1987 false KKO:1987:115

§:n 2 momentin mukainen oikeus jälkiprovisioon oli myös saman lain 11 §:ssä tarkoitetulla yksinmyyntioikeuksin piiriedustajana toimineella kauppa-agentilla. Jälkiprovisio oli tarkoitettu korvaukseksi kaikesta siitä työstä, minkä kauppa-agentti oli päämiehensä hyväksi tehnyt edustussopimuksen voimassaoloaikana. Sen vuoksi jälkiprovisiosta ei tehty vähennystä sillä perusteella, että kauppa-agentilla ei edustussopimuksen päättymisen jälkeen enää ollut tuotteiden varastoinnista eikä jakelusta aiheutuneita kuluja. L kauppaedustajista 10 § 2 mom L kauppaedustajista 10 § 3 mom ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Tampereen raastuvanoikeudessa A on Oy Pyynikkiä vastaan ajamassaan kanteessa kertonut, että yhtiön ja A:n välillä oli 19.4.1973 allekirjoitettu sopimus, joka koski sanotun panimon valmistamien ja sen edustamien tuotteiden myyntiä Hämeenlinnan myyntialueella. Sopimuksen mukaan A sitoutui piiriedustajana täysin tyydyttämään panimon valmistamien ja sen edustamien tuotteiden kysynnän ja kaikin mahdollisin keinoin toimimaan mainittujen tuotteiden kysynnän lisäämiseksi myyntialueellaan. Tässä tarkoituksessa piiriedustaja, joka toimi itsenäisenä yrittäjänä, varastoi, myi ja kuljetti jälleenmyyjille panimon valmistamat ja sen edustamat tuotteet. Sopimuksessa oli muun ohessa todettu, että panimo sitoutui olemaan myymättä valmistamiaan tuotteita Hämeenlinnan myyntialueella muutoin kuin piiriedustajan välityksellä. Siinä tapauksessa, että myyntialueella osoittautui olevan asiakkaita, jotka eivät suostuneet ostamaan panimon valmisteita piiriedustajalta vaan joltakin muulta, panimo oli oikeutettu myymään tavaraa näille asiakkaille ohi piiriedustajan. Panimo maksoi piiriedustajalle tämän varastostaan myymistä panimon valmistamista tuotteista sopimuksessa lähemmin määritellyn myyntipalkkion. Piiriedustaja laskutti myyntipalkkionsa panimolta kalenterikuukausittain. Sopimuksessa oli todettu sen tulevan voimaan 1.5.1973. Sanotun sisältöistä sopimusta oli noudatettu 30.6.1978 saakka, jolloin sopimussuhde yhtiön ja A:n välillä oli päättynyt. A on edelleen kertonut, että hän oli toiminta-aikanaan lähes sataprosenttisesti luonut myyntialueen asiakaskunnan ja neuvotellut vuosiostosopimukset asiakkaiden kanssa, joita oli ollut noin 400. Hänen toimintansa sopimuksen voimassaoloaikana oli ollut laadultaan sellaista, että hänellä oli oikeus kauppaedustajista annetun lain mukaiseen jälkiprovisioon, jota yhtiö oli kuitenkin kieltäytynyt hänelle maksamasta. Sopimuksen viimeisen voimassaolovuoden ajalta 1.7.1977-30.6.1978 hänen provisionsa olivat olleet 243.390,96 markkaa, mikä merkitsi 20.282,58 markan keskimääräistä kuukausiprovisiota. A on

§:n 3 momentin nojalla vaatinut, että yhtiö velvoitettaisiin suorittamaan hänelle kolmen kuukauden provisiotuloa vastaavana jälkiprovisiona 60.847,74 markkaa laillisine korkoineen 1.7.1978 lukien, minkä lisäksi A on vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan 16 prosentin korkoineen päätöksen julistamispäivästä lukien. Vastine Yhtiö on kiistänyt kanteen perusteettomana ja vaatinut sen hylkäämistä sekä A:n velvoittamista korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut. Yhtiö on katsonut, että A:n toimiessa piiriedustajana yksinmyyntioikeudella A:han tulisi sovellettavaksi 1.1.1976 voimaan tulleen kauppaedustajista annetun lain 11 §:n säännös, jota ei kuitenkaan ollut sovellettava lain voimaantulopäivänä voimassa olleisiin kauppaedustusta koskeviin sopimuksiin. Tällaisella kauppaedustajalla ei ollut oikeutta jälkiprovisioon. Yhtiö on huomauttanut, että sopimuksen mukaan A oli sitoutunut itsenäisenä yrittäjänä varastoimaan, myymään ja kuljettamaan jälleenmyyjille panimon valmistamat ja sen edustamat tuotteet. Varastointi ja tavaran kuljetus, jota varten A:lla oli ollut omaa kuljetuskalustoa, oli muodostanut suurimman osan A:n toiminnasta. Suurten asiakkaiden kanssa toimitussopimukset oli tehty suoraan Oy Pyynikin palveluksessa olleiden henkilöiden toimesta, jolloin A:n tehtäväksi oli jäänyt vain jakelun järjestäminen. Tällaisistakin myynneistä A:lle oli kuitenkin maksettu sopimuksen mukainen myyntipalkkio. A:n tosiasiallinen toiminta huomioon ottaen oli kyseenalaista, oliko A lainkaan ollut kauppaedustajista annetussa laissa tarkoitettu kauppaedustaja. A ei myöskään ollut toiminnallaan myötävaikuttanut sopimussuhteen lakkaamisen jälkeen päätettyjen myyntisopimusten aikaansaamiseen. A:n jälkiprovisiovaatimuksen määrän osalta yhtiö on huomauttanut, että A:n palkkio oli tarkoitettu kattamaan myös tavaran varastointi-, kuljetus- ja jakelukustannukset, joiden osuus provisiosta oli ollut noin 80 prosenttia. Kun A oli 30.6.1978 jälkeen säästänyt nämä kustannukset, todellinen menetys oli ollut enintään 20 prosenttia keskimääräisestä kuukausiprovisiosta. Raastuvanoikeuden päätös 22.5.1986 A oli toiminut edustussopimuksen mukaisena piiriedustajana sopimuksessa tarkemmin määritellyllä myyntialueella, jolla panimo oli edellä selostetuin tavoin sitoutunut olemaan myymättä valmistamiaan tuotteita muutoin kuin piiriedustajan välityksellä. A oli toiminnassaan ollut itsenäinen elinkeinonharjoittaja ja hänellä oli ollut kiinteä liikepaikka. Mainitut seikat huomioon ottaen A oli siltä osin kuin hänen toimintansa oli käsittänyt panimon valmistamien ja sen edustamien tuotteiden myyntiä panimon lukuun ollut kauppaedustajista annetun lain 11 §:ssä tarkoitettu kauppa-agentti. Kun provisio-oikeutta koskevan pääsäännön mukaan kauppaagentilla oli oikeus saada provisio sellaisesta myyntisopimuksesta, jonka hän oli päättänyt tai jonka aikaansaannin voitiin muutoin katsoa johtuneen hänen myötävaikutuksestaan, sanotulla 11 §:ssä tarkoitetulla kauppa-agentilla oli oikeus saada provisio myös sellaisesta myyntisopimuksesta, joka edustussopimuksen voimassaoloaikana oli ilman hänen myötävaikutustaan päätetty hänen alueeltaan olevan tai hänen asiakaspiiriinsä kuuluvan ostajan kanssa. Kauppa-agentin jälkiprovisio-oikeudesta säädettiin sanotun lain 10 §:n 2 momentissa. Sen mukaan kauppa-agentilla oli oikeus saada jälkiprovisio edustussopimuksen lakkaamisen jälkeen päätetystä myyntisopimuksesta, mikäli myyntisopimuksen aikaansaannin voitiin katsoa johtuneen hänen edustussopimuksen voimassaoloaikana tapahtuneesta myötävaikutuksestaan. Sanottua jälkiprovisiosäännöstä sovellettiin myös lain voimaantulopäivänä voimassa olleisiin kauppaedustusta koskeviin sopimuksiin. Edellä mainitussa 11 §:ssä, jota ei sovellettu 1.1.1976 voimassa olleisiin sopimuksiin, ei ollut erityistä mainintaa siinä tarkoitetun kauppa-agentin jälkiprovisio-oikeudesta. Jälkiprovisiota koskevan säännöksen tarkoituksena oli korvata kauppaedustajalle se työ, jonka hän päämiehen hyväksi oli tehnyt ja joka edustussopimuksen lakkaamisen jälkeen syntyvän myyntisopimuksen muodossa koitui päämiehen hyväksi. Samoin se provisio-oikeus, joka lain 11 §:ssä tarkoitetulla kauppaedustajalla oli myös sellaisesta myyntisopimuksesta, jonka aikaansaamiseen hän ei ollut myötävaikuttanut, oli katsottu korvaukseksi siitä työstä, jota kauppaedustaja tietyn piirin ainoana edustajana oli päämiehen tuotteiden myynnin edistämiseksi suorittanut. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan A oli edustussopimuksensa voimassaoloaikana luonut myyntialueellaan asiakaspiirin, johon kohdistuva myyntitoiminta oli vuodesta toiseen jatkunut niin, että merkittävimpien asiakkaiden kanssa oli kunkin vuoden loppupuolella käyty seuraavaa vuotta koskevat myyntisopimusneuvottelut, joissa A:n lisäksi oli ollut läsnä yhtiön palveluksessa ollut A:n esimiehenä toiminut henkilö. Mainituissa neuvotteluissa oli sovittu muun muassa menekin edistämiseen ja mainontaan liittyvistä kustannuskysymyksistä sekä asiakkaille myönnettävistä erikoisalennuksista, joita piiriedustaja ei itsenäisesti ollut voinut myöntää. Seuraavan vuoden toimitukset mainituille asiakkaille olivat tapahtuneet neuvotteluissa sovittujen ehtojen mukaisesti. A:n edustussopimuksen lakattua hänen omasta pyynnöstään 30.6.1978 asiakassuhteet niihin asiakkaisiin, joiden kanssa tavanmukaiset myyntisopimusneuvottelut oli käyty edellisen vuoden loppupuolella, olivat entiseen tapaan jatkuneet. Kysymys oli esitetyn selvityksen mukaan ollut jatkuvista asiakassuhteista, joiden syntymiseen ja säilymiseen A oli edustussopimuksen voimassaoloaikana vaikuttanut. Kauppa-agentti ei ollut lain mukaan oikeutettu saamaan jälkiprovisiota päämiehelle hankkimastaan asiakaspiiristä sinänsä, vaan jälkiprovisio-oikeus koski yksittäisiä myyntisopimuksia, joiden aikaansaannin voitiin katsoa johtuneen kauppa-agentin edustussopimuksen voimassaoloaikana tapahtuneesta myötävaikutuksesta. Siihen nähden, että kysymyksessä oli ollut piiriedustaja, jonka tehtävänä oli ollut päättää myyntisopimuksia päämiehen lukuun, raastuvanoikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että edellä tarkoitettuja myyntisopimusneuvotteluja, joita vakiintuneen käytännön mukaan oli vuosittain pidetty jatkuvassa asiakassuhteessa olleiden merkittävien asiakkaiden kanssa ja joissa oli sovittu seuraavan vuoden myyntisopimuksissa noudatettavista yhtiön päättämistä ehdoista, olisi ollut pidettävä sellaisena myötävaikuttamisena edustussopimuksen lakkaamisen jälkeen päätettyjen myyntisopimusten aikaansaamiseen, että A:lla sen perusteella olisi ollut oikeus jälkiprovisioon. Asiassa ei ollut väitettykään, että A olisi ennen edustussopimuksen lakkaamista myötävaikuttanut sellaisten uusien asiakassuhteiden ja myyntisopimusten syntymiseen, jotka olisivat koituneet yhtiön hyväksi vasta hänen edustussopimuksensa lakkaamisen jälkeen, mutta joiden edellyttämä työ olisi jäänyt hänelle korvaamatta. A:lle maksettavasta jälkiprovisiosta ei asianosaisten välillä ollut myöskään näytetty sovitun. Edellä selostetuilla perusteilla raastuvanoikeus on hylännyt A:n kanteen ja velvoittanut hänet suorittamaan Oy Pyynikille oikeudenkäyntikulujen korvaukseksi 9.000 markkaa. Turun hovioikeuden tuomio 28.11.1986 Hovioikeus, jossa A on hakenut muutosta, on katsonut, ettei ollut syytä muuttaa raastuvanoikeuden päätöstä. Kun A ei ollut voittanut juttuaan hovioikeudessa, hänen vaatimuksensa saada korvausta oikeudenkäyntikuluistaan siellä on hylätty ja hänet on velvoitettu suorittamaan Oy Pyynikille korvaukseksi sillä jutun vuoksi hovioikeudessa olleista kuluista 800 markkaa. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A:lle on myönnetty valituslupa 30.3.1987. Valituksessaan A on toistanut kanteessaan esittämänsä vaatimuksen sekä vaatinut Oy Pyynikin velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa alioikeuden osalta 21.000 markalla, hovioikeuden osalta 2.000 markalla ja Korkeimman oikeuden osalta 11.153 markalla 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä lukien. Oy Pyynikki on antanut vastauksen ja vaatinut A:n velvoittamista korvaamaan yhtiölle vastauksen antamisesta aiheutuneet kulut. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU Perustelut A on 1.6.1973 alkaen toiminut kauppaedustajista annetun lain 1 §:n 2 momentissa tarkoitettuna kauppaagenttina myyden Oy Pyynikin valmistamia ja edustamia tuotteita yksinmyyntioikeuksin yhtiön Hämeenlinnan myyntialueella. Hän on irtisanonut edustussopimuksen päättymään 30.6.1978. A on vaatinut yhtiöltä

§:n 2 momentin mukaista jälkiprovisiota. Kauppaedustajista annetun lain 41 §:n mukaan lain 10 §:ää sovelletaan myös edustussopimuksiin, jotka ovat olleet voimassa lain tullessa voimaan 1.1.1976. Myös sanotun lain 11 §:ssä tarkoitetulla kauppa-agentilla, joka toimii yksinmyyntioikeuksin piiriedustajana, on oikeus 10 §:n 2 momentin mukaiseen jälkiprovisioon. Jutussa kuultujen todistajien kertomuksista ilmenee, että A on edustussuhteen voimassaoloaikana hoitanut edustajantehtävänsä hyvin. Muun muassa yhtiön A-oluen myynti oli erään todistajan kertoman mukaan ollut A:n myyntipiirissä määrällisesti selvästi suurempi kuin valtakunnallisesti yleensä, mikä oli yhtiön asiakkaiden edustajien käsityksen mukaan johtunut A:sta. A on toiminnallaan aikaansaanut sellaisen luottamussuhteen, että yhteistoimintaa asiakkaiden ja yhtiön välillä oli syntynyt ja että tämä yhteistoiminta oli jatkunut. Tämä oli merkinnyt yhtiön tuotteiden myynnin kasvua. A on tehnyt työtä myös niin sanottujen vuosisopimusneuvottelujen aikaansaamiseksi ja osallistunut niihin ja täten osaltaan myötävaikuttanut vuosiostosopimusten syntyyn. Todistajien kertomuksista ilmenee, että vuosiostosopimusten yhteydessä kaavaillut ostomäärät olivat täyttyneet muun muassa sen ansiosta, että A oli jatkuvasti palvellut yhtiön asiakkaita hyvin. Eräiden yhtiön asiakkaita edustaneiden todistajien kertomuksista ilmeni, että he olivat jatkaneet A:n edustussuhteen voimassaoloaikana tehtyjen vuosiostosopimusten mukaisia ostoja yhtiöltä myös 30.6.1978 jälkeen. Yhtiö ei ole näyttänyt, että muut sen asiakkaat A:n myyntipiirissä eivät olisi menetelleet samoin. Edellä kerrotuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo selvitetyksi, että A:n edustussopimuksen päättymisen jälkeen on syntynyt sellaisia

§:n 2 momentin tarkoittamia myyntisopimuksia, joiden aikaansaamisen voidaan katsoa johtuneen A:n edustussopimuksen voimassaoloaikana tapahtuneesta myötävaikutuksesta. Kun jälkiprovision määrän laskemista varten ei ole esitetty selvitystä siitä, miten paljon yhtiö oli A:n edustussopimuksen päättymisen jälkeen tehnyt edellä kerrottuja kauppoja, A:lla on puheena olevan lain 10 §:n 3 momentin nojalla oikeus saada jälkiprovisiota määrä, joka vastaa kolmen kuukauden provisiota sopimuksen viimeisen voimassaolovuoden kuukausiprovisioiden keskimäärän mukaan laskettuna. A:n ilmoituksen mukaan, jota ilmoitusta yhtiö ei ole kiistänyt, edustussopimuksen viimeisen voimassaolovuoden keskimääräinen kuukausiprovisio on ollut 20.282,58 markkaa. Mitä tulee yhtiön vaatimukseen, että mahdollisesta jälkiprovisiosta tulisi vähentää ne varastointi- ja jakelukustannukset, jotka provisio oli tarkoitettu peittämään, Korkein oikeus katsoo, että koska jälkiprovisio on tarkoitettu korvaukseksi kaikesta siitä työstä, minkä kauppa-agentti on edustussopimuksen voimassaoloaikana tehnyt päämiehensä hyväksi, jälkiprovisiosta ei tule tehdä vähennyksiä niiden kustannusten perusteella, jotka kauppaedustajalta ovat sopimuksen päätyttyä mahdollisesti säästyneet. Koska A on esittänyt yhtiölle jälkiprovisiota koskevan vaatimuksensa 1.7.1978 päivätyllä laskulla ja koska yhtiön olisi tullut suorittaa jälkiprovisio kohtuullisessa ajassa sen jälkeen, yhtiön suoritus on viivästynyt 20.8.1982 annetun korkolain 13 §:n 1 momentin tarkoittamin tavoin ennen sanotun lain voimaantuloa 1.1.1983. Tämän vuoksi jälkiprovisiolle tuomittava korko määräytyy kauppakaaren 9 luvun 8 §:n mukaisesti. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin ensimmäisestä virkkeestä ilmenevän periaatteen mukaan A ei saa korvausta oikeudenkäyntikuluistaan alemmissa oikeuksissa. Koska yhtiö on hävinnyt jutun Korkeimmassa oikeudessa, tulee sen korvata A:n kulut täällä. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomio ja raastuvanoikeuden päätös kumotaan ja A vapautetaan velvollisuudesta suorittaa Oy Pyynikille oikeudenkäyntikulujen korvauksena raastuvanoikeudessa 9.000 markkaa ja hovioikeudessa 800 markkaa. Oy Pyynikki velvoitetaan suorittamaan A:lle jälkiprovisiona 60.847 markkaa 74 penniä 5 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 29.5.1985 lukien sekä korvaamaan A:n kulut Korkeimmassa oikeudessa 3.000 markalla 16 prosentin korkoineen tämän tuomion antopäivästä lukien. Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Takala, Nybergh, Riihe- lä, Haarmann ja Kilpeläinen