlakunnanoikeuden päätös 16.10.1986 Kihlakunnanoikeus, jossa yhtiö oli vaatinut kanteen jättämistä myöhään vireille pantuna tutkimatta, on lausunut, että kanteen mukaan yhtiö oli irtisanonut A:n työsopimuksen 6.11.

1. Työnantaja ei ollut työsopimuksen irtisanomisen yhteydessä antanut työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain (jäljempänä irtisanomismenettelylaki) 7 §:n tarkoittamia ohjeita irtisanomisen aiheuttamista toimenpiteistä. A oli kuitenkin 15.11.1985 irtisanomismenettelylain 10 §:n mukaisesti ilmoittanut työnantajalle työsopimuksen irtisanomisen riitauttamisesta. Kun A oli siten ohjeiden puuttumisesta huolimatta riitauttanut irtisanomisen laissa edellytetyllä tavalla, ohjeiden antamatta jättämisellä ei ollut ollut merkitystä A:n oikeuksien säilyttämisen kannalta. Irtisanomismenettelylain 16 §:n mukaan kanne oli tällaisessa tapauksessa nostettava kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun työnantaja oli saanut lain 10 §:n mukaisen riitauttamisilmoituksen tai neuvottelumenettelyn piiriin kuuluttaessa viiden kuukauden kuluessa järjestöjen välisille neuvotteluille säädetyn määräajan päättymisestä. Haaste oli tässä tapauksessa annettu yhtiölle tiedoksi vasta 29.8.1986 ja siten laissa säädettyjen määräaikojen jälkeen. Näillä perusteilla kihlakunnanoikeus on jättänyt A:n kanteen tutkimatta ja velvoittanut hänet korvaamaan yhtiön kohtuulliset oikeudenkäyntikulut 1.000 markalla. Helsingin hovioikeuden päätös 15.4.1987 Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun vaatien kihlakunnanoikeuden päätöksen kumoamista ja asian palauttamista kihlakunnanoikeuteen A:n ilmoituksesta uudelleen käsiteltäväksi, on todennut, että yhtiö oli irtisanonut A:n työsopimuksen 6.11.
2. A oli 15.11.1985 ilmoittanut yhtiölle pitävänsä irtisanomista lain vastaisena. A:n kanne asiassa oli tullut vireille 29.8.
3. Asiassa sovellettavan irtisanomismenettelylain 7 §:n mukaan, jos työnantaja irtisanoo työsopimuksen, hänen on ilmoitettava työntekijälle, miten työntekijän on meneteltävä ja minkä ajan kuluessa ryhdyttävä toimenpiteisiin, jos työntekijä katsoo irtisanomisen lain vastaiseksi. Saatuaan sanotun ilmoituksen työntekijän on irtisanomismenettelylain 10 §:n mukaan, mikäli katsoo irtisanomisen tapahtuneen lain vastaisesti, kahden viikon kuluessa ilmoitettava tästä työnantajalle. Kanne työsopimuksen irtisanomista koskevassa riidassa on sanotun lain 16 §:n 2 momentin mukaan pantava vireille kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun työnantaja on saanut työntekijän 10 §:n mukaisen ilmoituksen, taikka, jos riidan osapuolet kuuluvat lain 12 §:ssä tarkoitetun yhdistysten neuvottelumenettelyn piiriin, viiden kuukauden kuluessa järjestöjen välisille neuvotteluille säädetyn määräajan päättymisestä. Yhtiö ei ollut tehnyt edellä selostettua irtisanomismenettelylain 7 §:n mukaista ilmoitusta. Näin ollen A:n ei olisi tarvinnut puhevaltansa säilyttääkseen tehdä edellä mainittua ilmoitustaan yhtiölle. A:lla olisi mainitun lain 25 §:n mukaan ollut oikeus korvauskanteen vireille panemiseen kahden vuoden kuluessa irtisanomisesta, jos hän ei olisi tehnyt sanottua ilmoitusta. Edellä kerrotun perusteella ja huomioon ottaen, että irtisanomismenettelyä koskevat säännökset ovat osa työntekijän työsuhdeturvaa, hovioikeus on katsonut, ettei A:n yhtiölle tekemällä ilmoituksella, hänen pyrkiessään ilmeisesti toimimaan asiassa sovellettavan lain mukaisesti, ollut vaikutusta hänen itsensä vahingoksi siten, että kanteen vireillepanoaika lyhenisi. A:lla oli siten ollut oikeus panna kysymyksessä oleva kanne vireille irtisanomismenettelylain 25 §:ssä säädetyssä ajassa. Kun A oli pannut kanteensa vireille kahden vuoden kuluessa työsopimuksen irtisanomisesta, kihlakunnanoikeuden ei olisi tullut mainitsemallaan perusteella jättää kannetta tutkimatta. Sen vuoksi hovioikeus on kumonnut kihlakunnanoikeuden päätöksen ja palauttanut asian kihlakunnanoikeuteen ilmoituksesta uudelleen käsiteltäväksi. Kun kihlakunnanoikeuden päätös on kumottu, hovioikeus on hylännyt yhtiön vaatimuksen sillä hovioikeudessa olleiden vastauskulujen korvaamisesta. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Yhtiö on pyytänyt valituslupaa ja vaatinut hovioikeuden päätöksen kumoamista ja A:n kanteen jättämistä myöhään vireille pantuna tutkimatta sekä A:n velvoittamista korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut jutussa. Valituslupa on myönnetty 9.7.
4. A on antanut häneltä pyydetyn vastauksen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU Pääasia Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden päätöksen perusteluineen siltä osin kuin asia on palautettu kihlakunnanoikeuteen. Oikeudenkäyntikulut Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun säännösten mukaan tuomioistuimen tulee antaa asianosaisen oikeudenkäyntikuluvaatimuksesta lausunto ratkaistessaan jutun tuomiolla tai päätöksellä. Näin ollen hovioikeuden ei olisi tullut puheena olevan, jutun kestäessä tehdyn ratkaisun yhteydessä antaa lausuntoa yhtiön oikeudenkäyntikuluvaatimuksesta. Hovioikeuden päätöksessä yhtiön oikeudenkäyntikuluvaatimuksesta annettu lausuma poistetaan. Jutun palauttamista koskeva ratkaisu koskee näin ollen myös yhtiön oikeudenkäyntikuluvaatimusta. Kihlakunnanoikeuden tulee siis ilmoituksesta ottaa asia uudelleen käsiteltäväkseen ja, huomioon ottaen palauttamisen syy, siinä laillisesti menetellä. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Ådahl, Mörä, Hiltunen, af Hällström ja Tulenheimo-Takki